|
Post by Erik on Dec 19, 2016 19:49:22 GMT 2
Yhdessäoloa neljästoista 19.12.2016
Maanantai-ilta tuntui jotenkin epätavallista vilkkaammalta. Tosin saattoi johtua siitä, että lähikouluissa oli alkanut loma ja kukapa ei viettäisi ensimmäistä lomapäiväänsä (jos viikonloppua ei lasketa) tallilla. Taukohuoneessa oli lähes koko hoitajaporukka ja yksityistenomistajat. ”Tehdäänkö jotain kivaa?” Pau hihkaisi tullessaan Wilman kanssa sisään. ”Mikä ettei!” Elle vastasi aikuismaisesti. Minä katsahdin Noraan, joka oli luvannut tulla seuraamaan ratsastustani Mekulla. Hän tajusi vinkkini ja poistuimme vaivihkaa (toivottavasti huomaamatta) taukohuoneesta muiden kaivaessa lautapeliä esiin. Nappasimme Noran kanssa mukaamme harjakorin ja varusteet. Nora auttoi laittamaan Mekua kuntoon. Kun Meku oli varustettu, kävelimme maneesin suuntaan. Noran jalka oli jo reippaasti parempi ja nuorelle naiselle meni jo normaali kenkäkin jalkaan. Ratsastamaan hän ei vielä kyennyt, mutta Elle oli ratsastanut Visionilla tänään ja huomenna olisi minun vuoroni. Nora kävi katsomoon istumaan ja minä jatkoin matkaani kentän keskelle. Laskin jalustimet ja nousin ratsaille. Meku oli jo oppinut hyvin pysymään paikoillaan jonkun noustessa ratsaille.
Energiaa nuorella orilla oli sopivasti. Teimme kaikenlaista yksinkertaista ja harjoittelimme jo valmiiksi opittuja asioita. Ratsastuskertojen kestoa oli pidennetty Mekun kanssa jatkuvasti. Muutenkin ori oli nopea oppimaan, jonka vuoksi koulutusprosessi oli ollut tähän mennessä melko mutkaton. Maastossa olin ollut ratsain pari kertaa. Vaikka Meku saattoikin siellä säpsähdellä erilaisia asioita, oli se tottunut metsän elämään hyvin taluttaen tehtyjen maastolenkkiemme kautta.
Kun ratsastus Mekun kanssa oli ohitse, laskeuduin satulasta ja nostin jalustimet. Otin ohjat Mekun kaulalta ja lähdin kohti maneesin ovia. Nora tuli katsomosta ja kuljimme yhtä matkaa talliin. ”Vieläköhän muut mahtaa olla taukohuoneessa?” Nora pohti riisuessaan Mekun suitsia. ”En tiiä”, vastasin ja jatkoin: ”Mä voisin kyl mieluummin olla jossain rauhallisemmassakin paikassa.” ”Sama”, Nora vastasi pilke silmäkulmassa ja ojensi suitset käteeni. Veimme varusteet Mekun varusteiden kaappiin ja harjasimme hevosen. Hetken kuluttua taukohuoneen suunnalta talliin tuli Veeti ja Heli, mutta he häippäsivät mitä ilmeisimmin pihatolle. Ei aikaakaan, kun seuraava pari poistui taukotiloista. Wilma ja Alex tosin jäivät talliin keikkumaan ja harjaamaan Natea. ”Paetaanko?” Nora kysyi vitsaillen. ”Vaikka niin”, vastasin hiljaa ja suljimme Mekun karsinan oven. Veimme harjakorin paikoilleen ja kävimme tsekkaamassa taukotilojen tilanteen. Pau oli häipynyt jonnekin, Cia taas oli ilmeisesti lähtenyt kotiin ja Elle ilmoitti lähtevänsä juoksuttamaan vielä Jamia heti kun saavuimme huoneeseen. ”Ei näköjään tarvinnut tän kauemmaksi tulla, jotta päästään olee rauhassa”, totesin ja rojahdin sohvalle hyväntuulisena. ”Niimpä”, Nora intoili ja istui viereeni.
Rauhallisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Veeti ja Heli ilmestyivät taukohuoneeseen. ”Kato mitä me löydettiin aitasta!” Heli hihkaisi ja osoitti Veetin kädessä olevaa kitaraa. ”Onks se ehjä?” Kysyin innoissani. Minulla oli kotona kitara, jota tykkäsin soitella aina silloin tällöin. Soittaminen oli kuitenkin vähän tylsää ilman kuuntelijoita. ”On se… Kai”, Heli kertoi ja Veeti ojensi minulle kitaran. ”Osaatsä soittaa?” Nora kysyi. ”Osaan, osaan”, vastasin ja pyyhkäisin vielä pölyjä kitarasta. ”Ainakin jotenkuten.” ”Mitä te aitassa?” Nora kysyi hetken kuluttua. ”Eeiii mitään”, Heli vastasi. ”Ei niin. Tai siis Kaisu pyysi käymään siellä.. öö… yhen jutun takii”, Veeti selitti. ”Jassoo”, vastasin virnistäen ja kokeilin kuinka epävireessä kitara olisi. Sen jälkeen jatkoin: ”Onhan tässä vähän virittämistä, mut kyl tää ainaki ihan ehkä on.” ”Jee”, Heli hihkaisi ja katosi sitten Veetin kanssa yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.
Kun kitara oli viritetty, soittelin sillä muutamia sointuja totuttelun vuoksi. Yksittäiset soinnut muuttuivat pikkuhiljaa lyhyiksi pätkiksi, pätkät jammailuksi ja jammailu erillisiksi biisiksi. Siihen mennessä taukohuoneeseen oli myös ilmestynyt takaisin Elle, Wilma, Alex, Veeti ja Heli. He kaivoivat jonkun toisen lautapelin esiin ja pelailivat minun soittaessa taustalla. Nora vain istui sohvalla vieressäni ja kuunteli minun soittoa ja laulua. Katselimme toisiamme paljonkin, mutta muut eivät sitä pelinsä ääreltä huomanneet.
Tunnelma taukotiloissa oli rento ja ihanteellinen, mutta harmiksemme kello lähenteli jo iltatallin tekoaikaa. Sain siihen runsaasti apukäsiä, jonka jälkeen suljin tallin ja muiden tilojen ovet. Veeti ja Heli odottivat Wilmaa, joka tulisi heidän kanssaan yhtä matkaa bussipysäkille. Alex jätti Wilmalle hyvästit ja suuntasi sitten Ellen autolle. Elle odotti vielä vieressäni kävelevää Noraa kyytiinsä, joten minun täytyi olla nopea.
”Nora, odota!” Sanoin maneesin kulmalla, ennen kuin Ellen auto oli näkyvissä. Nora kääntyi ympäri ja nappasin tämän syleilyyn ja suutelin tätä suulle. ”Hyvää yötä”, toivotin pilke silmäkulmassa, kun irrottauduimme toisistamme. Nora näytti hämmentyneeltä, mutta onnelliselta. Tulimme maneesin kulmalta ”esiin” ja Nora käveli Ellen autolle. Minä istahdin taas oman autoni ratin taakse. Melkein teki mieli taputtaa itselleni. Tästä siis tulisi vielä jotain.
Katos katos, Erik-poika alkaa oppia. Oletkos ihan varma, etten vahtinut teitä ikkunoista? Mä nimittäin huomasin, että häivyitte heti taukohuoneesta, kun ei enää saanutkaan olla rauhassa kahdestaan.. Mutta aika hienosti kotiinpäin hoidettu homma, tallirenki - hepat yöpuulla ja heilasi näkee pussailu-unia läpi yön. Onneksi minä en, yök. T. You know who I am
|
|
|
Post by Erik on Dec 24, 2016 15:41:10 GMT 2
Aatonaatto viidestoista 23.12.2016
Olin ajanut tallille nimenomaan vain tervehtiäkseni Mekua. Samassa tuli myös tervehdittyä Noraa, pienellä pusulla. Kaisu oli antanut vapautuksen tallitöistä muutamaksi päiväksi, mutta halusin käydä tallilla ennen kuin palaisin kotiin jouluksi. Kun olin antanut Mekulle perusteellisen harjauksen ja suuren porkkanan jouluherkuksi, kävelin taukohuoneeseen. Istuin sohvalle Noran viereen. Huoneessa oli paljon ihmisiä ja eloisa joulutunnelma. Pöydälle Kaisun tuomat joulupiparit ja muut herkut vähenivät nopeasti. Kaikki, jotka olivat päässeet, olivat tulleet viettämään aatonaattoa tallille. Puheenaiheet liikkuivat joulunvieton ja jouluperinteiden ympärillä. Huomenna, jouluaattona, tallilla olisi varmaan hiljaista ja hevosetkin pääsisivät nauttimaan joulun rauhallisuudesta.
Hetken sohvalla istuttuani, taukohuoneeseen astui uusi kasvo. Tai olin häneen jo aiemmin törmännytkin. Hän oli Oula, lähes ikäiseni poika. Huomaamattani hivutin itseäni lähemmäs Noraa. Oula tervehti ovella kaikkia ja istui heti toisten joukkoon pöydän ääreen. Hän sieppasi itselleen viimeisen joulupiparin ja rouskutti sitä tyytyväisenä. Oula oli varmasti mukava, mutta suhtauduin häneen hieman varauksella.
”Mun pitää nyt lähteä”, sanoin Noralle hiljaisella äänellä ja nousin sohvalta. Päätin ilmoittaa lähdöstäni myös toisille: ”Moikka kaikki! Mä lähden nyt joulunviettoon. Nähdään muutaman päivän päästä!” Heilautin kättäni kaikille ja poistuin taukotiloista tallin puolelle. Nora tuli perässäni ja jäimme vielä hetkeksi karsinoiden luokse. Pian tallilaiset tajuaisivat ihan varmasti, että välillämme olisi jotain, sillä olimme Noran kanssa olleet viimepäivinä todella paljon kahdestaan. Toisaalta se ei haitannut, sillä nyt olin aika varma siitä, että voisin alkaa seurustella Noran kanssa. ”Laitan sulle viestiä heti, kun tuun kotiin”, kerroin Noralle, sillä halusin tietenkin tavata nuoren naisen heti takaisin tultuani. ”Selvä”, Nora vastasi hymyillen ja antoi suukon huulilleni. Vilkutin tälle vielä tallin ovella ja suuntasin autolleni. Kävisin kotonani hakemassa matkakamppeet ja joululahjat perheelleni. Sitten lähtisin ajamaan kohti kotitaloani. Eihän se kaukana ollut, mutta aikomukseni oli viettää joulu siellä perheeni kesken.
