|
|
Post by Erik on Apr 30, 2017 13:26:26 GMT 2
Kengityshommia kahdeskymmeneskahdeksas 30.4.2017
Tämän päivän urakkana oli hevosten kavioiden huolto. Osalla Newerran hevosista täytyi vuolla kaviot ja kengittää. Vaikka osasin homman itsekin, kävi tallilla silti välillä kengittäjä. Sellaisina päivinä toimisin apulaisena ja hoitaisin pienempiä juttuja. Normaalisti arkena kiinnitin kuitenkin itse irronneita kenkiä ja hoidin esimerkiksi Mekun kaviot täysin itse.
Juuri kun olin ensimmäisen hevosen, Liljan sitonut pihatossa kiinni, kuului auton ääni pihalta.
”Nyt se tais tulla”, Liljan hoitaja Meeri ilmoitti pihaton ovelta. Hän halusi olla mukana seuraamassa Liljan kavioiden huoltoa. Liljan jälkeen vuorossa oli muutkin pihaton tuntihevoset, joille vain osalta täytyi vuolla kavioita. Samalla hoidin itse kuntoon yhden Rokilla olevan löysän kengän, josta Wilma oli ilmoittanut minulle aamulla.
Kun pihaton asukit oli hoidettu, siirryimme talliin, jossa Indyn kaviot hoidettiin kuntoon. Samalla pyysin kengittäjää varmistamaan olivathan Mekun kaviot varmasti kunnossa.
”Hyvinhän nämä ovat hoidetut, tosi hyvää jälkeä, Erik!” Rempseä kengittäjä kehui. Hän vaikutti ensisilmäyksellä pelottavalta tyypiltä, mutta oli todellisuudessa todella rento ja hauska kaveri. Hän oli kuitenkin tarkka asioista, kuten kengittäjän kuuluukin.
Tulin hyvälle tuulelle kengittäjän kehuista. Olin alusta asti halunnut huoltaa Mekun kaviot itse ja oli hauska huomata jälkeenpäin, että se oli kannattanut. Ei tarvinnut erikseen maksaa kavioiden huollosta tulevia kuluja ja samalla sai itse kokoajan lisää kokemusta. Olihan siinä toki iso vastuu, mutta toisaalta mihin hommaan hevosten kanssa ei liittyisi suurta vastuuta?
Totta turiset! Kiva tarinanpätkä! Vielä joku päivä meidän Erkki on niin taitava, että saa hoidettua kaikki kaviot 8) // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 2, 2017 21:28:36 GMT 2
Voi sen vapun oksia katkoenkin viettää kahdeskymmenesyhdeksäs 1.5.2017
Löysäsin ohjasotetta ja annoin Mekun venyttää kaulaansa kunnolla. Annoin sen kävellä kunnon loppukäynnit ratsastamisen päätteeksi. Pitkästä aikaa oli koko päivän aurinkoinen ja lämmin sää. Oikeastaan niin lämmin, että ratsastin ensimmäistä kertaa keväästä hupparissa, vieläpä kentällä. Mekukin tuntui nauttivan kesän lähestymisestä täysin siemauksin.
Jonkin ajan kuluttua laskeuduin satulasta ja nostin jalustimet.
”Hyvä poika!” Kehuin oria taputtaen tätä kaulalle. Se käveli kiltisti rinnallani koko matkan talliin, vaikkakin katseli uteliaana tien laidalle ilmestyneitä ruohotupsuja.
”Hei, Erik! Mulla olis sulle yksi homma”, Kaisu sanoi ja tuli Mekun karsinan edustalle.
”Kerro pois.”
”Tuolla aitan lähettyvillä kun on ne pusikot, niin pystyisitkö millään pistämään niitä matalaksi. Ne näyttää tällä hetkellä jotenkin hieman ylimääräisiltä tähän pihapiiriin ja muutenkin rumilta kun niissä on paljon katkenneita oksia”, Kaisu selitti ja jatkoi tuumaillen: ”Varmaan joku hevonen päässyt jossain välissä tallomaan ja katkomaan niitä.”
”Hmm… Voi olla”, vastasin vaikka tiesin varsin hyvin, miksi toistaiseksi lehdettömät pusikot aitan luona näyttivät katkenneilta.
”Pystyt siis hoitamaan homman?”
”Joo, mikä ettei”, vastasin ja jatkoin Mekulta varusteiden riisumista. Vein varusteet Mekun kaappiin ja harjasin orin vielä pikaisesti.
Lähdin metsästämään itselleni puutarhasakset ja tarvikkeita pusikoiden poistamiseen. Olin jo täydessä työn touhussa, kun Nora saapui tallille.
”Mitä sä oikeen duunaat?”
”Kaisu käski leikata nää pusikot pois”, vastasin ihmettelevälle Noralle.
”Miks ihmeessä?”
”Näyttivät kuulemma rumilta ja niissä oli paljon oksia poikki”, selitin.
”Jaa, mites ne nyt sillai”, Nora naurahti ja kumartui antamaan suukon poskelleni.
Sen jälkeen hän pakeni jonkun mieluisamman homman pariin ja jäin katkomaan loppuja pensaikkoja. Kaivoin lapiolla myös jäljelle jääneitä kantoja irti. Hain kottikärryt, johon viskoin kaikki kannot ja niin paljon oksia, kun vain sain mahtumaan. Kaadoin ne lähistölle metsään, jonka jälkeen kipparin sinne vielä toisen kottikärryllisen oksia.
”Noniin, hyvää jälkeä!” Kaisu sanoi kävellessään maneesille jonkun ratsastajan mukana.
”No parasta ollakin”, naurahdin. Vein kottikärryt pois ja lähdin etsimään Noran käsiini. Olin nimittäin taukoni ansainnut!
Hahahaha mahtava tarina! Heh, otsikon voisi tulkita niinkin, että railakkaat vapunviettäjät ne taas vaan katkoo oksia mennessään  Hyvä, että puska on nyt matalana 8) // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 3, 2017 18:40:54 GMT 2
Heviletti kolmaskymmenes 2.5.2017
Kovakaan tuuli ei voinut pilata aurinkoisen sään tunnelmaa. Minulla oli Mekun kanssa onnistunut estetreeni takana, enkä olisi voinut olla pienestä orista yhtään ylpeämpi. "No miten meni?" Nora kysyi tullessaan vastaan tallin pihalla. "Hyvin!" Hehkutin ja rapsutin Mekua kaulalta. Otin samalla ratsastuskypärän päästä ja annoin tuulen tarttua hiuksiin, jotka olivat litistyneet päätäni vasten. "Kunnon heviletit molemmilla", Nora naurahti ja silitti Mekun turpaa. "Sä oot mun heviletti", sanoin ja pörrötin Noran mustia, paksuja hiuksia.
Haha  Hieno kuva! Meku on kyl komia <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 3, 2017 20:14:58 GMT 2
Onnettomuus OSA 1 kolmaskymmenesensimmäinen 3.5.2017
Ei kursivoitu = minun teksti, kursivoitu = Noran teksti
Oli tavallinen keskiviikko iltapäivä ja Neweläisiä istui taukohuoneessa rupattelemassa. Ilta sai kuitenkin monen mielestä ikävän käänteen, sillä taivalta alkoi ensin sataa vettä.
