|
Post by Wilma on Feb 4, 2017 22:17:44 GMT 2
|
|
|
Post by Wilma on Feb 5, 2017 11:08:13 GMT 2
5.2.2017 Uusi poni, uudet kujeet
Rokki oli saapunut aamulla. Se oli katsellut ulkona jolkottelevia hevosia kaula pitkällä ja hörissyt vähän joka suuntaan. Sam oli katsellut tulijaa hölmistyneenä minipihatosta. Ehkä se aavisti, että tulija oli syrjäyttänyt sen paikan mun poninani.
Nyt Rokki nökötti sen ja Haikun karsinassa heinää mutustaen. Aamupäivä oli mennyt järjestellessä paikkoja, Samin tavarat oli täytynyt siirtää pois sen kaapista, jotta Rokin kamat saatiin sinne niiden tilalle. Rehulaan oli laitettava Rokin ruokintaohjelma Erikiä varten. Samalla laitoin Rokille jo valmiiksi sen iltaruuat pieneen muovipurkkiin.
”Mä oon ihan poikki”, huokaisin lysähtäessäni taukohuoneen suurelle kulmasohvalle. ”Ponin saaminen on rankkaa.” ”Ai onko se jo tullut? Mä haluan nähdä sen!” Veeti nousi ylös sohvalta. ”Siellähän se on Haikun kanssa samassa boksissa”, hihkaisin huoneesta kirmaavan pojan perään.
”Mentäiskö tänään hyppäämään maneesiin? Mä mielelläni haluaisin tietää kuinka se poni hyppää”, ehdotti Elle. ”Mä tiedän! Pidän teille valmennuksen!” Linnea hihkaisi. ”Todellakin! Mä oon messissä!” Alex nyökki. ”Lähetäänkö heti?” ”Mennään vaan!”
Puolen tunnin päästä minä ja Rokki, Alex ja Nat sekä Cia ja Fabe verryttelimme maneesissa Linnean laittaessa esteitä sopiviksi.
”Laitetaan nää maksimissaan seitkyt senttisiksi niin kaikki pääsee niistä yli”, Linnea hihkaisi. ”Niin pieniä?” Alex marisi. ”Fabe ja Rokki ei hyppää niin isoja kuin Nat”, Cia selitti. ”Mmh”, tuhahti Alex.
Linnea oli hyvä valmentaja. Sen neuvoilla sain Rokin kulkemaan tosi hienosti.
”Hyvä Wilma! Anna vaan enemmän ohjaa hypätessä, muuten tosi hyvä!” Rokin hypyt olivat pyöreitä ja paljon suurempia kuin Samin. Rokki puhisi innoissaan, se tykkäsi hypätä.
Me hypättiin noin tunti ja sitten loppuverryteltiin hevoset hyvin. Kun viimein mentiin talliin, olivat kaikki aivan puhki. ”Rokki on kyllä hieno poni, oikea löytö! Teistä tulee vielä hyvä pari”, Linnea kehui. ”Mä tiedän sen!” hymyilin iloisena ja taputin Rokin kaulaa. ”Rokki on tosi hieno poni!”
Pus ja tervetuloa Rokille <3 Se on söpö poni. Rokki saa Faben karsinan, niin ei ole niin ahasta Haikun kanssa =) Ihana tarina, pääsipä poni heti alkuun hommiin! Innolla odotan teidän seikkailuja. // Kaisu
|
|
Joona
uutukainen
Posts: 3
|
Post by Joona on Feb 17, 2017 19:28:56 GMT 2
Ensimmäinen - 17.2.17
Ratsastushousuja karvaisten säärieni suojaksi kiskoen suljin kannettavan tietokoneeni kannen ja puikkelehdin isoin askelin alakertaan, jossa äitini kokkasi parhaillaan munakasta. "Mä meen tallille!" huikkasin väsyneesti haukotteleneelle äidilleni, jonka muhkeat kiharat rönsyilivät ulos hiuslenkin puristuksesta. "Näin aikaisin?" hän kysyi. "Oletko edes tehnyt aamutallia?" Nyökäten heitin tekoturkiksella vuoratun rotsini ohukaisen villapaidan päälle. Kiskaisin kyynerpäiden ylle käärityt hihat alas ja tarkistin viimeisen kerran eteisen peilistä, ettei hiuksissani näkynyt muotoiluvaahdon tähteitä. Tiesin vallan mainiosti, etten ollut menossa esimerkiksi suuriin tansseihin, vaan yksinomaan lantaa luomaan, mutta pakkomielteisesti pidin katu-uskottavuudestani kiinni.
Hyppäsin kotini portilta taksiin, jonka vanhanpuoleinen kuski katsoi järkyttyneesti tatuoituja, treenattuja käsivarsiani, joista olin itse vain ylpeä. Valkoisen Mercedesin hohtavanpuhtaat menkit haisivat osittain taksimiehen hieltä sekä matkustajien parfyymeilta. Nenääni nyrpistellen katselin ikkunasta ulos. Vesinorot valuivat laseja pitkin alaspäin, kunnes pyyhkijät pyyhkäisivät ne nopealla liikkeellä pois. Harvaan asutettujen talojen pihojen jäätyneiden lammikkojen läpi näkyi kellertävää ruohoa, joka paistoi valtoimenaan räystäiden alla. Taksi kurvaili pitkin jäistä maantietä, päätyen lopulta ohuelle, juuri autonmahtuvalle poluntapaiselle, jonka reunoilla näkyi kavionpainaumia. Kun auto seisahtui Newerran pihaan, annoin kuskille vitosen ja käskin pitämään loput. Mulla oli muutakin tekemistä kuin ajajan kanssa säätämistä.
