Ystävänpäiväleiri 10-12.2.17

Ratapihan ystisleiri

Lähdimme kohti Ratapihaa ystisleirille, viikonloppua oli odoteltu innolla, joten voitte uskoa, että olin jo koulun jälkeen perjantaina suunnilleen ryntäämässä paikalle, vaikka aikaa lähtöön olikin vielä. Vihdoin matkan jälkeen saavuimme Ratapihalle kuuden maissa. Hevosia otettiin juuri sisään ja osa oli menossa tunnille. Esiteltyämme meille paikat omistaja vei meidät majoittumaan, vaihtamaan ratsastusvaatteisiin ja sitten kävimme syömässä illallisen. Sen jälkeen oli kiva könytä vieraan ponin selkään täydellä vatsalla.. Onneksi kyseessä oli helppo humputtelutunti. Sain ratsuksi ja uudeksi ystäväksi leirillä ykköstoiveeni, päistärikön alle 120-senttisen poniruuna Hamletin eli Letun. Omistaja oli tyytyväinen saadessaan kuulla, että Newerran porukassa oli pikkuponikokoisia kaksi, joista sain kunnian ratsastaa Lettua. Humputtelutunnilla Lettu kuulemma käyttäytyisi varmasti hyvin, kun ei mitään ihmeellistä tehtäisi, mutta se oli kuulemma kova testailemaan kokeneempien tunneilla. Menimme humputtelutunnilla ilman satulaa helppoja juttuja, kuten voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia, kahdeksikolla ravia ja laukat otettiin vuorotellen pitkillä sivuilla. Hoidettuamme ponit pois tunnilta saimme ihanaa vastaleivottua patonkia iltapalaksi ja sitten olikin aika siirtyä makuuhuoneisiin, sillä tänään ei väsynyt leiriporukka kyllä iltaohjelmaa tarvinnut, kun iltapalalta pääsimme yhdeksän jälkeen!

Aamusta heräsin pirteänä ja menin katsomaan hevosia talliin. Sain auttaa viemään heiniä tarhoihin ja sen jälkeen muutkin jo heräilivät aamupalalle. Aamupalan jälkeen saimme puuhastella hoitohevosten kanssa, lähdimme Letun kanssa kentälle tekemään maastakäsittelyharjoituksia ja tutustumaan. Sitten päätimme Paun kanssa lähteä luvan kanssa taluttelemaan poneja lähialueelle. Ne vaikuttivat pirteiltä, etenkin Latina, mutta hienosti tyttö sai sen pidettyä. Palattuamme meidät ohjattiin varustamaan hevosia ja sitten Helena piti meille koulutunnin. Siellä harjoiteltiin perusjuttuja ja otettiin vähän väistön alkeita. Lettu toimi yllättävän hyvin siihen nähden, että siltä kuitenkin vaadittiin jo asioita tänään enemmän. Muillakin tunti meni tosi hyvin ja etenkin Pau onnistui pohkeenväistöissä hienosti kohtalaisen osaavan ponin kanssa. Tunnin jälkeen hoidimme ponit tarhaan, nehän eivät vielä olleet saaneet ulkona ollakaan. Sen jälkeen menimme syömään lounaaksi kalakeittoa ja sitten meiltä kyseltiin toiveita iltapäivän suhteen olisiko ollut innokkaita maastoilijoita. Lähes koko ryhmä oli halukas lähtemään, joten meidät jaettiin kahteen ryhmään.

Halusin Letun kanssa ensimmäiseen, jossa ei tarvinnut laukata ja sai muutenkin edetä rauhassa, koska olin aika väsynyt aamun koulutunnista. Maastolenkkiä ennen katsoimme Seabiscuit elokuvan, joka oli mukava. Hevosten syötyä päiväheinänsä lähdimme sitten maastoilemaan lähiseudulle. Maasto kesti noin tunnin ja Lettu oli oikein kiva, vaikka olisikin halunnut laukata suorilla isompien kaverien perässä. Reipasta raviakin se kuitenkin osasi mennä kun vain pyysi. Se myös käyttäytyi tosi kivasti koko matkan, vaikka vastaan tuli kaksi isoa tukkirekkaa. Hevoset hoidettuamme toinen ryhmä meni maastoon ja saimme autella karsinansiivouksessa halutessamme. Kaipasinkin jo jotakin puuhaa, joten siivosin mielellään Letun karsinan. Sitten innostuin vielä vaihtamaan veden ja putsaamaan ruokakupin ennen kuin meidät kutsuttiin tekemään pitsaa toisten tullessa maastosta. Maasto oli sujunut hienosti, vaikka hevoset olivatkin innostuneet laukkapätkällä.

