|
Post by Erik on Oct 26, 2016 20:07:09 GMT 2
|
|
|
Post by Erik on Oct 26, 2016 20:11:34 GMT 2
Uuteen ympäristöön ensimmäinen 28.6.2016
Istuin kärsimättömänä auton etupenkillä isäni ajaessa kohti Newerraa. Hän istui ratissa, sillä en (vielä) saanut ajaa hevostraileri perässä. Meku oli asustanut reilun viikon perheeni tilan laitumella ennen muuttoaan. Nyt ori oli matkallaan uuteen kotiinsa.
Tunsin Mekun edellisen omistajan, jolle varsasta luopuminen sattui sopivaan aikaan. Hänellä ei olisikaan riittänyt aika koulutettavaan orivarsaan samalla kuin puunaisi omaa kaunista suokkitammaansa. Itselläni taas vapautui aikaa ja mahdollisuus tuoda hevonen mukanani uuteen ja ensimmäiseen viralliseen työpaikkaani. Syksyllä jatkaisin opintojani hevosenhoitajaksi ja ratsastuksen ohjaajaksi työn ja Mekun koulutuksen ohella.
“Käänny vasemmalle”, navigaattori ilmoitti tyynellä ja neutraalilla äänellä. “Tuon mukaan jäljellä enää pari hassua kilometriä”, isäni ilmoitti. “Näköjään”, kommentoin mahdollisimman rauhallisesti, vaikka tosiasiassa olin innoissaan, kuin lahjapaketin saanut pikkulapsi. Tietenkään minulla ei tulisi olemaan näin pitkä matka Newerraan enään viikon päästä, jolloin muuttaisin omaan yksiöön lähimpään kaupunkiin Newerrasta. Matka olisi enää 5 kilometriä tallille, joka taittuisi hyvin pyörällä ja 2 kilometriä koululle.
Muuttaminen oli järkevä päätös, koska liian suuri osa päivästä kului koulumatkaan bussilla ja bussien jatkuvaan odotteluun. Muutto myös mahdollisti itsenäistymisen ja pääsyn Newerraan. Ei kotitilassani mitään pahaa ollut ja olisin sielläkin voinut Mekun kasvattaa, mutta en olisi kauaa jaksanut pyöriä vanhempien nurkissa. Melkein aistin lähestyvän vapauden, etenkin saavuttuamme Newerran pihaan, jota koristi punatiiliset rakennukset.
Astuimme ulos autosta ja menin trailerin peräluukulle. Kun Meku oli ulkona kopista, Kaisuksi tunnistamani ihminen käveli luoksemme. ”Tehän saavuitte juuri ajallaan!” Nainen hihkaisi ja kätteli minua ja isääni. Tiesin missä Mekun karsina olisi, mutta Kaisu ohjasi meidät talliin muodon vuoksi. Sitä paitsi en olisi yksin kehdannut sinne mennä. Muut olisivat varmaan katsoneet huuli pyöreänä, kun kävelisin talliin ja laittaisin hevoseni karsinaan, kuin mikäkin paikan omistaja. Hain Mekun tavarat orin karsinan eteen, mutta purkaisin ne myöhemmin. Oli aika käydä paperitöiden kimppuun.
Kaisu kertoili vielä lisää mistä kaikkialta löytyisi mitäkin, vaikka olinkin aika kattavan esittelykierroksen saanut pari viikkoa sitten. Pistin nimeni vielä johonkin paperiin, ennen kuin poistuimme toimistosta tallin käytävälle. Katselin ohimennen karsinoissa häärääviä tuntilaisia. Pian oli ilmeisesti alkamassa ratsastustunti, joten saisin ainakin rauhassa purkaa tavaroitani tallissa.
Kaisu tuli vielä tervehtimään uteliasta orivarsaa, ennen kuin palasi omien hommiensa pariin. Meku näytti olevan erityisen kiinnostunut pienestä ympärillä tapahtuvasta hälinästä. Se olisi mielellään puskenut lävitseni ja kipittänyt karsinasta ulos, mutta koitin seisoa karsinan ovella mahdollisimman tukevasti. Kun tuntiratsastajat olivat jo varusteensa hakeneet, nostin tavaralaatikot tallin käytävältä ja suuntasin tyhjään satulahuoneeseen. Ei aikaakaan kun kuulin kavioiden kopsetta ja tallikin tyhjeni.
Tavaroiden purkamisessa ei kauaa mennyt, joten päätin kurkata oleskeluhuoneen puolelle. Tyhjää täynnä sekin. Se oli ihan hyvä juttu. En tietenkään halunnut vältellä toisia, mutta en myöskään rynnätä tutustumaan keneenkään. Palasin autolle ja samalla isäni tuli kentän laidalta. Lähdimme suuntaamaan kotia kohti. Mietin, että näinköhän nukkuisin kunnolla, koska olin haljeta innostuksesta. Huomenna menisin ensimmäisen muuttokuorman mukana tervehtimään taas pikkuhevostani.
|
|
|
Post by Erik on Oct 26, 2016 20:16:15 GMT 2
Harjoittelua toinen 4.7.2016
Mekun kanssa maastakäsittely- ja tottelevaisuusharjoituksia.
|
|
|
Post by Erik on Oct 26, 2016 20:18:21 GMT 2
Työntäytteistä elämää kolmas 27.8.2016
Pari viime kuukautta olivat olleet kyllä melkoisen työntäytteisiä. Newerrassa riitti tallihommia, mutta nyt myös koulut olivat alkaneet. Eikä tietenkään pitänyt unohtaa nopeasti kasvavaa suokkivarsaa. Meku kurkki karsinastaan, kun lähestyin sitä kottikärryjen ja talikon kanssa. Enää muutaman karsinan putsaus, niin urakka olisi ohitse. Pyyhkäisin hikeä otsaltani ja menin tervehtimään Mekua. Ori olisi pian 2-vuotias ja se olisi pian kasvanut jo täyteen mittaansa.
Mekun kanssa oli tullut kyllä kesän aikana tehtyä kaikenlaista ja käytöksessä ei ollut erityisesti moittimista. Oli vain yksi pieni juttu. Mekua ei oikeastaan kuvanneet sanat villi, ilkikurinen, tottelematon tai pahantahtoinen, vaan enemmänkin sählä, toope ja liian utelias. Nuorta oria tuntui kiinnostavan kaikki ympärillä tapahtuva, joten ongelmia syntyi helposti. Toisaalta se oli hyvä juttu, että Meku oli utelias, silla se oppii todella nopeasti. Meku viihtyy kaikenlaisessa ihmisseurassa, oli kyse sitten lapsista tai vanhemmista aikuisista. Se oli vain harmi, etteivät lapset saaneet mennä Mekua lähelle, silla minunkin täytyi jatkuvasti väistellä, ettei ori astuisi vahingossa varpaille. Ehkä asia korjaantuisi kuitenkin ajan kuluessa.
Kaupungissa minulla oli vielä vaikka kuinka paljon tutkittavaa ja tutustuttavaa, mutta talliympäristöön olin sopeutunut ihan hyvin. Ainakin omasta mielestäni. Tallilaiset ja tuntiratsastajat tervehtivät minua aina tallialueella ja minä tervehdin takaisin. Useat olivat myös oppineet sen, ettei minua kannattanut moikata, jos olin kuulokkeet päässä ja kuuntelin musiikkia tallitöitä tehdessä. Silloin he nimittäin eivät saaneet vastausta, koska en yksinkertaisesti kuullut heitä. Tulin hyvin toimeen tallin hoitajien kanssa. Erityisesti Veetin, vaikka hän minua olikin pari vuotta nuorempi. Kumpaakin yhdisti se, että oli hevonen, jota koulutti ja se, että olimme tallin harvoja poikia.
Talliympäristö oli sopivan rento, enkä olisi ikinä uskonut, kuinka kivaa ”rengin” homma oli. Loppujenlopuksi en edes jäänyt pahasti ulkopuolelle mistään ja sain olla jatkuvasti hevosten ympäröimänä. Yksi parhaimmista asioista oli, kun pääsin pitämään ratsastustuntia. Oli sateinen iltapäivä ja Iikka oli sairastunut, eikä olisi millään kyennyt vetämään ratsastustuntia. Myöskään Kaisulla ei ollut mahdollisuutta siihen, sillä tämä ei ollut paikalla. Tunnin vetäminen oli antoisa kokemus ja motivoi minua opiskelemaan enemmän, jotta tuntien pito voisi olla joku päivä minulle arkipäivää.
