Vappubileet, voiton bileet, estekisojen jatkot....

Palkintojenjako oli loppunut ja Pau oli aivan täpinöissään siitä, että sai ratsastaa kunniakierroksen ensimmäisenä ja laukata sinivalkea rusetti Santra-ponin suitsiin kiinnitettynä! Pau oli voitokkaan riemuisa, Elle taas hassun hämillään voitostaan. Viimeisessä luokassa neweläisistä parhaiten pärjäsi Jannica, jota Suvi puikkelehti katsomosta Luukaksen vierestä auttamaan Allin hoitamisessa. Pau ja hopealle yltänyt Melli lähtivät ratsastamaan maneesista rinta rinnan poneinensa kohti minipihattoa, jossa he purkasivat urheat ratsunsa yhdessä nauraen ja rupatellen.

Kun ponit olivat päässeet ansaitsemiensa heinäkasojen ääreen, Pau ja Melli kiiruhtivat pihan poikki tallille. Siellä Wilma toitotti bileiden alkavan ja Pau yhtyi huutoon: "Minä voitin, minä voitin, hip hip hurraa, tänään juhlitaan Minun Voittoani!"
Aikuisemmat ihmiset katsoivat ymmärtäväisesti pikkutytön hyppimistä ja nyökyttelivät lettipään "Enkö ollutkin paras, enkö ollutkin??" kyselyihin. Pau, Melli ja Wilma päättivät yksissätuumin hajaantua keräämään kaikki potentiaaliset bilettäjät kasaan, ja yllättävän moni lupautui jäämään. Muun muassa Jannican ja Anken kisaratsujen luota palanneet Suvi ja Luukas, joilla juttu näytti luistavan yllättävän hyvin - sen Pau huomasi ja pisti merkille. Siitä tietäisi kohta koko talli!

Pau huomasi myös sen, että violettitukkainen, uusi kummajainen meinasi livetä takavasemman kautta pois tallilta, ja päätti ottaa asian hoitaakseen.
"Hei sinä lilapää siellä, minne matka?"
"Öhm, kotiin, miten niin?"
"Sähän olit katsomassa kisoja ja näin sun kulkevan pihattoon Veetin ja Priian kanssa, joten oot vissiin se Priian uusi hoitaja? Sun on pakko tulla bilettämään, koska mä voitin! Huomasitkos, mä voitin koko luokan, ja me pidetään bileet! Ja tietysti siellä juhlitaan Elleäkin, kun sekin voitti, ja Wilmaa ja Melliä ja Veetiä ja Jannicaa, kun ne ratsasti niin hyvin! Pitäähän sun tulla, kun Priiakin pärjäsi niin hienosti. On se kyllä taitava hevonen, eikö? No, tuletkos, voisit vaikka tutustua uusiin ihmisiin samalla? Niin, ja mikä sun nimi oli?"
Nainen katsoi pikkuruista Pauta ihan äimän käkenä, kunnes sai sanottua:
"Oon Matilda ja olin kyl menossa jo kotiin..."
"Ei nyt minnekään kotiin lähdetä nössöilemään", Pau sanoi tomerasti ja tarrasi Matildan kädestä kiinni lähtien kävelemään takaisin tallille päin. "Wilma! Ootko täällä!?"
"Juu ooon", Wilma huikkasi tallin uumenista ja hetken päästä hän oli jo ulkona.
"Wilma, sanoppa tälle Matildalle, että meidän voittobileissä on varmasti paljon hauskempaa kuin yksin kotona, sinnehän vois ostaa simaakin ja munkkia ja muuta kun ihan kohta on vappu. Varmasti on paljon paljon hauskempaa, kuin yksin kotona, eikö totta, Wilma?"
"Tottakai! Ja oleskeluhuoneessa on just kuva hengata, paljon kivempi, kun siellä pihaton vintillä. Ja sinne tulee muitakin, kuin tämä pikkuinen rämäpää - Inna ja kaikki! Ja Erik'kin tulee, sen kanssahan sä oot vissiin jo jotain jutellut, ja Veetin, kun se kilpaili Priialla. Tuu nyt vaan, meillä on varmasti hauskaa!"
Matilda vastasi epämääräisellä mutinalla - taisi hieman järkyttyä pikku Paun puhetulvasta..