Piha oli autio. Tarhojen reunoilla makaili muutamia lumikinoksia, vesi valui solisten ränniä pitkin maahan. Mä suuntasin kotoisasti narahdelleiden ovien läpi sisälle talliin, jossa jäin katselemaan avuttomana ympärilleni. Kalteroidusta ikkunasta näin maneesin, jonka katonrajasta loisti kirkasta valoa. "Kaikki ovat ilmesesti tehneet joukkohyökkäyksen maneesiin", kohautin olkiani mietteliäästi ja lähdin spontaanisti tutkimaan Newerraa. Pieni, pleksillä tukittu hiirenkolo pilkotti nurkasta, jonka vierustalla seisoi satulahuoneeseen vievä puuovi. Käytävän toiselle puolelle oli rakennettu lyhyt rivistö karsinoita. Kävelin hiljalleen eteenpäin ja silitin kaihoisaa suomenhevostammaa Allia ohimennen. "Olethan sä suloinen, mutta aika pulla", totesin ja tuijotin kulmat kurtussa valtaisaa heinämahaa. Jos meidän siroilla arabeillamme tai jaloilla welshponeilla olisi ollut moinen kasa vatsaa, olisivat ne joutuneet jo puoli ikuisuutta sitten "Rakas, sinusta on tullut pullukka" -ohjelmaan.
Summamutikassa väänsin metallista kahvaa. Ovi aukesi, ja eteeni levittäytyi se maailma, jonne pääsemisestä pienet heppatytöt haaveilevat aivan yhtä kovin, kuin pinkin yksisarvisen omistamisesta. Muutamassa karsinassa seisoi hevonen, punatukkainen tyttö sekoitti rehusekoitusta mustalle ponille, jonka päätä halkoi vitivalkoinen läsi. Tytön naamalta erottui runsas joukkio pisamia. Arvelin, että herttaisen ponin oli pakko olla Rokki, jolloin punapään täytyi olla Wilma. "Moro, ootko sä kenties Wilma?" varmistelin kuitenkin. Likka käänsi iloisen katseensa mua kohti. "Olenhan mä, ja tässä on Rokki", hän esitteli ylpeänä. "Sun on siis pakko olla Joona?" Nyökkäillen seurasin Wilmaa poniruunan karsinalle, jonka suojiin pujahdin niistettyäni valuvan nenäni. Innokas tyttö selitti kaiken mahdollisen ruokinnasta Rokin ratsastettavuuteen ja viimeisimpään eläinlääkärintarkistukseen, mutta rutinoituneesti keskityin lähinnä tilastoponin sukutauluun, josta ei löytynyt montaakaan tuttua nimeä.
"Kuinka kokenut ratsastaja sä mahdat olla? Ja ootko sä opiskellut hevosalaa, sähän oot jo aikuinen?" muhun, 180 senttiseen, lihaksikkaaseen mieheen verrattuna hyvin keijukaismaisen pieneltä vaikuttava Wilma kysyi. "No siis, mähän oon aina asunut siinä paikkakunnan suurimmassa siittolassa. Mä olen siis ratsastanut suoraan sanottuna koko ikäni, mutta pörröisistä risteytysponeista mulla ei ole kokemusta. Eihän Rokissa todellakaan tunnu olevan mitään vikaa, mutta kaipa sun on hyvä tietää, että olen ratsastanut lähinnä kapeilla, eleganteilla täysiverisillä", mä selostin tietäen, että kuulostin leuhkalta, vaikka olenkin siitä kaukana. "Opiskeletko sä?" Wilma kysyi toistamiseen. "En mä ole mikään hevosalan ammattilainen, vaikka olishan näistä ihan hauska saada ammatti. Asun yhä vanhemmilla, siellä mä sitten teen aamutallit, iltatallit ja kaiken siltä väliltä." "Säkö et siis opiskele? Mitään?" "En." "Vaikka sä oot jo muhun verrattuna vanhus?" "Niin kai."
Mun ja Wilman ensitapaaminen alkoi siis sillä, että mä kiusaannuin tavattomasti. Mä yritin nopeasti vaihtaa puheenaihetta toiseen. Sutjakasti mä kysyinkin, että saisinko niinsanotusti koeratsastaa Rokin - enhän mä ollut ennen edes tavannut koko ponia, jonka hoitajanpestin vastaanottaminen oli alkanut epäilyttämään mua aina vain enemmän. Olisiko Priia ollut mulle parempi hevonen? Luultavasti, mutta ehkä Rokkikin saisi uusia ulottuvuuksia elämäänsä mun avulla. Toisaalta, eihän ne parhaimmat rakkaudet yleensä ole muutenkaan niitä rakkautta ensisilmäyksellä -tyyppisiä tapauksia, mutta ehkä Rokista, musta ja Wilmasta saattaisi ajan myötä kehkeytyä ihan oikeasti hyvä tiimi.
Siinäpä meillä persoona! Tervetuloa. Kirjoitat elävästi hahmoa, kivaa saada vähän erilainen tyyppi joukon jatkoksi =) Huh, uskalsi ihan sanoa Allia pullaksi =DD Itse pidän sitä vallan hoikkana suokiksi, paitsi kohta kun sen varsuli alkaa kasvamaan masussa =D Innolla odottelen jatkoa ja sitä, miten Joona sopeutuu ponitallielämään // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Mar 25, 2017 17:26:28 GMT 2
25.3.2017 Poni pieni kultainen Ponskit pihatossa <3 Rokki ja Mikra tulivat heti alusta tosi hyvin toimeen keskenään, jeejee! (plus joo kuva on aika hämärä mutta en jaksanut enää muokata sitä kirkkaammaksi, jouduin tappelemaan ihan liikaa koneen kanssa että sain edes siirrettyä koko kuvan koneelle...) Söpö kuva ja voii niin suloset ponskit <3 // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 2, 2017 18:45:02 GMT 2
2.4.2017 Wilman miehet
”Tipitiii tipitipitiiii kevät oooon vallatooon!” ”Tipitii tipitipitipitiii lintuneeeen kertoi seeen!”