Positiiviset kommentit tuntilaisilta olivat piristäneet iltaa reilusti ja hymyilin vieläkin, kun mietin yhtä niistä pikkutytöistä. Tämä oli sanonut minulle, että toivoisi minun opettavan aina ratsastustunteja. Aina kun hän laittoi hevosta valmiiksi tunnille ja näki minut niin hän kysyi heti, että olisinko taas opettamassa. Oli aina ikävää vastata ”ei”, mutta kerroin aina kuinka Iikka oli kuitenkin koulutettu ratsastuksenopettaja ja osaisi opettaa häntä paremmin.
Vilkaisin kelloa ja samalla totesin olevani hyvin aikataulussa. Karsinat olivat nyt siivottu ja seuraavaksi pitäisi hieman tarhoja siistiä. Tämän jälkeen työpäiväni olisi ohitse, mutta jäisin vielä puuhastelemaan Mekun kanssa. Mekun eleistä päätellen sekin odotti yhteistä aikaamme, kuten aina.
|
|
|
Post by Erik on Oct 28, 2016 8:53:47 GMT 2
Pakkasaamu neljäs 28.10.2016
Tuntuihan se vähän kylmältä, kun lämpömittari näytti aamulla -8 celsiusastetta, mutta oli siinä hyvätkin puolet. Tiesin, että päivästä tulisi kaunis, aurinkoinen ja osittain ainakin pilvetön. Sain hetken ihailla kirkasta tähtitaivasta, kun aamukuuden aikaan kipitin kerrostalolta autolleni ja oli vielä pilkkopimeää. Ajomatka taittui hieman normaalia hitaammin. Mitä pidemmälle pääsin, sen varmemmaksi tulin siitä, että pian olisi aika vaihtaa talvirenkaat jos säät jatkuivat tällaisina. Pääsin kuitenkin viimein tallille asti ja ryhdyin aamutallin tekoon. Tallissa oli todella hiljaista, vaikka hevosista lähtikin pientä ääntä niiden liikkuessa karsinoissaan. Päätin nauttia täysin siemauksin rauhallisuudesta, sillä tiesin, ettei se kestäisi enää kauaa. Lähikouluilla oli syyslomia juuri näillä viikoilla, joten tallillakin oli tuntunut olevat todella vilkas meno viime aikoina. Tallityöt aloitin antamalla muutamalle hevoselle lähtöpassit tarhoihin. Aloin jakaa aamuheiniä ja – kauroja, sekä tein samalla tarkastuskierrosta tallin tiloissa.
Melkein kauhistuin nähdessäni kaikki paikat, jossa tuntilaisia oli käynyt. Kaikkialla paikat olivat yhtä hullunmyllyä, mutta ymmärsinhän minä sen. Suurin osa tuntilaisista oli lapsia tai nuoria ja Kaisulla ainakaan ei olisi aikaa siivota kaikkea. Hetken kuluttua jouduin myöntämään itselleni sen, että siivous olisi tällä kertaa minun hommani. Ei auttanut siis muuta kuin ryhtyä siivoamaan karsinoita ja pihattoja, jonka jälkeen siivoaisin varustehuoneita ja oleskelutiloja.
Siivoaminen sujui nopeasti Scorpionsin Savage Amusement- levyn tahdissa ja pian tajusinkin olevani jo valmis. Kello lähenteli jo kymmentä ja tallilla alkoi näkyä jo muita ihmisiä. Hommaa riitti vielä myöhemmäksikin, mutta halusin välissä puuhailla jotain Mekun kanssa. Kaisu oli suunnitellut työtehtäväni siten, että sain tehdä niitä joustavalla aikataululla. Tietenkin ruokinnat oli hoidettava tiettyyn kellon aikaan, mutta muutoin. Periaatteessa mitä väljemmällä aikataululla teen töitä, sen kauemmin vietän aikaa tallilla ja sen enemmän minusta on hyötyä.
Kävelin Mekun karsinalle ja moikkasin samalla käytävällä Vision- nimistä oria harjaavaa Noraa. Olimme samanikäisiä, sekä kumpikin omisti nuoren (ja komean) suomenhevosen. Orit olivat tulleet hyvin toimeen ja sainkin idean kiinnittäessäni riimunnarua Mekun karsinan seinään. ”Olikos sulla mitään suunnitelmia tän aamupäivän suhteen? Meinaan vaan, että lähtisitkö mukaan Visionin kanssa heittämään pienen kävelylenkin mun ja Mekun seuraks?” Kysyin ja astuin karsinasta ulos. ”Kuulostaa hyvältä idealta! Vähän vaihtelua Visionillekin”, nuori nainen vastasi ja rapsutti orinsa otsaa. Vision hörähti hennosti ja samalla kuulin takaani yhden hörähdyksen. Meku oli kova kerjäämään huomiota, joten lähdin hakemaan harjakoria.
Laskin harjakorin karsinan eteen ja suoritin perusteellisen, mutta pikaisen harjauksen, sillä Nora oli jo melkein valmis. Hetken kuluttua seisoimme tallin pihalla pohtien mihin suuntaan lähtisimme. Päätimme aloittaa kulkemalle rantaan vaahteroiden reunustamaa polkua pitkin ja jatkaisimme siitä rantaviivaa pitkin. Tervehdimme vielä ohitsemme kulkevaa Wilmaa ja Pauta, ennen kuin suuntasimme rantaa kohti.
Aurinko paistoi puiden lomasta lämmittäen hieman, mutta silti kaikki ympärillä oleva oli kuuran peittämää ja kylmää. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaikka tunsinkin pakkasen villasukkien ja tennareiden läpi. Sormiakin sai liikutella lähes jatkuvasti, etteivät ne paleltuisi. Onneksi syksyn ensimmäisten pakkasten negatiiviset vaikutukset unohtuivat matkan edetessä. Meininki taluttelulenkillä oli rento ja juttelimme Noran kanssa niitä näitä.
Hevosetkin tuntuivat nauttivan kauniista säästä ja rauhallisesta kävelystä. Talliin päästyämme minua ei edes haitannut edessäpäin olevat tallihommat, sillä olin tullut todella hyvälle tuulelle. Olin myös helpottunut tallin lämmöstä, sillä varpaani tuntuivat olevan ihan jäässä. Harjasimme Noran kanssa hevosemme, ennen kuin pakenimme kumpikin omien hommiensa pariin. Minulla oli pari karsinaa siivottavana ja käytävä lakaistavana, kun Noralla taas oli varusteita putsattavana. Laitoin taas kuulokkeet korviini ja ryhdyin työntekoon.
Havahduin, kun Kaisu käveli tallin poikki. Lakaisin parhaillani tallin käytävää ja tajusin hetken päästä, että Kaisu huuteli nimeäni jonkun avonaisen oven toiselta puolen. Kipitin taukotilojen suuntaan. ”Palveluksessanne!”, sanoin, kun näin Kaisun seisovan taukohuoneen ovella. ”Säkö tän siivosit?” Kaisu kysyi. Menin ihan paniikkiin. Olinko tehnyt jotain väärin? Uskalsin vastata ainoastaan varovaisen ”Joo”:n ja jäin odottamaan naisen reaktiota. ”Upeeta!” Kaisu hihkaisi ja jatkoi taputtaen olkapäätäni: ”Susta on ollut kyllä paljon apua muutenkin, kiva juttu!”
