Post by Kaisu on Dec 10, 2016 1:14:59 GMT 2
Villit ratsastuskilpailut Newerran maneesissa sunnuntaina 15.1.
- Kilpailut järjestää Newerra
- Vastuuhenkilönä Tuulia (Kaisu)
- Luokat ovat tuotosluokkia (teksti/piirros), tehtävän otsikko luokan yhteydessä
- Tuotokset arvostellaan luovuuden ym. perusteella, sillä, miten kerrot ratsukon pärjänneen, ei ole merkitystä
- Osallistumista ei ole rajoitettu
- Osallistumiset viim. 14.1.2017 mailiin tai yksityisviestillä foorumilla muodossa
Luokat
Kouluratsastus
1. heC: Kisapäivänä jotain menee aina pieleen
1. Ellen Ekman & Merelle, tattti.wixsite.com/tatinvirtuaaliset/merelle
2. heB: Hevonen taitaa olla vieläkin joululomalla
3. heA: Taisi mennä päivän kisat joulukilojen piikkiin
Esteratsastus
4. 50cm: Tänään ratsullani oli hyvä päivä
5. 70cm: Miksi juuri tänään ratsuni ei halua hypätä
1. Ellen Ekman & Merelle, tattti.wixsite.com/tatinvirtuaaliset/merelle
6. 90cm: Ratsun ajatukset: näin ihan varmasti tontun esteen alla...
1. Salla Laine & Rhythmical Rocky, mari.byethost3.com/?i=1
Päivä Sallan silmin:
Aamumme oli lähtenyt käyntiin kiireellä, sillä herätykseni soi myöhässä. Kävin pikasuihkussa ja hotkasin aamiaiseni, eli lasin tuoremehua ja puuron. Sitten ajoin Hukkasuon tallille hakemaan rakasta hevostani. Siskoni suostui lainaamaan minulle traileria, ja paras ystäväni Veera lupautui kisahoitajakseni. Hän odottelikin minua tallilla. Parkkeerasin autoni ulos ja liitin sen traileriin. Sitten menin talliin, jossa Veera harjaili Rockya. Ruunani oli kiiltävän komea, ja napsaisin siitä nopeasti kuvankin muistoksi. Laitoimme matkustuksen ajaksi kuljetussuojat, ja puimme ruunalle sen hienon mustakultaisen fleeceloimen. Sitten talutin Rockyn traileriin, johon se jäi tyytyväisenä mutustamaan pientä heinäannostaan. Automatka sujui mukavasti jutellessa ja radioita kuunnellessa, sekä sen tahtiin laulaessa. Newerraan saavuttuamme otimme Rockyn ulos, ja Veera alkoi varustaa sitä. Minä ilmoitin itseni toimistoon ja hain kilpailunumeroni. Se oli 22, onnennumeroni. Myös Rocky oli kuin sattumalta syntynyt 2.2. Kun palasin, Veera oli satuloinut Rockyn ja se näytti älyttömän komealta. Lähdin lämppäämään Rockyn kanssa kentälle.
Kenttä oli täynnä kilpailuihin valmistautuvia ratsukkoja. Sen keskellä oli kaksi estettä, toinen about 60-70cm ja toinen 80-90cm. Aloittelin rauhassa käynnissä, ja nostin sitten ravin. Ruuna tuntui hieman kireältä pienoisen kisajännityksen vuoksi, joten puhuin sille rauhoittavasti ja aloittelin ihan rauhallisesti. Tein voltteja ja taivutuksia, ja tunsin pikkuhiljaa kireyden hellittävän. Sitten nostin laukan ja lähdin kohti estettä.
”Esteelle!”, varoitin muita ja käänsin Rockyn esteelle. Ruuna laukkasi rauhassa, ja hyppäsi hieman laiskasti esteen yli. En ollut tyytyväinen, joten aloin verkata uudestaan, ja pikkuhiljaa porukan vähentyessä tilakin kentällä lisääntyi. Rocky alkoi piristyä ja tunnistin sen taas omakseni. Hyppäsin pari kertaa, ja ruuna tuntui todella terävältä ja kuulolla olevalta. Hetkisen päästä Veera tulikin ilmoittamaan, että nyt olisi sitten meidän vuoro.