Lauloimme Paun kanssa putsatessamme pihattoa. Rokki ja Mikra hyörivät ympärillämme herkkujen toivossa, kunnes Rokki meinasi kaataa kottikärryt. Ponit häädettiin kauemmas katselemaan puuhasteluamme ja kuuntelemaan lauluamme.
”Kuulitsä muuten jo”, Pau yhtäkkiä keskeytti laulannan. ”Kuulin mitä?” ”Dongo kuoli”, Pau sanoi haudanvakavana. Niin vakavana en ollut koskaan Pauta nähnyt. ”Siis TÄH?” ”Joo. Ähkyyn.” ”ET OO TOSISSASI.” ”Olen mä.”
Alahuuleni alkoi väpättää, ja kohta jo paruimme Paun kanssa kaulakkain keskellä pihattoa. Mikra ja Rokki hiipivät lähemmäksi, ja tökkäsivät varovasti turvalla. Pian Pau parkui Rokin harjaan ja minä nyyhkin vasten Mikran kaulaa. Mikra puhalsi lämmintä ilmaa ulos sieraimistaan lohduttavasti, kun kyyneleet valuivat sen kultaista kaulaa pitkin.
Siirryimme tallin taukohuoneeseen etsimään nenäliinapakettia. Veetiä ei näkynyt missään, mutta sohvalla kyhjötti Alex ja pöydän ääressä istuskelivat Suvi ja Luukas. Pau löysi nenäliinapaketin, ja hän heittäytyi sohvalle ja kaappasi Monnin syliinsä nyyhkien. Minä kiipesin Alexin turvalliseen syliin ja käperryin siihen. Alex silitti hiuksiani ja halasi lohduttavasti.
”Dongo sai elää hyvän elämän. Sillä oli ympärillään paljon ihmisiä, jotka rakastivat sitä”, Alex sanoi hiljaa. ”Mä tiedän”, nyyhkäisin. ”En vaan voi kuvitella että meidän rakas pappaponi on poissa.” ”Vaikeeta se mullekin on”, Alex sanoi ja suukotti poskeani.
Kun me oltiin Paun kanssa rauhoituttu, päätimme me lähteä liikuttamaan Samin ja Mikran. Olin opettanut Pauta ajamaan Samilla, joten valjastimme molemmat ponimme kärryjen eteen ja lähdimme matkaan. Pau ajoi nyt ensimmäistä kertaa yksin, joten emme tekisi järin pitkää lenkkiä. Ajoin Mikran kanssa edellä, vaikka Mikra luultavasti innostuisikin, ei ollut kuitenkaan pelkoa, että Sam lähtisi ryöstämään. Sam oli sen verran tuhdissa kunnossa, että sillä vatsalla ei lujaa juostaisi.
Mikra ravasi reippaasti pitkin rantatietä. Vilkaisin välillä olkani yli katsoakseni, miten Paulla meni. Sam ravasi aika unisena, mutta Pau hymyili leveästi. Kai se jo päässään kuvitteli, että hänestä tulisi heti huippuohjastaja, joka ajaisi Hanilla kuninkuusravien voittoon.
”Ajetaanko peikonkiven kautta?” huikkasin. Peikonkiveksi kutsuimme Paun kanssa kiveä, joka näytti meistä ihan peikon kotiluolalta. ”Ajetaan vaan! Mutta mennään reippaasti, kohta alkaa varmaan sataa”, Pau hihkaisi. Tyttö oli oikeassa, tummanharmaat pilvet riippuivat uhkaavina yllämme. ”Ravataan”, nyökkäsin ja nostin Mikralla ravin.
Pian ohitettuamme peikonkiven taivas repesi. Suuret, painavat pisarat putosivat nostaen tien pintaan suuria vesikukkia. Mikra painoi korvansa sivuille yrmeänä ja lisäsi vauhtia.
”Otetaan vähän laukkaa niin päästään nopeammin perille!” huusin olkani yli Paulle. Vastaväitteitä ei kuulunut, joten nostin laukan ja ohjasin Mikran kohti Newerraa Pau ja Sam perässäni.
Yhtäkkiä alkoi jyristä, ja valtava salama halkaisi taivaan. Mikra heitti päätään, mutta sain sen nopeasti rauhoitettua. Toisin kävi Paulla, Sam hyppäsi sivuun hurjistuneena. Se kiilasi mun ja Mikran ohi ja lähti hirveää kyytiä hiekkatietä pitkin, eikä Pau-paralla ollut mitään mahdollisuutta saada Sam rauhoittumaan.
Lähdimme Mikran kanssa oitis Paun ja Samin perään. Voi miksi olinkaan antanut Paun ajaa yksin, voivottelin mielessäni. Hurjistunut poni kärryillään Pau ei ollut hyvä yhdistelmä.
Saimme kulkea Mikran kanssa melkein kilometrin Newerran suuntaan, kunnes löysimme Paun ja Samin. Sam huohotti väsyneenä ja Pau istui kalmankalpeana kyydissä. Onneksi kumpainenkin oli ehjänä, Kaisu olisi suuttunut mulle valtavasti jos supersamille tai newen pikkuprinsessalle olisi sattunut jotain.
”Sam ei ole varmaan eläissään mennyt noin lujaa! Tolla vauhdilla se voittaisi ravit kuin ravit!” hihkaisi Pau tuttuun, iloiseen tapaansa. Eihän mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin nauraa, Pau se ei vähästä hätkähtänyt.
Tallilla veimme märät ponimme pihattoon ja painelimme taukohuoneeseen. Kävin ensin viemässä litimärän ajohaalarini kuivumaan loimitelineisiin.
”Olipahan ajoreissu”, huokaisin lysähtäessäni sohvan nurkkaan. ”Voiks joku keittää mulle teetä? Oon aivan jäässä!”