Olin häkeltynyt, joten sain sanotuksi vain kiitoksen. Kaisu paineli pian tiehensä ja jatkoin käytävän lakaisua hymyssä suin. Vilkaisin kelloani, joka lähenteli kahtatoista. Olisi siis aika jakaa taas heiniä.
|
|
|
Post by Erik on Nov 3, 2016 21:56:46 GMT 2
Rutiinia, rutiinia... viides 3.11.2016
Kävelin lumipyryssä tuijotellen jalkojani. Olin ollut taluttamassa alkeistunnilla, koska muutakaan tekemistä ei ollut ja kuljin parhaillaan kohti tallirakennuksia tuntilaisten jonon perässä. Heti tarhojen jälkeen puikkelehdin talliin toisesta ovesta. Meku jo selvästikin odotti minua, sillä ori seisoskeli hieman kärsimättömänä karsinassaan. ”Kohta valmista?” Veeti asteli karsinan lähettyville rennon oloisesti. ”Ei vielä”, vastasin nuorukaiselle. Olin pyytänyt tätä avukseni. Olimme Mekun kanssa kokeilleet varusteita jo pidemmän aikaa ja halusin apukäsiä, kun lähtisin kokeilemaan, miten Meku reagoisi selässä olevaan painoon. Veeti vaikutti olevan oikea tyyppi avukseni, sillä olihan tällä jo kokemusta Tarun kanssa, sekä kokemusta muutenkin enemmän ratsailla olosta, kuin minulla.
Varustimme Mekua käytävälle sidottuna. Satulaa Meku ei vastustellut muutoin, kun satulavyötä kiinnittäessä. Ori luovutti kuitenkin nopeasti vastaan taistelemisen ja sain vyön kiinnitettyä. Veeti ojensi minulle suitset, joita lähdin laittamaan Mekulle. Nuorella suokilla meni taas hetki aikaa tajuta, että kuolaimet tosiaan piti ottaa suuhun tai hommasta ei tulisi yhtikäs mitään. Kun remmitkin olivat kiinnitetty, suuntasimme kentälle, joka oli hetki sitten vapautunut.
Taluttelin hetken Mekua ja annoin sitten Veetin talutella oria. Täytyihän Mekun tottua myös siihen, että toisetkin taluttelivat sitä. Teimme rutiininmukaisia maastakäsittelyharjoituksia ja totuttelimme varusteisiin. Jonkin ajan kuluttua talutin Mekun kaartoon ja pitelin ohjista kiinni. Lähdimme yksinkertaisesti liikkeelle siitä, että Veeti painoi käsillään satulaa. Meku tuntui ihmettelevän touhujamme enemmänkin uteliaana, mikä oli hyvä juttu.
Hommaa vaikeutti hieman Mekun paikallaan pysymättömyys, mutta sekin asia oli työnalla. Aina kun sain Mekun pysymään paikallaan, Veeti laittoi jalkansa jalustimeen ja kokeili pientä ponnistamista ja sitä, miten Meku siihen reagoisi. Joka kerta Meku väisti hieman sivulle, mutta tottui ajan kanssa.
”Ehkä alkaa olla aika lopetella”, sanoin jonkin ajan päästä. ”Aika hyvinhän me edettiin”, Veeti totesi iloisesti. ”Sanos”, vastasin hymyillen ja otin paremman otteen Mekun ohjista. Veeti avasi kentän portin ja astelimme Mekun kanssa ulos portista kohti tallia. Jatkoin hetken päästä: ”Ens kertaa vartenhan on nyt aika hyvät lähtökohdat.” ”Jep, vaikkakin tota paikallaan pysymistä pitää vielä hioa”, Veeti sanoi naurahtaen. ”Todellakin”, sanoin ja taputin Mekua kaulalle. Tulin Veetin kanssa aika hyvin toimeen, vaikka hän olikin minua pari vuotta nuorempi ja olimme aika erilaisia.
Riisuin Mekulta varusteet samassa kohtaa käytävällä, kuin olin sen varustanut ja annoin pienelle (tai no ei nyt enää kovinkaan pienelle) orille porkkanan puolikkaan palkinnoksi. Pudotin toisen puolikkaan tämän karsinan ruokakuppiin, jonka kimppuun Meku pääsisi harjauksen jälkeen. Kun olin Mekun hoitanut ja laittanut karsinaansa, ryhdyin vielä lakaisemaan käytävällä olevat heinät. Olihan se pakko myöntää, että siisti talli ei miellyttänyt ainoastaan Kaisun silmää, vaan myös muidenkin, kuten minun.
|
|
|
Post by Erik on Nov 10, 2016 7:16:53 GMT 2
Hyppää selkään kuudes 10.11.2016 ”Erik! Hyvä mies, vaihda jo parempiin kenkiin. Tuolla on jo pakkasta ja luntakin”, havahduin Kaisun ääneen samalla kun harjasin Mekua käytävällä. ”Mitä, näähän on loistokengät”, vastasin ja katsahdin lievästi rikkinäisiin converseihini. ”Okei, on nää ehkä vähän kulunu… mut hyvät kengät nää on!” ”Miehet”, Kaisu sanoi vitsaillen.
Varustin Mekun ja lähdin taluttamaan nuorta oria ulos. Matkalla Veeti liittyi seuraani, kuten olimme sopineet ja suuntasimme kentälle. Pikkuhiljaa ymmärsin, että Kaisu oli ollut ihan oikeassa. Villasukatkaan eivät pitäneet kylmyyttä ja lunta rikkinäisten kangaskenkien läpi. Ehkä tosiaan pitäisi harkita talvikenkien ostoa.
Talutin Mekun kaartoon muutaman taluttelukierroksen jälkeen. Olimme jo aikaisemmin kokeilleet, että Veeti kävi satulaan – mutta ei istumaan. Näky oli mielenkiintoinen, kun pojan jalat olivat roikkuneet toisella puolella hevosta, kuin kädet ja pää. Nyt tarkoitus olisi, että joku ihan oikeasti kävisi selkään istumaan, kerta ori oli nyt tottunut painoon selässään.
Kiristin satulavyötä ja menin Mekun eteen seisomaan, ettei se niin helposti lähtisi liikkeelle, jonkun ponnistaessa satulaan. ”Hyppää selkään”, totesin. ”Selvä, kapteeni!” Veeti vastasi ja nyökkäsi. Hän laittoi toisen jalkansa jalustimeen ja oli jo yhden ponnistuksen jälkeen satulassa. Meku säpsähti vain hieman, eikä lähtenyt liikkeelle mihinkään suuntaan. Varmistin, että Veeti sai toisen jalkansa jalustimeen ja oli saanut ohjat kunnolla käsiinsä. Annoin ratsukolle luvan liikkua. Ensimmäiset kymmenen metriä Meku liikkui todella reippain askelin, mutta tottui nopeasti painoon selässään. Toki sen kävely näytti ensin vähän huvittavalta, mutta nuorukainen oppi nopeasti homman jujun.
Pienen ja yksinkertaisen ratsastustuokion jälkeen, Veeti laskeutui satulasta. ”Hienosti meni jälleen kerran”, kommentoin Veetin nostaessa jalustimia. ”Jep”, sain vastaukseksi. Lähdimme kävelemään kohti tallia. Riisuimme Mekulta varusteet käytävällä. Meku sai myös pari hevosen makupalaa palkkioksi harjauksen jälkeen.
Jonkin ajan kuluttua suuntasimme Veetin kanssa yhdessä tallin taukotilaan. Pöydän äärellä olivat pelaamassa korttia Cia ja Nora. Tervehdimme heitä ja he moikkasivat takaisin. ”Arvatkaa kuka ratsasti just Mekulla?” Veeti kysyi, vaikka vastaus olikin jo aika selvä. ”No vaikee arvata, kun toisella on ratsastuskamppeet ja toisella farkut ja risat tennarit”, Nora sanoi ja viittasi kenkiini. ”Hahah”, nuarahdin teennäisesti ja vaihdoin puheenaihetta: ”Mitä pelaatte? Voidaanko tulla mukaan?” Seuraava reilu puoli tuntia menikin korttipelien merkeissä, kunnes itse kenenkin oli aika lähteä kotiin. Sen sijaan, että olisin mennyt kotiin, suuntasin lähimpään Prismaan, joka olisi vielä reilun tunnin auki. Eiköhän olisi aika hankkia ne kauan kaivatut talvikengät?
