|
|
Post by Alexander on Nov 18, 2016 23:38:38 GMT 2
8v dwb-t Natasha CENS
om. Alexander Nordell
( sivut) |
|
|
|
Post by Alexander on Nov 18, 2016 23:47:31 GMT 2
ensimmäinen / 18.11.2016 ”Tää on kyl tosi syrjänen paikka”, tuumin ääneen pelkääjän paikalta kun kuljimme hiekkatietä pitkin tallia kohden. Olin jo edeltävänä iltana käynyt tutustumassa uuteen talliin, jonne pääsisimme asustamaan Natalien kanssa, ja vienyt osan suuresta tavaramäärästämme jo valmiiksi kaappiin. Päivällä valoisassa ympäristö näkyi kuitenkin paremmin ja huomaa, miten karismaattinen kyseessä oleva maalaistalli oikein on. ”Sä oot kaupungistunut liikaa”, serkkuni Christelle, jonka olin saanut palkattua kuskiksi, naurahti. Auto heilui hieman kun käännyimme tallin pihalle ja kärsimätön puoliveris-tamma alkoi heti kolistelemaan trailerissa. ”Vaikuttaa aika hiljaiselta”, totesin noustessani autosta ja katsoessani ympärilleni sen verran, mitä parkkipaikalta näkyi. Tallipaikan vaihtaminen tuntui aluksi tylsältä, mutta nyt hevosen kanssa perille päästyäni innostus alkoi vihdoin kasvaa. ”Älä nyt vaan seisoskele siinä. Otetaan toi kaakki ulos tai se tulee kohta itse etuovesta”, Elle vitsaili ja iski riimunnarun käteeni. Juuri kun olin ihmetellyt, että tallilla ei taida olla paljoa porukkaa tänään, oranssinsävyisiin hiuksin varustautunut tyttö lähestyi kulman takaa reippain askelin. ”Ai onhan täällä sittenkin joku”, sanoin virneen kanssa ja tervehdin lähestyvää tyttöä. ”Uusi yksityinenkö?” Emma uteli ja yritti nähdä sisään trailerin etuovesta, jossa näkyi vaan heinäverkko, jota tamma heilutti saadakseen huomiota. ”Se on upea”, kehuskelin haroen hiuksiani ja pyöritellen riimunnarua kädessä. ”Odota vaan kun näet sen kunnolla.” ”Alex”, Elle yskäisi saadakseen minut havahtumaan. Nousin trailerin kyytiin ja kiinnitin kulissin ja tyylikkyyden vuoksi valitsemani nahkaisen ketjuriimunnarun samaa sarjaa olevaan nahkariimuun. Trailerin luukku aukesi ja vihreillä kanttauksilla viimeistellyllä sadeloimella varustettu Natasha peruutti ulos reippain askelin. Se pysähtyi lastaussillan toiseen päähän katselemaan uutta ympäristöä korvat hörössä ja hirnahti kovaäänisesti. ”Näyttääkö kivalta paikalta?” kysyin hevoselta ja taputin sen ryntäitä. Talutin Naten hieman kauemmaksi trailerista ja annoin sen ehkä hieman turhan pitkällä narulla ottaa muutaman jännittyneen raviaskeleen.”Nätti, eikö olekin?” kysyin rapsuttaen hevosen säkää, mutta kauempana seisovat Elle ja Emma eivät vaikuttaneet vakuuttuneilta. ”Lakkaa nyt esittelemästä sitä hevostasi. Ei se edes ole mikään ihmeellinen”, Elle tuhahti pyöräyttäen silmiään. ”Lopettaisin muuten, mutten tiedä, minne tää menee”, vastasin hänelle samanlaisella turhautuneella äänensävyllä ärsyttääkseni häntä. Elle on minulle kuin isosisko, joten meillä on eräänlainen viha-rakkaussuhde. ”Erikin piti tulla neuvomaan”, Emma sanoi tiiraillen samaan suuntaan, josta hän juuri äsken oli itse tullut. ”Minneköhän se jäi…” ”Vie se tonne tallille päin, niin ehkä se selviää”, Elle sanoi ja lähti kävelemään edeltä pihatietä pitkin tallin suuntaan. Nate katsoi kiinnostuneena muita hevosia ja liikkui vierelläni ilmavin askelin. Tummahiuksinen, hieman vanhemman näköinen mies ilmestyi tallista. ”Ai te tulitte jo”, Erik ihmetteli. ”Pistä se vaikka tonne tarhaan”, hän neuvoi ja osoitti yhtä tarhoista. Vastasin jotain yksinkertaista ja talutin Natashan tarhaan, riistäen sen kauemmas siitä suomenhevosesta, jonka kanssa se yritti jo tehdä tuttavuutta. Päästin Natashan irti ja se iloitsi siitä heti pyöräyttämällä päätään korkealle. ”Säkö oot se, joka on valloittanut koko käytävän?” uuden tulokkaan riehumista katsomaan tullut Cia kysyi. ”Miten niin valloittanut?” kysyin viattomasti hymyillen ja käänsin katseeni pois hevosestani muihin läsnäolioihin. ”En meinannut päästä mun omalle kaapille”, Cia sanoi ja omatuntoni sai minut naurahtamaan. Minulla ja Natashalla on aika paljon varusteita ja kaikennäköisiä turhia kamoja, ja koska en ollut vielä ehtinyt purkaa kaikkia, niitä on vähän joka puolella. ”Tuun järjestämään ne heti”, sanoin virnistäen ja iskin silmää. Jätin riimunnarun roikkumaan tolppaan ja lähdin kävelemään tallia kohden, väistäen matkalla vesilätäkköä, sillä olihan minun ollut pakko laittaa nahkasaappaat tällaisellakin säällä. Tervetuloa Alex ja Nat! Vaikutatte aivan loistavalle kaksikolle ja eka tarina on tosi kiva! Innolla ootan mihin seikkailuihin joudutte <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on Nov 21, 2016 10:54:19 GMT 2
toinen / 21.11.2016 Niskaansa virkkuukoukkumallisesti korkealle heittävä tamma yritti ennakoida laukannostoa ja alkoi hyppiä paikoillaan. Annoin sille pohjetta ja ohjaa, jotta se rentoutuisi ja sain sen ravaamaan taas rauhallisesti eteenpäin. Muutaman puolipidätteen jälkeen kaula laskeutui taas oikealle tasolle. Puristin sisäpohjetta kevyesti ja Naten takapää nousi ilmaan samalla kun se siirtyi tasaiseen, pyörivään laukkaan. Käänsin sen ympyrälle ottaakseni sitä hieman kiinni ja se korskui yrittäessään lähteä yhä vain reippaampaan laukkaan. Ei tänään. Ennen kuin homma ehtisi karata käsistä, siirsin sen jo takaisin. ”Voidaan kaahata huomenna”, sanoin hevoselleni ja taputin sen hikistä lapaa antaessani pidempää ohjaa samalla kun siirryin kevyeen raviin. ” A-a, ei enää laukkaa”, komensin rauhallisella äänellä kun Natasha yritti taas vaihtaa reippaampaan askellajiin. Sen mielestä olisi ollut paljon mukavampi vaan laukata koko ajan kun tehdä muita hommia. Lisäksi se tiesi, että laukassa en pystyisi työstää sitä niin paljon kun hitaammissa askellajeissa. Loppuravit onnistuivat hyvin, sillä Nate oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut temppuilla. Olin vääntänyt sen kanssa koulua reilun tunnin saadakseni sen läpi molempiin suuntiin ja kolmenkymmenenviiden minuutin säätämisen jälkeen se alkoi mennä jopa hyvin. Olin hieman katkera, että kukaan ei sattunut olemaan kentän laidalla juuri silloin, ei edes Wilma, jolle olisin kaikkein eniten halunnut näyttää taitojani. Matkalla takaisin tallia kohden Erik ja Elle taluttivat hevosia yhdessä. Huomasin selkeästi jotain pientä talliromanssia – tai ehkä ennemminkin yksipuolista ihastusta - Erikin ja Ellen välillä. Tunsin Ellen sen verran hyvin huomatakseni, ettei