|
Post by Matilda on Aug 19, 2017 12:04:14 GMT 2
FWB-o.
omistaja Kristiina Peltola (evm) ylläpitäjä Matilda Tammilehto vuokraaja Veeti Kausamo
Haukka asuu päätallissa karsinassa numero 7
> Haukan sivut > lisää Matildasta
|
|
|
Post by Matilda on Aug 19, 2017 12:52:18 GMT 2
19.8.2017 Mun kesäni oli ollut viileä, mutta hevosentäyteinen. Töiden ohella mä olin löytänyt itseni tallilta yhä useampana ja useampana päivänä ja löytänyt ratsastukseen uudestaan sen punaisen langan, jonka hävittämisen vuoksi palo lajia kohtaan oli aikoinaan hiipunut. Priia oli tarjonnut mulle niitä monia kuuluisia ahaa-elämyksiä ja mä olin kääntänyt katseen kohti syksyä ja uusia koitoksia. Kunnes. FWB-ori Hawkeye etsii itselleen ylläpitäjää ensi kesään saakka.Puhelin oli värähtänyt tägäyksen merkiksi. Seuraavassa hetkessä Facebook oli heittänyt mut ilmoitukseen, jonka kommenttilaatikossa oli komeillut mun nimeni - entisen valmentajan toimesta. Mä olin jutellut Eevan kanssa viimeksi vuosikausia sitten, kun mun allani oli vielä ollut tallin paras kisaponi ja tavoitteet olivat olleet himpun korkeammalla. Haukka on estekisaratoja kiertänyt peli, jolla on paljon tarjottavaa ratsastajalleen.Mä olin tuijottanut mustankirjavan kuvaa edelleen häkeltyneenä siitä, että Eeva oli edes muistanut mun nimeni. Mistä se oli kuullut, että mä olin palannut hevosten pariin? Miksi se merkitsi mua julkaisuun, jossa tarjottiin ylläpitoon jumalaisen näköistä oria? Okei, Figo oli ollut ori, mutta se oli myös ollut new forest eikä mikään suuri puoliverinen, joka söisi mut aamupalakseen. Siitä huolimatta mä olin lukenut ilmoituksen loppuun ja saanut selville, että Haukan viimeisin omistaja oli päättänyt perustaa perheen, eikä halunnut jättää oriaan pihakoristeeksi. Klikkaus Kristiina Peltolan Facebook-profiiliin oli kertonut naisen omistavan myös vielä Haukkaa suuremman kimon ruunan, jota se ei kuitenkaan ollut tarjoamassa minnekään. Samana iltana Eeva oli lähestynyt mua yksityisviestillä. Nainen oli toden totta saanut kuulla jostain, että mä olin taas heppatyttö ja päättänyt ilmeisesti sen perusteella, että mun olisi jotenkin realistista ottaa hevonen ylläpitoon - saatika että mä haluaisin sellaisen. Eeva Vuorio 19:46 No lähde edes katsomaan sitä?Mä olin tiennyt, etten mä pääsisi pälkähästä. Oikeastaan Eevan näkeminen pitkästä aikaa oli kuulostanut niin hyvältä, etten mä sen varjolla voinut olla kieltäytymättä - siitäkin huolimatta, että mulla oli edessäni monensadan kilometrin bussimatka. Haukka oli ollut livenä jopa pelottavamman näköinen kuin kuvissa. Orin olemuksesta oli huokunut viileys, kun se oli kohottanut päätään nuuhkiakseen heinäkuun viimeisten päivien lämmintä tuulenvirettä. "Se olisi täydellisen kokoinen sulle", Eeva oli heittänyt puolihuolimattomasti. Mä en ollut vieläkään tajunnut naisen motiivia: se oli tyrkyttämässä mun vastuulleni hevosta, vaikka sen valmennuspiirit eivät ulottuneet etelään. Lisäksi Eevalla oli varmasti nykyisten oppilaidensa joukossa innokkaampia ja ennen kaikkea tuoreemmalla kokemuksella varustettuja ratsastajia, joille Haukan kaltainen ori olisi kaikki mitä laadukkaaseen treenaamiseen tarvittaisiin. Siellä mä olin kuitenkin lopulta istunut, mustankirjavan orin satulassa. Mä olin nyplännyt ohjia niin hermostuneesti, että hetken mä olin miltei kuullut Haukan omistajan ajatukset siitä, miksi ihmeessä Eevan kaltainen hevosalan ammattilainen oli raahannut mut paikalle. Nyt, miltei kolme viikkoa myöhemmin mä olin sysännyt autonostohaaveet syrjään, neuvotellut Kaisun kanssa karsinapaikasta ja järjestelemässä hermostuneena kaikkea valmiiksi ylläpitohevostani varten. Haukka tulisi huomenna, enkä mä ollut vieläkään ihan varma, mihin soppaan mä olin lusikkani survonut. Vautsi, on se Haukka kyllä komea <3 Upeasti kirjoitettu tarina, pääsin helposti mukaan tunnelmaan! Matildasta ja Haukasta tulee varmasti aivan mahtava pari, en malta odottaa uusia tarinoita..! - Veeti
|
|
|
Post by Matilda on Aug 20, 2017 9:56:00 GMT 2
20.8.2017 Vaikka aurinko ei ollut näyttäytynyt vielä kertaakaan paksujen pilvimassojen lomasta, ilma oli silti hiostava. Mä olin lähtenyt polkemaan kahdeksalta, vaikka tiesin Haukan tulevan vasta lähemmäs kymmentä. Viime yö oli mennyt pyörimiseen enkä mä muistanut, milloin mikään olisi hermostuttanut yhtä paljon. Kun mä olin keväällä tullut Newerraan, mun suunnitelmissani ei ollut silloin ollut mitään tällaista. "Huomenta." Erikin rento tervehdys herätti mut ajatuksistani. Mä olin unohtunut nojailemaan tallin seinään pyörän viereen suunniteltua pidemmäksi aikaa, eikä tallipoika ollut ilmeisesti voinut jättää käyttämättä tilaisuutta saada itse Matilda Tammilehto kiinni haavemaailmastaan. "Mmm-h", nyökkäsin tavaksi muodostuneella intensiteetillä. Erik nyökkäsi suupieli nykien kuten joka kerta, kun mä jätin pirteät huomenet sikseen. Mä arvostin siinä nuoressa miehessä eniten sitä, että sen seurassa saattoi harjoittaa sananvapauttaan - tai vastaavasti olla harjoittamatta. "Matilda sulleko tulee se hevonen tänään?" "Onko se oikeesti ori?" "Entä Priia? Ehditkö sä tekee mitään sen kanssa?" "Tuleeko se latotalliin Rokin ja muiden seuraksi? Mä loin tallikäytävällä hääräävään Erikiin pitkän, tuiman katseen. Mä en ollut mainostanut Haukan tuloa juuri tästä syystä: yhtäkkiä sunnuntaiaamusta oli tullut suosituin ajankohta tallikäynnille. Wilma, Melli ja Nora napittivat mua ilmeisesti vastauksia odottaen. Inna järjesteli kauempana puolihuolimattomasti Pusun karsinanedustaa, enkä mä epäillyt hetkeäkään etteikö se olisi kuunnellut keskustelua. "Tulee. On. En mä tiedä", ähkäisin katuen päätöstäni seurata Erikiä sisälle talliin. Latotallissa olisi luultavasti ollut huomattavasti hiljaisempaa - ainakin niin pitkään, kun Haukka laittaisi pakan sekaisin. Ori muuttaisi pihattoon ainakin aluksi, mutta Kaisu oli väläytellyt mahdollisuutta Bellan karsinan vapautumisesta elokuun lopussa. "Ai et tiedä meneekö se latotalliin?" Wilma ihmetteli räpytellen hämmentyneenä silmiään. Melli tirskui punapään vierellä ja mun oli laskettava mielessäni hitaasti kolmeen välttääkseni luonteenomaisen töksäytykseni. "Menee menee", huoahdin. "En tiedä