Tehtyämme herkkupitsat pareittain menimme oleskelutilaan, jossa saimme valita katsommeko kisavideoita vaiko maastakäsittelyklinikasta videota. Suurin osa oli kiinnostunut jälkimmäisestä, joten katselimme sitä, joka sopikin ystävänpäiväteemaan kivasti. Syötyämme kokoonnuimme pelisaliin pelaamaan lautapelejä, tekemään yhdessä seuraleikkejä ja lopuksi Helena piti meille vielä leikkimielisen tietokilpailun, jonka voitimme parini Paun kanssa! Olin tosi ylpeä ja saimme palkinnoksi pienet karkkipussit toisten katsoessa kateellisina. Hymyilin tytölle ja laitoimme ne talteen myöhempää varten, etteivät toiset tuntisi pahaa mieltä meidän mässyttäessä karkkia. Ilta meni nopeasti yhteisen ohjelman parissa ja pian oli aika painua pehkuihin.

Sunnuntaiaamuna saimme hyvän ja täyttävän aamiaisen, jonka jälkeen menimme kokoamaan esterataa. Siitä tulikin melko mielenkiintoinen, koska saimme käyttää luovuutta ja ottaa varastosta mitä tahansa apuvälineistä erikoisesteisiin. Valitsin valkoiset puomit, joissa oli mustia palloja. Tytöt raahasivat mukanaan valtaisan vesimaton keskelle areenaa ja Pau kumppaneineen löysi vielä autonrenkaita. Otimme mukaan muutamia pinkkimustia puomeja ja koottuamme radan olimme enemmän kuin tyytyväisiä, vielä muutama tekokukkalaatikko pienen pystyn eteen ja avot. Sitä en kyllä tiedä kuinka moni hevosista tämän mahtoi ylittää, mutta siinä se nyt kuitenkin oli. Otin kännykällä valokuvan teoksesta blogiin ja kommentoin alle #jännän äärellä. Haettuamme ponit nousimme selkään ja aloittelimme Kaisun ja Helenan opastaessa meitä verryttelyssä. Sen jälkeen aloittelimme ravipuomeilla ja laukkasimme kahdella pääty-ympyrällä. Sen jälkeen oli tarkoitus aloittaa varsinaiset esteharjoitukset. Ne sujuivat yllättävänkin hyvin, vaikka en olisi ikinä uskonut, että saamme koko joukkion radan läpi. Ilmeisesti ne olivat nähneet aivan kaikkea elämänsä aikana. Onnistuneen estetunnin jälkeen oli kiva suunnata pakkaamaan tavaroita.

Ihanaa, kun kirjoitat niin aktiivisesti! <3 Sait minutkin hoitamaan leiripohjan omalta osaltani kasaan, sillä tarinasi inspiroi =) Ihania ideoita ja hienosti keksit kaikkea ohjelmaa leirille! Eikä haittaa, vaikka huomaisit jonkun kohdan menevän pohjiksissa eri tavalla, ei ole niin nökönuukaa =) Sun tarina on just hyvä! // Kaisu

10.-12.2.
Ystävänpäiväleiri Ratapihassa

Koulupäivä kului tuskaisen hitaasti odottaessani malttamattomasti leiriä, joka alkaisi illalla. Lähtisimme nimittäin newen porukan kanssa Ratapihan ratsutallille ystävänpäiväleirille! Koulupäivän viimein päätyttyä menin äkkiä vielä käymässä kotona vaihtamassa vaatteet ja pakkaamassa loputkin kamppeet mukaan. Sanottuani heipat koiralleni Lukalle äitini heitti minut Newerraan, oli kuulemma niin paljon kampetta etten olisi bussiin mahtunut niiden kanssa.