"Mitäs se Pau täällä jäkättää", kysyi tallista ulos astuva Erik.
"En minä jäkätä, itte jäkätät, jäkäjäkä-äijä!" Pau kinahti ja päästi irti Matildan ranteesta nostaessaan pikku kätösensä nyrkkiin.
"Noh noh, Pau, rauhoitu. Kas, Matilda! Ootko säkin jäämässä bileisiin?"
"Öh no en mä oo vielä mitään luvannut", Matilda sanoi.
"Kannattaa jäädä, aattelin tästä lähteä kauppaan ostamaan vähän herkkuja, voisit vaikka tulla mukaan?"
"Minä ainakin tulen ostamaan SATA pulloa SIMAA!" Wilma huudahti. Silloin Kaisu huuteli talon oven raosta Pauta sisälle syömään, ja sai vastaukseksi vain kiukkuisen JooJoo:n.
"Lähde meidän mukaan kauppaan?" Wilma kysyi hymyillen Matildalta, niin nätisti, ettei siitä voisi kukaan kieltäytyä.
"No okei", Matilda heltyi kuin heltyi. "Tän kerran."
"Pitäkää hauskaa kaupassa", Pau marmatti huuli mutrulla ja kädet puuskassa, sillä hän joutuisi lähtemään syömään tylsän äitin kanssa. Kun kolmikko katosi Erikin punaiseen pikkuautoon, huiskautti Pau kättään heipoiksi ja lompsi kotiin.

---
Juhlat alkakoon! Tästä kaikille korvamato: youtu.be/ie4VSiwu4fs

Kun mä pääsin taukotupaan asti, se oli täysin tyhjä, lukuunottamatta Veetiä, joka istui haikean näköisenä sohvalla. Mä en edes kerennyt kysymään, mihin kaikki olivat yhtäkkiä kadonneet, vaan sain automaattisesti vastauksen:
’’Team Vappukauppa lähti ostoksille, täällä pidetään bileet, kun kisoissa meni niin hyvin.’’
Tähän väliin mä meinasin lisätä, että missä kisoissa (olin ihan ulalla Newen tapahtumista), mutta pidin kuitenkin suuni kiinni ja nyökyttelin. Mä en ollut mikään hurja bilehirmu, mutta jos herkkuja oli, niin mä olisin takuulla paikalla.
Veeti huokaisi syvään. ’’Ne tulee varmaan kohta.’’
Mun olisi tehnyt mieli kysyä pojalta, että mistä kenkä puristaa, mutta mä en ollut tunnetusti mikään maailman paras kuuntelija, ja poika näytti siltä, että se ei hirveästi jaksaisi tulla keskeytetyksi, ja tuskinpa se olisi lähes tuntemattomalle vuodattanut murheitaan. Mä siis jätin Veetin oman onnensa nojaan ja suuntasin tallin puolelle, Vikin luokse odottamaan Team Vappukaupan saapumista. Toivottavasti ryhmärämä toisi ainakin tonnikalapizzaa, sitä Ristoranten, missä oli hyvä, rapea pohja. Jos ei, niin pitäisi varmaan itse lähteä fillaroimaan kylänraitille.

Vetäsin punaisen autoni oven kiinni ja käynnistin auton. Wilma oli väkisinkin tahtonut etupenkille ja seuraksemme saatu Matilda istuutui takapenkille Wilman taakse.
”Et sitten aja ojaan!” Wilma tokaisi puoliksi innoissaan ja puoliksi kauhuissaan. Hän taisi istua ekaa kertaa kyydissäni ja varmaan kuvitteli ajotyylini olevan melkoista kaahailua.
”Joo, todellakin ajan”, vastasin sarkastisesti ja käännyin Newerran parkkipaikalta tielle, joka johti meidät muutaman kilometrin ja parin risteyksen kautta lähimmän kaupan pihaan.

