6.12.-16 (klo 15.30 eteenpäin)
Vinttihirmuja sekä poninkouluttajia
Musta tuntui vahvasti, että meidän tallin tuntiratsastajat oli pudonneet vähän jokaisesta kelkasta vuorotellen liittyen siihen, mitä meidän tallissa oikein tapahtuu. Eniten sitä sai ajattelemaan erään tuntiratsastajan kommentti.
"Miks Taru on sulla?!" oli kuulunut napakasti ruskeatukkaisen tytön suusta.
Olin viheltänyt ponitamman luokseni kesken juoksutuksen ja jäänyt tuijottamaan kentän laidalle ilmestynyttä tyttöä. Lumesta valkoisena (niin poni kuin minäkin) avasin hitaasti suuni.
"Ai mitä?"
"Niin että miksi Taru on kentällä sun kanssa? " Liljalla tänään listan mukaan ratsastava tyttö lausahti uudelleen ja jatkoi perään, "se on Kaisun yksityinen, ei tuntiratsastajat saa käsitellä sitä!"
Mun leuka oli pudonnut suurinpiirtein polvieni tasalle kasatessani ajatuksia hiljaisuuden vallitessa. Tilanteen kiusallisuus suureni hetki hetkeltä, kunnes totesin kylmän viileällä äänellä, joka ilmeisesti tunkeutui pikkutytön luihin ja ytimiin - ilmeestä päätellen, että minä koulutin tätä ponia. Brunette tuijotti liinan päässä seisovaa, turpansa lumihankeen työntänyttä tammaa aivan hiljaa.
"Okei.."
Ja niin tyttö oli kadonnut melkein yhtä nopeasti, kuin oli saapunutkin.
Olin juuri saanut ohjattua ponin uralle niin, että se jopa liikkui letkeästi eteenpäin. Tänä kauniina pakkaspäivänä Tarun keskittymiskyky oli olematon. Niinpä pian sen jälkeen kun laukkasiirtymässä poni oli suorastaan räjähtänyt holtittomaan pukkilaukkaan annoin sen vain laukata liinan päässä isolla ympyrällä niin pitkään, että se itse jarrutti energian loppuessa. Olipahan rento ja rauhallinen poni, kun kohta sinne selkään piti kiivetä.
"Te taidattekin olla jo valmiita?" hymyilevä Kaisu hihkaisi selkäni takaa.
Tuttuun tapaan pyysin ponilapsosen luokseni ja käännyin lumessa tarpovaa naista kohti.
"Tää kenttä pitää kyllä aurata mahdollisimman pian.." Kaisu huokasi napatessaan liinan minulta. "Sitten vain selkään!"
Nostin vanhahkon kypäräni talvella tummuneiden hiusteni peitoksi ja suljin lukon leukani alta. Kaisu nakkasi penkin eteeni lumihankeen ja talutti Tarun sen eteen. Naisen roikkuessa toisella puolella satulaa, mä pääsin onnistuneesti ponitamman selkään. Taru oli alkanut rentoutua selkäännousuissa, ja se oli oikeastaan sen mielestä ihan kivaa. Ainoa juttu, mitä se ei sulattanut, oli liikkeelle lähtö, joka todettiin tänäänkin ponin polkiessa takajalkaa korvat luimussa. Lopulta tuo otti askeleen ja sai suuret kehut ollessaan niin
maailman osaavin pieni poni. Tavalliseen tapaan mentiin ensimmäinen osa alkukäynneistä liinassa Kaisun ympärillä, kunnes nainen vakuuttui siitä, että voisi antaa meidän kävellä vielä muutaman kierroksen verran lumihangessa ihan itseksemme.
"Hyvinhän tää onnistuu", hymyilin naiselle, joka oli edelleenkin hieman epäilevän näköinen.
"No, siltähän se näyttää. Tee pysäytys siihen ja sitten lyhyen sivun keskelle.." Kaisu ohjeisti aivan kuin pitäisi tuntia tuntiratsastajille.