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
Ihana tarina, hyvää joulua <3 // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Dec 26, 2016 18:13:03 GMT 2
Jouluviikonloppu kuudestoista 26.12.2016
Pidin katseeni tiessä ajaessani kotia kohti. Oli tapaninpäivä ja kello näytti puolta päivää. Muutamat viimeisimmät päivät olivat tuntuneet kuluvan hitaasti. Vaikka minusta olikin ihan kiva viettää perheen kanssa joulua, kaipasin silti omaa rauhaa ja Newerraa. Mieleeni juolahti muutamia keskusteluja viikonlopulta.
---- [Aatonaatto, ilta] ”Lyssnar du på mig?” ”Erik, Erik! Huhuu, sulle puhutaan”, isäni heilutti kättään edessäni. Havahduin ja katselin ympärille ruokapöydässä. ”Äntligen!” Äitini totesi. Hän oli yrittänyt sanoa minulle jotain, mutta olin ajautunut syvälle ajatuksiini. ”Aa, sori”, pahoittelin. ”Mikä sua mietityttää vai painaako jokin mieltä?” Isä kysyi. Äiti näytti tuohtuneelta, kun ei taaskaan päässyt kertomaan asiaansa. ”Ajattelee kuitenkin jotain tyttöä”, siskoni Elin vitsaili. Tämä oli minua kaksi vuotta vanhempi ja meillä oli ennen todella hyvät välit. Sen jälkeen kun Elin lähti opiskelemaan Ruotsiin, emme ole nähneet kovinkaan usein. ”No enkä!” Puolustauduin. ”Sama se, äidilläsi oli kuitenkin asiaa sinulle”, isäni kertoi rauhalliseen äänen sävyyn.
----
[Jouluaatto, aamupäivä] ”Erik! Sun puhelin soi!” Elin huusi alakerrasta kun olin istumassa yläkerran sohvalla katsomassa perinteisesti telkkarista tulevaa Lumiukkoa. ”Kuka soittaa?” Kysyin kuuluvalla äänellä. ”Näytössä lukee ainakin ’Nora’”, Elin vastasi. Pomppasin samassa hetkessä ylös ja säntäsin alakertaan. Yritin siepata puhelimen Elinin kädestä, mutta hiljainen soittoääni lakkasi saman tien. ”Kauanko se ehti soida?” ”En tiiä, kuulin sen vasta äsken”, Elin selitti. ”Kuka muuten on Nora?” ”Ei kukaan.” ”Tyttöystävä?” ”Ei. Anna nyt se puhelin tänne.” ”Okei, okei, pikkuveli.” ”Kiitos”, vastasin ja nappasin kännykkäni. Mikä pahempaa, Nora oli yrittänyt soittaa kahdesti. Kipitin portaat takaisin ylös ja soitin Noralle takaisin.
----
[Jouluaatto, iltapäivä] ”Erik, et kai sä nyt oikeesti oo mulle vihanen”, Elin kyseli ja asteli varovaisesti vanhaan huoneeseeni, jossa istuskelin säkkituolilla selaten kännykkää. Olin mököttänyt siskolleni pari viimeistä tuntia. ”Oon, muttei pitäis”, vastasin ja katsahdin siskooni. ”Sori.” ”Ei se mitään, mäkin olisin voinut toimia järkevämmin”, Elin myönsi ja tuli istumaan vanhalle sängylleni. ”On vaan niin outoa olla perheen seurassa ja nähdä suakin pitkästä aikaa”, kerroin ja jatkoin: ”Tai siis enhän mä kaukana asu, mut oon porukoitakin nähny viimeks syksyllä. On ollu kauheesti tekemistä.” ”Taidat viihtyy siellä Newerrassa?” ”Tietenkin, mulla riittää siellä kädet täynnä hommia, mut silti mikään ei tunnu vastenmieliseltä. Koulukin on sujunut ihan hyvin kaiken muun ohella.” ”Se on hyvä juttu”, Elin kommentoi ja jatkoi: ”Kai mä joku kerta Suomeen tullessani voin tulla Mekua moikkaamaan?” ”Ilman muuta!” Hihkaisin innoissani. Tuli hetken hiljaisuus, kunnes Elin avasi suunsa. ”Mua jäi muuten häiritsemään. Kuka oli se Nora, joka sulle soitti?” ”No… Tuota…”, Aloitin vaikeroiden. Siskoni tunsi tai ainakin tiesi kaikki kaverini, mutta Newerran ihmisistä en ollut sanonut hänelle sanaakaan. ”… Hän on kaverini. Omistaa pari vuotta Mekua vanhemman suokkiorin Newerrassa.” ”Anna kun arvaan. Teillä on jotain juttua?” ”No niinkin kai voisi sanoa”, vastasin hymyillen.
----
Käänsin autoni kerrostaloasuntojen piha-alueelle ja ajoin autoni talliin. Otin kaikki matkatavarani kerrallaan kannettavaksi ja suoriuduin kotiovelleni asti. Kun piti alkaa kaivaa avaimia taskusta, jouduin laskemaan osan tavaroista alas. Avasin asuntoni oven ja raahasin tavarat sisään. Aahh, vihdoin kotona. Päätin saman tien naputella viestin Noralle. Minä: ”Kotona ollaan. Nähäänkö tänään illalla tallilla?” Nora: ”Itseasiassa oon jo tallilla” Minä: ”Tulen tuossa tuokiossa.”
Kiva tarina, hauskasti kirjoitettu! Piristävää lukea vähän erilaisia tarinoita =) // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Mar 30, 2017 9:11:01 GMT 2
Kännykän kätköistä seitsemästoista 29.3.2017
Viskaisin juuri viimeiset lantakikkareet Mekun karsinasta kottikärryihin, kun kännykkäni piippasi uuden viestin merkiksi. Se oli kuva Noralta, jossa oli mukana teksti: "Kato mitä löysin kännykän kätköistä! En vaan ollut muistanut lähettää tät sulle, mutta tää on joskus talvelta "
Ooi söpöä <3 Hieno kuva, Meku on niin hieno ja suloinen! Ja Erik tietysti komea (; // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Mar 30, 2017 10:34:55 GMT 2
The sankari kahdeksastoista 30.3.2017
Meku suorastaan ryntäsi tallista ulos keväiseen aamu-ilmaan. Riimunnarussa riitti pitelemistä oikein urakalla ja pihamaalla tuli tehtyä muutama ylimääräinen ympyräkin, ettei Meku pääsisi edelleni taluttaessa. Mekulla riitti tänään energiaa ja samalla itse olin noussut väärällä jalalla. Mitäköhän tästäkin aamusta tulisi? Hetken kuluttua Meku pysähtyi kuin seinään, jonka jälkeen pinkaisi taas liikkeelle. Minä en mahtanut sille mitään; riimunnaru vain lipesi kädestäni ja en voinut muuta kuin jäädä tuijottamaan vaaleanrautiaan suokkiorin loittonevaa takapuolta. Ei Meku onneksi kauas kipittänyt vaan ryhtyi heti etsimään, jospa jossain olisi jo lumen alta pilkistänyt esiin syötävää. Sitä Meku ei kuitenkaan löytänyt joten jatkoi kävelyään. Kävelin hitaasti sitä kohti, mutta Meku aavisti aikeeni ja jatkoi matkaansa ravaten tarhan aidan viertä kohti maneesia.
Luukas, minua vuoden vanhempi pellavapää, oli juuri saapunut parkkipaikalle polkupyörällään. Hän kipitti saman tien Mekua vastaan ja ori suorastaan juoksi pojan syliin. Luukas tarttui Mekun riimuun ja riimunnaruun ja katsahti minun suuntaani. Hidastin askeliani ja seurasin kuinka kiltisti Meku seisoi Luukaksen vierellä. ”Taisit kadottaa jotain?” Luukas vitsaili, mutta ystävällisellä sävyllä ja kohotti samalla Mekun riimunnarua. Olimme jutelleet muutaman kerran ja tulimme kyllä toimeen, mutta kyllä se tuppasi ärsyttämään, kun oman hevosen saa kiinni joku toinen. Yritin peitellä hengästymistäni napatessani Mekun riimunnarun varren itselleni. Kävelimme tallin suuntaan yhtä matkaa ja kuuntelin Luukaksen puhetta. Tämä kertoi jostain kaahailijasta, joka oli ajanut hänen ohitseen matkan varrella. ”Typerää toimintaa tollainen”, kommentoin lopuksi ja avasin Mekun tarhan portin. Päästin orin tarhaan ja suljin portin.
”Miten Meku oikein pääsi vapaaksi?” Luukas kysyi. ”Mekulla oli vähän energiaa”, vastasin ja mietin hädissäni mitä muuta selittäisin. En halunnut vaikuttaa heikolta tai siltä, etten pärjäisi Mekun kanssa. ”Löin kyynärpääni tallin ovenkarmiin taluttaessani oria ulos ja se osui hermoon, joten riimunnaru lipesi kädestäni”, valehtelin ja hymyilin. Miksen voinut vain myöntää, että minulla oli huono päivä ja Meku oli haastavalla tuulella?
Luukas jatkoi matkaansa talliin, kun itse suuntasin pihatolle. Hommani oli siivota siellä aamupäivän, jonka jälkeen lupasin olla Noran seurana kun tämä tulisi tallille. Hän tulisi kuulemma tänään ”aikaisin” eli varmaan todellisuudessa yhdeltä. En ollut viettänyt kunnolla aikaa Noran kanssa pitkiin aikoihin, sillä Noralla riitti hommaa koulujutuissa ja ylioppilaskirjoituksissa.