Kieltämättä ajomatka tuntui pidemmältä mitä se oli ollut. Wilma arvosteli huoletta ajotyyliäni, vaikkei ollut itse varmaan ikinä edes istunut ratissa ja Matilda taas näytti olevan täysin uppoutuneena omiin ajatuksiinsa. Mitä se sitten ikinä olikaan, se unohtui heti Wilman tyrkätessä tälle ostoskorin käteen.
”Ostakaa te mitä ostatte, mutta mä lähen hakemaan simaa!” Wilma ilmoitti ja suuntasi päättäväisenä juomaosaston suuntaan.
“Totaa…”, aloitin hieman kiusaantuneena. “Sä varmaan tiiät paremmin mitä niihin pippaloihin kannattaa ostaa.”
“No, katotaa osaanko valita mitää hyvää”, Matilda vastasi ja jatkoi naurahtaen:”Eiköhän toi Wilma toimi hyvänä tuomarina ja kertoo sit jos jotain puuttuu.”
“Niinhän se varmaan menee”, totesin, ehkä hieman hämilläni siitä, että hän jopa vitsaili.

Kassojen lähettyvillä Wilma katsahti Matildan käsissä olevaan korin.
“Hmmmm… Kelpaa”, Pikku-Myy viimein sanoi.
“Pitäskö vielä hakea pizzaa matkan varrelta?” Kysyin.
“Hyvä idea!” Wilma hihkaisi ja aloimme kasata tavaroita liukuhihnalle. Jäin maksamaan sillä välin kun Matilda ja Wilma pakkasivat tuotteet kassiin.

Ajoimme kaupalta paikallisen pizzerian parkkiin ja nousimme autosta ulos. Kiiruhdin avaamaan pienen puljun oven Matildalle ja Wilmalle. Tilasimme kinkkuananas- ja tonnikalapizzat, joita jouduimme hetken odottamaan. Kun pizzalaatikot olivat matkassamme, pääsimme jatkamaan matkaa takaisin kohti Neweä.

“Varovasti nyt Erik! On kallis lasti matkassa”, Wilma valitti viitaten takapenkin pizzoihin ja simapulloihin ajaessani hiekkatien mutkia.
Huokaisin ja otin jalkani kaasupolkimelta. Ihan syystäkin, sillä lähestyimme Newerraa. Kaarsin auton parkkipaikalle ja nappasin painavemman kauppakassin. Wilma otti kevyemmän ja Matilda kantoi pizzalaatikot. Tulomme oltiin huomattu ja Inna käveli pihalla meitä vastaan.
“Minnes nää?” kysyin nostaen kauppakassia.
“Taukohuoneeseen vaan, päätettiin, että pidetään siellä pippalot”, Inna vastasi.
“Selvä. Otatko Inna tän kassin niin haen viel mun kitaran?”
“Joo! Kiva saada vähän livemusaakin”, Inna vitsaili ja nappasi kauppakassin.
“Kai sä jäät viel illaks?” kysyin Matildalta.
“Kai se on sit pakko”, tämä vastasi ja sai jopa hymyn aikaan.
“Jes, hyvä!”
Sen jälkeen hilpaisin takaisin autolleni ja otin takakontista kitaran mukaan.

Tämä sijoittuu ennen Lukaksen tarinanpätkää!

Vappukaupan saavuttua taukotupaan (jonne mä olin saapunut jo vähän aikaisemmin, ihailemaan Mellin ja Paun tekemää kakkua) joku violettitukkainen tyttö tyrkkäsi mulle pitsalaatikon käteen.
’’Mitä tää on?’’ Kysyin tytöltä, vaikka laatikon sisältö tuoksui epäilyttävästi tonnikalapitsalta.
’’No pitsaa’’, tyttö vastasi ja katsoi mua kummastuneena. ’’Tonnikala.’’
’’Jaa’’, vastasin. ’’Mut tää ei ole Ristorantee.’’
Tyttö katsoi minua kummastuneena ja käveli pois.
’’Mikä helkkarin Ristorante’’, kitara kädessään paikalle saapunut Erik kysyi.
’’Pitsaa, jossa on rapea pohja. Se on pakastepitsaa’’, sanoin.
’’No tuo saa nyt kelvata. On siinä kuitenkin tonnikalaa’’, Erik mutisi ja istuutui sohvalle.
’’Kyllä se varmaan menettelee’’, sanoin ja avasin pitsalaatikon. ’’Ihan hyvää tää on, luulisin. Ja hei, soita Paranoid!’’

