Post by Kaisu on Jan 22, 2017 14:49:24 GMT 2
Western-tunti 24.1. klo 18-19 maneesissa
Osallistujat:
Cia - Fabe
Wilma - Santra
Oula - Lilja
WhatsApp-ryhmässä aloitettu yhteistarinatunti jatkuu täällä! Osallistujat kirjoittavat pätkänsä "nopeusjärjestyksessä", kun jokainen on kirjoittanut pätkän, Kaisu jatkaa tuntia =)
---
Kaisu: Pau oli viivyttänyt tunnille lähtöäni vetämällä raget siitä, ettei päässyt mukaan samalle tunnille Wilman kanssa. Kun ei ole heppoja, olin hokenut ja kiskonut paksuimmat toppavaatteeni niskaani - pakkanen oli laskenut yli kymmeneen pakkasasteeseen ja ilma oli kirpeä auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Tuuli ei käynyt vaan jäinen ilma valui hitaasti Pohjoisnavalta tänne eteläiseen Suomeen asti. Ainoa piristys oli yöllä satanut lumi.. Kiiruhdin jäisen pihan poikki ja arvasin ratsukoiden odottavan minua jo. Mutta ketään ei näkynyt kentällä! Olivatko kaikki maneesissa? Menin isoista ovista sisään - siellähän he olivat. Avasin maneesin kentän porttia ja luikahdin sisälle.
"Eikö olisi ollut hyvä sää olla ulkona? On niin kaunista ja valoisaakin vielä!"
Oula: Katsoin maneesiin tuliaa virnistäen, "siellä kuolee kylmyyteen, jos et vielä huomannut" sanoin ja säädin Liljan jalustinta sopivammaksi. "En oo pitkää aikaa menny tälläsellä jättiläisellä, tai länkkäri satulalla" sanoin huokaisten ja yritin nostaa itseni valtavan hevosen selkään. Wilma nauroi nousu yritykselle ja itse alkoi kiristämään satulavyötä ahkerasti.
Wilma: Santra oli kiva poni, pieni ja suloinen, vähän niinkuin Samkin. Ponilla oli selässään pikkuinen westernsatula ja päässään sen omat, vaaleansiniohjaiset suitset. Mahanpohjassa kutkutti jännitys, pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan westerniä!
Cia: "Pukeutumiskysymys, me käytiin jo alkulämmittelyt kävelemässä maastossa" virnistin saatuani satulavyön kiristettyä ja kapusin Faben satulaan. Hyvä puoli kylmässä talvisäässä oli sentään että hevonen näytti ihan yhtä eskimolta kuin ratsastajakin, ajattelin ja mittasin ohjat saman pituisiksi yrittäen saada myös irlannincobin jouhia olemaan takkuuntumatta. Fabe hörisi Liljalle ja Santralle korvat hörössä.
Kaisu: "Ollaan sitten tänään maneesissa", sanoin ja ajattelin, että kiittäisin itseäni tästä päätöksestä tunnin jälkeen. En ollut vielä tottunut kiristyneeseen pakkaseen.
"Wilma ja Oula, tänään mennään siis koko tunti löysin ohjin! Nää hepat on totutettu westernin ohjasapuihin, eli sen sijaan, että vetää ohjasta, sillä kosketetaan hevosen kaulaa. Voitte kokeilla pitää ohjia yhdessä kädessä, silloin on helppo vain viedä käsi sivulle, niin ohja koskee kaulaa. Lähtekää vaan sitten uralle", selostin.
Oula: Kuuntelin ohjeet ja ohjasin Liljan uralle, otin ohjat yhteen käteen ja toinen käteni roikkui löysänä sivulla.
Mieleeni tuli vanhat länkkäri leffat jossa villissä lännessä porukka ratsasti niin että piti toisella kädellä ohjia ja toinen käsi heilui vain rytmissä mukana. Tein voltin toiseen päätyyn ja yritin pitää varpaani lämpimänä.
Wilma: Oli jännää ratsastaa ohjat pitkinä ja vain yhdellä kädellä.
"Hahaa, me ollaan villin lännen hurjimmat lainsuojattomat, varokaa vaan! Ja kohta me karataan maneesin ovesta preerialle ja ratsastetaan auringonlaskuun!" nauroin Oulalle ja Cialle.
Cia: Naksautin Fabelle kerran ja ohjasin senkin kävelemään uralle. Se oli selvästi piristynyt ulkona kävelystä ja sen askeleet olivat reippaammat kuin normaalisti kentällä. Naurahdin Wilman jutulle lainsuojattomista ja preeriasta.
