Tinjan hoitokirja

kursivoitu teksti = ajattelu

14.1.2017

Ilmassa kipristeli pieni pakkanen. Lumi narskui jalkojen alla kun kävelin tallitietä pitkin Newerraan. Mahtaakohan paikka olla paljonkin muuttunut viime kerrasta, onhan siitä jo pitkä aika kun siellä viimeksi kävin. Kuljin tietä pitkin pientä tarhaa kohti, jonka toisessa päädyssä näkyi olevan pieni, punainen lato. Onkohan tuo se minipihatto, jossa Tinja asustelee? Lähemmäs päästyäni huomasin aavistukseni osuneen oikeaan: aidan reunalla seisoi kolme pientä ja pörröistä ponia, jotka katsoivat tarkkaan kulkijaa. Yksi poneista oli mustankirjava, toinen näytti liinakolta ja kolmas oli ruunikko.
-Tuo yksi ponihan on Tinja, huudahdin innoissani kun tunnistin uuden hoitoponini.
Se näytti juuri niin suloiselta kuin se näytti myös tallin nettisivuilla: pieni ja pörröinen. Kiihdytin hieman vauhtiani, sillä halusin päästä jo tervehtimään ponia. Päästyäni sen luokse se tuli heti haistelemaan hanskojani ja kaksi muuta ponia heti perässä.
-Oletko sinä siis se Santra? kysyin mustankirjavalta shetlanninponilta.
Se heilautti päätään ikäänkuin myöntämisen merkiksi. Eli tuon liinakon on siis pakko olla Peppi. Onpa sekin suloinen tapaus!

Rapsuttelin poneja hetkisen ajan ja suuntasin askeleeni sitten tallipihaa kohti, jossa vastaani tuli tallin omistaja Kaisu.
-Hei Melli ja tervetuloa takaisin Newerraan, hän tervehti iloisesti työntäessään kottikärryjä. -Taisitkin jo nähdä Tinjankin tullessasi tallille?
-Joo, se on kyllä syötävän suloisen näköinen. Ajattelin käydä sen kanssa pienellä kävelyllä, minne minun kannattaisi mennä? vastasin.
-Tuosta suuremman pihaton oikealta puolelta lähtee polku, joka vie järven rantaan. Siellä voisi olla mukava käpsytellä näin kivalla ilmalla. Jäälläkin voi tietty käydä kävelemässä, mutta siellä tuulee melko paljon!
-Ok, kiitos neuvoista, kiitin Kaisua ja jatkoin matkaa suuremmalle pihatolle.
Siellä olisi kuulemma pieni vintti, jonne voisin viedä tavarani ja varustehuoneesta ajattelin napata mukaani riimunnarun kävelylenkkiä varten.

Vietyäni tavarani menin minipihattoon hakemaan Tinjaa. Viheltelin poneja astuessani pihattoon ja pian ympärilläni oli taas kolme karvaista kaveria. Astelin hieman ilkikurisen näköisen Tinjan luokse, joka juuri kun olin saamassa otteen ponin riimusta kääntyi 180 astetta ympäri ja laukkasi karkuun hurjien pukkien saattelemana. Pahus! Pian se kuitenkin rauhoittui ja tuli luokseni rapistellessani taskussa olevaa karkkipaperia ja sain ponin kiinni.
-Hieeeno tyttö, kehuin Tinjaa.
Ottaessani Tinjaa ulos pihatosta myös Peppi ja Santra yrittivät tunkea mukaan, mutta sain ne onneksi pysymään pihaton puolella.