Kun pihatto oli viimenään siivottu, kävelin tallia kohti ja harkitsin vakavasti sohvan valloittamista pieniä päiväunia varten. Minua ärsytti vieläkin aamuinen valehteluni. Se ei kuitenkaan ollut tapaistani. Mitä minulla oli muka Luukasta vastaan? Ärtymykseeni päätin potkaista pihalla kököttävää pientä kiveä. Maa oli kuitenkin jäässä eikä kivi ollut tässä tilanteessa se joka liikkui. Karma kosti ja kompuroin keskellä tallipihaa.
Kuulin takaani lievästi huvittunutta naurua ja käännähdin ympäri. Se oli Nora. ”Miten sä nyt tollai kompuroit?” Nora naurahti ja kysyi. ”No jaa, nousin vähän väärällä jalalla”, selittelin. ”Onko nyt mun vuoro viedä sut lääkäriin?” ”No ei sentään”, vastasin hymyillen ja laitoin käteni nuoren naisen olalle. En kehdannut myöntää, mutta varpaaseen sattui. Ensikerralla kun potkin kiviä, pitääkin muistaa tehdä se teräskärjellisillä kengillä.
”Mitäs sun aamuun kuuluu?” Nora kysyi silitellessään Visionin päätä sen karsinan edessä. ”Luukas kertoi tossa matkan varrella, että olit lyönyt sun kyynärpään ja Meku pääs vapaaks.” ”No tuota… Ei se ihan niin mennyt. Mekulla oli ihan kauheasti energiaa ja jossain kohdin se riimunnaru vain lipesi kädestä. Keskellä tallin pihaa.” ”Voi mun sankari”, Nora kommentoi ja pörrötti pitkäksi kasvanutta tukkaani. Hän jatkoi: ”Lähen hakemaan Visionille harjat. Kantaako mun sankari varusteet?” ”Hmm… vaikka”, hymyilin ja tartuin vielä Noraa olkapäästä, ennen kuin tämä oli ehtinyt kääntymään ympäri. Annoin neidille nopean suudelman suulle ja suuntasimme sitten varusteiden hakuun.
Voi miten elävästi kuvattu päivää, jolloin on noussut väärällä jalalla <3 Ja aws tuo loppu <3 // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 2, 2017 9:26:07 GMT 2
10 syytä, miksi kannattaa työskennellä Newerrassa yhdeksästoista 2.4.2017
1. SOHVA! Kun ahkerasta työskentelystä on aika pitää taukoa, taukotilojen sohva on siihen mitä oivallisin paikka. Pehmeämpää ja mukavampaa sohvaa saakin urakalla etsiä, ja mikä parasta: se ei upota liikaa. Sohvalla on myös tilaa, jos lepotauon aikana taukohuoneessa on muitakin sohvalle haluavia, vaikka mielellään omisin sen itselleni.
2. Hyvät tilat. Talli on moderni ja viihtyisä, eikä pihatossakaan ole moittimista. Tiloissa on mukava siivota, joten raskas puurtaminenkaan ei tunnu niin ikävältä.
3. Mahdollisuudet kehittyä. Neween saapuessani osasin vähän kaikkea sieltä täältä, mutta nyt on kaikenlaiset taidot parantuneet. Niin fyysiset kuin sosiaalisetkin.
4. Hyvä ilmapiiri. Kaikki otetaan lämmöllä vastaan ja jopa epäsosiaalisen näköiseltä tallityöntekijältäkin uskalletaan tarvittaessa kysyä apua. Tallilla käyvä porukka on tiivis ja lämminhenkinen eivätkä hevostenomistajat ja hoitajat ole omissa piireissään vaan kaikki samassa porukassa.
5. Koskaan ei tule tylsää hetkeä. Aina on jotain tekemistä, oli se sitten satulasta pudonneen ratsastajan auttaminen tai varpaansa satuttaneen yksärinomistajan kuskaaminen terveyskeskukseen.
6. Hevosten hyvinvointi tärkeä. Newessä panostetaan ja kiinnitetään huomiota hevosten hyvinvointiin ja oikeanlaisiin koulutusmetodeihin.
7. Kaikki saavat osallistua. Jos vain on tarpeeksi halukas kokeilemaan ja tekemään, saa kokeilla ja tehdä. Innokkaat tuntilaiset pääsevät aina halutessaan mukaan ruokkimaan hevosia tai tallityöntekijä pitämään alkeistunteja.
8. Kaunis pihapiiri ja hienot maastot. On tärkeää, että silmä voi levätä pihaa katsellessa silloin, kun täytyy työntää raskaita kottikärryjä. Kauniissa maisemissa voi rentoutua ratsain työpäivän jälkeen.
9. Mahdollisuus yhdistää muu elämä. Työnteko koulun ohessa ei ole ollut ongelma. Venytetyn opiskeluajan myötä tullut löyhempi lukujärjestys on mahdollistanut runsaan tallilla oleilun. Tallitöiden lisäksi jää aikaa omalle hevoselle, sekä taukotiloissa on kiva soitella kitaraa.
10. Kuin toinen koti. Newestä löytyy oma hevonen, tyttöystävä ja paljon erilaisia ystäviä. <3
IHANA!! Kiitos <333 Hauskoja, söpöjä, hupaisia ja ihania kohtia, saat tällä hymyn huulille <33 Olen niin iloinen, että porukka viihtyy Newerrassa, ja kaikille niin todella kiitollinen <3 Kiitos, kun olet meidän paras tallityöntekijä <3 // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 12, 2017 19:46:01 GMT 2
Perk*leen Luukas kahdeskymmenes 12.4.2017
Kevätaurinko alkoi lämmittää jo mukavasti ja talvitakki oli vaihtunut pikkuhiljaa nahkatakiksi. Ehkei se ollut mikään täydellisin takki tallille, mutta minkäs teet. Se näytti kivalta ja piti katu-uskottavuutta yllä. Ei sillä, että minun tarvitsisi kilpailla suosiosta kenenkään toisen tallilaisen kanssa. Siitä mieleeni juolahtikin Luukas. Tuntui, että olin ollut hänelle turhankin tyly. Olimmehan me kuitenkin suunnilleen saman ikäisiä niin miksi emme tulisi toimeen keskenämme? Ehkä siihen pitäisi tehdä tänään muutos. Olin päivällä piipahtanut koululla ja tein juuri paluuta tallille. Läimäytin auton oven kiinni ja kävelin talliin. Moikkasin Alexia, joka talutti parhaillaan satuloitua Natea talliin. Poika ja hevonen näyttivät tyytyväisiltä ja itsekin jatkoin tyytyväisenä taukohuoneeseen asti.
”Oi, hyvä, että Erik tulit!” Ventla kailotti ja nousi sohvalta. En ollut aiemmin edes puhunut tytölle erityisemmin, joten hämmästelin hetken aikaa mihin ihmeeseen minua tarvittiin. ”Joo, tässä ollaan”, totesin hämmentyneenä. ”Bealta irtosi kenkä, niin ehtisitkö hoitaa sen kuntoon?” ”Joo, tottahan toki”, vastasin ja heitin tallikassini taukotilojen nurkkaan. Ventla tuli perässäni ja kävelimme Bean karsinalle. ”Kenkä irtosi tosta vasemmasta takajalasta”, tyttö selitti. ”Selvä homma. Kiinnitän uuden saman tien. Haen kamat niin laitatko tamman tohon käytävälle kiinni. ”Joo”, Ventla vastasi ja meni vaalean ponin karsinaan.
Jonkin ajan kuluttua Bealla oli jalassaan uusi kenkä. Bea jaksoi hyvin seistä käytävällä, joten sinällään projekti oli hoidettu nopeasti pois alta. ”Kiitti paljon”, Ventla kiitteli ja taputti ponia kaulalle ennen kuin talutti tämän takaisin karsinaan. ”Joo eipä mitään”, vastasin ja hymyilin. Nyt oli päivän ensimmäisestä sosiaalisesta hommasta selviydytty. Mikäköhän olisi seuraavana? Kun olin kengitykseen tarvittavat välineet hoitanut pois, astuin tallista ulos. Noran oli nimittäin tarkoitus saapua tallille ihan lähihetkinä, joten kerkeisin hyvin hakemaan Mekun tarhasta sitä ennen.
Tallin ovelta näin Noran kävelevän, mutta järkytykseni hän oli Luukaksen kanssa. Eikä siinä vielä kaikki; Noralla oli kädet tämän hartijoilla. Minun silmääni jopa liiankin tuttavallisesti. Näytti melkein halaukselta. Perk*leen Luukas, totesin mielessäni. Pyörähdin saman tien kannoillani ja nojasin karsinanovea vasten vetäessäni henkeä. Mitä ihmettä olin nähnyt? Tiesin etten voinut luottaa Luukakseen. Hänessä oli jotain liiankin hyvää. Se katala yritti viedä MUN tyttöystävän.
Samalla hetkellä Melli oli tallissa läpikulkumatkalla ja valitettavasti huomasi minut nojaamasta karsinan oveen. ”Onks kaikki okei?” Melli kysyi ystävällisesti. ”Joo, on”, vastasin ja vedin syvään henkeä. ”Varmasti ja?” ”Juu”, vakuuttelin ja jatkoin yrittäen hymyillä: ”Varmaan vaan siitepölyallergiaa”. Mellin ilmeestä jo näki, ettei hän ihan uskonut minua, mutta annoin asian olla.
Melli katosi melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja päätin ryhdistäytyä. Päätin astua tallista uudelleen ulos. Katsoin suuntaan josta Nora tuli Luukaksen kanssa. Tytön toinen käsi oli pojan harteilla. Luukas näytti olevan jopa hieman allapäin, mutta sen täytyi olla vain joku keino yrittää hurmata Nora herkällä olemuksella. Asiaa pahensi vielä se, että Nora irrotti otteensa Luukaksesta saman tien minut nähdessään. Eli hän ei siis olisi halunnut minun näkevän heitä yhdessä.
Meku ravasi portille nopeasti, joten kiinnitin riimunnarun orin riimuun ja talutin hevosen erittäin reippain askelin talliin. Hain harjat ja kipitin takaisin Mekun karsinalle. Luukas tuli minua tallin käytävällä vastaan ja moikkasi pirteästi. Oma tervehdykseni oli vähemmän pirteä, mutta en mahtanut sille mitään. Mekun karsinalla minua oli vastassa Nora. En pystynyt olemaan ajattelematta jos hänen ja Luukaksen välillä olisikin jotain. Tai sitten vain ylireagoin. Mitä se ikinä olikaan, tämä ei hevillä unohtuisi.
