|
|
Post by Kaisu on Oct 22, 2016 19:06:48 GMT 2
|
|
Heli
uutukainen
Posts: 16 
|
Post by Heli on Nov 13, 2016 12:23:10 GMT 2
vino teksti = ajattelu
I'M BACK
13.11.2016Ripustan takkini eteisen naulakkoon. Lähes juoksen olohuoneen takan ääreen, sillä päivä Newerrassa oli kaikkea muuta kuin lämmin. Kello näyttää jo kahdeksaa.
Tie Newerraan oli kovin luminen ja kylmä. Pakkanen ja viima tuntuivat ikäviltä poskillani, mutta jatkoin silti tallustelua vastatuuleen.
Talvikenkiin vaihtaminen saattais olla melko järkevää, ajattelin ja katsoin rispaantuneita tennareitani. Villasukat mahtuivat niiden sisään juuri ja juuri. Kello oli vasta päälle 12.
- Miks tätä ihmeen tietä ei oo aurattu? totesin ääneen kun lunta meni nilkkoihini. Onneksi tuttu tallirakennus häämötti jo puiden takaa.
Tallipihalle saapuessani etsin käsiini ensin Liljan. Haravoin katseellani tarhoja ja toinen toistaan tuntemattomampia hevosia. Pian tamma kuitenkin löytyi vapaan heinän kimpusta. Kuten arvasinkin, liila loimi.
Nyt kun tiesin missä kirjava hevonen oli, jatkoin matkaani talliin. Kuulin jonkun hevosen hörähtävän karsinassaan, ja kurkkasin oitis oven yli. Näin karsinassa tummahiuksisen naisenalun varustamassa liinaharjaista hevosta, joka tuijotti minua lempeillä silmillään.
- Moikka, mä oon Heli, sanoin reippaasti ja nojauduin karsinan oveen.
Nainen kääntyi minua kohti ja hymyili.
- Ai ooks sä se Heli? Kaisu onkin kertonu susta, vielä minulle nimetön nainen sanoi.
- Ja oon muuten Eleonora, sano vaan Noraksi.
- Ai Kaisu kertonu musta? naurahdin: - Toivottavasti vaan positiivisia juttuja.
- Sä oot kuulemma ollut täällä jo aika kauan, joten sä varmaan tiiät hyvin tallin tapoja? Nora sanoi ja taputti Visioniksi selvinnyttä hevosta.
- Juu no varmaan suurimmilta osin, tuu vaan kyselee jos siltä tuntuu, hymyilin ja aloin tekemän lähtöä. Nora jäi kiristämään orinsa satulavyötä ja minä suuntasin kohti tallitupaa.
Tallituvan ovi narahti tutulla tavallaan kun astuin sisään. En edes ehtinyt kääntymään ympäri kun jo kuulin muutaman tutun äänen.
- Heli?! Säkö se oot? kuului tuttu pojan ääni.
- Taitaa se olla, aika tutulta näyttää, Kaisu hymyili työpöytänsä takaa.
Ujostelematta saapastelin Veetin luo ja varpistin halatakseni tätä. Yli 30cm pituuseroa tuntui hassulta.
- Ihanaa nähdä sua taas täällä, Kaisu sanoi ja tuli vuorostaan halaamaan minua.
- Ihanaa olla täällä taas, sanoin.
Miksiköhän ei oo Veetin kanssa tullut pidettyä yhteyttä? Poika näytti vieläkin melko yllättyneeltä, samoin punahiuksinen Wilma hänen takanaan sohvalla. Kyllähän mulla on vieläkin Veetin numero.
- Susta ei ookkaan kuulunut, Veeti sanoi ja istuutui sohvalle jolta oli noussut.
- Samat sanat, mutta tulevaisuudessa tulee kuulumaan, hymyilin ja katsoin kenkiini. Kyllä minulla oli oikeasti ollut kaikkia ikävä tauon aikana.
- Kuten varmaan huomaat, en kertonut kellekkään että oot tulossa takaisin, Kaisu naurahti ja palasi pöytänsä taakse.
- Jos nyt ensi töikses täytät vaikka tämmösen hoitajalapun, niin turistaan sitten enemmän.
- Joo, tottakai, sanoin ja istahdin tuoliin Kaisua vastapäätä.
- Ketä sä meinaat hoitaa? kysyivät Veeti ja Wilma yhteen ääneen.
- Kyllä se teille vielä selviää, sanoin ja syvennyin lapun täyttämiseen.
Täytettyäni lapun sain uuden avaimen uuteen kaappiin. Heitin reppuni kaapin perälle ja suljin oven.
- Kuka ottaa kahvia? Veeti sanoi ja käveli keittimen luokse. Kaisu ja minä nyökyttelimme mutta Wilma pudisteli tarmokkaasti päätään.
Juotuamme kahvit ja vaihdettuamme kuulumiset päätimme kaikki lähteä ulos.
- Niin ketäs sä nyt hoidatkaan? Veeti kyseli malttamattomana ja tönäisi minua leikkimielisesti.
- Olkoon, naurahdin ja osoitin liilaloimista tammaa tarhassaan.
- Vai että Lilja! Wilma hihkaisi: - Se vaikuttaa ainakin - mitä tunneilla oon nähny - tosi mukavalta.
- Joo ja aika lailla mun tyyliseltä, rauhalliselta mutta kuitenkin riittävän osaavalta.
Jäimme hetkeksi seisoskelemaan tarhojen luokse. Kaisu nimesi uusia hevosia ja kertoi hiukan taustatietoa Liljasta. Sain kuulla, että tamma oli varsonut 2013.
Pian alkoi sataa lunta ja hämärtymään. Minua alkoi myös paleltaa.
- Kattokaas kelloa! Wilma sanoi ja tuijotti ihmeissään puhelimensa näyttöä.
Olimme seisoskelleet ulkona reilut puolisen tuntia. Aika lentää kun pitää hauskaa, eikö?
Kaisu kääntyi ja tallusteli takaisin tallin suuntaan. Lähdimme naisen perässä sisään, jutellen niitä näitä.
Ojensin käteni lähemmäs takkaa. Puhelimestani kuului kaksiosainen piippaus, joka merkitsi uutta viestiä. Otin puhelimen verkkareiden taskusta .
Veeti: Huomen maastoon? Kympiltä tallilla? 
Heli: Ei mul varmaa muutakaa tekemistä oo ... tottakai mä tuun!
Viestiääni kuului pian uudestaan.
Veeti: Arvasin!
HELI & LILJA 1HM
jos tän voi laskee hoitomerkinnäks..? :DD
aikas vuorosanapainotteinen tarina, mut eikai se haittaa ..
|
|
Heli
uutukainen
Posts: 16
|
Post by Heli on Nov 17, 2016 21:36:01 GMT 2
KIUKKUPUSSI
17.11.2016
Kirjava tamma hulmuavine harjoineen väisti kauniisti pitkällä sivulla. Tänään, toisella ratsastuskerrallamme, aiheena oli siis väistöt. Niin keskihalkaisijalta pitkälle sivulle kuin siksakkinakin, myös juuri vain pitkällä sivulla.
Koitin työstää hevosta vielä väistättämään enemmän takaosallaan ja hakemaan samalla nenäänsä alemmas. Hetken jankkailun jälkeen tehtävä onnistui kuin onnistuikin, ja annoin Liljan suoristaa itseään hieman kootummasta ravista ja taputin sitä kaulalle. Hevonen pärskähti ja heilautti häntäänsä.
-Hei! Sehän näytti hienolta, mukavalla aksentilla varustettu ääni huusi maneesin ovelta.
-Ai kiitos ! Tää on vasta meiän toinen kerta, vastasin naiselle muistellen maastoa Veetin kanssa.
-Aijaa ! No, hyvältä näyttää. Oon muuten Elle, ei olla taida olla tavattu vielä, ruskeahiuksinen nainen sanoi. Pysäytin Liljan kun Elle tuli taputtamaan sen kaulaa.
-Jatkakaa samaan malliin! tuo hymyili ja pikkuhiljaa lähti kävelemään ulko-ovelle päin. Heilautin tälle kättä.
Jatkoin vielä treeniä parisenkymmentä minuuttia, ja kuulin katon rätisevän juuri alkaneesta sateesta. Kuinka ihanaa. Kirosin mielessäni, sillä osasin inhota sadetta melkoisen paljon.
- Helii! Sun onnenpäivä, sataa! Huomasithan sä jo? kiusoitteleva pojan ääni kuului korviini kun talutin Liljan sisään talliin. Olimme ehtineet kastua jo maneesin ja tallin välillä, sillä sade oli yhä vain voimistunut. Pimeys ei tuonot yhtään enempää iloa iltaan.
- Sähän se oot taas huvittavalla päällä, sanoin Veetille tuhahtaen. En vain aina jaksanut pojan kiusoittelua, läppä toki läppänä mutta silti. Tämä oli sonnustautunut sadetakkiin joka oli hänen onnensa, minulla taas ei sellaista tietenkään ollut mukanani.
- Sori, sä tiiät et tarkotan vain ja ainoastaan hyvää, hän hymähti. Poika astui karsinaan kolmanneksi ja pörrötti sateesta valmiiksi takkuisia hiuksiani. Kyllähän minä tiesin, että tästä oli vähän turhaa pojalle hiillostua.
Olisin pörröttänyt hänenkin hiuksiaan, mutten ylettynyt. Tyydyin vain tönäisemään tätä leikilläni ja luomaan anteeksiantavan hymyn. Olin taas vaihteeksi ollut hetken aikaa oma ihana itseni, tai siis osa sitä.
Suuntasin pian, loimitettuani ratsuni ja silittäen tätä hiukan, satulahuoneeseen mukanani Liljan suitset, satula ja suojat. Sen jälkeen suuntasin taukotupaan kypärä kädessäni ja turvaliivi päälläni vaihtamaan kuivempia vaatteita.
Onko se takajeejee? Erik? Ei, Erikillä ei tainnut oikeasti olla takajeejeetä. Näinköhän unta siitä?
