|
|
Post by Nora on Oct 22, 2016 20:47:58 GMT 2
s. 04.09.2016, 6v om. Eleonora Laaksonen
Tulevat kilpailut:
20.12.2017 Koulukilpailut - Helppo A |
|
|
|
Post by Nora on Oct 23, 2016 14:04:53 GMT 2
23.10.2016 Pönäkkä putte "Njoo onha se vähän pyöreä", tokaisin ja katselin suomenhevoseni vatsaa. Vision yritti tuttuun tapaansa nyhtää riimunnarua kädestäni. "Mutta en mä kyllä huolissani jaksa tosta mahan koosta olla, kun Vision on kuitenkin vasta viisi vuotias ja viime kesänkin se oli hieman kevyellä käytöllä", naurahdin vielä ja vilkaisin Kaisua, joka tökki sormella Visionin pörheää kylkeä. Ori oli saapunut talliin vasta eilen, mutta nyt jo se käyttäytyi kuin olisi aina asunut täällä.
"Joo, ei siitä kannata huolehtia ja eiköhän se talven mittaan vähän laihistu", Kaisu totesi ja nyökkäsi hyväksyvästi. Pääsimme lopulta jatkamaan matkaamme yksityistalliin ja talutin rautiaan pellavapään suoraan sen omaan karsinaan. Vision alkoi heti hamuilemaan innoissaan karsinansa olkipatjaa.
Laskin harjapakin maahan ja avasin sen tarkastellakseni sisältöä. Hiukseni änkesivät tuttuun tapaansa näkökenttääni, joten nappasin ranteestani perinteisen mustan hiuspompulan, jolla kiepsautin hiukseni kiinni. Nappasin harjapakista käsiini mustan piikkisuan, jonka kanssa menin harjaamaan karsinassa seisoskelevaa hevostani. Orilla on kerrassaan valtava talvikarva ja olen jo vakavasti joutunut harkitsemaan Visionin klippausta. Ehkä ajaisin Visionin kylkiin sellaiset pienet vauhtiraidat, jotka hieman keventäisivät orin olemusta, jolloin se ei välttämättä hikoaisikaan aivan niin paljoon. Talvikarvan syövereistä tuli ilmoille melko paljon pölyä ja hilsettä, jotka myöhemmin vielä huidoin pois pölyharjalla.
Suitsittuani Visionin suuntasin orin kanssa kentän suuntaan. Tallilla oli todella hiljainen iltapäivä, joten saimme olla ainakin vielä täysin keskenämme. Ori käveli kiltisti perässäni melko pitkällä narulla ja yritti silloin tällöin hieman katsella tienvieressä olevia jo huonoksi menneitä ruohotupsuja. Päästyämme kentälle, taluttelin oria muutamia kierroksia alkukäyntejä, joiden aikana otin orin kanssa muutamia peruutuksia ja pieniä ympyröitä jolloin Visionin piti astua takajaloillaan kunnolla ristiin. Käveltyämme riittävät alkukäynnit, kehotin Visionin suurelle ympyrälle ympärilleni ja hoputin orin raville.
Vision oli yllättävän vireä juoksutettava ja laukassa ori innostuikin heittämään jopa muutamat pukit. Hyvin Vision kuitenkin pysyi hallinnassa, vaikka se hieman innostuikin riehumaan. Juoksuttelin oria yhteensä maksimissaan 20 minuuttia, jonka jälkeen kävelimme vielä hyvät loppukäynnit. Ori oli hionnut jonkin verran, joten talutin Visionin kentältä talliin, jossa vaihdoin suitset riimuun ja heitin loimen niskaan, jonka jälkeen palautin Visionin sen omaan tarhaan. Palasin vielä talliin siivoamaan jälkeni ja sitten lähdin suuntaamaan jo kotiin, sillä ruokaakin pitäisi ehtiä laittamaan.
Nora & Vision 1hm
// Jotain teki mieli kirjoitella, niin kirjoittelin tällaisen pikkutarinan sitten  Ja ikäännytin nyt Visionin 5-vuotiaaksi, niin saa sitten ikääntyä jatkossa ainakin vähän realistisemmin. Pystyy tarinoimaan monipuolisemmin kun ori on vähän vanhempi. |
|
|
|
Post by Nora on Nov 12, 2016 13:01:12 GMT 2
12.11.2016 Ratsastusjousiammuntaa? "Mitä ihmettä sä teet hevonen?" kysyin ja tuijotin Visionia ihmeissäni. Ori oli venyttänyt kaulansa uskomattoman pitkäksi ja hiplasi ylähuulellaan aidan tolppaa. Vision oli selvästi huomannut minut jo, muttei lopettanut touhuaan. Naurahdin silmiäni pyöräyttäen ja nappasin orin riimunnarun aidantolpasta, jonka jälkeen puikahdin sisälle tarhaan ja klipsautin riimunnaurn kiinni Visionin riimuun. Ori ei olisi selvästikkään halunnut lopettaa tolpan hipelöintiään, mutta lähti kuuliaisesti matkaani.
Tallissa päästin orin karsinaan ja ripustin sen riimun karsinan ovessa olevaan koukkuun. Karsinan edessä maassa oli myös rakas jousipyssyni, jolla olin treenannut ratsastusjousiammuntaa entisen vuokrahevoseni kanssa. Nyt olisi aika totuttaa Visionkin jouseen, sillä haluaisin edes pienimuotoisesti palata ratsastusjousiammunnan pariin. Suuntasin varustehuoneeseen hakemaan harjapakin, suitset ja suojat. Palasin karsinalle ja siirryin karsinaan harjailemaan Visionia.
"Meinaatko sä lähteä kaneja ampumaan vai mitä sä tällä teet?" kuului samassa karsinan ulkopuolelta ja kurkatessani ulos, näin Erikin joka piteli joustani utelias ilme kasvoillaan. "No en tietenkään! Aijon totuttaa Visionin jouseen, kun haluun jatkaa ratsastusjousiammuntaa", selitin nopeasti ja Vision hamusi nutturalla olevia hiuksiani. "Ootko sä harrastanut ratsastusjousiammuntaa? Siistii", Erik sanoi ja katseli tarkemmin joustani. "No joo, mut siit on jo vähän aikaa. Haluisin alottaa nyt uusiks ees pienimuotosesti", totesin ja rapsutin samalla Visionin otsaa, joka oli nyt tunkenut päänsä syliini.
Hetken keskusteltuani Erikin kanssa, tämä lähti hakemaan Mekua tarhasta, joten hoidin Visionin reippaasti valmiiksi. Heitin orin selkään estesatulan ja normaalit suitsemme ilman turpahihnaa. Kietaisin omalle vyötärölleni ratsastushameeni, jonka olin taas talven alkaessa kaivanut kaapista. Vedin kypärän päähäni ja nappasin jouseni mukaan, jonka jälkeen lähdin taluttamaan Visionia ulos. Ori oli juuri saanut hokit ja tilsakumit paikalleen, joten pääsisimme kentälle ratsastamaan. Ilma oli ihanan kirkas, vaikka pakkasta olikin jonkin verran.
Taluttaessani Visionia kentää ympäri, ei ori ollut moksiskaan kädessäni olevasta jousipyssystä. Niimpä pysäytin liinaharjan ja esitin muutaman kertaa ampuvani jousipyssyllä, vaikkei minulla edes nuolia ollut mukana. Visionin korvat hieman käännähtivät äänestä, mutta muuten ori lähinnä yritti hamuta hameeni helmaa. Päätin siis kavuta ratsaille ja aseteltuani hameeni siistimmin, kehotin Visionin käyntiin. Ori asteli rennosti eteenpäin samalla kun heiluttelin joustani ympäriinsä ja otin muutamia leikkiampumisia. Kerran Vision hieman hätkähti, mutta uskon hätkähdyksen johtuneen siitä, että samalla hetkellä jostain kuului auton oven ääni.
Jatkoin jouseen totutusta myös ravissa ja ravailin ympäri kenttää niin, että olin sitonut ohjat Visionin kaulalle ja itse heiluttelin käsiäni ja jousta ilmaan. Otin myös lisää leikkiampumisia, ja Vision lähinnä vain hieman kiihdytteli vauhtiaan, muttei muuten reagoinut mitenkään. Otin ravissa vielä hieman taivutteluita ja jumppailua edelleen pitäen jousta toisessa kädessäni, jonka jälkeen nostin laukan. Laukkasin ensin hieman ympyrällä pitäen toisella kädellä kiinni ohjista ja toisella kädellä heilutellen jousta. Kunhan Visionin laukka tuntui hyvältä, sidoin taas ohjat kaulalle ja annoin orin laukata aina pitkän sivun, jonka aikana nostin käteni sivuille tai ammuin kertaalleen jousella. Pitkän sivun päätyttyä otin aina pysähdyksen, sillä niin oikealla ratsastusjousiammutaradallakin tehtäisiin. Vison toimi yllättävän hyvin, vaikka meinasikin aina innostua hieman pukittamaan päästessään laukkaamaan kovaa. Kun kaikki sujui hyvin, tiputin jouseni lumihankeen kentän vierelle ja otin vielä hieman perinteistä kouluratsastusta ennenkuin lopetin.
Hoidettuani Visionin pois, annoin sille ruokakuppiin monta porkkanaa palkkioksi hienosta työstä. Seuraavalla kerralla pitäisi ottaa jo nuoletkin mukaan, koska jousi ei aiheuttanut Visionille minkään sortin jännitystä tai kauhistusta. Pitäisi keksiä keino rakentaa jonkin sortin liikuteltava maali, jonka voisin välillä yksin ollessani asettaa kentän keskelle, niin pääsisin ampumaankin. Nyt kuitenkin jättäisin jouseni muutamiksi kerroiksi kotiin, sillä pitää perinteistäkin ratsastusta muistaa treenata. Pitäisi kertailla lännenratsastustakin joku päivä. Heitin Visionille kevyttoppaloimen päälle ja vein orin ulos kavereidensa luokse, jonka jälkeen itse palasin vielä hakemaan jouseni tallista, jonka jälkeen lähdin kotiin. Nora ja Vision 2hm |
|
|
|
Post by Nora on Nov 14, 2016 22:11:33 GMT 2
14.11.2016 Uusi tuttavuus: Meku Seistyäni lähes tunnin lumihangessa valokuvaamassa Elleä ja Jamia, suuntasin vihdoin kulkuni takaisin talliin. Umpijäässä ja hampaat kalisten suuntasin varustehuoneeseen patterin luokse ja ovella olin vähällä törmätä Erikiin. Pahoittelin nopeasti ja suorastaan ryntäsin kiinni patteriin. Vähitellen tunsin kuinka jäässä olevat sormeni lähtivät sulamaan ja huokaisin helpotuksesta, en joutuisikaan amputoimaan sormiani jäätymisen takia. Vedin vihdoin lapaset pois kädestäni ja katselin hetken punertavia käsiäni, jonka jälkeen vedin hanskat takaisin paikalleen ja kuulin jonkun tulevan sisälle. Se oli tietenkin Erik. Olin lupautunut ratsastamaan tänään Mekulla ja vastineeksi Erik saisi totutella taas ratsastukseen Visionin turvallisessa ja pyöreässä selässä.