Aws kun kirjotatte söpöjä tarinoita kaikki!! Mulla alkoi heti mielikuvitus laukata, että ehkä Luukaksella oli jotain murheita, kenties sydänsuruja, hih, kun sen kultatukkainen kaunotar käy vähän vaihtelevasti tallilla hehee 8) Tai jotain muuta - Nora varmasti vaan lohdutti poikaa. Voi meidän Erkkieerikkiä, kun sen mielikuvitus on vähän ristilaukkainen 8) // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 21, 2017 7:00:53 GMT 2
Ristiriitaisia tunteita kahdeskymmenesensimmäinen 20.4.2017
En oikein osannut sanoa olinko iloinen vai ärsyyntynyt, kun pääsiäinen oli ohi ja tallilla pyöri taas täysi ihmismäärä. Toki olin itsekin käynyt kotona, mutta se jäi pelkäksi päiväreissuksi, sillä tallityöt kutsuivat. Minulle ja Noralle oli tullut lievää sananharkkaa, joka ei kylläkään jäänyt ihan lieväksi… Olimmehan kummatkin melko vahvoja persoonia. Nora oli väittänyt minua mustasukkaiseksi ja oli käskenyt lopettaa Luukakselle tiuskimisen. Okei, kuulostaa ehkä eskarimeiningiltä, mutta minkäs minä sille mahdan, etten pojasta pidä? Kun Nora oli palannut leiriltä, emme olleet vaihtaneet sanaakaan, enemmänkin pari mulkoilevaa katsetta. Toisaalta taas minusta oli kiva, että hän palasi. Kai minulla oli ollut ikäväkin. Koko tilanne oli kuitenkin melkoinen pulma, joka piti ratkaista. Toinen ongelma oli, etten tiennyt miten. Todella kovasti halusin, että pieni riitamme, jos sitä sellaiseksi sai kutsua, olisi ohi. En kuitenkaan tiennyt kumman tulisi pyytää anteeksi, joten valitsin huonomman vaihtoehdon ja päätin vain odottaa.
Kannoin parhaillaan Mekun satulaa kohti sen varustekaappia. Esteharjoitukset olivat ohitse ja enää puuttui Mekun harjaaminen. Käytävällä minua tuli – yllätys, yllätys- Nora vastaan. Emme jääneet vaihtamaan mitenkään erityisen pitkiä katseita. Vähän matkan päässä Noran perässä tuli myös Veeti. Hän katsahti minuun hieman kysyvästi, mutta jatkoi kuitenkin matkaansa. Hän ehkä aisti, että hänen on paras olla puuttumatta asiaan.
Meku hörähteli tyytyväisenä, kun harjasin sen lähtevää karvapeitettä. Harjaus vei runsaasti aikaa, mutta heti kun se oli ohi, nakkasin harjat harjakoriin ja marssin viemään korin pois. Suuntasin taukohuoneeseen, jonka pöydän äärellä istui Alex. Silloin kun Alex saapui Neween, tämä lähinnä kettuili minulle, mutta nykyään tulimme ihan hyvin toimeen.
”No mistäs nyt kiikastaa?” Alex kysyi pilke silmäkulmassa. ”Miten niin?” Kysyin ja avasin jääkaapin oven. Nappasin eväsrasiani ja istuuduin poikaa vastapäätä. ”Kuulin tossa vähän juttua”, Alex kertoi ja jatkoi selventäen: ”Tai siis näin myös. Sun ja Noran jutusta. Mitä tapahtu?” ”Ai mitenniin mitä tapahtu?” Tiuskaisin, vaikkei minun olisi tarvinnut. ”Onks teillä riita?” ”No kai jokainen pari joskus riitelee”, totesin. ”Ettet vaan olis mustasukkanen?” ”No mistä muka?” ”No kun Nora viettää paljon aikaa Luukaksen kanssa?” ”Hmph…” ”Eli oot?” Alex uteli. ”No emmä tiiä. Pelkään kai, että Luukas vie Noran huomion. Onhan se kuitenki vanhempi, ihan hyvännäkönen ja sillee. Viaton ja herkkä. Semmonen tehoo naisiin”, tuumin Alexille. ”No älä selitä! Ehkä joihinki tehoo, mut ei Nora sellasesta tykkää, ei vaan voi. Nora on sellanen cool, joka ei tosiaan repsahda mihinkään nössöihin”, Alex selitti. ”Pitäskö mun nyt sun ja Noran suhteestakin olla mustasukkainen, kerta noin ylistät Noraa”, heitin vitsillä ja jatkoin: ”Mut joo. Ymmärsin pointin.” ”Te sovitte yhtee ku nenä päähän. En vois kuvitella et Nora ikinä ihastuis Luukakseen, se ei vaan oo sen ’tyyppiä’”.
En meinannut itsekään uskoa, mutta Alexin sanat olivat olleet erittäin rohkaisevia. Ehkä tilanne tulisi ratkaistua vielä jollain tapaa. Ehkä minun vain kannattaisi kaivaa kännykkä esiin ja laittaa viestiä. Päätin kuitenkin hylätä idean ja etsiä Nora käsiini tallilta huomenna, sillä hän oli jo lähtenyt kotiin. Tiesin tämän kuitenkin tulevan huomenna tallille, joten näkisin hänet silloin. Puhuminen oli parasta hoitaa kasvotusten.
Mahtavaa pohdintaa ja itse kukin varmasti suosittelee pikku Erikille nyt vaan sanaisen arkkunsa avaamista =) Ei Noraa tai ketään muutakaan luotu ajatuksia lukemaan =D Tää draama on kyllä niin ihanan aito ja realistinen, tämmöisiähän sattuu aina. Odotan innolla ristiriitojen ratkeamista! // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 25, 2017 8:38:17 GMT 2
Vappubileet kahdeskymmenestoinen 23.4.2017
Kun kisat olivat ohitse ja muiden tallien trailerit pyyhkäisseet pois Newerran mailta, sain hetken levähtää. kisapäivä oli ollut aikataulultaan tiivis. Olin saanut touhuta sitä sun tätä oman kilpailemiseni ohella ja nyt minulla olisi vihdoin hetki aikaa Mekun kanssa rauhallisessa tallissa. Vaikka olin sen harjannutkin kisasuoritukseni jälkeen, päätin harjata Mekua vielä uudelleen. Olihan tällä karvanlähtöaikakin meneillään. Olimme tulleet luokassamme viimeisiksi, mutta se kelpasi hyvin minulle ja Mekulle. Kun pieni harjaustuokio oli ohitse, vein Mekun harjakorin kaappiimme ja etsin muut käsiini varmistaakseni, olivatko huhut pienistä bileistä tallilla totta. Olivathan ne ja minut passitettiin hakemaan kaupasta syötävää, joten ei auttanut muuta kuin kerätä itselleni pieni parin hengen apujoukko.
Vetäsin punaisen autoni oven kiinni ja käynnistin auton. Wilma oli väkisinkin tahtonut etupenkille ja seuraksemme saatu Matilda istuutui takapenkille Wilman taakse. ”Et sitten aja ojaan!” Wilma tokaisi puoliksi innoissaan ja puoliksi kauhuissaan. Hän taisi istua ekaa kertaa kyydissäni ja varmaan kuvitteli ajotyylini olevan melkoista kaahailua. ”Joo, todellakin ajan”, vastasin sarkastisesti ja käännyin Newerran parkkipaikalta tielle, joka johti meidät muutaman kilometrin ja parin risteyksen kautta lähimmän kaupan pihaan.
Kieltämättä ajomatka tuntui pidemmältä mitä se oli ollut. Wilma arvosteli huoletta ajotyyliäni, vaikkei ollut itse varmaan ikinä edes istunut ratissa ja Matilda taas näytti olevan täysin uppoutuneena omiin ajatuksiinsa. Mitä se sitten ikinä olikaan, se unohtui heti Wilman tyrkätessä tälle ostoskorin käteen. ”Ostakaa te mitä ostatte, mutta mä lähen hakemaan simaa!” Wilma ilmoitti ja suuntasi päättäväisenä juomaosaston suuntaan. “Totaa…”, aloitin hieman kiusaantuneena. “Sä varmaan tiiät paremmin mitä niihin pippaloihin kannattaa ostaa.” “No, katotaa osaanko valita mitää hyvää”, Matilda vastasi ja jatkoi naurahtaen:”Eiköhän toi Wilma toimi hyvänä tuomarina ja kertoo sit jos jotain puuttuu.” “Niinhän se varmaan menee”, totesin, ehkä hieman hämilläni siitä, että hän jopa vitsaili.
Kassojen lähettyvillä Wilma katsahti Matildan käsissä olevaan korin. “Hmmmm… Kelpaa”, Pikku-Myy viimein sanoi. “Pitäskö vielä hakea pizzaa matkan varrelta?” Kysyin. “Hyvä idea!” Wilma hihkaisi ja aloimme kasata tavaroita liukuhihnalle. Jäin maksamaan sillä välin kun Matilda ja Wilma pakkasivat tuotteet kassiin.
Ajoimme kaupalta paikallisen pizzerian parkkiin ja nousimme autosta ulos. Kiiruhdin avaamaan pienen puljun oven Matildalle ja Wilmalle. Tilasimme kinkkuananas- ja tonnikalapizzat, joita jouduimme hetken odottamaan. Kun pizzalaatikot olivat matkassamme, pääsimme jatkamaan matkaa takaisin kohti Neweä.
“Varovasti nyt Erik! On kallis lasti matkassa”, Wilma valitti viitaten takapenkin pizzoihin ja simapulloihin ajaessani hiekkatien mutkia. Huokaisin ja otin jalkani kaasupolkimelta. Ihan syystäkin, sillä lähestyimme Newerraa. Kaarsin auton parkkipaikalle ja nappasin painavemman kauppakassin. Wilma otti kevyemmän ja Matilda kantoi pizzalaatikot. Tulomme oltiin huomattu ja Inna käveli pihalla meitä vastaan. “Minnes nää?” kysyin nostaen kauppakassia. “Taukohuoneeseen vaan, päätettiin, että pidetään siellä pippalot”, Inna vastasi. “Selvä. Otatko Inna tän kassin niin haen viel mun kitaran?” “Joo! Kiva saada vähän livemusaakin”, Inna vitsaili ja nappasi kauppakassin. “Kai sä jäät viel illaks?” kysyin Matildalta. “Kai se on sit pakko”, tämä vastasi ja sai jopa hymyn aikaan. “Jes, hyvä!” Sen jälkeen hilpaisin takaisin autolleni ja otin takakontista kitaran mukaan.
