Paun päivis

Onni on olla Monni, ajattelee Pau silittäessään kissaa. Kaikki rakastavat Monnia ja se saa olla oma itsensä, vaikka se onkin läskimpi kuin yksikään makkaraponeista ikinä. Mutta Monni vie kaikkien huomion, se valloittaa Erikin vakiosohvan, kukaan ei enää edes muista Bambia. Pauta ärsyttää, mutta hän ei näytä sitä. Hän vain heittää kissan sylistään ja menee pakkaseen leikkimään Bambin kanssa!

Santra toimi minun urheana ratsuna minun ensimmäisissä kilpailuissa! Me oltiin sijalla 4/8 ja voitettiin Erikki ja Wilmahobitti!

--

Luokka 1 (easy hec): Pau Mäntykoski & Touholan Santra, Newerra

Pau ja Santra olivat varmasti kilpailun hupaisimpia ratsukoita. Miksi? No minäpä kerron.

1. Pau ja pikkuinen Santra-shettis olivat varmasti kilpailun pienimpiä. Suurten, eleganttien puoliveristen rinnalla parivaljakko muistutti lähinnä Pollea ja Emmaa - pikkuruinen kaksikko mahtuisi kävelemään melkein jokaisen kanssakilpailijahevosen mahan alta.

2. Paulla oli pinkit ratsastushousut. Kyllä, näit oikein - pikkuruinen kymmenenvuotias tytön tyllerö ei suostunut keskustelemaan Kaisu-äitin kanssa kisahousujen ostamisesta, vaan ilmoitti pitävänsä pinkkejä housujaan myös kisoissa.

3. Silti tyttö vaati itselleen hienon kisatakin ja kauluspaidan, vaikka kyseessä ovat vasta ensimmäiset kilpailut. Ja kas kummaa, paidan on pakko olla pinkki, siis aivan pakko.

4. Vaikka ratsun varusteet ovat vaaleansiniset. Toivottavasti kukaan ei saa tästä kirjavuudesta migreeniä.

5. Hienoissa kisavermeissään ja solakassa ponissaan pikkuruinen Pau aiheutti vielä enemmän hilpeyttä, niin kanssakilpailijoissa kuin yleisössäkin, sillä hän oli vaan niin hellyyttävä.

6. Ja hellyyttävän tosissaan - tytön määrätietoisuus ja asiantuntijuus oikein loisti läpi maneesin. Vaikka kilpailu oli vain helppoC-tasoinen, pieni osakilpailu, oli Pau täysillä mukana taistelemassa tietään tähtiin.

7. Niinpä, kun oli viimein tylleröisen vuoro ratsastaa, hän saapui käynnissä kouluaitojen sisäpuolelle tervehtimään tuomaria. Selkä suorassa, leuka pystyssä, mahdollisimman virallisesti - ja samalla hempeän kemmeltävä aamupäivän aurinko loi pehmeää valoa totiseen ratsukkoon.

8. Eikä siinä vielä kaikki - Paun jättimäistä nutturaa komisti suuri, näyttävä ja tietysti vaaleanpunainen rusetti! Miten söpöä!

---

Valmennus 18.3.

Viimeinen päivä ennen Paun elämän ensimmäisiä kilpailuja, jännittävää! Ainakin kaikkien muiden mielestä... Älä sitten unohda rataa, muista kumartaa tuomarille, ei se kilpaileminen niin ihmeellistä ole, mä ainakin nolasin itseni ekoissa kisoissa... Ihmiset paasaavat, varottelevat ja jakavat kultaakin kalliimpia neuvojaan, ja se jos mikä ärsyttää Pauta. Minä osaan ihan itse! Minä pärjään ihan itse! Minä niiin näytän huomenna kaikille, että minä osaan!!

Pau kuitenkin raahautui viimeisen päivän valmennukseen, mutta huomasi pian, että äiti auttoi kaikkia muita, paitsi häntä. Noh, ilmeisesti mä sit osaan kaiken, Pau ajatteli, ja jatkoi tyytyväisenä ratsastaista. Hän vaipui ajattelemaan huomista päivää ja sitä, kuinka hän päihittäisi kaikki hirvikokoiset rimppakinttupuokit ja ratsastaisi päivän kauneimmalla ponillaan sinivalkea ruusuke hulmuten kunniakierrosta. Minä niin tekisin sen, hän ajatteli.