”Seuraavana vuorossa Salla Laine ja Rhythmical Rocky kilpailunumerolla 22”, kaiuttimista rätisi. Hengitin syvään ja taputin hevostani kaulalle. Sitten painoin pohkeitani sen kylkiä vasten, ja lähdimme liikkeelle.
Jos olin jossain vaiheessa pelännyt radan unohtamista, sen pelko oli aiheeton. Ensimmäisen esteen kohdalla en ollut täysin hereillä, mutta Rocky onneksi pelasti tilanteen oma-aloitteiuudellaan. Ensimmäinen hyppy ei siis tyylipisteitä kerännyt, sillä alastulo ei ollut kovinkaan pehmeä… Sen jälkeen onneksi kokosin itseni, ja vaikka muutaman sekuntin siihen menetimmekin, loppurata sujui hyvin. Annoin pohkeita ja ruuna pinkaisi laukkaan. Näin kovalla vauhdilla voisimme saada menetetyt sekuntit kiinni, mutta se oli riskialtista puhtaan radan vuoksi. Erään esteen kohdalla Rocky teki melkein äkkipysäyksen, mutta juuri ja juuri hyppäsi esteen yli melkein suorilta jaloilta! Mitäköhän tonttuja se sielläkin näki… Loppupäässä hidastimme, sillä ruuna villiintyi hieman ihme pomppunsa jälkeen, ja en halunnut vaarantilanteita. Hevosen terveydellä en todellakaan alkaisi leikkiä, joten loppuradan tosiaan menimme hiljempaa. Olin tyytyväinen suoritukseemme – olkoot tulokset minkälaisia tahansa!
Päivä Rockyn silmin:
Melkein heti aamukaurat syötyäni Veera saapui tallille. Ihmettelin miksi paikalle ei ensimmäisenä saapunut omistajani Salla, ja mietin myös miksi Veera oi niin aikaisessa. Edellisenä iltana minut oli pesty ja siistitty, mutta nyt naisenalku alkoi puunata minua uudelleen. Huomasin myös Sallan pakanneen kaikki varusteeni eilen. Hetken päästä Sallakin saapui tallille. Hän otti minusta kuvan puhelimellaan ja pujahti sitten karsinaan. Naiset alkoivat pukea matkustussuojiani jalkoihini, ja vihdoinkin älysin mitä oli tapahtumassa. Olimme luultavasti lähdössä kilpailuihin, tai muuhun tapahtumaan. Muistelinkin kuulleeni viime viikolla jotain puhetta kilpailuista… Hetken päästä sain ylleni myös hienon fleeceloimeni ja minut talutettiin ulos. Salla vei minut traileriin ja heitti vähän heiniä lattialle. Pienoisen alkupaniikin jälkeen rauhoituin syömään, enkä edes huomannut lähteneemme liikkeelle.
Perillä minut otettiin ulos jaloittelemaan. Salla lähti tallirakennukselle päin ja Veera antoi minun verrytellä ulkoilmassa hetken. Sitten hän alkoi varustaa minua. Hetken päästä Salla palasi takaisin numerovuoro rinnassaan. Lähdimme kentälle lämmittelemään hänen kanssaan. Nähdessäni kentän täynnä kilpailevia ratsukoita jännitys pamahti päälle. Tunsin sydämeni tykyttävän rinnassa enkä kuunnellut Sallan apuja. Nainen alkoi pikkuhiljaa turhautua, mutta hän otti tilanteen hyvin ja rauhoitteli minua. Rentouduin pikkuhiljaa tehtyämme taivutuksia ja voltteja, mutta vieraiden hevosten läsnäolo edellytti keskittymiseni herpaantumisen. Salla ohjasi minut esteelle, mutta juuri sillä hetkellä vilkuilin vierestäni ravaavaa shettistä ja hyppäsin laahustin löysin jaloin esteen yli. Omistajattareni ei selvästikkään ollut tyytyväinen. Yritimme uudestaan, mutta hän päätti aloittaa alusta. Kun ratsukot vähenivät, pystyin keskittymään paremmin ja homma alkoi taas luistaa. Keskityin täysillä ja Salla ohjasi minut uudelle esteelle. Hyppäsin esteen yli ja yhteistyömme pelasi nyt paljon paremmin. Hetken kuluttua Salla laskeutui selästäni ja lähti viemään minua maneesille.
