|
|
Post by Santra on Jun 7, 2017 23:20:56 GMT 2
SH-TAMMA NATU-MORA om. Santra N. |
|
|
|
Post by Santra on Jun 30, 2017 20:19:00 GMT 2
Uusi koti, Newerra
Ilta-aurinko loi jotain säteitä puiden lomasta, kun laitoin päitsiä tammalleni kopissa. Maa oli märkä, ilmassa tuoksui pellot ja talli. Ohi ajetuilta laitumilta kantautui hirnahduksia joita Mora kuunteli kiinnostuneena. Mä olin aina se, jota eniten hermostutti uusissa tilanteissa ja paikoissa.
Tallin omistaja, Kaisu, tuli aukaisemaan puomin takapuolelta, ja Mora peruutti vähän hatarasti maan kamaralle. Ajettu matka oli pitkä ja olisi ehkä täytynyt pitää vielä yksi kävelytauko. Isäni jutteli Kaisun kanssa, kunnes lähti kiikuttamaan painavimpia tavaroita kärrien päällä tallin suuntaan.
Mora hirnahteli ja otti pari tanssiaskelta, kunnes jyräsi lähimmälle heinätupolle syömään mä kuin märkä rätti perässä. Se oli saanut jo illan väkirehut ja heinää matkalla. Ärähdin ja jatkoin suomenhevosen kanssa kävelyä parkkialueella. Kaisu käveli tarmokkaasti meidän luokse jokin räksyttävä hyber-karvaturri perässään.
"Olisitko sä halunnut viedä Moran jo laitumelle? Siellä on melkein kaikki ja tää tammuska oli vissiin sosiaalinen tapauskin?"
"Öö", jäädyin havahduttuani taas maan pinnalle, "kai tän vois sinne huitasta."
Kaisu hymyili ja neuvoi mihin osioon laskisin Moran villiintymään. Purin kuljetussuojat tamman jaloista nopeasti sen mutustaessa vihreää, heitin turhat tavarat traikkuun ja lähdin raahaamaan jättiä perässäni laitumelle. Puolessa välissä matkaa se kuitenkin innostui niin, että tuli vihdoin kulkemaan viereen löyhälle narulle ja tönimään mua eteenpäin. Se oli taas omassa elementissään, niin Moraa.
Tulevat bestikset juoksivat aidan vieressä, toiset bee-äf-äffät laidunti hieman kauempana, kun saavutimme oikean aidan vierustan. Tungin tamman vauhdilla portin raosta vehreyksille ja se ravasi oitis tekemään tuttavuutta kaikkien kanssa. Haistelua, pari luimistusta kiljaisujen kera, potkuja, muutama rallipätkä ja Mora laidunti jo toisen hevosen vieressä niin kuin ei ikinä olisi nähnyt ruokaa. Uusi alku, ei uusia kujeita. Pliiis.
Istuin penkereelle pyörittelemään kuivunutta heinää suupielessäni, ohi ajoi pari autoa pois tallilta. Linja-autokin mateli kauempana, eihän tää talli ole edes hanurissa näköjään. Itikat alkoivat havaitsemaan ravintoa, joten ihailin vielä hetken maalaismaisemaa ja suuria laitumia, kaikkein eniten mun silmäterää, kunnes matelin takaisin trailerin luokse raapien puremia.
Tallilla isän kuljetuskalusto oli taas käynnistymässä.
"Mä vein jo kaikki teiän vähäset tavarat, Kaisu näyttää sulle huomenna mikä on sun kaappi ja miten asiat sujuu täällä, pääset mun kyydillä kylälle...", isä jolisi "mutta nyt ihan tosi lähet kotiis nukkumaan."
Kaisu hymyili. Se hymyilee varmaan aina. Nyökyttelin kummallekin, vedin anorakin päälle Moran vanhan loimen ja hyppäsin mutisematta autoon. Pikkukoira jäi pomppimaan Kaisun ympärille, laitumet valui ohitse ja näin kuinka Mora piehtaroi alueen ainoassa märässä mudassa. Kiva. Haaveilut sekoittui uneksi pitkästä aikaa.