Pysähdykset olivat Tarun bravuureita, kuten muutkin jarrutukset ja sensellaiset. Myös ensimmäisen liikkeenlähdön temppuilut jäivät pois, ja tamma hoiti tehtävänsä kuin ammattilainen.
"Käännä se tänne keskelle, niin tehään sitten niitä ulkopohjetreenejä lisää", kentän keskelle seisova kultatukka huusi.
Me olimme harjoitelleet ulkopohkeella kääntämistä paljon, ja pikkuhiljaa sekin alkoi luonnistua vähemmällä sisäohjan käytöllä. Taru kipitti kauniilla ponin askeleillaan melkein Kaisun syliin, vaikka käskystä pysähtyikin.
"Me voitaisiin harjoitella tätä suunnanvaihdoilla. Kuljen taas aluksi teidän vieressä, niin mitään ei pääse käymään." nainen selitti.
"Eli meet vähän niinkuin isoa digitaalista kahdeksikkoa, mutta ratsastat nää tiet uria pitkin ja keskeltä kenttää vain suunnan vaihto."
Nyökkäsin ja pyysin tamman käyntiin Kaisun vierelle.
"Oikein! Se oli ihan super käännös! Taputa ja anna sille pitkää ohjaa, tää riittää vallan mainiosti!" Kaisu hihkaisi Tarun kääntyessä oikein nätisti niin, että se jopa taipui hieman, vaikkei sitä siltä erityisemmin vaadittukaan.
"Hyvä poni", hymyilin taputtaessani tuon kaulaa.
Kaisu seisoi jo hieman luottavaisemman näköisenä keskellä kenttää ja antoi mun kävellä huoletta ponin kanssa loppukäynnit selästäkäsin. Taru toimi käynnissä melkein yhtä hyvin kuin tuntiponit, toki siltä ei mitään pohkeenväistöjä tai täydellisiä voltteja voinut vaatia, mutta ainakin perusavut toimivat.
"Tää olikin sopiva treeni, puoli tuntia on varmaankin ihan hyvä aika, niin sillä pysyy mielenkiinto yllä", Kaisu totesi vilkaistessaan puhelimensa kelloa.
"Joo, ei liian pitkään kannata mennä, ettei tää prinsessaponi kyllästy", naurahdin ja käänsin tuon kaartoon.
Pysähdys onnistui taas yhtä hyvin kuin yleensä. Kaisu tallusteli meidän viereemme ennen kuin ehdin laskeutua selästä.
"Lähdettäisiinkö käymään maastossa selästäkäsin? Ottaisin tietty varmuuden vuoksi riimunnarun mukaan, niin jos tulee ongelmia niin poni ei ainakaan karkaa", nainen kysyi hymyillen.
"Juu, tokihan se käy!" virnistin.
"Oottekste menossa maastoon?" Heli hihkaisi nähdessään meidät pihaton edessä.
"Jep, vaikka näin taluttaen mennäänkin. Hyvä Tarunkin saada vähän kokemusta tähän", Kaisu selitti pitäessään Tarua riimunnarun päässä itsestään.
Tuntui jotenkin hassulta (ja ehkä vähän nololta), kun pitkästä aikaa oli talutusratsastuksessa. Hymyilin Helille, joka selvästi mietti sanovansa jotain.
"Veeti.. " hän aloitti, mutta lause loppui kesken.
"Niin?"
"Niin et tuutko sit ton lenkin jälkeen pesemään mun kanssa varusteita tonne pihattoon?" tuo selitti sukkelaan.
"Juu, mikä ettei", hymädhin.
Katsahdin nyökkäävään Kaisuun, joten painoin pohkeet hellästi ponitamman kylkiin.
"Moikka, nähdään pian!" nainen hihkaisi pihattoon katoavan Helin perään.
Ei me pitkälle menty, ihan vain vähän matkaa rantasaunalle päin, mutta Taru käyttäytyi superhyvin. Poni katseli uteliaana ympärilleen, muttei osoittanut pienintäkään pakenemiseen johtavaa elettä. Kun me sitten vähän ennen saunaa käännyttiin takaisin Kaisu avasi suunsa.