Priiasta. Haukka vie aikaa." Se oli kai kaunisteltu tapa myöntää, että vaikka mä kuinka pidin tulisieluisesta kimosta, mä joutuisin jättämään sen vähälle huomiolle. Mun koko haaremini luultavasti pidätti hengitystään, kun yhdistelmä ajoi vihdoin pihaan. Mä sen sijaan tiedostin hengittäväni jopa liiankin hyvin, koska sydän yritti ponnahtaa ulos rinnastani jokaisella hengenvedolla. Vaikka nyt oli liian myöhäistä katua, tallipihalle pysähtyvä maasturi ja trailerista kantautuva kolina sai mut kyseenalaistamaan ratkaisuni ties monennetta kertaa. "Huomenta!" Kristiina huikkasi noustuaan autosta pelkääjän puolelta. Mä loihdin kasvoilleni ystävällisen hymyn lähestyessäni naista, joka oli juuri tuonut hevosensa mulle aviomiehensä kanssa. "Haukka taitaa jo haluta ulos", nainen naurahti ennen kuin mä ehdin reagoida tervehdystä enempää. Mun huulilta karannut säälittävä pihahdus jäi onneksi kakkoseksi Haukan pitämälle metelille, ja mun oli aika vetää viimeisen kerran henkeä ennen h-hetkeä. Haukka tuntui suuremmalta kuin viimeksi, kun Kristiina ojensi pitkän ketjuriimunnarun käteeni. Mustankirjava nykäisi päänsä taivaisiin saaden mut tuntemaan oloni entistä pienemmäksi. Ori korskui ja hirnahteli seilaten narun päässä muutamien sekuntien ajan, jähmettyen lopulta patsasmaisesti niille sijoilleen. "Te tulette varmasti hyvin toimeen", Kristiina hymyili taputtaen Haukan kaulaa rennoin ottein. Mä nyökkäsin hitaasti, laskematta katsettani Haukan suurista, sinertävistä silmistä, joiden kylmänviileä katse oli kohdistunut aitojen takana tilannetta seuranneisiin hevosiin. "Onpa se komea", Wilma huokaisi haltioituneena, kun mä talutin Haukkaa pihan poikki latotallia kohti. Ori piti muhun selvää hajurakoa, joka ei siinä tilanteessa haitannut: parempi sekin kuin mun käsivartta raateleva äkäpussi. "Noi sen silmät on aika pelottavat", Melli totesi mietteliäänä. Se sama ajatus oli käynyt munkin mielessäni, kun mä olin nähnyt Haukan ensimmäistä kertaa. Haukka ei ollut niitä hevosia, jotka vetivät puoleensa, sillä komeasta ulkonäöstään huolimatta puoliveriori jätti sut miettimään, halusitko sä kuitenkaan kunnioitettavaa viittä metriä lähemmäs. "Otatteko ne kiinni?" mutisin hermostuneena, kun Haukka luimisti ensimmäisen kerran korvansa. Wilma sai saalistettua Rokin narun päähän saman tien, mutta loppulauma singahti karkuun sillä sekunnilla, kun Melli astui Veetiä ja Diabloa kohti. Rokki jaksoi höristellä korviaan Haukkaa kohti suhteellisen kauan ottaen huomioon mustankirjavan happaman ilmeen. Tummat korvat olivat painuneet niskaan, eikä ori epäröinyt esitellä hammaskalustoaan aina, kun Rokki erehtyi kurkottamaan kaulaansa liian pitkäksi. Lopulta kaikki olivat irti. Mun olisi tehnyt mieli purra kynsinauhat irti, kun seurasin Haukan kävelyä tarhan poikki. "Se on luontainen johtaja", Kristiina totesi puolittain hymyillen, kun Haukka ajoi Rokin kauemmas. Diablo ja Veeti saivat kyytiä seuraavaksi, mutta kaksikko jatkoi rallitteluaan vielä pitkän aikaa sen jälkeen, kun Haukka oli vallannut tarhan nurkan itselleen. "Voittehan te lukita sen hetkeksi sisälle ja antaa niiden tutustua aidan yli", Kristiina ehdotti. Vilkaisin naista huulet yhteen nipistettyinä, toivoen todella, että tallista vapautuisi karsinapaikka. Tai muutoin mulla olisi edessä tukalat keskustelut Wilman ja kumppaneiden kanssa siitä, kuinka monet hampaanjälet poninkankkuun mahtuisikaan.
Osasit kirjoittaa Matildan fiiliksistä ennen Herra Orin saapumista todella todenmukaisesti - mullakin oli täysin samat tuntemukset oman hevosen kanssa! Haukka varmasti tasoittuu uuden laumansa sekaan, vaikka siihen saattaakin kulua hetki. Olen edelleenkin niin rakastunut tähän komistukseen, odotan innolla lisäkuulumisia <3 - Veeti
|
|
|
Post by Matilda on Aug 21, 2017 6:16:08 GMT 2
21.8.2017 Toinen päiväni ylläpitohevosen omistajana oli alkanut jollain aivan muulla kuin alkuhuumalla ja leijailulla. Se oli nimittäin alkanut kahdeksan reikäreikä R-Kioskilla, jonne oli tuotu lisää hyllytavaraa - ja vieläpä ihan siinä määrin, etteivät ne kaikki olleet edes mahtuneet takatilaan. Niinpä mä olin hyllyttänyt kuin mielipuoli ja rahdannut varastoa kaunistamaan jääneen lavan sisälle miettien, oliko kesälomalta palannut esimies ollut kaikissa sielun ja ruumiin voimissaan tehdessään tilaukset. Nyt, noin kahdeksan tuntia myöhemmin, mä pudottauduin siihen kuuluisaan (ylläpito)hevosenomistajan elämään. Mä en edes ehtinyt sisälle latotallin, kun Wilma oli jo pölähtänyt näköpiiriini toitottaen jotain irtokengästä. "Mitä?" puuskahdin ymmärtämättä kunnolla, mistä punapää vaahtosi. "Niin että Rokilla on Haukan hammaskartta persuuksissa! Ja mä löysin irtokengän", tyttö toisti silmät suurina. Irvistin mahdollisimman myötätuntoisesti hokien päässäni toivetta siitä, ettei se kenkä kuulunut Haukalle, joka mun pitäisi tänään liikuttaa. "Se oli niin iso, että sen on pakko olla Haukan", Wilma totesi tyynesti, murskaten tietämättään mun hartaat toiveeni. "Mutta onneksi Erik on tallilla, se saa sen varmaan takaisin." Mä seurasin tallikäytävälle kaksin puolin köytetyn Haukan ilmeitä Erikin kumarrellessa orin vasemman etusen vierellä. "Hyvä tuuri, ettei tää ollut vääntynyt", tallipoika mutisi tasaisen nakutuksen lomasta. Haukka luimisti korviaan, kun Veeti ilmestyi käytävän puolelle Indyn karsinasta. Mä nyökkäsin pojalle tervehdyksen sen lipuessa Haukan ohi kuikuillen uteliaana mustankirjavan puoliverisen suuntaan. "Ootko sä tulossa valmennuksiin? Sen Laurin?" Veeti kääntyi kysymään. Mä toljotin poikaa yrittäen ymmärtää, miksi se kysyi sellaista. Sille oli syynsä, etten mä ollut vielä ilmoittautunut kumpaankaan lajiin, eikä sitä syytä kuulisi kukaan - ainakaan mun suustani. "Joo", mumahdin hätkähtäen Haukan turpaa, joka ilmestyi yllättäen eteeni. Mun suu jäi raolleen, kun sipaisin tummaa turpaa odottaen, jatkaisiko Veeti hämmentävää smalltalkia. "Okei", poika tokaisi jättäen lisätivailut sikseen. Seurasin katseellani Veetin loittonevaa selkää ja pojan kättä, joka nousi haromaan hiuksia kiusaantuneen oloisesti. Loistavaa. Nyt mun täytyisi ratkaista ongelma nopealla aikataululla. Kun on ratsastanut tavoitteellisesti viimeksi