Meku muistutti hoidettavana todella paljon Visionia, eikä mitään hankaluuksia siis ilmentynyt. Sivusilmällä tarkkailin Erikiä joka rapsutti Visionin otsaa sen pörröisen hamppuharjan alta. Hymyilin itsekseni ja keskityin sitten puhdistamaan Mekun kavioita varmoin ottein. Suuntasimme Erikin kanssa samaan aikaan varustehuoneeseen ja haimme ratsujemme varusteet. Varustaminen sujui hienosti ja pääsimme nopeasti lähtemään kentän suuntaan.
Kentälle päästyämme taluttelin aluksi Mekua hetken ja joutusin melko moneen kertaan huomauttamaan nuorukaista siitä, ettei turha kiirehtiminen helpota missään asiassa. Kun ori käveli hienosti vierelläni, pysäytin sen kentän keskelle ja aloin säätämään jalustinhihnoja. Erik näytti hieman hermostuneeltaan säätäessään Visionin jalustinhihnoja ja hymyilin tuolle vain rohkaisevasti, jonka jälkeen nousin Mekun selkään. Nuori ori yritti lähteä omin lupinensa liikkeelle, mutta odotin että se seisoisi maltillisesti aloillaan, ennenkuin annoin luvan lähteä kävelemään.
Olin kävellyt hyvät alkukäynnit jo maasta käsin, joten kokosin heti ohjia ja lähdin hakemaan nuoren orin kanssa kevyttä ja tasaista tuntumaa. Aluksi Meku kiemurteli melko paljon hakiessaan tasapainoa, mutta vähitellen orin käynti lähti paremmin käyntiin ja tein hieman suuria ympyröitä, joilla halusin Mekun hieman taipuvan. En ollut vielä ihan varma siitä, paljonko Mekun kanssa on tehty, mutta Erikin mukaan sen kanssa on käyty kaikki askellajit läpi. Siispä siirsin orin raviin ja lähdin keventelemään suuria ympyröitä ja suoria. Erikillä ja Visionilla näkyi sujuvan oikein hyvin, enkä huomannut enään mitään epävarmuutta Erikin ratsastuksessa.
Meku suoritti kaikki askellajit oikein hyvin ja kuunteli jopa yllättävän hienosti kaikkia apujani. Ori liikkui eteen hyvällä moottorilla, vaikka meno vielä raakaa olikin. Tasapaino Mekulla kuitenkin tuntui melko hyvältä, joten siitä on helppoa lähteä jatkamaan koulutusta. ”Sehän meni aika hyvin”, kuulin Erikin kommentoivan. ”Niin meni”, totesin iloisesti taputtaen samalla Mekun kaulaa. Jatkoin naurahtaen: ”Toimiko Visionin jarru tänään miten? Välillä meno näytti siltä, että orilla oli kaasupoljin pohjassa.” ”No joo, siltä se välillä tuntuikin, mut kyllä se jarrukin löyty aina välillä. Mitenkäs Meku totteli?” ”Ihan hyvinhän se perusjutut osaa, vielä hiomista on, mutta kyllä tästä kelpo ratsu tulee, sitä en voi kiistää", sanoin rehellisesti ja hymyilin kuin naantalin aurinkoi. Nuorten hevosten kanssa ratsastaminen on aina jotenkin ihaninta, koska niiden kanssa kaikki onnistumiset tuntuvat niin suurilta askelilta eteenpäin.
Palattuamme talliin rapsuttelin Mekua oikein urakalla ja nuori ori tuntui tykkäävän. Visionki näytti oikein hyväntuuliselta Erikin hoidettavana. Hoidettuani Mekun oikein huolella, kävelin Visionin karsinalle ja ori tervehti minua pirteästi turvallaan tuuppien. Erik oli vielä sukimassa orin pörheää talvikarvaa, "Joskus uusiksi? Meku ainakin vaikutti mielenkiintoiselta tuttavuudelta", kysyin naurahtaen ja rapsutin Visionin otsaa. "Miksei, Visionkin vaikutti oikein kivalta, vaikkakin vauhdikkaalta kaverilta", Erik sanoi ja taputti hevoseni kaulaa tyytyväisen oloisena. Samassa kuulin tutun äänen takaatani. "Tuutko sä mun kyydillä kotiin vai et?" Elle kysyi kädet lanteillaan katsellen minun suuntaani vinosti hymyillen. "Juu tulen! Sori kun kesti näin kauan", naurahdin ja käänsin taas katseeni Erikin suuntaan. "Pakko mennä tai en pääse kotiin täältä!" Sanoimme heipat ja Erik jätti Visionin omaan karsinaansa hamuamaan heiniä karsinansa pohjalta. Itse suuntasin Ellen perässä ulos naisen autolle. Onneksi asuimme kohtalaisen lähekkäin, niin ei aina tarvitse tulla omalla autolla tallille. Ihanaa kun ootte niin ahkeria! Kiva tarina ja mahtavaa, kun hahmot tutustuu <3 Tykkään myös kovasti meiän suokkilaumasta! =) // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on Nov 22, 2016 19:05:13 GMT 2
22.11.2016 Maastoon "Hei meijä pitää lähtee maastoon!" kuului samassa takapenkiltä Alexin innostunut ääni. Vilkaisin taakseni kohottaen kulmiani hämmentyneenä. "Ootko ihan varma että se on hyvä idea. Kato nyt miten kauhee tuuli, Natehan vois saada vaikka jonkun paskahalvauksen?" Elle naurahti katsahtaen peilin kautta serkkunsa suuntaan. "Ei se mitää tee, ku sil kerran olis kaks komeeta oriaki mukana", Alex totesi tietäväisesti ja virnisti. "Omapahan on ongelmas jos lennät tammas selästä puuta päin. Mennään vaa, enkä siltikään sano että se on hyvä idea", Elle myöntyi ja katsoi minuun kysyvästi. Nyökkäsin hymyillen, tiesin että Vision tuskin mitään tekisi vaikka Nate sekoilisikin.
Saavuttuamme vihdoin tallille, varustimme ratsumme kohtalaisen nopeasti ja ennenkuin ehdin edes tajuta, olin jo kavunnut Visionin pyöreään selkään. Alex virnuili Naten selästä Wilman suuntaan, joka oli juuri taltutamassa Samia sisälle talliin. "Miten vakavaa toi sun ja Wilman juttus on?" kysyin Alexilta ja poika katsahti minuun vino hymy kasvoillaan. "En kommentoi. No hei juoksee Erik Ellen perässä", Alex näpäytti sitten ja loi merkittäviä silmäyksiä serkkunsa suuntaa. Hymyilin hieman, jonka jälkeen kasvoilleni tuli huomattavasti murheellisempi ilme. Tiesin kyllä että Erikillä oli jonkin asteen ihastus Elleä kohtaan, mikä itseäni harmitti, mutta Elle oli kyllä vakuuttanut minulle ettei se ollut mitään vakavaa.
"Ravataan!" Alex marisi jonon perältä kuin mikäkin pikkulapsi, mutta Elle siirsi kärjessä olevan Jamin rauhalliseen raviin. Pääsimme etenemään ravissa hyvän pätkää, ennenkuin ongelmat alkoivat. Vision ja Jami malttoivat olla oikein rauhassa, mutta Nate alkoi protestoida tuulta hyppimällä ja sätkymällä. Ennenkuin ehdin edes tajuta, heitti Nate valtavan pukkisarjan ja Alex lensi suoraan lumihankeen. Villiintynyt puoliverinen käännähti kannoillaan ja lähti juoksemaan tallin suuntaan. "Ootsä ok?" kysyin nopeasti Alexilta joka puisteli lunta vaatteistaan. "Joojoo, kunhan ei toi tamma vaan katkois koipiaan", poika mutisi hieman huolestuneeseen sävyyn katsoessaan Naten perään. Elle oli jo kaivanut puhelimen taskustaan ja soitti Kaisulle. "Hei viittiskö joku mennä tallipihaan vastaan, kun Nate varmaan ilmestyy sinne pian", Elle aloitti ja jatkoi nopeasti perään: "joo joo, Alex on kunnossa." Lopetettuaan puhelun Elle vilkaisi Alexiin ja huokaisi syvään. "Hyppää kyytiin ni päästään nopeammin tallille. Kyl Jami meijät molemmat jaksaa kantaa", nainen katsoi Alexia hieman huolestuneesti ja auttoi tämän sitten taakseen istumaan. Jami selvästi ihmetteli epätavallisen painavaa lastiaan, mutta lähti kävelemään rauhaksiin eteenpäin.
Ravasimme osan matkasta takaisin tallille ja Alex oli kertaalleen vetäistä Ellen vahingossa alas ratsailta, kun Jamin pyllyn päällä ravi taisi pomputtaa todella paljon. Pääsimme nopeasti takaisin tallille ja pihassa Erik oli taluttamassa jo rauhoittunutta Natea. Wilma näkyi kurkkimassa tallin ovesta huolestuneen näköisenä. Pysäytimme ratsut tallipihaan ja Alex pääsi laskeutumaan Jamin selästä. "Pakko mennä vielä vähän palauttamaan kuria kentälle", Alex totesi ja otti Naten ohjat Erikiltä. "Miten teillä muuten meni? Pysyskö Jami ja Vision ihan rauhallisina?" Erik kyseli ja katsahti minuun ja Elleen. "Ei näillä mitään ongelmaa ollut. Nate vaan säikähti jotain", sanoin naurahtaen ja hymyilin Erikille. Tämä kuitenkin silmäili Elleä, joten huokaisin vain syvään ja ohjasin Visionin Naten perässä kentälle. Päätin ottaa muutamat ympyrät ja lopettaa sitten.
Nappasin Visionilta satulan ja suitset pois, jonka jälkeen palautin ne paikoilleen. Nate vaikutti olevan maastojuoksunsa jäljiltä täysin kunnossa, joten pelkällä säikähdyksellä oli selvitty. Kello ei ollut vielä kovinkaan paljoon, joten heitin sille harjauksen jälkeen loimen päälle ja vein pihalle kavereidensa seuraksi. Palasin talliin ja suuntasin suoraan kaapilleni, jossa vaihdoin ratsastussaappaani lämpimiin tallikenkiini ja nappasin kypärän pois päästäni. Kiepautin hiukseni pienelle nutturalle ja suuntasin kulkuni taukohuoneeseen, jonne olin nähnyt Ellen ja Alexinkin suuntaavan. Taukohuoneesta löytyikin paljon porukkaa, sillä sielä oli myös Erik, Heli, Wilma ja Veeti. Heli, Veeti ja Erik olivat valloittaneet sohvan, joten istuin pöydän ääreen Ellen viereen. Iloinen puheensorina täytti taukotilan ja kaikki selvästi olivat erityisen kiinnostuneita sekä Helin ja Veetin, että Wilman ja Alexin suhteesta.