Aivan vieras hahmo istui selkäpäin minua, Kaisua vastapäätä rupattelemassa. Vähin äänin kaivoin kuivat vaatteet kaapistani ja suuntasin vessaan.
Kuka se on? Näyttää täysin vieraalta, ainakin selän puolesta.
Tultuani ulos vessasta poika oli avaamassa omaa kaappiaan. Kiinnitin huomiota tämän vaatteisiin jotka näyttivät ennennäkömättömän puhtailta ja saappaat kovin kiiltäviltä. Ikinä en jaksaisi noin paljon tallille itse panostaa.
Huomasin myös, että poika oli suunnattoman pitkä, ainakin minuun verrattuna. Erik se ei kyllä ollut.
- Ai morjens Heli ! Kaisu hihkaisi. Joku taisi saada kiinni minut tuijottamisesta..
- Ai, moikka! Miten menee? vastasin neutraalisti ja pakkasin kastuneet varusteeni muovikassiin.
- Eipäs ihmeemmin. Ootko muuten hiuksia muistanut hetkeen harjata? Kaisu mainitsi ohimennen. Ainiin, ne Veetin pörröttämät märät hiukset jotka ovat varmasti aivan käkkärällä.
Tuo vieras takajeejee-poika taisi jopa hieman tirskahtaa, ja loin tähän ehkä turhan inhottavan katseen. Hän käänsi katseensa äkkiä takaisin kaappiinsa ja naurahdin hieman hermostuneesti.
- En mä pure, ja oon muuten Heli!
Ehkä hiukan tönkkö ensimmäinen lause, mutta anti olla.
- Alexander, sano vain Alex, pitkä poika vastasi ja katsoi alaspäin, minuun, luoden pienen hymyn. Muistin taas takkuiset hiukseni.
Mumisin jotain nauruntapaista ja koitin korjata hiuksiani. Veeti rymisti pian taukotuvan narisevasta ovesta sisään, oli näemmä käynyt ulkona litimäristä vaatteista päätellen. Tämäkin hieman hihitti nähdessään meidät.
- Ai Heli, sä oot jo tavannu Alexin. Ja sä puolestaan tän takkutukkaisen Helin, ihan ainoaa laatuaan, tämä mainitsi huolettomasti ja saapasteli kahvinkeittimen luo. Pyöräytin silmiäni mutta pidin suuni kiini, taisin itsekin vähän naurahtaa.
- Heli, et viitsisi Liljalle heittää iltakauroja? Ne mitat ja kaikki lukee tässä, Kaisu avasi suunsa ja ojensi laminoidun lappusen. Siinä luki tarkat mitat mistäkin ruoasta.
- Tottakai, ei ongelmaa!
Suuntasin askeleeni ovelle ja kohti rehuvarastoa. Enää minua nämä hiukset eivät vähääkään kiinnostaneet, oltiinhan sentään tallilla. Ja tallityyliinihin sopivat mahtavasti käkkärähiukset, matchaavat hyvin parhaat päivänsä nähneihin converseihini.
TAKKUTUKKA HELI & LILJA 2HMehkä aika huumorivoittoinen tarina, mutta tällaista tällä kertaa 
Ihana tarina! Loit hahmojen ympärille tapoja ja repliikkejä, mitkä saa ne elämään, oikein mukava tarina! Haha, takajeejee pääsi tännekin, hyvä hyvä =D // Kaisu |
|
Heli
uutukainen
Posts: 16
|
Post by Heli on Nov 20, 2016 19:33:10 GMT 2
JUURI NIIN ONNELLINEN
TÄSSÄ JA NYT
20.11.2016
Onkohan Neweläisillä joku salasuunnitelma koskien mua ja Veetiä? mietin kävellessäni pitkin käytävää pitkä poika vierelläni. Yhä useampi supatti jotain viereiseen karsinaan kaverilleen tai vain seurasi katseellaan meitä. Tuhahdin melkein liian kovaa jotta kaikille tulisi selväksi, että ylimääräinen tuijottelu saisi loppua. En ylipäätänsä tiennyt mistä oli kyse.- Tehtäiskö tänään jotain maastakäsittelysäätöä? Veeti kääntyi katsomaan minuun ja nappasi Dongon riimunnarun. Olin jo aiemmin päivällä ollut Veetin kanssa seuraamassa Ellen ratsastusta, silloinkin vierellämme seisoskelleet Erik ja Nora olivat tosi kummallisia meitä kohtaan. Ja Erik kummallisen punastunut.Talutimme Liljan ja Dongon peräkanaa omiin pilttuisiinsa, eikä näemmä muita meidän lisäksemme ollut pihatossa. Juuri nyt sain mainion tilaisuuden jakaa Veetille ajatuksiani, ihan kahdestaan. Otin pölyharjan ja aloin sillä harjaamaan Liljan kirjavaa selkää.- Hei Veeti, sanoin ihan normaalisti.- No kerro, tuo vastasi seinän takaa. Kurkkasin Dongon puolelle (siinä onnistuin juuri ja juuri sillä varpistaenkin se oli lähes mahdotonta) ja näin pojan harjaamassa ruunan kiitettävän kuraisia jalkoja.- Etkö säkin ihmettele noita ihmisiä jotka kuiskailee ja tuijottelee meidän mennessä ohi? Mun mielestä toi on melko toistuvaa enkä tiiä mistä hitosta se ees johtuu, sanoin hiukan varovasti sillä en tiennyt Veetin reaktiota.Pienen hiljaisuuden jälkeen Veeti puolestaan katsoi omalta puoleltaan Liljan karsinaaan.- En itse asiassa ihmettele, tuo tokaisi ja väänsi hymyn kasvoilleen. Tulin yhä hämmästyneemmäksi.- Etkö sä siis oo huomannu sitä? kysyin ja katsoin tuon silmiin. Hän näytti aikas neutraalilta.- Oonpa hyvinkin.Poika astui ulos pilttuusta. Ymmärsin, että minunkin kuului tulla pienelle käytävälle, sillä hän näytti siltä kuin hänellä olisi jotain kerrottavaa.- Kuules tyttöseni, tuo aloitti ja nojautui Dongon pilttuun oveen. Kiinnitin huomiota erikoiseen sanavalintaan, mutta annoin tämän silti jatkaa kertomustaan.- Jostain tai jonkun suusta on lähtenyt liikkeelle huhu, että meidän välillä olisi jotain. Käänsin katseeni Veetin kasvoihin yhä enemmän hämmästyneempänä.- Tai mistä sitä tietää, ehkä oikeasti on, hän jatkoi ja puri huultaan. Käänsin katseeni kenkiini ja revin ikivanhaa kaupan kuittia taskussani. En oikeasti ollut niin paljon Veetiä ajatellut muuna kuin oikein hyvänä ystävänä. Onhan sillä aika komea hymy.Pienen uuden hiljaisuuden jälkeen kohotin katseeni uudelleen poikaan. Nyt oli pakko kyllä itselleen - ja Veetillekin - jotain myöntää.- Kyllä mä susta pidän, huokaisin hiljaa ja korjasin äkkiä ponnariani hieman.- Ihan oikeasti, jatkoin: - Enemmän kuin ystävänänä.Veetin ilme kirkastui ainakin 286 % ja hän näytti siltä, kuin olisi halunnut nostaa minut korkealle ilmaan. Tällä hetkellä olin niin onnellinen, ettei tällä pihaton käytävällä ollut muita.- Jos palattais harjaamaan? tuo sanoi ja väläytti oikean pepsodent-hymyn. Unohdimme äskeisen keskustelun hetkeksi ja keskityimme taas hevosteluun.Palasimme pian siis harjaamaan näitä nelijalkaisia jotka näyttivät hieman kyllästyneiltä. Tänään aiheenamme oli siis maastakäsittely, joten suuntasimme jo pian maneesiin asettelemaan puomeja, pieniä esteitä ja tötsiä.Pian koottuamme varsinaisen agilityradan suuntasimme takaisin pihattoon hakemaan Liljaa ja Dongoa. Otimme kaverukset mukaamme ja talutimme ne perässämme kohtaamaan hurjaa rataa. Maneesissa oli hyvä tunnelma. Meillä oli superhauskaa laukatessamme hörökorvien vierellä hypäten pikkuristikkoja ja pujotellen tötsien viereltä. Hevoset jopa näyttivät nauttivan tehtävistä, Dongo-papparainenkin vanhoine jalkoineen.Pimenevässä illassa talutimme hevoset pilttuisiinsa. Hoidimme ne kuntoon iloisen rupattelun lomassa, jonka jälkeen suuntasimme pian kohti itse tallirakennusta.- Olikos nuorisolla hauskaa? Kaisu tokaisi kun saavuimme taukotupaan. Erik oli tapansa mukaan vallanut koko sohvan ja makoili siinä sen näköisenä ettei aikonut siirtää jalkojaan tehdäkseen toisille tilaa. Normaali Heli olisi saattanut vain tuhahtaa ja katsoa Erikiä oikeesti-ilmeellä, mutta tämä Heli oli jostain syystä kumman iloinen joten hän ei suonut Erikille edes yhtä ärsyyntynyttä katsetta.- No olihan meillä, tosi hauskaa, Veeti vastasi reippaasti ja näytti minulle kieltä. Toivoin niin kovin, että taukotuvassa olleet Wilma, Pau, Cia, Nora, Emma.. oliko niitä muitakin? Joka tapauksessa, eivät olisi huomanneet mitään. Erik ja Nora vilkaisivat toisiaan ja nyökkäilivät, eikä Kaisu pystynyt olemaan tirskahtamatta. Pikku hiljaa ärsyyntyvä Heli halusi mahdollisimman pian pois paikalta, joten en edes vaihtanut vaatteitani vaan aloin etsimään puhelintani kaapistani.- Hei, mun kyyti tulee ihan pian joten taidan tästä lähteä..., tokaisin ja suuntasin askeleeni kohti ovea. Kaikki sanoivat minulle moikat ja tartuin oven kahvaan.- Hei tota meen samaa matkaa! yllätys yllätys kukakohan asteli perääni ja katosimme yhdessä tallin käytävälle. Tallustimme yhdessä ulos, lähes pimeään.- Koska sun vanhemmat tulee? Veeti kysyi ja jäi seisomaan kanssani pihalle.- Emmä oo viel ees soittanu niille, tunnustin pojalle ja hän vaan nauroi: - Ei niillä toisaalta kestä kauan, jatkoin ja raapustin äidille WhatsApp-viestin ja lähetin sen.- Kestäiskin, Veeti sanoi hiljaa ja naurahdin sanalle meeelkoisen kovaa. Tunsin kuinka käsi laskeutui harteilleni ja veti minut lähemmäs pojan kylkeä.- Saat nyt kyllä sydämen sun nimen perään mun yhteystiedoissa. - Säkin, vastasin tuolle. Sydämeni pamppaili.- Eikä! Mä arvasiiiin! kuului hihkaisu tallin ovensuusta. Käännähdin katsomaan, mutta punahiuksinen tyttö viipotti jo pois ovelta.- Se oli Wilma, sanoin Veetille joka myös katsoi ovelle.- Ei mua kiinnosta, tämä vastasi kylmän viileästi mutta pimeässäkin pepsodent-hymy loisti. Tallituvan aukinaisesta ikkunasta kuului muun muassa ARVASINHAN!, kyllä sen jo huomasi ja Veeti ja Heli yhteen soppii, mutta en jaksanut itsekään välittää vaan otin mallia tyynestä Veetistä. Käännyin kuitenkin katsomaan ja näin muutamankin silmäparin katsomassa ikkunasta. Ei se haitannut, sillä olin juuri niin onnellinen tässä ja nyt. HELI + VEETI & LILJA 3HM
no tästähän tuli romantic joo tällasta tällä kertaa
Ihana tarina <333 Ihanan rohkea Heli! Tarina tuo mieleen omat yksipuoliset ihastumiset, mutta ihanaa, kun täällä rakkaus saa kukoistaa <3 Ootan innolla mitä kaikkea keksitte!! // Kaisu |
|
Heli
uutukainen
Posts: 16
|
Post by Heli on Nov 22, 2016 6:59:18 GMT 2
EN KEKSINY TÄLLE HYVÄÄ OTSIKKOA21.11.2016
Munhan talleilusta oli tullut varsin aktiivista, ja ehkä siihen liittyi jokin syy ja syy saattoi olla jokin henkilö.