Olin pitänyt hetken soittamisesta ja laulamisesta, sillä minulle tuli kova nälkä katsellessani muiden herkuttelua. Vappukarkelot olivat osoittautuneet ihan hauskaksi häppeningiksi. Oli kiva rämpytellä kitaraa muiden iloksi. Vähän mietin miten Matildan käy, kun hän jäi ypöyksin nurkkaan istumaan kun päätin lähteä hakemaan syötävää. Huomasin kuitenkin Wilman menevän hänen luokseen. Saa nähä mitä tapahtuisi, Matilda kun ei tainnut olla puheliainta tyyppiä.
Mussutin munkkia ja kuuntelin samalla sivukorvalla Matildan ja Wilman keskustelua. Kuuntelu loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Elle tuli viereeni istumaan. Jotenkin jo aavistelin mitä hänen asiansa koski. ”Moi”, tämä tervehti aikuismaisesti rauhallisella äänellään. ”Älä vaan sano, että säkin tulit neuvomaan mua Noran suhteen”, päästin suustani sen kummemmin ajattelematta. ”Ai häh?” ”No kun tuntuu, että kaikki yrittävät nyt puuttua tähän mun ja Noran väliseen juttuun. Miten kukaa edes tietää siitä?” ”No näkeehän sen!” Elle vastasi ja jatkoi:”Me oikeesti välitetään teistä ja halutaan, että teillä on asiat hyvin. Mikää ei oo liian suuri riita soviteltavaks.” ”Hmm… Musta tuntuu, ettei Nora oo enään se joka on jotain väärää tehnyt. Vaan mä. Mä oon tässä pilannu ihan kaiken. Oon varmaan vaan kateellinen Luukakselle, sekä sille, kuinka hyvin ja sujuvasti Nora tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta mä en”, selitin. Oloni kepeni saman tien hieman. Eikä siihen vaadittu kuin parin hassun lauseen sanominen jollekin. Tuntui suorastaan oudolle. ”Noniin, nyt sanot tuon vaan Noralle”, Elle lohdutti ja taputti minua olalle. Noin, sinne menivät viimeisetkin katu-uskottavuuden rippeet. Elle piti minua varmaan ihan kamalana nössönä. Haukkasin suuhuni viimeisen munkin palan ja katsoin Ellen kävelevän ovelle päin. Hän sanoi todella nopeasti jotain Noralle ja poistui talliin. Pyyhkäisin sormen päissä olevat sokerit housuihini ja tartuin kitaraan.
Olin ehtinyt hetken soittaa kunnes näin hahmon kävelevän väkijoukon poikki minua kohti. ”Erik”, tämä aloitti. ”Meidän pitää puhua. Nyt.” Nostin päätäni hämmästyneenä ja lopetin soiton. Minulla ei tainnut hirveästi edes olla muita vaihtoehtoja, kuin nousta ylös ja seurata Noraa huoneen halki. Oikein tunsin ihmisten katseet selässäni, kun poistuimme talliin, josta jatkoimme matkaa pihan poikki pihaton yläkertaan.
”Nyt ainakin ollaan rauhassa”, Nora aloitti tomerasti. ”Anteek-” Aloitimme kummatkin yhteen ääneen. ”Sä eka”, Nora sanoi päättäväisesti. Ilmeisesti hänkin oli sitä mieltä, että kaikki oli syytäni. ”Mä en tiiä mikä muhun meni joku aika sitten. Jotenkin kai mua alko ärsyttämään Luukaksen omanlainen täydellisyys ja se, kuinka hyvin sä tuut toimeen muiden kanssa. Tuli vain semmonen olo, että mä oon… jotenkin huono. Mä oon tosi pahoillani. Tän tilnteen ei ois ehkä pitäny eskaloitua tälleen.”
Noin. Sain kaiken sanottua. Oli hetken hiljaista ja odotin Noran vastausta.
Ei aikaakaan kun kävelimme jo kylkikyljessä pois pihatolta. Olimme saaneet Noran kanssa sovittua ja kaikki oli taas niin kuin pitikin. Loppuilta sujui rattoisasti syöden. Saunassakin kävimme, mutta uimaan en uskaltanut. Olihan veden lämpötila varmaan -100 astetta. Illan mittaan myös selvisi, että Inga-Stina halusi oikeasti parempaa pizzaa ja lähdimme uudelleen kauppaan juuri ennen kuin se menisi kiinni. Auton istumajärjestys oli kyllä mitä suurin riski, mutta itsepähän halusivat mukaan ja ahtautua pieneen peltipurkkiini. Pääsimme kaikki ehjin nahoin takaisin tallille. IS oli vaikuttanut niin katkeralta, että vaihtoehtoni taisivat olla joko turpaan saaminen tai pizzojen maksaminen. Valitsin jälkimmäisen. Tallilla muutamat päättivät jäädä sinne yöksi, mutta itse halusin omaan sänkyyni nukkumaan. Päiväni ihmispaljouskiintiö oli jo niin täynnä. Nora tuli taas luokseni nukkumaan käytännön syistä, sillä tallilla hän ei saisi nukkua pitkään.
Käänsin jälleen auton avainta ja auto hurahti käyntiin. Etupenkillä istui Nora ja takapenkillä Matilda. Olin luvannut heittää hänet kotiin, vaikkei hän ehkä olisi sitä itse halunnut. Mitäs sattui pyörimään tallin nurkalla juuri siihen aikaan kun olimme lähdössä. Nyt tämä istui omana synkkänä itsenään minun ja Noran käydessä läpi loppuillan tapahtumia. ”Jotenkin tosi söpöä se Luukaksen ja Suvin juttu”, Nora puhui. ”Hah, onhan se ihan söpöä. Ja kai ne sopii ihan hyvin yhteen”, myönsin viimein. ”En vieläkään tajuu miten ees luulit että olisin kiinnostunut Luukaksesta ja päinvastoin”, Nora naurahti. ”Shyss”, sihisin. ”Ei puhuta siitä enää.” Näin taustapeilistä Matildan kääntävän katseensa pois ikkunasta. ”Seuraavasta vasemmalle.”
Hetken kuluttua Matilda oli heitetty kotiinsa ja jatkoimme matkaa minun luokseni. Vaikka Nora ei ollut siihen mitenkään erityisen valmistautunut, löytyi minulta onneksi kotoa hänen hammasharjaansa, pyyhettä ja sun muuta kampetta. Kaarsin autoni parkkiin ja nousimme ylös autosta. Painoin auton ovet lukkoon ja lähdimme tallustamaan kohti kerrostaloasuntoani.
Tuttu avaimen ääni kävi ja astuimme sisälle. Potkimme kengät jalasta ja suunnilleen viskasimme takit väsyneenä eteisen nurkkaan. Nora suuntasi tekemään iltatoimet ja etsin itse sillä välillä tälle jonkun yöpaidan. Kaivoin sokkona varmaan miljoonan mustan t-paitani joukosta jonkun ja viskasin sen sängylle Noraa varten.
Kun olin itsekin valmis käymään nukkumaan, sammutin kämppääni valaisevan valon ja kömmin sänkyyni kyljelleen Noran viereen. Tämä kaivautui kylkeeni ja kiedoin käteni Noran ympärille. ”Hieno paita”, kuiskasin Noran korvaan ja tämä nosti päänsä niin, että näin jopa kasvotkin, enkä mustaa hiuspehkoa. ”Löyty jostain tosta sängyn päältä”, Nora virnuili. ”No kiva, että kelpasi”, hymyilin ja lysähdin sängylle. Painoin pääni tyynyyn ja olin sulkemassa jo silmiäni, kun Nora avasi suunsa naurahtaen: ”Väsyttääks sua muka noin paljon?” ”No kai kun tässä on jo ennen aamukuutta herännyt”, mutisin. ”Voi ressukkaa”, Nora totesi ja suukotti minua kevyesti suulle. ”Ja huomennakin aamutalli.” Taas suukko. ”Taidanki jäädä sit tänne aamulla nukkumaan”, Nora härnäsi ja haukotteli. ”Taitaa vissiin suaki vähän väsyttää”, vitsailin ja annoin vielä hyvänyön suukon. ”Öitä”, Nora mumisi.
Aws <3 Ihanaa että Erik ja Nora sopivat! // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 25, 2017 9:49:32 GMT 2
Pinkit saappaat kahdeskymmeneskolmas 25.4.2017 Pidin perinteistä lepotaukoa aamutallin jälkeen taukohuoneen sohvalla. Vielä tähän aikaan aamusta tallilla ei liikkunut paljoa porukkaa. Paitsi itse tallin omistajan tytär. Pau pöllähti taukohuoneeseen iloisena ja virkeänä. ”Moi Erik! Tehääkö jotain kivaa tässä aamulla, mulla alkaa koulu vasta niin myöhään!” ”Hmph” ”Erik! Nyt ylös siitä! Tai kerron äitille, että sä vaan nukut täällä”, Pau uhkaili. ”Emmä nuku… mä lepään”, mumisin väsyneenä. ”Laiska.” ”Mä tein jo aamutallin, ennen kuin olit ees hereillä”, kerroin ja nousin istumaan sohvalle. ”Eli nyt sulla on aikaa tehdä jotain mun kanssa”, Pau iloitsi. ”Mun pitää mennä kohta siivoomaan pihattoa”, selitin. ”Huijaat.” ”Enkä.” ”Onks nää sun saapaat?” Pau kysyi osoittaen taukohuoneen oven pieleen jätetyistä mustista kumisaappaista. ”Joo on ne”, vastasin ja kävelin hörppäämään lasillisen vettä. ”Mä otan ne!” ”Miks?” ”Koska sä et leiki mun kanssa.” ”Ota noi pinkit, ne on sulle paremman kokoset.” ”En ota, ne on jääny Melliltä, eikä mulla oo lupaa ottaa niitä”, Pau intti. ”Entä jos sulla ei oo lupaa ottaa niitä mustiakaan?” Kysyin ja kulautin veden kurkusta alas. ”Ompas”, Pau ilmoitti, nappasi mun kumisaappaat ovelta matkaansa ja katosi jonnekin. Onneks se palaa kohta, ajattelin ja jätin vakiomukini tiskipöydän nurkkaan.