|
|
|
Post by Erik on Nov 14, 2016 21:22:58 GMT 2
Ratsut vaihtoon seitsemäs 14.11.2016
Olisi tehnyt mieli kääntyä saman tien ympäri asuntoni ovella, kun olin lähdössä tallille. Sovittu juttu oli kuitenkin jo sovittu, joten minun ei auttanut muu kuin laittaa ovi kiinni ja kipittää portaat alas ulko-ovelle. Ratsastushousut tuntuivat kyllä erityisen epämukavilta jalassa todella pitkän tauon jälkeen. Kuinka olinkaan onnistunut olla tallilla töissä jo melkein puoli vuotta, ilman, että olin kertaakaan käynyt ratsailla? Matka tallille taittui mukavasti radiosta tulevan rock-musiikin tahtiin. Parkkeerasin auton ja suuntasin talliin reppu olallani. Tallissa minua vastaan tuli Nora ja päättelin, että tämäkin oli aika hiljattain saapunut tallille. Tervehdin iloista naisenalkua ja lähdimme hakemaan ratsuillemme harjoja. Harjasimme kumpikin oman suokkiorimme, mutta varustamisen kohdalla vaihdoimme hevosia, jotta tutustuisimme paremmin hevosiin, joilla tulisimme ratsastamaan. Periaatteessa sain lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kotiuttaisin itseni takaisin satulaan ja sain siihen lainaksi Noran Visionin, koska Mekulla en uskaltaisi vielä ratsastaa. Samalla kokeneempi Nora ratsastaisi Mekulla ja Meku tottuisi kentällä toistenkin ratsukoiden seuraan. Olihan minulla ratsastuskokemusta paljonkin, mutta halusin saada uudelleen tuntumaa ratsastukseen reilusti yli vuoden ratsastustauon jälkeen. Tällä hetkellä tuntui siltä, että osasin teoriassa ratsastaa paremmin, kuin käytännössä.
Laitoin käytävällä seisovalle Visionille satulan selkään. Satulavyötä kiinnittäessä kuulin jonkun saapuvan talliin. ”Moi, Elle!” Nora hihkaisi juuri talliin saapuneelle, uuden hevosen omistajalle, Ellelle. Heilautin itsekin kättä tervehdykseksi. ”Moi! Ratsastamaanko lähdössä?” Elle kyseli. ”Juu”, Nora vastasi. ”Hyviä ratsastushetkiä!”, Elle toivotti ja jatkoi taukotilojen puolelle. Pakko myöntää, että nainen oli kyllä todella kaunis. Olihan hän ranskalaista alkuperää. Jäin vielä hetkeksi ajatuksissani seuraamaan, kun tämä poistui tallista, mutta keskityin sitten Visionin varustamiseen. Pian nuorella orilla oli suitsetkin päässä. Nora näytti olevan myös valmis Mekun kanssa, joten kaivoin repustani ratsastuskypärän. Tuntui oudolta painaa kypärä päähän näinkin pitkän tauon jälkeen. Laitoin myös ratsastushanskat käsiini ja tartuin Visionin ohjiin.
Nora kulki Mekun kanssa kentälle edellämme. Asetuimme kaartoon ja nostin ohjat Visionin kaulalle. Mitä lähempänä selkäännousun hetki oli, sitä enemmän minua jännitti. Yhtäkkiä Vision tuntui todella kookkaalta. Olin sillä hetkellä aivan varma, etten millään saisi jalkaani jalustimeen, saatikka ponnistettua itseäni satulaan. En halunnut missään nimessä nolata itseäni nyt, joten päätin pidentää jalustimia kerta heitolla oikein reilusti. Kun olin varma, että jalkani ylsivät jalustimiin ilman, että housuni repeäisivät, otin satulasta tukevan otteen. Laitoin jalkani jalustimeen ja ponnistin. Satulaan käyminen tuntui hetkellisesti vaikeammalta, kuin olin kuvitellut, mutta ehkä se taas alkaisi sujua sujuvammin.
Nora oli jo Mekun selässä ja sai jalustimetkin säädettyä, kun minä vasta ryhdyin säätelemään jalustimia. Hitauteni lievästi nolotti minua, mutta ehkä Nora ymmärsi sen. Toivottavasti. ”Onko ok, jos lähden jo uralle?” Kuulin vähän matkan päästä. ”Juu, mulla menee vielä hetki”, vastasin.
Kun ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua olin saanut jalustimet oikean mittaisiksi, annoin jo hieman kärsimättömälle Visionille pohkeita. Ori lähti reippaasti eteenpäin, mutta hidasti perusvauhtiinsa uralle päästyään. Tuntui erikoiselta, mutta tutulta ja turvalliselta istua pitkästä aikaa hevosen keinuvassa liikkeessä. Noralla näytti sujuvan hyvin Mekun kanssa, joten keskityin parhaani mukaan siihen, että oma ratsastukseni sujuisi. Perusasiat tuntuivat muistuvan onneksi nopeasti mieleen, joten oloni muuttui kokoajan kohti itsevarmempaa.
Jonkin ajan kuluttua päätimme siirtyä raviin. Ensin järkytyin kuinka pompottavaa harjoitusravi olikaan ja minulla kesti hetken päästä kevennyksen rytmiin. Pian kaikki taas sujui hyvin. Voltteja ja pääty- ympyröitä harjoitellessa ongelmaksi koitui lähinnä Visionin reipas meno, mutta pidätteillä sain orin aina paremmin kuulolle ja pian ympyrätkin muistuttivat ihan ympyröitä. Vilkuilin aina välillä Noran ja Mekun menoa. Nora näytti pärjäävän loistavasti Mekun kanssa. Nuoresta orista tulisi varmasti vielä loistoratsu. Ainakin näillä avuilla, joita olin tähän mennessä orin ratsuttamisen suhteen saanut.
Harjoittelimme kentällä ihan perusjuttuja ja Nora tuntui edistyvän Mekun kanssa hyvin. Hioin Visionin kanssa ratsastusratoja ja kokeilin tehdä pysähdyksiä. Ja nimenomaan pysähdyksissä pysymistä. Nora meni keskemmälle kenttää, kun oli vuoroni laukata pieni pätkä. Vision ei onnekseni innostunut liikaa, vaan sain sen jopa hidastamana raviin halutulla hetkellä. Toisella kerralla raviin siirtyminen vei kauemmin aikaa, mutta selvisin loppujenlopuksi.
Noran ratsastamana Meku kulki laukkapätkän hyvässä vauhdissa ja ymmärsi hyvin, milloin sitä pyydettiin hidastamaan. Kuljimme laukkapätkien jälkeen hetken vielä ravia, ennen kuin oli aika siirtyä loppukäynteihin. Sormeni tuntuivat olevan hieman kohmeessa, mutta varpaani vielä enemmän. Onneksi se oli sentään ollut sen arvoista. En meinannut malttaa odottaa, että kohta itsellänikin olisi taas resurssit kasassa Mekulla ratsastamiseen.
Loppukäyntien jälkeen laskeuduimme satulasta ja nostin jalustimet. Menin Visionin kanssa edeltä avaamaan kentän porttia, mutta annoin Noran kulkea portista ulos ennen minua. ”Sehän meni aika hyvin”, kommentoin iloisena. ”Niin meni”, Nora hihkaisi posket pakkasen takia punaisina hehkuen. Nora jatkoi naurahtaen: ”Toimiko Visionin jarru tänään miten? Välillä meno näytti siltä, että orilla oli kaasupoljin pohjassa.” ”No joo, siltä se välillä tuntuikin, mut kyllä se jarrukin löyty aina välillä. Mitenkäs Meku totteli?” ”Ihan hyvinhän se perusjutut osaa, vielä hiomista on, mutta kyllä tästä kelpo ratsu tulee, sitä en voi kiistää.”
Riisuin Visionilta varusteet karsinassa ja vein varusteita pois Noran kanssa samaan aikaan. Pesimme kuolaimet ja laitoimme varusteet niille kuuluville paikoilleen. Vision tuntui nauttivan saamastaan harjauksesta, vaikka sitä varmaan hämmensi se fakta, ettei harjaamassa ollut sen tuttu omistaja. Meku taas tuntui olevan uteliaana omana itsenään ja oli kovin innoissaan Noralta saamastaan huomiosta. Mahtoikohan ori jo olla kyllästynyt minuun? Toivottavasti ei sentään.