Maneesin katsomossa oli paljon ihmisiä. Salla antoi pohkeita ja lähdin liikkeelle. Muistin harjoitelleemme rataa kotona Hukkasuossa. Ensimmäisellä esteellä huomasin, ettei ratsastajani todellakaan ollut hereillä, joten päätin otaa ohjat omiin kavioihini ja hyppäsin esteen yli ilman paljoakaan osallistumista ihmispuolelta. Laskeutumisesta ei tullut kovinkaan pehmeä, vaan tunsin selässäni painon ihmisen myöhästyttyä hypystä. Sitten hän saikin itsensä kerättyä ja taputti pikaisesti kaulaani kiitokseksi pelastuksesta. Jatkoimme matkaa laukassa ja kiihdytin vauhtia koko ajan. Halusin kuroa menetetyt sekuntit kiinni. Hypyt sujuivat hyvin. Sitten pääsimme kolmanneksi viimeiselle esteelle. Kiihdytin vauhtia ja olin jo valmis hyppyyn, kun näin jotain vilahtavan esteen alta. Olin melko varma sen olleen pienen pieni tonttu! Kyllä nyt olisi kotitallin väki ihmeissään kun niille kertoisin... Säikähdin tonttua - tai mikä se nyt ikinä olikaan - ja melkein pysähdyin. Tiesin kuitenkin, että jos kieltäytyisin emme voisi voittaa. Siispä muutin mieltäni viime hetkellä ja hyppäsin melkein suorilta jaloilta. Pudotusta ei onneksi tullut, ja kuulin yleisön huokaisevan. Olisin halunnut jatkaa radan loppuun täydellä vauhdilla, mutta Salla hidasti vauhtia. Onneksi, sillä hetken päästä rata kääntyi tiukasti ja tuli viimeiselle esteelle. Rata oli suoritettu, ei tyylipuhtaasti, mutta ilman pudotuksia. Sitten vain tuloksia odottelemaan!
Kiitos osallistujille!
- Kilpailut järjestää Newerra
- Vastuuhenkilönä Tuulia (Kaisu)
- Luokat ovat tuotosluokkia (teksti/piirros), tehtävän otsikko luokan yhteydessä
- Tuotokset arvostellaan luovuuden ym. perusteella, sillä, miten kerrot ratsukon pärjänneen, ei ole merkitystä
- Osallistumista ei ole rajoitettu
- Osallistumiset viim. 14.1.2017 mailiin tai yksityisviestillä foorumilla muodossa
Luokka X
Nimi - Hevonen, http://hevosenosoite
Teksti / piirros
Nimi - Hevonen, http://hevosenosoite
Teksti / piirros
Luokat
Kouluratsastus
1. heC: Kisapäivänä jotain menee aina pieleen
1. Ellen Ekman & Merelle, tattti.wixsite.com/tatinvirtuaaliset/merelle
”Mä pakkasin ihan kauhealla vimmalla. Nakkasin milloin mitäkin siniseen ikean muovikassiin vähän väliä puhelimen näytöllä vilkkuvaa muistilistaa vilkaisten. Kuten aina, olin jättänyt hommat viimetinkaan, ja niinpä mulla olikin enää puolisen tuntia aikaa. Onnekseni pilkkuponi oli pesty kunnolla eilen, jonka jälkeen olin käärinyt sen kaulakappaleelliseen fleeceloimeen.
Kun olin seitsämän aikaan aamulla pamauttanut uuden tallin ulko-oven kiinni, Ralli oli suoraan sanottuna nukkunut karsinansa nurkassa, joten olin vain heittänyt sille vähän heinää ja alkanut letittämään ponin harjaa. Pahaksi onnekseni vaaleanpunainen fleece oli saanut punertavanruskeat harjajouhet aivan takkuun, joten niiden selvittelemisessä vierähti hyvä tovi, jonka aikana kisaponi alkoi heräillä. Niinpä letittäessäni sen harjaa pilkukas pää pomppi ympäriinsä eikä nutturoista tullut mitään.