Yhtäkkiä poni Paun alla säpsähti.
"Voi kettu!" Pau mumisi huomatessaan raipan valahtaneen nyrkistä maahan.
"Pau, vähän keskittymistä, ei valkassa voi vaan haahuilla sinne tänne", Kaisu torui. "Ja sen raipan voisit muutenkin viiä pois, et sä sitä tarvi. Huomenna et saa edes käyttää sitä!"
"Joojoo..." tyttö nurisi ja vei raipan maneesin laidan päälle sivuun. Aina äitin pitikin alkaa marmattamaan. Ihan typerää, Pau ajatteli.

Mutta se ei lannistanut Pauta, vaan hän kahlasi läpi valmennuksen. Kun valmennus oli ohi, ja hän harjaili Santraa pihatossa, halasi hän ponia ja kuiskasi sen korvaan:
"Huomenna me näytetään kaikille, eikä yksään äiti oo meiän tiellä!"

Estevalmennus 18.4. | Erikoisesteet

Tiistaina iltapäivällä oli erikoisesteitä käsittelevän estevalmennuksen vuoro, sillä sunnuntaina Newerrassa olisi Tie tähtiin -cupin viimeinen esteosakilpailu! Koulupäivän jälkeen ehdin vain haukkaista vähän palasta, kun piti jo kiitää pienemmälle pihatolle poneja moikkaamaan ja Santraa pyydystämään. Ponimus olisi vissiin mielummin jäänyt kavereidensa kanssa tarhaan mussuttamaan heinää, mutta minäpäs nappasin sen kiinni, sujautin vaaleansinisen riimun sen päähän ja köytin sen vetosolmulla pilttuuseen kiinni. Mulla oli harjoja täynnä oleva kankainen kassi mukana, ja laskin sen maahan Santran viereen. Harjailin ponia pitkän aikaa, sillä kevääseen kuuluva muta ja irtoileva talvikarva vaativat vähän tarkemman harjaamisen.

Pian olimme kuitenkin jo matkalla maneesiin, ja koska pikkupihatolta sinne oli vähän matkaakin, ponnistin Santran satulaan jo pihatolla. Ratsastin pihaan, sen poikki, polkua pitkin kentän sivuun ja siitä vielä maneesiin asti. Maneesin ovet olivatkin auki ja ratsastin sisään. Äiti oli kasannut hassuja esteitä maneesiin, ja vielä hassummaksi ne teki se, että esteet oli pakko laskea reilun puolen metrin korkuiseksi. Onneksi Santra on konkari erikoistenkin esteiden parissa, eikä se säikkynyt niitä yhtään alkuverryttelyjen aikana. Kun oli viimein aika hypätä, poni hyppelehti niistä varmoin ottein yli. Ei sitä kiinnostanut muoviset kasvit taikka toisten talloma vesihauta, jossa se oli monet monet kerrat uitellut pikku kavioitaan ennenkin. Omaksi suosikikseni valitsin värikkään sateenkaariesteen, jonka puomina toimi söpö, pinkki sydämin koristeltu lauta. Toivottavasti se nähtäisiin kisoissakin, se on niin söpö!


Esteratsastuskilpailut Newerrassa 23.4.

Newerrassa riitti elämää kisapäivän aamuna. Maneesissa kasattiin esterataa, kentällä verkattiin, osa hevosista vasta saapui trailereissaan, joita piha oli jo ääriään myöten täynnä. Hevoset olivat tarhoissaan, jotta kaikista pisimmän matkan kulkeneet saivat kisaratsunsa talliin, osa laitettiin pihattoon pilttuisiin. Kaikki oli kuitenkin järjestynyt, myös makuupussimajoitus meidän vintillä ja luhtiaitassa.