"Mä ajattelin, että jos ensi kerralla kokeilisitte ravia vähän pitemmän pätkän verran, ja vaikka vähän irtonakin?".
"Joo, toki! Se olis ihan super hauskaa", hymädhin ja taputin tamman kaulaa.
Annoin ohjien valahtaa löysäksi tallipihan jo häämöttäessä.
Hoidettuani riiviöponin vielä hetkeksi pihalle, suuntasin aittaan rakennettuun pihattoon, jossa Heli jo harjaili tarmokkaasti hiekkaa irti hoitsunsa suojista, selkä ovelle päin jakkaralla istuen. Hiivin hiljaa tuon selän taakse ja laskin käteni tuon olkapäille.
"Arvaa kuka", naurahdin ja pörrötin tytön hiuksia.
"Tulithan sä viimein" Heli virnisti ja käännähti ympäri.
Kääpiön kokoinen tyttö nousi seisomaan, jolloin tuo oli jo hieman ennemmän pituiseni.
"Mennäänkö vintille putsaamaan kamoja?" tyttö hymähti ja ennenkuin ehdin edes vastata Heli oli jo kadonnut varustevaraston ovista sisälle.
Ryntäsin tuon perään ja päästyäni varustehuoneeseen Heli oli jo kaivanut varusteenputsausvälineet esiin.
Istuessamme siinä vintillä, jalat roikkuen alas varusteita kohden, juttu jotenkin luiskahti pois varusteiden pesusta. Kikatus raikui varmaankin ulos asti, suitsien roikkuessa milloin mistäkin. Heli nojasi mun olkapäähän.
"Mulla on kylmä", se totesi hiljaa naurunsa lomasta.
"Sun takki on tuolla alhaalla lattialla."
"En mä jaksa sitä nostaa."
"Laiska", virnistin, mutta jatkoin, "ota sit tää".
Riisuin harmaan hupparini pois vaaleanharmaan paidan päältä. Heli kietoutui huppariin salamannopeasti.
Jotenkin tilanne eskaloitui siihen, että Heli makasi mun päällä kikattaen. Tytön huulet hipaisivat omiani, kunnes jokin keskeytti yhteisen hetkemme. Nimittäin se samainen ääni, joka keskeytti Tarun juoksuttamisenkin. Tälläkertaa sen seurassa oli joku muukin. Me pyörähdettiin ihan kiinni seinään, molemmat melkein nauraen. Heli näytti siltä, että repeäisi siihen omaan kikatukseensa hetkenä minä hyvänsä.
"Ihan niinkuin mä olisin kuullut täältä jotain ääntä", se ruskeatukkainen kuiskasi nostaessaan Liljan satulan pois paikoiltaan.
"Niinpä", sen vieressä seisova blondi supisi.
"Hei huhuu? Onks täällä ketään?", brunette kohotti ääntään.
Oli lähellä että olisin paljastanut meidät, sillä naurun pidättämisessä tosiaan oli ongelma.
"Ei sit kai", se jatkoi ja poistui satulahuoneesta.
Kun ovi oli pamahtanut kiinni me molemmat revettiin nauruun. Heli kikatti hullun lailla, kuten yleensäkin.
Lopulta me laskeuduttiin puhtaiden suitsien kanssa alas vintiltä. Juuri kun olimme astumassa ulos satulahuoneesta, ovi repäistiin auki ja brunette ystävämme seisoi sen toisella puolella.
"Öö.. Tiiättekste missä Liljan suitset on?" se sopersi.
Mitään sanomatta Heli ojensi putipuhtaat suitset tytön kouraan.
Veeti & Taru (+muut)
10hm
Oijoi, ihan mahtava tarina!! Hienoa, että Taru alkaa kuuntelemaan pohjetta, ensi kerralla päästäänkin yhdistämään maiskutista ravipohkeisiin =) Hyvä, että kentän ulkopuolella oltiin talutuksessa, poni ei ole vielä yhtään hallittavissa apujen saralla. Mutta nopeastihan tuo näyttää oppivan! Hauska tuo loppu, voin niin kuvitella kyyhkyläiset pikkuvintille kikattelemaan =D // Kaisu