”Miks tän sään pitää olla tämmönen?” Melli valitti tiedostaen, ettei kellään ollut vastausta.
Veeti kohautti harteitaan ja yhtyi valittamiseen: ”Ja tän viikon piti olla muka aurinkoinen.”
”Voihan se sää vielä tehdä yllätyksen positiiviseenkin suuntaan”, sanoin ja jatkoin: ”Onhan huomisellekin luvattu ihan hyvää säätä.”
”No saa nähdä tuleeko oikeesti niin hyvä sää”, Nora mietti.
”Jos tulee, niin lähdetään kaikki piknikille!” Wilma ehdotti innoissaan ja sai muutkin innostumaan.
”Hyvä idea!” Alex sanoi.
”No odotetaan ensin, että tuleeko edes hyvää säätä”, sanoin melkein kuin latistaen tunnelman.
--
"Mua väsyttää ihan hitosti, en varmaan jaksa ratsastaa Visionia kunnolla", mutisin uupuneena ja nojasin selkäni sohvaan. Olin nukkunut viimeaikoina todella huonosti ja lähes kaikki päivät kuluivat aamusta iltaan tallilla. Kyllähän mä tietty koulussakin kävin.
"Jos meen maastoon kävelemään ni lähteeks joku mukaan?" kysyin ja vilkaisin ikkunasta ulos. Kyllähän siellä vettä satoi, mutta ehkä se laantuisi hetkeksi ja pääsisin Visionin kanssa vähän kiertelemään lähimaastoihin.
"Emmäviitti, mä meen vähän hyppäämään Natella ja Wilma saa olla orjani", Alex virnuili ja Wilma mottasi tämän olkapäätä.
"Tinja menee tunnille tänään", Melli huokaisi ja lopulta vilkaisin Erikiin.
"Liikutin Mekun jo aamulla", Erik mutisi.
"Noo, ei se mittään. Kyllä mä ja Vision kahdestaankin pärjätään, eikä mennä pitkää lenkkiä. Lähen kunhan toi ilma vähän kirkastuis ees hetkeksi", sanoin ja naurahdin Alexille ja Wilmalle, joilla oli menossa joku kummallinen käsien läpsyttely leikki.
--
Hetken kuluttua Nora nousi vierestäni sohvalta sanomatta mitään mihin meni. Lähdin kuitenkin perään peläten, että hän oli loukkaantunut siitä, etten jaksanut lähteä maastoon mukaan. Nora vaikutti onneksi ihan normaalilta ja päätin avustaa nuorta naista Visionin hoitamisessa.
Visionilta irtosi talvikarvaa reilusti jokaisella harjanvedolla. Sen lisäksi, että piti puhdistaa harjoja vähän väliä, piti myös puhdistaa vaatteita.
”Loppuuks tää karvanlähtö koskaan?” Nora mutisi ja puisteli vaatteitaan.
”No saahan sitä varmaan vielä jonkuu aikaa kestää”, tuumin ja päätin välillä astua reippaasti pihalle putsaamaan harjoja.
”Onneks tää nyt saa tältä erää riittää”, Nora sanoi ja jatkoi kysyen: ”Lähetäänkö hakee varusteet?”
Kannoin Visionin suitset, sillä Nora välttämättä halusi kantaa satulan.
”Mahtailija”, olin vitsaillut.
Kun Nora oli heittänyt satulan Visionin selkään ja kiinnittänyt satulavyön, ojensin tälle Visionin suitset. Kuolaimet Vision otti vastaan lähes vastustelematta ja Nora sai vedettyä sujuvasti suitset sen päähän.
--
Vision oli vihdoin täysissä varusteissaan ja nappasin vielä suitsistamme turpahihnan pois, sillä emme me sillä mitään maastossa tekisi.
"Ei hitto, unohin kypärän. Vahdiks ettei se tuhoo sen vermeitä ni käväsen kaapilla", naurahdin Erikille ja kipitin ripein askelin hakemaan kypäräni. Viritin vielä takkini kauluksen ylös, jotta se suojaisi minua paremmin mahdolliselta sateelta. Kävelin seuraavaksi Visionin karsinan ohitse ovelle ja vilkaisin minua hieman ihmeissään tuijottavaa Erikiä.
"Talutappas ratsuni pihalle", virnistin ja lähdin kävelemään ulos. Hetken päästä kuulin Visionin kavioiden kopisevan betonilattiaa vasten ja Erik talutti uljaan ratsuni ulos tallista.
"En mä oo mikään sun orjas", Erik naurahti ja ojensin suomenhevoseni ohjat käsiini.
"No orja on vähän turhan raju sana... ahkera apulainen sä olet", virnistin ja pörrötin Erikin hieman ylikasvaneita hiuksia.
"Sun on oikeesti pakko vähä lyhentää noit jossain vaiheessa, en haluu et sul kasvaa pidemmät hiukset kun mulle", naurahdin ja kiristin vielä Visionin satulavyötä, jonka jälkeen nousin ratsaille.
"No, mä suuntaan ekana korjaamaan pihatolle jotain aitalautaa ja sen jälkeen varmaan siivoan Visionin ja Mekun tarhan. Nähään pian!" Erik huikkasi vielä peräämme kun ohjasin Visionin tielle. Emme menisi pitkää lenkkiä, kävisimme varmaan läheisessä metsässä hieman kävelemässä. Visionille tekee hyvää umpimetsässä kävely, saapahan paksukainen kerrankin nosteltua jalkojaan kunnolla.
--
Jäin vielä vilkuilemaan Noran ja Visionin perään ennen kuin suuntasin tallihommiin. Sää oli selkeytynyt nopeasti ja sain jopa nauttia pienestä auringonpaisteestakin kaivaessani esiin tarvikkeita aitalaudan korjaamiseen. Lähes heti minua alkoi kaduttaa, miksen ollut lähtenyt Noran perään. Eihän se olisi iso vaiva ollut ja Mekukin olisi jaksanut varmasti aivan hyvin.
”No, liian myöhäistä”, totesin hiljaa ääneen ja ryhdyin korjaamaan pihaton yhtä hajalla olevaa aitalautaa. Hiukseni valahtivat kokoajan naamalle ja päädyin sitomaan ne taas nutturalle. Olikohan Nora ollut oikeassa hiusteni suhteen? Olivatko ne muka oikeasti liian pitkät? No sanokoot mitä sanoi, ne leikataan lyhyeksi kuitenkin kun armeijaan menee.
Tuntui, että mitä pidempään Nora oli poissa, sen enemmän kaduin sitä, etten lähtenyt. Mätin Mekun ja Visionin tarhoista lantaa kottikärryihin ja tähyilin jatkuvasti ympärilleni, jospa kaksikko jo ilmestyisi tallin pihapiiriin. Tiesin, ettei niin kävisi vielä hetkeen ja jouduin tyytymään lannan luontiin. Päätin siivota vielä viereisenkin tarhan ja viedä sitten kakkakikkareet lantalaan.