Kun Pauta ei ollut hetkeen näkynyt kurkkasin taukohuoneen ovelta talliin. Hipsin tallin oville sukkasillani katsoakseni näkykö pientä likkaa missään. Ulkona oli alkanut sopivasti sataa vettä ja maa oli kuranen. Vilkaisin sukkiani ja totesin mielessäni, etten millään voinut mennä kävelemään niillä kuraiselle tallin pihalle. Ei helvetin helvetti. Katsahdin uudelleen ulos ja sitten takaisin taukohuoneen ovelle, jonka vieressä nökötti pinkit kumisaappaat.
Tein kaikkeni, jotta sain ängettyä muutamaa kokoa pienemmät kumisaappaat jalkaani. Onneksi kumisaappaissa oli aina reilut koot ja jalkaan sai aina tungettua saappaan kuin saappaan. Niiden pois ottaminen tulisi olemaan kyllä täysin eri asia. Nappasin taukohuoneesta vielä takkini mukaan ja kävelin tallin ovelle.
Laitoin hupun päähän ja suuntasin kuraiselle tallin pihalle. Päätin aloittaa etsintäni pihatosta. ”Hei! Hienot saappaat!” Kuului jostain suunnalta. Oli tapahtunut juuri se mitä pelkäsinkin; joku näkisi minut hoipertelemassa tallin pihalla liian pienet, pinkit, saappaat jalassa. ”Ettet vaan Pauta ettisi?” Inga-Stina jatkoi. ”No vähän niin kuin joo”, myönsin. ”Se vei mun saappaat.” ”Pau kipitti mustat saappaat käsissään maneesille päin ainakin äsken”, IS osasi kertoa. ”Okei, kiitti!” Käännyin saman tien kannoillani ja jatkoin matkaa Inga-Stinan ohitse. ”Paitsi entä jos sä oot juonessa mukana ja huijaat?” Kysyin. Pau oli niin ovela juonittelija, että olisi hyvinkin voinut saada muut juoneen mukaansa. Mikä ikinä se sitten olikaan. ”Mä vannon, että puhun totta”, IS naurahti. ”Katokki sitte, että puhut”, sanoin ja vedin huppua paremmin päähän. Tästä saisin varmana kuulla myöhemminkin.
Kävelin maneesille mahdollisimman ripein askelin. Pienen matkan aikana maa muuttui entistäkin kuraisemmaksi oikein silmissä, mutta pääsin viimein maneesin oville. Ovi oli rakosillaan, joten tiesin, että Paun täytyi olla siellä. ”Pööö!” Kuului katsomon penkkien lomasta ja vaalea hiuspehko tuli näkyviin. ”Noniin Pau, saisinkos mä nyt saappaat takasin?” Kysyin. ”Sun pitää pyytää nätisti.” ”No mähän pyysin.” ”Etpäs!” ”Pau, kulta pieni. Saisinko minä kumisaappaani takaisin?” ”Et. Noi pinkit sopii sulle niin hyvin.” ”No mutta kun nää on iiihan liian pienet.” ”Ei se haittaa.” ”Pau… Mä meen kertomaa ihan just sun äidilles tästä”, uhkasin. Miksen pärjännyt edes pikkutytölle tällaisessa asiassa? ”Et voi.” ”No miksi en voi?” Huokaisin. Millonkohan tää loppuu? ”Koska sä saat nää sun saappaat takas.” Noni, vihdoin. ”Kiitti”, mumisi ja lähdin kävelemään tallia kohti. Pau kipitti perässäni kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kun olin jo pihaton siivonnut ja putsannut osan karsinoista, saapui Nora viimein tallille. ”IS kertoi, että sulla oli tänään aamulla hienot kengät”, Nora sanoi tullessaan talliin. ”Ei ollu mun syy”, selitin. ”Pau oli vaikeella tuulella.” ”On sustakin tullu yks nössö”, Nora kiusoitteli. ”Eiku oikeesti, Paun kanssa ei pärjäis kyllä pelottavat motoristitkaan!” ”Mun pikku prinsessa”, Nora sanoi ja kietoi kätensä ympärilleni. ”Paskan hajuinen prinsessa.” ”No kai kun tässä on tallihommia tehny”, puolustauduin. ”Juupajuu”, Nora virnisti ja antoi suukon poskelleni. Tämän jälkeen palasimme kumpikin omien hommiemme pariin. Minun pitikin jo pian suunnata suihkun kautta koululle, jonka jälkeen tallihommat jatkuisivat illalla.
Ryökäle kun et tullut mun kanssa pihalle (( Kauhia laiskimus kun vaan sohvalla laiskottelet. Oot ehkä muiden mielestä hassu muttä mä oon vakavissani! t. PauOikeesti ihana ja hassu tarina, kirjotat Pauta hyvin ja olipas meidän nuoripari söpö taas <3 Oikeesti Erikilläkin on pinkit saappaat, ainakin villeimmissä unissaan haha // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 26, 2017 22:10:29 GMT 2
Kilpasilla hippasilla kahdeskymmenesneljäs 26.4.2017
Olin hakenut Noran koulun jälkeen ja suuntasimme yhdessä tallille. Sää näytti olevan kovin vaihtelevainen; välillä satoi, välillä paistoi ja parhaimmassa tapauksessa molempia. ”Ja taas se alko”, Nora mutisi, kun auton tuulilasiin alkoi ripotella taivaalta putoavaa vettä. ”Näköjään”, vastasin ja käänsin tuulilasinpyyhkijät päälle. ”Onneks maneesissa pitäis olla vapaata”, Nora sanoi. ”No toivotaan niin. Onhan tuo sää ihan nätti silloin kun ei sada, mutta heti kun alkaa sataa, myös tuuli yltyy ihan kamalaksi”, pohdin. Hetken kuluttua saavuimme Newerran parkkipaikalle. Itsehän tulin tallille jo toista kertaa tänään, sillä olin jo aamutallin käynyt tekemässä. Vesisade muuttui vähitellen räntäsateeksi, mutta emme kastuneet, sillä kävelimme ripeästi talliin. Ryhdyimme saman tien varustamaan ratsujamme pientä kouluratsastustreeniä varten.
”Ootsä jo valmis?” Kysyin Noralta ja napsautin ratsastuskypäräni klipsin kiinni. ”Joo kohta!” Nora hihkaisi ja kiinnitti viimeisimpiä remmejä Visionin suitsista. Nappasin Noran tallikassista tämän kypärän jo valmiiksi ja ojensin sen Noralle. ”Kiitti”, Nora sanoi ja laittoi kypärän päähänsä. Annoin hänen mennä Visionin kanssa edeltä kohti maneesia. Asetuimme maneesissa kaartoon ja nousimme hevostemme selkään.
Kumpikin oreista oli tänään normaalia laiskemmalla tuulella, mutta se ei kuitenkaan ollut ongelma. Tuntui, että Meku tänään paremmin kuulolla, kuin yleensä, koska nyt sillä ei olisi jatkuvaa kiirettä kaahata maneesia ympäri. Alkukäyntien aikana ja jälkeen sain Mekun entistä paremmin kuulolle pysähdyksien avulla. Olin yrittänyt myös totuttaa ja kouluttaa Mekua kuuntelemaan paremmin painoapuja. Ehkä siinä oli tapahtunut jopa edistystä, sillä Mekun kanssa tehdyt kaaret ja kiemuraurat sujuivat todella hyvin.
Vaikka Meku onkin nopea oppimaan ja siitä kuoriutuu aina hetkellisesti osaavakin nuori hevonen, iskee sille välillä uhmaikä ja sen keskittyminen loppuu kesken kaiken. Pidin pienet välikäynnit uran sisäpuolella Noran ja Visionin tehdessä jo vähän edistyksekkäämpää koulua. Hetken kuluttua tein Mekun kanssa vielä muutamia laukannostoharjoituksia ja laukkasimme pienissä pätkissä. Kun noin tunti oli kulunut, oli aika lopetella.
Ratsastin Mekun kaartoon ja seurasin sivusilmällä, kuinka Nora teki samoin. Taputin pientä oria kaulalle ja laskeuduin satulasta. Jäin hetkeksi odottamaan jalustimien noston jälkeen, että Norakin olisi valmis ja lähdimme kävelemään tallille.
”Hyvä poika”, kehuin Mekua tallissa, kun olin saanut siltä varusteet riisuttua ja olin saanut sen harjattua. ”Ja hyvä tyttö”, pörrötin Noran hiuksia ja lähdin viemään harjakoria. ”Hei!” Nora huudahti ja nappasi Visionin harjapakin matkaansa. Kun kumarruin laittamaan Mekun harjakoria kaappiin, Nora sai vuorostaan pörrötettyä ohimennen minun hiuspehkoani. ”Kosto elää”, tämä hihkaisi ja jatkoi matkaansa omalle kaapilleen. ”Sehän nähdään!” Olin juuri aikeissa napata Nora takaapäin kiinni, kun taukohuoneesta tullut Kaisu ilmestyi kaapeille. ”Jos kyyhkyläisillä olisi hetki aikaa, niin ehtisittekö käydä viemässä rantasaunalle nuo pari pyyhettä, jotka jätin taukohuoneeseen?” Kaisu kysyi ystävällisesti. ”Juu”, vastasin ja ryhdistin selkääni. Nora laittoi harjakorin kaappiinsa ja noudimme sitten pyyhkeet taukohuoneesta. Kaisun pyynnöstä kävelimme rantasaunalle ja jätimme pyyhkeet sinne mihin tarkoitukseen ikinä olivatkaan.