Newessä ahdoimme Kaisun ja Erikin autot täyteen tavaraa ja lähdimme ajamaan Ratapihaa kohti. Takapenkillä oli melko tiivis tunnelma, mutta matka sujui silti rattoisasti heittäen tyhmää läppää ja kuunnellen musiikkia niin kovaa ja tunteella, että auto melkein ratkesi liitoksistaan meidän jammaillessa musiikin tahtiin.

Saavuttuamme viimein Ratapihaan meitä oli vastassa Ratapihan väki: Helena, Kaisa-mummo ja muutama leiriläinen. Kiusallisen alun jälkeen meidät johdatettiin leirihuoneelle majoittumaan, vaihtamaan vaatteet ja sen jälkeen syömään. Ruokailun aikana käytiin läpi leirin sääntöjä, aikatauluja ja muuta olennaista. Sitten tulikin ainakin mielestäni tärkein kohta: leirihoitsujen ja tuntiryhmien jako! Leiriporukan keskuudessa alkoi kauhea kuhina jutellessamme hevosjaosta, onneksi suurin osa sai toivomansa hevosen hoitsuksi. Sain hoitsukseni toivomani 14-vuotiaan lämminverisen ratsuhevosen, Karrin. Pulinan jatkuessa edelleen siirryimme pienelle tallikierrokselle ja pääsimme sitten tutustumaan hoitsuihimme.

Karri oli upean näköinen ilmestys karsinassaan mennessäni sen luokse, ruunikko läsipää neljällä sukalla. Kiltti hevonen tuli uteliaana luokseni kaivamaan taskujani, josko sieltä löytyisi herkkuja. Kyllähän sieltä yksi porkkananpala löytyi, jonka olin unohtanut antaa Tinjalle ennen lähtöä Ratapihaan, joten annoin sen Karrille. Tutustumisen jälkeen hain satulahuoneesta Karrin harjat ja suitset ja aloin laittaa sitä valmiiksi tunnille. Satula sai jäädä talliin, sillä ratsastaisimme ensimmäisen tunnin humputellen ja tutustuen uusiin hevosiin.

Saatuamme itsemme ja ratsumme valmiiksi suuntasimme kentälle, jossa Kaisu saikin heti yllätettyä meidät: jouduimme kävelemään ja juoksemaan alkuverkat ratsujemme vieressä ennen selkäännousua. Ainakin tuli lämmin! Alkuverkkojen jälkeen pääsimme viimein selkään. Koska en ollut ratsastanut pitkään aikaan muilla hevosilla tai poneilla kuin Tinjalla, kulttuurihokki oli suuri Innan puntattua minut Karrin selkään. Karri oli yli 30 cm korkeampi kuin Tinja ja se tuntui paljon kapeammalta. Lisäksi selkäranka pisti inhottavasti häntäluuhun, Tinjalla selän ollessa ihanan pehmeä ja pyöreä. Kauhulla odotin mitä Kaisu vielä keksisi meidän päiden menoksi. Onneksi tunnilla tehtiin kaikkea helpohkoa pysähdyksistä voltteihin ja kahdeksikkoihin. Ihme kyllä pysyin selässä koko tunnin ajan tippumatta kertaakaan, vaikka monta kertaa oli todella lähellä että olisin päätynyt tarkastelemaan kentän pohjaa vähän lähempää.

Tunnin jälkeen hoidin Karrin asianmukaisesti ja menin sitten katsomaan toisen ryhmän tuntia. Monta kertaa milloin kukakin meinasi lentää selästä, mutta kaikki pysyivät luullakseni selässä ellen ihan väärin nähnyt. Toisenkin tunnin jälkeen aika kului kuin siivillä touhuillessa kaikkea ja kello olikin jo paljon kun menimme Kaisa-mummon erikoisiltapalalle: uunituoreita patonkeja, mitkä sai täyttää oman maun mukaan. Patongit olivat superhyviä ja niitä tuli syötyä niin paljon että maha oli ihan täynnä. Iltapalan jälkeen jäimme vielä juttelemaan kerhohuoneeseen pitkäksi aikaa, kunnes aamukolmelta viimein kömmimme rättiväsyneinä sänkyihimme nukkumaan.