Ihana tarina!! Haistan romanssinpoikasen >:] Ja Mekuhan on oppinut nopeasti! Hyvä ratsu siitä tulee =) // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Nov 15, 2016 22:13:51 GMT 2
Hey You kahdeksas 15.11.2016
Ilma tuntui ihanan kesäiseltä. Oli lämmintä ja aurinko paistoi. Lähes hypnotisoituneena kuuntelin ruohonleikkurin surinaa. Tuo tuttu ja turvallinen ääni. Vielä vähän ja tallin pihan nurmialueet olivat leikattu. Sen jälkeen tämä pieni urakka olisi ohitse. Tuntui kuin ruohonleikkuri oli se joka johdatteli minua, enkä minä sitä. Hetken päästä maa muuttui muhkuraiseksi. Yhtäkkiä jostain kuului kimeä huudahdus. Se oli Kaisun ääni. Nainen oli minulle selvästi vihainen, mutta mistä? Samassa tajusin seisovani keskellä Kaisun kasvimaata ruohonleikkurin kanssa. Kasvit olivat katkottu juuri leikatun ruohon mittaisiksi. Se siitä työpaikasta. Säpsähdin hereille herätyskelloni äänestä. Huh. Äskeinen oli vain unta. Kaisulla oli siis edelleen puutarha ja minulla työpaikka. Ja koska minulla oli työpaikka, ei auttanut muu kuin kipittää suihkuun ja valmistautua lähtöön. Tänään minulla oli taas aamutallivuoro, jonka jälkeen olisi koulussakin käväistävä. Koulun jälkeen luvassa oli pieni hetki Mekun seurassa.
- -
Ajelin suoraan koulusta tallille hommieni pariin. Iloinen Pau käveli tallin pihalla vastaan ja tervehti. Tervehdin takaisin ja jatkoin matkaani talliin. Oli aikainen iltapäivä, mutta ilmeisestikin Wilma ja Emma olivat jo päässeet koulusta, sillä tytöt istuskelivat taukotilan sohvalla. Moikkasin heitäkin ja otin sitten mukaani Mekun riimunnarun. Hain orin talliin. Sillä välin myös Nora oli saapunut tallille Ellen kanssa.
Nora oli lupautunut taas ratsastamaan Mekulla ennen omaa ratsastustaan Ellen silmien alla. Harjasin ja varustin Mekun yhdessä Noran kanssa. Odotin hetken aikaa, kun tyttö otti kypärän matkaan ja lähdimme sitten kohti maneesia. Kävelimme (tai Nora ja Meku kävelivät) yhden kierroksen maneesin ympäri ennen kaartoon asettumista. Seisoskelin Mekun edessä pidellen tämän ohjista samalla, kuin Nora ponnisti itsensä satulaan. Jalustimia ei tarvinnut säätää, joten ratsukko oli nopeasti valmis lähtöön.
Seurasin ratsastusta maneesin laitamilta. En uskaltanut kommentoida mitään ratsastukseen liittyvää, mutta toisaalta ei minulla ollutkaan sen erityisempää kommentoitavaa. Nora oli taitava ratsastaja ja tiesi mitä teki. Välillä hän huuteli juttuja, kuten missä piti Mekua vielä kehittää. Ja välillä taas Nora kertoi miten joku juttu hänen omasta mielestään meni. Ratsastusta ei ollut tylsä seurata, päinvastoin. Oli mahtavaa seurata nuoren hevosen ratsukoulutusta, varsinkin kun kyseessä oli oma hevonen. Ratsastustuokio oli lyhyt, mutta jälleen kerran edistyksellinen.
Menin avaamaan maneesin ovea sillä välin, kun Nora laskeutui satulasta ja nosti jalustimet. ”No, mitenkäs tällä kertaa?” Kysäisin leikkisästi. ”Ei ollenkaan huonosti”, Nora vastasi.
Tallissa riisuin Mekulta varusteet ja hoidin orin loppuun. Nora varusti taas omaa oriaan Visionia. Tallissa oli muutenkin kova hälinä. Ihmisiä oli päässyt kouluista. Kaikilla oli kuitenkin suunnitelmissa lähteä ratsastamaan, joten menikin vain hetki, kunnes talli oli jo tyhjä muutamia hevosia lukuun ottamatta. Elle poistui tallista viimeisenä lähtiessään valvomaan Noran ratsastusta. En ollut vieläkään päässyt yli ranskalaiskaunottaren ulkonäöstä. Tiedostin kuitenkin, että olihan Elle vähän liian vanha minulle. Eikä ihan tyyppiäni. Tartuin harjan varteen ja ryhdyin tallin käytävän lakaisuun hyräillen päässäni soivaa biisiä. ”Hey you, I’m in love with your eyes And the sound of your name Hey you, I’m in love with your smile And the way you’re dressed toda-“
Säikähdin takaani kuuluvia askelia ja pudotin ajatuksissani luudan käsistäni. ”Oho! Ei ollu tarkoitus keskeyttää!” Elle selitti jo matkalla tallista ulos ja jatkoi heilutellen lapasia: ”Tulin vain hakemaan nämä.” ”Joo, ei mitään”, vastasin nolona. Toivottavasti nainen ei ollut sen pahemmin kuullut mitä hyräilin. Laulu ei nimittäin kovin miehiseltä kuulostanut. Nostin maassa makaavan luudan ja jatkoin lakaisua. Tämä tapaus olisi mun puolesta kyllä saanut ihan hyvin olla unta. Se siitä hyvän ensivaikutelman tekemisestä.
Hahahahahahaha aivan parasta että meidän läppä tuli Erikin uniin!! Sittenkun se vielä hurauttaa ruohonleikkurilla lumihangessa Ellen perässä nii xD Hihii, oikeestihan Newessä ei oo ees paljoo nurtsia leikattavana, ei vissii ollenkaa oikeesti =DD Ja ihan mahtavaa, että Meku on näinkin äkkiä oppinut ratsuksi! Viisas heppa =) // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Nov 20, 2016 14:15:52 GMT 2
Kaunista ja komeaa yhdeksäs 20.11.2016
”Kas näin”, puhelin Mekulle nostaessani tältä satulaa selästä. Nora odotti karsinan suulla orin suitsien kanssa ja pyöräytti silmiään. ”Mitä?” Kysyin kuulostaen mahdollisimman viattomalta. ”Eikö muka omalle hevoselle saa lörpötellä?” ”Saa toki, kuulosti vain hassulta”, Nora totesi. Kävelimme viemään varusteet niille kuuluville paikoilleen. Tämän jälkeen harjasimme Mekun yhteistuumin. ”No mitäs sitten?”, kysyin ja laskin viimeisen harjan harjakoriin, sillä minun täytyi saada jotenkin aika kulumaan ennen iltatallia. ”Mennään vaikka seuraamaan Ellen ratsastusta”, Nora ehdotti. Nora oli ratsastanut tänään Mekulla ja kun lopettelimme, Elle oli tullut kentälle orinsa kanssa heti meidän jälkeen. Kävelimme kentän laidalle seuraamaan Ellen ratsastusta. Nora kävi nojaamaan aitaan oikealle puolelleni.
”On se kyllä kaunis”, huokaisin jonkin ajan kuluttua seuratessani kentällä ravaavaa Elleä ja Jamia. ”Öm, ai Elle vai?” Nora kysyi kohottaen kulmakarvojaan. ”Jami siis! Komea piti sanoa,” yritin korjata nopeasti lipsahdustani. ”Joo onhan se komea”, Nora sanoi hieman hämillään ja jatkoi vinkaten: ”Ei Ellekään ruma ole.” ”Ei, ei suinkaan. Päinvastoin. Tai siis”, änkytin. ”Taidat tykätä Ellestä?” ”Mitääh? En suinkaan”, selitin vähän liiankin teennäisesti. ”Tai siis kaverina joo, mutta en sillä tavalla.” ”Älä selitä”, Nora kiusoitteli naurahtaen. ”En oikeesti!” Yritin puolustautua, mutta taisi olla jo liian myöhäistä. Tunsin naamalleni levinneen punastuksen, eikä se voinut jäädä Noralta huomaamatta. En edes ollut myöntänyt itselleni vielä, että olisin ihastunut Elleen. Sitä paitsi tämä oli minua aika paljon vanhempi. ”Joopa joo”, Nora totesi ja jatkoi ratsastuksen seuraamista. Se siitä. Nyt ei auttanut muu kuin toivoa, ettei Nora keskustelisi asiasta enempää Ellen kanssa.