Kaisu: Kerroin tuntilaisille oikeaoppisesta western-istunnasta ja siitä, mitä laji ylipäänsä oli. Tarkoitus on ollut mahdollistaa työnteko hevosen selästä, siksi ohjat ovat yhdessä kädessä - toinen käsi on vapaana töitä varten. Satula on tehty mukavaksi, vaikka työt jatkuisivat monta päivää, ja täten istuntakin on rennompi kuin klassisessa ratsastuksessa. Satulannuppi on muunmuassa lassoköyttä varten, mutta siitä on myös helppo ottaa tukea.
"Harjoitelkaa kääntymisiä ja teille uusia ohjasapuja tekemällä just voltteja ja käännöksiä läpi kentän. Voitte myös hakea apuja, joilla jarrutatte ratsua, kun ohjista ei voi vetää", sanoin aivopähkinäksi - olihan se yleisestikin hyödyllistä osata jarruttaa hevosta ilman ohjia. Odotin mielenkiinnolla, mitä tuntilaiset keksisivät!
Wilma: Tomerasti käskin Santran tekemään loivan kiemurauran. Vein Kaisun neuvojen mukaan ohjia pitelevän käden sille puolelle Santran säkää kun halusin sen kääntyvän. Kiemurauran keskellä tein pysähdyksen istunnallani.
"Hyvä Santra!" kehuin ponia ja taputin sitä kaulalle. Sitten käskin ponin uudelleen käyntiin.
Cia: Westernin avuissa ei ollut mulle mitään uutta, mutta kertaus ei ikinä ollut pahaksi. Pyysin Faben takaisin käyntiin naksauttamalla ja ohjasin sen istunnan avulla voltille. Ohjilla kääntämisessä ei ollut vikaa, mutta Fabella ollessa kanget käytin ohjia mahdollisimman vähän. Voltin keskellä yritin pysäyttää Faben nojaamalla taakse, mutta innokas ruuna ei kuunnellut ja vedin kevyesti ohjista, jolloin ruuna pysähtyi voltin lopussa. Löysäsin ohjat saman tien ja pyysin ruunan liikkeelle taputtamalla sitä kaulalle samalla.
Oulan vuoro!
Osallistujat:
Cia - Fabe
Wilma - Santra
Oula - Lilja
WhatsApp-ryhmässä aloitettu yhteistarinatunti jatkuu täällä! Osallistujat kirjoittavat pätkänsä "nopeusjärjestyksessä", kun jokainen on kirjoittanut pätkän, Kaisu jatkaa tuntia =)
---
Kaisu: Pau oli viivyttänyt tunnille lähtöäni vetämällä raget siitä, ettei päässyt mukaan samalle tunnille Wilman kanssa. Kun ei ole heppoja, olin hokenut ja kiskonut paksuimmat toppavaatteeni niskaani - pakkanen oli laskenut yli kymmeneen pakkasasteeseen ja ilma oli kirpeä auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Tuuli ei käynyt vaan jäinen ilma valui hitaasti Pohjoisnavalta tänne eteläiseen Suomeen asti. Ainoa piristys oli yöllä satanut lumi.. Kiiruhdin jäisen pihan poikki ja arvasin ratsukoiden odottavan minua jo. Mutta ketään ei näkynyt kentällä! Olivatko kaikki maneesissa? Menin isoista ovista sisään - siellähän he olivat. Avasin maneesin kentän porttia ja luikahdin sisälle.
"Eikö olisi ollut hyvä sää olla ulkona? On niin kaunista ja valoisaakin vielä!"
Oula: Katsoin maneesiin tuliaa virnistäen, "siellä kuolee kylmyyteen, jos et vielä huomannut" sanoin ja säädin Liljan jalustinta sopivammaksi. "En oo pitkää aikaa menny tälläsellä jättiläisellä, tai länkkäri satulalla" sanoin huokaisten ja yritin nostaa itseni valtavan hevosen selkään. Wilma nauroi nousu yritykselle ja itse alkoi kiristämään satulavyötä ahkerasti.
Wilma: Santra oli kiva poni, pieni ja suloinen, vähän niinkuin Samkin. Ponilla oli selässään pikkuinen westernsatula ja päässään sen omat, vaaleansiniohjaiset suitset. Mahanpohjassa kutkutti jännitys, pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan westerniä!