Oho sepä oli maastoreissu! Onneksi Newessä on lunta, vaikka se on varmaan tamppaantunut aika kovaksi suojakelin myötä! Onneksi kellekään ei sattunut mitään ja porukka pääsi jälleen pohtimaan tallidraamaa, kunnon juorukerho =) // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on Nov 26, 2016 19:04:56 GMT 2
26.11.2016 Ensimmäinen ampumiskerta selästä käsin "Hyvä! Just noin", Elle naurahti kentän reunalta minun rallitellessa Visionin kanssa tyhjää ja lumista kenttää ympäri jousi kädessä. Olin saanut ystäväni suostuteltua jakamaan kullanarvoisia neuvojaan ratsastusjousiammunnan pariin. Tallilla ei vielä paljoon porukkaa ollut, joten olin päättänyt kokeilla ampua Visionin kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla. Elle oli raahannut kotoataan yhden maalitaulun kentän keskelle. Viimeksi olin ampunut Jamilla joskus kesällä, joten omat taitoni takuulla olisivat ruosteessa, tärkeintä olisi kuitenkin että Vision tottuisi ampumiseen.
Otin muutamat hallitut ympyrät ravissa, jonka jälkeen sidoin ohjat orin kaulalle ja saavuin käynnissä pitkän sivun alkuun. Jännittyneesti nostin orilla laukan ja irrotin toisen käteni ohjista. Nappasin nuoliviinistäni nuolen, asetin nuolen paikalleen, jännitin jousen ja päästin irti. Olin ennenkin ampunut Visionin selästä käynnissä ja paikallaan, eikä se ollut reagoinut miteenkään, niinkuin ei tälläkään kertaa. Vision oli kuin luotu tähän lajiin, vaikka ori ei kovinkaan lujaa päässyt verrattuna sirompiin ratsuihin. Nuoli meni tyylikkäästi suoraan maalin yläpuolelta ja huokaisin. Vision hidasti yllättävän hyvin suoran loputtua. "Sun pitää rentoutua huomattavasti enemmän!" Elle neuvoi ja otin uuden yrityksen.
Kuullessani nuolen napsahtavan maalitauluun, valtava innostus valtasi minut ja hymyilin takuulla kuin naantalin aurinko. "Eihän toi tekniikka vielä kehuttava ole, mutta nyt aluksi on tärkeintä saada Visionillekkin rutiinia. Treenataan tekniikkaa joskus Jamin kanssa", Elle totesi kentän reunalta. Virnistin naiselle ja ohjasin Visionin uudestaan kuvitteellisen ratamme alkuun ja nostin laukan. Tällä kertaa nuoli meni hieman liikaa vasemmalle, mutta minulla olisi vielä yksi nuoli ja sen halusin saada osumaan. Otimme vielä viimeisen yrityksen ja keskityin niin huolella kuin vain kykenin. Jo nuolen lähtiessä lentoonsa, tiesin että se tulisi osumaan. Olin oikeassa ja suunnaton ilo valtasi minut, taputin innoissani puuskuttavaa hevostani ja siirsin Visionin raville. Elle käveli kentän keskelle keräämään nuoliani samalla kun itse suoritin rentoa loppuverryttelyä.
Hoidettuani Visionin pois, huomasin Erikin hoitaneen Mekun jo valmiiksi. Olin lupautunut henkiseksi tueksi, sillä Erik oli päättänyt tänään kivuta ensimmäistä kertaa hevosensa selkään. Olin auttanut Mekun ratsutuksessa useita kertoja, joten mielelläni menisin pitämään Erikille seuraa, olihan nuori miehenalku hyvä ystäväni. Suuntasin kulkuni hymyillen Mekun karsinalle, jossa Erik oli jo täysin valmiina lähtemään maneesille. "Sori jos jouduit odottamaan", pahoittelin virnistäen. "En ollenkaan. Sain vasta kypärän päähän", Erik naurahti ja avasin nuoren suomenhevosen karsinan, jonka jälkeen lähdin kävelemään Mekun perässä kohti maneesia.
// täl kertaa vähän lyhyempi, mut saatan viel piirtää tähän jonkun kuvan Uu tää vaikuttaa mielenkiintoselle heppaurheilun lajille! Mä oon kokeillut tätä kerran pikseliponeilla, mutta irl ei oo tullut vastaan muutakun netissä =) Vision taitaakin olla tasanen suokki, varmasti hyvä ammuskella sieltä! // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on Dec 17, 2016 12:35:44 GMT 2
17.12.2016 Saavuin tallille jo aikaisin aamulla, eli jo yhdentoista aikoihin. Se oli ihme, sillä tavallisesti en viikonloppuisin saanut hinattua itseäni edes ylös sängystä yhteentoista mennessä. Olin pitkästä aikaa myös ajanut itse tallille, sillä olin halunnut tulla hoitamaan Visionin rauhassa ja oikeastaan toivoin myös näkeväni Erikin jossain. Välimme olivat olleet hieman kiusalliset sen lumihankitapauksen jälkeen ja tilanne harmitti minua. Halusin puhua Erikille ja kysyä, mitä hän ajatteli meistä ja mikä tilanne todellisuudessa oli. Nappasin pelkääjän paikalta toppahanskani ja nousin autosta kiskoen pipoa paremmin mustien hiusteni päälle. Tallilla ei näkynyt eloa, mutta onnekseni Erikin auto oli parkkipaikalla, joten mies olisi tallilla.
Kävelin Visionin tarhan kautta ja nappasin ylienergisen oloisen orin kiinni. Meku ja Vision tarhasivat kahdestaan Ritken lähdettyä Newestä ja nuoret suokit tuntuivat olevan erottamattomia kavereita. Nytkin Meku huuteli muutamaan kertaan Visionin perään, mutta onnekseni Vision ei keksinyt singota takaisin tarhoille. Tavallisesti niin kiltti hevoseni oli tänään todellinen ruutitynnyri ja lähes koko matkan tallille ori ravasi vierelläni. Pääsimme kuitenkin hengissä talliin ja päästin Visionin karsinaansa. Erik oli siivoamassa karsinoita ja tervehdin tätä iloisesti. "Ootpa sä aikasin tallilla?" Erik naurahti siivotessaan Jamin karsinaa. "Kyllä mä nyt joskus jaksan herätäkkin", totesin ja virnistin Erikille kävellessäni tämän ohi kohti varustekaappeja.
Hoidettuani Visionin, lähden taluttamaan oria kohti maneesia. Olisi kaunis ilma ratsastaa ulkonakin, mutta kentän pohja on melko kova ja uskon, että Vision voisi olla vielä enemmän ruutitynnyri. Päästyämme maneesille kapuan heti ratsaille ja alkukäyntien jälkeen kokosin ohjat käsiini. Jumppailin hetken oria käynnissä ja kaikki sujui hyvin, mutta heti kun siirryimme raviin, Vision päästi inahdyksen ja heitti muutaman lennokasta pukkia. Pysyin onnekseni ratsailla ja sain orin hallintaan. Koko ratsastus tuntui olevan vain päätöntä sinkoilua, mikä ei todellakaan ollut yhtään Visionin tapaista. Loppua kohti alkoi kuitenkin sujua ja Vision vähitellen rentoutui. Loppuraveissa olin jo oikein tyytyväinen, joten pysäytin Visionin ja hyppäsin alas ratsailta. Taputin orin kaulaa ja löysäsin satulavyötä, jonka jälkeen lähdin talutteleman Visionia ympäri maneesia. Vision oli oikein rennon oloinen, mutta samassa ori sinkaisi eteenpäin ja pääsi minulta irti. Onnekseni liinaharja pysähtyi maneesin toiseen päähän ja lähtiessäni ottamaan sitä kiinni, tunsin vihlaisevan kivun jalkaterässäni. Ymmärsin samassa Visionin astuneen jalalleni. Huokaisin turhautuneena ja lähdin klenkkaamaan toiseen päätyyn, jossa sain Visionin onneksi helposti kiinni.
Onnistuin puoliksi hyppimään toisella jalallani ja osittain klenkkaamaan takaisin talliin ja sain Visionin käytävälle kiinni. Erik kuuli turhautuneen kiroiluni ja tuli taukohuoneesta käytävälle. "Mitä nyt?" tämä kysyi ja katsoi kun kiskoin satulaa alas hevoseni selästä. "Vision astui jalalle, varmaan varvas tai kaksiki murtu", mutisin ärtyneenä ja lähdin kantamaan satulaamme kaapeille. Erik kuitenkin nappasi satulan käsistäni ja vei sen itse paikalleen. Yritin kumartua ottamaan Visionilta suojia pois, mutta en päässyt kyykkyyn pelkästään toisen jalkani varassa ja tunsin jo kuinka jalkateräni on alkanut turpoamaan. Erik palasi paikalle ja huomasi vaikeuteni. "Mee istumaan ja nosta se jalka jonnekkin ylös. Mä hoidan Visionin", Erik huokaisi ja hymyilin tälle pienesti, jonka jälkeen klenkkasin taukohuoneeseen ja rojahdin sohvalle. Varovaisesti virittelin ratsastussaappaani pois jalasta ja otin vielä sukankin pois nähdäkseni jalkani. Koko jalkateräni oli alkanut turvota ja sinertää, mutta en vielä tiedä vaurion laajuutta. Toivottavasti korkeintaan kaksi varvasta olisi murtunut. Huokaisten vedän sukan takaisin jalkaani ja nostan turvonneen jalan sohvan käsinojalle ja laskeudun makuulleni.
Hoidettuaan Visionin, Erik saapui taukohuoneeseen huolestuneen näköisenä. "Miten pahaa jälkeä tuli?" Erik naurahti pienesti ja käveli hakemaan pakkasesta kylmäpakkauksen, jonka heitti minulle. "Selviän hengissä", virnistin ja nousin istumaan. Asetin kylmäpakkauksen jomottavan jalkateräni päälle ja palauduin makuuasentoon. "Kannattais varmaan mennä näyttää tota lääkärille. Voin tulla kuskiksi, sain karsinatkin jo siivottua", Erik sanoi ja katsahti minuun kysyvästi. "No jos siit ei oo sulle vaivaa. No jos mä soitan päivystykseen et onks siel miten ruuhkaisaa", mutisin ja kaivoin puhelimen taskustani.
Onneksi päivystyksessä olisi kuulemma rauhallista ja sain varattua ajan puolen tunnin päähän. Päätimme lähteä heti matkaan ja jätin Kaisulle viestin, ettei tämä ihmettelisi miksi autoni on tallipihassa, mutta minua ei näy missään. Ajomatkan alku sujui ongelmitta, mutta keskustelunaiheet loppuivat melko nopeasti ja välillemme laskeutui kiusallinen hiljaisuus. Hetken aikaa kesktinkin hiljaisuutta, mutta sitten huokaisin syvään ja käännyin katsomaan Erikiin. "Kuule... mun on pitänyt kysyy sult monta kertaa..." aloitin ja huomasin Erikin vilkaisevan minua. "Niin siis, että mikä tää juttu meijän välil oikeesti on? Tai siis onks meijän välil mitään?" sain vihdoin mutistua ja käänsin katseeni ulos auton ikkunasta. "Ööh... en mä oikee tiiä.. kai mä haluun nähä mihin tää vie", Erik mutisi äärimmäisen kiusallisesti ja näytti hieman nolostuneelta. "Ok.. no, ehkä me sit katotaan kaikes rauhas mitä tapahtuu", huokaisen ehkä hieman pettyneesti, mutta onhan se hyvä ettei meillä ole mikään kiire.