junnuvuosinaan ja on yllättäen saanut alleen oikean ratsun, tason määritteleminen valmennusta varten on suhteellisen hankalaa. Mun olisi tehnyt mieli kysyä asiasta joltain, mutta totta puhuen mulla ei ollut ketään, joka olisi osannut arvioida mun tasoani. Ensinnäkin, mä olin ratsastanut viimeksi valvovien silmien alla kesäleirillä ja jos sitä ei laskettu, vuosikausia sitten. Toisekseen, sitä leiriä lukuunottamatta mä olin onnistunut ratsastamaan omissa oloissani niin usein, ettei kellään varmasti ollut käsitystä siitä, mihin Matilda Tammilehto ratsastajana kykeni. Ja silti mun pitäisi pystyä rajaamaan itseni ja tasoni oikeisiin ryhmiin. Harjasin Haukan jo entuudestaan kiiltävää karvaa tullen siihen tulokseen, että kaikilla niillä orin rehujen sekaan sekoitettavilla jauheilla täytyi oikeasti olla merkitystä. Kristiina oli antanut tarkat ruokintaohjeet ja neuvonut ottamaan yhteyttä, jos jokin asia mietittäisi. Nainen olisikin varmaan ainoa, jolta mä oikeasti kehtaisin pyytää apua. Haukka maleksi liinan päässä tyhjällä kentällä ilmeisen tympääntyneenä kohtaloonsa. Mä olisin jo hinkunut orin selkään, mutta järjenääni oli hokenut juoksutuksen olevan parempi ratkaisu. Niin mä näkisin, reagoisiko Haukka uuteen ympäristöön sen sijaan, että olisin joutunut keikkumaan mukana yllätyslähdöissä. "Ravi!" Mun ääni oli epäröivä, eikä Haukka lotkauttanut korvaansakaan. Puristin juoksutusraippaa toistaen käskyn napakammin. Kun sekään ei riittänyt, mä huiskautin piiskaa pienellä ranneliikkeellä saaden mustankirjavan viimein raviin. Haukan maahansidottuihin liikkeisiin alkoi tulla ilmaa sitä mukaa, kun ori vertyi. Mä olin ratsastanut mustankirjavalla koeratsastuksessa vasta Eevan jälkeen, jolloin Haukka oli jo liikkunut omalla moottorillaan. "Laukka!" huikkasin päättäväisesti, eikä Haukka tällä kertaa kyseenalaistanut käskyäni. Ori pärskähti pari kertaa ensimmäisten askeleiden aikana ja mut täytti ihan uudenlainen ylpeys: Haukka oli totellut mua. Liinan päässä laukkaavan puoliverisen lihakset värähtelivät karvapeitteen alla ilta-auringossa, enkä mä olisi malttanut edes räpytellä seuratessani Haukan työskentelyä. Mitähän valmentaja tykkäisi siitä? Mä en tohtinut juoksuttaa Haukkaa pariakymmentä minuuttia pidempään. Ori ei ollut hionnut mistään, mutta oli alkanut pärskähdellä loppua kohti siihen malliin, että oli saanut liikkua. "Hyvä", mutisin mustankirjavalle kerätessäni liinaa lyhyemmäksi. Haukka oli pysähtynyt kentän keskelle omasta tahdostaan ja mä olin käyttänyt tilanteen hyödykseni: hetkellisesti korviaan höristelevää oria oli ollut jopa ihan miellyttävä lähestyä. Haukka laski päätään sen verran, että mä saatoin rapsuttaa orin otsaa. Sieraimet puhalsivat lämmintä ilmaa kasvoilleni, vaikka seuraavassa hetkessä Haukka oli taas nostanut päänsä korkeuksiin ja vetäytynyt kuoreensa. "Älä riehu", marmatin Haukalle kuin siitä olisi ollut jotain oikeaa hyötyäkin. Laskin orin irti hieman vastahakoisesti, koska mua pelotti: ei niinkään Haukan, vaan muiden pihattotallin asukkien puolesta. Laskin liinan takaisin suureen, kannelliseen muoviboksiin, jonka sisältöä mä en ollut jaksanut purkaa sen kummemmin. Jos suunnitelma toteutuisi, Haukka muuttaisi tallin puolelle parin viikon kuluttua eikä tavaroiden purkamisessa latotalliin olisi mitään järkeä. Rehujen laiton jälkeen mä olin hetken ollut jo aikeissa tehdä lähtöä, kun valmennusviikonloppu oli iskeytynyt takaisin mieleeni johdattaen mut talliin. Ilmoitustaululla oli hiljaista, kun hiivin hitaasti lähemmäs tihrusten listaan ilmestyneitä nimiä. Tartuin mustekynään empien ratkaisua edelleen: mä olin ehtinyt startata muutaman helpon A:n tahkoten siihen asti aluetasolla B:tä. Tällä hetkellä mä en olisi halunnut ajatella yhtäkään kouluohjelmaa, esteradoista puhumattakaan. "Ai moi, tuutko säkin valmennuksiin?" Mellin ääni hihkaisi innostuneena. Mä olin pudottaa kynän kädestäni, mutta se ei brunettea hätkäyttänyt. "Mihin ryhmään sä meet?" Melli kysyi katse listassa. Mun huulilta karannut ööö ei ollut vakuuttavin mahdollinen ja hetken mä näin Mellin katseessa kummastuneen vivahteen, jota mä en olisi halunnut nähdä. "Varmaan beehen ja kasikymppiin, kun Haukka on mulle niin uus tuttavuus", vastasin mielentilaani nähden tyynesti, rustaten samaan hengenvetoon nimet listaan. "Ja aattelin et ois kiva nähdä jonkun ratsastavan Haukalla." Mä olin ihan oikeastikin ajatellut ilmoittaa Haukan läpiratsastettavaksi, mutta lähinnä siksi, että Lauri pystyisi neuvomaan mua paremmin orin kanssa käytyään itsekin sen selässä. Mä olin myös ajatellut ilmoittautuvani molemmissa lajeissa ensimmäisiin ryhmiin, mutta näköjään mä olin tehnyt jotain aivan muuta. Että sehän meni ihan kuin elokuvissa. Toivottavasti mä ehtisin edes nousta Haukan selkään irtokengistä huolimatta ennen niitä valmennuksia. //Ihana tarina! Haukka on niin komea, Haukka&Maukka on mainio pari, niistä hioutuu vielä tiivis kaksikko, kunhan tutustuvat toisiinsa. Kirjoitat tavallisesta arjestakin niin mielenkiintoista ja elävää tekstiä, rakastan! Ja lohkaisu "Niin että Rokilla on Haukan hammaskartta persuuksissa!" oli jotenkin niin ihana, hah! ~W
|
|
|
Post by Matilda on Aug 22, 2017 6:07:54 GMT 2
22.8.2017 Puoli kymmeneltä tiistaitaiaamuna Newerran maneesissa oli hiljaista. Haukka höristeli korviaan hapuillessani valojen katkaisijaa vapaalla kädellä, saaden lopulta hämärään maneesiin vähän valaistusta. Puristin nahkaohjia hermostuneena kädessäni taluttaessani mustankirjavan orin korokkeen vierelle. Haukka luimisti korvansa saman tien, kun käännyin kiristämään satulavyötä. "Joo joo", mutisin orin kääntäessä päänsä vihaisesti puoleeni. Vyö tuntui napakalta, joten laskin jalustimet alas ripein liikkein ja kapusin korokkeelle yrittäen työntää kaiken epäröinnin pois mielestäni. Estesatula narahteli Haukan askelten tahdissa. Ori tuntui Priian jälkeen jättimäiseltä, koska korkeuseron lisäksi se oli myös massiivisempi. Kierrätin katsetta maneesin tyhjässä katsomossa antaen Haukan kävellä pitkin ohjin. Olisiko mun pitänyt pyytää joku avuksi? Tuntui käsittämättömältä, että mä olin yksin vastuussa puoliverisen liikunnasta. Koeratsastus oli mennyt