--
Ohjasin Visionin rauhalliselta hiekkatieltä metsään ja orikin pärskähti tyytyväisenä päästessään taas kävelemään metsikköön. Ilma oli ainakin toistaiseksi hieman kirkastunut ja metsään edes tuuli ei osunut, joten oli yllättävänkin lämmintä. Annoin Visionin liikkua vapaalla ohjalla, jolloin se sai rauhassa keskittyä nostelemaan jalkojaan yli juurien. Samassa kuulin kauempaa oksien rasahduksen ja havahduin mietteistäni. Visionkin pysähtyi ja nosti päänsä korkealle ilmaan katsellen ympärilleen silmät suurina. Samassa pienen matkan päässä näkyi valtava otus, tunsin kuinka sydämmeni alkoi pamppailemaan ja tunsin jopa Visionin sydämmen tykytyksen satulan läpi.
Siinä se vain tuijotti meitä, massiivinen uroshirvi. En tiennyt lainkaan mitä pitäisi tehdä ja yritin hitaasti kääntää Visionia ympäri jottai voisimme palata tielle, mutta suomenhevosorini kavahti takajaloilleen samalla kun hirvi otti reippaat askeleet uhkaavasti lähemmäs. Vision käännähti takajalkojensa varassa ympäri ja tunsin kuinka irtaannuin satulasta. Tömähdin suoraan kovaan maahan ja tunsin kuinka valtava kipu iski päähäni, olin lentänyt kiveä päin. Näin sumeasti kuinka Vision juoksi vapaana syvemmälle metsään ja hirvi katsoi tuon perään, mutta lähti tulemaan minua kohti.
Nousin hätäisesti seisomaan ja katsoin ympärillemme, jolloin tajusin ettemme ole vielä kovinkaan kaukana tallista ja se mystinen lato pellonlaidasta on aivan lähellä. Lähdin kompuroimaan ladon suuntaan ja kuulin että hirvi seurasi minua, onnekseni kävellen. Hirvi vaikutti lähinnä uteliaalta, mutten todellakaan ota mitään riskiä ja tahdon päästä turvaan. Pääni jomotti kuin viimeistä päivää ja havaitsin että silmäkulmastani tuli verta. Saavutin ladon yllättävän nopeasti ja heti kun pääsin sisälle latoon, valahdin voimattomana seinää vasten ja samassa tajusin, että Vision oli juossut metsään. Kauhuissani katsahdin ympärilleni ja yritin kaivaa puhelintani taskustani, mutta huomasin että sitä ei ollut missään. Samassa minua alkoi pyörryttää todella paljon ja minun oli pakko laskeutua makuulleni samalla kun pelkäsin pyörtyväni. Mitä jos Vision loukkaa itsensä?
--
Jonkin ajan kuluttua löysin itseni sohvalta löhöämässä. Noraa ja Visionia ei vielä näkynyt, mutta arvelin, että he olisivat tallilla tuossa tuokiossa. En kuitenkaan mahtanut itselleni mitään ja ajatuksilleni siitä, että jotain olisi tapahtunut. Onneksi Vision oli luotettava ja kiltti hevonen eikä mitään ollut varmastikaan tapahtunut.
Havahduin kenkien kopinaan taukohuoneen ovella ja nostin katsettani. Wilma ja Alex potkivat kengät jaloistaan ja päättivät hörpätä lasin vettä. Olin ilmeisesti nukahtanut hetkeksi.
”Onks Nora jo tullut?” Kysyin hieman pöpperöisenä.
”Ei oo näkyny”, Wilma sanoi ja katsahti kysyvästi Alexiin.
”En mäkään huomannut, että olisi tullut”, Alex sanoi.
”Hmm, ehkä ne tulee kohta”, mietiskelin ääneen ja nousin sohvalta.
Minua jäi kuitenkin häiritsemään se fakta, että Nora oli ollut Visionin kanssa jo pois yli tunnin, vaikka niiden piti mennä tekemään vain lyhyt maastolenkki. Kävelin tallin pihalle, jossa harmikseni totesin sateen alkaneen uudelleen. Tunsin kevyet sadepisarat kasvoillani ja katselin ympärilleni. Olinkohan huolissani ihan turhaan?
--
Minun oli pakko ottaa kypäräni pois, sillä tuntui kuin pääni halkeaisi. Sain taas hetkeksi noustua istumaan ja pyyhin otsaani vaaleanruskealla ratsastushanskallani, johon jäi verijälki, ei onneksi mikään massiivinen joten tuskin minä verenhukkaan olen kuolemassa.
Ladon ulkopuolelta ei kuulunut enään hirven ääniä ja ajattelin lähteväni etsimään puhelintani ja Visionia, mutta kun yritin nousta seisomaan, päässäni alkoi heittää entistä pahemmin ja tällä kertaa kaaduin takaisin maahan. Sain onneksi suojattua päätäni uudelta iskulta ja jäin makaamaan maahan. Minua itketti ja rehellisesti sanottuna aloin pelätä, että kuolisin tänne helvetin latoon.
Yritin hengittää rauhassa ja muutenkin rauhoittua, varmasti Erik lähtisi etsimään minua jos en pian ilmestyisi tallille. En edes tiennyt mitä kello on, mitä jos on jo vaikka yö, eikä kukaan tulekkaan etsimään minua. Silmissäni alkoi taas sumentua, joten suljin silmäni ja jäin odottamaan mitä tapahtuisi.
Oi, kylläpä kirjoititte jännittävän aloituksen yhteistarinalle! Hirvien kulkureitti taitaa mennä ihan Newerran vierestä, haha, kun niitähän on ennenkin näkynyt Hauskaa myös, että lato pääsi osaksi tarinaa, ja Erik on kyllä suloinen huolestuneena! // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 4, 2017 20:32:57 GMT 2
Onnettomuus OSA 2 kolmaskymmenestoinen 3.5.2017
Ei kursivoitu = minun teksti, kursivoitu = Noran teksti
Oli kulunut jo pidemmän aikaa, eikä Norasta tai Visionista kuulunut. Aloin olla jo enemmän kuin huolissani heistä. Olin käynyt jo hakemassa hevoset sisään ja riisunut monilta loimet. Iltatalliin olisi vielä jonkin aikaa, mutta käskin etukäteen tallilla olevien Wilman, Alexin, Veetin ja Mellin valmistautua hoitamaan se puolestani.
”Me tullaan kyllä mukaan etsimään!” Wilma oli ilmoittanut tomerasti.
”Saan minäkin iltatallin hoidettua, jos te lähdette etsimään. Pääasia on, että Nora ja Vision löytyy”, Kaisu puhui rauhallisella äänellä.
”Ei kun menoksi sitten”, hoputin ja lähdin hakemaan Mekun varusteita. Varmistin, että kaikilla on puhelimet mukana ja taskulamput, vaikkei ulkona vielä pimeää ollutkaan. Olin itselleni pakannut reppuun viltin ja jokaisella oli mukanaan varmuuden vuoksi ylimääräinen riimunnaru, jos olisi käynyt niin, että Vision olisi karkuteillä.
”Nora!” Huusin suunnatessani yhdelle tallin läheltä lähtevistä metsäpoluista. Olimme jakaantuneet pareihin, paitsi minä kuljin yksin. Ratsastin tietä pitkin hetken aikaa, kunnes silmiini osui jotain. Pysäytin Mekun ja jäin tarkemmin katsomaan maahan. Hirven jälkiä.