Lauantaiaamun herätys oli yhtä tuskaa Kaisa-mummon tullessa kello kahdeksalta herättämään meidät alle viiden tunnin yöunien jälkeen aamupalalle. Puoliunessa kipitimme päärakennukseen syömään aamupalaksi ihanaa puuroa ja sämpylää. Syömisen jälkeen menimme tallille valmistautumaan tallin ratsastuksenopettaja Merjan kamalalta kuulostavalle koulutunnille. Ensimmäisen hain Karrin tarhasta, se löytyi pienen etsimisen jälkeen oikeanpuoleisesta tarhasta yhdessä Derry-ruunan kanssa. Tullessani sen luokse Karri yritti pari lähteä karkuun ennen kuin antautui kiinniotettavaksi. Taluttaessa matkalla tarhasta talliin Karri yritti vetää heinäkärryjen luokse, mutta komennettuani sitä vähän se lopetti ja kulki nätisti vierellä. Tallissa vein Karrin hoitamisen ajaksi pesupaikalle ja pesin siltä ensimmäisenä sen valkoiset sukat, sillä kyllähän koulutunnilla täytyi hepan olla puunattuna päästä jalkoihin asti! Harjasin Karrin huolellisesti ja koska aikaa oli paljon, tein sille häntäänkin letin. Harjaa en alkanut laittamaan sykeröille, siinä kestäisi ihan liian kauan aikaa. Letityksen jälkeen laitoin itselle loput ratsastuskamat päälle, varustin Karrin ja lähdimme sitten kentälle päin.

Kentällä kiristin satulavyön, säädin jalustimet sopivan mittaiseksi ja aloin kävellä alkukäyntejä vapain ohjin. Melko pian otin ohjat tuntumalle ja aloin taivuttelemaan Karria ympyröiden avulla. Alku oli aika nihkeää, mutta kohta alkoi sujua jo paljon paremmin. Tunnin teemana oli ympyrät ja kiemuraurat, joten ravissa jatkoimme samaa ympyröiden tekoa. Sitten aloimme tulemaan kiemurauria erilaisilla variaatioilla. Karri oli tosi hyvä ja työskenteli aktiivisesti, kunhan muistin ratsastaa enkä vain istua kyydissä. Laukanvaihdot kiemurauralla aiheuttivat aluksi melko paljon ongelmia, mutta saatiin lopussa pari tosi hyvääkin vaihtoa. Niihin oli hyvä lopettaa tehokas koulutunti. Olinkin ihan poikki hoitaessani Karria tunnin jälkeen, edellisyön vähäinen nukkuminen alkoi kostautua ylitsepääsemättömänä väsymyksenä.

Raahauduimme leiriläisten kanssa toisenkin koulutunnin jälkeen syömään lounasta, ruokana oli herkullista Helenan tekemää kermaista lohikeittoa. Siinä syödessä ja jutellessa piristyin taas vähän, jotta jaksaisin myöhemmin lähteä vielä maastoon. Ruoan jälkeen siirryimme tallin taukohuoneeseeen hengailemaan ja juomaan päiväkahvit. Samalla jokaisen piti kertoa tarina pahaasta hevoskokemuksestaan. Mietin melko kauan, mitä kertoisin sillä vuosien varrella on tullut koettua vaikka mitä. Lopulta valinnan vaikeuden takia kerroin kolme tarinaa, jotka eivät ehkä olleet parhaita mahdollisia, mutta ovat jääneet mieleen ja naurattavat näin jälkeenpäin.

Ensimmäinen tarina sijoittuu aivan ratsastusurani alkupäähän, vuoteen 2009. Ratsastin silloin noin 140cm korkealla risteytysponilla ensimmäistä kertaa ikinä ilman satulaa. Tietenkin onnistuin tippumaan ponin selästä kaksi kertaa tunnin aikana. Ensimmäisen kerran tipuin, kun kävelin uran sisäpuolella ja ohitse meni hevonen ravissa ja ratsuni päätti lähteä perään enkä ollu varautunut raviinlähtöön ja tipuin suoraan selälleni maahan. Toisen kerran tipuin, kun poni vetäisi ravissa pään alas. En tajunnut päästää ohjia löysemmälle, vaan pidin niistä tiukasti kiinni joten tipuin ponin kaulan yli kypärän nuppi maahan kolahtaen ja tein siitä kuperkeikan ratsastuksen opettajani jalkoihin. Opettaja kysyi ihmetellen, että kuinka siihen päädyin.