Santra&Mora
Voi, miten kiva aloitustarina, tervetuloa! Ihanaa päästä jälleen lukemaan sun turinoitas =) Hienoa, että Mora soluttautui laitumen laumaan nopeasti, toivottavasti Santra-hahmokin solahtaa porukkaan mukaan! // Kaisu
|
|
|
|
Post by Santra on Aug 2, 2017 16:52:57 GMT 2
Satteista
Mora laahusti perässä ilman kiirettä. Vettä tiputti taivaalta hyvään tahtiin ja mun anorakki vuoti olkasaumasta. Jätti ei antanut kiinni helpolla, vaan kiukutteli ja juoksi karkuun. Oma villihevonen, jännää. Matka laitumelta talliin tuntui pitkältä. Pikkukoira tuli pyörimään meidän jalkoihin pihapiirissä ja mä rukoilin että tallissa olisi tyhjä paikka käytävällä samalla kun sade voimistui. Tallissa oli hiljaista, joten tuuppasin tamman pesukarsinaan, hain hoitokamppeet ja aloin sukia enimpiä vesiä pois. En ollut tutustunut keneenkään vielä kunnolla, hyvä jos pari nimeltä tiesin, joten tyhjä talli oli unelmien täyttymys. Sai puuhata rauhassa ilman paineita ja ahdistusta. Tamma kuivui yllättävän nopeasti sillä välin kun selvitin takkuisen hännän ja harjan. Kuivien päivien ansiosta rapaa ei ollut kuin kavioissa. Menin hakemaan kypärän kaapista, otin kuivan hupparin ja kipaisin samalla Moran suitset mukaan. Suitsin jättipään nopeasti ja lähdin raahaamaan tammaa perässäni maneesille. "Vau..." huokaisin kun pääsin sateelta piiloon. Maneesi oli tosiaan iso, isompi miltä se ulkoa näytti. Peilejä ja hyvä valo ja lämmin, myhäilin. Mora katseli ympärilleen silmät pyöreinä ja vilkuili itseään peilistä sillä välin kun vaihdoin kuivan hupparin märkien vaatteiden tilalle. Kipusin tamman pyöreään selkään jakkaralta ja annoin sen tutkia maneesia kävellessä. Keräilin ohjia ja aloin tekemään ympyröitä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Mora jyräsi alkuun hirvenä, mutta herkistyi ja venyi kuolaimelle. Asetin tammaa ja se jaksoi kulkea jo pienen pätkän kauniina. Korjasin ohjat paremmin käteen (se nyrkki kiinni! t. entinen opettaja) ja annoin Moralle luvan ravata pääty-ympyrällä. Vauhti oli melko luja, mutta tamman askellus oli yhtä liitoa ja selässä oli helppo istua. Kun oma kuntoni loppui muutaman suunnanvaihdon ja ravipätkän jälkeen, annoin hevoselle pitkät ohjat ja venyttelin omiakin jalkoja. Lätisin kehuja minkä jaksoin väsymykseltä - kolme varttia muuta kuin mummomenoa ja hiki virtasi meillä molemmilla. Joku länkkärihattuinen hahmo ja Erik kuikuili meitä hetken ennen kuin hävisivät varastoon. Vaivaantunut puna nousi poskille, mutta vakuutin itselleni, ettei sitä voinut nähdä niin kaukaa. Tulin alas selästä kun puuskutus rupesi tasaantumaan, kirosin hetken etten omistanut saumattomia housuja ja kävelin tamman vierellä vielä pari kierrosta. Otin märät vaatteet mukaan ja suuntasin kiireettömän tamman kanssa takaisin talliin missä harjasin sen läpikoitaisin huolella. Ilma oli parantunut huomattavasti aamuun verrattuna ja tuttuja tallilaisia vilahteli siellä täällä. Selvitin harjan ja hännän vielä uudestaan, tunnustelin jalat, viskasin loimen selkään ja annoin pari leipäkänttystä. Länkkärityyliin pukeutunut hahmo kopisi kenkineen talliin. "Hi, I'm Rose", se letkautti. Jäädyin hetkeksi kuten aina ennen kuin kykenin vastaamaan. Tosin tällä kertaa pidemmäksi aikaa, enklishh ei ollut ikinä mun vahvuuksia. "Santra." Nainen ei ollut odottanut mun vastausta puolta sekuntia pidempää ja Erik pudisteli päätään käytävän päässä. Nolotti niin että naama meinasi taas punottaa. Heitin märät vaatteet ja loimen kaappiin odottamaan ja rupesin kiskomaan nuokkuvaa tammaa kohti laidunta. Santra&MoraMukava tarina! Aloin miettimään, että Santra ja Rose saattaisi jopa tulla juttuun - ehkä?  // Kaisu
|
|
|
|
Post by Santra on Sept 2, 2017 19:08:06 GMT 2
 Seikkailtiin Moran kanssa maastolenkillä, tarttui jokin haju tamman nenään. //Upea kuva! Tilanne on tallennettu tähän hyvin! <3 ~W |
|
|
|
Post by Santra on Oct 21, 2017 21:08:05 GMT 2
21.10. ja lauantai
Hörpin toista termosmukillista teetä taukohuoneessa. Haukotus. Ulkona oli kylmä, syksy oli päässyt jo pitkälle. Aurinko oli noussut jo jonkin aikaa sitten, mutta en ollut törmännyt aamun aikana kuin Erikiin. Mäkin olisin varmaan ollut vielä peiton alla tuhisemassa, ellen olisi ollut näin huono nukkumaan. Koko yön mielessä oli vilissyt niin hyviä kuin huonoja muistoja, ja mun oli ollut pitkästä aikaa niin ikävä R:ää että koski.
