|
|
Post by Elle on Apr 7, 2020 17:54:05 GMT 2
Röllin päiväkirja
pohjoisruotsinhevonen, ori s. 25.03.2010, 10v yp. Christelle Roche
Rölli etsii vuokraajaa! |
|
|
|
Post by Elle on Apr 7, 2020 18:13:38 GMT 2
07.04.2020 SydäntensärkijäReilu kuukausi sitten hyvä ystäväni Englannista otti minuun yhteyttä. Hän omistaa oriasema Rohan Stallionsin, josta minulla oli uskomattoman upea kladruber ori Xantos ylläpidosta vuosina 2017-2019 ja jossa Fantsu oli samoihin aikoihin kasvamassa ja opettelemassa orin elämää. Taas hänellä oli tarjota minulle hevonen, tällä kertaa kyseessä oli 10 vuoden ikäinen pohjoisruotsinhevonen. Ystäväni puheiden mukaan pohjoisruotsinhevosorille ei oikein ollut kysyntää Englannissa ja he tahtoisivat tarjota Trolliksi kutsutulle orille kodin, jossa se saisi elää rennompaa elämää. Olin heti todella kiinnostunut, mutta minulla ei varsinaisesti ollut mahdollisuutta ottaa kotiin enempää hevosia. En kuitenkaan saanut tätä oria pois mielestäni ja viimeinen niitti oli silloin, kun ystäväni lähetti minulle kuvia tästä komistuksesta. Troll oli todellinen sydäntensärkijä. Niinpä lensin yhdeksi viikonlopuksi Englantiin ystäväni luokse ja samalla reissulla pääsin tekemään tuttavuutta oriin. Sain tietää, että se on syntynyt suomessa ja on ollut heillä vasta pari vuotta. Suomessa oria oli kutsuttu Rölliksi ja se oli kilpaillut nuoruudessaan raveissa ja ollut sitten pari vuotta nuoren naisen harrasteratsuna. Ravuritausta hieman mietitytti minua, eteenkin kun arvostan hevosissa laadukasta laukkaa. Kaikki murheeni osoittautuivat turhiksi, minun ei tarvinnut edes koeratsastaa oria, riitti että katoin sen liikkumista vapaana kentällä. Troll omisti todella upeat liikkeet raskastekoiseksi hevoseksi. Niinpä lähdin järjestelemään asiaa ja alustavasti ori saapuisi minulle vuodeksi ylläpitoon. Myöhemmin minulla on mahdollisuus vaikka ostaa ori itselleni. ---- Vihdoin saapui se päivä, kun Rölli saapui meille pihaan. Nyt kun ori kerta palasi Suomeen, koin järkeväksi palauttaa sille sen suomalaisen kutsumanimenkin. Kun kuljetusyhtiön rekka ajoi meidän pihaan, olin todella innoissani. Olen ostanut monia hevosia ja aina jaksan innostua yhtä paljon. Kuljetusyhtiön asiantuntevan oloinen mies talutti Röllin ulos rekasta ja kehui leveästi hymyillen orin käytöstapoja. Sain pohjoisruotsalaisen narun käsiini ja kuljetin sen suoraan tyhjään tarhaan Sasun ja Fantsun vieressä. Päästin Röllin irti ja se ravasi suoraan tutustumaan naapuritarhan kavereihin. Olin yhtä hymyä katsellessani jykevän orin liikkeitä. Rölli tuntui olevan heti kuin kotonaan. Se kävi piehtaroimassa itselleen kunnon pölykerroksen, söi heti hyvällä halulla ja löysi vesiautomaatinkin tahrasta ilman ongelmia. Sisälleoton lähestyessä Noran auto kaarsi pihaan ja mustatukkainen nuori nainen käveli oritarhoille, jossa seisoin taas ihastelemassa hevosiani. "Hitto mikä sydäntensärkijä.. kato noit sen silmiä", Nora huokaisi heti ihastuksissaan. "Tiedän", huokaisin irroittamatta katsettani oristani. "Tost tulee upee