Erik odotti koko ajan päivystyksessä kanssani kun ramppasin ensin lääkäriltä röntgeniin ja sitten takaisin lääkäriin ja lopulta sairaanhoitajalle teipattavaksi. Aikaa koko häslinkiin meni reilusti yli tunti ja kyllähän jalastani löytyi kahdesta varpaasta murtuma. Kolme reunimmaista varvastani teipattiin yhteen ja koko komeuden päälle viriteltiin vielä tukeva teippaus. Kenkä ei jalkaan kyllä mitenkään enään mahtunut, mutta sain sukkani päälle sellaisen kummallisen muovisuojuksen, jonka kanssa onnistuin klenkkaamaan takaisin Erikin autolle. Onnekseni saisin ratsastaa ihan sen mukaan, miltä jalka tuntuu, mutta pariin päivään en millään saisi kunnon kenkää jalkaani. Erik lupautui kuskaamaan minut kotiini, sillä en itsekkään pystyisi tallilta ajamaan.
Pääsin vihdoin kotiini ja Erik parkkeerasi autonsa rivitaloasuntoni eteen. "Kiitti hei ihan sairaan paljon", sanoin ja katsahdin Erikin suuntaan. "Ei mitää, mielelläni mä autan", tuo naurahti. Loppujen lopuksi olimme selvinneet hyvin kiusallisesta hiljaisuudesta yli ja olimme jutelleet vaikka mistä. Jalkaani jomotti, mutta tunsin jo kipulääkkeen alkavan auttaa ja pian pääsisin kotisohvalleni retkottamaan ja saisin lisää kylmää jalalle. "Nähdään toivottavasti huomenna tallilla. Kiitti vielä!" naurahdin, jonka jälkeen kurottauduin antamaan pienen suukon Erikin poskelle. Hänen kasvoilleen nousi sievä punastus ja virnistin Erikille, jonka jälkeen nousin autosta. "Nähdään!" Erik sanoi vielä perääni selvittyään järkytyksestä, jonka jälkeen suljin oven ja lähdin vaivalloisesti kävelemään asunnolleni.
Awws <33 Onneksi ei sattunut pahemmin, ja vielä enemmäm onneksi oli prinssi valmiina auttamaan  Paranemisia Noralle ja innolla odotan suhteen kehittymistä <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on Feb 5, 2017 15:37:47 GMT 2
05.02.2017 "Nyt Erik irti siitä jousesta!" ärähdin ja nappasin arvokkaan jouseni Erikin käsistä, joka oli innoissaan venytellyt jousta ja leikkinyt ampuvansa. Elle naurahti vähän matkan päässä ja pakkasi omia tavaroitaan. Erik katseli kummissaan kaikkia varusteitani ja tarkasteli nuoliani oikein lähietäisyydeltä. Olimme huomenna lähdössä Ellen kanssa ratsastusjousiammunta kilpailuihin ja rehellisesti sanottuna minua jännitti niin paljon että tärisin. Olimme käyneet kyllä jo aamupäivällä ottamassa viimeiset harjoitukset ja kaikki oli sujunut hyvin. Nämä olisivat Visionin ensimmäiset kilpailut, joten se teki koko asiasta vielä pelottavamman.
"Mikä tää on?" Erik ihmetteli ja roikotti kädessään nuoliviiniäni. Huokaisten otin tavaran tämän käsistä ja heitin sen suureen tarvikesäkkiini. "Se on nuoliviini, siinä säilytetään nuolia", mutisin ja heitin vielä Visionin suojat muiden tarvikkeiden päälle, jonka jälkeen suljin säkkini vetoketjun. "Haluuks lähtee huomen meijän mukaan?" katsahdin sitten Erikiin virnistäen. "Haluisin kyl, mut en varmaan voi luistaa tallitöistä", tämä naurahti ja kuulin samassa tallin oven käyvän. Sisälle asteli Linnea, Newerrassa työskentelevä valmentaja/ratsuttaja. "Mikäs sekasorto täällä on?" nainen naurahti ja katsahti minun ja Ellen tavarapaljoutta. "Huomenna kisat. Pakko pakata tai huomenna ois vielä kamalampi sekasorto", naurahdin ja heitin Visionin koristeelliset kilpasuitset Erikin käsiin ja lähdin harppomaan varustehuoneeseen, josta tarvitsisin vielä satulan.
Vihdoin kaikki tavarat oli tungettu Ellen autoon ja sain huokaista. Elle ei tuntunut stressaavan kilpailua ollenkaan, mutta mitäpä hän stressaisi kun Ellellä on tästä touhusta paljon enemmän kokemusta kuin minulla. Palasin autolta sisälle talliin ja suuntasin suoraan taukohuoneeseen, jossa Erik istuskeli sohvallaan. Taukohuoneessa oli myös Veeti, Wilma, Alex, Elle ja Anke. Kävelin suoraan sohvalle ja valahdin vetelänä istumaan. "Mä oon niiiiiiin väsynyt", huokaisin dramaattisesti ja kuulin muiden naurahtavan. Vähitellen, muka vahingossa, valuin nojaamaan Erikin olkapäähän. "Ihan turhaan sä stressaat. Et sä muutenkaan ikinä mitään kisoja jännitä", Elle naurahti huoneen toiselta laidalta. "Noku tää on ihan eri asia. Mun viime ratsastusjousiammuntakisoista on aikaa vaikka kuinka paljon. Ja viimeksi kisasin Jamilla, se on eri asia kuin Vision", naurahdin hermostuneesti. "Hyvin se menee. Älä stressaa", Erik sanoi lohduttavaan sävyyn ja nosti kätensä harteilleni. "Okei okei.. ehkä mä selviin.. Pitäis vielä viimeistellä mun mekkokin, kun haluun siihen sellaisen kivan koristenauhan", mutisin. "Mekossako sä ratsastat?" kuulin Alexin naurahtavan. "Nojoo, se on paljon tyylikkäämpää. Se on sellainen samanlainen kuin se mun villamekko mitä käytän pakkasilla", vastasin pojalle virnistäen.
Jännitykseni oli vihdoin hieman hälventynyt ja jatkoimme taukohuoneessa keskustelua vaikka kuinka pitkään, kunnes vihdoin lähdin Ellen kyydillä takaisin kotiin ja viimeistelin mekkoni. Kokosin kotona vielä loput tavarani kasaan, jonka jälkeen viimein rentouduin sohvalle katsomaan televisiota. Oo jännää, kisat! Ratsastusjousiammunta kuulostaa niin mielenkiintoselle! Ois hauskaa jos Elle pitäisi joskus tunnin, missä tutustuttas lajiin :3 Onnee kisoihin! // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on Apr 2, 2017 19:17:13 GMT 2
02.04.2017 Surua ja onnea Saavuin tallille iltapäivällä. Ilma oli nätti ja fiilis oli hyvä, olin lupautunut Visionin liikutuksen jälkeen auttamaan Erikiä iltatallissa. Suuntasin ensin kulkuni taukohuoneeseen, jossa oli paljon porukkaa. Kaikkien kasvoilla oli jotenkin todella synkkä ilme ja osa näytti siltä että siellä oli itketty. "Mitä on tapahtunut?" kysyin huolissani ja Wilma näytti siltä että alkaa uudestaan itkeä. "Dongo jouduttiin lopettamaan... Sille tuli ähky", punatukkainen tyttö änkytti ja pyyhki poskiltaan uusia kyyneliä. Mulla kesti todella kauan tajuta mitä Wilma oli sanonut, mutta vähitellen kyyneleet alkoi valua poskilleni. Peitin silmäni käsilläni ja yritin hengittää syvään. Ihan sama mistä hevosesta on kyse, itken aina. Samassa tunnen Erikin kädet ympärilläni ja halaan tätä samalla kun itken kuin pikkuvauva.
Istuin taukohuoneen sohvalla Erikin ja Mellin välissä. Tunnelma alkaa pikkuhiljaa keventyä taukohuoneessa kaikkien jutellessa niitä näitä. Pääni särkee itkemisestä, mutta ei sille voi mitään. "Mun pitäis mennä ottamaan hevosia sisälle", Erik huokaisee ja vilkaisee minuun. "Tuun mukaan. Tartten happea", sanon huokaisten ja virittelen kasvoilleni pienen hymyn. Suuntasin Erikin perässä ulos taukohuoneesta ja jaoimme käytännössä sisään haettavat yksärit puoliksi. Kaikki hevoset käyttäytyivät asiallisesti ja yhteistyöllä kaikki olivat nopeasti sisällä.
"Et haluis lähtee kävelylenkille mun ja Visionin kanssa? Ota Mekukin mukaan", ehdotin. En jaksaisi ratsastaa tänään, oli liian kurja fiilis Dongosta. "Sopii. Laitan vaan iltaruuat eka valmiiksi", Erik huikkasi ja alkoi sekoittelemaan hevosten ruokia. Itse hain Visionin naruriimun, pitkän narun ja harjapakin karsinalle, jonka jälkeen aloin harjailla suomenhevostani reippain ottein.
Lähdimme kävelemään tallin pihasta. Vision oli rauhallisella tuulella, eikä Mekunkaan käyttäytymisessä ollut mitään moitittavaan. Onneksi oripojat tulivat hyvin toimeen, olivathan ne tarhakavereitakin. Annoin Visionin hieman napsia kuusenoksia tienreunasta ja siirryimme pian metsäpolulle, jossa pystyin antamaan Visionille luvan kulkea hieman vapaammin. Emme puhuneet paljoonkaan, kävelimme vain metsäpolkua rauhallista vauhtia eteenpäin. Alkoi jo hieman hämärtää, olihan kellokin jo melko paljon, mutta ilma oli edelleen yllättävän lämmin.
Saavuimme takaisin tallille, eikä siellä näyttänyt enään olevan paljonkaan porukkaa. Wilma oli vielä pihatolla rapsuttamassa Rokkia ja Mikraa. Veimme hevoset suoraan talliin omiin karsinoihinsa. Aikaa iltatallin tekoon olisi vielä hieman aikaa, joten päätimme Erikin kanssa yhteistuumin käydä siivoamassa Visionin ja Mekun tarhan. Kottikärryt painoivat kerrassaan liikaa minulle, mutta onneksi Erik oli paikalla rahtaamassa kottareita lantalalle ja takaisin, eihän tarhan siivoamisesta olisi muuten mitään tullut.