Samassa minulle syttyi ajatus. Olisi ollut hyvinkin mahdollista, että Vision on säikähtänyt tiellä kulkevaa uroshirveä. Jatkoin matkaa hieman pidemmälle ja ei aikaakaan kun hiekkatiessä näkyi rykelmä kavion painaumia. Nora voisi olla joko pudonnut selästä lähistöllä tai roikkunut Visionin mukana pidemmälle metsään.
”Noraa!” Huutelin uudelleen ja saavuin pellon reunalle. Pellolla nökötti kylmiä väreitä herättävä vanha lato. Päätin ratsastaa sen suunnalle. ”Nora!”
Kiersin latoa ja mietin pitkään uskallanko astua sen sisälle. Päätin viimein hypätä alas ratsailta ja saada jotenkin ladon ovea auki. Huomasin saman tien oven olevan raollaan ja suorastaan riuhtaisin sen auki. Silmäni eivät olleet vielä tottuneet pimeään, enkä saanut Mekua hinattua pidemmälle latoon, joten en tiennyt miltä siellä sisällä näyttää tai oliko siellä mitään.
Yhtäkkiä kuulin epämääräistä muminaa ja kaivoin salamannopeasti repustani taskulampun. En nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa Mekun ohjat tämän kaulalle ja päästää irti. Kuulin kuitenkin lähestyvää kavionkopsetta astuessani pidemmälle latoon, joten tiesin, että Meku seurasi minua. Mumina kuului uudelleen ja sytytin taskulampun.
”Nora!” Laskeuduin nuoren naisen viereen. ”Ootsä kunnossa?!”
--
Ajantaju oli täysin mennyt ja olin vain maannut siinä pimeässä. En edes ollut tajunnut miten kylmä minulla oli ennen kuin kuulin ladon ovelta ääntä. Ensimmäisenä ajattelin että Vision on tullut takaisin, mutta samassa kuulin Erikin äänen. Pillahdin samantien itkuun ja yritin nousta ääntä kohti. Erotin nopeasti Erikin hämärän keskeltä ja tämä laskeutui vierelleni kysyen olenko kunnossa. Näin Mekun seisovan vähän matkan päässä.
"Joo oon, tai... en mä tiiä. Pää sattuu, löin sen kai kiveen kun putosin.. Missä Vision on?" mumisin ja samassa katsoin Erikiin huolissani. Missä rakas hevoseni on?
"Varmaan aivotärähdys, pysy maassa", Erik sanoi huolissaan ja kietaisi harteilleni mukanaan tuoman viltin. Kääriydyin vilttiin ja katsoin Erikiin vaativasti.
"Missä Vision on?" toistin kysymykseni ja Erik vilkaisi ympärilleen.
"Mä en tiiä.. se ei tullut missään vaiheessa tallille", Erik huokaisi ja yritti auttaa minua ylös. Päässäni ei heittänyt enään yhtä pahasti ja pystyin Erikiin tukeutumalla kävelemään.
Mielessäni pyöri vaikka mitä kauhukuvia Visionin kohtalosta. Mitä jos se makaisi jossain ojan pohjalla tai se olisi juossut vaikka kuinka kauas. Erik yritti lohduttaa minua parhaansa mukaan ja pääsimme melko nopeasti tallille. Erik oli auttanut minut Mekun selkään ja nuori ori olikin kantanut minut tallille kiltisti selässään. Laskeutuessani Mekun selästä, pääni alkoi taas jomottaa pahemmin ja Erik joutui lähes kantamaan minut taukohuoneen sohvalle.
"Vision on pakko löytää!" hoin huolissani. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta ja olin jo lähdössä itse ulos taukohuoneesta etsimään hevostani, mutta Erik oli pakottanut minut takaisin sohvalle.
"Sun pitää Nora päästä lääkäriin", Erik sanoi päättäväisesti mutta puistelin päätäni.
"Ei ennenkun Vision on löytynyt!" sanoin jo lähes kiukkuisesti.
"Soitin Wilmalle, ne etsii Visionia, se löytyy varmasti", Erik lohdutti ja istui sohvalle viereeni kietoen kätensä ympärilleni.
"Mun ois pitänyt lähteä mukaan", tämä huokaisi surullisella äänellä ja nojasin päätäni tätä vasten.
"Se oli sen tyhmän hirven vika. Ei siellä muuten mitään ois sattunut", mutisin väsyneenä.
--
Nora tuntui todella sekavalta ja oli huolissaan Visionista. Niin olin minäkin, mutta tiedostin myös Noran tarpeen käydä päivystyksessä. Tämä ei ollut puhunut äänen mitään huonosta voinnista, mutta näin selvästi Noran olevan hieman huonovointinenkin.
Nora nukahti hetkeksi minua vasten, mutta herätin tämän uudelleen varmistaakseni, että hän oli tajuissaan. Halusin varmistaa, ettei Noralla ollut edes hetkellistä muistinmenetystä, joten kyselin häneltä itseään koskevia kysymyksiä, kuten nimeä ja syntymäpäivää. Vastausten lisäksi sain aina kysymyksen: ”Missä Vision on?”
”Meijän pitää kyllä putsata nyt tuo haava”, Kaisu sanoi tullessaan taukohuoneeseen kostean liinan kanssa. Nora meinasi ensin vältellä sitäkin, mutta antoi sitten Kaisun pyyhkäistä kuivanut veri otsasta ja desinfioida haava.
Otin sohvalta Noran takin ja olin jo ojentamassa sitä Noralle, mutta tämä vastusteli.
”Mä en lähde mihinkään.”
”Meijän on pakko”, sanoin. Samassa puhelimeni alkoi piipata puhelun merkiksi. ”Wilma?”
”Vision on löytynyt!” Kuului Wilman hengästynyt ääni puhelimen toisesta päästä.
”Onks se ok?”
”Se oli suitsista kiinni risukossa, mutta Alex sai sen rauhoiteltua ja otettua kiinni. Ollaan nyt matkalla tallille. Soitan kohta Veetille ja Mellille, että voi tulla”, Wilma selitti.
”Thank God!” Huokaisin ja istahdin sohvalle huojentuneena.
”Mitä?” Kuulin Noran kysyvän vierestäni.
”Vision on löytynyt.”
--
Kun vihdoin kuulin, että rakas hevoseni on löytynyt elossa ja ilmeisesti edes jonkinlaisessa kunnossa, rauhoituin huomattavasti ja halasin Erikiä kyyneleet silmissä.
"Mul on aika paska olo", huokaisin vihdoin ja annoin vain pääni riippua.
"Luita ei oo murtunut? Eihän" Erik kysyi hieman huolissaan ja kävi läpi käsiäni.
"Ei pönttö, oisin varmaan sanonut jos ois luita rikki. Päästäni mä täs oon huolissani", tiuskaisin Erikille, joka vain hymyili minulle leveästi.
"Nyt alat kuulostaa vähän enemmän itteltäs", tämä naurahti huojentuneesti ja jatkoi: "Mutta sitä sun päätäs me käydään kyllä näyttämässä päivystyksessä. Varmaan aivotärähdys."
"Joojoo", mutisin ja nojasin otsani Erikin olkapäätä vasten.
