|
|
Post by Elle on Mar 18, 2020 14:13:00 GMT 2
Prinssin päiväkirja(sivut)irlannincob, ruunavoikonkirjava, 158cmHeB, 80cmVuokraaja: Cara |
|
|
|
Post by Elle on Mar 18, 2020 14:14:03 GMT 2
VANHA MERKINTÄ:
Yömaastoilua - kirjoittanut VRL14675
Onko hyväkin idea lähteä uudella ja hieman vieraalla hevosella vieraiden ihmisten kanssa itselleen vieraaseen maastoon pimeänä iltana vain otsalamppu valaisimenaan? Joku voisi sanoa juuri esittämääni kysymykseen jyrkän "Ei", vastauksen, mutta omasta mielestäni tarvittiin hieman edes jännitystä elämään.
Olin saapunut Metsälammin tilalle jo hieman ennen seitsemää innon saattelemana. Hakiessani Prinssiä pihatosta näytti ruuna yrmeää naamaa, sillä tuo ei lainkaan tahtonut käsittää, että miksi ihmeessä täytyi raahautua näin myöhään jonnekkin. Toisaalta tuo kertoi, että Prinssi oli kotiutunut ja viihtyi hyvin vanhassa pihatossa Valon, Villin sekä Adelaiden seurassa. Pirteästi hyräillen laittelin hiljalleen ruunaa kuntoon niin, että tuo edes muistutti hevosta.
"Satula, suitset, heijastinratsastusloimi, putsit, otsalamppu, heijastinliivi, kypärä, hanskat, kengät, housut ja ratsastusliivi", luettelin ääneen varmistaen kaiken olevan mukana.
"Sitten mennään", totesin Prinssille ja lähdin taluttamaan tympääntynyttä ruunaa ratsastuskentälle. Olin suunnitellut lämmitteleväni hieman ennen muiden ratsastajien saapumista, ja suunnitelmilleni jäikin sopivasti vartti aikaa, tosin osa ratsastajista oli jo saapunut paikalle. Selkään päästyäni ja saatuani irlannincobini edes mateluvauhdilla liikkeelle aloin tekemään voltteja sekä pysähdyksiä. Enempää en viitsinyt alkaa lämmittelemään maastoretken takia ja jättääkseni myös virtaa itse maastoretkelle. Vartti kului yllätyksekseni huippu nopeasti ja siirryin muiden matkaan lähtijöiden joukkoon. Nyt Prinssi tuntui jo piristyneen, ei tosin varmaankaan lämmittelystä vaan muiden vieraiden hevosten läsnäolon takia. Prinssi porukan ainoana ruunana päätettiin sijoittaa keskimmäiseksi tammojen sekä orien väliin ihan vain helpottamaan ratsastajien ratsastusta, jotta kaikki voisivat nauttia iltahämärän kauniista maisemista sekä jännityksen aromista ilman suuria show -esiintymisiä. Mieleeni palasivat ratsastuskoulu aikani kun maastoon lähtiessä aina jännitettiin, että mahtaako tielle hypätä yhtäkkiä hirvi, joka säikyttää kaikki tai, että kenen edessä tai takana sai ratsastaa, pääsikö sen parhaan kaverin kanssa peräkkäin? Nyt vain jännitystä loivat laskeutuva iltahämärä sekä hevosten silmin nähtävä innokkuus. Matkaan lähdettiin hyvinkin piakkoin, kun järjestys oli vain saatu kuntoon.