Niimpä mä sitten talutin kaulakappaleelliseen toppaloimeen ja kuljetussuojiin pukeutuneen pilkkuponin kolisevaan, ikivanhaan traileriin ja kieritin riimunnarun etupuomin ympäri. Taputin vielä pikaisesti Rallin siroa päätä ja hyppäsin ulos kopista äidin sulkiessa takaluukkua. Nakkasin loput tavarat takakonttiin ja istahdin etupenkille. Matka kohti Newerraa alkoi.
Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen katumaasturi kaartoi viimein Newerran parkkipaikalle. Nopeasti hyppäsin ulos autosta ja kipitin trailerin etuovelle, josta nopeasti nousin sisälle. Unenpopperöinen ponitamma hörisi vaimeasti tervehdyksenä, se tuntui aina ajomatkan jälkeen väsyneeltä. Äiti kolisteli takaluukun kanssa, joten irrotin Rallin etupuomista. Ponin mielestä liian pitkään kestänyt takapuomin avaus oli viimein ohi, joten peruutin sen ulos trailerista äidin varmistaessa, ettei otus tipahtaisi lastaussillalta.
Kiinnitin Rallin pikaisesti trailerin ulkoseinässä olevaan koukkuun ja riisuin siltä kiireellä loimen sekä suojat. Äiti ilmoitti, että meillä olisi vaivaiset neljäkymmentä minuuttia aikaa, joten pistin lisää vauhtia toimintoihini.
Pian pilkkuponi seisoikin sievänä pakettina keskellä muiden hevosten tungosta. Äiti talutteli sitä ympäri tallipihaa, sillä minun oli määrä vaihtaa toppatakki mustaan kisatakkiin. Vaan asiaan tulikin pieni mutka.
”Äiti? Missä mun kisatakki on?” sopersin auton luota.
”Sä itse pakkasit sen”, nainen huokasi katsomatta mua.
Siinä vaiheessa paniikki iski. Mä en ikinä, siis ikinä, unohtaisi jotain niin olennaista. Pengoin ikean kassin läpikotaisin, mutten löytänyt mitään, joka edes muistuttaisi mustaa takkiani.
Olin jo itkuraivarin partaalla, kunnes äiti naurahti.
”Mitä?” tokaisin kiukkuisena.
”Se takki on sun päällä. Viisi minuuttia aikaa, ja sä olet etsinyt sun kisatakkia kohta viisitoista minuuttia.” hän puuskahti.
Vilkaisin ihmeissäni asukokonaisuutta, ja toden totta, takki oli pälläni. Pyöräytin silmiäni ja paukautin auton oven kiinni. Kipitin äkkiä nappaamaan kilpaponini (vähän tylsistyneen sellaisen) ja loikkasin mustan koulusatulan kyytiin hetkessä. Kiristin vyötä ja viimein olimme valmiita.
Ratsastin Rallin verkkaan, jossa poni toimi moitteettomasti. Sain juuri ja juuri kokeiltua askellajit läpi ja taivuteltua.
”Seuraavana vuorossa Ellen Ekman Ja Merelle”, joku kuullutti.
Nostin ravin ja ratsastin kouluaitojen välistä radalle. Kierrettyäni radan muutamaan kertaan pilliin vihellettiin ja käännyin kohti pituushalkaisijaa.
Tunsin, kuinka aina niin kiltti ja varma kisaponini tuijotti tuomarinpöytää. Huokasin syvään ja pysäytin ponin tervehdykseen. Kumarsin ja siirsin oikeaa kättäni alaspäin.
”Ole hyvä”, tuomari lausui juhlallisesti.
Painoin pohkeet Rallin kylkiin jolloin tuo pompahti raville erittäin epämukavan tuntuisesti. Pompin satulassa kuin mikäkin perunasäkki ja poni tuijotti edelleenkin valkoisella liinalla peitettyä pöytää. Purin hampaat yhteen, en varmasti antaisi tämän lätsähtää tähän. Tunsin jo kuinka Ralli punkisi kulman varmaan viisi metriä ennen oikeaa käännöstä uralle. Ja kaikki olisi mennyttä. Meidän kisauran aloitus, saataisiin hylätty.