Kun vihdoin kuulimme kavioiden kopinaa tallin betonilattiaa vasten, itse suorastaan syöksähdin ylös, mutta horjahdin nopeasti takaisin päin Erikiä kohti. Sain kuitenkin tasapainoni takaisin ja lähdin kipittämään kohti taukohuoneen ovea Erikin kävellessä aivan vieressäni valmiina ottamaan kopin jos meinaisin kaatua.
Kun vihdoin näin pörröharjaisen suomenhevoseni, kyyneleet vain valuivat silmistäni ja kiepsahdin lähes roikkumaan Visionin kaulaan. Ori puuskutti hieman ja oli aivan hikinen, mutta suurempia vaurioita en ainakaan päällepäin nähnyt. Naarmuja Visionilla oli jaloissaan ja yksi takapuolensa vasemmalla puoliskolla.
"Hakekaa puhdistusainetta ja joku taluttaa Visionin pesariin ja ottaa siltä vermeet pois", käskytin ympärilläni olevia tallilaisia ja samassa päässäi taas hieman pyöri. Erik löysi minulle jostain tuolin ja pääsin istumaan Visionin eteen sen seistessä pesarissa. Ensin ahkerat orjani huuhtelivat orin jalat vedellä, jonka jälkeen he tunnustelivat hevosen läpi ja desinfioivat naarmut. Suurin naarmuista oli Visionin takapuolessa oleva, raukka oli varmaan osunut huonosti johonkin puuhun. Itse silittelin Visionin päätä, jonka ori oli laskenut alas uupuneena.
Kun hoitourakka oli ohi, neuvoin laittamaan Visionille fleeceloimen ja päästämään sen karsinaan iltapalalle. Tässä vaiheessa vihdoin annoin Erikille ja Kaisulle luvan lähteä viemään minua päivystykseen. Olin todella väsynyt ja oikeastaan heti kun pääsimme kaikki autoon, nukahdin siihen paikkaan. Erik herätteli minua vähän väliä huolestuneena, mutta ei se minua haitannut. Olin uskomattoman iloinen upeasta talliporukastamme ja eteenkin omasta sankaripoikaystävästäni.
Erik on kyllä supersankari 8) Ihana, jännittävä jatko-osa, ja onpa huikean pitkä yhteistarina! Nora on ihana, kun se huolehtii Visionistaan niin hyvin <3 Onneksi kaikki päättyi hyvin <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 5, 2017 19:06:00 GMT 2
Hullu tyttöystävä kolmaskymmeneskolmas 5.5.2017
Nora näytti jo toipuvan aika hyvin toissailtaisesta koettelemuksesta. Ehkä vähän liiankin hyvin. Hän oli käskenyt (ei, en ole yhtään tossun alla) minua hakemaan hänet tallille. Parhaillaan hän selvitti reittiään ulos kotiovelta ja käveli keppiensä kanssa autolleni. Avasin etupenkin oven ja Nora pomppasi sujuvasti kyytiin.
”Sun pitää ottaa vähän rauhallisemmin, tolla menolla loukkaat ittes vaan uudelleen”, sanoin huumorilla istuessani ratin taakse.
”Joojoo, tiedetään”, Nora vastasi. ”Oon vaan niin innoissani, että pääsen taas tallille.”
Kaarsin auton Newerran parkkipaikalle, enkä edes ehtinyt kiiruhtaa auttamaan Noraa ylös autosta, kun tämä seisoi jo auton vieressä. Kun sain omat tavarani ja Noran tallikassin, nuori nainen klenkkasi keppien kanssa jo kovaa vauhtia tallin suuntaan.
Taukohuoneeseen tultuamme, istahdin sohvalle ja muut alkoivat kysellä Noran vointia. Myös muut ihmettelivät tämän aikeita ratsastaa viikonloppuna kisoissa. Nora ei kuitenkaan vähästä aikonut mieltään muuttaa, vaikka olimme Ellen kanssa yrittäneetkin puhua Noralle järkeä. Toki minuakin harmittaisi, jos kisat jäisivät välistä. Ehkä minun piti vain ymmärtää päättäväistä Noraa ja tukea häntä parhaani mukaan.
"Nomutta Erik, kipaseppa hakemaan mun hevonen talliin! Tuo se suoraan pesariin", Nora komensi. Juuri kun olin päässyt istumaan, mutisin mielessäni ja lähdin hakemaan Visionia. Ori oli toipunut myös hyvin ja olin saanut naarmut hoidettua kunnolla. Nora ja Vision tulisivat kyllä olemaan arpinen kaksikko kisoissa.
Hoidimme Visionin kuntoon ja talutin sen kentälle. Nora halusi väkisinkin päästä juoksuttamaan oria, joten kävelin sen kanssa alkukäynnit ja luovutin sitten juoksutusliinan Noralle. Parivaljakkoa katsellessani, en voinut muuta kuin hymyillä ja arvostaa Noran sitkeyttä. Vaikka sain itsekin tehdä töitä Noran jääräpäisyyden vuoksi, se ei minua haitannut. Olin kaikissa määrin ylpeä rohkeasta tyttöystävästäni, joka ei pienistä lannistu. Vaikka toisinaan tuntuu, että hän olisi tulossa hulluksi.
Ihana Nora, kun se on niin reipas! Vaan tuskinpa Erik'kään hylkäisi Mekua jonkun aivotärähyksen vuoksi (; // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 7, 2017 19:52:28 GMT 2
Ahkeraa harjoittelua kolmaskymmenesneljäs 6.5.2017
Ihana keväinen kuva! Meku on niin suloinen, etenkin tykkään sen jouhista! Ja jee, tausta on just semmonen, kun se Newerrassa on <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 8, 2017 16:27:42 GMT 2
Finaalin jälkeisiä tunnelmia kolmaskymmenesviides 7.5.2017
Ekat kisat Mekun kanssa oli ohi! Eivä ne ehkä niin hyvin menneet, mutta en edes osannut lannistua siitä. Emme kuitenkaan olleet viimeisiä ja olihan Mekukin vasta nuori, joten emme voittoa lähteneetkään tavoittelemaan. Kisapäivä oli ollut rankka, sillä siihen oli kuulunut aikainen lähtö Hallavaan ja siellä kisaaminen ja muu häslääminen.
Hallavassa oli kiva törmätä Katriin, Mekun emän, Novan, omistajaan. Näimme viimeksi leirillä uuden vuoden aikoihin, mutta siitäkin tuntui olevan jo ikuisuus. Muutenkin Tie Tähtiin- kisat olivat olleet huippukiva kokemus ja yhteisöllinen tapahtuma, joka oli tuonut yhteen eri talleja.
Kun olimme viimein saapuneet takaisin Newerraan, talutin Mekun sen omaan karsinaansa. Autoin myös Noraa Jamin kanssa. Nora oli jopa selvinnyt elossa kisoista, vaikkei olisikaan saanut ratsastaa. Nyt vain paljon lepoa, niin hänkin saisi jalkansa kuntoon ja pääsisi luvallisesti taas ratsaille. Tai mistäs sitä tietää, jos hän karkaakin hevosen selkään aiemmin?