”Mitäs täällä nauretaan?” Elle kysyi ratsastaessaan käynnissä sen kohdan ohi, jossa nojailimme aitaan. ”Ei mitään”, Nora vastasi luontevasti. Itse en taas saanut sanottua sanaakaan ja yritin katsella muualle, jottei Elle huomaisi punaa kasvoillani. Samalla näin myös kentälle kävelevät Veetin ja Helin. ”Noilla kahdella jos joillain on oikeasti jotain juttua”, supisin Noralle vaihtaen puheenaihetta ja viittasin lähemmäs käveleviin Veetiin ja Heliin. ”No sanos muuta!” Nora hihkaisi.
”Mitäs tänne kuuluu?” Veeti kysyi ja kävi itsekin nojailemaan aitaa vasten. ”No mikäs tässä”, Nora vastasi. ”Osaisimpa itsekin ratsastaa noin”, Heli totesi katsellen Ellen kouluratsastusta. ”Niinpä”, myönsin. Jatkoimme ratsastuksen seuraamista rennosti jutustellen. Välillä käännyimme katsomaan Noran kanssa nyökäten toisiamme kuullessamme Veetin ja Helin sanailua. Ei ollut epäilystäkään, etteikö noiden kahden välillä olisi jotain.
Ellen lopeteltua palasimme kaikki talliin. Keitimme itsellemme kaakaot ja jäimme rupattelemaan. Jouduin (valitettavasti) luopumaan yli puolikkaasta sohvasta, koska muillekin piti kuulemma tehdä tilaa. Justiinsa juu. Seuraamme myös liittyi Wilma ja Pau, jotka tulivat taukotiloihin posket punaisina maastoretken jälkeen.
Ihana Erik <3 Rakastan teidän kaikkien taitoa kirjoittaa muista hahmoista, tässä monien hahmojen persoonat pääsi jälleen mahtavasti esille! // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Nov 26, 2016 16:38:10 GMT 2
Kiemura kymmenes 26.11.2016
Yön aikana satanut lumi oli kivasti pakkautunut isoiksi kökkeröiksi tallin pihalla. Kun sain vihdoin auton parkkeerattua, nousin autosta ja nappasin tallirepun matkaan. Pikkuhiljaa viime viikkojen aikana tennarit ja talvikengät olivat vaihtuneet ratsastuskengiksi ja farkut ratsastushousuihin. Olin päässyt useamman kerran kokeilemaan Noran Visionia. Tänään oli kuitenkin vihdoin se päivä kun ratsastaisin omalla hevosellani, vieläpä ensimmäistä kertaa. Tallin käytävällä minua vastassa olikin jo Nora, joka kantoi harjoja Visionin karsinalle. Tervehdin nuorta naista, jonka jälkeen tervehdin omaa hevostani. Lähdin hakemaan kaiken tarvittavan sen hoitamista ja varustamista varten. Kaappien luona minua oli vastassa Heli ja Veeti. Tallilla tuntui muutenkin olevan joku ihmeen rakkausbuumi meneillään. Nuo kaksi olivat selvästikin nykyään pari. Myös Wilmalla ja uudella pojalla, Alexilla, tuntui olevan jotain juttua. Jotkut jopa kehtasivat vitsailla, että olisin ihastunut Elleen. Jos olisinkin, niin ei kai se nyt niin selvästi näkynyt. Tai sitten näkyi.
Heitin ajatukset ranskalaiskaunottaren huomiosta aivojeni perukoille ja suuntasin takaisin Mekun karsinalle harjakori sylissäni. Hain vielä satulan ja suitset, jonka jälkeen ryhdyin tositoimiin. Tällä kertaa Mekun harjaaminen ei ollut niin iso urakka, kuin yleensä. Se oli seissyt koko aamun karsinassa, eikä ollut päässyt mutakylpyyn niin kuin monena muuna päivänä. Harjaamisen ja varustamisen jälkeen kaivoin tallirepustani esiin ratsastuskypärän. Ennen sitä laitoin ehkä jo liian pitkiksi kasvaneet hiukseni ponnarille ja painoin kypärän päähäni.
Kävelin Noran kanssa maneesiin, jossa tämä käveli kaartoon minun ja Mekun perässä. Halusin jonkun pitelevän Mekusta kiinni sillä välin, kun nousin satulaan. Tosi sankarillista, eikö? Laskin jalustimet ja pidensin hieman jalustinta, johon laittaisin jalkani satulaan noustessa. Minua jännitti enemmän, mitä laki salli, mutta yritin peitellä sen kaikin keinoin. Enää ei ollut paluuta, joten tartuin satulan taka- ja etukaaresta kiinni. Laitoin jalkani jalustimeen ja ponnistin itseni kertaheitolla satulaan. Meku oli jo näyttänyt tottuneen hyvin siihen, että joku aina kapusi sen selkään. Nuori ori oli melkein kuin ei olisi huomannutkaan painoa selässään.
Säädin jalustimia oikean mittaisiksi Noran seistessä vähän matkan päässä. Välillä Mekulla oli tarvetta liikkua eteenpäin, mutta peruutin sen aina takaisin paikkaan, jossa olin satulaan noussutkin. Pahat tavat oli hyvä kitkeä pois, ennen kuin niitä syntyykään. Kun koin olevani henkisestikin valmis, painoin kevyesti pohkeita Mekun kylkiin. Ori lähti reippain askelin eteenpäin, mutta toistaiseksi olin vielä satulassa. Huomasin, kuinka Nora katsoi huvittuneena menoani. Sen jälkeen hän meni maneesin katsomoon, ilmeisesti varmistuttuaan, että pärjäisin omillani.
En yhtään tiennyt omasta kokemuksesta, kuinka herkkä Meku oli kaikille avuille ja kuinka hyvin se kuuntelisi, joten ensimmäiset voltit olivat kerrassaan mielenkiintoisia. ”Hyvinhän teillä menee”, Nora huudahti laidalta. ”Ilmeisesti, paitsi noissa volteissa Meku oli ihan kuin joku kiemura mato”, naurahdin. ”No joo, siltä se vähän näytti.” ”Mut eiköhän tää tästä”, kommentoin ikään kuin jatkaen Noran lausetta.
Hetken päästä keräsin vähän ohjia (sen lisäksi, että keräsin rohkeutta) ja annoin Mekulle pohkeita. Tämä lähti verkkaisin askelin raviin. Muutamilla pidätteillä sain Mekun kulkemaan vähän hitaammassa tahdissa, jotta kevennyskin onnistuisi. Tuntui hassulle ajatella, kuinka pitkälle olin päässyt Mekun koulutuksessa, tosin toisten avulla. Aloin muistella sitä, kuinka ori oli joskus temmeltänyt tarhassa pitkillä koivillansa. Sen häntäkin oli silloin lyhyt, unohtamatta pystyyn sojottavaa harjaa. Nyt orista oli tulossa melkoinen tukkajumala, jota korosti lievästi kihartavat jouhet.
Ajatuksistani minut herätti Mekun halu kokeilla reippaampaa tahtia. Se taas johtui maneesin oven kiinni läimäytyksestä. Käännähdin katsomaan ovelle heti kun olin hidastanut Mekun ravista käyntiin. Tulija oli Alex. Ei minulla mitään nuorta miestä vastaan ollut, mutta hän vain vaikutti hieman ylimieliseltä tapaukselta. Joskus jopa ärsyttävältä. Melkein tunsin hänen ylimielisen katseen selässäni. Onneksi minun oli pian aika lopetella, niin hän ei vahingossakaan olisi päässyt nauttimaan siitä jos epäonnistuisin.
Kokeilin vielä pätkän laukkaa Mekun kanssa. Tällä oli mukava ja pyörivä laukka, mutta vauhtia sai alkaa jo hyvissä ajoin hiljentämään jos halusi orin joskus pysähtyvän. Sen jälkeen tein hetken loppuverryttelyt ja ohjasin nuoren orin kaartoon. Selkäni takaa kuulin lähestyvää puheen sorinaa. ”No, miltäs se nyt tuntui?” Nora kysyi tullessaan kohdalleni ja silitteli Mekun turpaa. ”Ei ollenkaan huonosti”, vastasin ja nostin toisenkin puolen jalustimet.
