Dessan ja Fantsun päiväkirja

Aamulla pakkasin Dessan traileriin Noran avustuksella ja lähdimme yhdessä ajelemaan kohti melko uutta luksustallia Valerianaa. Aloitimme Dessan kanssa tämän vuoden kilpakauden vasta heinäkuussa, jolloin starttasimme Käkiharjulla Vaativa B:tä. Se startti ei kyllä kauheasti mieltä ylentänyt, kun prosentteja irtosi vain hieman päälle 60% ja olimme sijoituksissa ihan häntäpäässä. Nyt sitten siitä sisuuntuneena lähdimme starttaamaan Vaativa A:ta, koska se on matalin koululuokka tämän päivän kilpailuissa. Vaativan A:n asiat ovat meille tuttuja, mutta emme ole tällä tasolla vielä koskaan startanneet.

Matka Orivedelle sujui rauhallisissa merkeissä. Dessa on lohikäärmemäisestä luonteestaan huolimatta todella leppoisa matkustaja, eikä päästänyt matkan aikana pihaustakaan. Yksi pysähdys oli pakko pitää, kun Nora halusi käydä huoltoasemalla vessassa, mutta saavuimme lopulta kohteeseen ajallaan. Kävin hoitamassa ilmottautumiset, jonka jälkeen palasin ottamaan tammani ulos trailerista. Olin jo kotona letittänyt Dessan häntään punaisen nauhan pitääkseni muut ratsukot potkunmitan päässä.

Saavuimme tarkoituksella aika tiukalla aikataululla, joten varustan nopeasti ratsuni Noran avustuksella, jonka jälkeen suuntaamme kohti verryttelyä. Pidän Dessan kanssa verryttelyn aika kevyenä, teen normaalit tehtävämme; avot, sulut, parit väistöt, muutamat pysähdykset ja siistit siirtymiset askellajien välillä. Verryttelyn tarkoitus minulle on lähinnä kokeilla, että kaasu, ratti ja jarrut pelittää. En tahdo turhaan väsyttää ratsuani ennen rataa, koska tahdon Dessan säästävän voimiaan energiseen esitykseen radalla.

Lopulta oli meidän vuoro ja ohjasin punaisen tammani maneesin puolelle itse radalle. Valerianan maneesi oli melko hulppea verrattuna meidän arkiseen maneesiin kotona. Dessa kyttäsi tuttuun tapaansa kukkapuskat läpi, joten kierrätin sen katsomassa kouluaitojen sisällä jokaisen vähänkään jännittävän asian ennen lähtömerkkiä. Lopulta itse rata alkoi ja pistin kaiken keskittymisen esiintymiseemme.

Rata oli ohi hetkessä, enkä muistanut sitä tarkalleen. Mielessäni pyöri vain ajatus siitä, että tämä oli varmasti paras rata, mitä olemme ikinä tehneet. Poistumme radalta ja itse suorastaan leijun pilvissä. Nora kipittää katsomosta luoksemme leveä hymy kasvoillaan.
"Hitto se näytti hyvältä!" tämä sanoo heti ensimmäisenä ja taputtaa Dessan kaulaa.
"Siltä se tuntuikin", totean melkein hämmentyneenä. Parin viikon takainen surkeista surkein ratamme oli selvästi ollut vain yksi päivä, joka ei kertonut lainkaan oikeasta tasostamme. Olin todella tyytyväinen punaiseen tammaani ja jäin jännityksellä odottamaan tuloksia.

Kun tulokset vihdoin tulivat, meidät kuulutettiin palkintojenjakoon toisena. Olemme viimeksi olleet palkintojenjaossa vuonna 2017, joten tämä hetki tuntui suorastaan urani huippuhetkeltä. Dessa tanssahteli palkintojenjakoon ylväänä, luimi tuttuun tapaansa ruusuketta kiinnittävälle toimihenkilölle, ja mulkkasi molemmilla puolillaan seisovia ensimmäiseksi ja kolmanneksi sijoittuneita. Itse hymyilin tammani selässä lähes hölmön leveää hymyä. Kunniakierroksella Dessa innostui jopa heittämään pienen pukin, luultavasti kolmannen ratsukon ollessa liian lähellä (niin siis Dessan mielestä, oikeasti etäisyyttä oli varmasti tarpeeksi).

Pihalla Nora napsi meistä vielä hienot kuvat kotona odottaville kannustusjoukoille lähetettäväksi ja itse laskeuduin sitten ratsailta. Nappasimme Dessalta ylimääräiset varusteet pois, heitin sille kuivatusloimen niskaan ja kävelimme parit ympyrät ennen lastausta. Kun tamma oli turvallisesti trailerissa, Nora kipaisi hakemassa arvosteluni, jossa komeili 75,340%, joka on meidän ennätyksemme ikinä. Tämä päivä menee ehdottomasti parhaiden joukkoon ihan heittämällä!

Lähdemme ajamaan takaisin kohti Newerraa ja luultavasti heti kotiin päästyämme alan metsästää meille lisää kilpailuita, nyt kun kerta vauhtiin päästiin.