Ritken tarinat

Kävellessäni bussipysäkiltä kohti Newerraa, mietin hiljaa mielessäni, mitä ihmettä tekisin Ritken kanssa tänään. Aloin kallistua koko ajan vain enemmän ja enemmän koulutreenien puoleen, kunnes jostain syystä mieleeni juolahti esteet. Hyppytaukoa oli jo melkein neljä kuukautta, vaikka meidänhän piti olla esteratsukko..

Lopulta selvisin höttölumen seasta yksityistallin puolelle. Heitin punaisen kettureppuni taukotilan kaappiin.
"Ootteko nähny Kaisua?" huikkasin sohvalla löhöävälle kaksikolle.
" Ei oo näkyny, täällä ainakaan.." Ciaksi tunnistamani nainen hymähti.
"Joo, ei oo kyllä muuallakaan", naisen vieressä istuva Erik naurahti.
"Aaa okei, no mä lähen sit ettimään sitä. Moi!" virnistin ja häivyin pihalle.

Taapersin lumen seassa ympäri Newerran tiluksia. Kurkkasin pihatolta, menin jopa sisälle maneesiin, jossa jokin tuntiryhmä oli lopettelemassa. Kaisua ei näkynyt tallissa, eikä sen enempää kentällä tai talollakaan. Loppuenlopuksi lähdin tarpomaan kohti kutostarhaa, sillä vaikka tallinomistajaa ei löytyisikään, voisin silti napata orini matkaan. Vaan kuinka ollakaan, löysin naisen tarhojen edestä. Kaisu kökötti tyytyväisenä kauniin Alliksi tunnistamani suokkitamman selässä, selittäen jostain Pepin selässä ilman satulaa keikkuvalle tyttärelleen.
"Täällähän sä oot!" huudahdin.
Pau heilautti kättään saaden äitinsäkin huomaamaan minut.
"Moi!" nainen hymyili.
"Käytiin just pellolla! Peppi meni ihan sika kovaa!" Pau hihkaisi.
"Voi vitsi! Mäkin haluaisin niin pellolle, kun nytkin on lunta", hymähdin kaihoisasti.
"Niin olikos sulla jotain asiaa?" Kaisu muistutti.
Silmäilin nopeasti orini pörröisen ulkomuodon, jonka jälkeen käänsin katseeni taas Kaisuun.
"Juu, niin voitaisko tänään hypätä maneesissa, jos saatais porukka kasaan?" 
"No tokihan se käy, kunhan ette satuta itseänne ja siivoatte ne esteet sitten sieltä!" nainen totesi.
"Jes kiitti! Mut nappaan nyt ton hevosen tosta, nähään!"
"Moikka!" Pau huikkasi ja käänsi poniratsunsa Allin perään.
Itse suuntasin oritarhalle.

Noudettuani Ritken aloin itsepäisesti harjaamaan sitä. Märkä lumi oli kastellut koko hevosen, joka kastelisi niin minut kuin varusteensa. Käytävälle kiinnitetty ori mupelsi aikansa kuluksi pakista kaivamaansa kaviokoukkua. Naurahtaen aloin kuivaamaan satulankohtaa pyyhkeellä.

"Et sit minään muuna päivänä voinu olla läpimärkä", puuskahdin sekä hiestä että sulaneesta lumesta märkänä.
"Emma, sä olit vissiin menossa hyppäämään?" kuului Wilmaksi tunnistamani tytön ääni.
"Hah, juu. Kylmä jotain pientä aattelin", hymähdin.
"Eikai sua haittaa jos tulisin supermies-Samin kanssa mukaan?" punapää hymyili.
"Tuu vaan!" hymähdin ja nostin mustan estesatulan vaaleansinisen huovan kanssa orin selkään.


Talutin Ritken maneesin ovista sisään, pieni pörröinen Sam perässämme. Olimme Wilman kanssa käyneet rakentamassa esteet maneesiin ennen kuin otimme hevosia mukaan. Olin pelännyt, että Ritke keksisi piehtaroida satula selässään, mutta kaikeksi onnekseni kallis estepenkkini oli hengissä.

Huomatessaan esteet Ritken ilme kirkastui. Ori tanssahteli hieman vierelläni, mutta pysähtyi nätisti kierroksen kävelyn jälkeen. Nousin enemmän tai vähemmän helposti hevosen selkään ja päästin tuon kävelemään. Hetken päästä kiristin vyötä selästä käsin.
- Kohta lähtee, Wilma hihkaisi poninsa selästä.

