Pitkän päivän jälkeen oli helpottavaa päästä tallilta sisälle syömään, pesulle ja nukkumaan. Pau oli jo unten mailla, joten kävin kääntämässä hänen herätyskellonsa soimaan hieman aiemmin ja kirjoitin lapun, että käyttäisi Bambin ulkona ennen kouluun lähtöä. Erikille tekstasin, että saisi hoitaa koko aamutallin yksin - minä olin niin väsynyt, että päätin kerrankin nukkua pitkään.
Ei sillä, ettenkö olisi tyytyväinen päivään - Haiku ja Pusu olivat pärjänneet, no, ihan hyvin. Tilanne oli täysin uusi kauhukaksikollemme, mutta Innan kanssa olimme saaneet nuoret hevosemme pysymään aisoissa ja rauhallisina. Seuraava tavoite oli viedä Haiku raveihin, ja tietysti Hani myös, sillä tamma ei ollut vuosiin käynyt raveissa. Aarne oli kyllä uskomaton mies, kun se päivät remontoi latoa talliksi ja illat reenasi Haikun ja Hanin kanssa ravikärryttelyä. En oikein tiennyt, kuinka voisin kiittää häntä! Pyytämättäkin tuo mies aina pöllähti tallille ja auttoi minua. Miksihän lie, pohdin, kun viimein kaaduin rättiväsyneenä sänkyyni. Eipä kauan mennyt, kun silmät painuivat kiinni ja hentoinen tuhina täytti huoneen.
***
Tunsin oloni aamulla jotenkin todella energiseksi, joten olin saanut aamutoimet nopeasti tehtyä. Kun olin napannut eväspussini mukaani, poistuin asunnostani ja kipitin raput alas. Aurinko paistoi jo täysillä, vaikka kelloni näytti vasta vähän ylitse kuutta. Tallillakin olin paljon normaalia aiemmin, mutta ei se haitannut, sillä sain hoitaa tällä kertaa aamutallin ihan yksin. En ajatellut jäädä istumaan autoon ja odottaa, vaan päätin suunnata raikkaaseen aamuilmaan. Talliin en ihan heti viitsinyt mennä häiritsemään, joten ajattelin, että kävelisin laiturille.
Matkalla tallin ohitse, kuulin kuitenkin epämääräistä kolinaa. Joku hevosista oli varmaan hereillä ja potki jo nälkäisenä karsinan seiniä. Jokin kuitenkin käski minua menemään talliin ja katsomaan, mistä oli kyse. Avasin tallin ovet ja näin muutaman hevosen pään pilkistävän karsinan ovelta. Yleensä hevoset olivat vasta unessa tähän aikaan.
Huomioni kiinnitti Bean levoton ilme, joten kävelin käytävää pitemmälle. Karsinan kohdalla huomasin katsoa viereiseen karsinaan ja tajusin samassa hetkessä mistä oli kyse - Bella oli synnyttämässä. Synnytys oli vielä niin aluillaan, että näin parhaaksi hakea Kaisun nyt ja heti. Ryntäsin ulos toisista tallin ovista ja harpoin Kaisun talolle. Koputin oveen niin kovaa kuin vain pystyin.
”Miks helvetissä tässä ei vois olla ovikelloa”, mutisin hädissäni ja jatkoin koputtamista.
***
Pau oli juuri vetämässä vaaleanpunaisia farkkujaan jalkaan, kun kuuli ovesta hurjaa hakkaamista. Murtovarkaita! ajatteli hän, ja päätti hiipiä kuistille. Hän kurkisti salamyhkäisesti oven viereisen ikkunan alareunasta, mutta jännitysromaanin pilasi turhautuneen näköinen Erik. Jaahas.
"Huomenta", sanoi Pau avatessaan oven.
"Käy herättämässä Kaisu!" Erik käski hätäisesti. "Sano, että nyt on kiire!"
"No, mikä nyt?" Pau tivasi.
"Mene mene nyt äläkä kysele", Erik sanoi niin tuimasti kuin osasi, ja sitä jopa Pau totteli. Tyttö kipitti äitinsä huoneeseen ja huusi:
"Äiti herää, Erikillä on joku hätä ja se tarvii sua nyt!"