hän ainakaan vielä ollut samoilla linjoilla miehenalun kanssa. Erikin keskittyminen vaikutti olevan herpaantumassa. ”Keskity vähän, naistenmies”, huudahdin vitsaillen kun Erikin taluttama hevonen pyrki turpa edellä maassa olevaa heinätupsua kohden. Kuultuani varoitukseni, Erik huomasi tilanteen ja keräsi riimunnarua hieman lyhemmäksi. En kommentoinut tilannetta sen enempää, mutta tiesin, että huomauttaisin tästä vielä myöhemmin. Vein Natashan karsinaan ja aloin hoitaa sitä pois. Vein varusteet niiden oikeille paikoille ja laitoin hieman hikisen satulahuovan kuivumaan. Käärin nopeasti pintelit takaisin rullalle ja kävin hakemassa Natashalle rehulasta sen turvotettua ruokaa, jota se sai aina ratsastuksen jälkeen. Samalla kun se söi, ajattelin käydä katsomassa, mikä meininki taukotuvassa oli. ”Moi Wilma”, tervehdin iloisesti saapuessani. ”Moi Veeti”, jatkoin vielä ennen kuin istahdin sohvalle heidän väliinsä. Laitoin käsivarteni Wilman olkapäille ja meinasin refleksinomaisesti tehdä samoin toisellekin puolelle, mutta vetäydyin nopeasti ja katsoin vain Veetiä oudosti. ”Missä Heli on?” kysyin Veetiltä pilke silmäkulmassani. ”Mistä mä sen tietäisin?” Veeti vastasi hieman kiusaantuneena. ”En oo mikään vahtikoira.” ”Tiedät kuitenkin”, kiusasin ja tiesin ärsyttäväni poikaa. ”Se lähti just hakee ponia tarhasta”, Veeti sanoi. Sen jälkeen poika nousi ja lähti pois taukotuvasta. Kaikki, jotka olivat huomanneet, mitä hänen ja Helin välillä oli meneillään, antoivat heille koko ajan merkitseviä kulmakarvan kohotuksia ja virneitä, sekä yrittivät saada heitä punastumaan – melko hyvällä onnistumisprosentilla. Katsoin ulos ikkunasta ja näin kuinka Veeti käveli ponia taluttavaa Heliä vastaan ja väläytti heti kirkkaan hymyn, joka kelpaisi jopa hammastahnamainokseen, kohdatessaan tummakutrisen tytön. ”Eikö noi ookkin aika söpöjä”, sanoin kääntyessäni takaisin Wilmaan päin. ”Onhan ne ihan… tosi söpöjä”, Wilma vastasi ja huulilleni nousi leveä hymy kun huomasin hänen punastuvan hieman. ”Ootko menossa ratsastamaan?” kysyin, sillä matkalla maneesista talliin olin huomannut shetlanninponin seisovan vielä tarhassa ihan kuran peitossa. ”Ajattelin juoksuttaa tai käydä pienellä maastokävelyllä”, Wilma sanoi katsoen minuun hieman vaivaantuneena. Ehkä olin liian lähellä? ”Mun selkä on hieman kipeä siitä eilisestä…” ”Voi ei!” hengähdin dramaattisesti ja käännyin Wilmaa kohden. ”Pitääkö mun hieroa? Oon tosi hyvä siinä” ”Ei tarvii”, Wilma naurahti. ”Mut voit kyllä tulla henkiseksi tueksi kun käyn hakemassa Samin.” ”Selvä”, sanoin ja nousin sohvalta. Nappasin Wilmaa kädestä ja vedin hänet ylös mukanani. Lähdimme kävelemään taukotuvasta ulos ja matkalla näin Ellen ja Erikin keskustelemassa jostain Jamin karsinan edessä. ” I got my eyes on you”, varoitin Erikille huonolla englannin kielen lausumistaidollani. Hän naurahti ja Elle vain pyöräytti silmiään. Tajusin, ettei se tainnut kuulostaa niin uhkaavalta kuin piti. Hahaa nyt on draamaa! Mikähän enkeli on kävässyt Newessä ampumassa kaikkia aamorin nuolilla =D Tarinasi saa lukijan hymyilemään, hyvä! // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on Dec 5, 2016 21:28:31 GMT 2
kolmas / 5.12.2016 Aloin kääriä pinteliä viimeisen takajalan ympärille. Natasha oli jo hieman kyllästynyt hoitotoimiin ja yritti lepuuttaa jalkaa mutta sain pintelin silti laitettua. Otin satulan karsinan ulkopuolelta ja nostin sen selkään. Nate luimisteli ja heilutti päätään, mutta kiristin vaan satulavyön reippaasti. Levitin enkkuviltin tamman selkään ja se kolisti hampaitaan yhteen hetken, mutta lopetti kun siirryin laittamaan suitsia. ”Tänään mennäänkin taas sitten kunnolla esteitä, kun oot lähipäivinä päässyt niin helpolla”, puhelin hevoselle laittaessani suitsien remmejä kiinni. Avasin karsinan oven, otin kypärän ja raipan maasta ja lähdin taluttamaan Natea maneesin suuntaan. ”Moi Erik”, tervehdin heinäkärryjen kanssa vastaantulevaa tallityöntekijää. ”Mitäs suunnitelmissa tänään? Meinaatko Mekulla mennä?” kyselin ja pysähdyin Naten kanssa hänen kohdalleen. Nate katsoi korvat hörössä heiniä. ”Katsotaan…” Erik vastasi hieman mietiskellen. ”Vai onko tänään naistenhakupäivä?” naurahdin ja Erik mulkaisi minua ennen kuin jatkoin matkaa maneesille päin. Tiesin, ettei pitäisi ärsyttää Erikiä, mutten vaan voinut itselleni mitään. Saavuttuani esteitä lukuunottamatta tyhjään maneesiin, otin viltin pois ja nousin selkään. Nate yritti jo lähteä liikkeelle, se innostui saman tien kuin takamukseni osui satulaan. Pitelin sitä paikoillaan, että sain satulavyötä kiristettyä ja lähdin kävelemään alkukäyntejä pitkin ohjin. Kävellessäni uraa pitkin olin yhtäkkiä kuulevinani puhetta ja pientä kikatusta. Käänsin pääni katsomon suuntaan ja huomasin Helin ja Veetin. ”Oho, en nähnytkään teitä,” sanoin ja siirryin pääty-ympyrälle heidän eteensä. ”Mitä te täällä teette?” ”Kaisulla on suursiivous meneillään taukohuoneessa, joten tultiin tänne lämmittelemään,” Heli vastasi. Veeti nousi ja käveli katsomon toiselle laidalle vohkiakseen Naten viltin. Hän vei sen mukanaan takaisin Helin luo ja pian kaksikko oli jo kääriytyneenä vilttiin yhdessä. He näyttivät aika suloisilta. Nostin ravin ja annoin Naten ravata pitkin ohjin kenttää ympäri. Se yritti aluksi lähteä kiitämään kauheaa vauhtia, mutta hidastin kevennystäni, jotta saisin sen rauhoittumaan. Kunnon alkuverryttely-ravailun jälkeen otin ohjat ja istuin alas. Nate kääntyi melkein heti oikein päin ja aloin tekemään kiemurauria saadakseni tamman taipumaan kunnolla. Maneesin ovi aukesi ja Elle asteli sisään. ”Täälläkö te piileksitte siivousurakkaa,” hän naurahti ja istui kaksikon viereen. ”Eihän me mitään piileksitä,” Veeti puolusteli, muttei kuulostanut kovin vakuuttavalta. ”Mitä itse sitten?” ”Kuulin että Alex ja Nate on täällä ja tulin huutamaan kakkua siltä varalta, että hän tippuu,” Elle sanoi ja sai vastaukseksi naurun molemmilta nuorilta. ”Mäkö muka tippuisin?” älähdin, mutta samaan aikaan Nate jo yritti vetää sivuaskelia kiemurauran keskikohdassa kääntymisen sijaan. ”Nat riekkui tänään tarhassa siihen malliin, että taidetaan me jonkunnäköinen show saada,” Elle sanoi ja päästin vain huolettoman naurun. ”Ja muutenkin, milloin viimeksi oot mennyt esteitä tippumatta?” ”Täähän on kuin itse