Itse olin tomerana tyttönä herännyt aamuvarhain puunaamaan Santraa kisakuntoon. Se oli nukkunut makuultaan ja piehtaroinut, joten se oli olkea, pölyä ja irtoavaa talvikarvaa täynnä. Harjasin sitä ikuisuuden ja lopulta se oli siisti. Silloin oli minun aikani käydä pukemassa kilpatamineet päälle ja haukkaamassa vähän palasta, kunnes oli aika palata varustamaan poni. Kuuluisimme kuitenkin ensimmäisiin verryttelijöihin, sillä ratsastin matalimmassa luokassa, joka järjestettiin ensimmäisenä. Myöhempiin luokkiin rataa vain korotettaisiin.

Santra seisoi onneksi kiltisti pihatossa palatessani sinne, se tästä olisikin puuttunut, että ponitamma olisi heittänyt uudelleen selälleen kuraiseen tarhaan. Iskin sille satulan selkään ja tiukkasin vyön. Se oli Santran kohdalla helppoa, sillä poni oli ihmeen siro ja solakka shetlanninponiksi. Siksi olinkin saanut sen kisaratsukseni!

Talutin ponin pihatosta ulos ja varoin laskemasta Peppiä ja Samia pihalle. Melli ja Tinja olivat juuri lähteneet edelläni kohti kenttää ja suljettuani pihaton oven lähdin kulkemaan heidän peräänsä taluttaen. Santra tuntui olevan leppoisan uteliaalla tuulella - ehkä tästä päivästä tulisi hieno kisapäivä!

Verryttelyalueella, eli meidän kentällämme, oli jo muutama ratsukko, mutta luokkamme ollessa niin pieni, vain kahdeksan ratsukkoa, ei kenttä varmastikaan ruuhkautuisi. Saisimme rauhassa lämpätä kiearatsumme huippukuntoon, haha. Kentän keskellä ponnistin itseni Santran selkään ja ohjasin sen uralle muiden perään. Minulla ei ollut mikään kiire, sillä olin kerrankin ajoissa, joten kävelimme melkoisen pitkät alkukäynnit. Äiti oli saanut kisaradan maneesiin valmiiksi, joten hän tuli kasaamaan meille verryttelyestettä aika keskelle kenttää. Jee, kohta päästään hyppäämään!

Kun Santra oli löntystellyt tarpeeksi kauan käynnissä, kokosin sen ohjia ja nostin ravin. Teimme voltteja, siirtymiä ja suunnanvaihtoja, jotta ponitamma vertyisi molemmilta puolilta. Lopulta nostin laukan ja hyppelimme vuoron perään harjoitusestettä, joka oli ihan tavallinen ristikko. Sitten sitä muutettiin pystyksi, ja hyppelimme lisää. Santra alkoi herätä horroksesta ja ehkä tajuamaan, että tänään olisi kisapäivä!



Verryttelyn jälkeen annoin Santran talutettavaksi ensimmäiselle tutulle vastaantulijalle ja lähdin tutustumaan rataan. Laskeskelin esteiden välejä ja kertasin vielä esteiden järjestyksen, jonka olimme nähneet jo hieman aiemmin. Tutustuin mahdollisuuksiin ratsastaa vähän napakampi reitti ajan lyhentämiseksi, ja hetken tallustelun jälkeen olin valmis palaamaan Santraponin luokse.


Luokkamme oli pieni, joten pian tuli vuoroni ratsastaa maneesiin. Nostin ravin kautta laukan ja muutaman voltin myötä ylitin lähtöviivan ja suuntasin kohti ensimmäistä estettä. Se oli puoli metriä korkea pystyeste, joka koostui aidanpätkästä ja puomista. Se oli helppo ylittää.


Toinen este voisikin olla jo haastavampi joillekin, sillä siinä oli vihreä puska puomin alla. Onneksi se oli vain muovipuska, niin Santra ei haistanut sitä herkuksi, vaan ponnisti ketterästi esteen ylitse.


Kakkosesteen jälkeen käänsin ponin tiukasti kohti kolmatta estettä, kentän keskellä nököttävää okseria. Kannustin ponin kovempaan vauhtiin, ja hyvin se liisi okserista yli, vaikka laukka-askeleet eivät meinanneet riittää esteelle asti ja hypystä tuli pitkä.