ihan hyvin, mutta mulla oli silti vahva epäilys siitä, että Eevan läsnäolo oli vaikuttanut Kristiinan myönteiseen päätökseen. Haukka mutusteli kuolainta kerätessäni ohjia sen verran, että sain jonkinlaisen tuntuman orin suuhun. Mä olin melko varma, että ohjat olivat edelleen kilometrin mittaiset, mutta samaan aikaan tiedostin sen, että Haukka voisi liikkua alkuverryttelyt pidemmällä kaulalla. Puristin pohkeet mustankirjavan kylkiin saamatta aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään. Uusi yritys parin puolipidätteen kera sai Haukan nytkähtämään raviin, joka oli niin hidasta, ettei sen tahtiin voinut edes kunnolla keventää. Miten mä olin voinut unohtaa raipan talliin? "Joo, nyt täytyy liikkua", mumisin puoliääneen yrittäen parhaani mukaan aktivoida Haukkaa pohkeella. Ori ravasi päädyn läpi verkkaasti, suostuen pitkällä sivulla ottamaan pätkän reippaampaa ravia. Mä olin puhki jo kierroksen jälkeen, mutta käänsin Haukan keskiympyrälle ja lähdin asettelemaan oria vuoroin sisälle ja ulos. Vasta toiseen kierrokseen mä sain Haukan liikkuman siinä määrin omalla moottorilla, ettei ravin ylläpito vaatinut multa joka askeleella suurta ponnistelua. Mä muistin elävästi Kristiinan sanat Haukan dieselmoottorista, joka vaati käynnistyäkseen aikaa ja lämmittelyä. Sen lisäksi nainen oli kertonut orin reagoivan herkästi istuntaan, joten suurin syy mustankirjavan tahmeuteen oli luultavasti satulan yläpuolella. Lyhyen käyntipätkän jälkeen mä siirsin Haukan takaisin raviin jääden istumaan perusistuntaan. Puoliveriori alkoi ryhdistäytyä, kun kokosin ohjia paremmin käteen ja yritin keskittyä nojaamaan taakse mustankirjavan suuressa ravissa, joka heitteli mua puolelta toiselle kuin perunasäkkiä. Kulmassa mä tein puolipidätteen ja siirsin ulkopohjetta taemmas, saaden Haukan nostamaan yllättävän rytmikkään laukan. Komealla orilla laukkaaminen tyhjässä maneesissa tuo melkoisen voimantunteen. Siinä hetkessä sä unohdat kaiken jännityksen ja keskityt vain kavioiden tasaiseen rummutukseen hiekalla. Haukan laukassa oli helppo istua, enkä mä tohtinut vaatia orilta kummia, kun se oli vihdoin alkanut liikkua omalla moottorillaan. Vasempaan kierrokseen homma ei ollut yhtään niin helppoa. Mä olin tottakai ajatellut, että nyt kun Haukka oli päässyt laukkaamaan, ei nostossa olisi ongelmaa. Tähän suuntaan mä sain kuitenkin aikaiseksi vain päänviskontaa ja pienen sivuaskeleen, mitkä romuttivat mun hetkellisesti kohonneen itsevarmuuteni täysin. Mä yritin kaivella kaikki opit takaraivostani kääntäessäni Haukan voltille. Reipas, aktiivinen käynti, taivutus voltille, istunta, puolipidätteet ja pohkeet. Haukka keinahti liikkeelle, mutta jäi ravaamaan ohjaa nykien. Mitä hemmettiä? Enkö mä osannut edes nostaa vasenta laukkaa? Mä siirsin ajatukset hetkeksi omaan istuntaani, yritin pyöräyttää niitä kuuluisia istuinluita oikeaan kulmaan ja rentouttaa polvet. Kulmassa mä päätin, että nyt ja tadaa - Haukka nosti kuin nostikin laukan, pyöristäen tyytyväisenä kaulaansa. Mun oli vaikea pitää hymyä poissa huuliltani, kun annoin orin pidentää askeltaan pitkällä sivulla. Loppuraveissa Haukka tajusi hyvin hakeutua eteen ja alas, mihin mä olin tietysti tyytyväinen. Sen kokoisen eläimen kanssa täytyi olla tarkkana, etteivät jumit pääsisi yllättämään. Mun keskittyminen oli niin tiiviisti Haukassa ja sen kääntyilevissä korvissa, etten mä huomannut ovelle ilmaantunutta Noraa ennen kuin ratsuni päätti hätkähtää naista. "Sori, mä en tajunnut yhtään että täällä voisi olla joku tähän aikaan", puomia kantava nainen ähkäisi pahoittelevaan sävyyn. Mä nyökkäsin hakien jännittynyttä Haukkaa takaisin kuulolle, ettei meno näyttäisi Noran silmään täydeltä eläinrääkkäykseltä. Huomasin tummahiuksisen seuraavan meitä sivusilmällä viedessään punavalkoista puomia päätyyn. Miltähän Haukan ravi näytti?"Ootko sä jo lopettelemassa? Mä ajattelin tehdä vähän puomijumppaa, mutta mulla on vielä Vision varustamatta", Nora kertoi. Nainen oli seisahtunut päätyyn ja seurasi nyt häikäilemättä katseellaan mustankirjavaa, jonka mä olin saanut edes jotenkuten ruotuun. "Joo, me ollaan loppukäyntejä vaille valmiit", vastasin siirtäen Haukan käyntiin. Rokki oli jälleen ensimmäisenä vastassa Haukkaa, joka ei ollut vieläkään hyväksynyt uutta laumaansa. Kun mä olin hakenut orin aamulla, se oli kököttänyt eri puolella tarhaa ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä näyttänyt nytkään kaipaavan poniruunan tai minkään muunkaan nelijalkaisen seuraa. "Mene pois alta tai se syö sut", tuhahdin Rokille, jonka nappisilmät tuijottivat mua paksun otsaharjan alta. Ruuna väisti vikkelästi Haukkaa, joka luimisti korvansa saman tien, kun mä sain pyöräytettyä orin pihaton puolelle. "Oo kiltisti", mumahdin mustankirjavalle ennen kuin se laahusti lähimmälle heinäkasalle, hätyyttäen Diablon pois sen luota. Kello lähenteli puolta kahtatoista, kun mä olin vetänyt Haukan varusteisiin kevyen rasvakerroksen ja kiillottanut ne haluamatta edes tietää varusteiden arvoa. Mun vastuullani täytyi olla ihan järjetön rahasumma yhden suomalaisen nelijalkaisen ja sen varustearsenaalin muodossa. Se jos mikä motivoi hyppäämään pyörän selkään ja kääntämään ajatukset kohti työvuoroa, joka läheni yhtä uhkaavasti kuin taivaalle ilmestyneet sinertävänharmaat pilvet. //Mainio ratsastustarina! Reeniä reeniä vaan, niin Matildasta ja Haukasta saadaan kisakenttien kovin kaksikko! ~W
|
|
|
Post by Matilda on Aug 25, 2017 17:38:36 GMT 2