Onneksi mulla oli Alex, joka sen lisäksi että keitti mulle teetä tuli viereen istumaan ja kaappasi kainaloonsa. Monnikin hyppäsi syliin kehräämään, ja pian mulla olikin jo paljon lämpimämpi.
”Mun miehet”, naurahdin ja suukotin Monnin pehmeää päälakea ja Alexin poskea. ”Plus Rokki ja Sam, mut niitä ei tänne sieltä pihatosta haeta, ne on ihan märkiä.” ”Entäs Mikra! Älä unohda the golden ponya”, Ventla sanoi. ”Mutta Mikra onkin tamma, se ei voi kuulua mun miesten joukkoon.” ”Sä ootkin tommonen hirveä playeri kun sun pitää puhua sun miehistä monikossa”, hymähti Melli. ”Ja pah sanon minä! Kyl se mun tärkein mies istuu tossa mun vieressä.” ”Ai missä? En mä näe Samia missään!” Pau nauroi.
Vaikka kaikkien sisällä piili haikeus Dongon lähdettyä vihreimmille laitumille, raikasi taukohuoneesta nauru. Onneksi mulla oli ympärilläni näin ihania ystäviä. Ja niin, niitä mun miehiä myös.
26hm
//tässä on toi Wilman tarinahaaste!
IHANA <3 Voin kuvitella Paun ja Wilman parkumaan ja kaahaamaan mettätielle, ja toi lopun elämäsi miehet on ihan mahtava!! <3 Haaste suoritettu 8) // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 12, 2017 16:36:04 GMT 2
12.4.2017 Kruunupää Tongin tuskissani kaappini sisältöä. Perkule, se taitaisi olla kevätsiivouksen paikka, kahden ponin ja yhden ihmisen roinat pursuivat kaapista ulos. Viimein löysin etsimäni metsänvihreän fleecetakin. Heitin sen ylleni ja paukautin kaapin oven kiinni. Sitten kipitin pihatolle harjaamaan ponini.
Ilmassa leijaili mustia ja kultaisia poninkarvatukkoja. Ne tarttuivat fleecetakkiin, eivätkä suostuneet lähtemään sitten millään.
”Miten teistä lähteekin noin paljon karvaa!” tuskastelin vedellessäni Mikrasta metallisella hikiviilalla valtavia karvatuppoja. Mikra sulki silmänsä nautiskellen. Pian Mikra oli paljon tyytyväisempi, ja kaikki sen talvikarva oli kiinnittynyt minuun. Mulla oli tänään helppo päivä, joka oli nyt kääntymässä iltaa kohden. Melli oli saanut ratsastaa tänään Rokin ja Mikrankin olin juoksuttanut heti tallille tultuani. Nyt mulla ei siis ollut viisaampaakaan tekemistä, ja harkitsin jo vakavasti kaappini siivoamista, kunnes pelastava enkelini pyrähti paikalle.
Alex hymyili leveästi aidan takana satulattoman Naten kanssa. Se roikotti toisessa kädessään mun kypärääni ja toisella se piteli kiinni Naten ohjaksista.
”Lähteekös neito seuraksi maastoon?” ”Mitä sä oikein aiot?” naurahdin. ”Näät sitten!” Alex myhäili ja punttasi mut Naten paljaaseen selkään ja hyppäsi sitten itse taakse. Poika nappasi tammansa ohjista kiinni ja maiskautti Naten liikkeelle.
Nat asteli pitkin pehmeää metsäpolkua kaula kaarella. Kaikki lumet olivat sulaneet jo aikaa sitten, ja ilmakin oli mukavasti lämmennyt. Linnun laulelivat puissaan ja leskenlehdet puskivat maasta iloisen keltaisina. Jonkin ajan kuluttua Alex pysäytti Naten.
”Mitä nyt?” käännyin katsomaan Alexia. ”Katso tuonne”, poika osoitti kohti puiden välissä siintävää järveä.
Ensin en nähnyt mitään. Sitten erotin järven rannassa seisovan olennon. Se kurotti päänsä kohti veden pintaa ja joi niin, että komea sarvikruunu viisti veden pintaa.
Ja niin nopeasti kuin komea metsän kuningas oli ilmestynytkin, se oli jo poissa.