Neljännelle esteelle saikin vaihtaa laukan ja kaartaa mahdollisimman ketterästi sitä kohti. Vuorossa oli muuri, jonka sivuun oli pistetty muovikukat koristeeksi, vaan Santra ei korvaansakaan lotkauttanut niiden suuntaan.


Neljänneltä esteeltä piti jälleen lähteä eteenpäin laukkaa vaihtaen ja ratsastaa pitkä, kaareva reitti mahdollisimman lyhyeksi. Vuorossa oli aika tavanomainen sarja, jonka a-osa oli pysty ja b-osa okseri.


Sarjan jälkeen käännös kutosesteelle, jonka perässä oli vesimatto, eikä sekään näyttänyt Santraa haittaavaan. Mitäs siitä, jos kaviot vähän kastuu?


Kutosen jälkeen vaihdoin jälleen laukan ja käänsin Santran kohti viimeistä estettä, joka oli meidän übersöpö sateenkaarieste, jossa oli pinkki sydänlauta. Kannustin Santran hurjaan kiitoon ja se hyppäsikin hienosti kirjavan esteen yli ja laukkasi yli maaliviivan. Jes! Pärjäsimme hienosti ja Santra ansaitsi taputukset. Nyt minä lähtisin loppuverkkaamaan sen, ja tietysti palaisin sitten maneesin katsomoon ihailemaan isompia luokkia!

On finaalipäivä
ja parastaan ois tehtävä
on poni puhdas ja pörröinen
on tyttö reipas ja varma

Käy tie tytön ponin luo
hetken aikaa sille suo
poni hörähtää
korvat liikahtaa
jännittää

On talli vieras ja kummallinen
on hevosia siellä täällä
kiire, jouda ei pysähtymään
paljon tehtävää

Vaan poni pieni pörröinen
tottunut on tähän kaikkeen
se hiljaa heiniin hörähtää
kun tyttö harjaa letittää
kunnes aika on mennä
ja parhaansa näyttää





Päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle, kun Tie tähtiin -finaalin esterata oli kasattu Hallavan ratsastuskoulun kentälle ja ratsukot laitettu estekuntoon. Pau purkasi Santran, mustankirjavan shettistamman nutturat, ja pikkuisen ponin vallattomat kiharaiset jouhet olivat kuin pilvi ponin päällä. Se oli Paun mielestä vain suloista!
“Hei kenen pinteli tää on?”, huhuili joku tallin käytävällä. Ainakaan Paun oma se ei ollut, sillä Santran vaaleansiniset pintelit olivat vain varuilta Kaisun autossa mukana. Ehkä joku pikkuinen pupunen, joka oli pääsiäisen ajankohdasta ulalla kuin myöhäsen matti, oli eksynyt talliin ja ottanut lämpöisen pintelin mukaansa - sää oli nimittäin kylmennyt eilisen niin ihanan lämpimästä ja kesäisestä auringon paisteesta.

Pian pikkarainen poni oli täysin valmis kilpailuihin.
“Muista sitten Santra, että tänään joka pomppu täytyy olla niiin korkea, ettei puomi tipu maahan. Myöskään minä en saa lentää maahan, sillä en halua joutua yhtä liiskatun näköiseksi kuin pinaattilettu. Jokainen puomi pitää ylittää korkealta, niin korkealta, että se kaikkien tuntema puskaradio tuntee meidät vielä ensi vuonnakin! Tänään, Santra, me teemme parhaamme ja näytämme, mitä osaamme, eikö vain?”

Siinä jos missä oli kannustusta kerrakseen ja kaksikko oli valmis koitokseen! Piti vain ottaa rakkaan ponin ohjaksista kiinni, kopistella pikku kavioiden vierellä tallikäytävää pitkin ja kävellä pihalle, sillä nyt oli aika nousta ratsaille ja kilpailla!





Päivän tulokset: Paulle hopeaa heC-luokassa, neljäs sija 60cm-luokassa, 60cm-sarjan paras eli Pikkutähtiratsukko ja lisäksi Newerra on Tähtitalli! Myös muut newerralaiset ratsukot pärjäsivät loistavasti, onnea kaikille!