Syysleiri 11-13.11.16

Oli aika aloittaa Neweran syysleiri, ensimmäinen leiri, jonka pitäisin. Paun lisäksi leireilemään tulisi kuusi neweläistä, aika monta omilla hevosillaan, mutta pari hoitajaakin. Leiriläisten äidit ja isät ajoivat vuoronperään maneesin sivuun parkkiin ja toivottivat hyvää viikonloppua lapsosilleen, ja minä odottelin pihassa laukkuja raahaavia heppatyttöjä - ja tattadaa, yksi poikakin joukkoon mahtui. Sääkin oli mitä mainioin, pikkupakkasta ja nilkkoja myöten lunta. Pau kiikkui innoissaan pihan keskellä nököttävien koivujen väliin väsätyssä kiikussa, ja Wilman saavuttua pihaan ensimmäisenä, liittyi punapäinen tyttö kiikkuseuraan. Kohta he jo hihkuivat naimisissa kulkevia kiikkujaan.

Kun koko kuusipäinen poppoo oli löytänyt tiensä hankien läpi Newerran pihaan, ohjeistin tallilaiset majoittumaan luhtiaitan vintin huoneisiin.
"Teitä on nyt vain kuusi, joten veikkaan, että mahdutte samaan aittaan kaikki. Ei kannata jakautua useampaan, yhdessä saatte aitan lämpenemään paremmin! Siellä on patterikin, joten älkää pitäkö ovea turhaan auki."
Ja niin säntäsi porukka kilpaa tikkaita pitkin aitan vintille, sillä jokainen halusi päästä kauas ovesta, patterin viereen nukkumaan.

Minä palasin nuorten majoittumisen ajaksi tupaan ja otin Paun mukaan, sillä oli aika kattaa pöytä meille kahdeksalle. Riisipuuro oli hautunut jo kauan leipäuunin jälkilämmöissä, ja olin tehnyt myös jauhelihaperunasoselaatikkoa, jos joku sattuu inhoamaan puuroja. Nostin molemmat uunista pöytään Paun taitellessa servettejä. Kun kaikki oli valmista, komensin tyttösen hakemaan porukan syömään. Pian ulkoota kaikuikin Syyyööömääään-huuto...

Poppoon istuttua pöytään syömään aloin selostamaan leirin ohjelmasta ja madonluvuista. Lopulta pääsin kertomaan hoitsujaotkin - Wilma, Nora, Emma ja Cia olivat ilmottautuneet omilla hevosillaan ja Pau oli vaatinut Pepin hoitsukseen, joten jäljelle jäi vain Veeti ja Heli. He istuivat vierekkäin pöydässä ja supisivat vähän väliä jotain - olin jo kesällä huomannut, että kaksikko tuli hyvin toimeen ja ystävystyi nopeasti.
"Mitäs sanoisitte, jos Veeti ottaisi tällä kertaa Liljan ja Heli tutustuisi vähän Alliin?" ehdotin, ja hetken tuumailun jälkeen hoitajakaksikko totesi valinnan olevan oikein hyvä. Niinpä kaikilla oli leirihoitsu tiedossa ja leiri saattoi oikeasti alkaa - hetken ruokaperräisten jälkeen (puuroa kun tulee aina syötyä liikaa) olisi luvassa leikkitunti!

Pau ja Kaisu olivat jo tehneet aamutallin, kun Pau kiiti herättämään aitan porukkaa. Hän kipusi tikkaat ylös aitan terassille ja käveli aitan ovelle. Sen hän riuhtasi auki ja huusi:
"Huomentaaa unikeot! Aamupalalle, äiti meni jo kattamaan pöytää! Hop hop, kaikki ylös."
Aitasta kuului vain epäselvää muminaa, joten tyttö hyppäsi ponnarit liehuen sisäpuolelle, pisti lampun päälle ja oven kiinni. Sitten hän kiersi ravistamassa jokaista maakuupussimatoa, ja vihdoin niistä alkoi pilkottaa päät nuorten heräillessä.
"Ylös, ulos ja aamupalalle, kaikki, niin päästään nopeemmin ratsastamaan!"