Yhtäkkiä se vain rentoutui. Poni blumbsahti oikein maittavaan peräänantoon ja laittoi koulumoodin päälle. Ralli kipitti radan juuri niin hyvin kuin olisi vain toivonut. Laukannostot, ravisiirtymät ja kaikki muukin toimi niin hyvin kuin vain olisi voinut olettaa. Kunnes, juuri sinä tärkeimpänä hetkenä, kun käännyttiin lopputervehdykseen, joku pikkulapsi päätti kirkaista - ja kovaa. Vuorenvarma kilpaponini hyppäsi vähintäänkin viisi metriä ilmaan ja sinkoutui eteenpäin.
Sitten se taas muisti olevansa kiltti kouluponi. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, poni siirtyi takaisin raviin ja pysähtyi nätisti lopputervehdykseen. Huokasin helpotuksesta ja nyökkäsin. Päästin ohjat löysäksi ja annoin ponin kävellä pois radalta. Hymyilin kuin naantalin aurinko äidin kävellessä meitä vastaan.
”Hyvin meni, vaikka no..” nainen naurahti.
”Mä oon ainakin tyytyväinen”, virnistin ja loikkasin alas selästä.
Äiti heitti fleecen ponin päälle ja lähti kävelyttämään sitä pihalle, ja minä lähdin hakemaan tuomaripaperiani kansliasta."
Kun olin seitsämän aikaan aamulla pamauttanut uuden tallin ulko-oven kiinni, Ralli oli suoraan sanottuna nukkunut karsinansa nurkassa, joten olin vain heittänyt sille vähän heinää ja alkanut letittämään ponin harjaa. Pahaksi onnekseni vaaleanpunainen fleece oli saanut punertavanruskeat harjajouhet aivan takkuun, joten niiden selvittelemisessä vierähti hyvä tovi, jonka aikana kisaponi alkoi heräillä. Niinpä letittäessäni sen harjaa pilkukas pää pomppi ympäriinsä eikä nutturoista tullut mitään.
Niimpä mä sitten talutin kaulakappaleelliseen toppaloimeen ja kuljetussuojiin pukeutuneen pilkkuponin kolisevaan, ikivanhaan traileriin ja kieritin riimunnarun etupuomin ympäri. Taputin vielä pikaisesti Rallin siroa päätä ja hyppäsin ulos kopista äidin sulkiessa takaluukkua. Nakkasin loput tavarat takakonttiin ja istahdin etupenkille. Matka kohti Newerraa alkoi.
Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen katumaasturi kaartoi viimein Newerran parkkipaikalle. Nopeasti hyppäsin ulos autosta ja kipitin trailerin etuovelle, josta nopeasti nousin sisälle. Unenpopperöinen ponitamma hörisi vaimeasti tervehdyksenä, se tuntui aina ajomatkan jälkeen väsyneeltä. Äiti kolisteli takaluukun kanssa, joten irrotin Rallin etupuomista. Ponin mielestä liian pitkään kestänyt takapuomin avaus oli viimein ohi, joten peruutin sen ulos trailerista äidin varmistaessa, ettei otus tipahtaisi lastaussillalta.
Kiinnitin Rallin pikaisesti trailerin ulkoseinässä olevaan koukkuun ja riisuin siltä kiireellä loimen sekä suojat. Äiti ilmoitti, että meillä olisi vaivaiset neljäkymmentä minuuttia aikaa, joten pistin lisää vauhtia toimintoihini.
Pian pilkkuponi seisoikin sievänä pakettina keskellä muiden hevosten tungosta. Äiti talutteli sitä ympäri tallipihaa, sillä minun oli määrä vaihtaa toppatakki mustaan kisatakkiin. Vaan asiaan tulikin pieni mutka.
”Äiti? Missä mun kisatakki on?” sopersin auton luota.
”Sä itse pakkasit sen”, nainen huokasi katsomatta mua.
Siinä vaiheessa paniikki iski. Mä en ikinä, siis ikinä, unohtaisi jotain niin olennaista. Pengoin ikean kassin läpikotaisin, mutten löytänyt mitään, joka edes muistuttaisi mustaa takkiani.
Olin jo itkuraivarin partaalla, kunnes äiti naurahti.
”Mitä?” tokaisin kiukkuisena.
”Se takki on sun päällä. Viisi minuuttia aikaa, ja sä olet etsinyt sun kisatakkia kohta viisitoista minuuttia.” hän puuskahti.