rauhallisuus tänään,” ihmettelin samalla kun lähdin ravissa lähestymään ristikkoa, jonka olin aikaisemmin käynyt laittamassa keskelle maneesia. Natasha lähti heti lisäämään tahtia ja nosti päänsä innokkaana ylös, kun tajusi, että esteet olivat häntä varten. Menin ristikon ravissa muutaman kerran. Laukka nousi taas pukin kautta ja Natasha yritti lähteä käsistä, mutta maneesin seinä pakotti sitä jarruttamaan ja sain käännettyä ristikolle. Hypättyään esteen se riemuitsi lisäämällä laukkaa ja näyttämällä muutaman lennokkaan pukin. Hypättyäni ristikon molempiin suuntiin, päätin hypätä kahden laukka-askeleen sarjaa. Olin laittanut välin lyhyeksi, jotta Naten olisi pakko hidastaa, ja saisin sen pidettyä kontrollissa paremmin esteiden jälkeen. Nate korskui ja sen etupää nousi hieman, kun suoristin ennen ensimmäistä pystyä. Selvisimme siitä hienolla ilmavaralla ja muutaman melko kevyen pidätteen avulla sain Natashan pysymään alla ennen kuin hyppäsimme okserin. Otin sen esteen jälkeen kiinni ennen kuin laukka pääsisi liian pitkäksi ja käänsin pienehkölle ympyrälle. Käänsin takaisin uralle ja yritin saada laukan rauhalliseksi ennen kuin lähestyimme taas sarjaa. Tällä kertaa askeleet eivät aivan sopineet ensimmäiselle esteelle ja hypystä tuli huono. Tuloksena Nate ehti päästä liian pitkäksi ennen okseria, ja päättikin yllättää vetämällä jarrut pohjaan. ”Kakku!” Heli ehti huutaa, kun roikuin vielä Natashan kaulalla. Korjasin itseni äkkiä takaisin satulaan ja jatkoin matkaa, kiittäen ennakointikykyäni, sillä en olisi halunnut joutumaan leipomishommiin. ”Olisin halunnut kakkua,” kuulin Helin valittavan, kun selviydyin sarjasta seuraavalla kerralla puhtaasti. En ole mikään leipuri, joten ehkä oli paras, etten pudonnut. Tulin sarjan vielä muutaman kerran, ja alkoi vaikuttaa siltä, että Natella taisi tarhassa riekkumista lukuun ottamatta olla ihan normaalia rauhallisempi päivä. Ihanaa arjen tunnelmaa! Erikillä olikin varsinainen naistenhakupäivä, ainakin tanssilavoilla silloin naiset hakee - Nora vähänniinkuin teki niin! =D Ihanasti kirjoitit muistakin hahmoista, ja hienoa, että Nat oli tänään yhteistyökykyinen. // Kaisu |
|
|
|
Post by Elle on Dec 10, 2016 23:44:55 GMT 2
10.12.2016 Valmennus Alexille ja Natelle "Okei kokoo nyt ne ohjat käsiis ja ala herätellä Natee töihin", huokaisin ja katselin maneesia ympäri lyllertävää ratsukkoa. Nate näytti kaikkea muuta kuin innostuneelta töihin lähdöstä, eikä selässä istuvan pojankaan ilme maailman pirtein ollut. Alex kuitenkin toimi käskystäni ja kokosi ohjat käsiinsä ja alkoi tehdä Naten kanssa ympyröitä käynnissä. "Ota muutamia pysähdyksiä, pyri käyttämään istuntaa niin pitkälle kuin pystyt ja pidä huolta siitä, että se lähtee pohkeesta aktiivisesti liikkeelle", neuvoin ja ensimmäisessä pysähdyksessä kestikin lähes puoli pitkää sivua, kun Nate vain jännitti niskansa, nosti päänsä taivaisiin ja mulkoili Alexia yläkautta. Alex sai tamman kuitenkin pysähtymään ja liikkeelle lähtö olikin jo selvästi parempi.
"Siirry harjoitusraviin ja käänny sieltä päädystä keskihaljaisijalle ja siitä pohkeenväistöä vasemmalle. Muista pitää takaosa, NATEN takaosa - ei sun, aktiivisena, äläkä anna sen punkea lapa edellä", kailotin kovaan ääneen ja Alex ohjasi Naten oikealle reitille. Heti käskystä väistää, heitti Nate takapäänsä ilmaan ja päänsä alas. Alex komensi tammaa välittömästi, mikä aiheutti vielä kovempaa protestointia. "Älä välitä, käske se eteen, tee ympyrä ja ota uusiksi. Määrätietoisemmin, mutta lempeästi kevyellä tuntumalla", jatkoin ohjeistusta ja vihdoin saimme aikaiseksi jotain pohkeenväistöä muistuttavaa. Nate oli selvästi todella haastava ja selässä kiikkuva teinipoika näytti todella tuohtuneelle ja mulkoili minua aina antaessani ohjeita. "Älä kato mua noin! Itse käskit mut pitämään teille kouluvalkkaa, joten lakkaa valittamasta ja ratsasta", komensin tomerasti ja kuulin Alexin dramaattisen huokauksen jopa maneesin toisesta päästä.
"Noin, kato nyt, kyllä te osaatte!" kehuin iloiseen ääneen ratsukon saatua vihdoin tehtyä todella kauniit ja lennokkaat pohkeenväistöt molempiin suuntiin. Nate haastavuudestaan huolimatta on todella osaava hevonen ja Alex on taitava ratsastaja, jota kuitenkin välillä pitää muistuttaa kärsivällisyydestä. Annoin ratsukon kävellä pienet välikäynnit, jonka jälkeen vuorossa olisi laukkatehtäviä. Käskin ratsukon laukalle ja ensimmäisenä haasteena oli hakea rento ja tasapainoinen laukka ilman kaahaamista. Natelle oli selvästi jäänyt esteratavauhti päälle, mutta yllättävän nopeasti se malttoi antaa periksi ja rentoutui mukavasti. Kun pyöreä ja hyvä laukka oli saavutettu, halusin nähdä hieman vastalaukkaa ja avotaivutusta laukassa. Nate yritti ensin vaihtaa itsenäisesti laukkaansa, mutta Alex malttoi olla rauhassa selässä ja onnistui suorittamaan tehtävän loppujen lopuksi todella hienosti.
"Se laukkaa nyt niin hienosti, että ota raville ja anna pidempää ohjaa. Keventele sen kanssa suuria ympyröitä ja anna sen venyttää selkäänsä", neuvon ja Alex tekee työtä käskettyä. Alun hankaluuksista huolimatta valmennus sujui todella hienosti, itseasiassa parhaiten kaikista valmennuksista mitä olen Alexille ikinä pitänyt. Tyytyväisin mielin katselin ratsukon loppuravailua ja Natekin näytti täysin eri hevostelta kuin alussa.
"Hyvin se meni!" sanoin iloisesti Alexin hypätessä alas ratsailta ja löysätessään Naten satulavyötä. "Nojaa, en nyt tiiä..." Alex mutisi hieman tympääntyneen näköisenä, mutta taputti tammaansa ja Alex haisteli pojan kättä. "Hyvin se meni, oikeesti. Alkuun oli vaikeeta joo, mutta sä maltoit mieles hyvin ja ratsastit loistavasti", juttelin ja kävelin alas katsomosta taputtamaan Naten kaulaa. Olin itsekkin tammalla ratsastanut useampaankin kertaan silloin kun se oli saapunut Alexille. "Noo, kai se loppu meni hyvin" Alexkin myöntyi ja lopulta jopa hymyili. Poika todellakin on minulle kuin pikkuveli ja olemme aina tulleet loppujen lopuksi hyvin toimeen, vaikka vieraiden silmissä se saattaa vaikuttaa siltä, että tappelemme kokoajan. Alex suuntasi vielä kävelyttämään hetkeksi Natea maastakäsin ja maneesiin saapui samalla Heli Liljan kanssa ja Veeti Dongon kanssa. Tervehdin näitä ja istahdin vielä hetkeksi takaisin katsomoon, ennenkuin lähtisin Alexin perässä talliin.