27hmAwws miten romanttista <3 Kaunis kuva <3 Ja ihana idea! // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 22, 2017 20:55:05 GMT 2
22.4.2017 KrokotiilinkyyneleetMä rakastin kevättä. Nyt oli jo niin lämmin, että saatoin vedellä huoletta pelkällä hupparilla ilman takkia. Harjasin hyräillen Rokkiboita pihatossa Mikran kiehnätessä ympärillä. Että sekin jaksoi, nyt se änki itseään mun ja Rokin väliin. ”Mikra mitä jos sä menisit tonne kauemmas oottamaan vuoroas!” puuskaisin ja läpsäisin tammaa lautaselle saadakseni sen liikkeelle. Mikra siirtyi yrmeänä kauemmas. Katselin sen mahaa harjatessani Rokkia. Se ei ollut kasvanut vielä kovin suureksi, kyllä vähän, muttei paljoa. Tosin varsan oltiin ennustettu syntyvän vasta toukokuun lopulla, että vielä oli aikaa. Ei siis syytä huoleen. Kun ponit oltiin harjattu, mä nappasin harjakassin maasta ja vein sen varustehuoneeseen. Ajattelin olla reipas ja siivota mun ja ponieni kaapin. Kun varsa syntyisi, siitä tulisi kolmen ponin ja yhden ihmisen varusteiden säilytyspaikka. Vaati taitoa saada kaikki tavarat mahdutettua, kaapit kun oltiin suunniteltu vaan yhdelle hevoselle. Mä uurastin ainakin tunnin. Huovat viikkasin pinoon ylähyllylle, samoin kuin ponien loimet. Paksut talviloimet otin kaapista ja heitin ikean siniseen kassiin. Ne kiikuttaisin kotiin pesuun ja säilytykseen. Satulat ja valjaat riippumaan telineisiinsä, samoin suitset. Pintelit ja suojat koreihin, harjakassi naulaan ja ajohaalari henkarissa naulakkoon. Kypärille olin hommannut omat telineet, ja nekin saivat niistä omat paikkansa. ”Äiti sais kyl olla ylpeä!” puuskaisin tyytyväisenä. Sitten kipitin onnellisena taukohuoneen katsomaan, olisiko Alex paikalla. Olihan Alex. Mutta sillä näytti jo olevan seuraa. Sen seurassa oli Saara. Saara oli kaunis, pitkä, 17 vuotias tyttö, jolla oli tumma tukka ja pisamia. Se ratsasti esteryhmässä kaksi kertaa viikossa ja lisäksi se vuokrasi usein Newerran hevosia ja kävi niillä maastossa. Alex ja Saara naureskelivat jollekin niiden jutulle mua ensin huomaamatta. Mutta kun Alex äkkäsi mut, ne vaikenivat äkisti. ”Alex! Läheks mun kanssa maastoon?” kysyin iloisesti ja istahdin pojan viereen. Kumarruin antamaan sille suukon. ”En mä. Saara kokeilee Natea kentällä ja mä oon puomipoikana.” Anteeksi mitä korvani juuri kuulivat? Alentuiko Alexander Nordell juuri vaivaiseksi puomipojaksi, kun joku tuntilaistyttö ratsasti HÄNEN hevosellaan? Nyt olivat maailman kirjat sekaisin. ”Tule Alex, mennään!” Saara liversi ja ponkaisi ylös sohvalta. Alex seurasi tyttöä kuin koira, ja kun Saara kääntyi sulkemaan oven, näin sen katsovan mua nenänvarttaan pitkin omahyväisesti. Jäin seisomaan paikalleni ymmälläni ja pettyneenä. Mitä täällä tapahtui? ”Mitä sä Wilma täällä mökötät?” kysäisi Nora iloisena astellessaan sisään huoneeseen. Kyhjötin ensin hiljaa sohvan nurkassa mutta aukaisin sitten suuni. ”Joku kaunis, vanhempi tyttö ratsastaa Natella kentällä”, mutisin. ”Aa joo, mäkin näin sen! Se ratsasti tosi hyvin, ne hyppäsi aika isojakin esteitä”, Nora sanoi. ”Älä käännä veistä haavassa!” ”Ootko sä kateellinen sille? Kyllä Alex antaa varmasti sun ratsastaa Natella!” ”Viis mä veisaan jostain Natesta!” tokaisin synkkänä. Mulla oli Mikra ja Rokki. ”Sä olet siis mustasukkainen Alexista”, Nora sanoi hetken päästä. ”Enkä ole.” ”Kyllä sä taidat olla.” ”Alexin mielestä Saara on varmaan tuplasti parempi kuin mä! Se on kauniimpi ja parempi ratsastaja ja pidempi ja vanhempi ja kaikkea! Nyt Alex varmaan jättää mut ja karkaa Saaran matkaan!” parkaisin suureen ääneen niin, että Monni heräsi ja tassutteli viereeni katsomaan, mikä minulla oli hätänä. Suuret kyyneleet alkoivat putoilla poskipäilleni, ja pian jo itkin hillittömästi Noran halauksessa ja Monnin nuollessa kasvojani raidoittavat kyyneleet pois. 28hmVoi meidän pikku Wilmaa Sydänsurut on ikäviä. Toivottavasti Aex muistaa pippurisen tyttöystäänsä jatkossa eikä laita enää Saaraa etusijale // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 25, 2017 16:00:21 GMT 2
25.4.2017 Sovinto
Mikran vatsa oli kasvanut. Vatsakummun erotti jo selkeästi. Me oltiin käyty eilen iltapäivästä Kouvolassa ultrauksessa. Mua oli vähän jännittänyt, mutta eläinlääkäri oli kertonut, että varsalla näyttäisi olevan kaikki kunnossa. Saatoin siis olla ja odottaa varsaa ihan hyvillä mielin.
Mikra saisi jäädä nyt mammalomalle, joten mulla oli vain muutama poni liikutettavana. Auttelin Kaisua hevosten ajamisessa aina kun ehdin, ja nyt, kun Mikra sai vain löhötä ja keskittyä masuvauveliinsa, oli mulla aikaa ajaa enemmän Kaisun hevosia.
Olin palaamassa Samin kanssa ajolenkiltä, kun törmäsin Kaisuun.
”Susta on kyllä paljon apua! Harmi ettet voi noita meidän suokkeja ajaa raveissa, kun sulla ei ole vielä hevosiin sopivaa korttia”, Kaisu huokaisi. Samassa mulla välähti. ”Mun isä on raviohjastaja ja valmentaja, eikä sillä oo nyt ajettavia! Sehän vois alkaa kisaamaan niillä!” ”Voisko se oikeesti?” Kaisu kysyi kiinnostuneena. ”No takuulla! Se on kärvistellyt kuinka tylsää on kun ei pääse ajamaan. Mä voin antaa sulle sen numeron niin sä voit sopia sen kanssa tarkemmin”, nyökin. Pian Kaisun puhelimessa oli uusi numero, nimeltään Aarne Koski. Kaisu nosti puhelimen korvalleen ja lähti kävelemään kohti tallia.
Kun Sam oli minipihatossaan tyytyväisenä rouskuttamassa heinää, mä ratsastin vielä Rokin. Tallipihalla taluttaessani mustaa poniani kohti kenttää törmäsin Alexiin ja Nateen.