Paun sanat tunkeutuivat tajuntaani ja palasin hiljalleen nukkumatin mailta takaisin todellisuuteen. Kun viimein tajusin, että nyt oli kiire, ponkaisin salamana ylös sängystä ja aloin kiskomaan vaatteita päälleni.
"Pau! Kello on jo vaikka kuinka paljon! Nyt äkkiä kengät jalkaan ja kouluun", patistin tyttöä. Onneksi hänellä oli kouluaamu, sillä en kaivannut rämäpäätä selvittämään Erikin ongelmaa kanssani - arvelin jo, että joku tammoista olisi pyöräyttämässä yllärivarsaa. Kun Pau viimein hävisi pyörineen pihasta, ehdin itsekin ulos.
"Bella taitaa varsoa kohta", Erik totesi vakavana ja lähdimme kohti tallia.
***
Annoin Kaisun kävellä talliin edeltäni ja hän suuntasi Bellan karsinalle.
”Hmm, siltä näyttää”, nainen tuumasi hetken katsomisen jälkeen.
”Varmaan käynnistynyt jo”, jatkoin. ”Oisko järkevä viedä osa hevosista saman tien ulos, niin olis rauhallisempaa?”
”Joo, ilman muuta”, Kaisu vastasi ja nappasin myös yhden riimunnarun matkaan. Kaisu otti päättäväisesti Bean ja minä haikun. Kun palasimme talliin, vein saman tien Natin tarhaan ja Kaisu jäi talliin seuraamaan tilannetta. Myös Pusu sai normaalia aikeisemman häädön tarhaan ja talli tuntui heti rauhallisemmalta.
”Näyttää siltä, että synnytys olis alkanut jo kauan aikaa sitten”, Kaisu selitti Bellan karsinasta.
”Eikä oo vielä lähteny kunnolla käyntiin?” Kysyin ja samalla aloin tuntea pientä jännitystä. Minulla oli alusta asti aavistus, että jotain olisi pielessä.
”Ei”, nainen vastasi ja näytti huolestuneelta.
”Soitetaanko eläinlääkäri?” Kysyin ja olin jo valmis kaivelemaan puhelimen taskustani.
”Joo, ehkä se kannattaa”, Kaisu vastasi ja haroi hiuksiaan.
Painelin tutun eläinlääkärin numeron, eikä mennyt kauaa, kun sieltä vastattiin. Selitin tilanteen lyhyesti puhelimen välityksellä ja pian puhelu päättyi.
”Tulee kohta”, kerroin Kaisulle ja sujautin kännykkäni housujen taskuun.
”Hyvä”, nainen vastasi yrittäen pitää äänensä rauhallisena. Kumpikin kuitenkin vaistosi, että kaikki ei ollut Bellalla hyvin. Talutin vielä Indyn ulos tallista ja jäin tallin pihalle odottamaan eläinlääkärin saapumista.
***
Erikiä ei kuulunut takaisin, joten päättelin hänen jääneen odottamaan eläinlääkäriä. Olin hyvin hämmästynyt, sillä Bellan ei olisi pitänyt varsoa vielä viikkoihin. En ollut alkanut vielä odottelemaan vahatippojakaan! Ja nyt se oli myöhäistä. Ehkä sen siällä kasvoi jättiläisvarsa, joka tahtoi jo ulos, sillä Bellan vatsakin oli paljon isompi kuin muiden tammojen. Toki se johtui siitä, että Bella oli isoin hevonen, mutta muutenkin sen maha näytti suhteellisen tynnyrille. Ainakin tamma pääsisi nyt tuskistaan, jahka varsa ujuttautuisi pihalle... Jokohan eläinlääkäri tuli?
Kuulin oikein, auto oli ajanut pihaan ja pian kuulin etäisen oven äänen. Pian Erik saapuikin luottolääkärimme kanssa, joka oli kokenut ja ystävällinen harmaahapsi ukko.
"Huomenta, millekäs täällä näyttää?" hän kysyi, ja selitin, että vaisto sanoi, ettei tammalla ollut kaikki hyvin. Se yritti ja yritti, mutta varsa ei alkanut syntyä.