Toisessa tarinassa hyppäsin ensimmäisellä lempiponillani, pienellä 90cm korkealla shetlanninponilla esteitä. Kyseessä oli kolmen esteen jumppasarja. Hypyt menivät hyvin, mutta kerran poni päätti kääntyä kesken jumpparjan pois sieltä ja luiskahdin satulan eteen keikkumaan. Lopulta opettaja joutui auttamaan minut takaisin kunnolla satulaan, sillä en päässyt itse vaikka kuinka yritin saada vauhtia maneesin seinästä.

Kolmas tarina on noin neljän vuoden takaa. Olin estetunnilla, ja ratsastin ponilla, joka oli tunnettu pukittelijana. Jouduin tunnin aikana itsekin toteamaan ponin melkoiseksi pukittelijaksi. Joka kerta, kun estettä lähestyessämme nostin laukan, poni pukitti valtavan pukin. Esteen se hyppäsi kyllä nätisti, mutta saman tempun se teki myös esteiden jälkeen. Pukittelun takia tipuin ponin selästä tunnin aikana peräti seitsemän kertaa, jokaisella kerralla samalla tavalla: Poni pukitti, tasapainoni horjahti eteenpäin ja otin kiinni kaulasta, poni laittoi pään alas, ja tein kuperkeikan siitä maahan. Oli muilla tuntilaisilla varmaan hauskaa katsellessa tipahteluani.

Taukohuoneessa meille jaettiin myös "salaiset ystävät", joille piti tehdä päivän aikana jotain kivaa. Päätinkin heti mahdollisuuden tullessa yllättää parini Milan. Muiden vielä jäädessä kahville menin käymään tallissa, väittäen muille että käyn wc:ssä ja kävin siellä piilottamassa pienen lapun Derryn, Milan leirihoitsun harjapakkiin. Lappuun kirjoitin kaikkia salaisia, kivoja juttuja Milalle. Sitten palasin takaisin taukohuoneeseen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Iltapäivällä käytiin mukavalla, parin tunnin vauhdikkaalla maastolenkillä. Kiersimme reissun aikana Kalkkivuoren, missä pääsimme kiipeilemään hevosten kanssa kukkuloita ylös ja alas. Palasimme Kalkkivuorelta järven jään kautta takaisin. Jäällä pääsimme nelistämään täyttä vauhtia, ja kuului vain tuulen suhinaa, kavioiden kopsetta ja ilon kiljahduksia kun pääsimme täyteen vauhtiin. Karri innostui tosi paljon, eikä olisi millään malttanut enää rauhoittua kävelemään. Siksi kuljimme loput matkasta kärjessä johdattaen porukan takaisin tallille.

Karri oli hieman hionnut maastolenkillä, joten vein sen ratsastuksen jälkeen pesupaikalle hoidettavaksi. Varusteiden pois oton jälkeen huuhtelin sen ja kuivasin sekä laitoin kuivatusloimen päälle. Sitten vein Karrin karsinaansa ja suuntasin itse päärakennukseen syömään iltaruokaa. Samalla meille paljastettiin meidän salaiset ystävyksetkin, ja en osunut oikeaan, kuin ei myöskään parini Mila. Loppuilta vierähtikin nopeasti jutellen tapahtumarikkaasta päivästä. Tänä iltana menimme jo yhdentoista aikaan nukkumaan, sillä viime yön vähäinen nukkuminen alkoi vaatia veronsa ja meinasin nukahtaa jo jutellessamme. Viimeisillä voimillani keräsin luuni ja raahauduin sänkyyni näkemään unia Tinjasta ja Karrista.