Elle, Alex ja Nate Hahaa Elle pisti ratsukon ihan kunnolla töihin! Ellestähän olisi ainesta vaikka miksi (; Kunhan Kaisu pääsee näkemään, miten täpäkkä valmentaja Elle on... (((; // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on Dec 11, 2016 14:13:51 GMT 2
neljäs / 11.12.2016 Ulkona oli pirteä pakkassää, ja kun bussipysäkiltä tallille kävelymatkan jälkeen saavuin lämpimään talliin, poskeni alkoivat helottaa. Marssin reippain askelein käytävää pitkin ja pysähdyin mustankirjavan cobin karsinan viereen. ”No hei Fabe,” sanoin lässyttävällä äänellä ja kurottauduin rapsuttamaan ruunaa. ”Mun lemppari pörröinen pikkupoika. Pääsetkö sä liikkumaan tänään?” sekoitin Faben pitkää ja paksua etuharjaa ja se yritti kurottautua turvallaan naamaani kohti. Suukotin sen hieman likaista turpaa ja jatkoin matkaani käytävää pitkin taukotupaa kohden. ”Juoksitko sä tänne?” Elle kysyi, kun ilmestyin punasine poskineneni taukotupaan. Erik oli valloittanut koko sohvan jonka johdosta Elle, Wilma ja Cia joutuivat istumaan pöydän vieressä. ”Varmaan sä valtaat koko sohvan itselles,” tuhahdin Erikille ja siirsin hänen jalkoja, jotta mahtuisin istumaan sohvalle. Erik näytti melko tuohtuneelta, mutta totteli kuitenkin. ”Kävelin bussipysäkiltä,” vastasin sitten Ellen aiempaan kysymykseen. ”Jos et olisi nukkunut puoleenpäivään asti niin olisit voinut päästä kyydissä,” Elle sanoi ja päästi ulos pienen huokauksen. ”Tarviin unta että kasvan,” totesin taputtaen päälakeani. Monien mielestä olin jo melkein liian pitkä, mutta itse odotin vielä ainakin muutaman sentin lisäpituutta. Pakotin Erikiä siirtämään jalkojaan vielä kauemmaksi, jotta saisin tehtyä lisää tilaa viereeni. Taputin tyhjää sohvapaikkaa vieressäni, johon juuri ja juuri mahtuisi istumaan joku pieni ihminen. Wilma tajusi vihjeen ja tuli istumaan siihen. Väläytin hänelle leveän hammashymyni. ”Kuulin, että meillä on uusia hoitajia,” sanoin, kun muistin osan siitä syystä, miksi olin ollut niin innoissani kävellessäni aamulla tallia kohden. ”Onko niitä näkynyt tänään?” ”Pihaton suuntaan taisi kävellä joku vaaleaverikkö, kun hain Fabea tarhasta,” Cia sanoi ja nousi lähteäkseen laittamaan hevostaan ratsastuskuntoon. ”Vois käydä moikkaamassa,” tuumin ja nojauduin vieressäni olevan Wilman puoleen. ”Tuutko messiin? Käyn samalla hakemassa Naten tarhasta.” ”Okei,” Wilma nyökkäsi ja oli jo nousemassa sohvalta, mutta vedin hänet takaisin alas. ”Kohta. Mun varpaat ei oo vielä sulaneet.” Kun olin vihdoin lämmennyt kokonaan, eikä siinä vaiheessa oikeastaan ulos lähteminen olisi enää kovin paljoa houkutellut, suuntasimme Wilman kanssa pihattoa kohti. ”On kyllä tosi kylmä,” sanoin yrittäessäni haudata pääni toppatakkini paksuun kaulukseen. ”Toivottavasti Nate pärjää. Sillä on vaan kaksi loimea päällä.” ” Vain kaksi loimea?” Wilma ihmetteli. ”Eiköhän se kahdella loimella pärjää.” ”Ei välttämättä. Klippasin sen juuri, joten sillä ei ole yhtään karvaa,” tuumin samalla kun saavuimme pihattoon. Ponit kääntyivät katsomaan meitä korvat hörössä, kuultuaan kovan ääneni, mutta Cian mainitsemaa vaaleahiuksista hoitajaa ei näkynyt. ”Harmi…” Wilma sanoi ja käveli lähemmäksi poneja silittääkseen vaaleaa russitammaa. ”Olisi ollut kiva tavata uusia hoitajia.” Jatkoimme matkaa Naten tarhaa kohden. Olin tullut siihen tulokseen, että menisin kevyesti ilman satulaa maneesissa tai juoksuttaisin, sillä eilisen rankan valmennuksen jälkeen se kaipasi hieman rennompaa menoa. Toisin kuin pihaton ponit, oma tammani ei edes kääntynyt katsomaan, kun lähestyin sitä. Vihelsin tuttuun tapaan ja se nosti päänsä heinäkasasta, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen kohti. Vihelsin uudelleen kävellessäni sitä kohti ja vihdoin Natasha vaivautui ottamaan muutaman askeleen luokseni, ja sain sen kiinni. ”Natea ei selkeästi huvittaisi lähteä mihinkään kesken päiväheinien,” Wilma naurahti, kun jouduin melkein raahaamaan yleensä niin reippaana kulkevaa tammaa eteenpäin. ”Voitaisiin pistää se Samin kanssa juoksemaan irtona kentälle,” ehdotin, ja Wilman ilme muuttui hieman epäileväksi. ”Sehän liiskaa pikku Samin!” Wilma kääntyi katsomaan niin huolettomasti päiväheinistään nauttivaa shetlanninponiaan. ”Voidaan me pistää tää yksinkin juoksemaan,” totesin ja lähdin taluttamaan Natashaa kentän suuntaan. Se ei vaikuttanut yhtään innostuneelta, mutta tiesin, että vauhtia kyllä löytyisi, kun se pääsisi vapaaksi. Wilma sulki kentän portin ja talutin Naten keskemmälle kenttää ennen kuin päästin sen irti. Heilautin riimunnarua hieman käskeäkseni sen liikkeelle. Natasha veti päänsä alas ja potkaisi korkealle ilmaan lähtiessään laukkaan. Aluksi se meni ihan normaalia, reipasta laukkaa, mutta kääntyessään pitkälle sivulle, siirtyi se päätään heiluttaen pitkään kiitolaukkaan. ”Ehkä oli ihan hyvä, ettei otettu Samia mukaan,” Wilma nauroi, kun Natasha vaihtoi suuntaa tiukalla estekäännöksellä ja karkasi taas reippaampaan laukkaan. ”Ehkä,” nauroin ja väistyin pois kentän keskeltä aidan toiselle puolelle, jossa Wilmakin oli, jotta Nate saisi juosta rauhassa. Hihihi Erik on mestari vallottamaan sohvan itselleen, kun Monni ei ole paikalla, vaikka sohva on superiso kulmasohva =DDDD Myös "sehän liiskaa pikkusamin" on niin mainio, hauska repliikki! Ja Natpa oli reipas tänään, kun noin hurjana juoksi! Oikein mainio tarina, hyvä =) // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on Mar 26, 2017 11:15:48 GMT 2
viides / 26.3.2017 Saavuin tallille aurinkoisena sunnuntaiaamuna lähes jopa ratsastussaappaitani tarkemmin kiillotetulla mopoautolla. Oli ensimmäinen kerta kun pääsin ajamaan itse tallille sen jälkeen kun olimme muuttaneet ja kun kaarsin vauhdilla pihaan, toivoin vain, että joku tallilaisista olisi näkemässä. Satakahdeksankymmentäviisi senttinen poika pienessä mopoautossa ei ole mikään kovin kaunis näky, mutta tunsin itseni silti todella hienoksi astuessani ulos juosten sormeni roikkuvien hiusteni läpi ja leveä hymy muodostuessa kasvoilleni. Kävellessäni tallipihan poikki miettien, miten voisin hyödyntää tämän kauniin kevätsään ratsastaessa, sain mahtavan idean – ja tiesin, mistä löytäisin apujoukkoja sen toteutukseen. ”Hei kaikki! Kuka haluaa tulla rakentamaan maastoesteitä!” kailotin, kun saavuin taukohuoneeseen, säikäyttäen sohvalla Veetin sylissä istuneen kissan äänekkäällä sisääntulollani. Kissa livahti jalkojeni välistä ulos ja vilkaisin sen perään, kun se juoksi pitkin tallin käytävää. ”Kuulostaa melko työläältä”, Veeti totesi venytellen käsivarsiaan. ”Mä tuun!” Wilma arvatenkin huudahti heti ja hyppäsi seisomaan. ”Okei, mennään”, sanoin ja pistin käteni minua reilusti lyhyemmän tytön olkapäälle – niin lyhyen, ettei se enää oikein toiminut käsinojanakaan. ”Oottakaa mäkin tuun”, Melli liittyi seuraamme, ja siitä motivoituneena Veetikin sai itsensä ylös sohvalta. ”Ottakaa mukaan kaikkea, mistä voisi rakentaa esteitä ja viedään ne tonne pihatielle”, ohjeistin