"Jaahas, kuunnellaampas tamman ja varsan sydänäänet", lääkäri totesi vain ja kyykistyi tamman viereen.
"Kuuluuko varsan ääni?" kysyin hieman hädissäni maalaillen kauhukuvaa kuolleesta varsasta mielessäni.
"Kuuluu kuuluu", sanoi eläinlääkäri mietteliään näköisenä ja kokeili kuunnella ääniä ympäri Bellan vatsaa. Olisin jo huokaissut helpotuksesta, ellei eläinlääkäri olisi näyttänyt niin mietteliäältä. Sitten hän jysäytti uutisen:
"Tuota noin, täältä kuuluu kolmaskin sydänääni."
***
”Mitä?!” Havahduin. ”Kolmas?”
”Kyllä”, eläinlääkäri vastasi ja katsahdin Kaisuun, joka näytti yllättyneeltä.
”Eli varsoja on 2?” Kaisu kysyi varovasti. Kumpikin meistä tiesi, ettei se ollut hyvä uutinen. Todennäköisyys, olla kummatkin varsat selviäisivät, oli pieni.
”Ensimmäinen varsa on tuloillaan ihan juuri, joten nyt pitää toimia”, eläinlääkäri kertoi ja jatkoi: ”Se pitää kääntää parempaan asentoon ja auttaa ulos.”
Osasin kyllä avustaa hevosta synnytyksessä, mutten todellakaan kääntää varsaa oikeaan asentoon. Onneksi eläinlääkäri oli saatu paikalle ajoissa ja hän tiesi mitä tehdä. Vielä toistaiseksi kumpikin varsa oli ollut elossa, mutta kukaan ei voinut vielä tietää miten niiden kävi synnytyksen jälkeen. Tai miten Bellan kävi.
Seurasin synnytystä valmiina auttamaan hetkenä minä hyvänä. Kaisu vaikutti hermostuneelta, sekä katseli välillä muualle. Ymmärsin naisen huolen, eikä asiaa auttanut yhtään tämän väsymyksestä johtuva negatiivisempi mieliala.
***
Hermostuneisuus oli vallata ajatukseni, kun seurasin eläinlääkärin ja Erikin yritystä kääntää varsaa. Mietin, miten Bella mahtoi kestää moista vatsan tuuppimista, mutta hetken päästä eläinlääkäri ilmoitti heidän onnistuneen.
"Nyt täytyy vaan saada jalat pian näkyviin, jotta voimme auttaa varsan ulos", hän selitti. Aika tuntui kuluvan tuskastuttavan hitaasti. Pelkäsin pahinta, sitä että koko kolmikko menehtyisi...
"Huomenta talliin!" kuului yllättäin pirteä huudahdus ovelta. Säntäsin mahdollisimman hiljaa mutta nopeasti ovelle ja Aarnehan se siellä kolkutteli.
"No, mikä hätänä?" mies kysyi nähdessään huolestuneen ilmeeni. Mitään sanomatta vein miehen perässäni ulos hieman etäämmälle ovesta.
"Bella alkoi synnyttämään etuajassa, koska sillä on kaksoset", huokaisin kauhusta kankeana. Aarnenkin ilme meni vakavaksi, mutta yllättäen hän laski kämmenensä harteilleni hennosti ravistaen.
"Hyvin se menee, ei mitään hätää", hän sanoi lempeästi ja katsoi minua.
"Pelottaa, että..."
"Älä pelkää, kyllä kaikki järjestyy", hän sanoi ja halasi minua. Olin hieman hämmentynyt, mutta se helpotti oloa.
"Ajattelin tulla tekemään viime silauksen latotalliin, tuletko mukaan?" Aarne kysyi, tietysti halusi minulle muuta ajateltavaa.
"Ei, en pysty, mun täytyy mennä Bellan luo..." sain sanottua ja miehen nyökättyä kiiruhdin takaisin talliin.