Tallilaisten kikattelu ja veikeät ilmeet eivät enää haitanneet minua niin paljon. Olihan se kuitenkin ihan normaalia, olivat varmaan vaan niin kateellisia meiän onnesta hähää. (läppä)
Mistään vakavasta suhteesta ei oltu näin äkkiä vielä Veetin kanssa puhuttu, mutta kaikesta meidän välillä huomasi että sellaiseen pisteiseen tultaisiin joku päivä. Salaa toivoinkin niin, ja aika paljonkin.
- Mites Veetin kanssa? Wilma virnisteli kun avasin taukotuvassa kaappini oven. En edes tiennyt tulisiko Veeti tänään tallille, mutta itse olin menossa maastolenkille. Kaivoin siis ratsastusvaatteet kaapista.
Käänsin katseeni tonttuystävääni ja naurahdin pikkuisen: - No ei me vielä mitään virallista olla päätetty, mut kyllä tässä jo toisena päivänä on WhatsApp-linjat kuumina.
- Nojoo, kyllähän teistä näkee jo että ootte kokoajan kiinni toisissane. Misä Veeti ees on?
- Ei itseasiassa mitään tietoa, en oo nyt jutellu sen kanssa hetkeen, vastasin tytölle ja suuntasin vessaan.
- Kumma juttu, kuulin tuon vielä mutisevan kun suljin WC:n oven.
Lilja oli saanut pidettyä itsensä kohtuullisen puhtaana, sillä se oli loimitettu huolellisesti. Aion mennä tänään ihan vain ilman satulaa, rennosti ja otsalamppu päässäni. Sutaisin suurimmat liat tamman jaloista ja muualtakin pölyharjalla, ja pian aloin putsaamaan kavioita.
Huolellinen kavionputsaus suoritettu muutamassa minuutissa, ja kiitin ääneen sitä ettei ollut satanut. Liljaa ei tarvinnut edes hakea pihatosta kiertäen kiviä ja kantoja ja varoen mutaa, sillä maa oli kuiva eikä upottava.
Olin ottanut kaapistani matkaani myös heijastinliivin, joten vedin sen pääni yli ennen kuin asetin kypärän päähäni. Olin jo suitsinut Liljan ja asettanut fleece-kankaisen heijastinloimen sen päälle. Oli aika taluttaa tamma ulos pilttuustaan ja nousta selkään.
Liljan lämpimässä selässä asetin kypäräni ympärille otsalampun ja suuntasin jo hämärään metsään.
- Hieno tammanen, kehuin hulmuharjaista hevosta sen vaihtaessa raviin kuuliaisesti. Oikea hyvänmielenhevonen.
Maastolenkki oli tuttu; olin käynyt siellä sekä Piitun että Fantsun kanssa, ja se oli yksi suosikeistani. Tunsin reitin kuin omat taskuni, joten eksymismahdollisuus oli kovin pieni.
- Noniin, käännytääs ympäri! kehotin Liljaa suoran hiekkatien päässä ja pohjeavuilla käänsin sen nokan tulosuuntaamme. Pohja ei ollut jäässä eikä edessä päin näkynyt vauhkoja peuroja hyppimässä tien yli, joten päätin nostaa laukan. Valmistauduin pieneen kuumumiseen joten nappasin harjasta varmuuden vuoksi kiinni.
Ja laukka nousi nätisti, ilman ongelmia. Nautin istumisesta tuossa pyörivässä askellajissa, kohtuullisessa vauhdissa. Pompin sivulta toiselle, ilman satulaa kun olin, mutta pysyin kuin pysyinkin selässä.
- Hieno, hieno Lilja! kehuin tammaa kun talutin sen sen pilttuuseensa. Otin sen loimen ja suitset pikaisesti pois ja harjasin sen läpikotaisin. Heitin sen karsinaan Kaisun ohjeiden mukaan vähän heinää ja jätin sen kaveeraamaan vierustoverinsa Dongon kanssa. Suuntasin pihalle kantaen kypärääni kädessäni, ja havahduin siihen että oli aivan pussipimeää. Kävelin siis reippain askelin kohti tallirakennusta, jonne minut johdatti se pieni otsalamppu jota nyt kannoin toisessa kädessäni. En nauttinut pimeästä millään lailla.
Kävelin kohti taukotuvan ovea, mutta juuri kun olin avaamassa sen joku halasi minua takaapäin.
- Mitäs mun lempparityttö, tuo ääni takani sanoi ja tunsin hennosti suukon vasemmalla poskellani. Havahduin tähän ja naurahdin hieman hermostuneesti.
- Hyvin menee ku sä tulit, vastasin ja käännyin niin että näin Veetin kasvot. Olisin halunnut halata tätä mutta en jaksanut ruveta kurottamaan.
- Mennääks tonne? kysyin ja nyökkäsin taukotuvan oven suuntaan.
- Ei oo kiirettä, tuo vastasi ja siihen me jäätiin katsomaan toisiamme.
Lopulta avasimme oven ja käsi kädessä astuimme sisään.
- Sieltähän se nuorpari tulee, Wilma hihitti ja vilkaisi tämän vieressä istuvaan Pauhun. Erikillä ja Ellellä näytti olevan oikein iloinen keskustelu meneillään sohvalla, Noran seuratessa heitä tarkasti. Kaisu oli syventynyt papereihinsa, mutta moikkasi meitä hymyillen ja heilautti kättään.
- Koska tulee hääkutsu? pisamaposkinen punapää vielä lisäsi ja kikatti käsi suullaan. Pau yhtyi nauruun.
- Emmä vielä ihan tiiä, sanoin ja vilkaisin ylös Veetiin, mutta katsahdin pian Alexiin: - Ehkä pitäis kysyy sun heilalta teiän omista häistänne, hei Al..
Wilma näytti siltä, kuin oisi minä hetkenä hyvänsä voinut hyökätä päälleni joten jätin kiusoittelun siihen. Pudistelin päätäni ja katsoin Wilmaa, jonka poskille oli yllättäen noussut pieni puna.
MAASTOILIJAT HELI & LILJA 4HM
newerrassa taitaa oikein rakkaus kukoistaa, vai oonko ihan väärässä?
(ps. tästä tuli lyhyt)
<333 Kivaa heppaelämää ja tallidraamaa! // Kaisu |
|
Heli
uutukainen
Posts: 16
|
Post by Heli on Nov 23, 2016 17:25:22 GMT 2
PIPAREITA JA ALKEISTUNTILAISIA(kirjoitettu 23.11.2016)22.11.2016
Tallissa oli joku romanssivaihe käynnissä; Erik näytti luovan merkitseviä katseita Elleen Noran katsoessa haikeana vierestä, Wilmalle oli selvästi tullut jo rutiiniksi tarttua Alexin käteen ja mulla ja Veetillä meni tosi hyvin. Vaikka oltiinkin eri lukioissa niin nähtiin silti lähes päivittäin, samalla suunnalla kun asuttiin (ja käytiin samalla tallilla lol)
Tallihuoneeseen astuessani odotin näkeväni Wilman joka todennäköisesti irvailisi jotain, Erikin joka olisi vallanut viisi neljäsosaa sohvasta ja vahtikoirani Veetin keittelemässä minulle kahvia. Ei, ketään ei kuitenkaan näkynyt. Huoneessa ei ollut edes valoja päällä. - Sos! huudahdin itsekseni kun muistin, että Wilma oli tuonut pipareita meidän syötäväksi nam. Sana makoisista pipareista kauniisti koristeltuina oli levinnyt tallilaisten keskuudessa, joten se oli kantautunut tietysti myös minun korviini. Äkkiä painoin valokatkaisijan päälle ja etsin käsiini jo valitettavasti tyhjän korin. - Erik.. sihisin itsekseni. Tiesin, että hän oli itsekkyyden takana, pistänyt sitten kaikki piparit poskiinsa. Nuorimies saisi vielä kuulla tästä .. Vaihdettuani ratsastusvaatteet suuntasin tallikäytävälle, jossa oli vihdoin jotain elämää.