ritariheppa mulle", virnistin sitten ja katsoin Noraa pilke silmäkulmassani. "Rauhas nyt vaan, totuta sen ensin ampumiseen", ystäväni naurahti ja alkoi sitten vihellellä Fantsua ja Sasua portille. "Ota sä Rölli. Mä voin taluttaa Fantsun ja Sasun samaan aikaan", virnistin Noralle. Tämä nyökkäsi ja asteli uuden tulokkaan tarhaan. Nappasin nuoret oripoikani tarhasta, ärähdin niiden sähellyksille kerran ja lähdimme kohti tallia letkassa. Rölli pääsi karsinaan Fantsun viereen ja se otti heti uuden kotinsa haltuun. Ori maistoi vesiautomaatin vettä, nuolaisi suolakiveään ja kävi heti mutustelemaan karsinassa odottamassa olleita heiniä. Nyt vihdoin "omat hepat" kiintiöni on täynnä (tai niin yritän väittää itselleni). Nyt kun vielä hevosille löytyisi vuokraajia, olisi kaikki täydellistä. Oppilaita minulle on tullut paljon lisää, vaikka pienryhmä- ja yksityistuntini ovatkin aika hintavia, mutta hyvistä hevosista pitää maksaa. En tule ikinä kutsumaan itseäni ratsastuskoulun pitäjäksi, mutta pidän mielelläni innokkaille ratsastajille, jotka ovat kiinnostuneet oikeasti kehittymään vauhdilla, tunteja ja valmennuksia. Minulla on lauma upeita hevosia ja mielelläni jaan niitä muillekin.
|
|
Frida
uutukainen
kuva © Artbreeder
Posts: 4
|
Post by Frida on Dec 1, 2021 21:28:29 GMT 2
Osa 1
“Niin, mutta kun se on ori!”
Fridaa jännitti. Kohta oltaisiin perillä uudella tallilla. Oli varsin pilvinen päivä, lämpötila keikkui ehkä juuri ja juuri nollan alapuolella. Puut olivat luopuneet lehdistään jo aikaa sitten, ja tuulenvire oli kasannut aamulla sataneen höyhenenkevyen lumipeitteen tien pientareille. Puhelin värisi, kun kaksi viestiä saapui aivan perätysten.
“No mitä sitten? Onhan Turokin ori, ja tiedät, millainen vässykkä se on!” Bea vastasi viitaten omaan vuonohevoseensa.
“Ei kai sitä olisi tarjottu, jos se olisi ihan mahdoton”, Taru komppasi. Fridan ei taaskaan auttanut muu kuin uskoa ystäviään; oikeassahan nämä olivat. Sitä paitsi tallivaatteet olivat joutuneet odottamaan kaapin uumenissa jo aivan liian pitkään! Olihan hän satunnaisesti käynyt Bean mukana hoitamassa Turoa, mutta edellisestäkin kerrasta oli aikaa, eikä edes parhaan ystävän hevonen ole sama asia kuin ihan oma - tai ei sillä tavalla oma, mutta sellainen, jonka saa pitää kokonaan itsellään. Sellainen, kuin Lars oli ollut. Larsin kuolemasta oli kulunut melkein vuosi, ja vasta nyt Frida oli itse siinä kunnossa, että äiti ja isä olivat päästäneet hänet taas oikeasti liikkeelle. Massaa oli muutaman viime kuukauden aikana tullut enemmän kuin tavoitteena oli ollut, ja mikä tärkeintä, se oli tytön itsensäkin mielestä positiivista. Marjatta, joka oli omistanut Larsin, oli ystävällisesti laittanut kiertämään tiedon tunnollisesta tallitytöstä, joka etsii hoitohevosta. Joku Marjatan monista tutuista tunsi jonkun, joka puolestaan tunsi Ellen, jolle Frida oli lopulta uskaltautunut lähettämään sähköpostia. Lyhyen viestienvaihdon perusteella parhaalta vaihtoehdolta oli vaikuttanut Rölli, jota oltiin nyt matkalla katsomaan.