ja nappasin itse oven vierestä kasan ämpäreitä. Melli keksi ottaa kottikärryt ja niihin muutaman pikkupaalin, Veeti löysi autonrenkaita kentän laidalta ja Wilma raahasi mukanaan muutamaa tuolia – herrasmiehenä tietenkin vaihdoin ämpärini hänen tuoleihin. ”Ootko varma, ettei Kaisu suutu, jos hyppäät täällä?” Wilma kysyi, kun kannoimme tavaroita yhdessä pihatietä kohti. ”Joo, joo. Muistaakseni se sanoi joskus sillon kun tultiin tänne, että täällä saa ratsastaa”, vakuuttelin, vaikka en oikeasti ollut yhtään varma, saisinko rakentaa esteitä ja hypätä pihatiellä. Vähän ajan päästä esteet olivat koottu. Veeti oli vielä löytänyt muutaman oksan ja laittanut ne ämpäreiden päälle tehdäkseen esteestä hieman leveämmän. Olin melko tyytyväinen tulokseen, ja vaikkeivat esteet olleetkaan kummoisia, niiden erikoisuus olisi hyvää harjoitusta Naten kenttähevosuralle. ”Voisin tulla Rokin kanssa hyppäämään näitä myös. En ehkä noita paaleja, mutta muita pienempiä”, Wilma sanoi samalla kun mittasin esteiden askelvälejä. ”Riittääkö nää nyt?” Veeti kysyi, ja vastasin hänelle, että hän voi mennä takaisin talliin, jos haluaa. Poika lähti kävelemään takaisin, ja Melli seurasi häntä. ”Tuun sitten kuvaamaan, kun hyppäät!” Melli vielä huudahti. ”Let’s go!” sanoin Wilmalle, jonka kanssa olin jäänyt kahdestaan, kun hätäisemmät kaksi lähtivät takaisin. Otin matkan varrelta Naten mukaan ja tamma käveli vauhdikkaasti tehden muutaman pyrähdyksen, joka joko johtui keväisestä säästä tai siitä, että se vaistosi tänään olevan hyppypäivä. Harjasin Naten yhdessä Wilman kanssa. Jossain vaiheessa eksyin miettimään sitä, miten minusta ja Wilmasta oli tullut tallilla niin erottamattomat, että oli outoa, jos emme tehneet jotain yhdessä. Tuntui välillä oudolta, että aina aikaisemmin rakkauteni Natashaan ja ratsastamiseen oli ollut ainoa syy, jonka takia kävin tallilla niin innokkaasti, mutta nyt minulle oli ilmentynyt uusi motiivi. Hymyilin ajatukselle ja Wilma katsoi minua kysyvästi. En sanonut mitään ja vaihdoin pölyharjan kaviokoukkuun. ”Käy huikkaamassa Mellille ja Veetille, että verkkaan vartin ja sitten alan hyppäämään”, sanoin pistäessäni kypärää päähän. Wilma suuntasi kohti taukohuonetta ja lähdin itse taluttamaan Natea ulos tallista kenttää kohti. Kävellessäni pitkin ohjin kenttää ympäri huomasin jo, että Natella taisi oikeasti olla hieman kevättä rinnassa, sillä se tuijotteli ympärilleen ja sai välillä pienimuotoisia sätkyjä. Onnekseni huomasin Wilman ja Mellin ilmestyvän kentän laidalle, Melli vielä kamera kädessään, sillä halusin paikalla olevan katsojia, mikäli Natasha tekisi jotain. Verryttelin hevosen aluksi ravailemalla hieman pidemmällä ohjalla kenttää ympäri – uskalsin päästää Naten jopa melkein ilman mitään tuntumaa, vaikka se välillä hyppelehtikin eri suuntiin, ja näytti hienoja ilopukkeja. Nostin muutamat laukat molempiin suuntiin ja sitten annoin Naten kävellä hetken ennen kuin siirtyisin pihatielle. ”Tuun ekaks tän tuolihöskän pari kertaa ja sit nää kaks muuta”, ilmoitin kahdelle katsojalleni ja annoin Naten haistella esteitä, ettei se vaan saisi päähänsä kytätä niitä. Hölkkäsin tien toiseen päähän ja sieltä nostin laukan, jonka oli tarkoitus ensiksi olla hyvin rauhallinen, mutta Nate näytti innostuvan erikoisien esteiden näkemisestä niin paljon, että heti laukkapohkeet annettuani se hyppäsi eteenpäin suurella laukka-askeleella. Onneksi olin mennyt kauaksi esteistä, joten ehdin ottamaan laukkaa hieman kiinni ennen kuin pääsimme esteelle. Nate loikkasi reilun puolen metrin kokoisen esteen yli jäätävällä ilmavaralla ja esteen jälkeen sen laukka taas piteni niin paljon, etten meinannut ehtiä kääntämään sitä ennen seuraavaa estettä. ”Sillähän on ihan hullusti virtaa”, Wilma naurahti kun ohitin heidät käydessäni tien toisessa päässä kääntymässä. Menin pienen esteen vielä muutaman kerran ja sain lopulta Naten edes hieman rauhallisemmaksi, ja tuntui siltä, että minulla oli ainakin jotain kontrollia hevoseen. ”Tuun nyt noi muut!” huudahdin kevennellessäni taas tien toiseen päähän. Nostin laukan ja istuin tiiviisti satulaan, jotta Nate ei pääsisi heti kaahaamaan estettä kohti. Sain sen pidettyä lyhyenä ensimmäiseen esteeseen asti ja sen jälkeen jouduin ottamaan reilusti kiinni, jotta askeleet riittäisivät ennen ämpäriestettä ja lopuksi päästin sen pitenemään kohti kolmatta, heinäestettä, joka oli muita kapeampi ja korkeampi. Nate pärskähti kääntäessäni sen taas ympäri ja siirtäessäni raviin, jotta voisimme hölkötellä taas toiseen päähän. Tulin kaikki kolme estettä vielä muutaman kerran ja sitten siirryin kentälle tekemään loppuverryttelyä. Haha hauska idea kasata esteitä pihaan! Se varmaan onkin järkevämpää, sillä piha alkaa olla sula, toisin kuin maastoesterata. Voi, pitäisi maastoesteradastakin maalailla kuva joskus... Olipa muuten kiva, kun kirjoitit pitkästä aikaa! Etenkin Alex-Wilma settiä on aina ihana lukea <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on Apr 10, 2017 19:12:59 GMT 2
kuudes / 10.4.2017alexin kisaviikko - maanantaiTaukohuoneeseen alkoi virrata väkeä merkiksi siitä, että päivän viimeinen tunti oli loppunut. Alex istui pöydän äärellä ja yritti kuumeisesti muistaa kouluratsastusohjelmaan, piirtäen sitä samalla paperille. Hieman hajamielisenä ihmisenä, jonka keskittymiskyky ei ollut parhaasta päästä, ratojen muistaminen oli hänelle aina yhtä hankalaa. Saatuaan radan muisteltua lopputervehdykseen asti, hän vilkaisi ylöspäin nähdäkseen, keitä ihmisiä taukohuoneeseen oli jo ehtinyt saapumaan. "Kuulkaas!" Alex aloitti kuuluvalla äänellä ja sai samantien ainakin lähes jokaisen huomion. "Tämä viikko on historian kannalta merkitsevä, nimittäin on Alexin ja Natashan vuoden ensimmäiset kisat, jee", hän taputti käsiään yhteen, ollen ainoa, joka vaikutti olevan iloinen kyseisestä ilmoituksesta - totuus oli, ettei ketään pitänyt sitä niin erityisenä asiana, kisoja tuli ja meni. Hän vaihtoi mustan kynän, jolla oli juuri piirrellyt suttuisia ratoja paperille, punaiseen tussiin ja alkoi kirjoittamaan paperin ylälaitaan. "Alexin kisaviikko", hän mutisi puoliääneen samalla, kun tekstiä ilmestyi huonolla käsialalla. Punainen tussi vaihtui taas siihen samaiseen mustaan kynään ja harakanvarpainen 'maanantai' muodostui otsikon alle. "Maanantai... Mitäs tänään pitäisi tehdä", Alex mietiskeli ääneen, vaikkei ketään oikein tainnut kuunnella häntä enempää kuin puolella korvalla. "Mihin kisoihin oot menossa?" Inga-Stina kysyi sohvalta ja Alex heilautti kynäänsä merkiksi siitä, että lamppu oli syttynyt hänen päänsä sisällä. "Ainiin, ilmottautuminen! Tänään on viiminen ilmottautumispäivä", hän kirjoitti kyseisen asian alas ja nappasi vielä korostuskynän, jotta muistaisi hoitaa ilmoittautumisen ajoissa - tai, viimeisenä päivänä ei oikeastaan ole ajoissa. "Ollaan menossa kenttäkisoihin. Ne kestää koko viikonlopun." "Sitten tiistai... Tiistaina on vuorossa