Kello tuli vähän vaille viisi ja junnut olivat varustamassa hevosiaan. Heillä oli alkeistunti. Karsinoissa näin ainakin Santran, Dongon, Allin ja myös Liljan. - Terve kamu, moikkasin hevosta joka oli ojentanut sen sen pään karsinan oven yli. Silitin sen pehmeää turpaa. Kaksi minun pituistani tytöntylleröä käveli luokseni päättäväisesti. Toinen heistä livahti Liljan karsinaan ja määrätietoisesti harjasi tätä. - Kenellä sä meet? toinen tyttö, joka seisoi vierelläni, kysyi. - Mä? Emmä tuu tähän tunnille? vastasin hämmentyneenä. Nellaksi esittäytynyt tyttö jatkoi: - Ahaa, meeksä westerniin? - Eiei, mä en tuu tänään lainkaan tunnille. Oon Heli, tän tammasen hoitaja, sanoin ja viittasin sillä Liljaa. - Etkös sä oo vähän turhan nuori hoitajaksi? Liljaa harjaileva tyttö, tunsin tämän Siiriksi, tokaisi. Nauroin ääneen. - Kuulkaas tytöt, vinoilin: - Mä täytän ens vuonna 17, joten ehkä mä oon riittävän vanha hoitajaksi. Ja oon 142cm pitkä, älkää kysykö. Tuo laittoi tytöt hiljaisiksi ja he jatkoivat omia puuhiaan. Tietysti he luulivat minua nuoreksi, tällaiselle asialle kuin pituudelle kun ei oikein voi mitään. - Kysykää toki apua jos tarviitte! En pure! huikkasin vielä tytöille ja poistuin tallista. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi, sillä lunta oli alkanut pyryttää taivaan täydeltä. Otin muutaman juoksuaskeleen. Ajattelin mennä suojaan maneesiin, katsomoon, sillä ryhmä tulisi kuitenkin kohta sinne.
- Hevoset keskelle kaartoon! Kaisu hihkaisi maneesin keskeltä. Hän auttoi tyttöjä jalustinten ja muiden pidentämisessä ja lyhentämisessä, ja pian hevoset alkoivat kiertää uraa ympäri. Vähin äänin Wilma hiippaili vierelleni. - Moikka. Kauan nää on jo menny? Jäinkö paljosta paitsi? punapää kysyi ja vilkuili ratsukkoihin. - Ei ne kauan oo vielä, kymmenisen minuuttia. Mua luultiin muuten tänään vissiin pikkutytöksi tai jotain, vastasin ja pudistelin päätäni. - Mitä? - Joo, toi tuolla - osoitin Liljaa ja tämän ratsastajaa - totesi, että olisin hiukan turhan nuori hoitajaksi. Minkäs tälle tonttuudelle voi, hihitin ja Wilma yhtyi nauruun. - Kuule, tuttu tarina, Wilma hymyili. Jatkoimme tunnin katselua; ratsukot harjoittelivat tänään voltteja.
- Hyvä Nea siinä Dongolla! Ja koita vielä Milla saada se Santra kääntymään enemmän, just noin! Ei jaksettu enää kattoa Wilman kanssa noitten harjoittelua, joten lähdettiin pikkuhiljaa ulospäin. Lumipyry oli heikentynyt, joten sisään talliin ei tarvinnut juosta kuin hengenhädässä.
Taukotupakin oli saanut elämää; valot oli sytytetty ja Erik makasi tuttuun tapaansa sohvalla. - Oli varmasti herkullisia pipareita Wilma, lähes huusin tullessamme taukotupaan jotta Erik kuulisi. - Varmasti? - Niin, ellei ne olisi olleet loppu! tokaisin päättäväisesti ja mulkaisin Erikiin. Hän näytti hätääntyneeltä ja nosti kätensä leikillisesti ilmaan. Purskahdin nauruun, juuri tällaiseen tilanteeseen halusin Erikin saattaa. - Chill, älä ota noin tosissas. Erik alkoi nauraa itsekin. - Vai että muita miehiä täällä nauratetaan, kuului Veetin ääni avautuneesta ovesta. Melkein juoksin tätä kohti ja hyppäsin pojan syleilyyn. Tunsin Wilman haikean katseen selässäni, mutta tiesin että hänen ja Alexanderin välillä oli lämpöä. - Hys, sä oot ainoa jota nauratan, hihitin ja poika laski minut alas. Toistemme hiuksien pörröttämisestä oli tullut oikea traditio, joten sekoitin tämän hiuspehkon ihan kunnolla. Veeti näytti leikkisästi ärsyyntyneeltä joten vuorostaan sekoitti minun kutrini. Nauroin.
Käännyin Veetistä pois ja kävelin kahvinkeittimen luo. - Kuinka moni ottaa kahvia? kysyin ja kaikki, paitsi Wilma, vastasivat myöntävästi. - Minää! kuului vähän myöhässä avautuneesta ovesta. Alex harppoi huoneeseen, ja ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa hän nappasi Wilman mukaansa oven toiselle puolelle. Olin kuullut Ellen ja Alexin puhuvan Wilman ja Alexin "jostain yhteisestä jutusta" (ken tietää mikä se on), joten ehkä he sinne suuntasivat. - Taitaa jäädä kahvit juomatta, sanoin itsekseni, mutta kaikki taisivat kuulla sen. Olihan sekin jo selvää, että näiden kahden välillä oli enemmän kuin kaveruutta. Tosin myös vielä enemmän pituuseroa kuin minulla ja Veetillä. Laitoin kahvin keittymään ja istuin sohvalle nojailemaan Veetiin. Tasainen lumipyry kuului rapinana katolla, ja meinasin jopa nukahtaa. Kummaa, että Erik oli edes hiukan tehnyt meille tilaa, sillä sohvalla istuivat myös hymykasvoiset Emma, Nora ja Cia. Ja Monni-kissa, joka näytti hyvin kotiutuneelta ja söi juuri namejaan Noran kämmeneltä.
HELI & ALKEISTUNTIEN LUOTETTAVA KUSKI LILJA 5HMja virheet ei kiinnosta, sitä se on kun kirjottaa puhelimella muokkaan varmaan otsikkoa yms vielä koneella joku päivä! Toka kappale on niin ihana ja humoristinen, nauroin ääneen!! En ollutkaan huomannut, että Heli on noin lyhyt! Pitäisi piirtää teiät kaikki joskus, niin tutustuisin hahmojen ulkonäköön itsekin haha =D Ihana tarina, ihmisten persoonallisuudet tuli tosi hyvin esille! // Kaisu |
|
Heli
uutukainen
Posts: 16
|
Post by Heli on Dec 2, 2016 22:02:55 GMT 2
SITÄ SUN TÄTÄ
2.12.2016 Tartuin Kaisun kämmeneen. - Kato nyt! Puunasin tätä ainakin puoltoist tuntia! Olin selvittänyt Liljan otsaharjan, harjan ja hännän. Olin myös harjannut tamman läpikotaisin ja puhdistanut sen kaviot oikein huolella. Astuin hevosen karsinaan ja aloin loimittaa sitä. - No on se kyllä näkemisen arvoinen, Kaisu naurahti. - Näytäpä saman tien tuollekin, nainen jatkoi ja siirtyi oven edestä pois. Toinen hahmo tuli nojailemaan oveen. Tietysti Veeti. - Moikka, tuo sanoi. Veeti oli taas yhtä hymyä, kuten aina. Nojauduin omalta puoleltani tätä kohti ja kurotuin halaamaan tätä pitkään. En ollut nähnyt poikaa pariin päivään. -No täällähän ne lemmenlapset on.., kuului kiusoitteleva hihitys tallikäytävän päästä. Aina joku kattomassa, ajattelin ja siirryin takaisin loimittamaan Liljaa. - Haluuks auttaa? kysäisin Veetiltä ja hän astui itsekin kuuliaisesti karsinaan. Wilma käveli pian karsinan ohi kuin huomaamatta meitä, hänen perässään Erik, Elle ja Nora, olikohan siinä myös Alex. Erik vihelsi meitä kohti kaksitavuisesti, tämä oli aivan yhtä kiusoitteleva kuin Wilmakin. - Pitää varmaan siirtyä halailemaan jonnekkin piilopaikkaan.., tuhahdin ja hymyilin pojalle joka seisoi Liljan toisella puolella. - Totta, tuo hihitti ja kiinnitti viimeiset remmit loimesta: -Mä voin viedä tän, hän jatkoi ja täysin omasta tahdostaan alkoi taluttamaan tammaa kohti pihattoa. Mikä herrasmies. Saavuin taukotupaan odottaen kahvin tai kenties glögin lumoavaa tuoksua. Taukotupa oli kuitenkin kovin pkun astuin sinne, joten ajattelin ettei siellä olisi ollut ketään. - Yllätys! kuului raikuva moniääninen hihkaisu heti avattuani oven. Jouluvalot sytytettiin sillä sekunnilla ja iloiset kasvot paljastuivat pimeydestä. Kaikki olivat yhdessä kokoontuneet meille kaikille hieman pikkuruiseen huoneeseen. - Kai mä ehdin.., Veeti sanoi kun saapasteli ovesta sisään. Huomattuaan missanneensa yllättämiseni hän vain naurahti ja liittyi muiden sekaan. - Mitä tää nyt on?! kysyin hämmentyneenä, yllättyneenä mutta kuitenkin todella iloisena. Ei, ei mulla tänään pitäisi synttärit olla. - Katsos Heli, me kaikki Neweläiset päätettiin pitää sulle pienimuotoset pirskeet, sillä sä oot Newerran tänhetkisestä porukasta vanhin hoitaja! Tää on meiltä vähän kuin yhteinen joululahja sulle. Oot kunnialla hoitanut sekä