Sijottuu aikaan ennen Luukaksen tarinaa! 

Elle oli vaatinut että kävisimme vaihtamassa vaatteet ennen niitä voittovappubileitä tai mitkä ovatkaan. Elle oli pärjännyt Karkin kanssa kisoissa suorastaan luvattoman hyvin, kun miettii Karkinkin estekokemuksia ja sitä, että Ellen viime estekisoista on aikaa ikuisuus. Tietenkin olin iloinen ystäväni menestyksestä, mutta riitani Erikin kanssa oli saanut minut ilmeisesti vihaamaan maailmaa ja olin kokoajan huonolla tuulella. Kävimme kuitenkin nopeasti Ellen asunnolla vaihtamassa vaatteet ja suuntasimme kulkumme takaisin Newerraan. 

Seisoskelin mököttämässä taukohuoneen nurkassa simalasi kädessäni. En oikeastaan edes pitänyt simasta, mutta Wilma oli suorastaan raivolla työntänyt mukin käteeni ja vahtinut vieressä että varmasti joisin hänen lempijuomaansa. Erik soitti sohvalla kitaraa tyttöparven ympäröimänä. Oikeasti olin surullinen ja halusin sopia Erikin kanssa, mutta jääräpäisenä ihmisenä en tietenkään voinut sitä myöntää, joten päätin vain mököttää. 
"Nora hei oikeesti! Vähän hymyä ja piristyt nyt siitä", Elle tuli luokseni kahden munkin kanssa, joista toisen hän ojensi minulle. Otin kiitollisena munkin, sillä minulla todellisuudessa oli jo kamala nälkäkin. Elle jatkoi kuitenkin nopeasti matkaansa juttelemaan Veetille ja muille. Huomasin Erikin vilkaisevan minuun muutaman kerran, mutta itse en kääntänyt katsettanikaan hänen suuntaansa. En oikeastaan edes tiennyt, miksi Erik käyttäytyi niin kuin käyttäytyi, enkä osannut suoraan sanoa edes mistä koko riita oli alkanut. Ilmeisesti Erik on mustasukkainen siitä, että olen viettänyt aikaa Luukaksen kanssa, vaikka tuo onkin vain kaverini. Vaikutti siltä että Erik yrittää tehdä minut mustasukkaiseksi tuolla tyttöjen liehittelyllä, pakko kylläkin myöntää että hän onnistuu siinä varsin hyvin. Minun pitäisi kuitenkin päästä puhumaan Erikille jossain vaiheessa kahdestaan, haluan saada selvyyden tästäkin tilanteesta. 

Taukohuone oli täynnä porukkaa. Luukas ja Suvi olivat livistäneet jonnekin jo aikaa sitten, eikä Pautakaan näkynyt missään. Mä katselin ympärilleni etsien juttuseuraa. Äkkäsin liilatukkaisen Matildan sohvannurkasta, ja simalasi kädessäni lähdin taapertamaan kohti naista.

”Moro! Kuis hurisee?” kysäisin pirteästi ja istuin Matildan viereen. Matilda tuijotti mua säikähtäneenä.
”Hyvin? Kai?” nainen vastasi oudoksuen hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Ketä hevosta sä hoidat?”
”Priiaa.”