Tarhan siivottuamme kävelimme ensin pihatolle tarkistamaan iltakunnon. Annoimme iltaruuat niille hevosille, jotka ruokia tarvitsivat, lopuille jaoimme iltaheinät, jonka jälkeen suuntasimme yksityistallin puolelle. Erik jakoi hevosille heiniä samalla kun minä vein kaikille kivennäiset ja muut papanat. Lakaisin vielä käytävän Erikin heinävanasotkun jäljiltä ja sammutimme sitten tallista valot ja lukitsimme oven. "Kiitti kun olit apuna. Onhan se kahdestaan paljon kivempaa", Erik naurahti ja heitti kätensä harteilleni meidän kävellessä parkkipaikalle. "Eipä mitään. Oli kiva auttaa ja tietty viettää aikaa sun kanssa", virnistin ja suukotin Erikin poskea. Tämä oli luvannut kuskata minut vielä kotiin pitkän talli-illan jälkeen. "Nonii, mennääs sitten. Kaisu ei tykkää jos jäädään tänne pihalle pöpisemään", Erik naurahti ja avasi autonsa oven minulle. Ilta oli muuttunut alkuitkujen jälkeen ihan iloiseksi, vaikka tietenkin edelleen mieltäni painoi Dongon menetys, en voinut edes kuvitella mitä Veeti joutuu kokemaan tällä hetkellä. Oi miten kaunis ja surullinen tarina! Ihanaa, että kirjustatte vielä Dongosta <3 Olihan se tosi söpö <3 Mutta elämä jatkuu, eikös juu! // Kaisu |
|
|
|
Post by Kaisu on Apr 26, 2017 23:35:15 GMT 2
Team Musta "Mikähän tuo mörskä on", Nora pohti kaksikon kulkiessa suokkiorhien kera Newerraa sivuavaa tietä. "En tiiä, joku vanha vaja ehkä", Erik totesi olkiaan kohauttaen. "En kyllä menisi tuonne vaikka maksettais, mitä jos siellä kummittelee", Nora sanoi ja puisteli itseään kylmien väreiden juostua selkää pitkin. "Hassu, et usko itsekään kummituksiin", Erik uhosi. "En niin", Nora hymyili. ***** Extra: Team Mustan (musta) huumori part 1: "Ootko aina noin mustasukkainen musta?" "No joo, myönnän. Musta on tullut vähän mustasukkainen." "Miks ihmeessä? En mä hylkäis sua ikinä." "No, mä omistan vain mustia sukkia!"
|
|
|
|
Post by Nora on May 3, 2017 18:41:03 GMT 2
03.05.2017 Onnettomuus Osa 1 Erik: kursivoitu, Nora: normaali Oli tavallinen keskiviikko iltapäivä ja Neweläisiä istui taukohuoneessa rupattelemassa. Ilta sai kuitenkin monen mielestä ikävän käänteen, sillä taivalta alkoi ensin sataa vettä. ”Miks tän sään pitää olla tämmönen?” Melli valitti tiedostaen, ettei kellään ollut vastausta. Veeti kohautti harteitaan ja yhtyi valittamiseen: ”Ja tän viikon piti olla muka aurinkoinen.” ”Voihan se sää vielä tehdä yllätyksen positiiviseenkin suuntaan”, sanoin ja jatkoin: ”Onhan huomisellekin luvattu ihan hyvää säätä.” ”No saa nähdä tuleeko oikeesti niin hyvä sää”, Nora mietti. ”Jos tulee, niin lähdetään kaikki piknikille!” Wilma ehdotti innoissaan ja sai muutkin innostumaan. ”Hyvä idea!” Alex sanoi. ”No odotetaan ensin, että tuleeko edes hyvää säätä”, sanoin melkein kuin latistaen tunnelman.
--
"Mua väsyttää ihan hitosti, en varmaan jaksa ratsastaa Visionia kunnolla", mutisin uupuneena ja nojasin selkäni sohvaan. Olin nukkunut viimeaikoina todella huonosti ja lähes kaikki päivät kuluivat aamusta iltaan tallilla. Kyllähän mä tietty koulussakin kävin. "Jos meen maastoon kävelemään ni lähteeks joku mukaan?" kysyin ja vilkaisin ikkunasta ulos. Kyllähän siellä vettä satoi, mutta ehkä se laantuisi hetkeksi ja pääsisin Visionin kanssa vähän kiertelemään lähimaastoihin. "Emmäviitti, mä meen vähän hyppäämään Natella ja Wilma saa olla orjani", Alex virnuili ja Wilma mottasi tämän olkapäätä. "Tinja menee tunnille tänään", Melli huokaisi ja lopulta vilkaisin Erikiin. "Liikutin Mekun jo aamulla", Erik mutisi. "Noo, ei se mittään. Kyllä mä ja Vision kahdestaankin pärjätään, eikä mennä pitkää lenkkiä. Lähen kunhan toi ilma vähän kirkastuis ees hetkeksi", sanoin ja naurahdin Alexille ja Wilmalle, joilla oli menossa joku kummallinen käsien läpsyttely leikki.
--
Hetken kuluttua Nora nousi vierestäni sohvalta sanomatta mitään mihin meni. Lähdin kuitenkin perään peläten, että hän oli loukkaantunut siitä, etten jaksanut lähteä maastoon mukaan. Nora vaikutti onneksi ihan normaalilta ja päätin avustaa nuorta naista Visionin hoitamisessa.
Visionilta irtosi talvikarvaa reilusti jokaisella harjanvedolla. Sen lisäksi, että piti puhdistaa harjoja vähän väliä, piti myös puhdistaa vaatteita. ”Loppuuks tää karvanlähtö koskaan?” Nora mutisi ja puisteli vaatteitaan. ”No saahan sitä varmaan vielä jonkuu aikaa kestää”, tuumin ja päätin välillä astua reippaasti pihalle putsaamaan harjoja. ”Onneks tää nyt saa tältä erää riittää”, Nora sanoi ja jatkoi kysyen: ”Lähetäänkö hakee varusteet?”
Kannoin Visionin suitset, sillä Nora välttämättä halusi kantaa satulan. ”Mahtailija”, olin vitsaillut. Kun Nora oli heittänyt satulan Visionin selkään ja kiinnittänyt satulavyön, ojensin tälle Visionin suitset. Kuolaimet Vision otti vastaan lähes vastustelematta ja Nora sai vedettyä sujuvasti suitset sen päähän.
--
Vision oli vihdoin täysissä varusteissaan ja nappasin vielä suitsistamme turpahihnan pois, sillä emme me sillä mitään maastossa tekisi. "Ei hitto, unohin kypärän. Vahdiks ettei se tuhoo sen vermeitä ni käväsen kaapilla", naurahdin Erikille ja kipitin ripein askelin hakemaan kypäräni. Viritin vielä takkini kauluksen ylös, jotta se suojaisi minua paremmin mahdolliselta sateelta. Kävelin seuraavaksi Visionin karsinan ohitse ovelle ja vilkaisin minua hieman ihmeissään tuijottavaa Erikiä. "Talutappas ratsuni pihalle", virnistin ja lähdin kävelemään ulos. Hetken päästä kuulin Visionin kavioiden kopisevan betonilattiaa vasten ja Erik talutti uljaan ratsuni ulos tallista. "En mä oo mikään sun orjas", Erik naurahti ja ojensin suomenhevoseni ohjat käsiini. "No orja on vähän turhan raju sana... ahkera apulainen sä olet", virnistin ja pörrötin Erikin hieman ylikasvaneita hiuksia. "Sun on oikeesti pakko vähä lyhentää noit jossain vaiheessa, en haluu et sul kasvaa pidemmät hiukset kun mulle", naurahdin ja kiristin vielä Visionin satulavyötä, jonka jälkeen nousin ratsaille. "No, mä suuntaan ekana korjaamaan pihatolle jotain aitalautaa ja sen jälkeen varmaan siivoan Visionin ja Mekun tarhan. Nähään pian!" Erik huikkasi vielä peräämme kun ohjasin Visionin tielle. Emme menisi pitkää lenkkiä, kävisimme varmaan läheisessä metsässä hieman kävelemässä. Visionille tekee hyvää umpimetsässä kävely, saapahan paksukainen kerrankin nosteltua jalkojaan kunnolla.
--
Jäin vielä vilkuilemaan Noran ja Visionin perään ennen kuin suuntasin tallihommiin. Sää oli selkeytynyt nopeasti ja sain jopa nauttia pienestä auringonpaisteestakin kaivaessani esiin tarvikkeita aitalaudan korjaamiseen. Lähes heti minua alkoi kaduttaa, miksen ollut lähtenyt Noran perään. Eihän se olisi iso vaiva ollut ja Mekukin olisi jaksanut varmasti aivan hyvin.
”No, liian myöhäistä”, totesin hiljaa ääneen ja ryhdyin korjaamaan pihaton yhtä hajalla olevaa aitalautaa. Hiukseni valahtivat kokoajan naamalle ja päädyin sitomaan ne taas nutturalle. Olikohan Nora ollut oikeassa hiusteni suhteen? Olivatko ne muka oikeasti liian pitkät? No sanokoot mitä sanoi, ne leikataan lyhyeksi kuitenkin kun armeijaan menee.
Tuntui, että mitä pidempään Nora oli poissa, sen enemmän kaduin sitä, etten lähtenyt. Mätin Mekun ja Visionin tarhoista lantaa kottikärryihin ja tähyilin jatkuvasti ympärilleni, jospa kaksikko jo ilmestyisi tallin pihapiiriin. Tiesin, ettei niin kävisi vielä hetkeen ja jouduin tyytymään lannan luontiin. Päätin siivota vielä viereisenkin tarhan ja viedä sitten kakkakikkareet lantalaan.
--
Ohjasin Visionin rauhalliselta hiekkatieltä metsään ja orikin pärskähti tyytyväisenä päästessään taas kävelemään metsikköön. Ilma oli ainakin toistaiseksi hieman kirkastunut ja metsään edes tuuli ei osunut, joten oli yllättävänkin lämmintä. Annoin Visionin liikkua vapaalla ohjalla, jolloin se sai rauhassa keskittyä nostelemaan jalkojaan yli juurien. Samassa kuulin kauempaa oksien rasahduksen ja havahduin mietteistäni. Visionkin pysähtyi ja nosti päänsä korkealle ilmaan katsellen ympärilleen silmät suurina. Samassa pienen matkan päässä näkyi valtava otus, tunsin kuinka sydämmeni alkoi pamppailemaan ja tunsin jopa Visionin sydämmen tykytyksen satulan läpi.
Siinä se vain tuijotti meitä, massiivinen uroshirvi. En tiennyt lainkaan mitä pitäisi tehdä ja yritin hitaasti kääntää Visionia ympäri jottai voisimme palata tielle, mutta suomenhevosorini kavahti takajaloilleen samalla kun hirvi otti reippaat askeleet uhkaavasti lähemmäs. Vision käännähti takajalkojensa varassa ympäri ja tunsin kuinka irtaannuin satulasta. Tömähdin suoraan kovaan maahan ja tunsin kuinka valtava kipu iski päähäni, olin lentänyt kiveä päin. Näin sumeasti kuinka Vision juoksi vapaana syvemmälle metsään ja hirvi katsoi tuon perään, mutta lähti tulemaan minua kohti.
Nousin hätäisesti seisomaan ja katsoin ympärillemme, jolloin tajusin ettemme ole vielä kovinkaan kaukana tallista ja se mystinen lato pellonlaidasta on aivan lähellä. Lähdin kompuroimaan ladon suuntaan ja kuulin että hirvi seurasi minua, onnekseni kävellen. Hirvi vaikutti lähinnä uteliaalta, mutten todellakaan ota mitään riskiä ja tahdon päästä turvaan. Pääni jomotti kuin viimeistä päivää ja havaitsin että silmäkulmastani tuli verta. Saavutin ladon yllättävän nopeasti ja heti kun pääsin sisälle latoon, valahdin voimattomana seinää vasten ja samassa tajusin, että Vision oli juossut metsään. Kauhuissani katsahdin ympärilleni ja yritin kaivaa puhelintani taskustani, mutta huomasin että sitä ei ollut missään. Samassa minua alkoi pyörryttää todella paljon ja minun oli pakko laskeutua makuulleni samalla kun pelkäsin pyörtyväni. Mitä jos Vision loukkaa itsensä?