Piitun että Fantsun ja ollut aina kaikille sellainen jonka hihasta voi tarttua, Kaisu selosti ja ilmeeni kirkastui entisestään. - Lukuun ottamatta kiukkupuuskia, Veeti mainitsi ohimennen. Tiesin ettei se kuulunut käsikirjoitukseen. - Tää kaikki? Mua varten?! kysyin häkeltyneenä silmäillen pöytiä joille oli asetettu kynttilöitä ja yhä toistaan hienommin koristeltuja pipareita. Nostin kädet suulleni ja pudistin päätäni. - Te kaikki ootte aivan ihania! huudahdin ääneen ja reippain askelin kävin halaamassa jokaista yksi kerrallaan. Veetin kohdalla kuiskasin tämän korvaan jotain; - Senkin ryökäle, säkin mukana tämmösessä. - Sua varten, tuo vastasi ja rutisti minua kuin pientä räsynukkea. Tuon halaus oli aivan liian voimakas minun pientä kehoani varten. Jutustelimme jopa parisen tuntia nauttien kaakaota ja pipareita; Wilma, Cia ja Kaisu olivat itse leiponeet piparit. Kiitin heitä kovasti, samoin kuin kiitin kaikkia muitakin illan aikana vähintään kahdeksan kertaa. - Hyvää yötä! vilkutin taukotuvan ovesta kun yhtämatkaa siitä Veetin kanssa poistuimme. Kello näytti jo ilta yhdeksää ja olin menossa kotiin viimeisellä bussilla Veetin kanssa. Lähdimme yhtä matkaa bussipysäkille. - Mitäs pidit yllätyksestä? poika kysyi kun tallustimme kokoajan kohoavassa hangessa. - No emmä oottanu et säki oisit semmoseen touhuun lähteny mukaan! En näemmä osaa lukee sua yhtään ulkoo päin! tokaisin leikkisästi. - No et kyllä näemmä, Veeti vastasi pikaisesti, aivan yhtäkkiä pysäytti minut keskellä lumipyryä ja painoi huulensa omilleni. En tietenkään osannut varautua yhtään, mutta yritin vain nousta nopeasti varpailleni. Suudelman jälkeen katsoin pojan pepsodent-hymyä lumoutuneena. - En kyllä en, lisäsin vielä. Samassa näin sivusilmällä bussin lipuvan pysäkin ohitse, metsikön takaa. - Voi hemmetti, Veeti nauroi kun itsekin tajusi tilanteen. - Sun syytäs, sanoin ja tönäisin kyynerpäälläni tuota kylkeen. Aloin kaivamaan yhteystiedoista äidin puhelinnumeroa. Tuo vastasi puheluun onneksi melkein heti. Ä: Mitä nyt? Koska oot tulossa kotiin? H: Noku en oo. Myöhästyttiin Veetin kanssa bussista. Ä: Voi ei, miks ette varannu tarpeeks aikaa? H: Äh, tuli tilanne päälle. Vilkaisin ylöspäin Veetiin joka koetti pidättää nauruaan. Sain suostuteltua äidin hakemaan minut ja hänet jonka takia missasimme bussin (joka ei sinänsä tässä tapauksessa haitannut yhtään). HELI & LILJA 6HM
kaikki pääsitte tällä kertaa mukaan tarinaan ! ja romanssikausi tallilla jatkuu .. Ihana tarina täynnä ystävyyttä ja joulutunnelmaa! Hienoa, että oot ollut näin pitkään neweläinen, aivan mahtavaa <3 Oot tärkeä osa porukkaa! // Kaisu |
|
|
|
Post by Kaisu on Dec 6, 2016 14:55:41 GMT 2
 Tallin virallinen kääpiö ja isoin tuntsari pihatossa! Kuvapalkinto Helille ahkeruudesta, pitkäaikaisesta neweilystä ja hellyyttävistä kyyhkyläistarinoista <3 |
|
Heli
uutukainen
Posts: 16
|
Post by Heli on Dec 7, 2016 18:36:20 GMT 2
ASTETTA SUUREMPAA
7.12.2016 Jotkut tuntiratsastajat, vähän pienemmän sellaset, oli saanut mut ja Veetin vähänniinkuin taas kiinni kikattelusta kun olimme varusteita puhdistaneet (vaikka kyllä siinä vähän se puhdistaminen pikkuhiljaa jäi). - Se piilopaikka ois tosiaan ihan oiva juttu, eikö? poika totesi kun nyt olimme matkalla talliin. - Nojuu, kieltämättä, vastasin ja naurahdin hiljaa. Ei sitä tällaisessa maalaistallissakaan, missä muuten on niin rauhaisaa, saa edes vähän tuolla vintillä naureskella ilman että joku heti tajuaa jotain. Kerroin Veetille kipaisevani nopeasti taukotuvassa hakemassa jääkapista sinne jättämänni play-maitokaakao litran ( ) ja Veetille hänen eväsleipänsä. Olimme suuntaamassa maneesiin katsomaan noiden meitä nuorempien tuntia, joten pitihän vähän evästä mukana olla. Nappasin samalla mukaani fleecetakin naulakosta, tietääkseni omani, mutta se paljastuikin koon perusteella Veetin takiksi. Kohautin olkiani ja sujautin fleecen toppatakkini alle. - Mihin säkkiin sä oot oikein pu..., tuo hihitti kun tallustelin ulos huoneesta. Pian hän äkkäsi takin omakseen muttei tietenkään vaatinut sitä takaisin, olihan hän sentään Veeti. Tallustelimme yhdessä, kädet toistemme käsissä maneesiin ja avasimme hiljaa oven. Olimme näemmä myöhässä ja tunti oli jo alkanut. Katsomossa näkyi myös Erik (ihmettilinkin miksei ollut sohvalla!) joka räpläsi kännykkäänsä keskittyneesti. Katse herpaantumatta ruudusta hän vain nyökkäsi kun istuimme pienen hajuraon päähän, kuitenkin miehenalun vierelle. - Otatko? Veeti tarjosi Erikille palaa juustovoileivästään. Tuo äkkäsi tarjouksen vasta hetken päästä, sillä oli niin keskittynyt jostain asiasta luurinsa näytöllä. - Emmää kiitos liity nyt teiän kyyhkyläisten piknikille, kiitos vaan, tuo tokaisi ja upputui taas näyttöön. - Ettei vain ois sullakin jotain kuherteluja meneillään? Veeti kiusoitteli nyökäten kohti Erikin puhelinta. Mies vetäisi luurin oitis kauemmas meistä. - Pidä huolta omista asioistas, kuului murahdus. Kaikkihan sen näki, että Erikillä oli varsinaiset kuviot meneillään. Veeti naurahti hiljaa ja otti minut lähemmäs itseään. Kaadoin kylmää kaakaota alas kurkustani, lämmin olisi varmasti ollut parempaa. - Ja Heli, onks tää joku uus muoti-ilmiö vai ostitko vaan väärän kokoisen? Erik vielä sanoi vihjaten fleeceäni joka roikkui takin alta. - Pää kii nyt, Veeti hymyili. Tönäisin tuota kevyesti kyynerpäälläni, kyllä tuokin jaksoi sitten kiusoitella. Istuimme katsomassa koko tunnin. Lähinnä rupattelimme niitä näitä ja naureskelimme mitä turhimmille jutuille. Välillä uppouduin pojan upeisiin nappisilmiin ja tunsin tarvetta heittäytyä tämän syleilyyn ja koskea tämän huulia, mutta en kuitenkaan tehnyt niin. Ei täällä, sillä tuntiratsastajien huomio keskittyisi silloin johonkin aivan muuhun kuin opetukseen. Katsella sai, ja ajatella, kuinka onnellinen saattoikaan olla tämän ihmisen takia. - Heli, tällä Roosalla ois hiukan hoppu kotiin, joten et ehtis laittaa Liljaa kuntoon? Ei mitään ihmeellistä, otat vaan varusteet pois ja harjaat pikasesti, katot sit jos vaikka heität jonkun fleeceloimen siihen, Kaisu kailotti juuri, kun olimme Veetin kanssa poistumassa ovesta. - Juu tottakai, no problem! hihkaisin ja menin hymyillen nappaamaan Liljan bruneten tytön otteesta. Veeti mulkaisi tyttöön kummallisesti ja katsoin tätä hämmentyneenä kun poistuimme maneesista muun tuntiryhmän hännillä. - Mitäs toi nyt oli? hymähdin kävellessämme vain hiukan lumisella tiellä. - Nojoo tota, toi vähän auko päätään tänään aiemmin, Veeti vain vastasi hiljaa enkä kysellyt siitä sen enempää. Oli mitä oli, ei poika näyttänyt järin iloiselta. Tallissa otin tamman varusteet pois. Harjasin Liljan Veetin avustuksella pikaisesti ja katsoin sen kaviot läpi. Tamman kyljillä ja kaulalla oli hiukan hikeä, joten päätin loimittaa sen. Liljan loimi oli liila ja matchasi sen kaikkiin muihin varusteisiin. Tamma sai Kaisun mukaan jäädä sisälle, joten taputin sitä hellästi kaulalle ja annoin pusun sen pehmeälle turvalle. Poistuimme Veetin kanssa karsinasta samalla oven avauksella ja suuntasimme matkamme taukotupaan. Ilta ulkona oli jo alkanut kauan sitten hämärtää, mutta nyt oli jo lähes pilkkopimeää. Taukotuvassa oli taas valoisaa, sillä kaikki eriväriset jouluvalot vilkkuivat siellä täällä. Tunnelma oli silti rauhallinen, Wilma taisi melkein istua Alexin sylissä (näytti ujuttautuvan koko ajan lähemmäs poikaa) ja minä olin tavallisesti nojautuneena