Vallun päiväkirja

08/02/2022 Vallun saapuminen Newerraan

Raimo oli jääräpäisesti päättänyt tuoda Vallun itse. Olin ehdottanut, että olisin voinut hakea sen ja vakuutellut, ettei siitä olisi minulle mitään vaivaa. Mutta se ei käynyt Raimolle. Ilmeisesti hän halusi nähdä minkälaiseen paikkaan hänen rakas Vallunsa päätyisi, jotta voisi aivan viimehetkellä perua kaupat, jos paikka ei miellyttänytkään. Tai sitten hän ei luottanut siihen, että osaisin ajaa kyllin tasaisesti vetääkseni hevosta trailerissa. Mikä tosin oli varsin kummallista, sillä tulisinhan minä kyyditsemään Vallua kisoihin vielä kymmeniä ellen jopa satoja kertoja. Oli syy sitten mikä hyvänsä, vihasin odottelua. Etenkin kun odottamani asia oli näin jännittävä. Olimme sopineet, että hän saapuisi Vallun kanssa kello kymmenen aikoihin ja kello oli jo puoli 11. Olin saapunut jo kaksi tuntia aikaisemmin tuomaan Vallulle ostamiani varusteita, siivoamaan sen karsinan ja ihan vaan valmistautumaan henkisesti Vallun tuloon. Olisin halunnut hyppiä ja kiljua riemusta ja sinkoilla paikasta toiseen, mutta hillitsin itseni ja kaiken tuon sijaan selailin välinpitämättömänä kännykkääni maneesin parkkipaikan kupeessa. Yritin näyttää siltä, kuin olisin vain odotellut kyytiä tai jotain. Olin nojaillut maneesin kylmään seinään jo ainakin sen puolisen tuntia ja sormeni tärisivät jo aika lailla sormikkaista huolimatta, kun havahduin jälleen lähestyvän auton ääneen. Tässä autossa vaan oli erikoista muihin autoihin verratessa se, että se ajoin paljon muita rauhallisemmin ja se kuulosti raskaammalta, kuin muut ohi ajaneet autot. Auton paljastuessa puiden lomasta Maria tunnistikin kuskin Raimoksi ja viittoi häntä kääntymään maneesin parkkipaikalle.

Raimo oli nopeasti ottanut Vallun ulos trailerista jaloittelemaan maneesin eteen ja talutteli tätä parhaillaan pienellä ympyrällä Marian ympärillä. Matkaan oli kulunut muutama tunti, joten ori oli seisoskelun jälkeen saatava liikettä. Maria oli ehdottanut, että orin voisi viedä heti tarhaan tervehtimään uusia kavereitaa, mutta kun Raimo kuuli, että kaverit olivat oreja itsekin, halusi hän päästää Vallun aluksi juoksentelemaan kentälle tai maneesiin. Voisi sattua muuten revähdyksiä, kun orit ottaisivat tietenkin mittaa toisistaan ainakin alkuun. Näin siis teimme ja Vallu vietiin maneesiin sen jälkeen, kun Raimo oli aluksi ottanut siltä kuluneet kuljetussuojat ja loimen pois.

Ori käveli tahdikkaasti häntä hieman koholla ja nenä maata viistäen pitkin maneesia välillä pysähdellen puhaltamaan ilmaa sieraimistaan. Se varmasti keskittyi enimmäkseen haistelemaan uusien tammojen tuoksuja. Vallun tutustuessa halliin itsenäisesti hoidimme Raimon kanssa hevosen omistajanmuutokseen liittyviä virallisia papereita. Vallu oli käynyt ulkonäöstä päätellen kieriskelemässä maneesin pohjaa vasten, kun palasimme paperitöiden parista. Raimolla oli mukanaan maneesin seinustalta nappaamansa piiska, jota heilutteli nyt kävellen Vallun suuntaan. Tämä sai oriin toivottua vauhtia ja se kiihdytti oitis lennokkaaseen raviin päätä rajusti riepotellen. Ori näytti melkoiselta lihapullalta talvikarvastaan johtuen, joten en ollut uskoa silmiäni, että se kykeni ravaamaan noinkin ilmavasti. Vallusta kyllä näki mihin sitä oli treenattu. Välillä upea ravi rikkoontui hätäiseen laukkaan, mikä ei sekään ollut hullumman näköistä ja pystyin jo kuvittelemaan itseni orin selkään laukkaamaan täysiä maastossa tai isolla ruohopohjaisella estekentällä. Raimo kuitenkin halusi orin ravaavan ja sai sen taidokkaasti hidastettua aina laukan yllättäessä raviin. Hän juoksutti Vallua molempiin suuntiin muutaman kierroksen, kunnes heitti raipan takaisin maneesin seinustalle ja käveli orin luokse naru kädessään. Vallu antoi Raimolle kuuliaisena kiinni ja lähti kävelemään tämän vierellä kohti maneesin suuria ovia. Nyt oli aika tutustuttaa ori uusiin tarhakavereihinsa.

Hetkeä aiemmin olin vienyt Mekulle ja Visionille heinäkasat tarhan toiseen päähän, jotta saisimme vietyä Vallun tarhaan ilman että ne olisivat portilla jo vastassa. Olin kuitenkin raipan kanssa varmuuden vuoksi avustamassa, kyseessä oli kuitenkin kaksi meille täysin vierasta oria, enkä voinut sanoa että tuntisin vielä Valluakaan. Viereisen tarhan orit olivat jo aidalla tuijottamassa, kun saavuimme Vallun kanssa portille, mutta heinätemppuni oli toiminut ahneisiin suomenhevosiin. Päästyämme porttien sisäpuolelle Meku ja Visionkin huomasivat meidät ja ravasivat rinta rinnan luoksemme. Sujahdimme Raimon kanssa nopeasti aidan ulkopuolelle ja jäimme katselemaan näytelmää.

Vallu ehti ravata muutaman askeleen oreja vastaan, kunnes kaikki pysähtyivät ja nuuhkivat toisiaan nenät vastakkain. Tilanne oli tosiaan Vallulle vähän epäreilu, kun tavallaan oli kaksi yhtä vastaan. Kuului kiljaisu ja Vallu heilutti salaman nopeasti etujalkaansa uusia ystäviään kohti. Vision pongahti ympäri takajalkojensa varassa ja pukitti Vallua kohti, kun Meku taas perääntyi korviaan luimien. Tämän tyyppistä epämääräistä kiljahtelua ja pientä uhmakasta suhimista jatkui jonkin aikaa, mutta odottamaamme kukkotappelua ei näkynyt. Jossain välissä Vallu lähti kaksikkoa karkuun ja yritti saapua heinäkasalle, josta Vision ajoi orin uhmakkaasti tiehensä korvat luimussa. Myös naapuritarhan oreja käytiin tervehtimässä, tosin hyvin nopeasti. Raimo totesi, että tämä oli rauhallisin orien välinen kohtaaminen mitä hän oli koskaan nähnyt, eikä ollut edes täysin varma minkälainen hierarkia tarhakavereille lopulta syntyi. Vision tuntui kuitenkin johtavansa tapahtumia ja Vallu antoi toisinaan selviä alistumisen merkkejä, eikä lähtenyt tekemään vastarintaa Visionille. Mutta Mekun ja Vallun väleistä emme olleet aivan varmoja.