Tallilla olisi taas tarkoitus kuulemma pitää voitonbileet. Tällä kertaa minulla ei ollut omaa kitaraa matkassa, mutta voisin ihan hyvin soitella joskus tallilta löytynyttä vanhaa kitaraa, jos porukka vain musiikkia halusi. Ehkä ilta ei tällä kertaa venyisi niin pitkälle, kuten viimeksi, pohdiskelin.
Hahah Erik "biletuulella" Hei mahtavaa, hyvin meni teiän ekat kisat! // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 14, 2017 21:12:24 GMT 2
Sweet 16 19 kolmaskymmeneskuudes 14.5.2017
”Taas tulee yks vuos lasiin lisää, emmä haluu vanheta”, totesin työntäessäni kottikärryjä Nora vierelläni.
”No ei sitä oikeen voi estääkkään”, tämä vastasi hymyillen. ”Tule, näytän sulle jotain.”
Kippasin kottikärryjen sisällön lantalaan ja jätin kottikärryt lähistölle odottamaan. Lähdin seuraamaan Noraa.
”Älä vaan sano, että jotkut yllätyssynttärit”, mutisin.
”Ei oo”, Nora virnisti ja otti kädestäni kiinni. Hän vei minut saunan edessä olevalle laiturille. Laiturille oli aseteltu viltti ja eväskori.
”Söpöä”, sanoin ehkä vähän liiankin sarkastisen kuuloisesti asetelman nähdessäni.
”Hei! Mä näin vaivaa tähän”, Nora naurahti.
”Joojoo, kyllä mä arvostan tätä. Kiitti”, sanoin hymyillen ja istuuduin laiturille. Nora kaivoi eväskorista 2 maailman herkullisimman näköistä voileipää ja kokispullon.
”Ihan sua aattelin ja otin siks vain kokiksen”, Nora kiusoitteli.
Naurahdin ja nappasin toisen eväsleivistä. Kokis kelpasi ihan hyvin, kaasimme sen kuitenkin hienostuneesti viinilaseihin.
Kun olimme jo pakkaamassa eväitämme koriin, saunan ovi levähti auki.
”YLLÄTYYYS!” Huusi iso porukka yhteen ääneen.
”Häh? Mähän sanoin ettei mitään tämmösiä yllätyksiä”, sanoin katsahtaen Noraan.
”Noniin, äläs nyt mökötä”, Wilma kailotti ja tuli lahjapaketin kanssa ihmisjoukon keskeltä.
”Ei teijän nyt mitään lahjaakaan olis tarvinnu”, sanoin.
”Avaa se”, Inga-Stina kehotti virnuillen.
Avasin lahjanarut ja raotin paketin kantta. Näin jotain vaaleanpunaista. Avasin kannen kokonaan ja näin edessäni pinkit kumisaappaat.
”Nyt sulla on ihan omat, niin ei tarvitse mun lainata”, Melli vitsaili.
Katsoin ympärilläni olevia. ”Tosi hauskaa.”
”Sun paree sit käyttää noita, koska oli muuten aika vaikee löytää tota väriä miesten saappaista”, Nora sanoi.
”Niin. Saatiin aika kauan etsiä”, IS jatkoi.
”No kai se on sit pakko” totesin.
”Mulla on sulle myös jotain”, Nora sanoi hymyillen. Tätä ainakin odotin. Nora ojensi minulle paketin, jota Melli oli pidellyt.
”Pinkki t-paita kummiskin”, tuumailin tunnustellessani pehmeää pakettia.
”No ei sentään”, Nora naurahti ja seurasi, kun avasin pakettia.
”Omg.” Näin paketissa mustaa ja vilaukselta punaista. Takuulla uusi bändipaita! Tartuin mustaan myttyyn ja avasin sen. ”The Rolling Stones!”
”Tiesin, että tykkäät”, Nora naurahti.
”Tällästä mulla ei vielä ookkaan”, selitin ihastellessani mustaa t-paitaa ikonisella bändilogolla. ”Kiitti ihan sikana!”
Nora antoi suukon poskelleni ja nousimme seisomaan.
”Taukohuoneessa on kakkua!” Wilma hihkaisi ja lähdimme porukalla taukohuonetta kohti. Matkalla kävin hakemassa Mekulle porkkanan, sillä tietenkin sekin saisi osallistua juhlintaan edes jollain tapaa.
Aws ihanat synttärit, onnea Erkkimerkille! Ihana piknik laiturilla, vaan mitenhän mahtoivat muut pysyä hiljaa saunassa haha :DDD Ja mahtava lahja noi pinkit saappaat, ne todellakin kuuluu Erikin lookiin // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on May 22, 2017 12:15:55 GMT 2
Kesäfiiliksiä kolmaskymmenesseitsemäs 22.5.2017
Oi, ihana kuva! Kesäinen vehreys ja teepaidat tuo lämpimän päivän tuntua kuvaan ja voi kun Meku on taas niin suloinen! Oot kyllä ollut viimeaikoina hurjan ahkera päivittämään Mekun päivyriä, jee <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on Aug 23, 2017 17:23:52 GMT 2
Syksy tulee, oletko valmis? kolmaskymmeneskahdeksas 23.8.2017
“Mihin hemmettiin tää kesä oikeen vierähti”, manasin ja potkaisin maassa olevaa viatonta kiveä.
“Mikä kesä”, Nora naurahti, mutta vakavoitui sitten. “Töihin kai.”
“Hmph niin kai sitten”, mumisin.
Hupparimme ehtivät jo kastua lyhyellä matkalla tarhoilta tallille, sillä syksyiset säät olivat hiipineet keskuuteemme ja se oli tuonut mukanaan harmaata säätä ja sadetta.
“Enhän mä saanu mitään aikaseks töiden ohella”, jatkoin valittamista kun olimme saapuneet tallin suojaan.
“Mut eihän sitä tarvikkaa, otit kuitenki tosi rennosti. Sitä paitsi etenit Mekun kanssa huimaa tahtia”, Nora kehui.
“No niin kai”, myönnyin ja katsahdin oriin, jonka talutin karsinaan. Olimme harjoitelleet erityisesti esteitä kesän aikana ja pakkohan se oli mainita, että olimme kehittyneet siinä hyvin. Itse asiassa olimme juuri menossa harjoittelemaan lisää. Harjasimme Noran kanssa ratsumme ja laitoimme ne kuntoon esteratsastusta varten.
Talutin jo kaikissa tamineissani Mekua karsinasta ulos ja seisahduin tallin ovelle.
“Aina teillä naisilla kestää”, osoitin sanani Noralle, mutta vitsinä. Usein kävi ni että minä olin se hidastelija. Kuulin Visionin karsinasta naurua ja hetken kuluttua aina energinen Nora oli kannoillani.
“Toivottavasti ei kastuta”, Nora totesi hoputti sen jälkeen minua kulkemaan nopeammin sateen poikki. Pian pääsimme maneesiin suojaan ja talutimme ratsumme kaartoon.
Esteet olimme käyneet kasaamassa silloin kun tallille saavuimme, joten siihen ei tarvinnut käyttää aikaa. Lämmittelyjen jälkeen aloitimme matalammasta ristikkoesteestä. Nora tuntui viipottavan Visionin kanssa hyvää tahtia, kun taas Meku oli normaalia laiskemman oloinen. Sain sen kuitenkin pikkuhiljaa paremmin tuntumalle ja heti estekorkeuksien noustessa, Mekun vireystasokin nousi.