--
Jonkin ajan kuluttua löysin itseni sohvalta löhöämässä. Noraa ja Visionia ei vielä näkynyt, mutta arvelin, että he olisivat tallilla tuossa tuokiossa. En kuitenkaan mahtanut itselleni mitään ja ajatuksilleni siitä, että jotain olisi tapahtunut. Onneksi Vision oli luotettava ja kiltti hevonen eikä mitään ollut varmastikaan tapahtunut.
Havahduin kenkien kopinaan taukohuoneen ovella ja nostin katsettani. Wilma ja Alex potkivat kengät jaloistaan ja päättivät hörpätä lasin vettä. Olin ilmeisesti nukahtanut hetkeksi. ”Onks Nora jo tullut?” Kysyin hieman pöpperöisenä. ”Ei oo näkyny”, Wilma sanoi ja katsahti kysyvästi Alexiin. ”En mäkään huomannut, että olisi tullut”, Alex sanoi. ”Hmm, ehkä ne tulee kohta”, mietiskelin ääneen ja nousin sohvalta.
Minua jäi kuitenkin häiritsemään se fakta, että Nora oli ollut Visionin kanssa jo pois yli tunnin, vaikka niiden piti mennä tekemään vain lyhyt maastolenkki. Kävelin tallin pihalle, jossa harmikseni totesin sateen alkaneen uudelleen. Tunsin kevyet sadepisarat kasvoillani ja katselin ympärilleni. Olinkohan huolissani ihan turhaan?
--
Minun oli pakko ottaa kypäräni pois, sillä tuntui kuin pääni halkeaisi. Sain taas hetkeksi noustua istumaan ja pyyhin otsaani vaaleanruskealla ratsastushanskallani, johon jäi verijälki, ei onneksi mikään massiivinen joten tuskin minä verenhukkaan olen kuolemassa.
Ladon ulkopuolelta ei kuulunut enää hirven ääniä ja ajattelin lähteväni etsimään puhelintani ja Visionia, mutta kun yritin nousta seisomaan, päässäni alkoi heittää entistä pahemmin ja tällä kertaa kaaduin takaisin maahan. Sain onneksi suojattua päätäni uudelta iskulta ja jäin makaamaan maahan. Minua itketti ja rehellisesti sanottuna aloin pelätä, että kuolisin tänne helvetin latoon.
Yritin hengittää rauhassa ja muutenkin rauhoittua, varmasti Erik lähtisi etsimään minua jos en pian ilmestyisi tallille. En edes tiennyt mitä kello on, mitä jos on jo vaikka yö, eikä kukaan tulekkaan etsimään minua. Silmissäni alkoi taas sumentua, joten suljin silmäni ja jäin odottamaan mitä tapahtuisi.
Jatkuu... Oi, kylläpä kirjoititte jännittävän aloituksen yhteistarinalle! Hirvien kulkureitti taitaa mennä ihan Newerran vierestä, haha, kun niitähän on ennenkin näkynyt Hauskaa myös, että lato pääsi osaksi tarinaa, ja Erik on kyllä suloinen huolestuneena! // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on May 4, 2017 20:32:56 GMT 2
03.05.2017 Onnettomuus Osa 2 Erik: kursivoitu, Nora: normaali Oli kulunut jo pidemmän aikaa, eikä Norasta tai Visionista kuulunut. Aloin olla jo enemmän kuin huolissani heistä. Olin käynyt jo hakemassa hevoset sisään ja riisunut monilta loimet. Iltatalliin olisi vielä jonkin aikaa, mutta käskin etukäteen tallilla olevien Wilman, Alexin, Veetin ja Mellin valmistautua hoitamaan se puolestani. ”Me tullaan kyllä mukaan etsimään!” Wilma oli ilmoittanut tomerasti. ”Saan minäkin iltatallin hoidettua, jos te lähdette etsimään. Pääasia on, että Nora ja Vision löytyy”, Kaisu puhui rauhallisella äänellä. ”Ei kun menoksi sitten”, hoputin ja lähdin hakemaan Mekun varusteita. Varmistin, että kaikilla on puhelimet mukana ja taskulamput, vaikkei ulkona vielä pimeää ollutkaan. Olin itselleni pakannut reppuun viltin ja jokaisella oli mukanaan varmuuden vuoksi ylimääräinen riimunnaru, jos olisi käynyt niin, että Vision olisi karkuteillä.
”Nora!” Huusin suunnatessani yhdelle tallin läheltä lähtevistä metsäpoluista. Olimme jakaantuneet pareihin, paitsi minä kuljin yksin. Ratsastin tietä pitkin hetken aikaa, kunnes silmiini osui jotain. Pysäytin Mekun ja jäin tarkemmin katsomaan maahan. Hirven jälkiä.
Samassa minulle syttyi ajatus. Olisi ollut hyvinkin mahdollista, että Vision on säikähtänyt tiellä kulkevaa uroshirveä. Jatkoin matkaa hieman pidemmälle ja ei aikaakaan kun hiekkatiessä näkyi rykelmä kavion painaumia. Nora voisi olla joko pudonnut selästä lähistöllä tai roikkunut Visionin mukana pidemmälle metsään. ”Noraa!” Huutelin uudelleen ja saavuin pellon reunalle. Pellolla nökötti kylmiä väreitä herättävä vanha lato. Päätin ratsastaa sen suunnalle. ”Nora!”
Kiersin latoa ja mietin pitkään uskallanko astua sen sisälle. Päätin viimein hypätä alas ratsailta ja saada jotenkin ladon ovea auki. Huomasin saman tien oven olevan raollaan ja suorastaan riuhtaisin sen auki. Silmäni eivät olleet vielä tottuneet pimeään, enkä saanut Mekua hinattua pidemmälle latoon, joten en tiennyt miltä siellä sisällä näyttää tai oliko siellä mitään.
Yhtäkkiä kuulin epämääräistä muminaa ja kaivoin salamannopeasti repustani taskulampun. En nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa Mekun ohjat tämän kaulalle ja päästää irti. Kuulin kuitenkin lähestyvää kavionkopsetta astuessani pidemmälle latoon, joten tiesin, että Meku seurasi minua. Mumina kuului uudelleen ja sytytin taskulampun. ”Nora!” Laskeuduin nuoren naisen viereen. ”Ootsä kunnossa?!”
--
Ajantaju oli täysin mennyt ja olin vain maannut siinä pimeässä. En edes ollut tajunnut miten kylmä minulla oli ennen kuin kuulin ladon ovelta ääntä. Ensimmäisenä ajattelin että Vision on tullut takaisin, mutta samassa kuulin Erikin äänen. Pillahdin samantien itkuun ja yritin nousta ääntä kohti. Erotin nopeasti Erikin hämärän keskeltä ja tämä laskeutui vierelleni kysyen olenko kunnossa. Näin Mekun seisovan vähän matkan päässä. "Joo oon, tai... en mä tiiä. Pää sattuu, löin sen kai kiveen kun putosin.. Missä Vision on?" mumisin ja samassa katsoin Erikiin huolissani. Missä rakas hevoseni on? "Varmaan aivotärähdys, pysy maassa", Erik sanoi huolissaan ja kietaisi harteilleni mukanaan tuoman viltin. Kääriydyin vilttiin ja katsoin Erikiin vaativasti. "Missä Vision on?" toistin kysymykseni ja Erik vilkaisi ympärilleen. "Mä en tiiä.. se ei tullut missään vaiheessa tallille", Erik huokaisi ja yritti auttaa minua ylös. Päässäni ei heittänyt enään yhtä pahasti ja pystyin Erikiin tukeutumalla kävelemään.
Mielessäni pyöri vaikka mitä kauhukuvia Visionin kohtalosta. Mitä jos se makaisi jossain ojan pohjalla tai se olisi juossut vaikka kuinka kauas. Erik yritti lohduttaa minua parhaansa mukaan ja pääsimme melko nopeasti tallille. Erik oli auttanut minut Mekun selkään ja nuori ori olikin kantanut minut tallille kiltisti selässään. Laskeutuessani Mekun selästä, pääni alkoi taas jomottaa pahemmin ja Erik joutui lähes kantamaan minut taukohuoneen sohvalle. "Vision on pakko löytää!" hoin huolissani. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta ja olin jo lähdössä itse ulos taukohuoneesta etsimään hevostani, mutta Erik oli pakottanut minut takaisin sohvalle. "Sun pitää Nora päästä lääkäriin", Erik sanoi päättäväisesti mutta puistelin päätäni. "Ei ennenkun Vision on löytynyt!" sanoin jo lähes kiukkuisesti. "Soitin Wilmalle, ne etsii Visionia, se löytyy varmasti", Erik lohdutti ja istui sohvalle viereeni kietoen kätensä ympärilleni. "Mun ois pitänyt lähteä mukaan", tämä huokaisi surullisella äänellä ja nojasin päätäni tätä vasten. "Se oli sen tyhmän hirven vika. Ei siellä muuten mitään ois sattunut", mutisin väsyneenä.
--
Nora tuntui todella sekavalta ja oli huolissaan Visionista. Niin olin minäkin, mutta tiedostin myös Noran tarpeen käydä päivystyksessä. Tämä ei ollut puhunut äänen mitään huonosta voinnista, mutta näin selvästi Noran olevan hieman huonovointinenkin.
Nora nukahti hetkeksi minua vasten, mutta herätin tämän uudelleen varmistaakseni, että hän oli tajuissaan. Halusin varmistaa, ettei Noralla ollut edes hetkellistä muistinmenetystä, joten kyselin häneltä itseään koskevia kysymyksiä, kuten nimeä ja syntymäpäivää. Vastausten lisäksi sain aina kysymyksen: ”Missä Vision on?”
”Meijän pitää kyllä putsata nyt tuo haava”, Kaisu sanoi tullessaan taukohuoneeseen kostean liinan kanssa. Nora meinasi ensin vältellä sitäkin, mutta antoi sitten Kaisun pyyhkäistä kuivanut veri otsasta ja desinfioida haava.
Otin sohvalta Noran takin ja olin jo ojentamassa sitä Noralle, mutta tämä vastusteli. ”Mä en lähde mihinkään.” ”Meijän on pakko”, sanoin. Samassa puhelimeni alkoi piipata puhelun merkiksi. ”Wilma?” ”Vision on löytynyt!” Kuului Wilman hengästynyt ääni puhelimen toisesta päästä. ”Onks se ok?” ”Se oli suitsista kiinni risukossa, mutta Alex sai sen rauhoiteltua ja otettua kiinni. Ollaan nyt matkalla tallille. Soitan kohta Veetille ja Mellille, että voi tulla”, Wilma selitti. ”Thank God!” Huokaisin ja istahdin sohvalle huojentuneena. ”Mitä?” Kuulin Noran kysyvän vierestäni. ”Vision on löytynyt.”
--
Kun vihdoin kuulin, että rakas hevoseni on löytynyt elossa ja ilmeisesti edes jonkinlaisessa kunnossa, rauhoituin huomattavasti ja halasin Erikiä kyyneleet silmissä. "Mul on aika paska olo", huokaisin vihdoin ja annoin vain pääni riippua. "Luita ei oo murtunut? Eihän" Erik kysyi hieman huolissaan ja kävi läpi käsiäni. "Ei pönttö, oisin varmaan sanonut jos ois luita rikki. Päästäni mä täs oon huolissani", tiuskaisin Erikille, joka vain hymyili minulle leveästi. "Nyt alat kuulostaa vähän enemmän itteltäs", tämä naurahti huojentuneesti ja jatkoi: "Mutta sitä sun päätäs me käydään kyllä näyttämässä päivystyksessä. Varmaan aivotärähdys." "Joojoo", mutisin ja nojasin otsani Erikin olkapäätä vasten.