"Sitten mennään!" Huikkasi porukkaa johtava teini-ikäinen Maisa eloisasti ja napakalla maiskautuksella käski rautiaan tammansa matkaan. Kaviot talloivat maata tasaiseen tahtiin hevosten tarkkaillessa valppaina ympäristöään. Prinssistä aisti selvästi innon sekä pienen varautuneisuuden tuon tarkkaillessa jatkuvasti perässämme kulkevaa welshori Meriadocia sekä edessämme kulkevaa Kuiske -nimistä suomenhevostammaa. Rennosti taputin ruunaa kaulalle kuin merkiksi, ettei hätää ollut. En ollut edes tajunnut, kuinka äänekäs Suonperän kylää ympäröivä metsä oli iltaisin. Nyt sitä vain jäi kuuntelemaan, kun yleensä vain kiiruhti paikasta toiseen arjen painaessa taakkaa koko ajan vain lisää ja lisää harteille. Tämä oli ihanaa. Jossain taustalla kaikuivat kavioiden kopse, hevosten rento pärskähtely sekä Maisan innokas puheen pulputus. Kaunis voikonkirjava irlannincob keinutti hitaasti puolelta toiselle vilpoisan iltatuulen hönkäillessä kevyesti kasvoille, pehmeän sadeverhon kietoessa ratsastajat sisuksiinsa ja luonnon soittaessa lumoavaa musiikkiaan. Suonperän luonto tuntui heränneen eloon, vaikkakin puista tipahteli oranssin sävyisiä suuria vaahteran lehtiä ja pensaat olivat enää pelkkiä risusykeröitä. Matka jatkui ja jatkui maisemien vaihtuessa ja mutkien kääntäessä suunnan aina toiseen. Vilkaisin kädessäni olevaa rannekelloa, joka näytti matkan olevan lopuillaan. Lievä pettymys valtasi kehoni, mutta sekunnin murto-osassa tuo vaihtui suureen onnellisuuden tunteeseen. Matka oli sujunut rauhallisesti jutellen sekä luonnosta ja hevosien läsnäolosta nauttien. Myös Prinssi vaikutti tyytyväiseltä, hieman väsähtäneeltä, mutta kovin iloiselta. Tällaisia retkiä voisin tehdä viikottain, sillä tämä oli juuri sellainen rentoutumishetki, kun ei tarvinnut ajatella työasioita ja sai vain olla ja unohtaa kaiken muun.
|
|
|
|
Post by Elle on Mar 18, 2020 14:15:28 GMT 2
VANHA MERKINTÄ:
Esteiden hiontaa - kirjoittanut VRL-14657
"Top top top! Eipäs mennä minnekkään!" Älähdin jännittyen ja kiskoin Prinssiä pois heinäsäkiltä. Aina ruuna jaksoi järjestää samanlaisen ruualle ryntäys shown, kun pääsimme talliin sisään. Tämän takia pihatto olikin oivallinen paikka tälle ahneelle ruunan rupsukalle. Sidoin voikon kirjavan ruunan käytävälle kiinni molemmin puolin ja käväisin hakemaan herran harjat. Harjaus sujui sukkelaan Prinssin tutkaillessa uteliaana läheisessä karsinassa töllistelevää rautiasta torinhevostammaa Myrttiä. Äkkiäkös ruunalla olikin jo täysi varustus päällä ja pääsin irroittamaan sen kahleistaan. Tällä kertaa pääsimme ulos tallista ilman sen kummempia ryntäilyjä ja lähdimme suunnistamaan maneesiin Prinssin elämöidessä pihattokavereilleen kuin apua anoen.
Lämmittelyjä aloittaessani huomasin saman tien, ettei treenistämme tulisi mitään. Tarkoituksemme oli hioa esteitä, mutta vastaan hankaava myrtsi poni voisi olla pieni ongelma. Päättäväisesti kuitenkin pakotin Prinssiltä kaikki pyytämäni lämmittelytehtävänannot läpi ja hiljalleen ruuna taisi jopa unohtaa mökötysmoodinsa. Viimein ahkeran lämmittelyjen jälkeen pääsisimme hyppimään! Ennen kuin ehdin edes suutani avata maneesin ovet narahtivat auki. Ovella seisoi Humutin latvialaisen puoliverisensä Danjan kanssa, joka korvat höröllä ihmetteli minua ja uljasta ratsuani.
"Moi! Mahutaan varmaan teidän seuraks?" Humutin huikkasi ovelta leveä hymy kasvoillaan.