Äiti pysäköi auton ohjeen mukaisesti maneesin viereiselle pienelle parkkipaikalle, jossa Elle jo odotteli heitä. Fridan sisu meni kaulaan heti alussa, hän tervehti vaisusti ja oli salaa kiitollinen äidille, joka sulavasti hoiti alkukeskustelun hänen puolestaan. Elle vaikutti ystävälliseltä, mutta jämäkältä; sellaiselta, joka tietää mitä tahtoo ja kuinka se saavutetaan, eikä varmasti pelännyt tehdä työtä sen eteen - sanalla sanottuna tallin omistaja tuntui pätevältä. Frida ei tuntenut itseään ollenkaan päteväksi. Hän vastaili Ellen kysymyksiin hevostaustastaan, ratsastustaidoistaan ja toiveistaan Röllin suhteen, mutta itsevarmuus loisti poissaolollaan ja hän mietti, huolisiko Elle häntä sittenkään hevosensa hoitajaksi. He tekivät pikaisen kierroksen pihalla ja tallissa, jotta Frida näki paikkoja ja tietäisi, missä tarvittavat, eli pesupaikka, kenttä ja maneesin sisäänkäynti sijaitsivat. Rölli itse asui kuulemma tien toisella puolella pellonreunan latotallissa. Siitä tyttö ilahtui kovasti; ei tarvitsisi pyöriä isossa tallissa muiden jaloissa. Yhdessä tarhassa tallin ja maneesin välissä viimeisiä heinänrippeitä etsiskeli hevonen, jota Frida olisi värin perusteella arvannut ahaltekiksi. Yhtä kiiltävää ja kullanhohtoista eläintä hän ei äkkiseltään muistanut nähneensä koskaan, se oli kuin suoraan lastensaduista. Elle kertoi tamman nimen olevan Kultu, ja rodun morganinhevonen. Morgan! Tietysti se oli morgan! Vaikkei Frida ollut eläissään nähnyt sellaista, se oli aivan kuin oppikirjasta, kun tarkemmin katsoi. Ei hän silti vaihtaisi Rölliä Kultuun, sillä ajatus raskasrakenteisesta pohjoisruotsalaisesta tuntui hänestä jotenkin kotoisammalta - olkoonkin ori.
Autotien toisella puolella, piilossa puiden takana, kulki pellonreunassa hyväpohjainen pieni hiekkatie, joka johdatti heidät latotallin luo. Kahdessa tarhassa päiväheiniään lopetteli viisi hevosta. Rölli oli helppo bongata joukosta, se erottui tummana ja massiivisena, karvaisena möykkynä. Se jakoi tarhansa kahden suomenhevosen kanssa. Frida otti Ellen ojentaman riimun, jotta pääsi hakemaan karvapallon talliin. Hän ei ollut pahemmin ollut tekemisissä orien kanssa, mutta muisti Bean katkerat saarnat siitä, kuinka niiden eriarvoistaminen oli sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Tyttö hymähti itsekseen tervehtiessään ensimmäistä uteliasta suomenhevosta, joka kuitenkin teki vikkelästi tilaa seuraavalle. Isompikokoinen liinakko näytti olevan johtovastuussa. Rölli sen sijaan oli käyttänyt tovereidensa uteliaisuutta hyväkseen ja ehti imuroida viimeiset heinät myös näiden hylkäämistä kasoista. Eihän sellainen otus voisi mitenkään olla paha luonteeltaan! Liinakko antoi sillekin lähtöpassit huomattuaan, mitä oli tapahtunut, joten Frida joutui suuntamaan ruunikon perässä hieman peremmälle tarhaan. Pohja oli pinnalta aavistuksen kurainen aamuisen sateen jäljiltä, mutta vanhat tallikengät täyttivät tehtävänsä - mutakelien aikaan kumisaappaat voisivat olla paras ratkaisu. Viimeinkin myös Rölli havaitsi uuden tulijan, kurkotti kaulaansa ja hamuili tytön kättä. Sen katse oli lempeä ja viisas, Frida ihastui siihen heti. Olihan se, no, pieni, enemmän pitkä kuin korkea, vaikka säkä ylettikin Fridan otsan tasolle. Varmasti se olisi todellisuudessa sopivamman kokoinen kuin 177-senttinen Lars oli ollut. Jollei tarhassa olisi ollut muita hevosia, tyttö olisi varmasti jäänyt rapsuttelemaan toivottavasti-uutta ystäväänsä pidemmäksikin aikaa. Liinakko suomenhevonen kuitenkin tuntui hengittävän niskaan sen verran raskaasti, että