Kun vihdoin kuulimme kavioiden kopinaa tallin betonilattiaa vasten, itse suorastaan syöksähdin ylös, mutta horjahdin nopeasti takaisin päin Erikiä kohti. Sain kuitenkin tasapainoni takaisin ja lähdin kipittämään kohti taukohuoneen ovea Erikin kävellessä aivan vieressäni valmiina ottamaan kopin jos meinaisin kaatua.
Kun vihdoin näin pörröharjaisen suomenhevoseni, kyyneleet vain valuivat silmistäni ja kiepsahdin lähes roikkumaan Visionin kaulaan. Ori puuskutti hieman ja oli aivan hikinen, mutta suurempia vaurioita en ainakaan päällepäin nähnyt. Naarmuja Visionilla oli jaloissaan ja yksi takapuolensa vasemmalla puoliskolla. "Hakekaa puhdistusainetta ja joku taluttaa Visionin pesariin ja ottaa siltä vermeet pois", käskytin ympärilläni olevia tallilaisia ja samassa päässäi taas hieman pyöri. Erik löysi minulle jostain tuolin ja pääsin istumaan Visionin eteen sen seistessä pesarissa. Ensin ahkerat orjani huuhtelivat orin jalat vedellä, jonka jälkeen he tunnustelivat hevosen läpi ja desinfioivat naarmut. Suurin naarmuista oli Visionin takapuolessa oleva, raukka oli varmaan osunut huonosti johonkin puuhun. Itse silittelin Visionin päätä, jonka ori oli laskenut alas uupuneena.
Kun hoitourakka oli ohi, neuvoin laittamaan Visionille fleeceloimen ja päästämään sen karsinaan iltapalalle. Tässä vaiheessa vihdoin annoin Erikille ja Kaisulle luvan lähteä viemään minua päivystykseen. Olin todella väsynyt ja oikeastaan heti kun pääsimme kaikki autoon, nukahdin siihen paikkaan. Erik herätteli minua vähän väliä huolestuneena, mutta ei se minua haitannut. Olin uskomattoman iloinen upeasta talliporukastamme ja eteenkin omasta sankaripoikaystävästäni. Erik on kyllä supersankari 8) Ihana, jännittävä jatko-osa, ja onpa huikean pitkä yhteistarina! Nora on ihana, kun se huolehtii Visionistaan niin hyvin <3 Onneksi kaikki päättyi hyvin <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on May 5, 2017 10:19:58 GMT 2
05.05.2017 Klenkkasin sisälle taukohuoneeseen kepeilläni. "Hei kaikki! Oon hengissä", kajautin ilmoille ja tervehdin kaikkia taukohuoneessa olevia leveällä hymyllä. "Vou, näytät aika rajulle", Wilma sanoi silmät pyöreinä. Olihan se totta, otsassani oli mojova mustelma ja silmäkulma oli vielä aavistuksen turvonnut. Pari tikkiäkin haavaani oli jouduttu laittamaan. "Mikä oli lääkärin tuomio?" Veeti kysyi uteliaana huoneen perältä. "Aivotärähdys ja nilkassa ihan pieni murtuma, klenkkaan nyt näil pirun tikuilla pari viikkoa ja nilkassa on tukiside", selostin ja istahdin sohvalle Erikin viereen. "No mites viikonlopun kisat?" Melli kysyi hieman huolissaan. "Kyl mä sinne silti osallistun, vaikka väkisin. Elle ja Erik on jo yrittänyt saada mua perumaan sen, mutta hei oikeesti, FINAALI", naurahdin ja asettelin keppini sohvalle viereeni. "Kyllä mä hyvin hevosen selässä pysyn", jatkoin vielä kun jotkut tallilaisista heittivät suuntaani hieman epäröiviä katseita. "Nomutta Erik, kipaseppa hakemaan mun hevonen talliin! Tuo se suoraan pesariin", komensin poikaystävääni joka teki työtä käskettyä.
Kun hetken päästä kuulin Visionin saapuneen talliin, pompin ulos taukohuoneesta ja suuntasin pesarille. Erik haki minulle kaapeilta harjapakin ja pääsin harjaamaan Visionia. Orin kaikki naarmut ja takapuolessa oleva haava näyttivät oikein siisteiltä. Erik oli eilisenkin päivän aikana käynyt puhdistamassa niitä pariin otteeseen. Harjasin ensin Visionin huolellisesti läpi, jonka jälkeen tunnustelin sen jalat. "Ei täällä muuta ole kun naarmuja. Vähän ne on lämpimät, mutta se ei oo mikään ihme", mutisin ja vaihdoin harjan vesiletkuun, jolla aloin kylmäämään orin jalkoja. Vision seisoskeli kaikessa rauhassa aloillaan ja se näytti toipuneen hyvin kohtaamisestaan hirven kanssa. "Visionista tulee arpipehva", naurahdin ja katsoin lähemmin haavaa. Siistiltä se näytti ja annoin Erikille luvan pyyhkiä haavan uudelleen desinfiontiaineella.
Hoidettuamme Visionin huolella, suuntasimme kentälle, jossa ajattelin hieman juoksuttaa Visionia. Erik talutti oria alkukäyntien ajan ja minä nojailin kentän aitaan. "Mä en oikeest tiiä mitä tekisin ilman sua! Kiitos kun oot niin ihana", sanoin Erikille hymyillen. "Hei, oot kiitelly jo ihan tarpeeks, melkeen liikaakin", poika virnisti ja taputti Visionin kaulaa orin pärskähtäessä tyytyväisesti.
Kun Erik ja Vision olivat kävelleet riittävästi, sain orin itselleni ja klenkkasin kentän keskelle. Hoputin hevoseni ympyrälle ja Vision lähtikin kävelemään asiallisesti suurta ympyrää. Melko nopeasti annoin sille luvan hieman ravailla. "Miltä sun nilkkas tuntuu?" Erik kysyi hieman huolissaan. "Nääh, hyvä että edes tunnen että siinä ois mitään vialla", naurahdin huolettomasti, vaikka tosiasiassa nilkkani hieman särkikin. Samaten pääni, mutta ei se ollut mitenkään sietämätöntä ja olin vain iloinen saadessani olla taas tallilla. Vision näytti liikkuvan oikein hyvin, vaikka selvästi sen vasen takapuoli hieman kiristi. En viitsinyt oria kovinkaan kauaan juoksuttaa ja nopeasti jo annoin hevosen Erikille kävelytettäväksi.
Kun Vision oli vihdoin palautettu tarhaan, palasin Erikin mukana talliin taukohuoneeseen, jossa oli edelleen yllättävänkin paljon porukkaa. Neweläisillä ei siis selvästikkään ole kauniina perjantaipäivänä muutakan tekemistä kuin notkua tallin taukohuoneessa. Mutta mikäs siinä, ainakin tunnelma on hyvä ja kaikilla on hauskaa! Haha ihanan lepposa tarina!! Nora on kyl urhea kun kilpailee kaikesta huolimatta Ihanaa positiivisuutta ja aws kun Erkki on söpö! // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on May 26, 2017 19:46:52 GMT 2
26.05.2017 "Älä hytky ku mikäki ankka merihädässä", Elle tuskasteli kentän laidalla minun laukatessa Visionin kanssa keskiympyrällä ohjat yhdessä kädessä. "En eeeen", virnistin ja yritin parhaani mukaan vakauttaa istuntaani. Visionilla oli turhan paljon energiaa ja se hyppi eteenpäin innoissaan. Meillä oli lainassa Elleltä kerrassaan upea iberialainen satula, joka on suosittu working equitation -piireissä. Satula oli ihanan pehmeä ja siinä oli helppo istua. "Vision rauhotus nyt", naurahdin ja jarrutin oria istunnalla niin hyvin kuin vain pystyin. "Ota pari laukanvaihtoa käynnin kautta niin siirrytään sitten seuraavaan tehtävään", Elle huikkasi ja tein työtä käskettyä. Vision lähti heti ensimmäisen käyntivaihdon jälkeen ennakoimaan ja meinasi tehdä suoraan vaihdot.
"Tehdään tänään harjotuksia seipäällä. Lähinnä siks että se on helpoiten järkättävissä", Elle naurahti ja pyöräytti kentälle pari tynnyriä ja pitkän puisen seipään. En itse ollut vielä koskaan Visionin kanssa ratsastanut seipäällä, mutta Elle oli Visionin hommaan totuttanut. "Ota eka vaan seiväs ja vähän ravaile ja laukkaile sen kanssa", Elle ohjeisti ja kävin poimimassa seipään käteeni tynnyriltä. Vision yritti syödä tynnyrin, mutta lähti sitten liikkeelle. Otin Ellen ohjeistaman otteen seipäästä ja ensin ravailin hetken seipään kanssa. Hieman liikuttelin sitä kädessäni ja vaihdoin otettani. Laukassa vain keskityin pitämään seipään vakaana.
"Okei, nyt suoraan vaan siihen, että ekaks otat seipään käynnissä tynnyristä ja kuljetat toiselle tynnyrille. Ei saa pysähtyä", Elle ohjeisti. "Saadaanko tulla?" kuului samassa kentän reunalta. Wilma ja Rokki seisoivat portilla. "Tottakai, koitetaan olla olematta tiellä", naurahdin ja siirsin Visionin raviin. Muutamien raviympyröiden jälkeen siirsin Visionin käyntiin, noukin seipään käsiini ja siirsin seuraavalle tynnyrille. "Sit ravissa", Elle ohjeisti. Ravissa haastetta tulikin lisää, sillä joka kerta kun ojensin käteni noukkiakseni seipään, väisti Vision kauemmas siitä. Muutamien yritysten jälkeen onnistuin ja seipään pudottaminen seuraavaan tynnyriin oli huomattavasti helpompaa. Toistin tätä muutamia kertoja. "Jos haluut, voit testata vielä laukassa", Elle huikkasi ja päätin kokeilla. Aluksi lähdin hakemaan Visionin kanssa sopivan rauhallista laukkaa, jonka jälkeen ohjasin sen tynnyrille. Sain seipään ongelmitta käsiini, mutta matkalla seuraavalle tynnyrille, Vision pukitti ja olin vähällä tiputtaa seipään. Teimme ylimääräisen ympyrän ja sain seipään paikalleen. "Laukassa se oli itseasiassa helpompaa", naurahdin ja siirsin Visionin hetkeksi käyntiin. "Nyt loppuverkat, mutta kokoajan ohjat yhdessä kädessä", Elle virnisti ja silmiäni pyöritellen siirsin Visionin vielä raviin. Keventelin rauhaksiin kenttää ympäri ja Vision oli hyvin kuulolla. Se selvästikkin piti tästä lajista paljon, mikä antoi itselleni hurjan paljon motivaatiota. Vision oli oppinut painoavut uskomattoman hyvin ja sitä pystyi hyvin ohjaamaan yhdellä kädelläkin.