Kun Pau oli varmistunut siitä, että edes joku pysyisi hereillä, hän lähti tupaan auttamaan aamupalan kanssa. Bambi juoksi häntä ulkona vastaan, se oli ollut pihalla aamupissalla. Kahdestaan he kulkivat takaisin sisälle lämpimään.
Muutaman minuutin päästä pirtsakka Wilma laahusti tupaan ja hänen perässään myös Nora, Emma ja Cia. Kaikki olivat ehtineet jo pöytään asti, mutta kaksi vielä puuttui.
"Mutta missä Heli ja Veeti on", Pau kysyi teatraalisella akuankkaäänellä.
"Jaa'a, kyllä ne hereillä oli kun mä lähdin", Wilma totesi tuumailevasti.
"Ne on tietysti jääny suustaan kiinni!" Pau täräytti kovaan ääneen.
"Pau", Kaisu henkäisi. "Ei tuommosia, hyvänen aika. Minäpäs käyn pyytämässä heidät syömään."

Ja niin ne unikeot kohta tulivat tupaan, selitellen, että olivat vain nukahtaneet uudestaan. Pau ei ainakaan uskonut tuota selitystä.

Aamupalan lopussa Kaisu jakoi koulutunnille hevoset ja kertoi, että tunti alkaisi kello 11 maneesissa. Pau lähti innoissaan Wilman ja Helin kanssa minipihatolle harjaamaan ja varustamaan pikkuponeja. Ne olivat kaikki ulkona tarhassa, mutta hetken huhuilun jälkeen tulivat innokkaita pihaton oven räsymattojen välistä sisälle katsomaan, ketkä heitä tulivat moikkaamaan.

Pau otti Tinjan kiinni ja laittoi sille punaisen riimun. Heli oli saanut Pepin ratsukseen, ja metsästi sitä pinkin riimun kanssa - onneksi Peppi antoi tänään hyvin kiinni. Wilma oli onnenpekka saatuaan Santran - se oli shettisten parasta laatua, siro, taitava ja vieläpä niin kauniin värinen. Tyttökolmikko laittoi ponit pilttuisiin kiinni ja alkoivat harjaamaan jutellen niitä näitä.

Pian porukka oli valmiina maneesissa.
"Ymmärrätte varmaan, että teitä on tänään paljon tunnilla, ja paljon eritasoisia hevosia ja ratsastajia, joten en ehdi ehkä antamaan henkilökohtaista palautetta ja vinkkejä niin paljoa. Myös tehtäviä sovelletaan eri tasoisille sopiville. Kaikilla on myös hieman vieras ratsu allaan, mutta ei anneta sen häiritä. Tänään tärkeintä on tutustua hevoseen ja löytää hevoselle sopiva tapa ratsastaa."

Paulla olikin tänään haastava homma Tinjan kanssa. Vaikka poni on syötävän suloinen, söpö ja ihanan kiltti hoidettava, ei ratsastus ole ihan sen lempipuuhaa. Se varmaan nauttisi elämästään, jos saisi paljon heinää eteensä ja saisi laiskotella kaikki päivät tarhassa. Oikea wannabe-pullaponi. Nyt se kuitenkin pistettiin töihin, ja onneksi Paun päättäväisellä ja tomeralla luonteella poni pysyykin ihan hyvin hallussa.

Kovasti Tinja yritti harjoittaa pahoja tapojaan oikomisesta laiskotteluun ja yllättäviin ryntäilyihin, mutta Paun ohjasote pysyi napakkana ja pohkeet kiinni kupeissa valmiina toimimaan, jos poni keksi omia kujeitaan. Pau ratsasti kulmat niin kulmikkaiksi kuin vain voi ja ponin hidastaessa rummutti pohkeilla niin kauan, että se palasi reippaampaan askellukseen. Niinpä poni oppi ihan kuuliaiseksi, oppi ettei tämän pikkulikan kanssa pelleillä. Tunnin tehtävät onnistuivat pikkuratsukon osalta hyvin, ja Pau saikin äitiltään kehut tunnin lopun "miten mielestäsi meni"-kyselyssä.

Kun hepat ja ponit oli hoidettu takaisin pihattoihin tarhailemaan, sai tallilaiset idean mennä pellolle tekemään lumienkeleitä. He juoksivat läpi tarhaa reunustavan koivikon pellolle ja heittäytyivät hankeen. Pau kertoi kaikille, että pellon keskellä nököttävä, lyhyt mutta leveä mänty, oli mahtava puu kiipeillä - ja pian Newerran lumienkelit istuskelivat männyn paksuilla oksilla. Mikäs sen mukavempaa, kuin temmeltää ystävien kanssa höttölumen keskellä - Ba,bikin juoksenteli porukan mukana ja sai milloin keneltäkin rapsutuksia. Pian Kaisu kuotenkin huuteli porukan syömään lihapullia ja muussia.