Veetin olkapäähän. Veeti silitti käsivarttani hiljaa, ja olisin melkein voinut nukahtaa siihen paikkaan. Havahduin hereillä kun käsivarsi taputti hellästi minua. Veetillä oli kädessään puhelimeni jonka näytöllä näkyi teksti äiti. Taukotupa oli hämärä, jouluvalot oli sammutettu. Vastasin puheluun uneliaasti. - Moi. - Heli, missä sä oot? Ja mikset oo vastannut, kello tulee jo puoli yksitoista! - Ai, katos ku mä oon tässä vähän nukkunut.., sopersin haukotuksen päälle. - Yksinkö sä siellä oot? Ja millä sä tällä kertaa ajattelit tulla kotiin? Katsoin Veetiä hätäisesti. Tosiaan, millä menisimme kotiin jos minun äitini ei pääsisi hakemaan? - Veetin kanssa, ja ei käyny mielessä kun edelleen nukuin, tuhahdin ja nojauduin uudestaan Veetiin. - Lähdin kuule juuri ajamaan yövuoroon, että musta ei oikein oo apua, äiti vastasi tyynesti. Ai niin, voi hemmetin hemmetti. En muistanut, että juuri tänään sairaanhoitaja-äidilläni oli yövuoro. - Kyl me jotain keksitään! Suljin puhelun. - Miks tääl on näin hämärää? kysyin ja nostin katseeni poikaan. - No, Alex ja Wilma häippäs täältä yhtä matkaa jo kauan sitten. Kaisu kävi hoitamassa ilmeisesti viimeiset paperityöt ja ruokkimassa hevoset tuossa jo -, poika katsoi rannekelloaan: - kolmisen tuntia sitten. Hengähdin ja purskahdin sitten nauruun. - Ja sä et herättänyt mua?! sopersin nauruni seasta. - No emmää viittiny, näytit niin söpöltä ku siinä tuhisit. - Sä näytät söpöltä just nytkin, vastasin vaikka tuskin erotin Veetin kasvonpiirteitä pimeydessä. Tartuin hellästi tuon leuasta ja suutelin pojan huulia. Ja suutelin uudelleen, halasin tiukemmin. - Veeti, mä mietin et ollaanko me niikun.. yhdessä? Tuo nojasi sohvan selkänojaan ja veti minut aivan lähelleen. - Kuules tyttöseni. Sana "tyttöseni" oli minulle jo ennestään tuttu. - Älä kysy kysymyksiä joihin sä itsekin tiedät vastauksen, poika kuiskasi korvaani. Niin hiljaa, että kuulin juuri ja juuri, mutta sain silti vastauksen selville. Olin yhtä hymyä pimeässä huoneessa, ja vieläkin hieman unenpöpperössäaivoni alkoivat suunnitella hääjuhlan teemaa. Ehkä hieman kaukaa haettua, Heli. Mutta henkilöön, johon on korviaan myöten rakastumassa, uhraa ajatuksen jos toisenkin. Ja musta tuntui kovin vahvasti, että olin rakastumassa Veetiin. Musta tuntui, että tää olis jotain astetta suurempaa. HELI & VEETI + LILJA
nyt nää on sit vissiin pari ! <3 ja jos jotain jäi häiritsemään, miten Veeti ja Heli lopulta lähti tallilta, niin sovitaan että Veetin äiti haki lapsoset omiin koteihinsa, loppu hyvin kaikki hyvin, eikö? |
|
Meeri
uutukainen
Posts: 3
|
Post by Meeri on Apr 22, 2017 13:22:10 GMT 2
1. | 22.4.2017 | Tallimaiseman vaihdos
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hyppäsin pyörän satulaan ja lähdin polkemaan kohti tallia. Tällä kertaa talli vain olisi eri. Olin jo pitemmän aikaa ratsastanut tunneilla ja satunnaisesti saanut hoitaa erästä ruunaa enemmänkin. Kyseinen hevonen kuitenkin myytiin ja ajattelin sen olevan sopiva sauma vaihtaa maisemaa. Tai oikeastaan tallimaisemaa. Asuin nimittäin edelleen vanhempieni luona omakotitalossa kaupungin laitamilla.
Kun kysyin Newerrasta mahdollista hoitohevosmahdollisuutta, minulle tarjottiin Lilja- nimistä irlannincob- tammaa. Tämä sattui vieläpä olemaan kantavana, mutta se minulle jäi epäselväksi kuinka pitkällä tiineys oli. Nyt pääsin kuitenkin ottamaan selvää ja samalla tutustumaan kyseiseen hevoseen ja sen talliin.
Sää oli puolipilvinen ja iltapäiväksi oli luvattu kuurosateita. Sain kuitenkin ajoitettua pyörämatkani juuri aurinkoiseen hetkeen. Ylleni olin vetänyt ratsastushousut ja saappaat, vaikkei aikomuksenani ollut kavuta hevosen selkään. Housut eivät olleet mistään tavallisimmasta päästä. Ne olivat vanhanaikaiset ja löysät, mutta päällä erittäin mukavat. Pyörän korissa minulla oli varmuuden vuoksi takki mukana, mutta lämmittävässä auringossa pyöräillessäni tarkenin hyvin paksussa neuletakissa. Kaulaani kiedottu huivi suojasi kaulaa viileämmältä viimalta.
Käännyttyäni Newerran parkkipaikalle, huomasin maneesin seinää vasten jätetyt polkupyörät. Asetin oman, jo hieman kuluneen mummopyörän muiden joukkoon ja nappasin takkini matkaan. Tallirakennuksen tunnistin heti kaikista näköpiirissäni olevista rakennuksista, mutta en pitänyt kiirettä. Tarhoissa käyskenteli useita hevosia ja olisin voinut jäädä vain katselemaan niitä. Jatkoin pian matkaa tallin varsinaiseen pihapiiriin, jossa tiesin Liljan pihatonkin olevan.
Tallipihan poikki käveli parhaillaan arviolta noin minun ikäiseni poika työntäen kottikärryjä. Huomasin kuinka hän jäi tuijottamaan pitemmäksi aikaa ja jatkoi sitten reippailla askelilla matkaansa aivan kuin livetäkseen mahdollisesta esittelypuheesta. Tiesin, etten ollut mikään tavallisen nuoren näköinen, joten olin jo tottunut ihmisten reaktioiden kirjoon.
Minun olisi varmaan parasta etsiä Kaisu käsiini heti ensimmäiseksi, mutta en tiennyt yhtään mistä aloittaa. Hetken pihalla pyöriskeltyäni kuulin puhetta. Kun käännyin ympäri, näin kaksi minua varmastikin nuorempaa tyttöä. Toinen heistä, punatukkainen oli hieman vanhemman näköinen. Kumpikin näytti olevan matkalla pihattoon ja he huomasivat minut seisomassa pihaton lähettyvillä.
”Wilma kato!” Kuulin toisen sanovan.
”Shh, älä huuda”, punatukkainen, ilmeisesti Wilma, sanoi. Hän käveli lähemmäs ja kysyi: ”Etsitkö jotain?”
”Joo, Kaisua. Tää taitaa olla pihatto?” Kysyin ja osoitin lähimmäistä rakennusta.
”Joo”, nuorempi tytöistä vastasi innokkaana.
”En oo ihan varma, mutta Kaisu taisi juuri lähteä jonnekin, mutta palaa varmasti pian”, punatukkainen kertoi ja jatkoi heti perään: ”Ja mä oon muuten Wilma!”
”Mun nimi on Meeri. Alottelen Liljan hoitajana”, selitin arkailematta.
”Joo Lilja asustaa tuolla pihatossa”, Wilma kertoi ja avasi pihaton oven niin, että mahduimme pujahtamaan sisälle.
Pihatto oli suurehko ja valoisa.
”Wau, vaikuttaapa erittäin viihtyisältä”, kommentoin heti ensimmäisenä. Näytin varmaan kahden nuoremman tytön silmin naurettavalta näyltä ihastellessani pihattoa.
”Tuo on varmaankin Lilja?” Kysyin kirjavan tupsujalan astellessa meitä kohti.
”Joo, on”, Wilma vastasi ja jatkoi osoittaen pilttuita: ”Tuskin Kaisulla on mitään sitä vastaan jos sä vaikka otat sen tohon harjattavaks.”
”No miksipä ei”, vastasin.
”Me voidaan jäädä tähän vaikka sun seuraks”, Wilma sanoi ja tämän jälkeen hän teki pienen esittelykierroksen pihatossa ja nappasimme mukaan Liljan harjat.
Lilja oli varmasti yksi rauhallisimmista hevosta, johon olin koskaan törmännyt. Se seisoi kiltisti paikoillaan nauttien harjauksesta, joka irrotti siltä suuren kasan talvikarvaa. Pau- nimiseksi osoittautunut nuorempi tyttö kuulemma kyllästyi jossain kohdin ja paineli jonnekin, mutta Wilmaan ehdin jo hieman tutustuakin. Vaikka hän olikin nuorempi, meillä luisti juttu hyvin.
Niihin aikoihin, kun Lilja oli harjattu, Kaisu ilmestyi pihatolle.
”Noniin hyvä, sä oletkin jo ehtinyt tutustua Liljaan. Miltäs vaikutti?”
”Loistava tapaus!” Hihkaisin iloisena.
”Eiköhän hoitajan pesti ole sitten sinun”, Kaisu naurahti ja jatkoi nostaen toisessa kädessään olevaa ruokakassilta näyttävää kangaskassia; ”Mutta mun täytyy nyt lähteä ruoanlaittopuuhiin! Voidaan sopia vielä tarkemmin juttuja myöhemmin.”
”Jes, hienoa”, kommentoin ja laskin harjan harjakoriin.
”Haluutko vielä esittelykierroksen tallialueesta?”, Wilma kysyi ystävällisesti hymyillen.