***
Olin havahtunut hetkeksi katsomaan muualle, sillä Aarne, Wilman isä, oli saapunut talliin. Kaisu painui ilmeisesti vaihtamaan pari sanaa tämän kanssa ja palasi sitten talliin. Eläinlääkärin avustuksella ensimmäisen varsan jalat olivat tulleet näkyviin. Jonkin ajan kuluttua olin saanut vedettyä eläinlääkärin avustuksella varsan ulos. Synnytys olo valehtelematta haastavin, jossa olin ollut mukana. pahinta tässä oli, että se oli vasta puolessa välissä.
Kaisun onneksi eläinlääkäri totesi toisen varsan olevan toistaiseksi eläväksi. Olimme kuitenkin kaikki valmiita siihen, että se menehtyisi kesken synnytyksen tai sen jälkeen. Meni hetki ennen kuin edes saimme toisen varsan jalat näkyviin. Melkein tunsin Kaisun huolestuneen katseen selkämme takana. Tein kuitenkin eläinlääkärin kanssa parhaani. Mies sai varsan jaloista hyvän otteen ja avustin taas varsan vetämisessä. Synnytyksestä haasteellisen teki myös se, että meidän täytyi pitää silmällä Bellaa ja sen jaksamista, sekä vastasyntynyttä ensimmäistä varsaa.
***
Voi että minua jännitti, kun eläinlääkäri ja Erik veti varovaisesti ensimmäistä varsaa ulos. Kun eläinlääkäri viimein totesi varsan elävän, uskalsin jälleen hengittää. Lääkäri alkoi kuitenkin heti tarkkailla seuraavaa varsaa, mutta aluksi sitä ei meinannut millään kuulua, vaikka Bella ponnisti ja ponnisti. Minun olisi niin tehnyt mieli mennä kannustamaan tammaa, sillä muistin kyllä, että Pau oli vaikea lapsi jo syntyessään, ja siinä muiden henkilöiden kannustus auttoi jaksamaan. Bella ei kuitenkaan ollut ihminen, vaan vaistojensa varassa toimiva eläin, jolle piti antaa omaa tilaa toimia kehon merkkien mukaan.
Kun toisen varsan jalkojen ilmestymisessä vain kesti ja kesti, siirryin eläinlääkärin luvalla itsekin karsinaan kuivaamaan ensimmäistä varsaa. Olipa onni, että tallista löytyi näin iso karsina, sillä tavallisen kokoisessa olisi tullut todella ahdasta. Otin tupon olkia ja aloin hankaamaan pikimustan varsan märkiä kylkiä. Sen verenkierto pitäisi saada liikkeelle, jotta happi kulkeutuu jokaiseen kehon sopukkaan. Hankasin ja hankasin varsaa ja hetken päästä se korjasi hieman asentoaan. Varsan liikehtiessä totesin sen tammaksi, ja voi kuin suloinen se oli! Siinä hetkessä unohdin hetkeksi jälkimmäisen varsan ja uskoin kaiken kääntyvän hyväksi, niin kaunis ja hentoinen oli tämä musta pikkutamma.
Jonkin ajan kuluttua kuulin, kun Erik kyseli eläinlääkäriltä jotain.
"Tuleeko se?" tajusin kysyä, hiljaa, etten vain häiritsisi.
"Bella alkaa väsyä", eläinlääkäri vain totesi. Silloin katsoin Bellaa, joka kyljet kohoillen makasi karsinan pahnoilla, hiki valkealle karvapeitteelle kirvonneena. Siirryin tamman pään viereen ja silitin hellästi sen poskea.
"Jaksa vielä hetki, Bella, jalat tulivat jo", sanoin, mutta tamma ei korvaansa lotkauttanut. "Sinun täytyy jaksaa", sanoin, mutta ääneni sortui. Kyynel kohosi silmäkulmaani, kun katsoin väsynyttä, kaikkensa antanutta tammaa. Ei, Bella! Et saa luovuttaa nyt! Et saa... Kumarruin halaamaan tammaa hiljaa nyyhkyttäen. Et saa lähteä vielä, Bella. Sinua tarvitaan täällä... Tamma huokaisi raskaasti, kuin pahoitellakseen, enkä mahtanut enää kyynelille. Ne vain tulivat. Minun rakas Bellani...