Olin kuitenkin päättänyt lopulta, tai oikeastaan jo pari viikkoa sitten, että otan itseäni niskasta kiinni ja tutustun edes yhteen tallilaiseen. Olin ilmoittanut mut ja Moran halloween-maastoon, vaikken pukuleikeistä niin perustanutkaan. Kai sitä voisi sormiväreillä läträtä tamman naamaa.
Tee oli huvennut jo uhkaavasti, kun Melli tuli puhelinta naputellen taukohuoneeseen. Se tervehti katse edelleen näytössä ja lysähti huoneen toiselle puolelle, kun mä kiskoin hihoja käsien suojaksi. Päässä rupesi vilisemään pliisuja sanoja millä aloittaa keskustelu, mutta:
"Mikset soo ratsastan, ookko kipee?"
Mellin katse porautui muhun, ja tiesin että nyt olin huteralla jäällä.
"Ei oo huvittanu", se vastas. Mä nyökyttelin, vaikka Mellihän oli tapellut sen Rosen kanssa täällä maneesivuorostakin. Ei se vaikuttanut siltä että mielenkiinto lopahtelisi tuuliviirin lailla. Hiljaisuus jatkui ja Melli vaivaantui koko ajan enemmän. Hörpin teeni nopeasti loppuun ja suuntasin kohti pihattoa.
Mora hörähti mulle, kun tallustin sen luo. Se oli kasvattanut talvikarvaa hyvälle mallille ja olin jo harkinnut klippaamista, kunnes muistin loimituksen karun todellisuuden ja hintavuuden. Iskin tammalle päitset päähän ja päätin hiljaisen tallin kunniaksi suunnata pesukarsinaan.
Moraa sai, jälleen kerran, raahata perässä. Se eleli omissa haaveissaan välillä pysähdellen ja kaukaisuuteen katsellen. Matka portilta tallin ovelle kesti valehtelematta vajaan puolisen tuntia. Pesukarsinaan meno sujui hyvin, ja mä annoin tamman olla yhden narun varassa.
Vaikka Newerran tarhaukset oli parasta mitä olin siihen asti tavannut, oli nekin saaneet osansa syksyn lillinki-keleistä. Huuhdoin Moran jalat nopeasti haalealla vedellä, varmistin että kaviot olivat kasassa ja aloin sukimaan pörrökasaa. Pallottelin ratsastuksen ja ajamisen välillä, kunnes päädyin jälkimmäiseen.
Kaivoin kaapin perältä silat, en ollut vielä kertaakaan ajanut tammaa täällä. Mora virkistyi silmin nähden kun tulin nahkasuikalekasan kanssa pesarille. Se koitti kuopaista pari kertaa lattiaa niin kuin nuorina vuosina, mutta ärähdin sille. Sain varustaa niin-uljaan-kilpurin melko rauhassa ja siirryin ulos vauhdikkaan oloista hevosta pidellen (ajatella). Etsin tovin aikaa vanhoja kilpakärrejämme, kunnes muistin mistä Wilma aina haki
ponilleen rattaat.
Mun kävi tyttöä sääliksi ja olisin halunnut olla avuksi tai piristää, vaikka en ollut saanut suutani aukaistua asiasta.
Pakotin Moran olemaan paikallaan, kun köytin kärrit perään. Istahdin jesarilla korjatulle penkille vauhdista, ja annoin Moran kävellä kohti rantaa. Kun tamman liikkeet oli auenneet, annoin sen jolkottaa omaa tahtiaan, mutta vauhti kiihtyi ja kiihtyi. Syksyinen raikkaus puri kylmänä poskia, tuuli ulisi korvissa ja sormia paleli lapasten läpi. Aarne käveli pellon reunaa tutkien ja me viiletettiin ohitse. Kesän pituinen absoluuttinen tauko ajelusta oli sytyttänyt tammaan sen kipinän, joka siltä oli himmennyt jo pari vuotta sitten. Hymy kiri väkisinkin korviin ja Mora kiisi maan pinnan yllä.
Lopulta lähestyimme risteystä, ja pidätin hikisen tamman käyntiin. Mulla ei ollut hajuakaan kuinka pitkä matka me oltiin juostu. Mora puuskutti ja mun kädet oli ihan hellänä pitelystä. Käänsin tamman ympäri ja annoin sen jolkottaa vielä jonkun sata metriä kohti kotia, kunnes se hidasti vauhtia omatoimisesti. Annoin ohjien riippua ja lämmitin kohmeisia käsiä hieroen. Ja sillä hetkellä tein toisen päätöksen - me vielä ajettaisiin ainakin yhdet kilvat.
//Aivan ihana tarina! Kirjoitat jotenkin niin ihanasti, sun tarinoita on aina kiva lukea <3 ~W
|
|
// Kaisu