”Wilma! Mennäänkö maastoon?” poika huikkasi. ”Enpä taida, mä meen kentälle hyppäämään. Mee vaikka Saaran kanssa”, sanoin nopeasti edes katsomatta Alexin suuntaan. Talutin Rokin sisään kentän portista ja jätin Alexin seisomaan hämmentyneenä paikoilleen.
Ratsastin ehkä tunnin. Olin pakottanut Mellin puomipojaksi, ja tyttöparka joutui seisomaan tuulessa ja tuiskussa korottaen esteitä käskystä. Viimein sanoin tytölle, ettei hänen tarvitsisi kylmettyä enempää, ja Melli livahti tallin lämpöön sulattelemaan itseään.
Tullessani pois pihatosta törmäsin taas Alexiin. ”Wilma, mikä sulla on?” se kysyi kulmat kurtussa. ”Miten niin mikämikä mulla on?” ”Kyllä mä nään että sulla on joku.” Mä olin hetken hiljaa ennen kuin läväytin: ”Saara.” "Saara?” Alex ihmetteli. ”Mitä sä siitä?”
Mä olin hiljaa ja tuijottelin pihaton poneja.
”Luuletsä että mulla olisi jotain, jotain TUNTEITA Saaraa kohtaan?” Alex kysyi huvittuneena. ”No… Joo.”
Alex otti mua kädestä ja kiskoi mukanaan pihaton vintille.
”Tajuatsä, että mulla on tunteita vaan sua kohtaan?” Alex nauroi ja kaatoi mut vintin lattialle suukkojen saattelemana. ”Tajuutko?” ”Tajuan tajuan”, kikatin, kun Alex kutitti kyljistä. Yritin kierähtää pakoon, mutta Alex kaappasi mut syleilyynsä. Onneksi mä istuin, koska Alex olisi muuten suudellut multa jalat alta.
Me jatkettiin pussailua ihan kaikessa rauhassa tietämättä, että me oltiin juuri saatu luultavasti elinikäiset traumat kahdelle kahdeksanvuotiaalle tuntilaistytölle, jotka olivat kaikessa rauhassa aikoneet hakea pinkin raippansa vintiltä. Lienee sanomattakin selvää, että raippa jäi sinne.
29hm
UUU no nyt oli komia show Alexilta :DDDD Ja hihii ehkä Aarnesta kuullaan pian lisää, kisa saada Neween kuski 8) // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 26, 2017 18:42:46 GMT 2
26.4.2017 Hötölässä tapahtuuÄlkää pliis kertoko Rokille Kaisun läppärin salasanaa vastaisuudessa. Tai älkää ees päästäkö sitä lähelle koko konetta. Lienee sanomatta selvää että tän päivän harjoittelu Tie Tähtiin -finaalia varten ei oikein sujunut meidän kahden osalta. 30hm!!!!!😂😂😂😂😂😂😂 ei mulla muuta ku et ihana Rokki!! / K
|
|
|
Post by Kaisu on Apr 27, 2017 7:57:31 GMT 2
23.4.2017 Käy tiemme tähtiin ★Wilma ja Rokki-poni estekilpailujen verryttelyssä
|
|
|
Post by Wilma on Apr 27, 2017 13:31:44 GMT 2
27.4.2017 AamuaurinkoAamuaurinko maalasi tallipihan se lämmitti nuokkuvia hiirenkorvia puissa saaden ne hieromaan silmiään heräilemään pikkuhiljaa kevääseen
se pyyhkäisi pihaton seinää pysähtyi hetkeksi kultaisen ponin karvapeitteessä kimmeltäen kuiskaten pienelle varsalle vatsan sisällä "Kun sinä tulet, on lämmintä ja mukavaa, niinkuin tuolla sisällä. Sen lupaan!" se jatkoi matkaa pyyhälsi yli mustan ponin lautasten saaden ne kiiltämään mutakerroksesta huolimatta
se nostatti vihreät ruohonkorret tavoittelemaan lämpöään se työnsi pilvimassat tieltään jotta se saisi säteillä lämpöä lämpöä, jota kaikki olivat odottaneet se kuivatti pihan vesilammikot sulatti viimeisetkin jäät
kun se oli valmis, se pysähtyi ja juuri silloin, tallin ovesta astelivat ulos kaksi rakastavaista punatukkainen tyttö siristi silmiään auringossa hän nauroi niin, että valkea hammasrivistö suorastaan hohti niin, että kasvoille syntyivät iloiset naururypyt ja hän käänsi pisamaiset kasvonsa kohti poikaa painaen hellän suukon tämän poskelle ja aurinko katseli heitä hymyillen
kevät oli täällä
31hmIhanan hellyyttävä runo <3 Eiköhän tällä haaste ole done, mutta tää on kyllä niin kiva, et haastan sut epävirallisesti kirjottamaan lisää runoja 8) // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 28, 2017 12:39:21 GMT 2
28.4.2017 Hetken rauhaPau hyppeli pinkeissä kumppareissaan pihamaan yli. Hän loikki iloisesti viereeni hoitopuomille, jossa Mikra seisoi harjattavana. Siitä lähti vieläkin melko paljon karvaa. ”Me saatiin ravikuski! Me saatiin suokeille ravikuski!” Pau hihkui. ”Sen nimi on Aarne!” ”Mä tiedän kyllä!” hymyilin. ”Kuinka sä voit tietää?” Pau uteli. ”Se on mun isä!” Samassa takaani kuului tuttu ääni. ”Wilma! Täällähän sä oletkin, kultaisen ponisi kanssa!” isä hihkaisi ja kaappasi suureen karhunhalaukseen. ”Sä sait hommia Kaisulta!” nauroin. ”Niin sain! Voidaankin mennä yhdessä ajolenkille.” ”Niin voidaankin!” Alexkin käveli paikalle hämmästelemään iloista jälleennäkemistä. ”Moi Alex!” Pau hihkaisi. ”Moi”, se vastasi ja katsoi mua kysyvästi. Alex