Kävelimme Tinjan kanssa kohti järveä Kaisun neuvomaa polkua pitkin.
-Onpas täällä kaunista, harmi kun ei tullut kameraa mukaan, puhelin puoleksi Tinjalle, puoleksi itselleni. -Olet kyllä suloinen poni, meistä varmasti tulee hyvä kaksikko!
Tinja pärsähti innoissaan, sekin oli samaa mieltä. Järven rantaan saavuttuani alkoi tuulemaan, mutta menimme silti kävelemään jäälle. Eihän yksi pieni tuuli voi meitä lannistaa! Jäällä lunta oli yllättävänkin paljon, välillä melkein polveen asti. Äkkiä Tinja pysähtyi, se näki jotain ja pian minäkin näin sen: ratsukko laukkasi huimaa vauhtia jäällä! Hevonen oli liinakko upean harjan kera ja näytti suomenhevoselta, joka se olikin. Upean liinakon selässä istui mustatukkainen tyttö. Vau, mikä hevonen! Huomattuaan meidät ratsastaja hiljensi vauhtia ja tuli käymäjalkaa luoksemme.
-Moi, kukas sinä oot? ratsastaja kysyi. -Niin ja mä oon siis Eleonora, sano vaan Nora, hän jatkoi.
-Olen Melli, Tinjan uusi hoitaja. Ennen Tinjaa hoidin Sinttiä, kimoa tupsujalkaista ponia.
-Aivan, Kaisu taisikin mainita jotain sen tapaista ennen kuin lähdin ratsastamaan. Tämä hevonen on muuten Virmalan Vision, eli Vision. Se on minun omani. Kävelläänkö yhdessä takaisin tallille?
-Se on kyllä todella upean näköinen hevonen, varsinkin tuo harja on niin ihana! Miksipäs ei, vastasin.
Paluumatka tallille meni nopeasti meidän rupatellassa ja tutustuassamme toisiimme. Kälätyksemme kuului varmaan järven toiselle puolelle asti päästessämme vauhtiin jutuissamme.

Tallille saapuessamme vein Tinjan takaisin pihaton puolelle, jossa toiset ponit ottivatkin sen mielellään vastaan. Vein riimunnarun takaisin pihaton varustehuoneeseen ja hain varusteeni. Päätin mennä käymään vielä tuvassa, joka oli minipihaton vieressä. Siellä olikin paljon porukkaa ja monta tuntia vierähti hetkessä tutustuessa porukkaan ja jutellessamme kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Sain myös itselleni kaapin ja avaimen. Lopulta oli pakko lähteä takaisin kotiin, jotta en missaisi illan viimeistä bussia. Olipas mukava päivä, ajattelin kotimatkalla istuessani bussin takapenkillä puoliunessa Mikael Gabrielin Älä herätä mua unesta -kappaleen soidessa kuulokkeista. Miten hyvin nämä sanat sopivatkaan tähän päivään. Niin ihana olla takasin Newessä!


Mahtava tarina! Tervetuloa vielä, ihanaa saada sut porukkaan mukaan! Ja oikeassa olet, miniponit on tosi suloisia <3 Odotan jo innolla mitä kaikkea keksit tarinoida niistä! Ps, meidän hullunhauskasta seurasta pääsee nauttimaan vielä lisää whatsappryhmässä, johon voi liittyä lähettämällä minulle numeron. // Kaisu

kursivoitu teksti=ajattelu

19.1.2017
Satulassa

Tänään tekisin sen, ensimmäistä kertaa ratsastaisin Tinjalla! Jo pelkkä ajatus ensimmäisestä ratsastuksesta hoitoponillani sai minut hykertelemään itsekseni. Suupielet kaartuivat väkisinkin ajatellessani sitä. Toivottavasti Tinja ei temppuilisi niin paljon kun viime tunnilla, jossa talutin sitä.

Katsoin ranteestani kelloa, viisarit tuntuivat suorastaan matelevan eteenpäin. Lukion äidinkielen opettaja paasasi argumentaatioanalyysista, mutta en voinut keskittyä opetukseen ollenkaan, niin innoissani olin. Pariin kertaan opettaja joutui huomauttamaan minua, mutta en siitä välittänyt. Lopulta kellon tullessa kaksi lähdin niin nopeasti luokasta, että kaverinikin ihmettelivät mikä minulla on.
-Mentäiskö kahville, mulla olis niin paljon kaikkea kerrottavaa? Eräs kaverini kysyi tunnin kuluttua kävellessämme rappusia alas.
-Joo mennän, tuu säkin Melli! toinen kaverini innostui.
-Sori meen tallille, joku toinen kerta! Menkää te kahdestaan, huikkasin ennen kuin hyppäsin bussiin, joka juuri kaartoi pysäkille.
-Miksiköhän sillä noin kiire oli, kyllähän se talleilla tykkää mutta ei se yleensä ihan noin innoissaan ole...? he jäivät miettimään, mutta en jaksanut välittää.
Eivät he muutenkaan kovinkaan välittäneet hevosharrastuksestani. Bussissa laitoin kuulokkeet korvilleni ja Spotifystä musiikin soimaan. Bussin rauhallinen tärinä sai minut melkein nukahtamaan, mutta havahtuin onneksi juuri ajoissa: Newerran pysäkki!