25.8.2017 Haukka oli mulla vasta kuudetta päivää ja oli jo ehtinyt purra pihattokavereitaan, pudottaa kengän ja pitää pakkovapaan. Mä olin eilen joutunut työkaverin sairastumisen vuoksi pitämään kioskia auki koko päivän ja euronkuvat silmissä mä olin sysännyt muuan mustankirjavan pois päästäni - olihan se pihatossa. Siis ainakin toistaiseksi. Tallin ryhmään oli toissapäivänä ilmestynyt kuva ilmoitustaulusta, jossa komeili Kaisun ilmoituslappu. Newerrasta tulisi yksityistalli.Mulla oli tästä uutisesta hyvin ristiriitaiset fiilikset: Haukka saisi karsinan tallista ja ikioman tarhan, jossa se ei vaarantaisi muiden hevospoloisia, mutta samalla muutos tarkoitti sitä, että Priia muuttaisi miltei kaikkien muiden tallin hevosten mukana pois. Ja musta tuntui kuin mä olisin pettänyt sen siron vaaleanharmaan tamman. Haukka ravasi kentällä verkkaaseen tahtiin. Mä olin muistanut ottaa raipan mukaan ja kun ori ei reagoinut pohkeeseen, mä hipaisin sen kylkeä raipalla - aivan pohkeen takaa, kuten joskus oli opetettu. Mustankirjava ampaisi eteenpäin niin voimakkaasti, että mun tasapaino heitti parin sekunnin ajaksi. Kun löysin takaisin kevennyksen rytmiin, mun allani liikkui huomattavasti kevytkenkäisempi Haukka. Haukan laukassa olisi voinut istua vaikka koko päivän. Mä yritin väkertää päätyihin ympyröitä, ettei laukkaaminen olisi jäänyt turhanpäiväiseksi seilaamikseksi, mutta samaan aikaan mä olin niin hukassa kuin mahdollista. Oli sanomattakin selvää, että mä odotin sen muuan Merikannon valmennuksia kuin kuuta nousevaa. Mä tarvitsin sitä. Haukka tarvitsi sitä. Olinhan mä mennyt ilmoittamaan meidät jo ensimmäisiin kisoihinkin.Inna talutti Pusun kentälle juuri, kun mä olin laskeutumassa Haukan satulasta. Mustankirjava alkoi pitää jotain epämääräistä ääntä ottaen sivuaskeleen sillä samaisella sekunnilla, kun mä roikuin puolimatkassa alas. Niinpä mä olin ihan naurettavan lähellä totaalipyllähtämistä aamuisesta sateesta kostuneelle kentälle. "Maltahan nyt", kuulin Innan mutisevan tammalleen, joka vingahteli korvat hörössä. Haukka oli jähmettynyt patsaaksi löysätessäni vyötä, mutta koko orin olemuksesta näki, että se saattaisi lehahtaa lentoon hetkenä minä hyvänsä. Niinpä mä puristin ohjia kaksin käsin taluttaessani ylläpitohevoseni mahdollisimman turvallisen välimatkan päästä - ja mahdollisimman ripeästi - pois kentältä. Haukka taisi jopa oikeasti nauttia harjauksesta. Mä kävin orin karvaa läpi reippain vedoin, pyyhkien erityisen tarkasti pois kostean hiekan rippeet mustankirjavan jaloista. Suojat olivat siinä kunnossa, että niille pelkkä harjaus ei riittäisi: siis oikeasti, niiden päällä oli miltei sentin paksu hiekkakuorrutus. "Hyvä poika", mutisin taputtaen Haukan kaulaa harjauksen päätteeksi. Puoliveriori vain huokaisi syvään, kun mä pyöräytin sen pihaton tarhan puolelle ja katselin, kuinka Rokki sai jälleen kerran lähdöt heinäkasalta. Mä satuin tallin pesupaikalle juuri siihen aikaan, kun käytävällä oli menossa jonkinlainen kyläkokous. Melli ja Wilma moikkasivat mulle hymyillen, Erik mutisi jotain Nora kainalossaan ja Elle hymyili ystävällisesti. Niiden lisäksi seinään nojaili mustaan huppariin ja lännenlätsään sonnustautunut brunette, joka yritti porata katsettaan niin syvälle mun sieluun, etten mä vaivautunut edes nyökkäämään. "Pitäisi varmaan hypätä ennen Laurin tuloa, että saadaan siitä enemmän irti", Melli mietti ääneen. Nora mutisi jotain, joka hukkui veden kohinaan suihkutellessani Haukan jännesuojia puhtaaksi. Kukaan ei ollut kiinnittänyt muhun sen enempää huomiota tervehdysten lisäksi, eikä se haitannut mua millään lailla. Kun Haukan suojat olivat jälleen mustat ja tuoksuivat hennosti mäntysuovalle, mä huomasin kyläkokouksen olevan lähellä loppuaan. Wilma oli loppuajan vilkuillut suuntaani, mutta mä olin pitänyt katseeni sinnikkäästi juuriharjassa ja hiljalleen kastuvassa betonilattiassa. "Mäkin voisin hypätä", totesin, vaikka keskustelu esteistä oli vaihtunut ponien söpöysvertailuun jo monta tovia sitten. Ai voisin vai?"Ai", Wilma ihmetteli. "Siis haluatko sä hypätä meidän kanssa vai jätetäänkö me esteet pystyyn?" "Miten vaan", hymähdin nostaen katseeni kasvoihin, joilta paistava yllättyneisyys oli miltei pienen virneen arvoinen. //Ihana! Toi loppu! Maukka se osaa yllättää!!! <3 ~W
|
|
|
Post by Matilda on Aug 27, 2017 16:40:30 GMT 2
27.8.2017 Se oli täydellinen sunnuntai: aurinko paistoi ja Haukka oli ollut mulla tasan viikon. Siis mä olin pitänyt ylläpitohevoseni hengissä kokonaisen viikon. Ja sen pihattokaveritkin olivat vielä toistaiseksi hengissä.Se raviäijä oli paahtanut pihattotallin karsinoiden parissa koko viikonlopun. Tätä menoa Haukka muuttaisi tallin puolelle iltaan mennessä, enkä mä panisi pahakseni. "Hyppäättekö te tänään?" kysyin Wilmalta, joka pörräsi poninsa luona. Mä olin bongannut tytön käsivarsilla estesatulan ja huomannut pirteän jännittyneen hymyn sen kasvoilla. Sellaisen, jota mä en usein väläytellyt tallilla, mutta joka oli saanut perhoset lehahtamaan mahassani: olisiko tänään se päivä, kun mä hyppäisin Haukalla ensimmäistä kertaa? "Joo, tuutko säkin?" Wilma henkäisi ilahtuneesti. "Melli ja Nora hyppäsivät äsken ja mä olin puomityttönä. Nyt on mun vuoro." Mä olin vastannut myöntävästi. Haukka ei ollut jaksanut ärhennellä varustaessa, ei edes mun taiteillessa martingaalin kanssa tai survoessani tummansinistä korvahuppua orin päähän. Haukka näytti hassulta meksikolaisine suitsineen ja D-kuolaimineen, koska jo viikossa mä olin tottunut sen englantilaisiin suitsiin. "Parempi käyttäytyä", mutisin mustankirjavalle vetäessäni turvaliivin vetoketjua kiinni. Kentälle oli pystytetty useampikin este, joita Melli oli laskemassa pienemmiksi. Tyttö huiskautti mulle pirteästi kättään ja mä nyökkäsin mahdollisimman pirteästi. Puomitytöstä ei olisi hyötyä, jos mä ajaisin sen pois heti alkuunsa. Haukan käynnissä oli tarmoa heti ensimmäisestä askeleista lähtien. Ori höristeli korviaan esteitä kohti, eikä mulla ollut enää niin varma olo. Entä jos Haukka levitoisi täysin ja mä löytäisin itseni maistelemasta kosteaa hiekkaa? "Se näyttää hyvältä", Melli kehui laukatessani Haukalla kevyessä istunnassa. Mun itsevarmuuteni kohosi hetkellisesti, vaikka olinhan mä tuntenut sen satulaan asti: puoliveriori toden totta laukkasi läpi rungon, liikkuen kerrankin täysin omalla moottorillaan. Hetken mun olo oli kuin ammattilaisella siirtäessäni Haukan helposti laukasta suoraan käyntiin pelkällä istunnan tiivistämisellä. "Mä voin aloittaa!" Wilma ilmoitti päättäväinen ilme kasvoillaan. Rokki pärskähti punapäisen tytön nostaessa laukan päädyssä. Mä annoin Haukan kävellä toisesa päädyssä vähän pidemmällä ohjalla seuraten samalla mustan ponin lähestymistä ristikolle. Wilman huulet muodostivat äänettömästi lukuja viimeisten askeleiden aikana ja ponnistuspaikka osui kohdilleen. "Hyvä!" Melli