estetreeni. Jotain kavaletteja ja muuta rentoa hommaa", Alex jatkoi selostamista kuuntelijoilleen jatkaessaan to-do-listansa kirjoittamista. "Kun taas keskiviikkona-" hän piti pienen tauon, sillä ei pystynyt kirjoittamaan ja puhumaan samaan aikaan kovin hyvin. "-koulurataharjoitus. Pitäis ehkä opetella se ohjelma." "Etkö oo vieläkään opetellut sitä?" Nora kysyi ja Alex vastasi pudistelemalla päätään. "Onko se toi tossa?" Melli kysyi nyökäten paperin kulmassa olevaa suttua kohti. Tällä kertaa Alex nyökkäsi. "Siis toihan on just helppo. Sen oppii ihan viidessä minuutissa." "Joo älä leiju." "Torstaina Nate saa pitää vapaapäivän ja sit se pääsee pesulle", Alex piirsi sydämen Naten pesemisestä kertovan kohdan perään. Pesuoperaatio tulisi olemaan mielenkiintoinen ja pesari pitäisi ehkä varata koko päiväksi. Wilma nappasi punaisen kynän Alexilta, joka oli juuri saanut sydämen valmiiksi ja mietti, mitä seuraavaksi. Hän lisäsi paperin toiseen laitaan tärkeän asian, joka varmasti pääsisi Alexilta unohtumaan kiireisen viikon keskellä (vitsivitsi, ei Alex koskaan Wilmaa unohtaisi) "Perjantaina Nate pääsee maastoon purkamaan energiaa. Aion vallata koko taukohuoneen ja pesen sekä pakkaan kaikki meidän varusteet." "Hei! Et varmaan valtaa meidän taukotupaa!" Inna huudahti kuultuaan Alexin suunnitelmista. "Jos haluatte enemmän tilaa niin voitte auttaa varusteidenpesuhommissa", Alex sanoi ja jatkoi kirjoittamista. Oikeasti hän ei varmaan antaisi kenenkään muun koskea kumpaankaan satulaansa, joten todellisuudessa kukaan ei edes halutessaan pääsisi auttamaan. "Lauantaiaamulla tuun tänne joskus kuuden aikoihin ja seitsemältä sitten lähdetään jo kohti kisapaikkaa", hän korosti taas tärkeimmät osiot listastaan, vaikka lauantaina suurin kompastuskivi tulisi varmaan olemaan aikaisin herääminen aikataulun mukaan lähtemisen sijasta. "Miten kaukana ne oikeen on, jos sinne pitää noin aikaisin lähteä?" Veeti uteli. "Sinne ajaa joku kaks ja puol tuntia. Sillee kohtuu lähellä, koska aika usein kenttäkisat on jossain vielä paljon kauempana. Onneks mä voin kuitenkin nukkua automatkan", Alex myhäili. Hän oli vielä onnekas, ettei itse voinut ajaa autoa ja pystyi täten välttämään kuskin hommat. "Lauantaina on sitten ensin koulukoe ja illemmalla rataestekoe." "Vihdoin sunnuntai. Maastokoe on jo aamupäivällä ja sen jälkeen päästään kotiin. Kai ootte kaikki sitten täällä vastaanottamassa voittajan", Alex taputti rintaansa ylimielisen näköisenä. Ei hän oikeasti lähtenyt voittoa hakemaan vaan pelkästään hyvää mieltä ja kisakokemusta - tai niin hän ainakin väitti, vaikka todellisuudessa ruusukkeen kuvat näkyivät jo silmissä. "Minkä voittajan?" Veeti vitsaili. "Hyvä jos pysytte edes kouluradan sisäpuolella ja pääsette ensimmäisestäkään esteestä yli." Alex esitti lyövänsä häntä leikkisästi olkapäähän ja tarkasteli edessään olevaa viikkosuunnitelmaa.  Aws ihana tarina! Alex osaa kyllä olla hupaisa :') Ja ihana tuo Wilman lisäys <33 Toivottavasti teidän kisat sujuu hyvin! // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on Apr 12, 2017 13:27:34 GMT 2
seitsemäs / 12.4.2017
alexin kisaviikko - tiistai Kentälle oli valmiiksi kasattu pieni kavalettijumppasarja. Nate luuli pääsevänsä hyppäämään kunnolla, joten intoa riitti vaikka muille jakaa, mutta tamma joutuisi pettymään kun joutuisi suurien esteiden loikkimisten sijaan keskittymään vaikeaan jumppaan ja tunkea itsensä kavalettejen pieniin väleihin. Olin ehtinyt ravata jo hetken kenttää ympäri – tai montelähdöltä se enemmän vaikutti, kun Nate liihotteli pitkässä ravissa kenttää ympäri ihan pörheänä – kunnes yhtäkkiä minulle iski aivan jäätävä vessahätä. Jo ennen kentälle lähtemistä olin miettinyt, pitäisikö käydä vessassa ennen ratsastamaan lähtemistä, mutta olin ehtinyt jo laittaa suitset päähän siinä vaiheessa, joten lähdin vaan suoraan kentälle. Ratsastin kentän toiseen päätyyn ja siirsin Naten käyntiin, yrittäen katsella, olisiko joku sattumalta tulossa kentälle päin. Kuin tilauksesta, pieni tuntilaistyttö, jonka nimeä en edes muistanut, vaikka hän oli tallilla melko usein, käveli juuri maneesin suunnalta. ”Hei tuntilainen!” huudahdin ja ratsastin Naten kentän portille, pysäyttäen sen siihen. Vaaleatukkainen tyttö tiesi heti, että puhuin hänelle ja kääntyi katsomaan minua kohti. ”Voitko tulla tänne hetkeksi?” Tyttö näytti hieman hämmentyneeltä, mutta lähti kuitenkin kävelemään kenttää kohti. Hyppäsin alas Naten selästä ja otin ohjat pois kaulalta. Vaikka yleensä pidin aina ohjat kaulalla taluttaessani siltä varalta, että hevonen lähtisi käsistä, niin ajattelin nyt tytön olevan helpompi taluttaa, jos voisi pitää ohjien päästä kiinni. ”Mikä sun nimi olikaan?” kysyin, kun tuntilainen vihdoin saapui kentän portille. ”Ida…” tyttö vastasi hiljaisella äänellä. ”Okei Ida. Voitko pitää Natea ihan hetken koska mun on pakko käydä vessassa”, sanoin ja ojensin jo ohjia Idan käteen. Tyttö vaikutti epäröivältä. Hän katsoi ensin hevosta, joka seisoi vieressäni tuijottaen järkyttyneenä tarhassa leikkiviä oreja, ja sen jälkeen minuun kysyvä ilme kasvoillaan. ”Ihan pikku hetki. Kusen kohta housuun muuten”, en pystynyt enää odottamaan vastausta, joten pistin vaan ohjat Idan käteen ja lähdin juoksemaan pois kentältä tallia kohti. Nate, joka sai lisää innostusta orejen leikeistä, pyöri ympäri siitä kiinni pitävää tyttöä. En kuitenkaan huomannut itse sitä, koska olin niin kiireellä juoksemassa tallia kohden. ”Sori hepat, sori”, pyytelin anteeksi tallissa olevilta hevosilta, jotka hieman säikähtivät sisääntulostani. Tiesin, etten saisi juosta tallissa, mutta nyt oli niin ’urgent situation’ että en voinut muuta. ”Mikä nyt?” Jamia karsinassa harjaileva Elle kysyi, mutta ennen kuin ehdin vastaamaan mitään, olin jo lukinnut itseni vessaan. Selvittyäni rankasta reissusta, kävelin aivan rauhallisesti takaisin tallin käytävää pitkin ulos. ”Oli hätä, ei mulla muuta”, selitin Ellelle leveästi hymyillen. Astuin ulos auringonpaisteeseen, hengitin syvään ja jatkoin matkaani takaisin kentälle, jossa Ida ja Nate seisoivat vieläkin portin läheisyydessä. Tajusin, että olin melko huolimaton antaessani villin hevosen jollekin tuntiratsastajalle, jonka taidoista en tiennyt mitään. Lähestyessäni kenttää huomasin kuitenkin Naten seisovan täysin rauhallisena pikkutytön vieressä ja pitäen päätään alhaalla, jotta Ida voisi rapsuttaa sitä. Leukani melkein loksahti lattialle ja tunsin itseni kateelliseksi, koska Nate ei koskaan ollut noin kiltti minulle. ”Kiitos kun pidit Natea ja… tota… tä on vähän noloa”, sanoin saavuttuani kentälle. Ida antoi ohjat takaisin minulle ja jatkoi matkaansa sinne, minne olikaan alun perin menossa. Nousin takaisin Naten selkään ja se tuntui rauhoittuneen lähes täysin. Ennen vessaseikkailuani se oli kuin aikapommi, mutta nyt en ollut varma, oliko kyseessä edes sama hevonen. Vilkaisin Idan perään miettien, mitä hän oli oikein tehnyt hevoselleni. Jatkoin alkuverryttelyä hetken ennen kun aloin hyppäämään jumppasarjaa, joka onnistui myös niin rauhallisella tahdilla, että puomit eivät edes lennelleet, niin kuin yleensä aina, kun Nate joutui tekemään vaikeita jumppatehtäviä. Uuu onkohan Idalla jotain salaisia hevoskuiskaajan voimia 8) Hulvaton tarina! Toivottavasti Alexille ei käy näin kesken koulukisan 8))) // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on May 28, 2017 13:36:51 GMT 2