Tallilla menin heti ensimmäisenä tervehtimään Tinjaa ja vein sen pilttuuseen jo valmiiksi, sitten menin hakemaan ponin harjat ja varusteet varustehuoneesta. Varustehuoneessa vastaani tuli Oula, joka oli menossa ratsastamaan hoitohevosellaan Hanilla. Hani on ihana, rautias suomenhevostamma. Hän kysyi minua mukaan, mutta jouduin kieltäytymään hänen ehdotuksestaan, koska hän oli menossa pellolle ratsastamaan. Itse ajattelin suunnata maneesiin, koska en ollut koskaan ennen ratsastanut vielä Tinjalla ja en vielä tiennyt mitä kaikkia temppuja se keksiikään tehdä, sillä se on välillä melko haastava ratsastaessa.

Haettuani varustehuoneesta Tinjan harjojen lisäksi ponille kuuluvan punamustan satulan punaisella satulahuovalla, mustat suitset turvan päällä olevalla karvapehmusteella sekä suojat etujalkoihin ja punaiset pintelit takajalkoihin menin takaisin Tinjan luokse. Se odotti jo innoissaan harjausta, koska siitä nauttii. Harjasin Tinjan huolellisesti jokaisella harjalla ja putsasin kaviot. Harjasin myös harjan ja hännän ja tein otsikseen letin ja harjaan verkkoletin. Letitin myös hännän, Tinja oli oikein kiltisti. Hoitamisen jälkeen laitoin ponille ja itelleni varusteet päälle ja lähdimme kävelemään maneesia kohti.

Maneesi olikin aivan tyhjillään, joten saimme olla kaikessa rauhassa. Säädin jalustimet sopivan mittaisiksi, kiristin satulavyön ja sitten nousin selkään. Toivottavasti Tinja on nyt kunnolla. Tinjan selkä oli ihanan pyöreä ja leveähkö, ja sen satula oli oikein mukava istua. Alkukäyntien aikana tein paljon ympyröitä ja kaikkea mitä mieleen tuli, jotta sain ponin heräteltyä ja se ei keksisi alkaa temppuilemaan. Ravissa tein paljon ravi-käynti-ravi-siirtymisiä, joilla sain Tinjan tosi hyvin kuulolle. Tinjalla tuntui olevan ihanan tasainen istua myös alas. Kaikki oli sujunut hyvin, kunnes tuli laukan vuoro. Kun annoin kulmassa laukkapohkeet, Tinja teki pukin ja kiihtytti nopeaan, tikittävään raviin. Kokeilin pari kertaa uudestaa ja tein mahdollisimman selkeät avut, mutta en vain saanut laukkaa nousemaan. Otin sitten käyntitauon, jotta rauhoittuisimme molemmat ja sen jälkeen yritin uudestaan, nostaen laukan tällä kertaa käynnistä, en ravista. Silloin Tinja nosti heti laukan ilman kuin mitään ongelmia ei olisi ollutkaan.
-Hyyvä, hieeno tyttö, kehuin Tinjaa.
Nostin laukan vielä toiseen suuntaan, ja aloin sitten ravailemaan loppuraveja. Annoin ponille pidemmän ohjan, jotta se voisi venyttää eteen-alas. Tinja pärski tyytyväisenä, ensimmäinen ratsastus Tinjalla meni tosi hyvin! Ehkäpä ensi kerralla voisimme mennä maastoon tai kokeilla pieniä esteitä! Loppuravien ja -käyntien jälkeen kehuin Tinjaa ja tulin alas selästä. Tinja yritti heti kerjätä herkkuja, ja olihan minun sille pieni näkkärinpala annettava, niin hyvin se oli ollut. 