Aamulla olikin paljon helpompi herätä ja nousinkin pirteänä jo puoli kahdeksan aikaan - puoli tuntia ennen herätystä. Vaihdoin vaatteet ja hiippailinkin hiljaa talliin kuuntelemaan hevosten rauhallista heinien syöntiä. Kyllä mieli lepäsi istuessa Karrin karsinassa siinä hiljaisuudessa kun on viettänyt pari päivää kälättävän kanalauman kanssa kuten itse itseämme kutsuimme. Kahdeksan aikaan lähdin päärakennukseen aamupalalle, jossa oli tarjolla kaikkia ystävänpäivä aiheisia sydänjuttuja. Osa oli niin suloisia, ettei niitä olisi viitsinyt syödäkään! Aamupalan jälkeen Kaisu ja Helena opastivat meidät rakentamaan esterataa tulevaa estetuntia varten, ja suuntasimmekin sinne innosta puhkuen. Saimmekin kasaan melkoisen värikkään radan: olimme kaivaneet esiin kaikista värikkäimmät estetolpat ja puomit ja muutama portti ja muu erikoisestekin oli joukossa. Radan rakentamisen jälkeen menimme totuttuun tapaan hoitamaan ja varustamaan hevosemme valmiiksi tunnille.

Kentällä nousin Karrin selkään, joka oli alkanut viikonlopun aikana tuntumaan jo tosi mukavalta hevoselta, mutta ei silti Tinjan karvaista olemusta voittanut. Lyhensin jalustimia muutamalla reiällä, jotta olisi helpompi olla kevyessä istunnassa esteitä hypätessä. Itsenäisten alkuverkkojen jälkeen aloimme tulla esteitä pieninä ristikoina, josta ne nousivat pikku pystyiksi kun olimme tulleet muutaman kerran. Karri hyppäsi innostuksissaan pikku esteetkin melko suurilla loikilla, joten sain keskittyä kunnolla että pysyisin kyydissä sen hypyissä.

Alun yksittäiseten hyppyjen jälkeen aloimme tulemaan pientä rataa, aluksi noin 50cm korkeana. Lopussa rata oli noin 80cm korkuinen ja alkoi hieman jännittää. Karri hyppäsi hienosti, mutta viimeisellä,hieman erikoisemmalla esteellä aloin hieman epäröimään, Karri huomasi sen ja päätti jättää viime tipassa hyppäämättä. Itse sinkosin upealla lennolla esteen sekaan. "Kakkuaaaa" kuului kaikkien suusta. "HEI mä sain ton videolle" huusi toinen. Siitäkös vasta nauru syntyi eikä ollut loppuakseen kömpiessäni esteen seasta takaisin Karrin selkään. Onneksi tippuessa ei käynyt mitään, polven löin vähän puomiin ja siihen tuli mahtava mustelma. Uudestaan yrittäessämme Karri ylitti viimeisenkin esteen hienosti, johon oli hyvä päättää tunti.

Karrin pois hoitamisen jälkeen muiden mennessä katsomaan toisen ryhmän tuntia suuntasin itse päärakennukselle päin - leipomaan tietenkin kakkua tippumiseni takia. Onnistuin käräyttämään sen uunissa, joten Kaisa-mummo tuli auttamaan ja saimme tehtyä uuden juuri sopivasta lounaalle. Kylläpä se maistui leiriläisille jälkiruoaksi lounaan jälkeen. Syömisen jälkeen suuntasimme pakkaamaan surullisina tavaramme - kohta joutuisimme hyvästelemään uudet ystävämme ja lähtemään takaisin Newerraan. Pakkaamisen ja paikkojen siivoamisen jälkeen menimme vielä jäähyväiskahville ja vaihdoimme ajatuksia ihanasta leiristä. Haikein mielin jouduimme sen jälkeen tunkemaan tavaramme jälleen autoihin ja hyvästelemään ratapihalaiset. Muutama kyynelkin tuli tirautettua halatessa uusia ystäviä, jotka jouduimme jättämään. Sitten käänsimme autojen nokat Neweä kohti ja lähdimme ajamaan kotia päin. Kuulokkeistani soi Mikael Gabrielin ja Diandran Viimeisen kerran - kappaleen sanat jotka kuvastivat hyvin autossa vallitsevaa haikeaa tunnelmaa:


Takana oli ikimuistoinen ystävänpäiväleiri Ratapihan ratsutallilla huikeiden ihmisten ja hevosten kanssa!

P.s. Parhaat hevoskokemukset perustuvat tositapahtumiin :DDD


Oi, miten ihana tarina! Oot todella panostanut tähän <3 Kuvailet leiriä ihanasti ja haha, hauskat hevosmuistot ovat aina niin kivoja <3 Laulun sanat sopivat myös täydellisesti tarinan päätteeksi <3 // Kaisu