hihkaisi. "Matilda tuutko sä kans tän ristikkona?" Nyökkäsin näpräten ohjia käsiini. Haukka tarjosi saman tien laukkaa, enkä mä pidätellyt oria turhaan: oli parempi, että sillä oli menohaluja, koska mä olisin muuten voinut jänistää. Haukka yritti oikaista päädyssä, mutta mä istuin tiiviisti satulaan ja ratsastin tien pienelle ristikolle huolella. Viimeisten metrien aikana mä ehdin käydä päässäni läpi kaikki variaatiot epäonnistuneesta hypystä ja lausua hiljaisia rukouksia. Samaan aikaan mun allani laukkasi innostunut, esteelle hyvin imevä ori, joka ei jäänyt odottamaan mun päätöksiäni: Haukka ratkaisi lähestymisen venyttämällä viimeistä askeltaan. Mä ehdin kuin ehdinkin mukaan hyppyyn, joka tuntui valtavalta esteen kokoon nähden. Haukka oli esteratsu, jolla Kristiina oli ehtinyt kisata II- ja III-tasoilla ja mä sisäistin sen kunnolla vasta liideltyäni mustankirjavalla yli parista pystystä. Ensinnäkin, sillä hevosella oli ihan järkyttävä hyppykapasiteetti. Ilmeisesti hyppytauosta innostunut ori otti jopa pienet esteet tosissaan ja hyppäsi huolella niistä jokaisen. Toisekseen, Haukan ratsastettavuus oli parantunut täydet sata prosenttia: ori reagoi pohkeeseen mutta jarrut menivät läpi, ainakin toistaiseksi. Mun tarvitsi käytännössä vain ohjata mustankirjava esteelle ja pysyä kyydissä. "Mä lopetan tähän!" huikkasin arviolta 80-senttisen okserin jälkeen. Se oli ollut luultavasti vain aloittelijan tuuria, mutta mä olin ihan helkkarin tyytyväinen - niin itseeni kuin Haukkaankin. "Ai, nyt jo?" Melli ihmetteli. Mä olin ottanut ristikon jälkeen vain parit hypyt pystylle ja siirtynyt sitten tahkoamaan päätyyn pystytettyä okseria, jolla Haukka pääsi vähän venyttelemään. Korkeus ei ollut huimannut oikeastaan kumpaakaan, mutta mä olin halunnut pelata varman päälle. "Jep", tokaisin päästäen Haukkaa ravaamaan pidemmällä ohjalla. Ori pärskähteli tyytyväisenä kaulaansa venytellen, enkä mä halunnut peitellä hymyä, jonka mustankirjava oli huulilleni nostanut.
|
|
|
Post by Matilda on Sept 21, 2017 16:44:43 GMT 2
Tallivihkomerkintöjä syyskuulta 2017 3.9.Haukka on ollut mulla tänään kaksi (!!) kokonaista viikkoa. Ja se on vielä hengissä. Me juhlistettiin tätä merkityksellistä päivää lähtemällä käyntimaastoon. En mä muuten, mutta Erik kaipasi seuraa puttensa kanssa. Haukka käyttäytyi hyvin alun spookyilyä lukuunottamatta ja mulla oli ihan kivaa. 4.9.Hyppäsin Haukalla pikkuesteitä. Haukkis sanoi että nyt mennään ja mä lähinnä ohjasin. Mistä kontrollia saa ostettua?? 6.9. Valmennukset lähestyvät kovaa vauhtia. Mä yritin työstää Haukkaa tänään sileällä, mutta se jäi lähinnä yrityksen tasolle. Haukan mielestä koulutuuppailu oli maailman tylsintä eikä se olisi viitsinyt nostella jalkojaan sen vertaa, että olisi nostanut edes laukkaa terävästi. Huomenna se saa olla vapaalla, keräisi vaikka vähän virtaa. 8.9.Haukkis oli kerännyt virtaa, tai ainakin se aloitti heti valmennuksen alkuun jäätävän huutelun tammoille. Mua hävetti ihan helkkaristi, kun meidän ensiesiintyminen sille Merikannolle oli sellainen. Haukka näytti varmaan enemmän hirven ja kirahvin risteytykseltä kuin suomalaisen jalostustyön tulokselta. Lopputunnista se oli jo parempi ja tänään laukkakin pyöri. MUISTA: siirtymisiä!! Paljon! + Hommaa joku marmattamaan istuntavirheistä. 9.9.Lauri Merikanto läpiratsasti Haukan. Tottakai Haukkiksen laukka pyöri sillä kuin unelma, eikä heppa näyttänyt muutenkaan isolta rahtilaivalta sen kokoisen miehen alla. Laurikin kuitenkin huomautti Haukan vaativan paljon ratsastajaltaan, joten ei se mikään automaatti ole muillakaan! Sillä isolla okserilla Haukkis oli ihan elementissään ja Lauri olisi kuulemma hypännyt sillä mieluusti enemmänkin. Hieno mörökölli. Siis Haukka. 10.9.Voi jessus mikä kuumotus estevalmennuksesta saattoikaan tulla...... Mutta mä selvisin ihmeen hyvin! Siis eihän se vielä sujuvaa ole, ei lähellekään, mutta mä tänään mä en vaan roikkunut mukana. Laurin vinkeistä oli tosi paljon hyötyä ja se neuvoi hyppäämään säännöllisesti, että mä saan rutiinia ja tuntumaa Haukkaan joka osaa kaiken - ainakin omasta mielestään. Onneks noin isolla hevosella esteet tuntuvat pienemmiltä. 13.9.Mä tulin tallille jo 8:00 ja kävin kyhäämässä maneesiin viiden esteen radan, jonka löysin netistä yks päivä. Ysin maita me aloitettiin Haukan kanssa privaatit estetreenit niin, että mä kapusin alas joka kerta kun esteitä täytyi nostaa. Tuli muuten ratsastettua huolellisesti, ettei tarvitsis nostella pudonneita puomeja.. Haukkis oli ihan super! Se liikkui eteen mutta oli avuilla ja mä hyppäsin radan kasikymppinä. Hieno eläin! ps. Ilmoittauduin koulukisoihin heC ja heB ja esteille 60cm ja 80cm. Jännittää. 16.9. Erik kengitti Haukan. Nyt kelpaa kisailla ens viikonloppuna! Haukka malttoi jopa seistä paikallaan syömättä kengittäjäänsä, porkkanalahjukset toimivat. 18.9.Mä tein tälle viikolle ohjelman kisaviikonloppua varten! Tänään kevyt koulutreeni, huomenna esteitä, keskiviikkona maastoon (jos jaksan kysyä jonkun mukaan), torstaina vapaa ja perjantaina kouluohjelmien läpiratsastus. Tänään Haukka oli aika kiva, toivotaan että hyvä vire pysyy yllä koko viikon. 21.9.Vaikka Haukalla oli vapaapäivä, mä tulin jo putsaamaan sen estevarusteet ja katsomaan, että sen kaikki neljä jalkaa ovat tallella. Haukkis katseli mua tarhastaan niin kaihoisasti, että mä kävin hakemassa sen sisälle harjattavaksi. Mä voisin vaikka väittää, että se on jo yhdistänyt mut omaksi ihmisekseen ja vaikka se esittää edelleen coolia, se taitaa silti vähän tykätä musta. Nyt mun täytyy jatkaa kouluohjelmien harjoittelua, koska mä sekoitan ne lahjakkaasti keskenään. //Ihana! Kiva erilainen merkintä, tykkäsin hurjasti näistä Matildan kuvailuista! "Mistä kontrollia saa ostettua???", ihana =D ~W
|
|
|
Post by Veeti on Oct 19, 2017 14:32:46 GMT 2
Huippupuokki19.10. First one
Mä tuijotin hullunkiilto silmissäni tuota isoa ja ärtyneen oloista oria, jonka jokainen mustavalkoisen karvameren peittämä lihas värähteli jännittyneenä. Latotallin pienestä ikkunasta paistoi vaalea, kellertävä syysaurinko, joka sai juuri harjatusta hevosesta irti lennelleet pölypallerot kiiltelemään taianomaisesti.