Vaan samalla, kun Kaisu nyyhki Bellan kaulaa halaten, totesi eläinlääkäri, että tämä varsa vedetään nyt ulos. Bellan voimien palaamisen odottelu voisi viedä molempien hengen. Lääkäri ja Erik ottivat tukevan otteen ja kaikilla voimillaan alkoivat vetämään varsaa ulos. He vetivät ja vetivät, ja viimein pää tuli näkyviin. Seuraava haaste oli lavat, ja miehet saivat ihan tosissaan vetää, kunnes varsa viimein solahti karsinan kuivikkeille. Erik alkoi heti ottamaan riekaleisia kalvojenpaloja varsan ympäriltä, ja lääkäri totesi varsan hengittävän - hentoisesti, mutta kuitenkin. Erik jäi hankaamaan varsaa oljilla, kun eläinlääkäri alkoi tutkimaan Bellaa. Hän ohjeisti itkuisen Kaisun hakemaan sille vettä ja energiapitoista ruokaa, jotta tamma saataisiin pian taas jalkeilleen.
***
En ollut voinut uskoa silmiäni, kun olimme viimein saaneet varsan vedettyä ulos. Se oli hengissä, toisin kuin yleensä kävisi. Sain kuitenkin kovat paineet niskoilleni, sillä heti kalvopussin puhkaistuaan varsa tarvitsi apua. Eläinlääkäri siirtyi Bellan pariin, sillä tamma ei todellakaan näyttänyt voivan hyvin. Kelasin jo mielessäni tilannetta, jossa varsalle, tai siis varsoille, joudutaan etsimään sijaistamma.
Pienempi ja varsoista heikompi alkoi hieman virkistyä, kun olin hieronut sitä heinillä hetken aikaa. Varsoista vanhempi oli jo noussut makaamaan parempaan asentoon, sekä vaikutti muutenkin vahvemmalta. Nyt varsojen kohdalla ei enään auttanut muu kuin odottaa, miten niiden kävi. Jonkin ajan kuluttua varsoja tulisi varmaankin juottaa. Varsoista ensimmäinen saattaisi jopa jaksaa nousta itse jalkeille, pienempi ei ehkä.
Bellan kohdalla tarvittiin ylimääräisiä lisätoimenpiteitä. Kaisu oli lähtenyt hakemaan Bellalle energiapitoista ruokaa ja eläinlääkäri siirtyi varsojen pariin. Hänkin totesi nuoremman varsan olevan erittäin heikossa kunnossa ja ohjeisti minua jatkon kannalta. Kun eläinlääkäri oli ohjeita jakanut, Kaisu saapui paikalle ja yritti saada Bellan syömään. Tamma ei kuitenkaan ollut noussut parempaan asentoon, vaan makasi maassa liikkumattomana ja hengitti raskaasti.
***
Koitin eläinlääkärin avustuksella saada Bellan juomaan ja syömään Erikin kuivatessa pienempää varsaa oljilla. Maanittelusta huolimatta Bella vain makasi maassa. Suuren tamman hengitys tasaantui ajan kuluessa ja kaulaa silittäessä huomasin tuskanhien jäähtyneen.
"Haen sille talliloimen", ilmoitin ja lähdin vauhdilla kohti kaappia. Karsinoihin jääeet hevoset hörisivät vaativasti, sillä niiden aamuruoka oli auttamattomasti myöhässä. Jouduin kuitenkin loimen haettuani palaamaan Bellan luokse ja levitin lämpimän viltin sen päälle.
"Pitäiskö sun Erik mennä ruokkimaan hevoset", totesin hiljaa.
"Varsoille olisi hyvä saada myös viltit päälle", eläinlääkäri huomautti.
"Bellan lännensatulan viltti on aika kätevä ja taukotuvassa saattaisi olla joku puhdas pyyhe", pohdiskelin osoittaen sanani Erikille, joka lähti oitis etsimään lämmikettä pikkuisille varsoille.
"Voi Bella, söisit nyt", maanittelin, mutta tamma vain huokaisi.