tutustuminen olisi parempi hoitaa aitojen ulkopuolella. Frida puki Röllille riimun vaikeuksitta, ja hätisteltyään laumanjohtajan kauemmas he pääsivät turvallisesti pois. Ei huono ensimmäinen suoritus kolmen orihevosen keskellä, hän ajatteli johdattaessaan Rölliä Ellen perässä talliin. Se ei tosiaan ollut suuri paikka, mutta sitäkin kotoisampi ja aivan riittävä. Kuusi karsinaa, siinä se, ja mikä tärkeintä, siellä oli lämpimämpää kuin ulkona. Rölli laitettiin kiinni käytävälle, missä se odotti lyhyen hetken, kun Frida sai nähdä varustehuoneen ja rehuhuoneen. Varusteet, harjat ja ruokintaohjeet olivat kaikki selkeästi merkittyjä, eikä niistä jäänyt kysyttävää. Varustehuoneessa näytti olevan myös riittävästi tilaa kassin säilyttämiseen niin, ettei se olisi kenenkään tiellä - Fridan kun oli palelevaisena otettava lisävaatteita tai ainakin vaihtokengät mukaan.
Käytävältä ei tällä välin ollut kuulunut pihahdustakaan. Heidän palattuaan tallin puolelle Rölli näytti nuokkuvan narujen varassa lepuuttaen toista takajalkaansa. Se ei juurikaan reipastunut, kun Frida etsi karkeatekoisen, luonnonkuituisen harjan ja alkoi rapsia pölyä ja uivikkeita paksun turkin päältä. Karva tosiaan alkoi olla jo melkoisissa mitoissa; se oli sulaneen lumen jäljiltä hieman kostea pinnalta, mutta paksu pohjavilla ei ollut vettä nähnytkään. Ja nyt olivat takana vasta ensimmäiset pakkaset, minkälainen peikkopalttoo sillä tammikuussa olisikaan! Ja millä ihmeellä Frida saisi sen kammattua? Onneksi Rölli tuntui pitävän reippaasta harjauksesta eikä laittanut piikkisukaa ollenkaan pahakseen. Kaulan alta löytyi hyvä paikka, sieltä rapsuttaminen sai hevosen turvan kääntymään hauskasti rullalle. Kavionsa Rölli tarjosi puhdistettavaksi ihan oma-aloitteisesti, vaikka nojailikin hieman, kun homma kesti sen mielestä liian pitkään. Elle neuvoi nojaamaan rohkeasti takaisin, ei vankkatekoinen hevonen siitä rikki menisi. Frida ajatteli itsekseen olleensa liian vähän tekemisissä erilaisten hevosten kanssa. Hän oli saanut puuhastella monta vuotta Larsin hoitajana ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä hyväkäytöksistä ja hienohelmaista puoliveristä ollut tarvinnut koskaan käskeä. Mitähän ratsastamisestakin tulisi, hän mietti tarjotessaan viimein Röllille kuolaimia, jotka ruunikko otti mukisematta suuhunsa. Harja meni moninkertaiselle pörrölle niska- ja otsahihnojen alle, ja Frida käytti hyvän tovin saadakseen ne ojennukseen. Elle totesi vähemmänkin riittävän, mutta lisäsi, ettei huolellisuus ollut koskaan pahasta. Turpahihnaa suitsissa ei ollutkaan, ja oli myönnettävä tyylin sopivan Röllille. Äiti otti tyhjän kassin kantaakseen tyttären saatua kypärän ja vanhat chapsit puettua ja lupasi laittaa sen autoon odottamaan. Pihalla Elle etsi jakkaran, jonka päältä ratsastaja pääsi nousemaan kyytiin. Rölliä ei tarvinnut pitää kiinni, eikä sillä ollut kiirettä minnekään. Jösses, kuinka leveä se oli! Frida naurahti mielessään huomatessaan, kuinka Bean käyttämä ilmaus oli tarttunut häneenkin. Seuraava huomio oli lyhyt kaula tuuhean harjan alla. Lars oli ollut hyvin pitkä ja kapea siinä missä Rölli tuntui lyhyeltä ja paksulta. Kuten sanottu, ratsu ei liikahtanutkaan ennen kuin sai siihen luvan. Sen käynti oli mukavan tasaista ja turvallista, eikä yhtään heiluvaa. He suuntasivat kohti kenttää. Tien reunassa Rölli pysähtyi oma-aloitteisesti. Autoja ei näkynyt, ja pysähdys vaikuttikin enemmän opitulta tavalta: tässä kohdassa kuuluu pysähtyä. Se oli hieno tapa, Frida taputti hevosen kaulaa tyytyväisenä.