"Mites teijän tunti meni?" Erik huikkasi heti kun talutin Visionin sisälle talliin. "Hyvin! Vision oli tosi energinen", naurahdin ja nappasin Visionilta suitset pois jo käytävällä ja annoin orin sitten mennä karsinaan. Karsinassa nappasin tältä pois Ellen hienon ruskean satulan. "Mitä kaikkee Ellen satulavarastosta oikein löytyy?" Erik uteli ottaessaan satulan minulta. "En oikeestaan ees tiiä. Vaikka mitä sieltä löytyy", naurhadin ja nappasin piikkisuan Visionin harjapakista. "Viekkö sen satulan Dessan satulan päälle?" kysyin Erikiltä, joka nyökkäsi ja lähti kohti varustehuonetta. Itse harjasin Visionin huolella läpi ja avasin tämän pitkän vaalean harjan letiltä. Pujotin orille riimun päähän ja kaivoin taskustani sille leivänpalan, jonka jälkeen lähdin viemään Visionia tarhaan Mekun luokse. Olin luvannut Ellelle vielä ratsastaa Karkin tänään ja se olisikin ensimmäinen kerta kun nousisin punaisen ponin selkään. Innolla kyllä sitä odotan ja Erik oli lupautunut videoimaan ratsastustani. Voi että, on niin hauskaa kun pääsee lukemaan erikoisemmista ratsastuslajeista! Niitäkin on niin huisin paljon  Tosi kiva tarina! <3 // Kaisu |
|
|
|
Post by Nora on Aug 26, 2017 18:39:57 GMT 2
Yhteistarina Erikin kanssa! Kursiivilla olevat pätkät Erikin käsialaa.
25.08.2017 "Huh, olipa maastolenkki", Nora hihkaisi innoissaan ja hyppäsi alas satulasta tallin pihalla. "No älä muuta sano", vastasin ja nostin jalustimet. Olimme olleet reippaalla maastolenkillä kuluttamassa Mekun ja Visionin ylimääräistä energiaa (ja heinämahaa). Kuljimme paljon laukassa pitkin metsäteitä ja pellonreunoja. Nyt oli kuitenkin aika palata talliin ja askareiden pariin. Saimme riisuttua hevostemme varusteet ripeästi, mutta harjaaminen vei hieman normaalia kauemmin aikaa, sillä hevoset olivat hikoilleet paljon. Hevosten hoidon jälkeen päätimme siirtyä Noran kanssa lyhyelle evästauolle taukohuoneeseen.
--
Vision oli ollut maastolenkillä superenerginen. Ihme että se edes pystyi menemään niin kovaa tuon möhömahansa kanssa. Ori oli hionnut reissussa aika reippaasti, joten huuhtelin sitä hieman pesarissa, jonka jälkeen vein orin Erikin kanssa samaa matkaa ulos. Olin luvannut jäädä auttamaan Erikiä loppupäiväksi tallihommissa, joten nyt oli hyvä hetki siirtyä taukohuoneeseen tauolle. Itselläni oli kamala nälkä ja kaivoin evääni jääkaapista. Olin aamulla tehnyt kotoa lähtiessä mukaani sämpylän, jota Erik tuijotti hieman liiankin intensiivisesti. "Lakkaa haaveilemasta mun sämpylästä! Syö se omas", naurahdin ja Erik katsoi minuun muka paheksuvasti, mutta virnisti nopeasti ja alkoi syödä omia eväitään.
--
Vaikka tuijotin sämpylääni kuinka surullisesti tahansa se ei muuttunut herkullisemmaksi. Hyväksyin sen lopulta ja sain viereeni istumaan jotain parempaa kuin sämpylä, nimittäin Noran. "No Mistä haluaisit puhua? Sanoit aiemmin aamulla että sulla jotain asiaa", Nora avasi suunsa. "Oon tässä miettiny että nyt, kun koulutkin alkoi, niin uskallanko kysyä Kaisulta hieman vapautusta tallitöistä? Kuitenkin kun vika puoli vuotta kyseessä ja haluaisin oikeasti panostaa kouluun." "Kysy ihmeessä! Kyllä mä uskon että Kaisu voi vähentää sun työvuoroja ja palkata mahdollisesti lisäapua", Nora kannusti. "Toivottavasti... On vaan kauheen pettävä olo, vaikka ihan ymmärrettävää syyhän tää on", selitin. "Kaisu ymmärtää ihan varmasti", Nora sanoi. "Varmaan." Silti minulla oli todella syyllinen olo, että takiani joudutaan palkkaamaan mahdollisesti lisää henkilökuntaa. Toisaalta vuoden vaihteessa se olisi tehtävä kuitenkin.
--
"Ellehän on auttanut sua joskus tallihommissa, se varmaan mielellään vois tehdä yksinkin jotain vuoroja", sanoin Erikille ja vilkaisin tätä. Tiesin että Elle tekee tallihommia mielellään ja tälle varmaan kelpaisi palkaksi ihan vain pieni alennus tallivuokrissa tai jotain. "Joo voishan sitäkin ehdottaa", Erik sanoi sitten hymyillen. Itsekkin olisin voinut tarjoutua tekemään jotain tallihommia, muttakun minullakin on nyt lukion viimeinen vuosi. Olin venyttänyt koulun neljään vuoteen ihan sen takia, että olisi enemmän vapaa-aikaa ja saisin käytyä koulua kaikessa rauhassa. "Ainii Erik, arvaa mitä", sanoin lopulta arvoituksellisesti ja katsoin liehuvahiuksista poikaystävääni hieman pää kallellaan. "No mitä?" tämä kysyi samalla kun ahtoi suutaan täyteen sämpylää. "Mulle tulee toinen hevonen", sanoin sitten ja odotin Erikin reaktiota. Tämä ei selvästikkään heti tajunnut mitä sanoin mutta katsoi sitten minuun yllättyneenä. "Mikset aikasemmin kertonu? Mimmonen?" tämä kysyi innoissaan ja katsoi minuun hymyillen. "Muistatko sen Kenon mistä oon kertonut. Mun vanhempien tutun vanha suokki jolla opettelin ratsastamaan. Sen omistaja joutuu luopumaan siitä terveydellisista syistä ja se tarjos sitä mulle", selitin nopeasti ja jatkoin: "En mä voinut kieltäytyäkkään."
--
"Onks kaikki asiat jo järjestelty, tai siis millon se tulee tänne?" Kyselin. Toisen hevosen ottaminen oli jotain mitä osasin odottaa Noralta ennen pitkää. "Kaikki on hoidettu, vielä en tiiä tarkkaa päivää millon Keno muuttaa tänne, mutta ihan lähiaikoina", Nora vastasi. "Vähänkö siistiä! Iloinen jälleennäkeminen", intoilin, pyyhin sämpylästä jääneet murut housuihini ja halasin Noraa. "Tuleehan Kenon myötä vähän lisähommaa ja alkaa vika lukiovuosi painaa päälle, mutta enköhän mä selviä", Nora tuumaili. "Ja jos meijän suunnitelmat onnistuu niin saat varmaan Ollista innokkaan apulaisen. Sillä kun tuskin on parempaa tekemistä lähiaikoina", naurahdin miettiessäni kaveriani, joka oli harvinaisen onneton opiskelupaikan tai työpaikan saamisen suhteen.
--
"Tulee kolmen suokkiputen täyteinen vuosi, onneks tosiaan Olli auttaa Mekun kanssa", naurahdin vielä ja katsahdin Erikiin. "Et sit kiinny siihen liikaa", Erik sanoi vitsaillen ja katsoi minua muka vakavissaan. Virnistin tämän puheille ja istuin sohvalle nojaten selkäni selkänojaan. "Älä pelkää, ei se oo mun tyyppiä", naurahdin ja Erik istui sohvalle viereeni. Olin juuri antamassa Erikille pusun poskelle, kun tallihuoneen ovi pamahti auki ja sisään asteli tuohtuneen näköinen Rose. "Mitä teki siin tuijotatte?" nainen tiuskaisi ja mutisi sitten englanniksi jotain mitä en ehtinyt kuulemaan. "Onks kaikki hyvin?" kysyin Roselta hieman huolestuneeseen sävyyn ja vastaukseksi sain vain tuohtuneen silmien pyöräytyksen. Jokin oli selvästi saanut tämän huonolle tuulelle, siis tavallista huonommalle tuulelle. Tämä nappasi jääkaapista mukaansa jonkun rasian ja jatkoi sitten matkaansa ulos.
--
Odotin oven sulkeutumista ja avasin sitten suuni katsoen vakavasti Noraa kohti. "Rosesta puheenollen", aloitin ja yskäisin. "Kuulin yks päivä vahingossa jotain, mitä mun ei ehkä olis pitäny." "Häh?" Nora näytti samanaikaisesti huolestuneelta, hämmästyneeltä ja uteliaalta. "Olin menossa pihatolle ja kuulin, kun Rose puhui ja purki ajatuksiaan Liljalle. Ei siinä muuten mitään, mutta Rose puhui menneisyydestään ja ne ei ollu mitään kevyitä juttuja ne."
Samassa huoneen ovi kävi taas ja käännyin äkkiä katsomaan ovelle. Melli asteli ärtyneen näköisenä sisälle ja suuntasi hakemaan eväitään. "Mitä sä oikein kuulit?" Nora kysyi hiljaisella äänellä. "Ensinnäkin, että Rose oli..." Huomasin Mellin kääntyvän meihin päin, joten jatkoin lähes kuiskaamalla:"... istunut vankilassa, Lontoossa. Sain käsityksen, että se liitty jotenkin johonkin mieshenkilöön. Kenties pahoinpiteily tai jotain."
--
"Hui", sanoin hiljaisella äänellä ja aivoissani alkoi heti raksuttaa mitä villimpiä ajatuksia. "Tuskin se on mitään sellast hirvee vakavaa, ei Kaisu sitä muuten ois tänne ottanut", sanoin lopulta ja katsoin Erikiin huolestuneesti. "Tuskin... tai sit Kaisu ei tiiä ollenkaa", Erik totesi. Se oli kyllä totta, jos itse olisin ollut vankilassa, tuskin haluaisin sitä kaikille toitottaa. Melli vilkaisi meitä nopeasti huoneen toiselta puolelta, moikkasin tätä nopeasti ja sitten tyttö jatkoi matkaansa ulos huoneesta. "Onhan se Rose aika erikoisen olonen persoona, varmaa ollu rankka nuoruus", mutisin vielä ja nojauduin sitten Erikiin ja suljin silmäni. Tuskin se Rose mitenkään paha ihminen on, varmaan vain tehnyt huonoja valintoja tai jotain.
//Siis! Vitsi mikä tarina! Lopussa tuli sellanen huuu olo ja vatsassa muljahti, vaikka ite oonkin täysin tietoinen Rosen menneisyydestä hahmon luojana! Niin jännää, tästä tulee mahtavaa! ~W |
|
Ja ikäännytin nyt Visionin 5-vuotiaaksi, niin saa sitten ikääntyä jatkossa ainakin vähän realistisemmin. Pystyy tarinoimaan monipuolisemmin kun ori on vähän vanhempi. 
Paranemisia Noralle ja innolla odotan suhteen kehittymistä <3 // Kaisu 
Tosi kiva tarina! <3 // Kaisu