Vilkaisin ihmeissäni asukokonaisuutta, ja toden totta, takki oli pälläni. Pyöräytin silmiäni ja paukautin auton oven kiinni. Kipitin äkkiä nappaamaan kilpaponini (vähän tylsistyneen sellaisen) ja loikkasin mustan koulusatulan kyytiin hetkessä. Kiristin vyötä ja viimein olimme valmiita.
Ratsastin Rallin verkkaan, jossa poni toimi moitteettomasti. Sain juuri ja juuri kokeiltua askellajit läpi ja taivuteltua.
”Seuraavana vuorossa Ellen Ekman Ja Merelle”, joku kuullutti.
Nostin ravin ja ratsastin kouluaitojen välistä radalle. Kierrettyäni radan muutamaan kertaan pilliin vihellettiin ja käännyin kohti pituushalkaisijaa.
Tunsin, kuinka aina niin kiltti ja varma kisaponini tuijotti tuomarinpöytää. Huokasin syvään ja pysäytin ponin tervehdykseen. Kumarsin ja siirsin oikeaa kättäni alaspäin.
”Ole hyvä”, tuomari lausui juhlallisesti.
Painoin pohkeet Rallin kylkiin jolloin tuo pompahti raville erittäin epämukavan tuntuisesti. Pompin satulassa kuin mikäkin perunasäkki ja poni tuijotti edelleenkin valkoisella liinalla peitettyä pöytää. Purin hampaat yhteen, en varmasti antaisi tämän lätsähtää tähän. Tunsin jo kuinka Ralli punkisi kulman varmaan viisi metriä ennen oikeaa käännöstä uralle. Ja kaikki olisi mennyttä. Meidän kisauran aloitus, saataisiin hylätty.
Yhtäkkiä se vain rentoutui. Poni blumbsahti oikein maittavaan peräänantoon ja laittoi koulumoodin päälle. Ralli kipitti radan juuri niin hyvin kuin olisi vain toivonut. Laukannostot, ravisiirtymät ja kaikki muukin toimi niin hyvin kuin vain olisi voinut olettaa. Kunnes, juuri sinä tärkeimpänä hetkenä, kun käännyttiin lopputervehdykseen, joku pikkulapsi päätti kirkaista - ja kovaa. Vuorenvarma kilpaponini hyppäsi vähintäänkin viisi metriä ilmaan ja sinkoutui eteenpäin.
Sitten se taas muisti olevansa kiltti kouluponi. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, poni siirtyi takaisin raviin ja pysähtyi nätisti lopputervehdykseen. Huokasin helpotuksesta ja nyökkäsin. Päästin ohjat löysäksi ja annoin ponin kävellä pois radalta. Hymyilin kuin naantalin aurinko äidin kävellessä meitä vastaan.
”Hyvin meni, vaikka no..” nainen naurahti.
”Mä oon ainakin tyytyväinen”, virnistin ja loikkasin alas selästä.
Äiti heitti fleecen ponin päälle ja lähti kävelyttämään sitä pihalle, ja minä lähdin hakemaan tuomaripaperiani kansliasta."
3. heA: Taisi mennä päivän kisat joulukilojen piikkiin
Esteratsastus
5. 70cm: Miksi juuri tänään ratsuni ei halua hypätä
1. Ellen Ekman & Merelle, tattti.wixsite.com/tatinvirtuaaliset/merelle
6. 90cm: Ratsun ajatukset: näin ihan varmasti tontun esteen alla...
