Linnean päiväkirja

Viime viikolla olin allekirjoittanut työsopimuksen Newerrassa ja ai että olin siitä harvinaisen tyytyväinen. Kyllä mulla riitti ammattini puolesta valmennettavia ja ratsutettavia, mutta kaipasin edes hetkeksi jotain vakituisempaa. Halusin, etten päivittäin ajaisi kymmeniä kilometrejä vain muiden luokse vaan voisin omasta kodista herätessäni mennä samalle työpaikalle päivästä toiseen. Sitä en olisi uskonut, että se haave olisi toteutunut, mutta niin se vain kävi. Pääsin Newerraan, jossa olin joskus nuorempana ollut hevosenomistaja, oikeastaan useammankin kaviokkaan.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että kuulin avoimesta työpaikasta ja sen jälkeen löysin jopa sievän pikku tontin, jolloin saisin hevosetkin mukaan. Tänne muuttaessani sain siis uuden kodin ja uuden työpaikan. Elämä tuntui todellakin hymyilevän, vaikka sydän välillä kaipasikin Kainuuseen.

Mun työt alkoivat varsinaisella haasteella, sillä Kaisu kertoi suuren osan porukasta lähtevän Kolille leireilemään. Mä taas jäin aikalailla vastuuseen tallista, yksäreistä, kolmesta tuntiponista, kissasta ja koirasta. Kaisu olikin miettinyt ensin olisiko musta siihen, mutta olin sanonut, että olin tottunut käymään uusissa paikoissa ja sormi ei menisi kovinkaan helposti suuhun, kunhan saisin kunnon perehdytyksen tapoihin. Eläimistä mulla sitten riittikin kokemusta, joten hevonen se hevonen aina oli, vaikka asuinpaikka olisikin suht vieras.

Viikko menikin hyvin, vaikkakin nimiä ja paikkoja opetellessa. Tutustuin paljon Haikuun ja sen sievään tarhakaveri Pusuun, unohtamatta tietenkään muitakaan nelijalkaisia. Tästä päivästä eteenpäin kuuluin kuitenkin Newerran kalustoon ja halusin ehdottomasti oppia tuntemaan jokaisen perinpohjin. Nyt kun melkein kahden viikon jälkeen olin oppinut hevosten luonteita ja nimet, niin pääsisin pian tutustumaan niihin myös ratsastaja selässä. Olihan minun tarkoitus välillä pitää valmennuksiakin, olihan se yksi nimikkeeni -valmentaja.