kahdeksas / 29.5.2017 Lukuvuoden viimeinen koeviikko oli jo meneillään ja ahkerana opiskelijana – ahkera vain sen takia, että hylättyjen kurssien määrä oli jo kasvanut liian suureksi ja etenemiseste oli jo lähestymässä – Alexin aika meni tallilla käymisen sijasta pänttäämiseen. Jopa Wilma oli uskotellut poikaystävälleen, että Nate tulisi kyllä toimeen tallilla ilman omistajaansakin ja oli luvannut antaa tammalle hieman liikuntaa. Maanantai aamupäivällä Alexin mopoauto kuitenkin kaarsi pihaan. Hän oli päässyt kokeesta aikaisin ja pahoista talliriippuvaisuusoireista kärsiessä suunnannut Newerraa kohti. ”Natashaa…” poika huuteli kävellessään tarhoja kohti. Ruunikko kääntyi korvat hörössä katsomaan tulijaa, muttei kuitenkaan viitsinyt liikahtaakaan. Alex jatkoi vihellellen ja Nate näytti miettivän, liikkuisiko vai eikö. ”Tule, tule. Tehään jotain hauskaa tänään.” Nate vihdoin luovutti ja käveli portille Alexia vastaan. Se vaikutti lunkilta, vaikka olikin ollut vapaalla jo muutaman päivän. Tallille päin kävellessä Nate yritti kurotella tien reunalla olevaa vihreää ruohoa. Kun Alex komensi sitä ärähtämällä hieman, tamma nosti päänsä ylös ja otti muutaman raviaskeleen. Nate jäi karsinaan odottamaan kun Alex lähti hakemaan varusteita. Palatessaan takaisin harjapakki, suojat, kypärä ja saappaat sylissään, hän koki mukavan yllätyksen törmätessään tummahiuksiseen tallityöntekijään. ”Holy shii—” Alex päästi suustaan ja yksi saappaista tippui kyydistä. ”Moi,” Erik sanoi myhäillen. Hän tiesi, ettei Alexin olisi kuulunut olla tallilla. ”Moi,” Alex mutisi ja kumartui nostamaan saappaansa. Hän ja Erik usein kinastelivat keskenään ja hän pystyi jo kuvittelemaan, miten Erik paljastaisi Wilmalle, miten Alex oli putkahtanut tallille keskellä koeviikkoa. ”Mitäs sä täällä?” Erik nojasi ovenkarmiin. Alexilla oli vaikeuksia pitää kaikkia tavaroitaan sylissään. ”Tota… Pääsin tänään aikasemmin kokeesta ja ajattelin tulla vaa nopee ridaa Naten,” Alex selitteli. ”Jaahas…” ”Pliis älä kerro Wilmalle!” Alex aneli. ”Selvä,” Erik jatkoi matkaansa käytävää pitkin ja Alex raahasi kamansa Naten karsinalle. Alexin alkaessa puunata Natashaa, Erikin kohtaaminen pyyhkiytyi äkkiä hänen mielestään. Nate sähläsi hoitaessa enemmän kuin yleensä, eikä sitä olisi oikein huvittanut seistä paikoillaan. Koska Alexin piti päästä pois tallilta ennen kuin ketään muu ilmestyisi sinne, hän ei kuitenkaan tuhlannut liikaa aikaa hevosensa kouluttamiseen vaan haki satulan ja suitset, varusti ratsunsa ja suuntasi kentälle. Natasha tuntui ryhdistyvän hieman heti kun Alex nousi selkään, ja kun poika kiristeli satulavyötä, tamma steppasi jo paikoillaan. Sillä oli selkeästi ylimääräistä energiaa, joka ilmeni hyvin satunnaisten eri suuntaan hyppelemisten avulla alkukäynneissä. Alex keräsi ohjat ja siirtyi kevyeen raviin. Nate esitti hienoa lisättyä ravia ilman pyytämistä ja välillä pitkälle sivulle tultaessa yritti siirtyä laukkaan. Keskellä kenttää oli hyvin houkuttelevasti kolme ravipuomia, joiden päissä oli vielä kavalettipalikat, jotta ne pystyisi helposti nostamaan jumppasarjaksi. Alex vilkuili niitä sivusilmällä ravatessaan ohi ja mietti, pitäisikö ryhtyä villiksi ja mennä muutama jumppasarja, olihan hän laittanut estesatulankin. Muutaman onnistuneen pohkeenväistön jälkeen hän suuntasi puomeja kohti. Nate kiihdytti ravia tajutessaan heidän lähestyessä puomisarjaa, mutta joutui kuitenkin lyhentämään sitä mahtuakseen puomien väleihin. Tehtävä suoriutui yllättävän esimerkillisesti ottaen huomioon, kuinka energinen hevonen oli. ”Hyvä,” Alex kehui ja taputti sen kaulaa nopeasti. He tulivat puomit muutaman kerran molemmista suunnista ja sen jälkeen Alex laskeutui ratsailta nostaakseen puomit kavaleteiksi ja muuttaen välit niin, että niihin mahtuisi lyhyt laukka-askel väliin. Poika nousi takaisin selkään ja siirtyi raviin. Hän ravasi kierroksen kenttää ympäri ja teki muutaman ympyrän, jotta saisi ravin taas rauhalliseksi – nähdessään jopa melkein puolimetriset kavaletit, Naten innostus kasvoi heti. Kääntyessään suoralle ennen kavaletteja, Alex siirsi Naten laukkaan ja tamma ampaisi pukin kanssa eteenpäin. Hän otti reilun puolipidätteen ohjista saadakseen laukan lyhyeksi, mutta juuri ennen jumppasarjaa, Natashan laukka piteni taas ihan liikaa. Alex, joka oli varautunut vaan hieman normaalia suurempaan laukka-askeleeseen, jäi jälkeen, kun Nate yhtäkkiä hyppäsi valtavan hypyn, ylittäen jumppasarjan kaksi ensimmäistä estettä yhdellä loikalla. Hypyn venähtäessä hieman pitkäksi, se ei kuitenkaan ollut enää varma, ehtisikö hyppäämään kolmatta kavalettia ja iski jarrut pohjaan. Hypyssä jälkeen jäänyt Alex lensi suoraan kaulan yli alas äkkipysähdyksen yllättäessä. Pojan mätkähtäessä pää edellä maahan, Nate päätti sittenkin hypätä ja kolautti ratsastajaansa päähän takajaloillaan. Alex sai itsensä ylös maasta ottaen tukea vieressään olevasta kavaletista. Nate laukkasi kenttää ympäri, pukitellen riemuissaan. ”Voi v---” Alex kirosi näylle. ”Jos se nyt rikkoo jotain…” Nate kääntyi jumppasarjaa kohti ja Alex juoksi äkkiä pois tieltä. Hevonen kuitenkin pysähtyi nähdessään heinäkärryjä työntävän Erikin. ”Voi Alex…” Erik naurahti nähtyään keskellä kenttää seisovan pojan. Nate oli ravannut kentän laidalle hamuamaan heiniä. ”Ei taida olla helppoa selittää Wilmalle tota kypärää.” ”What,” Alex päästi ulos ja kokeili kypärää molemmilla käsillään. Se ei tuntunut siltä, miltä sen kuuluisi. Hän katseli hetken ympärilleen ja huomasi sitten kalliin ja hienon kypäränsä muovisen päällysosan kymmenen metrin päässä, minne Nate oli sen matkalla potkaissut. ”Natasha! Tää oli kolmensadan euron kypärä!” Alex huusi ja juoksi hakemaan nyt enää mustalta muovikipolta näyttävän kypärän päällisen. Erik nauroi ja jatkoi matkaa kärryjen kanssa. Nate seurasi niitä kentän aidan viertä pitkin. Hahah voi Alexia! Hauska tarina täynnä kommelluksia <3 Onneksi nyt on jo loma ja saa ihan vapaasti käydä tallilla! // Kaisu |
|
|
|
Post by Alexander on Sept 29, 2017 21:43:46 GMT 2