1. Salla Laine & Rhythmical Rocky, mari.byethost3.com/?i=1
Päivä Sallan silmin:
Aamumme oli lähtenyt käyntiin kiireellä, sillä herätykseni soi myöhässä. Kävin pikasuihkussa ja hotkasin aamiaiseni, eli lasin tuoremehua ja puuron. Sitten ajoin Hukkasuon tallille hakemaan rakasta hevostani. Siskoni suostui lainaamaan minulle traileria, ja paras ystäväni Veera lupautui kisahoitajakseni. Hän odottelikin minua tallilla. Parkkeerasin autoni ulos ja liitin sen traileriin. Sitten menin talliin, jossa Veera harjaili Rockya. Ruunani oli kiiltävän komea, ja napsaisin siitä nopeasti kuvankin muistoksi. Laitoimme matkustuksen ajaksi kuljetussuojat, ja puimme ruunalle sen hienon mustakultaisen fleeceloimen. Sitten talutin Rockyn traileriin, johon se jäi tyytyväisenä mutustamaan pientä heinäannostaan. Automatka sujui mukavasti jutellessa ja radioita kuunnellessa, sekä sen tahtiin laulaessa. Newerraan saavuttuamme otimme Rockyn ulos, ja Veera alkoi varustaa sitä. Minä ilmoitin itseni toimistoon ja hain kilpailunumeroni. Se oli 22, onnennumeroni. Myös Rocky oli kuin sattumalta syntynyt 2.2. Kun palasin, Veera oli satuloinut Rockyn ja se näytti älyttömän komealta. Lähdin lämppäämään Rockyn kanssa kentälle.
Kenttä oli täynnä kilpailuihin valmistautuvia ratsukkoja. Sen keskellä oli kaksi estettä, toinen about 60-70cm ja toinen 80-90cm. Aloittelin rauhassa käynnissä, ja nostin sitten ravin. Ruuna tuntui hieman kireältä pienoisen kisajännityksen vuoksi, joten puhuin sille rauhoittavasti ja aloittelin ihan rauhallisesti. Tein voltteja ja taivutuksia, ja tunsin pikkuhiljaa kireyden hellittävän. Sitten nostin laukan ja lähdin kohti estettä.
”Esteelle!”, varoitin muita ja käänsin Rockyn esteelle. Ruuna laukkasi rauhassa, ja hyppäsi hieman laiskasti esteen yli. En ollut tyytyväinen, joten aloin verkata uudestaan, ja pikkuhiljaa porukan vähentyessä tilakin kentällä lisääntyi. Rocky alkoi piristyä ja tunnistin sen taas omakseni. Hyppäsin pari kertaa, ja ruuna tuntui todella terävältä ja kuulolla olevalta. Hetkisen päästä Veera tulikin ilmoittamaan, että nyt olisi sitten meidän vuoro.
”Seuraavana vuorossa Salla Laine ja Rhythmical Rocky kilpailunumerolla 22”, kaiuttimista rätisi. Hengitin syvään ja taputin hevostani kaulalle. Sitten painoin pohkeitani sen kylkiä vasten, ja lähdimme liikkeelle.
Jos olin jossain vaiheessa pelännyt radan unohtamista, sen pelko oli aiheeton. Ensimmäisen esteen kohdalla en ollut täysin hereillä, mutta Rocky onneksi pelasti tilanteen oma-aloitteiuudellaan. Ensimmäinen hyppy ei siis tyylipisteitä kerännyt, sillä alastulo ei ollut kovinkaan pehmeä… Sen jälkeen onneksi kokosin itseni, ja vaikka muutaman sekuntin siihen menetimmekin, loppurata sujui hyvin. Annoin pohkeita ja ruuna pinkaisi laukkaan. Näin kovalla vauhdilla voisimme saada menetetyt sekuntit kiinni, mutta se oli riskialtista puhtaan radan vuoksi. Erään esteen kohdalla Rocky teki melkein äkkipysäyksen, mutta juuri ja juuri hyppäsi esteen yli melkein suorilta jaloilta! Mitäköhän tonttuja se sielläkin näki… Loppupäässä hidastimme, sillä ruuna villiintyi hieman ihme pomppunsa jälkeen, ja en halunnut vaarantilanteita. Hevosen terveydellä en todellakaan alkaisi leikkiä, joten loppuradan tosiaan menimme hiljempaa. Olin tyytyväinen suoritukseemme – olkoot tulokset minkälaisia tahansa!