"Se on niin hieno", paikalle ilmestynyt Melli sihahti niin hiljaa, etten meinannut edes kuulla tuon sanoja. Matilda pyöräytti silmiään ja ojensi hevosensa ohjat kouraani. Nostin kypärän päähäni ja puin hanskat käteeni. "Kannattaako mun ottaa raippa?" kysyin tuijottaessani arvioiden mustankirjavaa puoliveristä. "No.. Ei siitä kai haittaakaan ole", Matilda tuumi pohdittuaan hetken verran.
Lopulta mä istuin Haukan kiiltelevässä estesatulassa, toista kertaa elämäni aikana. Aikaisemmalla kerralla kävimme Mellin kanssa yhdessä maastossa, mutta se ei ollut kunnollista ratsastusta.
Muutama päivä sitten Matilda oli istahtanut viereeni taukotilassa ja kysäissyt, olisinko innokas vuokraamaan Haukkaa. Tai lähinnä liikuttelemaan sitä viikottain silloin, kun hän itse ei ehtinyt. Mä olin totta kai suostunut heti, sillä samanlaista tilaisuutta ei ihan hetkeen tulisi vastaan. Mun unelmani oli aina ollut päästä ratsastamaan jotain haastavampaa ja isoa puoliveristä aktiivisesti, halusin päästä kehittymään sen kanssa.
Siinä alkukäyntejä kävellessäni muistelin entistä hevostani. Dexter, tutummin Dexu oli hyvin samantyylinen kuin Haukka. Sekin oli ollut reaktiivinen FWB, tosin kiltimpi ja ruuna. Sekä tietenkin ihan eri värinen. Olin pitänyt siitä todella paljon, mutta toisin kuin Haukka, se oli aivan liian helppo hevonen. Ensihevoseksi ihan mahtava, ja olin oppinut sen kanssa paljon, mutta siihen se sitten jäikin. Ruunani oli päässyt ylläpitoon pikkutytölle, joka halusi oppia kilparatsastajaksi. Ja voi kuinka onnellinen Dexu olikaan sen tytön kanssa.
Kun lopulta olin päässyt yli entisen hevosen muistelemisista, keräilin ohjat varovaisesti tuntumalle. Haukka aloitti shownsa heti - pää taivaisiin, selkä alas ja "hyiäläkoske"- moodi päälle. Huokasin syvään ja hitaasti aloin lämmitellä oria Matildan ohjeiden saattelemana.
"Rentoudu itse Veeti. Ja sitten pyydät vähän eteen, naputa raipalla sinne takajalkaan, että se työntää kunnolla. Sen täytyy saada takajalat käyttöön, että se voi kantaa itseään. Juuri noin! Hyvä", kaikui maneesissa. Matilda osasi neuvoa hyviä kikkoja orinsa ratsastamiseen, eikä aikaakaan kun Haukka alkoikin pikkuhiljaa rentoutua ja pyöristyä.
Alkuraveissa annoin sen liikkua hieman eteen-alas, kuitenkin niin, että sen täytyi työntää kunnolla ja pysyä tuntumalla. Muutaman kierroksen jälkeen istuin satulaan ja aloin taivuttelemaan mustankirjavaa isoilla ympyröillä. Välillä unohdin pitää jalan lähellä, jolloin Haukka huomasi tilaisuutensa lössähtää. Ensin se painui edestä hyvin raskaaksi ja mutkalle, sitten jätti takajalat matkasta ja lopulta huojui tasapainottomana ympäri maneesia. Niinpä jouduin taas ratsastamaan mustankirjavan aloituspisteestä takaisin siihen vaiheeseen, mihin olin sen hetki sitten saanut.
"Ei oo helppoo ei", naurahdin siirtäessäni orin käyntiin. Annoin sille pitkää ohjaa, jotta se sai venytettyä itseään välikäyntien ajan eteen-alas. "No ei tosiaan. Se kyllä rentoutui ihan hyvin, sä et oo sen mielestä ihan perseestä", Matilda hymähti, "se onkin ehkä enemmän miesten ratsu, tai ainakin sellaiseksi mä sitä vähän miellän", hän jatkoi. "No sit on kyllä jonkun täytynyt mennä pieleen, et sä ainakaan mun silmään mieheltä vaikuta", totesin hymyillen. Sain - ihme ja kumma - Matildasta aidon naurahduksen ulos.
Lopulta siirsin orin uudelleen raviin. Dieselmoottori käynnistyi pikkuhiljaa, ja sainkin Haukan liikkumaan hieman kevyemmin. Se polki nyt jo melkein napakasti takasiaan hiekkaan, jopa silloin kun kokosin ravia hieman siirtyessämme laukkaan.
Ensimmäinen nosto oli farssi. Kirjaimellisesti. Orin ravi lässähti kasaan, se harppoi muutaman pikajuoksuaskeleen ja lopulta hypähti löysään laukkaan pitkänä kuin nälkävuosi. "Veeti! Yritä edes!" Matilda motkotti maneesin keskeltä. Siirsin mustankirjavan takaisin raviin ja keräilin hajonneet palaset kasaan. Lopulta olin samassa pisteessä kuin äskenkin.
"Sitten pidätät kunnolla, vatsalihaksilla. Niin että se herää ja tajuaa, et sulla on sille uus tehtävä. Noin juuri. Sitten napakat pohkeet, Veeti, napakat", Matilda ohjeisti. Tein työtä käskettyä ja tällä kertaa nosto oli edes suurin piirtein oikeaoppinen. "Ja sit eteen, eteeeeeen. Kunnolla. Hei huhuu, pohje? Nonii, näin just".
Lopulta Matilda antoi mun siirtää hevosen käyntiin ja liu'uttaa ohjat sormieni välistä löysäksi. Haukkakin vaikutti ihan tyytyväiseltä. "No olisi se huonomminkin voinut mennä", Matilda tuumi, "itseasiassa se näytti suurimman osan ajasta ihan hyvältä! Sun pitää vain uskaltaa ratsastaa sitä, et voi vaan jäädä matkustamaan." "Joo, täytyy muistaa. Mut tää oli kyllä oikein kiva, näin oikeissakin töissä", hymyilin ja taputin orin kaulaa.
Haukka oli hionnut hieman, joten pyyhkäisin sen läpi kostealla sienellä. Ulkona satoi, muttei tuullut ja lämpömittarikin oli, ihme ja kumma, yli kymmenessä asteessa, joten päätimme pistää hevosen ulos ilman loimea. "Eihän se siellä ole enää kuin puolisen tuntia, sitten se otetaan sisään", laskeskelin vilkaistessani puhelimen kelloa.
Kun olin jo lähdössä kotiin, pysähdyin Haukan tarhalle tuijottelemaan oria. Se mulkaisi minuun kiukkuisesti tarhan perältä, mutta yhtäkkiä pomppasikin raville ja hiippaili eteeni. Sen harjassa oleva pieni letti oli alkanut purkaantumaan, joten nyppäisin kumilenkin irti ja selvitin vaaleat jouhet aidan yli kurkotellessani. "Sä oot kyllä tosi hieno".