Pihattoon palattuamme riisuin Tinjalta varusteet ja harjasin sen pikaisesti läpi. Laitoin sille myös fleeceloimen selkään, koska se oli hionnut hieman satulan kohdalta, kaulalta sekä ryntäiltä. Sitten päästin sen pilttuusta muiden ponien luokse, jotka sitä olivat jo odottaneetkin. Sen jälkeen vein varusteet takaisin paikoilleen satulahuoneeseen ja pesin samalla suitsista kuolaimet. Ennen lähtöä odotellessani äitiäni hakemaan menin vielä takaisin minipihattoon Tinjan luokse ottamaan selfietä sen kanssa. Eihän siitä mitään tullut kun poni yritti syödä puhelimeni, mutta muutama ihan mukiinmenevä kuvakin tuli. Lähetin yhden kuvista Newen WhatsApp-ryhmään: “Ensimmäinen ratsastus Tinjalla takana, meni tosi hyvin! Ihan huippu poni♥”

Ihana, iloinen ja innokas tarina ja Melli! Kivaa, että olet noin kovin tykästynyt pikku poninkutaleeseen <3 Newessä voikin tosi monena päivänä ratsastaa hoitsulla, kun tunteja ei ole kovin paljoa =) Vauhikkaita ratsastushetkiä jatkoonkin! // Kaisu

kursivoitu teksti=ajattelu

19.3.2017
Peltorallia

Tinjan karvainen olemus oli saanut kuurapeitteen kylmän pakkasyön aikana. Pörröinen poni katseli korvat hörössä aidan raosta tielle päin kun kävelin tallille. Ajattelin tulla viettämään hiihtoloman melkein viimeistä päivää tallille. Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta eikä pilviä ollut näkyvissä lähimaillakaan. Pakkasta oli -15 astetta, mutta se ei haitannut kun aurinko silti lämmitti jo jonkin verran.

Paun ihana aprikoosin värinen villakoira Bambi juoksi innoissaan luokseni saapuessani tallille. Perässä juoksi itse koiran omistaja, Pau. Bambi oli karannut sisältä Paun avatessa vahingossa oven eikä hän ollut ehtinyt pukea edes kunnon vaatteita päälle juostessaan koiran perään. Tytöllä oli päällään vain yövaatteet ja ainakin viisi numeroa liian suuret kengät jalassa.
-Lähtisitkö minun ja Tinjan seuraksi maastoon? kysyin tytöltä.
-Joo, tottakai, vaihdan vain vaatteet ja tulen sitten! tyttö vastasi innoissaan.
-Kiva juttu! Menen hoitamaan jo Tinjaa. Millä ponilla ajattelit tulla, voisin ottaa sen jo valmiiksi kiinni?
-Voisin tulla Pepillä, se tarvitsee lisää liikuntaa kun sillä ei vielä ole hoitajaa, Pau vastasi
-Ok, nähdän kohta!
Kiva päästä tutustumaan tuohonkin tyttöön paremmin! En ole sitä vielä nähnyt vaikka se täällä pyöriikin kuulemma tosi paljon.

Laitoin ponit pilttuisiin kiinni ja hain sitten harjat. Pau olikin jo sillä välin ehtinyt vaihtaa vaatteet ilmestyä ponien luokse pinkeissä vaatteissaan. Harjatessamme poneja ja samalla jutellessamme päihimme pälkähti hullu idea: ajattelimme mennä ilman satulaa ratsastamaan läheiselle pellolle! Epäilin aluksi hieman Paun päästä lähtöisin olevaa ideaa, mutta pienen taivuttelun jälkeen suostuin ideaan. Eihän se haittaa vaikka tippuisikin, koska on niin paljon lunta ettei se käy kipeää eikä ponit jaksa kauas karata sellaisessa hangessa.

Harjauksen ja varustamisen jälkeen menimme ponien kanssa tallipihalle ja nousimme selkään. Tinjan pyöreä ja pörröinen selkä lämmitti peppua mukavasti pakkasella. Annoimme ponien kävellä rentoa käyntiä vapain ohjin pellolle mennessä. Sinne saavuttuamme kävelimme ensin pellolla hetken ja siirryimme sitten raviin. Lunta oli poneilla polviin asti, mutta se ei niitä haitannut. Nekin tuntuivat olevan yhtä innoissaan kuin mekin peltorallitteluista. Ponit painelivat mielissään menemään pitkin peltoa. Ensimmäiset laukkapätkät sujuivat hyvin innostuneiden ponien kanssa. Lopuksi päätettiin ottaa pellon päästä päähän pikku laukkakisa, ja pitihän se arvata että silloin viimeistään jotain käy kun kaikki oli sujunut niin hienosti. Laukka nousi hienosti, mutta kun Peppi pääsi menemään Tinjan ohi se suuttui hirveästi ja lähti kunnon pukkilaukkaa Pepin perään. Parin ensimmäisen, pienemmän pukin ajan pysyin vielä kyydissä, mutta sitten Tinja heitti takapäänsä niin korkealle ettei ollut mitään mahdollisuutta pysyä selässä ilman satulaa ja lensin komeassa kaaressa maahan. Vasemmasta kädestäni kuului kamala rusahdus, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota kun siihen ei sattunut ollenkaan. Naurahdin hieman, nousin ylös ja lähdin kävelemään Paun luokse joka oli saanut jo Tinjan kiinni.