"Pitää varautua pahimpaan, mutta toivo ei ole vielä mennyttä", lääkäri totesi. "Lähden hakemaan autosta muutamia tarvkkeita", hän totesi ja nousi ylös. Mahtoi olla jalat hieman jumissa pitkän kyykistelyn ja polvillaan seisomisen jälkeen.. Minä jäin Bellan viereen, silittelin sen päätä ja juttelin sille. Toivoin niin kovasti, että tamma tokenisi ja nousisi vielä jaloilleen. Erik kävi peittelemässä varsat ja lähti sitten ruokkimaan hevosia.
Viimein Bella nosti päänsä oljilta ja kehuin tammaa. Tarjosin sille vettä ja kauraa, ja se söikin mielellään. Mahtoi olla nälkä tuollaisen ponnistuksen jälkeen. Pyyhkäisin silmäkulmaani jälleen kihonneet kyyneleet poskiltani, mutta nyt ne olivat helpotuksen ja onnen kyyneliä, sillä Bella tuntui selviävän. Kun se vähän söisi, se varmasti nousisi jaloilleen.
"Täällähän on edistytty", eläinlääkäri sanoi palatessaan. Hän ryhtyi tutkimaan varsoja ja tekemään merkintöjä niistä. Minä syötin Bellalle kauraa ja heinää ja tarjosin vettä. Aika kului, kun viimein oli jotain tekemistä, eikä tarvinut sydän kurkussa odottaa, milloin tapahtuisi jotain.
Erik sattui kierroksellaan juuri sopivasti kohdallemme, kun Bella viimein ponkaisi ylös jaloilleen. Olimme kaikki niin onnellisia, että se jaksoi vielä kahden varsan syntymän jälkeen taistella elämänsä puolesta. Erik jäi auttamaan eläinlääkäriä jälkeisen kanssa, ja itse korjasin Bellan loimen paremmin sen selkään ja vahdin vahvemman varsan yritystä nousta honteloille jaloilleen. Samassa mieleeni muistui Elle, joka oli varannut Bellan varsan itselleen, ja tekstasin hänelle: "Bella varsoi!"
***
Bella saatiin ihmeen kaupalla virkoamaan ja tamma näytti heti jo paremmalta. Kun olin aamuheinät jakanut loppuun, palasin karsinalle. Aamu oli jo edennyt pitkälle, enkä olisi millään malttanut odottaa päivän etenemistä. Koska eläinlääkäri ei ollut saanut vielä soittoa muualle, hän jäi seurailemaan Bellan ja varsojen vointia. Myöskin siltä varalta, jos jälkeiset eivät irtoaisikaan ajoissa. Ne kuitenkin irtosivat onneksemme ja Bella tuntui olevan kunnossa.
Kun loputkin hevosista olivat pihalla nauttimasta lämpimästä kevätaamusta, jäin talliin vartioon. Eläinlääkäri oli jo lähtenyt, joten varsojen tarkkailu oli minun vastuullani. Jonkin alan kuluttua kuulin tallin käytävältä askelia ja käännyin ympäri. Elle oli saapunut tallille ja saanut myös Noran mukaan, vaikka kellonaika olikin todella varhainen tälle.
”Kaisu ilmoitti, että Bella varsoi”, Elle sanoi ja tuli lähemmäs.
”Jep, näin on”, vastasin ja väistin, jotta Elle pääsi kurkistamaan karsinaan.
”Mitä?!” Elle huudahti hetken kuluttua ja katsoi minuun. ”Niitähän on kaksi!”
”Häh?” Nora ihmetteli väsyneenä takanani.
”Niin”, vastasin tyynesti.
”Mut sehän on tosi harvinaista”, Elle sanoi.
”Niinhän se on, mutta näin pääs käymään”, kerroin.
”Onks ne kummatkin kunnossa”, Nora hämmästeli ja kurkkasi karsinaan heti Ellen väistyttyään.
”On”, vastasin ja jatkoin: ”Toinen tosin paljon heikompi, eikä ole vielä noussut seisomaan.”
”Ihmeellistä”, Nora huokaisi katsellessaan varsoja.
Nuoret naiset eivät malttaneet millään poistua ihastuksissaan karsinalta, mutta varsojen täytyi saada olla rauhassa jonkin aikaa.
”Harjatkaa vaikka Vision tällä välillä”, ehdotin ja jatkoin: ”Voi olla että, sen jälkeen pienempää varsaa täytyy juottaa.”