//Halusin tehdä jotain kuvantynkää tähän kirjoituksen oheen, mutta en saanut itse aikaan oikein mitään.. Niinpä päätin sitten väritellä nämä linet ihan omaksi ilokseni ! //Tosi kiva tarina ja ihanasti väritetty kuva <3 Veeti-tarinoita on aina yhtä kiva lukea! ~Nora
|
|
|
Post by Matilda on Oct 22, 2017 18:29:24 GMT 2
22.10.2017 Loppuviikko oli tuonut tullessaan yöpakkaset. Mä olin viimeiset viikot katsellut käytettyjä autoja netistä toivoen, että mulla olisi varaa edes jonkinlaiseen purkkiin jonka turvin pyyhältää tallille huomattavasti nopeammin kuin pyörällä. "Kiitti taas", ähkäisin Erikille, jonka kyytiin mä olin liftannut ties kuinka monennetta kertaa. Tällaisina aamuina, kun mulla oli iltavuoro, aamutalliin herännyt tallipoika oli varsin hyödyllinen kaveri. "No problem", Erik naurahti tuttuun tapaansa, pamauttaen kuskinpuolen oven kiinni rennosti hymyillen. Haukka kuikuili mua epäilevänä saadessaan aamurehunsa. Mustankirjava ei enää luimistellut mun mennessä karsinaan, mutta ei se sen suurempaa rakkauttakaan osoittanut. "Tykkäätkö sä Veetistä enemmän?" mumahdin puoliääneen, kun Haukka pärskähti tyytymättömänä peruuntuessani karsinasta hieman hitaasti orin makuun. Erik vilkaisi mua huvittuneena, nakaten sitten Haukan naapureiden rehusankot käsiini. "Voit tienata bensarahat." Haukka sai syödä rehunsa ja puolet aamuheinistään kaikessa rauhassa sillä välin, kun mä puhdistin eiliseltä jääneet varusteet. Tänään vuorossa oli juoksutuspäivä, vaikka mulla olisikin ollut aikaa ratsastaa ori. Se oli kuitenkin eilen toiminut niin hyvin, etten mä nähnyt tarpeelliseksi muuta kuin palauttelevan juoksutuksen. Mä tuijotin vähän hölmistyneenä Haukan harjapakkiin ilmestynyttä porkkanapussia - Veeti oli tainnut ottaa vuokraajan roolinsa tosissaan. Oli helpottavaa ajatella, että mulla oli nyt apulainen, jonka vastuulle mä saatoin jättää Haukan liikutuksen kerran tai kahdesti viikossa. Mulla oli edessä pari tiukempaa työviikkoa, joiden lomassa pelkkä ajatus tallille repeämisestä joka päivä stressasi. Veeti oli kuitenkin osoittanut taitonsa mulle jo ensimmäisellä ratsastuksella, joten me oltiin päästy hyvään diiliin: poika saisi liikuttaa Haukkaa puoli-ilmaiseksi mun suunnittelemani viikko-ohjelman mukaan. Mua se helpotti tallipäivien vähenemisen ohella pienenä rahallisena avustuksena, jolla sai katettua Haukan Racing Protein -rehun. Reilu kauppa.Jätin sivuohjat löysälle alkuravien ajaksi. Haukka liikkui melko verkkaaseen tahtiin tyhjässä maneesissa, mutta reipastui pienestä raipan heilautuksesta. Loisteputkien kelmeässä valaistuksessa ori näytti vielä kiiltävämmältä ja isommalta kuin oikeasti oli, enkä mä olisi voinut olla tyytyväisempi. Kaikista niistä alkuvaikeuksista huolimatta me oltiin saatu treenit käyntiin hyvällä menestyksellä ja mulla oli vahva fiilis siitä, että Veetin hyppääminen remmiin edesauttaisi niiden nousukiitoa. En mä sitä sille tulisi ääneen myöntämään vielä pitkään aikaan, mutta jollain tapaa mä pidin sen nuoren miehen asenteesta. Ja siitä, kuinka sen jokainen ele näytti sen pitävän Haukasta. Ja kolhon, mustankirjavan orin kohdalla se ei ollut mikään itsestäänselvyys.
|
|
|
Post by Matilda on Oct 25, 2017 18:26:13 GMT 2
25.10.2017 © Loci (linet) & Velma (väritys)
Matilda ja Haukka treenailemassa maneesissa alkuillasta. Haukka liikkui kivasti läpi kropan ja kutakuinkin oikein päin!
|
|
|
Post by Matilda on Nov 20, 2017 9:21:47 GMT 2
19.11.2017
Mua kauhistutti. Haukka oli kulkenut tänään kuin ajatus. Ori vaati edelleen mun jokaisen lihaksen liikkuakseen kunnolla, mutta se oli kerta toisensa jälkeen sen väärti. Etenkin tänään, kun me oltiin hypätty radanpätkää miltei metrin korkeudessa. Haukan kanssa treenaaminen ei kuitenkaan ollut syy sille, että mua kauhistutti. Ei enää. Haukan omistaja, Kristiina, oli soittanut mulle eilen. Siinä ei ollut mitään epätavallista, koska me pidettiin säännöllisesti yhteyttä – olihan Haukka kuitenkin edelleen Kristiinan hevonen. Mutta tällä kertaa Kristiina oli kuulumisten kyselyn lisäksi kääntänyt puheen meidän tulevaisuuteemme. Tavoitteisiin. Ensin mä olin änkyttänyt, että tilanne oli hyvä näin. Mä ehdin ratsastaa keskimäärin viitenä päivänä viikossa ja Veeti hoiti loput. Meidän yhteistyö Haukan kanssa oli kehittynyt, koska mä uskalsin vaikuttaa oriin päivä päivältä enemmän. ”Entä valmentaja? Miten usein se Lauri käy siellä?” Kristiina oli heittänyt. Mä olin vastannut, että no, Lauri on käynyt suunnilleen joka toinen kuukausi ja silloin mä olin tajunnut sen itsekin. Ei se riittänyt. Vaikka mä kuinka viihdyin Newerrassa ja puitteet kelpasivat niin mulle kuin Haukallekin enemmän kuin hyvin, me tarvittiin valmentajaa kipeämmin kuin mä olin uskonutkaan. Kristiina oli väläyttänyt mahdollista ruunauskorttia, joka voisi helpottaa tulevaa kisauraa entisestään: Haukan tahmeus luultavasti helpottaisi ja puoliverisen keskittymiskyky paranisi. Puhelun loputtua mun fiilikset olivat enemmän kuin ristiriitaiset: samaan aikaan mun teki vain mieli sulkea koko ajatus pois päästäni, mutta mä olin silti eksynyt Kristiinan vinkkaaman tallin sivuille. Muutto tarkoittaisi konkreettista muuttoa, mutta mä tiesin, että siellä päin Suomea R-Kioskeja riitti ja siirto saattaisi olla mahdollinen. Haukka luimisti korvansa, kun mä avasin karsinan oven, mutta väisti kohteliaasti nakatessani heinätupon karsinan nurkkaan. Se mustankirjava ori oli palauttanut mun intohimoni ratsastukseen ja Kristiinan puhelun myötä syttynyt palo mun sisälläni ei ottanut hiipuakseen. Mua kauhistutti, koska mä tiesin, että Newerrasta lähteminen oli mun tämänhetkisen ratsastusurani kannalta ainoa ratkaisu.
|
|
|
Post by Matilda on Nov 21, 2017 15:02:26 GMT 2
21.11.2017 Uusi vuokrasoppari tehty, Haukka muuttaa uuteen kotiin. Kiitokset kaikille tallikavereille ja vuokraaja-Veetille!
|
|