”Joo, toki!” Vastasin ja veimme harjakorin takaisin Liljan varusteiden luo. Päästimme Liljan takaisin muiden hevosten seuraan ja suuntasimme ulos pihatosta. Wilma antoi esittelykierroksen tallin pihasta ja sen rakennuksesta. Esittelykierros päättyi tallissa olevaan taukohuoneeseen, jossa ei sillä hetkellä ollut muita tallilaisia. Tallin lauantaipäivän ”ruuhka-aika” oli jo kuulemma takanapäin, mutta iltaisin taukohuone täyttyisi kuulemma aina hoitajista ja yksityisten omistajista.
Esittelykierroksen jälkeen palasin pyöräni luokse ja valmistauduin kotimatkaan. Newerra vaikutti oikein sopivalta paikalta ja Lilja loistavalta hoitohevoselta. Olin jopa ihan tyytyväinen, etten törmännyt heti ensimmäiseksi liian moneen tallilaiseen, mutta ehkä se oli edessä seuraavalla tallikäynnillä, joka toivottavasti olisi mahdollisimman pian.
Tervetuloa Meerille, ihana aloitustarina ja ihanaa, että rakas Lilja sai taas hoitajan! <3 Meeri vaikuttaa oikein suloiselle tytölle, ja odotan innolla, miten hän sopeutuu Newerraan <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Kaisu on Jun 22, 2017 19:12:43 GMT 2
 Tänään aamulla latotallista löytyi ruunikko tammavarsa - Lilja oli yön hiljaisuudessa varsonut terveen tammavarsan. Kaikki sujui loistavasti, ja myöhemmin kesällä Newen Lily Star -nimen saanut varsa kirmaa näin komiasti! Kaikki varsoneet ja pian varsovat tammat varsoineen asustavat kesän latotallissa, latotallin asukkaat ovat laitumilla tai tuntihevosten pihatossa. Newen Lily Star, myynnissä |
|
Rose
uutukainen
Posts: 9
|
Post by Rose on Aug 1, 2017 16:01:37 GMT 2
OSA 1 - ROSE CAROLINE WALKERIN ELÄMÄ JA TEOT
Lontoossa, melko lähellä keskustaa, oli talo. Talo oli tiilinen, ei järin hieno eikä järin siistikään. Siinä asui kummallista porukkaa, enemmän tai vähemmän hämärää jengiä. Ja niin, sitten siellä asui Rose. Talon kattohuoneisto oli tunkkainen, se haisi tupakalle ja vanhalle viinalle. Rosen pienen yksiön keskellä oli sänky, ympärillään vaatemyttyjä ja muutama tyhjä pullo. Lakanoiden seasta pisti esiin tumma hiustupee. Se kuului Roselle, tarinamme päähenkilölle. Hahmo lakanoiden alla liikahti, ynähti, kun sälekaihtimien välistä tunkeutunut auringonsäde osui silmään. Hitaasti, hyvin hitaasti hahmo lipui unen maailmasta todellisuuteen, joka iski päin kasvoja jäätävän hedarin merkeissä. Rose ynähti uudelleen. Hän ei halunnut nousta, mutta oli pakko, ihan pakko. Digitaalinen herätyskello näytti kahta ja kolmelta hänen täytyisi olla keskustassa. Kahvilla. Veljensä kanssa. Kyllä, kahvilla. Hitaasti nainen raotti peiton reunaa, vääntäytyi istumaan ja nousi keittämään kahvia. Eilisilta jyskytti takaraivossa järjettömänä kipuna. Hahmo vetäisi lattialta ylleen mustat farkkunsa ja mustan, jättikokoisen Queenin bändipaidan. Tummat hiuksensa hän vetäisi nopeasti sotkunutturalle ja ryhtyi sitten hörppimään mustaa kahvia. Sellainen oli Rose Carole Walker. ~~~ Rose oli eriskummallinen nainen. Hänen lapsuutensa ei ollut kaikista ruusuisin, isästä ei ollut hänellä mitään tietoa, ja äiti ei ollut, noh, kovin äidillinen. Se oli vain juonut, eikä se ollut pystynyt huolehtimaan Rosesta tai tämän isoveljestä. Rosen ollessa kaksitoista hänet ja veljensä vietiin lastensuojelulaitokseen. Nopeasti sen jälkeen isoveli Chris siirrettiin muualle, sellaiseen paikkaan, jossa oli muita huonosti käyttäytyviä, perheettömiä nuoria. Ja no, Rose oli tullut nopeasti perässä. Kun Rose kasvoi täysi-ikäiseksi, hän pääsi pois laitoksesta. Se oli ollut Rosen kurjan elämän onnellisin päivä, hän oli lähtenyt laitoksesta nahkatakki tupakalta haisten keskisormet pystyssä. Hän oli inhonnut jokaista hetkeä laitoksessa. Hän inhosi muita nuoria, ohjaajia, tiloja, koulua, ruokaa, ihan kaikkea. Mutta nyt hän oli vapaa, hän oli kuin vapauteen laskettu häkkilintu. Vastaavaan paikkaan en halua enää koskaan, hän oli ajatellut, nyt olen vapaa koko loppuelämäni! Vaan kuinka olikaan käynyt. 20-vuotiaana Rose sitten istui Lontoon vankilassa, käsiään väännellen. Ei tässä näin pitänyt käydä. Mutta nyt Rose oli päässyt pois vankilasta, ja hän eli ainakin melkein normaalia elämää Lontoossa. Melkein. Tai no, kaikki, kuten normaaliuskin, oli niin suhteellista. ~~~
Rose saapui kahvilaan Oxford Streetille puoli tuntia myöhässä. Hän tilasi laten ja istuutui sitten nurkkapöytään veljeään vastapäätä. "Mitä pikkusisko", Chris virnisti. "Jouduitsä oottamaan kauan?" "Puol tuntia. Sä oot parantanu. Viimeks sä olit nelkyt minuuttia." "Hmmh." "No mitä sulle kuuluu?" Chris kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. "Paskaa." "Sulle kuuluu aina paskaa, mitä muuta?" "Eiku ihan oikeesti", Rose sanoi ja laski kahvikupin pöydälle. Hän teki sen liiankin voimalla, osa kahveista läikkyi pöydälle, mutta Rose ei välittänyt. "Mä oon kyllästynyt tähän. Tähän elämään. Koko ajan saa pelätä että mut heitetään takaisin kiven sisään." "Täh? Mitä sä nyt taas oot menny tekemään?" Chris kysyi silmät lautasen kokoisina. "Ei mennä nyt siihen", Rose sanoi vilkuillen ympärilleen muihin kahvilassa olijoihin. "Mikset muuta pois Lontoosta?" "Hei, ei se auta mitään, sama paska maa ja sama paska kansa." "Mut mikset sä muuttais maasta?" "Mä oon aatellu." "Minne?" "Suomeen", sanoi Rose haaveilevasti. "Suomeen? Keskellä pimeyttä ja loskaa?" "Niin just! Mieti nyt, maa täynnä kansaa, joka juo kahvia eniten maailmassa, jotka ei puhu vieraille ja jotka angstaa kolmena vuodenaikana neljästä?" "Kuulostaa taivaalta sulle. Yritä pysyä hengissä siellä ja nauttia ennenkuin päädyt Helvettiin." "Ha ha." ~~~ Kuukausi myöhemmin Rose istui sängyllään uudessa yksiössään Suomessa ja tuijotti muuttolaatikoista muodostuvia torneja. Ristittyjen jalkojen päällä lepäävässä läppärissä oli auki sivu, jossa komeili kuva kirjavasta irlannincobista. Hetken mielijohteesta Rose näpytteli puhelimeensa tallin sivuilta löytyneen numeron ja painoi vihreän luurin kuvaa. Hän oli valmis aloittamaan uuden, toivottavasti rauhallisemman elämän. Ja toivottavasti siihen uuteen elämään pääsisi osaksi vuokrahevosen roolissa myös tuo kirjava, westerntaitoinen irlannincobtamma, jonka silmät hehkuivat lempeyttä ja lämpöä jopa elottomasta valokuvasta. /juumoi, toivon todella ettei tän neidin elämäntarina lähtenyt hurjuudessaan ihan käsistä! ~Wilma
|
|
Rose
uutukainen
Posts: 9
|
Post by Rose on Aug 1, 2017 19:35:49 GMT 2
OSA 2 - TUTUSTUMISTARosea hermostutti. Rosea ei usein hermostuttanut, mutta nyt hermostutti, kun hän käveli hiekkatietä pitkin suuntanaan Newerra. Hiekka rahisi mustien westernsaappaiden alla. Ne olivat hänen enonsa vanhat, kuten päässä keikkuva musta stetsonkin, joten Rosen oli joutunut laittaa niiden sisälle toisetkin pohjalliset, jotteivät ne tippuisi hänen jalastaan. Silti ne olivat hieman liian suuret. Ohi ajoi joku lapsiperhe punaisella farmarillaan. Lapset liimasivat naamansa ikkunaan ja osoittelivat Rosea naureskellen, harvoin näki nuoria naisia kävelemässä tienlaitaa yllään lännenhattu, westernsaappaat, ratsastushousut ja Queenin bändipaita. Rose näytti keskisormea niin kauan, kunnes auto katosi näkyvistä. Ainiin, piti olla kiltisti. Pian Rose saapui tallin pihaan. Kaisu oli sanonut puhelimessa, ettei se itse olisi valitettavasti paikalla, mutta tallista (luultavimmin taukohuoneen sohvalta) löytäisi tummatukkaisen nuoren miehen, joka osaisi auttaa. Niinpä Rose suuntasi talliin. Juuri niinkuin Kaisu oli ennustanut, niin kutsutun taukohuoneen sohvalla makasi mies, joka ilmeisimmin kuorsasi. "Hey? Are you awake?" Ei vastausta, mutta kuorsaus jatkui kyllä. "Hey?" Rose potkaisi hieman sohvalla makaavaa miestä kylkeen. "Autsähäh?" mies älähti ja siristi silmiään. "Mitä ihm..?" "Wake up, man, I