ei ollut edes tavannut mun isääni. ”Alex, tässä on mun isä! Se alkaa ajaa Kaisun hevosia raveissa! Isä, tässä on Alex, josta mä olen puhunutkin sulle!” esittelin. ”Terve”, nyökkäsi isä Alexille ja ojensi kätensä. Alex tarttui siihen, ja he kättelivät. ”Tuu Alex, viedään Mikra takas pihattoon!” nappasin Alexia kädestä ja Mikra perässäni löntystäen lähdimme kävelemään pihatolle. ”Alkaako sun isäs nyt pyöriä täällä melkein päivittäin?” Alex kysyi. ”Joo kai. Haittaako se sua?” kysyin. ”Ei tietenkään! Mutta nyt me ei voida pussailla ihan missä vaan”, Alex virnisti ja kumartui suutelemaan. Samassa joku tuli pihattoon. Se oli isä. ”Hei Wilma, mä lähd…” se aloitti, mutta keskeytti, kun näki meidät kiinni toisissamme. ”Jospa mä tästä sitten”, isä totesi hiljaa ja hiippaili pois. Alex katsoi mua nauraen. ”Just tota mä tarkotin!” se nauroi. ”Meidän pitää varmaan vallata sauna Suvilta ja Luukakselta”, virnistin ja nojauduin takaisin kiinni poikaan. ”Vissiin”, Alex nauroi ja kumartui suutelemaan mua taas, kunnes Melli pölähti paikalle. ”Täällä ei sit saa koskaan olla rauhassa”, Alex murahti irrottautuessaan musta. Mä lähdin satuloimaan Rokkiboita koulutreeniä varten ja hylkäsin Alexin oman onnensa nojaan. Kentän aitojen sisäpuolella olimme vain minä ja Rokki, ihan kahdestaan. Kyllä tässä on mun mieheni, kaikessa komeudessaan, ajattelin kun Rokki kokosi raviaan ja pureksi kuolainta. Yhdessä liitelimme pitkin kenttää, ja mielessäni siinsi Tie Tähtiin -finaali. 32hmHahahaha mahtavaa!! Jee, nyt pitää vaan reenaa Halilla ja laittaa se raveihin Ja hahah sauna on hyvä kun siel saa oven hakaan hih :DDD Nauroin ääneen saunanvaltaamiskohalle! // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 29, 2017 19:04:33 GMT 2
29.4.2017 Uusia tuttavuuksia
Rokki ravasi pihattoa ympäri räntäsateessa häntä soihtuna perässä.
”Hullu poni, nyt jos se loukkaa kinttunsa niin meidän Tie Tähtiin -finaali jää kokematta!” puuskaisin. ”Rokki, rauhoitu senkin hullu poni!” Mutta Rokkipa ei rauhoittunut, vaan kiljui kuin hullu aidan toisella puolella seisovalle Tinjalle. Tinjalla oli ilmeisesti kiima, ainakin se pysähteli koko ajan lorottelemaan ja se hörisi Rokille turpa rullalla. ”Voi Tinja sun kanssas, ku ei tolla sun miehelläsi oo edes palleja!” Melli huokaisi ja kiskoi Tinjaa liikkeelle. Viimein Tinja suostui liikkumaan ja Rokkikin rauhoittui.
”Senkin hullu! Jollain on hieman kevättä rinnassa”, nauroin, kun Rokki käveli luokseni pöristen. Rokki käveli verkalleen päätään heilutellen ympäriinsä ja pysähtyi turpa kiinni Mikran kyljessä. Se nuuhki Mikran vatsaa hetken ja katsoi mua sitten perin pohjin kummastuneen näköisenä. ”Niin, siellä sisällä on sun kummipoikasi! Tai kummityttö”, selitin. Ei se näyttänyt vieläkään tajuavan mistään mitään, vaan se ravasi ihan pienen matkan pois, pysähtyi, ja teki sitten U-käännöksen heinäkasan luo. ”Hullu poni”, hymähdin.
Me oltiin oltu Alexin ja Mellin kanssa viime yö tallilla. Meillä oli ollut superhauskaa, ja me oltiin käyty jopa seikkailulla ladossa. Mä olin ollut tallilla jo niin kauan, että olin ehtinyt ajaa Samilla ja ratsastaa Rokilla. Siispä mä en nyt tiennyt mitä tehdä. Lähdin hyppelemään talliin katsomaan, olisiko siellä kivoja tyyppejä.
Talli oli melkein autio, mutta Bean karsinalta kuului liikettä. Se oli takuulla Ventla. Näin tytön yleensä yksin tai äitinsä seurassa, ja se oli hiukan harmi. Päätinpä siis ottaa ja tutustua tyttöön. ”Moro Ventla! Miten menee?” hihkaisin. Ventla nosti päätään ja suoristautui Bean jalkojen juuresta. ”Ihan hyvin, tultiin juuri ratsastamasta”, hän sanoi varovasti ja niputti Bean suojat. Mun mielestä oli hassua, että meillä oli vain muutaman päivän ikäero, vaikka minä olin syntynyt 2002 ja Ventla oli 2003 syntynyt. ”Mitä ajattelit nyt tehdä?” ”Putsaan varmaan varusteet”, Ventla sanoi ja sulki Bean karsinan oven. ”Mä voin tulla seuraksi! Mikran valjaat pitää putsata”, hihkaisin ja nappasin Bean harjalaatikon kainalooni. Vein sen Bean kaappiin ja kävin hakemassa vaaleansinisestä kaapistani Mikran valjaat ja satulasaippuaa.
Ventlasta paljastui oikein kiva tyyppi. Se ei ehkä ollut räiskyvin persoona jonka olin tavannut, mutta sen kanssa mäkin jopa osasin istua hetken aloillani rauhassa vaan jutellen. Me ehdittiin putsata melkein kaikki Bean nahkavarusteet ja suurin osa mun ponieni varusteista, kunnes Ventlan äiti pyrähti paikalle.