”Ai jaha, kivakiva! Mulla on kaksi, tai oikeastaan kolme ponia! Musta poniruuna Rokki, kultainen russtamma Mikra ja sen masussa asuva varsa! Tiesiks, et Newerraan saadaan kesällä ihan hirveesti varsoja! Hurjan kivaa, varsat on parasta mitä mä tiedän.”
”Aha.”
”Mä en vielä tiedä pidänkö mä Mikran varsan itselläni vai myynkö, sen näkee syksyllä sitten! Jos Kaisu antaa mun pitää kolmea ponia pihatossa mä varmaan pidän sen, mutta en sit tiedä suostuuko se, kolme ponia per ihminen on aika paljon!”

Hiljaisuus.

”Kauan sä olet ratsastanut?” kyselin.
”Jotain kymmenen vuotta.” Oho, sai se näköjään kolmenkin sanan virkkeitä aikaiseksi!
”Aika kauan! Mä olen harrastanut ihan pienestä pitäen, mä olen 14 vuotta vanha! Tai no, joulukuussa 15. Meillä on ollut hevosia oikeastaan aina, nyt meillä ei ole yhtään kun äiti ja isä eros vuodenvaihteessa! Iskä asuu ihan Newerran lähellä ja me asutaan äidin kanssa Kotopolun tilalla. Mut meidän pitäis etsiä uusi talo, kun se nykyinen on ihan liian iso meille.”
”Mmmh.”

Tuhahdin itsekseni. Kyllä mä vielä taikoisin Matildasta esiin sen puheliaan puolen, vielä jonain päivänä!

Istuin täpötäyden taukohuoneen pöydän ääressä syömässä Team Vappukaupan ostamaa Kotipizzan kinkku-ananaspitsaa ja fiilistelin päivää. Kello läheni kymmentä ja musiikki soi kun Erik soitti kitaraansa. Monet tytöt olivat piirittäneet hänet ja kuuntelivat tyytyväisenä hänen soittoaan samalla jotain jutellen. Suvi ja Luukaskin olivat tässä olleet mutta olivat kadonneet nyt jonnekkin. Wilma yritti jututtaa melko juron oloista, violettitukkaista Matildaa ja Veeti istui sohvannurkassa edelleen vähän poissaolevan näköisena. Se vain tuijotti kaukaisuuteen eikä ollut yhtään Veetimäinen, mikä oli aika outoa. Mikäköhän poikaa oikein mahtoi vaivata? Nappasin pitsanpalaseni käteeni, kaadoin kertakäyttömukiin hieman Wilman ostamaa simaa ja siirryin vähän lähemmäs nurkassa jököttävää poikaa.

"No mikäs nyt on kun ei ruoka maistu ja siinä vaan istut vaikka kisatkin meni niin hyvin, teidän rata oli aivan mahtava?" kysäisin pojalta.
"Ota pitsa", jatkoin ja osoitin pöydällä olevaa jo melkein tyhjää pitsalaatikkoa kohti.
"Ääh no ei mikään", poika vastasi, heilautti kättään ja laski katseensa puhelimeensa.
Pojalla oli selvästikin jotain mielen päällä, mutta en viitsinyt alkaa enempää udella ja siirryin Wilman luokse, joka ei ilmeisesti ollut saanut oikein mitään irti Matildasta kun istui niin harmistuneena pöydän ääressä.
"Hei mehän voitas lähtä Vappumaaston, otetaan lamput niin ei haittaa vaikka on jo pimeää", ehdotin kohta punapäälle, joka innostui heti ehdotuksestani.

Yritimme kysellä mukaan enemmänkin porukkaa, mutta emme saaneet vastausta joten hiippailimme kahdestaan pihatolle. Wilma ottaisi ratsukseen kultaisen Mikra-poninsa ja hän lupasi ihanan Rokkiboin minun ratsukseni. Kauaa ei ponien kuntoonlaitossa mennyt, sillä menimme ilman satulaa. Laitoimme kypäriimme otsalamput, vedimme heijastinliivit yllemme ja sitten menimme tallipihalle, jossa hyppäsimme ponien pyöreisiin selkiin. Kohta kuuluivatkin jo riemunkiljahdukset ja kavioiden töminä metsän keskellä meidän päästellessä menemään poneillamme.