yhdeksäs / 29.9.2017 Erikin sylissä rauhassa makoillut kissa säntäsi toiselle puolelle huonetta kun Alex yllättäen paiskautui sisälle kantaen kahta täyttä muovikassia ja isoa kasaa sinisiä kamppeita, jotka oletettavasti olivat loimia ja muuta vastaavia. “Öö… Mitä noi on?” I-S aloitti, katsoen tuomitsevasti tavaramäärää kulmat kurtistettuna. “Mä päätin muuttaa mun ja Naten kisavärin,” Alex selitti taputtaen pöydälle laskemaansa loimikasaa, jossa päälimmäisenä oleva sadeloimi päästi napakan äänen kohdatessaan pojan kämmenen. “Mitä vikaa vihreässä on?” Melli kysyi Inga-Stinan vierestä. Alex katsoi häntä aivan kuin vastaus olisi ollut itsestäänselvä. “Se on jo ihan kulunut väri ja sitäpaitsi, tää sininen näyttää Natella paljon paremmalta,” Alex selitti ja nosti esille toisen muovikasseista alkaakseen esitellä ostoksiaan. “Kattokaa mikä riimu!” hän otti pussista riimun, joka oli kauttaaltaan lampaankarvan päällystämä. Riimun lenksuun oli kiinnitetty sininen ketjunaru, samanlainen, kuin se vihreä, joka Natashalla tällä hetkellä oli. “Eks noi oo aika kalliita?” tallihuoneessa oleva hoitaja kysyi. “Nojoo… Mut se on niin hieno!” Alex laittoi riimun takaisin ja kaivoi pussia hetken. “Ja sit ostin tälläset tekniset suojat. Nä on kyl mustat mut ne sopii silti. Ja ainiin… Uus huopa ja korvahuppu. Ne matchaa.” Tuntuuks sustaki välillä et Alex saattais olla sittenkin homo?” Veeti kuiskasi nojautuen Wilman puoleen. “M-hm,” Wilma seurasi sivusilmällä Alexin hupaisaa varuste-esittelyä, joka jatkui jalustimista raippaan. “Ja viimeisenä-,” poika vetäisi esille pussin kanssa peitellyn, selkeästi kypärän muotoisen kapistuksen – hän oli edellisen hajoittamisen jälkeen sinnitellyt lainakypärillä uutta, haluamaansa mallistoa odotellessa. “Ta-daa!” Alex avasi kypäräpussin ja veti hitaasti ulos päänsuojausvälineen, joka oli tyylikäs yhdistelmä nahkaelementtejä, mattapintaa ja kiiltoa. Hän siveili sen pintaa kevyesti hymy kasvoillaan. “No on se nyt hieno,” Wilma pudisteli päätään, ei kovinkaan kiinnostunut poikaystävänsä uusista kamppeista. “Mä meen nyt testiajaa nää,” Alex sanoi ja alkoi keräämään uusia kamojansa niin, että saisi kannettua ne kaapilleen. “Keksisin jännän tehtävän Naten pään menoksi tossa ajomatkalla.” - Saatuaan kaikki tavaransa sullottua kaappiin, jonka ovi ei kuitenkaan mahtunut enää kiinni, Alex suuntasi ripein askelin kenttää kohti väsätäkseen sinne pystyyn keksimänsä jumpan. Saapuessaan kentälle, hän näki valkoisen komistuksen ja sen selässä istuvan blondin. “Jessus, sehän lentää,” Alex kommentoi kun Xantos sattui juuri näyttämään melko esimerkillistä lisättyä ravia, etujalat ojentuen niin pitkälle kun pystyivät. “Ootko kateellinen?” Elle naurahti ottaessaan näyttävän orinsa kiinni ennen kulmaan saapuessa. He jatkoivat kootussa ravissa ja Alex jatkoi suu auki tuijottamista vielä hetken ennen todellisuuteen palaamista. “Mäki haluun kouluhevosen!” poika valitti ja kyyristyi sitten tunkeakseen itsensä aidan raosta kentälle. “Aina ei voi kuule saada mitä haluaa,” Elle lähti taas liitämään valkoisen ratsunsa kanssa pitkin pitkää sivua ja Alex hyppelehti – tai ennemminkin käveli rauhallisesti – kentän halki esteiden luo. “Haittaako teitä jos pistän yhen sarjan tähän keskelle?” hän kysyi ja saatuaan Elleltä luvan, alkoi kantamaan esteitä keskelle kenttää. Alexhan ei ollut mikään lihaskimppu, mutta kantoi kuitenkin aina kaksi tolppaa kerrallaan, kaksi puomia kerrallaan tai kaksi onttoa, muovista kavalettisettiä kerrallaan, ja sai esteensä nopeasti kasattua. Elle oli jo alkanut loppuravailemaan ja vilkuili sivusilmällä keskellä kenttää komeilevaa Alexia, joka mittaili esteidensä välejä vielä kerran. Puomi ja kolme kavalettia innariväleillä, kaksi laukkaa, pysty, kolme laukkaa, okseri. Pysty oli jätetty vähän matalemmaksi, kun taas okserin korkeus hipoi metriä. Matkalla takaisin talliin poika nappasi mukaan Naten, joka joko vaistosi, että oli hyppypäivä, tai intoili muuten vaan. Pihatiellä ruunikko yritti ravata poikittain ja oli muutenkin ryhdikkäänä. - Karsinassa seisoessa Natasha oli kuitenkin jälleen kerran erittäin esimerkillinen, ja sai Alexin epäilemään, olisiko sillä energiapäivä tai ei – vastauksen hän saattaisi saada vasta ensimmäisten hyppyjen jälkeisten ilopukkien myötä. Jalkoihinsa tamma sai uudenkarheat, mustat suojat ja karvareunaiset bootsit. Alex oli lähiaikoina saanut päähänsä, että Nate tarvii sellaiset, vaikka sen vanhat bootsit, joissa ei siis ollut karvaa, olivat sille ihan hyvät eivätkä edes hanganneet. Myös uusi, sininen huopa iskeytyi selkään ja vanhojen jalustimien tilalle vaihtui uudet, sinisellä värillä koristellut samanlaiset. Kypärä omaan päähän, suitset hevosen päähän ja he olivat valmiita lähtemään. Matkalla kentällä Elle käveli vastaan orinsa kanssa ja jouduttuaan väistämään hieman syrjemmälle, Natasha yritti alkaa hyppiä paikoillaan. Jännittävän lajitoverin kadottua näkyvistä, he pääsivät kuitenkin jatkamaan matkaa ja saapuivat kentälle. Alkuraveissa Natea sai melkein jopa käskeä eteenpäin, eikä tamma olisi halunnut taipua millään, mutta ensimmäisten laukannostojen jälkeen virtaa alkoi pikkuhiljaa löytyä vähän enemmän kun temponvaihteluiden reippaampia pätkiä säesti pienet pukit. Kentälle ilmestyi myös Matilda orinsa kanssa ja parivaljakko – tai ehkä enemmän se komea puoliverinen – vei Naten keskittymisen totaalisesti. “Ai tääl on tälläsii… Kiva,” Matilda sanoi huomattuaan esteet yhtä aikaa Haukan kanssa. “Joo tota… Mä en sit yhtään tiiä et millasella tuulella tä on tänään, joten varotan,” Alex sanoi kerätessään ohjiaan lyhyeksi, jotta voisi aloittaa tehtävänsä tekemisen. Naten huomio piti vain ensiksi saada taas työntekoon. Muutaman pienen voltin kautta Natasha oli taas kuulolla. Alex nosti ravin ja sitten laukan ja kaarsi kentän toisesta päästä esteitä kohti. Aluksi laukka oli aivan liian pitkää, eikä se lyhentynyt millään tarpeeksi, mutta esteiden tullessa eteen, Nate rauhoittui ja innarit sujuivat ilman ihmeellisempää säätöä. Kaksi laukka askelta ja hieman liian iso hyppy pystylle. Nate keräsi jo kierroksia ja Alexin pidätteistä ja reisien kanssa satulan puristamisesta huolimatta seuraavaan väliin tuli kaksi isoa askelta ja pikkuaskel. Natasha ylitti okserin valtavalla loikalla ja Alexinkin myötäys jäi mitättömäksi. Esteen jälkeen pää vetäytyi alas ja takapää tuli ylös, mutta Alex kiskaisi ohjista, jotta Nate ei alkaisi riehumaan vaan jatkaisi työskentelyä. Hän siirsi kevyeen raviin ja rauhoitteli ravia muutaman ympyrän avulla ennen uuden laukan nostamista. Tällä kertaa innarivälit tuntuivat aivan liian pieniltä ja Nate jatkoi ylihyppäämistä aivan liian suurella ilmavaralla mutta Alexin kärsivällisesti laskiessa “yksi… kaksi… kolme…” ja yrittäessä ottaa laukkaa kiinni, toiseen väliin tuli kunnolliset kolme askelta. “Mä niin tiesin et tää sininen on meijän uus onnenväri!” Alex huudahdi taputtaessaan tammaa kaulalle sen laukatessa reipasta laukkaa pitkää sivua pitkin. Okseri nousi vielä parikymmentä senttiä ja Alex teki tehtävän muutaman kerran uudelleen, kunnes viimeinen kerta onnistui rauhallisin laukoin ja Nate mahtui jokaiseen väliin, eikä ollut liian kuuma. Loppuverkoiksi poika päätti lähteä maastoon ravailemaan. //Ihana <3 "Tuntuuks sustaki välillä et Alex saattais olla sittenkin homo?”, päivän naurut! XD ~W |
|