Otin ohjat kaulalta ja suuntasin maneesista ulos Noran ja Alexin perässä. Tallissa Alex katosi taukotiloihin, mutta Nora tuli kanssani tallin käytävälle. Hän auttoi minua riisumaan Mekun varusteet, jonka jälkeen jäimme yhdessä puunaamaan oria. Nora harjasi Mekua toiselta puolelta ja minä toiselta. Välillä katseemme kohtasivat Mekun kaulan alla ja välillä taas sen vatsan alla. Tuntui muutenkin, että viihdyin tytön seurassa todella hyvin. Ettei tämä nyt vaan olisi ollut sitä kuuluisaa ihastumista?
Mekuhan on ottanut ratsun työn ihan omakseen! Hieno homma, ja onneksi pikseliponien kanssa voi edetä nopsaan =D Oikeassa elämässä hevosta saisi totuttaa aika kauan ohjas- ja pohjeapuihin, koska ennen selkäännousua on toimittu vain ääniavuilla ja juoksutusraipan kanssa - nämä siis yhdistettäisi ja hiljakseen opeteltaisiin pärjäämään ilman juoksutusapuja =) (En vanno mitään koulutusvinkkejä oikeiksi, olen vain lukenut, enhän itse osaa edes laukata xD) Odotan tosi innolla, miten pitkälle Mekun kanssa vielä päästään! // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Nov 29, 2016 21:43:04 GMT 2
Potretti yhdestoista 29.11.2016
Oi miten taidokas ja tarkasti piirretty, tunnelmallinen kuva! Komiat on miehet meillä =) // Kaisu
|
|
|
Post by Kaisu on Dec 3, 2016 0:30:18 GMT 2
Päivällä antoi Kaisu talliorjalleen käskyn kaataa kuusen metsästä. Kuten kuvasta näkyy, kuusen viimein ollessa pystyssä on jo ilta. Vaan kuka mahtoi koristella kuusen silloin, kun Erik uneksi ranskalaiskaunottarestaan? Liekö kaiken takana vanha tuttu tallitonttu? Palkintokuva Erikille ahkeruudesta - jos ei tallihommissa niin ainakin päiväkirjan kirjottelussa, sitä on helppo tehdä sohvalta käsin...!
|
|
|
Post by Erik on Dec 5, 2016 17:02:16 GMT 2
Metsässä kahdestoista 5.12.2016
Sakean lumisateen ansiosta sain kokoajan pyyhkiä suuria lumihiutaleita takiltani ja hiuksistani. Kolasin lumia pois paikoista, joista niitä ei olisi saanut traktorilla kolattua. Seurasin katseellani tallipihan poikki kävelevää poikakaksikkoa. Alex ja Veeti moikkasivat minulle ja vilkutin takaisin. Jotenkin en ollut osannut sopeutua heidän seuraansa täysin vaikka tulinkin Veetin kanssa hyvin toimeen. Tosin emme ollut edes paljoa viettänytkään kolmistaan aikaa, sillä Veeti roikkui kokoajan Helin perässä ja Wilma vietti Alexin kanssa aikaa. Kun viemisetkin ihmisten tiellä olevat lumet oli kolattu, kävelin tallin oven suuntaan. Olin ilmeisesti todella omissa ajatuksissani, sillä säikähdin tallista ulos tulevia Noraa ja Visionia. ”Erik! Moi!” Nora hihkaisi. ”Moi”, vastasin ja jäin seisomaan siihen paikkaan. ”Lähen ihan pienelle lenkille Visionin kanssa, niin tuutko mukaan?” ”Joo, ilman muuta”, vastasin. En löytänyt syytä kieltäytyäkään. ”Totaa, aattelin et jos toinen ratsastaa ja toinen kävelee. Voidaan vaikka vuorotella. Tai voidaan me kaksistaankin ratsastaa, jos sä haluat”, Nora selitti. ”Joo, haen vain kypärän!” Vastasin. Hetken päästä vasta tajusin mitä Nora oli ehdottanut. Ratsastaisimme kumpikin Visionilla. Minua hermostutti läheisyyden ajatteleminen ja aloin tuntea perhosia vatsassani. Tunne paheni entisestään, kun kapusin aitaa hyödyntäen Visionin selkään. Nora istui edessäni ohjat käsissään. Hän kääntyi katsomaan minua. ”Valmista?” ”Juu”, vastasin. Horjahdin Visionin ottaessa ensimmäiset askeleensa, jonka jälkeen yritin epätoivoisesti pysyä tasapainossa. Loppujenlopuksi en nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa Noran hartioista tukea. ”Sori, pakko ottaa tukea jostain”, sopersin naama ihan punaisena. Onneksi Nora ei sitä nähnyt. ”Joo ei se mitään”, Nora vastasi.
Kaikista mieluiten olisin pitänyt kädet Noran vyötäisillä, mutta sitä en uskaltanut tehdä. Metsän keskellä lumihanki oli syvempää ja puut muodostivat kaikenlaisia varjoja. Vision säpsähteli niitä lievästi muutaman kerran. Pian se kuitenkin oli näkevinään metsässä jotain, jonka seurauksena otti isomman loikan eteenpäin. Tietenkään minulla ja Noralla ei ollut mahdollisuuksia pysyä satulattomassa selässä. Osittain jopa vedin horjahtamisellani Noran alas mukanani.
Mätkähdimme vierekkäin paksuun ja pehmeään lumikerrokseen. Nora nauroi ja liityin nauruun. Vilkaisin Visionia, josta ei tarvinnut olla huolissaan, sillä se seisoi vähän matkan päässä ihmetellen. Käänsin päätäni ja katsoimme Noran kanssa toisiamme silmiin. Katselin hetken Noran kauniita kasvoja ja samassa hetkessä vatsassani olevat perhoset lepattelivat entistäkin lujemmin ja sydämeni syke kiihtyi. Sitten se tapahtui. Viskasimme päässämme olevat ratsastuskypärät sivuun ja Nora kurottautui suutelemaan minua.
Ei se mitään ruusuilla tanssimista ollut, sillä Noran paksut hiukset valahtivat kasvoilleni, mutta se ei haitannut. Suudelma oli ollut taianomainen. Kun vetäydyimme sanattomassa yhteisymmärryksestä suudelmasta, emme osanneet kumpikaan sanoa mitään.
”Hupsista keikkaa”, sanat lensivät suustani ja nousin istumaan lumessa. ”Taidettiin pudota Visionin selästä.” ”Joo, niin taidettiin”, Nora sanoi hymyillen, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Jos hevosen selästä tippuminen on aina tällaista, niin pitääkin ruveta putoamaan useammin”, sanoin naurahtaen. Sen jälkeen autoin Noran takaisin Visionin selkään, mutta itse en päässyt sinne ilman koroketta. Kuljin vähän matkaa ratsukon vierellä, kunnes vastaan tuli isompi kivi. Kapusin sen avulla Noran taakse ja jatkoimme matkaa tallille.
Pihaan ratsastaessa huomasimme Helin. Hän katsoi meitä hämmästellen, vaikka hänelle tuskin edes tuli mieleen, että minun ja Noran välillä olisi jotain. ”Pidetään sitten tosi matalaa profiilia”, sanoin hiljaisella äänellä ”Sopii”, Nora vastasi ja pysäytti Visionin keskelle pihaa. Hyppäsimme sen selästä alas ja moikkasimme Heliä. Pian hän katosi Liljan kanssa kentän suuntaan, jonka suunnalta taas tuli Elle. Hän katsoi meitä päin hymyillen. Minulla oli aavistus, että hän tiesi Noran ystävänä jotain Noran tunteista etukäteen. Se selittäisi hyvin virnuilun, jonka saimme osaksemme talliin tullessa. Tein herrasmiesmäisen eleen ja kannoin Noran puolesta Visionin suitset ja pesin kuolaimet, vaikka se nyt ei olisi iso juttu ollutkaan.
Jäimme harjaamaan Visionin loppuun, jonka jälkeen suuntasimme taukotiloihin täysin normaalina esittäen, ettei mitään ollut tapahtunut.