Alkukäyntien jälkeen kokosin ohjat ja siirsin hevosen suoraan raviin. Wilman ehdotuksesta teimme alkuverkoiksi kolmikaarista kiemurauraa temmonlisäyksillä. Tytön pikkuponi oli kieltämättä huvittava näky vedellessään lisättyjä raveja.
"Sehän näyttää ihan raviponilta!" hihkaisin Wilman nauraessa.
Kaaret alkoivat pikkuhiljaa luonnistua, mutta orini keskittymiskyky oli jäänyt maneesin ovien ulkopuolelle.

Lopulta päästin orin laukkaan. Nousin esteistuntaan ja annoin tuon laukata isommin muutaman kierroksen verran. Ritken suu vaahtosi kun lopulta kokosin tuota hieman.
"Olisko sit esteiden vuoro?" kysäisin välikäyntejä pitävältä punapäältä.
"Jep!" tuo hihkaisi ja kokosi ohjat salamannopeasti.

Oli Wilman vuoro aloittaa. Tyttö käänsi ponin itsemurhatiellä pienelle ristikolle, jonka he ylittivät moitteettomasti. En ikinä edes uskaltaisi kääntää jättiläishevoseni kanssa moisia teitä, vaikka sekin ihan notkea oli. Keräsin ohjat käsiini ja pieneestä pohkeen liikkeestä orini jo loikkasi laukalle. Tuo oli hyvin vahva edestä, ja jarrutellen uskalsin päästää tuon kohti estettä. Ritke tuntui niin räjähdysvalmiilta, kun hevonen vain voi, laukatessaan kohti ristikkoa. Kolme isompaa askelta ja pieni myötäys. Ritke loikkasi kauhealla voimalla ristikon yli. Olin kuitenkin varautunut jättiloikkaan, joten en menettänyt tasapainoani. Esteen jälkeen Ritke puraisi kuolaimeen ja suu vaahdoten kiihdytteli vähän matkaa. Kun tuo älysi, etten antaisi sen juosta kauaa, alkoi vauhti pikkuhiljaa hiljetä.

Muutaman hypyn jälkeen Wilma laskeutui selästä ja nosti ristikon pystyksi. Hän halusi välttämättä aloittaa, joten punapää käänsi poninsa taas kohti estettä. Lähestyminen tapahtui hyvin, mutta hyppy tuli pohjaan. Poni sinkosi ensin ylöspäin esteen yli, jonka jälkeen tuo veti päänsä alas ja kiihdytti vauhtia. Wilma roikkui Samin kaulalla, mutta kun seinä tuli vastaan, vei painovoima voiton. Sam jäi kiltisti seisomaan tytön viereen, aivan kuin kysyen oliko kaikki kunnossa. Wilma vain kikatti ja nousi uudelleen selkään. Uuden yrityksen jälkeen hyppy onnistui ja hyvin.
"Teidän pitää ruveta kisaamaane esteillä!" hihkaisin noiden jarruttaessa ravin kautta käyntiin.
"No huhhuh, ei ehkä kuitenkaan", Wilma virnisti ja antoi ponille ohjaa.

Itse hyppäsin pystyn vielä muutaman kerran, jonka jälkeen annoin puhisevalle orilleni ohjaa. Tuo ravasi kaula pitkällä venyttäen. Hiki oikein näkyi tuon vaalealla karvalla, joten ei treeni hukkaankaan mennyt. Lopulta minäkin siirsin ratsuni käyntiin.

"Mä arvasin että joku tippuu", Kaisu puuskahti tuijottaessaan Wilman hiekkaisia ratsastushousuja.
"Ei mua sattunut!" tyttö naurahti ja vei poninsa naisen ohi karsinaan.
"No hyvä. Muuten taisikin mennä teillä molemmilla ihan hyvin?" tallinomistaja vielä varmisti.
"Meni joo", hymähdin avatessani satulavyötä.

Saatuani varusteet pois orin päältä, heitin tuon selkään fleecen. Kaivoin taskustani muutaman nahkean porkkananpalan ja ojensin ne Ritkelle. Hevonen rohmusi namit kämmeneltäni, jonka jälkeen lähti heiniensä kimppuun.
"Ihme ahmatti"



Ihanat hyppelöt teillä, elävää kuvailevaa tekstiä! Mä en muista niin pitkälle =D Tätä oli ilo lukea! // Kaisu