Kesken kävelyn Nora päätti yllättää leikkimielisellä tönäisyllä. ”Hei, mistä hyvästä toi nyt oli?” Ihmettelin. ”Sä pörrötit mun hiuksii”, Nora vastasi esittäen loukkaantunutta, mutta tämän pokka ei pitänyt kovinkaan hyvin. Tönäisin nuorta naista takaisin ja tämä taas tönäisi minua mutta kovempaa. Lopulta kaadoin Noran vahingossa matkan varrella olevaan pusikkoon. ”Oho, sori”, sanoin sarkastisesti, mutta ojensin kuitenkin käteni auttaakseni Noran ylös. Hän kuitenkin käytti tilaisuutensa hyväksi ja veti minut pusikon taakse mukaan. Siinä me sitten hetken nauroimme enemmän tai vähemmän kippurassa. ”Kaisu varmaan tykkää kun me täällä katkotaan näitten pusikoitten oksat”, sanoin hetken kuluttua. ”Haha, jep”, Nora nauroi ja nousimme pian ylös ja yritimme kavuta pusikon takaa pois. Samaan aikaan Melli kulki ohitsemme taluttaen Tinjaa. Hän loi meihin kummaksuvan katseen emmekä voineet muuta kuin nauraa itsellemme. Mitäköhän hänkin luuli, että olimme pusikossa tehneet. Yritimme jatkaa matkaamme tallille mahdollisimman tyynellä ilmeellä, mutta repesimme vähät väliä nauramaan.
Vietimme hetken aikaa tallissa ja pian Anke saapui sinne Nekun kanssa. Juttelimme kolmistaan vähän sitä sun tätä Anken hoitaessa Nekkua. Kun Anken oli aika lähteä, päätimme hengailla hetken taukohuoneessa ja syödä eväitä. Olisimme tallilla vielä iltaan asti, sillä Nora oli luvannut auttaa minua iltatallin kanssa. ”Oho, multa unohtu mun juomapullo autoon”, sanoin mussuttaessani leipää. Pyyhin leivän murusia käsistäni ja jatkoin: ”Lähen hakemaan sen.” ”Mä tuun mukaan”, Nora sanoi pilke silmäkulmassa. Astuimme tallista ulos ja Nora päätti tönäistä minua uudelleen. ”No häh, mistäs hyvästä tuo nyt sitten oli?” ”No kun tönäsit mut sinne pusikkoon”, Nora vastasi ja lähti hölkäten karkuun kun näki aikeeni tönäistä leikillä takaisin.
Hetken kuluttua leikkimielinen kilpailumme oli yltynyt pieneksi hipaksi. Nora päätti juosta karkuun samaisen pusikon lävitse, minkä takana olimme aiemminkin nauraneet. Kuitenkin hän epäonnistui pusikkoa ylittäessään ja kaatui maahan. Suorastaan hyppäsin hänen peräänsä ja otin Noran halausotteeseen. ”Saimpas!” Huusin riemuiten. ”Ollaanpas me kypsiä aikuisia”, Nora hihitti ja yhdyin itsekin nauruun. ”Mistä vetoo et Melli kulkee tosta taas sopivasti ohitse?” Naurahdin. ”Niin, onhan tässä ja noin tunti kulunut”, Nora mietti.
Suutelin Noraa suulle ja päätimme maata hetken hiljaa ja katsoa taivasta kohti. Pian alkoi kuitenkin ripsiä vettä, joten päätimme poistua pusikkojen takaa taas katkoen muutama oksa lisää. Kuinka arvata saattaa, Melli oli kävelemässä juuri pois maneesilta Tinjan kanssa. Nyt hänen ilmeensä oli entistäkin hämmentyneempi. Nauroimme minkä voimme ja suuntasimme viimein autolleni hakemaan sitä juomapulloa, mikä oli tarkoituksemme ihan alun perinkin.
Hahaha hassut On se nuori rakkaus niin söpöä 8) Kiva ja hauska tarina, ihanaa että kaksikko viihtyi tallilla koko illan <3 // Kaisu
|
|
|
Post by Kaisu on Apr 26, 2017 23:33:33 GMT 2
Team Musta"Mikähän tuo mörskä on", Nora pohti kaksikon kulkiessa suokkiorhien kera Newerraa sivuavaa tietä. "En tiiä, joku vanha vaja ehkä", Erik totesi olkiaan kohauttaen. "En kyllä menisi tuonne vaikka maksettais, mitä jos siellä kummittelee", Nora sanoi ja puisteli itseään kylmien väreiden juostua selkää pitkin. "Hassu, et usko itsekään kummituksiin", Erik uhosi. "En niin", Nora hymyili. ***** Extra: Team Mustan (musta) huumori part 1: "Ootko aina noin mustasukkainen musta?" "No joo, myönnän. Musta on tullut vähän mustasukkainen." "Miks ihmeessä? En mä hylkäis sua ikinä." "No, mä omistan vain mustia sukkia!"
|
|
|
Post by Erik on Apr 27, 2017 9:34:36 GMT 2
Pari tuntia auringonpaistetta, kiitos kahdeskymmenesviides 27.4.2017
Ei, tänään minun ei tarvitsisi lähteä kouluun aamutallin jälkeen. Ei, tänään en pitäisi perinteistä aamupäivän lepotaukoa. Ei, tänään minua ei tulisi häiritsemään Pau, eikä kukaan muu. Olin päättäväisin mielin Mekun karsinassa ja nostin parhaillaan tälle satulaa selkään. Olin saanut aamutallin ripeästi tehtyä, jonka jälkeen hemmottelin hevostani pitkällä harjaustuokiolla. Oripojalta lähti karvaa siihen malliin, että olisin voinut jatkaa harjaamista varmaan viikkokausia, mutta jossain kohtaa oli pakko lopettaa.
Kun Meku oli täysin varustettu ja itsekin olin valmis lähtöön, talutin orin ulos tallista. Tallin pihalla ei näkynyt ketään, mutta oli ilmoittanut Kaisulle lähteväni maastoon. ”Pari tuntia auringonpaistetta, kiitos”, anelin ääneen ja katselin taivaalle. Ei näkynyt pilvenhattaraa, joten auringon pitäisi paistaa ainakin hetken ilman, että alkaisi taas vesisade, ellei jopa lumisade. Auringosta sai kyllä ihmeen paljon energiaa ja aamullakin jaksoi paremmin.
Aloitin maastolenkin rauhallisessa tahdissa pitkillä alkukävelyillä. Suuntasin heti aluksi jo melko pienelle polulle, mutta tiesin sen johtavan hyvälle ratsastusalustalle, jossa voisin ottaa pätkän ravia. Meku näytti olevan erittäin innoissaan aamuisesta maastolenkistä, sillä riittihän tälle maastossa paljon ihmeteltävää; oli lintuja, lumen alta paljastunutta kasvillisuutta ja muutama oravakin nähtiin.
Ravipätkän aikana Meku meinasi kiihdyttää tahtiaan, mutta sain sitä pidätteiden avulla pysymään rennossa tahdissa. Ei Meku ollut haastava ratsastaa, mutta vain hieman innokas, eikä jaksanut täysin kuunnella ratsastajaansa joka tilanteessa. Onneksi pienokainen kehittyi kuitenkin hyvää tahtia ja oli sen verran kiltti, ettei tarvinnut pelätä sitä, että se riistäytyisi ratsastajan otteista.
Kun minusta tuntui sopivalta ja tiepohja salli, päätin ottaa pätkän laukkaa. Hyvä laukkasuora jatkui kuitenkin pidempää, joten annoin Mekun jatkaa laukkaansa. Jos Meku olisi osannut puhua, se olisi varmaan huutanut ”Jee!”. Oli hauska nähdä suokkiorin olevan noin innoissaan. Intoilu jatkui vielä käynnissäkin laukkapätkän jälkeen.
Kun reilun tunnin mittainen maastolenkki alkoi olla päätöksessään, käänsin Mekun kohti tallia. Menin vielä kentälle ratsastamaan viimeisetkin energian rippeet pois, jonka jälkeen talutin orin talliin. Tallissa oli vielä hiljaista, joten sain ihan rauhassa keskittyä hoitamaan hevostani. Karvanlähtö oli kyllä yksi riesa, sillä karsina vain pöllysi Mekun karvoista varusteitakin riisuessa.
Päätin tehdä asialle jotain ja ottaa muutaman harjan mukaani ulos Mekun lisäksi. Sidoin Mekun kiinni yhteen pihan puista ja ryhdyin töihin. Harjasin orin karvapeitettä oikein voimakkain vedon niin, että varmasti lähti. Tuuli tempaisi mukaansa ja kuljetti irronneet karvat pitkin tallipihaa. Kun koin olevani valmis tältä erää, talutin Mekun takaisin talliin ja hain tälle porkkanan palkinnoksi. ”Hyvin käyttäydytty, pikkumies”, kehuin Mekua ja rapsutin tätä otsasta harjan alta.
Kiva tarina! Täähän on jo kolmas putkeen, tästä on hyvä lähteä tekemään kahden viikon haastetta 8) // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 28, 2017 20:04:47 GMT 2
Glada vappen, inte bara vatten kahdeskymmeneskuudes 28.4.2017
Oli perjantai ja viikko oli jälleen tullut päätökseensä. Olihan se ihan kiva asia, vaikkei koulupäiväni pitkiä tai rankkoja olleetkaan. Olin jättänyt pois loput ratsastuksenohjaajan koulutuksesta, mikä kevensi kouluani huomattavasti, mutta suunnitelmani oli jatkaa niiden parissa myöhemmin. Nyt se oli kuitenkin melko varmaa, että joulukuussa valmistuisin hevosenhoitajaksi. Amiksen käytävät olivat jo melko tyhjillään, sillä monien tunnit olivat jo loppuneet. Pääovilla kaverini Matias tarttui minua olkapäästä. ”Hei! Oothan sä tulossa tänään Varaslähtö vappuun- bileisiin?” Matias kysyi puhuen omista bileistään, joita tykkäsi kutsua tuolla nimellä. ”No kyllä mä siihen alkuun pääsen, illasta on taas tallihommia.” ”On se aina kiva kuulla, kuinka meet mieluummin mättämään paskaa kuin tulisit mun bileisiin”, Matias nauroi ja jatkoi: ”No ei vaan, on se hyvä, että sulla riittää töitä.” ”Monen aikaa porukkaa alkaa tulla?” Kysyin. ”Sanoin, että saa tulla jo neljältä, mut veikkaan, että vasta viiden jälkeen tulee suurin osa”, Matias kertoi. ”No mä voin tulla vaikka alottelemaan teijän kanssa ja karkaan sitte pois alta, ennen ku tulee enemmän sakkia”, naurahdin. ”No miten sä ite haluut. Otatko Noran messiin?” Tämä uteli. ”En, mut se lupas hakee mut teiltä tallille”, selitin meidän kävellessä kohti parkkipaikkoja. ”Joku kerta otat sen kyllä mukaan!” ”No katotaan nyt, jos se joskus haluaa”, sanoin ja avasin autoni oven. ”Mut näkemisiin!” ”Joo”, Matias vielä huikkasi, ennen kuin läväytin pienen autoni oven kiinni.