Kentällä he tekivät muutaman kierroksen käynnissä pitkin ohjin. Rölli ei tosiaankaan heilunut yhtä paljon kuin isoliikkeinen Lars, ja tytöstä tuntui, ettei selässä tarvinnut tehdä oikeastaan mitään. Elle kehui hänen istuntaansa. Se olikin avuista se, jota Frida oli tottunut eniten käyttämään, sillä Marjatan opetuksessa ei ollut paljon muusta puhuttu. Jalustimet ylös ja ohjat solmuun, ne ovat vain hätävarana! Kuinka monta tuntia olikaan kulutettu, ennen kuin sisäelimet olivat ensiksi tottuneet kamalaan möyhennykseen, ja sittemmin lihakset oppineet oman osuutensa, jottei sisusten tarvinnut tulla möyhennetyksi! Röllin ravi oli yllättävän tasaista, tai siltä se ainakin tuntui. Olihan se turhan reipasta, otus meni mieluummin kovaa kuin koottuna. Ellen neuvojen mukaan Frida rauhoitteli menoa ympyröillä ja kiemuroilla, ja vaikkei niistä aluksi tullut muodoiltaan järin kauniita, vauhti sentään hidastui. Rölli ei ollut läheskään yhtä taipuisa tai herkkä avuille kuin kouluruuna oli ollut, vaan sitä sai muistutella melko ronskistikin, sekä verrytellä hyvän tovin. Laukkaa he kokeilivat ensin suoralla uralla. Muutaman ravikiihdytyksen jälkeen nostot onnistuivat, parhaiten se kävi joko ympyrän tai kulman jälkeen huolellisesti asetettuna. Elle kertoikin koulutuksen olevan vielä vaiheessa. Ei Frida toisaalta mitään kilparatsua halunnutkaan; maastoilu oli eniten hänen mieleensä, eikä sitä ollut saanut Larsin kanssa harrastaa liikaa. Koulutus ja kilpailut olisivat muiden heiniä, hänellä ei ollut osaamista eikä mielenkiintoa sellaiseen.
Vajaan tunnin jälkeen Elle ehdotti Fridan riemuksi lyhyttä maastolenkkiä latotallin pellon ympäri. Se olisi jatkoa ajatellenkin sopiva reitti alku- tai loppukävelyksi. Frida oli haltioissaan. Vaikka Rölli oli monella tavalla aivan erilainen kuin mihin hän oli tottunut, hän piti orista. Tosiaan, orista! Se asia ei ollut käynyt tytön mielessäkään koko selässäoloaikana. Rölli oli kiltti ja rauhallinen, se jaksoi yrittää itselleen haastavia asioita hermostumatta, eikä vaikuttanut häiriintyvän oikeastaan mistään. Sellaista Frida oli toivonutkin. Ehkä oli vihdoinkin aika kokeilla jotain ihan uutta ja erilaista. Parempaa kaveria tuskin löytyisi, vaikka kuinka hakisi.
-- -- -- -- --
Aivan ihana ensimmäinen merkintä! Oli todella kiva lukea pitkästä aikaa muunkin kirjoittamaa tarinointia Newerrasta. Kirjoitat todella sujuvasti ja luontevasti, käytät hyvin kuvailua apunasi. Rölli on todellinen hurmuri ja tulette varmasti hyvin juttuun. Ensimmäisen merkinnän perusteella myös vaikuttaa, että sovit Newerraan loistavasti 
- Elle
|
|