”Okei sitten”, Nora mutisi leikillään ja katosi Ellen kanssa hakemaan Visionia tarhasta. Päätin itsekin, että nyt olisi korkea aika syödä aamiainen.
Mutustin eväsleipäni taukotiloissa ja palasin sen jälkeen talliin. Pienempikin varsa oli jo paljon virkeämmän oloinen. Vanhempi varsoista kompuroi varovasti Bellan kylkeen ja joi ensimmäiset maitonsa. Samassa myös Kaisu palasi talliin ja pääsin kertomaan tämän ilouutisen. Päätimme myös, että olisi aika juottaa nuorempaa varsaa, joten lähdimme Kaisun kanssa hakemaan tuttipullon ohjeiden mukaan.
Nora ja Elle seisoivat karsinan edustalla ja kävelin heidän luokseen tuttipullo kädessäni. Menin karsinaan Kaisun kanssa ja lypsi Bellan ternimaitoa minun pitäessä tuttipulloa. Heti kun väistimme vanhempi varsa tuli tilallemme. Se oli hyvä merkki.
”Saat kunnian”, sanoin Noralle ojentaessani tuttipulloa tälle.
”Mitä? Minäkö?” Nora hämmästeli, mutta tarttui kuitenkin tuttipulloon. Kävimme yhdessä ison karsinan heinille istumaan ja Nora silitti varovasti pientä varsaa. Hän sai varsan kohottamaan päätään uteliaisuudesta ja pian tuttipullon pää olikin jo varsan suussa. Se oli taianomainen hetki; varsa sai ensimmäiset maitonsa.
***
Erik ja Nora olivat niin suloisia kyhjöttäessään pikkuorin vierellä juottamassa sitä. Varsa oli toennut, kun olimme tarpeeksi kauan kuivanneet sitä ja pitäneet lämpimänä, mutta se ei edes pyrkinyt jaloilleen. Seisoin Ellen kanssa karsinan ovella ihailemassa uusia, pieniä ihmeitämme. Musta tammavarsa oli vähän väliä Bellan nisien kimpussa, kun taas ruunikko ori kyhjötti oljilla. Bella nuhki pienokaistaan huolestuneena ja tuuppi sitä hennosti, mutta varsa ei yrittänyt nousta.
"Mä olin ajatellut, että jos syntyy tamma, ehdottaisin nimeä Bella Doncella", sanoin Ellelle.
"Sopii kyllä tammalle, se on kovin sievä", nainen vastasi, mutta hänen katse palasi sitten takaisin rääpälemäiseen pikkuoriin. "Vaan kyllä on tuo orikin aivan fantastinen, oikea selviytyjä. Kunpa sekin jaksaisi nousta jalkeille."
"Mikäs täällä on niin fantastista?" kysyi yllättäen taaksemme ilmestynyt Wilma.
"Shhh! Bella varsoi, ole hiljempaa", kuiskasin, ja Wilma tunkeutui väliimme katsomaan varsoja.
"Oho niitä on kaks! Ilmankos Bella oli niin iso tynnyri", tyttö hymähti hiljaa. "Tuo musta on kyllä aika fantastinen", hän jatkoi.
"En mä sitä tammaa tarkottanut, vaan tuota pikku orhia", Elle naurahti. "Se on yhä elossa, mikä on oikea saavutus."
"Hahaa sitten sun pitää nimetä se Herra Fantastiseks", Wilma naurahti. "On se kyllä söpö mutta tosi pieni!"
"Haha", Elle naurahti ja tuumaili hetken. "Mut sehän ois hieno nimi! Voisihan se olla Mister Fantastic, vai mitä Kaisu", blondi jatkoi.
"No mikä ettei", naurahdin.
"Saanen esitellä: Mistöör Fanthastiik", Wilma esitteli mahtipontisesti.
"Shh! Senkin häirikkö", naurahdin. Kyllä tämä vielä onneksi kääntyisi!
Saanen esitellä:
19.5.17 - pre t. Newen Bella Doncella kompsu.net/t/h/varsat/donna.php
19.5.17 - pre o. Newen Mr. Fantastic sussuheposet.wixsite.com/fantsu