Päivä Rockyn silmin:
Melkein heti aamukaurat syötyäni Veera saapui tallille. Ihmettelin miksi paikalle ei ensimmäisenä saapunut omistajani Salla, ja mietin myös miksi Veera oi niin aikaisessa. Edellisenä iltana minut oli pesty ja siistitty, mutta nyt naisenalku alkoi puunata minua uudelleen. Huomasin myös Sallan pakanneen kaikki varusteeni eilen. Hetken päästä Sallakin saapui tallille. Hän otti minusta kuvan puhelimellaan ja pujahti sitten karsinaan. Naiset alkoivat pukea matkustussuojiani jalkoihini, ja vihdoinkin älysin mitä oli tapahtumassa. Olimme luultavasti lähdössä kilpailuihin, tai muuhun tapahtumaan. Muistelinkin kuulleeni viime viikolla jotain puhetta kilpailuista… Hetken päästä sain ylleni myös hienon fleeceloimeni ja minut talutettiin ulos. Salla vei minut traileriin ja heitti vähän heiniä lattialle. Pienoisen alkupaniikin jälkeen rauhoituin syömään, enkä edes huomannut lähteneemme liikkeelle.
Perillä minut otettiin ulos jaloittelemaan. Salla lähti tallirakennukselle päin ja Veera antoi minun verrytellä ulkoilmassa hetken. Sitten hän alkoi varustaa minua. Hetken päästä Salla palasi takaisin numerovuoro rinnassaan. Lähdimme kentälle lämmittelemään hänen kanssaan. Nähdessäni kentän täynnä kilpailevia ratsukoita jännitys pamahti päälle. Tunsin sydämeni tykyttävän rinnassa enkä kuunnellut Sallan apuja. Nainen alkoi pikkuhiljaa turhautua, mutta hän otti tilanteen hyvin ja rauhoitteli minua. Rentouduin pikkuhiljaa tehtyämme taivutuksia ja voltteja, mutta vieraiden hevosten läsnäolo edellytti keskittymiseni herpaantumisen. Salla ohjasi minut esteelle, mutta juuri sillä hetkellä vilkuilin vierestäni ravaavaa shettistä ja hyppäsin laahustin löysin jaloin esteen yli. Omistajattareni ei selvästikkään ollut tyytyväinen. Yritimme uudestaan, mutta hän päätti aloittaa alusta. Kun ratsukot vähenivät, pystyin keskittymään paremmin ja homma alkoi taas luistaa. Keskityin täysillä ja Salla ohjasi minut uudelle esteelle. Hyppäsin esteen yli ja yhteistyömme pelasi nyt paljon paremmin. Hetken kuluttua Salla laskeutui selästäni ja lähti viemään minua maneesille.
Maneesin katsomossa oli paljon ihmisiä. Salla antoi pohkeita ja lähdin liikkeelle. Muistin harjoitelleemme rataa kotona Hukkasuossa. Ensimmäisellä esteellä huomasin, ettei ratsastajani todellakaan ollut hereillä, joten päätin otaa ohjat omiin kavioihini ja hyppäsin esteen yli ilman paljoakaan osallistumista ihmispuolelta. Laskeutumisesta ei tullut kovinkaan pehmeä, vaan tunsin selässäni painon ihmisen myöhästyttyä hypystä. Sitten hän saikin itsensä kerättyä ja taputti pikaisesti kaulaani kiitokseksi pelastuksesta. Jatkoimme matkaa laukassa ja kiihdytin vauhtia koko ajan. Halusin kuroa menetetyt sekuntit kiinni. Hypyt sujuivat hyvin. Sitten pääsimme kolmanneksi viimeiselle esteelle. Kiihdytin vauhtia ja olin jo valmis hyppyyn, kun näin jotain vilahtavan esteen alta. Olin melko varma sen olleen pienen pieni tonttu! Kyllä nyt olisi kotitallin väki ihmeissään kun niille kertoisin... Säikähdin tonttua - tai mikä se nyt ikinä olikaan - ja melkein pysähdyin. Tiesin kuitenkin, että jos kieltäytyisin emme voisi voittaa. Siispä muutin mieltäni viime hetkellä ja hyppäsin melkein suorilta jaloilta. Pudotusta ei onneksi tullut, ja kuulin yleisön huokaisevan. Olisin halunnut jatkaa radan loppuun täydellä vauhdilla, mutta Salla hidasti vauhtia. Onneksi, sillä hetken päästä rata kääntyi tiukasti ja tuli viimeiselle esteelle. Rata oli suoritettu, ei tyylipuhtaasti, mutta ilman pudotuksia. Sitten vain tuloksia odottelemaan!
Kiitos osallistujille!