Cia: "Pukeutumiskysymys, me käytiin jo alkulämmittelyt kävelemässä maastossa" virnistin saatuani satulavyön kiristettyä ja kapusin Faben satulaan. Hyvä puoli kylmässä talvisäässä oli sentään että hevonen näytti ihan yhtä eskimolta kuin ratsastajakin, ajattelin ja mittasin ohjat saman pituisiksi yrittäen saada myös irlannincobin jouhia olemaan takkuuntumatta. Fabe hörisi Liljalle ja Santralle korvat hörössä.
Kaisu: "Ollaan sitten tänään maneesissa", sanoin ja ajattelin, että kiittäisin itseäni tästä päätöksestä tunnin jälkeen. En ollut vielä tottunut kiristyneeseen pakkaseen.
"Wilma ja Oula, tänään mennään siis koko tunti löysin ohjin! Nää hepat on totutettu westernin ohjasapuihin, eli sen sijaan, että vetää ohjasta, sillä kosketetaan hevosen kaulaa. Voitte kokeilla pitää ohjia yhdessä kädessä, silloin on helppo vain viedä käsi sivulle, niin ohja koskee kaulaa. Lähtekää vaan sitten uralle", selostin.
Oula: Kuuntelin ohjeet ja ohjasin Liljan uralle, otin ohjat yhteen käteen ja toinen käteni roikkui löysänä sivulla.
Mieleeni tuli vanhat länkkäri leffat jossa villissä lännessä porukka ratsasti niin että piti toisella kädellä ohjia ja toinen käsi heilui vain rytmissä mukana. Tein voltin toiseen päätyyn ja yritin pitää varpaani lämpimänä.
Wilma: Oli jännää ratsastaa ohjat pitkinä ja vain yhdellä kädellä.
"Hahaa, me ollaan villin lännen hurjimmat lainsuojattomat, varokaa vaan! Ja kohta me karataan maneesin ovesta preerialle ja ratsastetaan auringonlaskuun!" nauroin Oulalle ja Cialle.
Cia: Naksautin Fabelle kerran ja ohjasin senkin kävelemään uralle. Se oli selvästi piristynyt ulkona kävelystä ja sen askeleet olivat reippaammat kuin normaalisti kentällä. Naurahdin Wilman jutulle lainsuojattomista ja preeriasta.
Kaisu: Kerroin tuntilaisille oikeaoppisesta western-istunnasta ja siitä, mitä laji ylipäänsä oli. Tarkoitus on ollut mahdollistaa työnteko hevosen selästä, siksi ohjat ovat yhdessä kädessä - toinen käsi on vapaana töitä varten. Satula on tehty mukavaksi, vaikka työt jatkuisivat monta päivää, ja täten istuntakin on rennompi kuin klassisessa ratsastuksessa. Satulannuppi on muunmuassa lassoköyttä varten, mutta siitä on myös helppo ottaa tukea.
"Harjoitelkaa kääntymisiä ja teille uusia ohjasapuja tekemällä just voltteja ja käännöksiä läpi kentän. Voitte myös hakea apuja, joilla jarrutatte ratsua, kun ohjista ei voi vetää", sanoin aivopähkinäksi - olihan se yleisestikin hyödyllistä osata jarruttaa hevosta ilman ohjia. Odotin mielenkiinnolla, mitä tuntilaiset keksisivät!
Wilma: Tomerasti käskin Santran tekemään loivan kiemurauran. Vein Kaisun neuvojen mukaan ohjia pitelevän käden sille puolelle Santran säkää kun halusin sen kääntyvän. Kiemurauran keskellä tein pysähdyksen istunnallani.
"Hyvä Santra!" kehuin ponia ja taputin sitä kaulalle. Sitten käskin ponin uudelleen käyntiin.
Cia: Westernin avuissa ei ollut mulle mitään uutta, mutta kertaus ei ikinä ollut pahaksi. Pyysin Faben takaisin käyntiin naksauttamalla ja ohjasin sen istunnan avulla voltille. Ohjilla kääntämisessä ei ollut vikaa, mutta Fabella ollessa kanget käytin ohjia mahdollisimman vähän. Voltin keskellä yritin pysäyttää Faben nojaamalla taakse, mutta innokas ruuna ei kuunnellut ja vedin kevyesti ohjista, jolloin ruuna pysähtyi voltin lopussa. Löysäsin ohjat saman tien ja pyysin ruunan liikkeelle taputtamalla sitä kaulalle samalla.
Oulan vuoro!