Ihana ihana ihana!! Niin rohkea Nora ja tosi tunnelmallinen kuva! Nyt odottelen innolla, minkälaista tunnemelskaa Erikin päässä liikkuu, kun se niin ihastui ensin Elleen (; Ja että roihahtaako näiden välille nyt suurempia tunteita vai alkaako kaksikkoa ujostuttamaan? // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Dec 19, 2016 12:27:38 GMT 2
Pelastava enkeli kolmastoista 17.12.2016
Olin saapunut tallille todella aikaisin aamutallia varten. Olin nukkunut yöni huonosti ja pelkäsin sen näkyvän ulospäin. Talliin astuttuani minua kuitenkin piristi karsinastaan kurkkiva Meku. Tervehdin oria ja ryhdyin sitten aamutallin tekoon. Aamu sujui rattoisasti hevosten ruokia jakaessa ja muutamaa karsinaa siivotessa. Jonkin ajan kuluttua tallille saapui ensimmäisiä ihmisiäkin. Olin juuri vienyt Mekun ja Visionin tarhaan, kun näin Ellen auton kaartavan tallin pihaan. Jäin kurkistamaan tallin ovensuusta, jospa myös Nora olisi tullut Ellen mukana. Pettymyksekseni autosta astui Ellen lisäksi vain Alex. Tosin kellohan oli vasta yhdeksän, Nora varmaan nukkuisi vielä. Minulle koitti pieni tauko aamutallin jälkeen, joten siirryin taukotiloihin syömään jonkin sortin aamiaista. Myös Elle ja Alex tulivat sinne ennen kuin ryhtyivät sen kummemmin hevostelemaan. ”Huomenta”, Alex tervehti tupsahtaessaan sisään. Minulla oli suu täynnä leipää joten vastaukseni kuulosti enemmänkin epämääräiseltä mörinältä, kuin iloiselta aamutervehdykseltä. ”Jaaha, joku tainnut nousta väärällä jalalla”, Alex vitsaili ilkikurisesti. ”Alex…”, Elle sanoi hiljaa ja näin sivusilmällä hänen tökkäävän Alexia kyynärpäällään. ”Okei, okei”, Alex totesi ja jatkoi sitten hieman kuuluvammin: ”Mä taidan tästä nyt lähteä hoitamaan hevostani.” ”Tuun kohta!” Elle huikkasi pitkälle pojalle, joka katosi nopeasti taukotiloista. Elle laski hanasta vettä kädessään pitelemään lasiin. Pohdin tiesikö tämä metsässä tapahtuneesta tai tiesikö tämä ylipäätään siitä, että minun ja Noran välillä oli jotain. Olivathan Nora ja Elle kuitenkin melko hyviä kavereita keskenään ja ylipäätään tytöt muutenkin tuntuivat jakavan toistensa kanssa kaiken, tosin kuin pojat. ”Tiitäkö yhtään onko Nora tulossa tänään tallille?” Kysyin lähes puolivahingossa. ”En tiiä, mut arvelisin, että on”, Elle vastasi ystävällisesti. ”Miten niin?” ”Ööö, ihan muuten vaan kysyin”, vastasin hätäisesti. ”Selvä”, Elle vastasi hymyillen. Pian hänkin katosi talliin. Söin leipäni loppuun ja siirryin takaisin tallin puolelle. Hain Mekun tarhasta. Samalla portin avauksella meinasi tulla mukaan myös energinen Vision, mutta ehdin lukita portin juuri ajallaan. Talutin Mekun karsinaansa ja hain sen harjakorin, suitset ja juoksutusliinan. Harjasin nuoren orin ja vaihdoin sen riimun suitsiin. Ohjien tilalle laitoin juoksutusliinan ja lähdin sitten taluttamaan Mekua kentälle, sillä maneesissa oli jo Alex ja Elle.
Juoksutuksen jälkeen palasin talliin harjaamaan Mekun ja palautin tämän sitten tarhaansa. Kello lähenteli kymmentä, joten ajattelin, että on hyvä aika siivota loputkin karsinoista. Kellon ollessa noin yksitoista, kuulin tallin pihaan ajavan auton äänen. Kurkkasin tallin ovesta, kuka tulija oli. Valehtelisin, jos sanoisin, että suupieleni eivät olisi kääntyneet reippaasti ylöspäin tajutessani tulijan olevan Nora. Palasin takaisin siivoamaan karsinaa, ennen nuoren naisen tuloa talliin.
”Ootpa sä aikasin tallilla?” Naurahdin vitsaillen. ”Kyllä mä nyt joskus jaksan herätäkin”, Nora totesi ja virnisti. Hän lähti varustekaapeille ja palasi pian. Hän laittoi Visionin kuntoon ja lähti sitten ratsastamaan. Sain sillä välin karsinat siivottua ja menin valloittamaan taukohuoneen sohvan.
Joululoman aikana yksi hommistani oli lukea kirja äidinkielenkurssia varten, joten ryhdyin toimeen. Etenin kirjassa kuitenkin vain muutaman sivun, sillä odotin kokoajan, että Nora palaisi ratsastamasta. Halusin kovasti tietää mitä välillämme oli, mutta en sitä uskaltanut kysyä itse. Luotin siis siihen, että rohkea Nora kysyisi asiaa minulta.
Pidemmän ajan kuluttua tallin käytävältä kuului kavion kopsetta ja epäilin sen olevan Nora, sillä Alex ja Elle olivat tulleet jo Naten kanssa maneesista ennen Noran tuloa tallille. Kuulin myös epämääräisiä kirosanoja ja tunnistin äänen kuuluvan Noralle. Pian tajusin, että jokin oli pielessä ja kiiruhdin talliin. Nora kertoi Visionin astuneen hänen jalalleen ja epäili muutaman varpaan murtuneen. Nappasin Noran kantaman satulan häneltä ja vein sen paikalleen. Kun palasin Visionin luokse Nora oli jo yrittämässä irrottaa Visionin suojia. ”Mee istumaan ja nosta se jalka jonnekin ylös. Mä hoidan Visionin”, huokaisin ja tein mitä lupasin. Vision todellakin oli energisellä tuulella ja oli vähällä astua minunkin varpaille riisuessani orin suitsia. Kun sain vihdoin Visionin hoidettua ja se oli tyytyväisenä takaisin karsinassaan, lähdin taukohuoneeseen. Hain heti ensimmäisenä kylmäpakkauksen Noralle. Päädyimme lopulta päätökseen käydä päivystyksessä. Lähdin Noran kuskiksi ja mukaan terveysasemalle.
Autoin Noran autolleni ja lähdimme matkaan kohti päivystystä. Yritin pitää keskustelua epätoivoisesti yllä, mutta jotenkin tuntui, että välimme olivat hetkellisesti erittäin kiusalliset. Emme nimittäin olleet puhuneet kertaakaan metsässä tapahtuneesta, mutta kumpikin paloi halusta tietää mitä välillämme oli.
”Kuule… Mun on pitäny kysyy sult jo monta kertaa…” Nora aloitti. Jännityin ja vilkaisin tuota nopeasti ja keskityin sitten seuraamaan liikennettä. ”Niin siis, että mikä tää juttu meijän välil oikeesti on? Tai siis onks meijän välil mitään?” Nora jatkoi ja katseli auton ikkunasta ulos. ”Ööh… en mä oikeen tiedä… kai mä haluun nähä mihin tää vie”, vastasin hermostuneesti ja kiusaantuneena. ”Ok… no, ehkä me sit katotaan kaikes rauhas mitä tapahtuu”, Nora huokaisi pettyneen kuuloisena. En tiennyt yhtään mitä minun olisi pitänyt vastata. Pidin Norasta todella paljon, mutta en tiennyt olinko vielä valmis seurustelemaan.
Uudelleen laskeutunut kisuallinen hiljaisuus loppui onneksi nopeasti, koska saavuimme päivystykseen. Autoin Noran ulos autosta ja hän otti minusta tukea kävellessämme sisälle. Koko reissuun upposi reilusti yli tunti, mutta se ei minua haitannut. Olin iloinen huomatessaan, kuinka paljon minusta oli ollut apua. Lopuksi vein vielä Noran kotiinkin. Ennen autosta poistumistaan, Nora antoi suukon poskelleni. Puna levisi poskilleni ja sanoin heipat Noralle. Joku kerta minäkin vielä yllättäisin hänet samalla tapaa.
Ihanaa kun kirjoitit oman version <3 Nora onkin innokas pussailemaan, Erik jää kohta kakkoseks ihan tyystin Kyllähän nyt tosi mies on rohkea, hahah =DDD // Kaisu
|
|