Ei Matiaksessa mitään vikaa ollut, hän oli ihan mukava tyyppi, mutta pakko myöntää, että välttelin noihinkin bileisiin menoa melko viimeiseen asti. Matiaksen bileistä olen häippässyt aina ennen kuin meno on karannut ihan käsistä, enkä todellakaan uskoisi, että Nora viihtyisi siellä. Toki jos Nora haluaisi joskus lähteä, niin kai minunkin olisi pakko.
-- Tunnit olivat kuluneet reippaasti ja Matiaksen bileet lähestyivät. Ylleni olin pukenut rennon mustan kauluspaidan. Vetäsin vielä nahkatakin päälle ja tennarit jalkaan. Bussimatka Matiaksen perheen omakotitalolle oli lyhyt ja kävely pysäkiltä sinne ei vienyt kauaa aikaa. Matiaksen vanhemmat olivat kuulemma lähteneet matkoille ja pikkusisko lähtenyt yöksi kaverilleen.
Matiaksen luona oli muutama tuttu kasvo koululta, minulle täysin tuntematon poika, sekä Topi ja Saara, joiden kanssa hengailin usein koululla. ”Miten ois heti pienet hörpyt tähän alkuun, niin päästään juhlatuulelle?” Topi ehdotti. ”Joo!” Matias innostui. ”Pitäähän tässä juhlien isännänkin olla hyvällä meinigillä toivottamassa ihmisiä tervetulleeks.” Matias haki jääkaapista oluttölkkejä ja tyrkkäsi yhden minunkin käteeni. En voinut kieltäytyäkään ja toisaalta eihän nyt yhdestä oluesta humalaan tule.
Minun vähäisen alkoholin käyttämisen takia muutama olut riitti minulle vallan mainiosti. Omakotitaloon alkoi kerääntyä lisää ja lisää porukkaa, mutta kello oli sen verran, että minun olisi parasta livetä paikalta, jotta ehdin tekemään iltatallin. Oltiin Noran kanssa jo etukäteen sovittu kellonaika, milloin hän tulisi, mutta tein vielä varmistussoiton oliko hän matkalla. ”Joo tässä pihassa ollaan”, kuului puhelimesta. ”Aa, no selvä! Tulen ihan kohta!” Huikkasin puhelimeen ja ei aikaakaan kun istuin jo Noran auton etupenkillä.
-- Tallilla oli vielä illasta muutamia vakiokävijöitä, kuten hoitajia ja yksäreiden omistajia, mutta mitä enemmän kello näytti, sen enemmän porukkaa poistui. Kun talutin vielä viimeisiä hevosia, Mekua ja Visionia, talliin, siellä oli Alex ja Wilma. Ilmeisesti keskeytin heidän lemmenhetkensä, joten poistuin paikalta heti hevosten ollessa karsinoissaan. ”Hih! Näin just pikku-Wilman ja Alexin pussailemassa tallissa”, selitin Noralle hakiessamme hevosten iltaheiniä. ”No mikäs siinä nyt niin erityistä on”, Nora kysyi kummastellen. ”No kun ne on vielä niin pieniä”, hihittelin. ”No eihän oo”, Nora vastusteli. ”Nuori pari siinä missä mekin.” ”Kaikki vaan kuhertelee eri paikoissa täällä”, selitin tympääntyneenä. ”Kaikilla tuntuu olevan kevättä rinnassa”, Nora mietti. ”Ei kai mekin olla samanlaisia muiden silmissä?” Kysyin ja aloin jo miettiä miksi keskusteluni laatu alkoi olla 5-vuotiaan tasoa. ”Toivottavasti ei”, Nora naurahti ja nappasi heinäpaalin syliinsä. ”Hmm…” ”Noniin, jos nyt ottasit tän heinäpaalin”, Nora sanoi ja havahduin. Hän osoitti jalallaan heinäpaalia ja lähti kävelemään talliin. ”Sä oot ihan hassu tänään”, Nora totesi ja jatkoi: ”Etkai sä oo ottanu mitää?” ”Entä jos oon?” Vastasin pilke silmäkulmassa. Sitä paitsi eihän pari kaljaa tallihommien tekoa estänyt. ”No onneks mä sentää ajan”, Nora sanoi. ”Hihi, siellä ne taas on”, sanoin kun tulimme jälleen tallin puolelle, jossa Wilma ja Alex seisoi Naten karsinan luona.
Jaoimme heiniä hevosten karsinoihin Wilman ja Alexin jutellessa jostain. Viskasin Mekun karsinaan heinät ja lepertelin otukselle hetken aikaa. ”Onks Erikil kaikkin ihan ok?” Kuulin Alexin naurahtavan. ”No ei siltä näytä”, Wilma sanoi aivan kuin en olisi ollut paikalla. ”Se on meijän Erik ihan omana itsenään”, Nora kertoi Wilmalle ja Alexille.
Näin sivusilmällä Alexin antavan suukon Wilmalle ennen kuin he alkoivat kerätä tavaroitaan lähdön merkiksi. Ennen kuin lähdimme hakemaan lisää heinää, ajattelin tilaisuuteni tulleen. Päässäni oli koko illan soinut Queenin Need Your Loving Tonight, joten miksi en laulaisi sitä? Vaikka heti. Täysillä vielä.
(Soittakaa tota biisiä, niin, et lyriikat täsmää niin pääsee fiilikseen (alkaa vasta noin kohdasta 1:40)) ”Uuu I need your loving tonight”, aloitin. “Erik mitä ihmet-“ Nora kääntyi ympäri. ”Ooh I need your loving, ooh I need your loving, ooh I need your loving tonight” “Erik! Shh!” Nora tarttui minua käsivarsista. Myös Wilma ja Alex kurkistivat tallin ovelta. Mitä enemmän oli yleisöä, sen parempi. ”Ootko Nora ihan varma, ettei se oo ottanu mitään?” Wilma kysyi astuessaan ulos tallista Alexin kanssa. ”Mitä? Eikö mies muka saa laulaa?” Ihmettelin. ”Taitaa Erik olla pienessä hiprakassa”, Alex totesi. ”No ehkä vähän”, Nora myönsi. ”Haittaakse?” Kysyin. ”No haittaa, jos Kaisu saa tietää”, Nora sanoi jo topakammin ja jatkoi: ”Menes nyt hakemaan lisää heinää, hopihopi!” ”Hauskaa”, Wilma totesi naurahtaen. ”Puuttuu vaan ne pinkit saappaat”, Alex tuumi. ”Tästä ei sitten Kaisu kuule, onko selvä?” Kuulin Noran sanovan kaksikolle. ”Okei”, Wilma ja Alex sanoivat yhteen ääneen ja jäivät vielä hetkeksi seuraamaan meidän heinän hakureissua. Kun lopulta iltatalli oli tehty, haukottelin tyytyväisenä ja katsahdin Noraan. Hän näytti siltä, että olisi sanonut juuri jotain. ”Niin?” ”Ai häh?” Hämmästelin. ”Että lähdetäänkö nyt?” Nora naurahti. ”Joo, voidaan me”, vastasin väsyneenä. ”Let’s go then.” ”Saanko sit laulaa autossa?” ”No vaikka niin”, Nora vastasi hymyillen.
Ahahahaha mahtava tarina!! Niin hauskasti kirjotettu pikkuhumala ja osuvat lyriikat xD Toivottavasti ilta jatkui hyvin eikä Kaisu saanut tietää 8) // Kaisu
|
|
|
Post by Erik on Apr 29, 2017 19:06:25 GMT 2
Siivousilta kahdeskymmenesseitsemäs 29.4.2017
Heitin talikolla Mekun karsinan kakkakikkareet käytävällä oleviin kottikärryin. Kun Mekun karsina oli siivottu, siivosin vielä Visionin karsinan, jonka jälkeen vein lannat lantalaan. Osa yksäreiden omistajista oli jo siivonnut karsinan aiemmin päivällä ja loput siivosin minä. Tänään aamulla Kaisu oli vihjailevasti puhunut, kuinka talli kaipaisi pientä kevätsiivousta, joten ehkä minun oli kerrankin aika yllättää hänet. Kippasin kakat lantalaan ja jätin kottikärryt niille kuuluvaan paikkaan. Lähdin metsästämään itselleni tarvikkeita tallin siivoukseen. Vaikken nyt illan aikana varmaan huimasti saa mitään aikaiseksi niin varmasti sentään jotain.
Löysin itselleni rättejä ja riepuja, joilla ainakin pääsisin alkuun. Sidoin hiukseni nutturalle ja laitoin kuulokkeet korviini. Aloitin jynssäämällä pesuboksin seiniä; vesi oli helposti saatavilla ja pesuaine oli kätevästi suihkepullossa. Pesuboksia sai jynssätä jonkin aikaa, mutta kyllä siinä alkoi pikkuhiljaa eron huomata.
Pesuboksin jälkeen vaihdoin toiseen rättiin ja aloin putsata karsinoiden kaltereita. Siihenkin hommaan olisi voinut upottaa vaikka kuinka paljon aikaa. Ensisijaisesti putsasin Mekun ja Visionin karsinoiden kalterit, sekä Nekun kalterit, sillä se oli kova sotkemaan syödessään. Putsasin vielä muutaman muunkin karsinan kalterit karsinoista, joissa ei ollut hevosta. Aika riensi kuin siivillä ja pian olikin jo aika ryhtyä iltatallin tekoon.
Hahhahaa Erik on the talliorja 8) Kiva tarinanpätkä! Haaste etenee hyvin <3 // Kaisu
|
|