"Toki! Tuutteko hyppimään seuraks?" Huikkasin takaisin naiselle seuraten Danjan sulavia liikkeitä.
"No joo. Hyppääminen oli mielessä" Danjan omistaja totesi taluttaen Danjan kaartoon.
"Tarviitko apua esteiden kasaamiseen?" Kysyin avuliaasti ja varovasi ratsastin hieman lähemmäs kaksikkoa, pysyen kuitenkin tarpeeksi kaukana suuresta tammasta.
"Meille kelpaa sama rata teidän kanssa, jos se sulle sopii? Tarkoituksena olikin tänään vaan vähän hissukseen hyppiä" Humutin lausahti ja esitti ystävällisen kysyvän katseen.
"Sopii sopii! Me jatketaankin tästä" ilmoitin ja käänsin Prinssin pois päin kaksikosta. Prinssi ei ollut hyppyseurasta moksiskaan ja itsekin pidin kovasti Danjan ja Humuttimen yhteistyön seuraamisesta sivusilmällä.
Olin jo ennen Prinssinkään kanssa treenin aloittamista kasannut kentälle kolme estettä; kaksi 80cm ja yhden 60cm pystyesteen. Prinssi nosti kauniisti laukan kulmasta ja lähdimme lähestymään uralle aseteltua ensimmäistä eli 60cm estettä. Esteen lähestyessä vauhti ei hiljennyt hetkeksikään ja varmasti ruuna ponnisti yli. Ponnistus oli lähtenyt hieman turhan kaukaa, mutta nätisti ylitimme esteen ilman kolahduksia. Seuraavana vuorossa oli ensimmäinen 80cm este. Hieman onnistuimme tämän esteen ylintä puomia kolauttamaan, mutta matka jatkui varmana viimeiselle esteelle. Huonosti taipuvalle Prinssille esteelle lähestyminen suorana tiukan mutkan jälkeen oli haastavaa, sen myönnän itsekkin ja olimme jo kerran onnistuneet ylimmän puomin tipauttamaankin. Viimeiselle esteelle lähestyessä ruuna alkoi epäröimään, jonka takia kannustin ponia vain entistä enemmän esteelle. Ponnistus oli jo lähdössä, mutta sitten ruuna päättikin tehdä täyskäännöksen. Lensin auttamatta satulasta päin estettä, joka rymisi äänekkäästi alas.
"Sattuko?" Kuulin Humuttimen huikkaavan ääni kireänä ja istuin hölmistyneenä esteen juuressa keskellä puomi kasaa katsellen, kuinka nainen ravasi luokseni Prinssin laukatessa taustalla aivan intona.
"Kaikki okei" totesin ja möngin pystyyn estetolpasta tukea ottaen. Humutin ei lähtenyt vakuuttelujani kyseenalaistamaan, vaan jäi odottamaan rauhassa, että sain metsästettyä kirjavan paholaisen. Nopeasti istuin jälleen mustassa satulassa pyyhkien pölyjä vaatteistani. Katsoin kuinka Danja ylitti esteet leikiten ja tamman päästyä viimeisenkin yli lähdin uudelleen ruunan kanssa matkaan. Prinssi ei ainakaan traumatisoitunut mönkään menneestä hypystä vaan ylitti kaksi ensimmäistä hyvin tyylipuhtaasti. Pakko oli myöntää, että viimeisellä esteellä meinasi alkaa jännittämään, mutta hylkäsin jännityksen tunteen jonnekkin sivummalle. Napakalla raipan näpäytyksellä kannustin ruunaa viimeiselle esteelle. Ja yli! Eikä edes ylin puomi kolahtanut!
"Tähän on hyvä lopettaa", totesin hymyillen Humuttimelle ja siirtyen Prinssin kanssa käyntiin. Danjan omistaja nyökkäsi minulle ja kävelimme Prinssin kanssa vielä pari kierrosta käynnissä loppuverkaksi.
|
|