“Taitaa olla niin, että Meku pitää jo noita matalimpia esteitä tylsinä”, pohdin välikäyntien aikana.
“Siltä vähän vaikuttaa”, Nora naurahti ja siirtyi pian laukkaan. Tein samoin ja hypimme esteitä vielä hetken ennen kuin oli aika siirtyä loppukäynteihin. Vision oli vielä kovasti halukas jatkamaan esteiden ylittämistä, mutta Nora sai orin viimein ymmärtämään, että oli aika lopetella.
“Sanoko kukaan tarvitsevansa vielä näitä esteitä?” Nora kysyi kun oli laskeutunut satulasta.
“Ei, pitää siis tulla korjaamaan nää täältä kohta pois”, vastasin ja nostin ohjat Mekun kaulalta. Odotin, että Nora kävelisi ohitsemme ja johdattaisi meidät talliin.
“No miten meni?” Tallin käytävän poikki kulkeva Wilma kysäisi tullessamme talliin.
“Hyvin”, Nora vastasi pirteästi ja talutti hevosensa karsinaan. Tein samoin ja riisuimme hevosten varusteet.
“Mä haluu tän jälkeen kyllä kuumaa kaakaota ja lämpimän sylin”, Nora ilmoitti päättäväisesti kun kannoimme esteitä maneesissa sivuun hieman myöhemmin.
“Ai jaahas”, vastasin ja jatkoin: “Jos se syli saa löhötä sohvalla niin sitten se sopii.”
“Sä ja sun sohvat.”
Erik ja sen sohvat <3 Hei ihana kuulla Erkin kuulumisia pitkästä aikaa! Tästä tää syksy lähtee taas rullaamaan, jee! // Kaisu |
|
|
|
Post by Erik on Aug 24, 2017 10:16:32 GMT 2
Suuret suunnitelmat kolmaskymmenesyhdeksäs 24.8.2017
"Olli! Mitä mies?" Tervehdin rennosti kaveriani, joka nousi sinisestä peltiromustaan maneesin takana olevalla parkkipaikalla.
"Löysin ilmeisesti oikeeseen osotteeseen?" Olli tuumaili ja katseli ympärilleen.
"Juurikin näin", vastasin ja odotin, että ikäiseni nuori mies ottaisi autonsa takapenkiltä täyden muovikassin.
Olli oli kaverini, joka valmistui jo vuosi sitten keväällä ja jäi nyt ilman opiskelupaikkaa varusmiespalveluksensa jälkeen, joten hän vietti rentoja päiviä ja välivuotta. Meillä oli Ollin kanssa tullut jo monesti puheeksi hevoset ja ratsastus, sillä minä olin töissä tallilla ja opiskelin hevosista, Olli taas asui maalla ja heillä oli ollut kotona hevosia. Hän oli viettänyt joskus paljonkin aikaa satulassa ja nyt hänelle oli tullut tilaisuus istua hevosen selkään uudelleen.
"Ei kai täällä oo sit kauheesti niitä sellasia innokkaita pieniä heppatyttöjä ihmettelemässä?" Olli kyseli matkalla talliin.
"Ei onneks tähän aikaan arkipäivinä", vastasin ja jatkoin:"Jokunen vanhempi yksärinomistaja saattaa olla paikalla ja niistäkin nuorimmat varmaan koulussa."
"Onks tuolla Meku?" Olli kysyi osoittaen vaaleanrautiasta suokkioria tarhassa tallin takana.
"Jep. Ja samassa tarhassa on Vision, Noran hevonen."
Talutin Mekun talliin Ollin seuratessa perässä. Haimme harjat ja kerroin lyhyesti Ollille perusjuttuja harjaamisesta, joita hän oli ehtinyt unohtaa vuosien varrella. Kahdestaan harjaaminen sujui nopeasti eikä aikaakaan kun pääsimme varustamaan suokkioria. Kiinnitin suitsien remmejä sillä aikaa, kun Olli painoi vaaleiden hiuksiensa peitoksi ratsastuskypärän, jonka oli kotoaan saanut.
"No miltäs mä näytän?" Olli kysyi jä kääntyi minuun päin suurieleisesti levittäen käsiään. Huppari ja collegehousut eivät olleet ehkä mikään tyylikkäin yhdistelmä ratsastuskenkien kanssa.
"Tyylikkäältä", vastasi talliin astellut Nora. Olli korjasi asentonsa nolona saman tien ja katsahti minuun päin kysyvästi.
"Ahaa, terve Nora!" Iloitsin. "Ette olekaan vielä tavannu. Nora tässä on se mun kaveri Olli ja Olli tässä on Nora."
"Aivan. Tämä on nyt sitten se kuuluisa Nora", Olli totesi.
"Ai että ihan kuuluisa?" Nora kiusoitteli ja jatkoi iloisena: "Mutta joo, Erik mainitsikin, että tuut kokeilemaan taas ratsastusta. Mahtava juttu!"
"No kattoo mitä tästä nyt tulee", Olli sanoi vielä hieman kiusaantuneena. Ollin tuntien hän olisi ehkä halunnut antaa vähemmän kiusallisen ensivaikutelman.
"Kaikki on nyt valmista", sanoin ja ojensin Mekun ohjat Ollille. Tämä tarttui niihin päättäväisesti ja lähdimme kohti ratsastuskenttää. Nora ilmoitti harjaavansa ensin Visionin ja tulevan sitten seuraamaan ratsastusta.
Kun olimme laskeneet jalustimia ja kiristäneet satulavyötä, Olli pomppasi satulaan kuin vanhakin taitaja. Jalustimissa ei ollut paljoa säätöä, sillä minun esteille säädetyt jalustimet olivat lyhyemmälle Ollille melkein sopivan mittaiset. Ollin antaessa Mekulle pohkeita, kävelin ensimmäisen kierroksen heidän vierellään, mutta se osoittaitui tarpeettomaksi.
Mekulla ei ollut normaalia enemmän energiaa, eikä se myöskään ollut laiskalla tuulella. Olli oli satulassa määrätietoinen, joten Meku ei kauaa testannut uutta ratsastajaansa. Nora saapui paikalle juuri sopivasti kun olin antanut kaksikolle luvan siirtyä raviin. Ollilla kesti hetki hakea parempi tasapaino, mutta muutoin nuori mies pärjäsi hevosen selässä loistavasti.
Vajaan tunnin ohjatun ratsastuksen jälkeen Olli siirtyi Mekun kanssa loppukäynteihin. Nojailin kentän aitaan ja sen toisella puolella Nora nojaili siihen siten, että pystyimme kuiskaamaan toisillemme.
"Aika hyhinhän toi meni", Nora puhui hiljaisella äänellä.
"Kyllä", vastasin ja käännyin katsomaan Noraa.
"Sun varmaan kannattais jopa harkita, että laittasit Ollin ratsastamaan Mekulla vuoden vaihteen jälkeen enemmänkin. Sulla kun alkaa intti etkä ehdi kunnolla Mekua edes hoitamaan."