”Ventla! Lähdetään!” se huikkasi. Ventla huokaisi. ”Mun pitää mennä”, Ventla mutisi vilkaisten äitiään. ”Oli kivaa!” ”Niin oli! Nähdään taas”, hymyilin. ”Nähdään! Heippa!” Ventla huikkasi, ja samassa hän oli jo poissa.
33hm
Mahtavaa että tutustutit Wilman ja Ventlan! Ja hahaha palliton Rokki =DDD Nauratti! Tosi hauska tarina =) // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 30, 2017 16:48:16 GMT 2
30.4.2017 Mammaponi
Räjähdyspisteessä oleva mammalomalainen ja punapäinen hobittityttö toivottavat kaikille hulvatonta vappua <3 (ja muistuttavat meidän omaa Erkkimerkkiä, ettei hörpi liikaa vappuskumppaa!)
34hm Oi miten suloinen maalaus <3 Kohta varsa tulee <3 Hauskaa vappua teillekin! 8) // Kaisu
|
|
|
Post by Wilma on Apr 30, 2017 19:21:30 GMT 2
31.4.2017 Klara vappen!
Tänään oli mun lempipäiväni vuodesta.
Tämä päivä meni heittämällä ohi synttäreistä ja joulusta. Tänään oli virallinen SIMAPÄIVÄ eli vappupäivä. Osalle meidän yläastelaisista tää päivä tarkoitti krapula-aamua eilisillan rilluttelujen takia, mutta mä en kuulunut siihen kastiin. Mä kuuluin ihan omaan kategoriaani, joka raahasi tallille seitsemän pulloa simaa.
”Vaikka me ollaankin jo biletetty vappua hieman etukäteen, me voidaan silti juhlistaa vielä vähän lisää! Juomapuoli hoidossa”, puuskahdin jymäyttäessäni painavan simakassin taukohuoneen pöydälle. ”No huhhuh Wilma! Kai toi on alkoholitonta?” Melli kysyi. ”Öö ei tietenkään? Tein tän ite!” ”Oikeesti?” ”Joo!” ”Jos sä juot tota yhtä paljon ku ekoissa vappubileissä, sä oot ihan tillintallin”, sanoi Erik huvittuneena. ”Sä ehkä oisit, mut simafanaatikkona ja tottuneena simanlitkijänä ei toi määrä tunnu missään! Toisin kuin eräillä, jotka muutaman kaljan jälkeen tulee tallille ihan hiprakassa”, näpäytin miehelle, joka vilkaisi oitis huoneessa istuvaa Kaisua ja hyssytteli. ”Wilma, nyt et…”, se aloitti hiljaa. ”En en, kunhan kiusasin!” totesin. ”Joka tapauksessa, mä meen nyt ridaamaan Rokin, Alex, vahdi et noi ei pölli mun simoja!”
Maneesi oli tyhjä. Onneksi. Tyhjässä maneesissa oli parasta treenata. Kävin laittamassa puhelimeni kautta maneesin pienestä, vanhasta kaiuttimesta Pariisin Kevään Kuume-albumin. Se oli mun ihan lempparini.
riko mun rytmi tuhoo harmonia seuraa mun jälkii peitä ne, ettei voida palata hiivi mun takana tanssi mun mukana kulje mun varjona hyppää mun takia
Otin ohjat käsiini ja ryhdyin taivuttelemaan Rokkia. Kaiuttimet toistivat mun lempikappalettani. Rokki myötäsi niskasta ja siirtyi ponnekkaaseen raviin.
tiputa sun aseet ilman sanoja sytytät mun tulen lyöt mun rumpua eikö me olla viattomia sytytetään tulet pitkin rantoja
Pohkeenväistö sujui hyvin. Rokki pärskähti, huiskaisi hännällään sivaltaen odottaessaan seuraavaa käskyä. Kulmasta nostin laukan, joka oli pyörivää ja matkaavoittavaa.
hiivi mun takana tanssi mun mukana hiivi mun takana tanssi mun mukana kulje mun varjona hyppää mun takia
Kun saavuin takaisin taukohuoneeseen, siellä oli jo iloinen pulina käynnissä. Onneksi mun simapulloihini ei oltu vielä koskettu. Samassa Kaisu ja Pau astelivat sisään. Kaisu kantoi suurta vadillista munkkeja ja Paulla oli kantamuksissaan pino kertakäyttömukeja. Mä nappasin käteeni munkin ja yhden simapulloista. Mukit oli turhia, niistä juotava loppui niin nopeasti.
Linnoittauduin sohvan nurkkaan Monnin ja Alexin viereen. Munkki oli kadonnut alta aikayksikön, ja tuli aika korkata simapullo. Join suuren kulauksen suoraan pullon suusta. Sima oli parasta mitä tiesin!
Vappuaaton ilta sujui mukavasti parhaiden kavereiden ja simapullon seurassa. Eikä kukaan huomannut ollenkaan, että mua nauratti kaikki hieman liikaa kun olin saanut ensimmäisen simapullon tyhjäksi, sillä sellainenhan mä olin aina. Sellainen vähän hassu ylipirteä pikkumyytyyppi, joka nauroi ihan kaikelle, turhallekin, eikä pelännyt mitään. Syntymähiprakassa, niin kuin Alex ilmaisi suukottaessaan poskelle.
35hm
Hahahahaha Wilma litkii alkoholijuomaa vapun verukkeella hahahaha sopii niin hyvin sille!! Ja haha, pääsipä napauttamaan Erkkiä xD Kivat reenit Rokkiboin kanssa, kun lempparimusa soi 8) Ja hahah, ihanaa, että porukka juhlii vappua uudestaankin <3 // Kaisu
|
|