need your help!" Rose sanoi topakasti. "Miks sä potkaisit mua?" mies mutisi ja vääntäytyi istumaan. "Sä et herännyt muuten." Mies hieraisi silmiään ja katsoi sitten Rosea, joka tuijotti unikekoa tummilla silmillään. "Hei, sulla on Queenin paita! Kuunteletko säkin Queenia?" "Oh, yeah. Mut asiaan, sun piti näyttää mulle mistä mä löydän Liljan, sen varusteet ja missä mä voin ratsastaa." "Selevä, tullaan tullaan... Kaikenmaailman tallilikkojen tossun alla sitä ollaankin", jupisi mies ja lähti johdattamaan Rosea. "By the way, mun nimeni on Rose. Rose Caroline Walker, mut sano Rose vaan." "Erik." "Lilja asuu täällä pihatossa, se on tuo kirjava tuolla", Erik osoitti kun he saapuivat pihatolle. "Mä näytän sulle vielä mitkä on sen varusteet ja missä sä voit hoitaa sen." Erik johdatti Rosen sisään pihattorakennukseen. "Täällä on näitä pilttuita, hoida se tälläsessä! Ja täältä pääsee varustehuoneeseen." "Tässä on Liljan satula ja tuolla suitset", Erik osoitti ruskeaa yleissatulaa. Rose huokaisi. "Western saddle, you idiot! I need western saddle!" "Ai! No, se on tässä." "Thanks." Rose otti Erikin hänelle ojentaman riimun ja lähti vihellellen ulos aitaukseen. Suuri, pitkäripseinen tamma katseli häntä lempeillä silmillään. Se otti pari askelta Rosea kohti, kun se ymmärsi, että Rose oli tullut hakemaan sitä. "Hey, little girl", Rose sanoi hiljaa ja pujotti riimun Liljan päähän. Lilja katsoi häntä kauniilla silmillään. Se seurasi Rosea kuin pieni koira pihattoon, jossa se seisoi kauniisti aloillaan sen aikaa, kun se harjattiin ja varustettiin. Rose ei ratsastanut Liljalla vielä oikein kunnolla. Se otti vain vähän tuntumaa tammaan, tutustui. Rose ratsasti kaikki askellajit läpi, ja kun kolmisen varttia oli kulunut, hän oli valmis. ~~~ Rose hoiti Liljaa pitkään. Se oli rentouttavaa. Kun Liljan karva kiilsi niin, että siitä olisi voinut peilailla omaa naamaansa, Rose heitti harjan harjalaatikkoon ja istuutui oljille Liljan pääpuolelle. Lilja katsoi Rosea ystävällisesti ja räpsäytti pitkiä ripsiään. "Beautiful girl... You're so beautiful girl..." puheli Rose silitellessään Liljan päätä. "Sulla on äidillinen katse, tiesitkö Liljasein sitä? Tai ainakin uskoisin että se on äidillinen. Mulla ei koskaan oikeasti ollut äitiä, se nainen, joka mut synnytti, ei ole äitini, sen olen päättänyt." Lilja puhahteli lämmintä ilmaa Rosen käsille. "Äidit on tärkeitä. Säkin olet kuulemma kahden varsan äiti, eikö niin? Tuulispää ja Sumun Lottovoitto, eikö vain?" Lilja tuntui ymmärtävän kaiken, mitä Rose sanoi. "Jos joutuu kasvamaan ilman huolenpitoa, voi päätyä huonoille teille, tiesitkös? Niin mullekin kävi", Rose sanoi tammalle. Se katseli naista levollisen valppaana. "Tosin enhän mä voi synnyttäjääni siitä syyttää, mitä tyhmyyksiä mä itse olen tehnyt. Mutta varmastikaan niitä asioita ei olisi tultu tehtyä, jos mulla olisi ollut hyvä lapsuus. Rakastavat vanhemmat, ystäviä, turvallinen koti... Sellaisia juttuja. Niiden lasten, joilla on asiat hyvin, pitäisi olla siitä kiitollisia." Lilja työnsi päänsä Rosen syliin ja huokaisi syvään. "Lilja, mä en todellakaan tarkoittanut satuttaa sitä miestä niin pahasti silloin seitsemän vuotta sitten! Ei mun ollut tarkoitus... En mä tiedä mikä muhun meni! Mä olin vaan niin vihainen, niin vihainen ja sekaisin!" pääsi Rosen suusta. "Mä en edes tiedä, kuinka se mies voi nykyään! Entä, jos se ei koskaan palautunut ennalleen?" se nyyhki. Kyyneleitä tippui Liljan mustalle otsatukalle. "Kolme vuotta vankilassa, ilman ketään, ilman mitään, se oli tehdä mut hulluksi! Mutta täysin oikein mulle, mä olen hirveä, mä olen julma, raaka hirviö, joka ei ansaitsisi elää!" itki Rose. Lilja nosti päätään ja painoi turpansa Rosen kyyneleistä poskea vasten. "Onneksi mä muutin Suomeen ja löysin sut. Sä olet Lilja ihana. Sä kuuntelet, et tuomitse, ja sä rakastat. Ihan niin kuin äidin kuuluu!" Rose halasi Liljan päätä lujasti huomaamatta, että pihaton oven takana värjöttelevä Erik oli kuullut koko tarinan. // Tajusinpas vasta jälkikäteen, että Lilja ja varsuhan asuvat kesän latotallissa. No hups. ~W
|
|
Rose
uutukainen
Posts: 9
|
Post by Rose on Aug 6, 2017 22:43:30 GMT 2
OSA 3 - ARKIMä olin käynyt tallilla nyt melkein joka päivä. Joka päivä en toki saanut ratsastaa, vain niinä virallisina vuokrauspäivinä, mutta hengailin tallilla muuten vaan, harjailin Liljaa ja auttelin Kaisua tekemällä tallihommia. Niinkuin tänäkin kovin sateisen harmaana päivänä hyppäsin sen bussin kyytiin, joka kiikuttaisi minut pysäkille lähelle Newerraa. Se oli tuikitavallinen päivä, ei ratsastuspäivä kylläkään, mutta muuten hyvin lupaavalta vaikuttava päivä. Bussissa kaksi mummelia valitteli säätä kovaan ääneen, mutta mä en valittanut, päinvastoin. Rakastin pilvistä säätä, rakastin sadetta, rakastin pimeyttä. Ja inhosin aurinkoa. Siksi mä kai Suomeen muutinkin. Tallilla oli kamalasti porukkaa, hassua kyllä. Tähän mennessä en ollut törmännyt kuin muutamaan yksärinomistajaan ja siihen Erikiin, joka oli niin kovin laiska. Mutta kuten sanottu, tänään talli kuhisi elämää kuin muurahaiskeko konsanaan. Se oli selkeästi haaste. Pitäisi kai tehdä tuttavuutta muihin ihmisiin. "Hei, sinä!" Olin oikeassa, melkein heti joku huikkasi mulle pesarin suunnalta. "Voitko sä auttaa hieman?" Käännähdin kannoillani ja katsoin kysyjää. Sillä oli ruskea tukka, ja sen vieressä seisova nuori suomenhevonen katseli ympärilleen valppaana samalla, kun se kiskoi omistajansa sadetakin helmaa. "Mitä mä voin tehdä?" "Kato tän perään sillä välin, kun mä käyn vessassa." "Selevä!" Ruskeatukkainen lähti ja jäin kahden suomenhevostamman kanssa. Se siirtyi hipelöimään hattuni lieriä ylähuulellaan. Äkkiarvaamatta hattu sinkosi päästäni pahaa aavistamattoman Santran niskaan. "Um, sorry! Tämä on selkeesti hieman vilkkaampi tapaus", pahoittelin ja nyökkäsin tammaa kohden Santran ojentaessa minulle hattuni. Ensin mainittu seisoskeli vieressäni näyttäen niin viattomalta kuin se vain ikinä osasi. "Ei mittään, sellasia ne nuoret hevoset välillä on." Katselin Santraa syrjäkarein. Se oli mielenkiintoinen persoona. Sellainen, jonka pelkkä ulkokuori kertoi sen, että se oli nähnyt elämää. Sen paidan kaula-aukko paljasti hieman palanutta rintakehää ja sitä koristavaa suurta tatuointia. Mua kiinnosti kovasti tutustua siihen. Mulla oli sellaiset vibat, että meissä oli jotain samaa. Ettei meidän kummankaan menneisyys ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Samassa se ruskeatukkainen nainen jo purjehti takaisin ratsastussaappaiden kannat tallin lattiaan kopisten. "Noni Pusu, eiköhän mennä! Kiitti paljon hei sulle, mikä sun nimi olikaan?" "Rose", sanoin. "Inna", se esitteli. "Ja tässä on Pusu." Niine sanoineen se talutti tammansa ulos tallin ovesta. Katsoin sitä kohtaa lattiasta, missä Santra oli seissyt, mutta nainen oli kadonnut. Ehkä me törmättäisiin vielä. // Dididididididididi bätmääääään ~W Kommentoin kaikki nyt kerralla. Ensinnäkin huippua, että loit noin inspaavan ja persoonallisen hahmon, ihanaa, että olet aktiivinen. Taustatarina Rosestä on mielenkiintoinen ja monivaiheinen, jonka vuoksi hahmoon on helppo tutustua heti alussa. Ihanaa kuitenkin, miten herkkä puoli pääsi esiin turvallisen Lilja-tamman kohtaamisen myötä. Liljalla on Tuulispään ja Oton lisäksi Lily-varsa, joka varmasti hääräsi tammassa kiinni...  Ja mainiota, että Rose ja Santra alkavat tutustumaan, mulla on kutina että heistä tulee kavereita! Nyt toivotan hauskoja seikkailuja Rosen oman hevosen kanssa! // Kaisu
|
|
Ja mainiota, että Rose ja Santra alkavat tutustumaan, mulla on kutina että heistä tulee kavereita! Nyt toivotan hauskoja seikkailuja Rosen oman hevosen kanssa! // Kaisu