"Totta", tuumailin. "Jos Olli tutustuisi syksyn aikana paremminkin Mekuun ja hevosten hoitoon, niin se vois hyvinkin sun ohella pitää Mekusta huolta."
"Niimpä, koska en mä yksin ehtis kuitenkaan", Nora selitti.
"Hauskempaa mitä mä muistin!" Olli intoili laskeutuessaan satulasta.
"Varo vaan, kroppa saattaa muistuttaa sua tästä huomenna", Nora vitsaili.
"Se on sen arvosta", kommentoin ja nostin toiselta puolelta jalustimen. Olli talutti Mekun talliin ja riisuimme orilta varusteet. Jäin miettimään paremmin Noran sanoja. Niissä oli perää ja näin Ollissa paljonkin potentiaalia Mekun huolehtijana tulevan armeija-aikani ajaksi.
Mekun hoitamisen jälkeen lähdin esittelemään Ollille paikkoja ja Newerraa tallina. Olihan se mahdollisesti hyödyllistä tietoa tulevaisuudessa. En kuitenkaan Ollille maininnut vielä suunnitelmistani mitään, mutta olin varma, että tämä pitäisi niistä.
- Ihana tarina, saa nähä miten Nora selvii kun Erik lähtee inttiin Noo, Erkkiliini tulee moikkailemaan aina kun vaan ehtii! ~ Nora
|
|
|
|
Post by Veeti on Aug 27, 2017 15:10:13 GMT 2
Draamaa lainakuskin kera25.08.-17
Meku löntysteli reippaana pitkin uraa. Viilenevä syysilma oli saanut orin kovin virkeäksi, eikä se oikein millään jaksanut keskittyä varsinkaan kun sen selässä oli vähän vieraampi kuski. Suomenhevosen oikea isäntäkin oli kadonnut jonnekin työvuoronsa loputtua ja suunnilleen tökännyt takkutukkaisen Mekun riimunnarun Veetin oikeaan käteen. "Tässä sulle mainio tilaisuus testailla tätä Meku-herraa ennen valmennuksia!", mies oli todennut ja sitten se olikin jo kadonnut.
Lopulta mä laskeuduin hevosen selästä korottamaan sarjan valmennuskorkeudelle. Melli oli ilomielin kirjoittanut mun nimeni tuntilistaan 80cm:n kohdalle, kun Erik oli ilmoittanut hevosensa tarvitsevan kuskia.
"Tää kyllä hyppää nätisti ikäisekseen - ja suomenhevoseksi!" naurahdin Mellille joka siirtyi keventelemään keskiympyrälle.
"No joo. Mähän sanoin että suokit on ihan mukavia", tyttö kommentoi punnertaessani takaisin herra Orin kyytiin.
"Mä aloitan!" hihkaisin ja saatuani itseni taas hyvin satulaan nostin laukan.
Olin jo saanut nappuloita suhteellisen hyvin haltuuni. Meku tarvitsi ainakin mun kanssani paljon tukea, kuten nuoret hevoset yleensä, mutta ensimmäisen esteen jälkeen se sai varmuutta ja suoritti oikein hienosti! Keskityin ratsastamaan pitkän tien ensimmäiselle pystylle. Suomenhevonen tuntui jännittyvän, mutta pienellä pohkeella sain sen laukan herätettyä uudelleen eloon eikä ensimmäisen esteen ylityksessä ollut mitään ongelmaa.
"Oikeeein!" kehuin Mekua ja suoristin itseni satulasta. Meku oli pätkittäin todella epävarma, mutta päättelin sen johtuvan vain vieraasta kuskista ja erilaisesta ratsastustavasta.
Kolme askelta ja seuraava pysty. Meku otti esteelle oikein komean loikan ja kehuin sitä kovasti, mutta seuraava puomikasa ilmestyi liian nopeasti. Ison hypyn vuoksi Meku ei olisi mahtunut väliin kolmella laukalla, joten ratkaisin tilanteen ratsastamalla sitä hieman eteen. Kaksi laukkaa oli oikein sopiva ajatus ja ylitimme viimeisenkin esteen puhtaasti. Taputellen hikistä hevosta siirsin sen käyntiin juuri samalla hetkellä kun joku avasi maneesin oven.
"Hei, meillä oli varaus", Melli totesi huomatessaan Rosen. Se käänsi poninsa ja ratsasti ovelle. Me suunnattiin Mekun kanssa perään.
"Mikä varaus?" Rose kysyi hämmentyneen'.
"Maneesivaraus! Me oltiin varattu tää maneesi estetreeniin!" Melli inahti.
"Mutta enkö mä mahdu tänne vähän kävelemään ja ravailemaan? Väistelen teitä kyllä, ettekä te varmaan ihan koko maneesia tarvitse, mä voin olla vaikka tuolla päädyssä ympyrällä."
Olin jo toteamassa että tottahan toki, kunnes;
"Ei, me varattiin tää, koko maneesi", Melli sanoi napakasti.
"Just. Luulis että sulla ois ees vähän yhteishenkee etkä olis tuollanen itsekäs kakara, mutta sellasia te hemmotellut pennut kai ootte." Melli kiljahti. Karkki tuntui poistuvan paikalta pian.
"Sanoin että sä oot itsekäs kakara ja hemmoteltu pentu", Rose sihahti, "Me taidetaan sit lähteä, mennääs, Hype, tais tulla maastolenkin paikka."
Maneesin ovi pamahti kiinni.
"Mitä vittua toi oli, Melli?"
"Häh?! Mikä ihme tota vaivaa? Mä en tehny mitään!" tyttö sihisi.
"No mut olisihan se tänne mahtunu, ei me ainakaan enää oltais hypätty joten jumppiskin olis ollu vaan sun käytössä", totesin.
"Aha. No mut jos sä kerta oot mielummin sen kanssa niin ala mennä!" Melli kiljahti.
"Sanoinko mä niin?"
"Joo. Ainakin melkein."
"Sä oot vähän tyhmä", naurahdin. "Eiköhän nyt oteta ne vikat hypyt ja sit mennään."
Melli mulkaisi mua kiukkuisena ja potkaisi Karkin liikkeelle. Neitihän ei tätä sietänyt ja pukitti.
"Vittu.." kuulin Mellin mutisevan.
Tyttö ratsasti sarjan läpi apinanraivolla, en ollut nähnyt sitä ikinä niin vihaisena. Kun Karkki oli suorittanut työnsä käskin kaksikon loppuverkkaamaan.
Talutin Mekun Karkin edellä talliin. Vaikka kuinka yritin lohduttaa Melliä ja puhua tuolle järkeä, en saanut muuta vastausta kuin kiukkuisia pihahduksia. Just, naiset..
|
|
|
|
Post by Erik on Jan 20, 2018 22:43:37 GMT 2
Hyvästi heviletti neljäskymmenes 2.1.2018
|
|
|
|
Post by Erik on May 16, 2018 18:51:14 GMT 2
Esteillä
neljäskymmenesensimmäinen
16.5.2018
Estetreeniä kentällä varusmiespalveluksen lomassa.  |
|
Hyvä, että puska on nyt matalana 8) // Kaisu
Hieno kuva! Meku on kyl komia <3 // Kaisu