Noustessani takaisin selkään käteeni alkoi sattua todella paljon enkä voinut käyttää sitä ollenkaan ilman todella kovaa kipua. Otin hanskan pois ja ehdin nähdä ranteeni olevan vääntynyt aivan epäluonnolliseen astentoon ja se oli turvonnut kaksinkertaiseksi. Sitten koko maailma musteni.

Avasin silmäni ja näin valkoisen katon. Myös seinät olivat valkoiset, lattia harmaa. Sänkyni vieressä oli tuoli, jossa äiti istui. Oliko tämä taivas vai mikä? Huoneen ovi aukesi ja sisään astui valkopukuinen sairaanhoitaja. Aivan, sairaala! Hoitaja kertoi, että ranteeni oli murtunut ja se oli pitänyt leikata ja kipsata. Kipsi tulisi koristamaan kättäni kuukauden ajan. Sairaanhoitajan poistuttua Pau ja Kaisu saapuivat huoneeseen.
-Vai että sellaiset peltorallittelut. Onneksi ei pahemmin käynyt ja voithan sää Tinjaa hoitaa kipsi kädessäkin, Kaisu sanoi hieman huvittuneena.
-No joo, olipahan reissu! Miten Pau sai raahattua mut tallille sieltä pellolta? kysyin ihmeissään. Pauhan on niin pieni ja sillä oli kaksi poniakin huolehdittavana maatessani maassa pyörtyneenä.
-Soitin äidille ja se haki sut autolla. Näytit muuten aika hauskalta kun liu´uit Tinjan selästä alas nähtyäsi kätesi, Pau selittii nauraen. Milloin mennään uudestaan maastoon?
-Katsotaan sitten kun saan kipsin pois kädestä, vastasin huvittuneena Paun innokkuudesta. Kunhan pääsen sairaalasta mun on kyllä pakko päästä katsomaan Tinjaa!
-Se odottaa sua jo innoissaan kun se saa sulta aina porkkanaa ja rapsutuksia, Kaisu vastasi.
-No nyt se tulee saamaan niitä ekstrapaljon kun en voi muutakaan tehdä, nauroin. Mutta miten nyt mun Tie tähtiin-kisojen osallistumisen käy? huolestuin muistaessani kilpailut. En halua jättää niitä kesken, kiipeän selkään vaikka kipsi kädessä!
-Noh, katsotaan sitä sitten kun pääset taas tallille… Kaisu vastasi.
-Eli huomenna, niin tehdään!
-Pakko kai sut on kisoihin päästää, ei sua saa mikään pideltyä, Kaisu naurahti. Kunhan lupaat olla varovainen!
-Joo joo tottakai lupaan lupaan!
Ehkä kaikki sittenkin menee ihan hyvin vaikka tuo kipsi koristaakin kättäni jonkin aikaa. Huomenna pääsen taas Tinjan luokse!

//käykö tämä tammi-, helmi- ja maaliskuun haasteeseen?


Ohoh nyt oli hurjaa menoa! =D Paulla on aina mahtavia ideoita (; Hauska tarina, vaikka hurjasti kävikin - ja onneksi ei pahemmin. Ja kyllä tämä käy sekä kuukauden haasteeseen että omaasi! Päivittelen uusia haasteita sinne niiden töpöön (; // Kaisu

kursivoitu teksti=ajattelu

5.4.2017
Tamma isolla T:llä

Tallipihalla ei näkynyt muita kuin tarhasta karannut Tinja tullessani tallille. Kaisu oli lähtenyt kaukana olevalle myyntitallille Veetin kanssa etsimään Newerraan uutta tuntihevosta. He olivat olleet siellä koko päivän, ja ilmeisesti he olivatkin löytäneet jonkin hevosen, joka muuttaisi Neween jos se läpäisisi ostotarkastuksen! Hevonen kuulemma olisi vielä melko raaka ja huonotapainen, mutta eiköhän siitä koulita kelpo tuntihevonen kun se saapuisi tänne. Kiva saada Newerraan uutta verta Dongon lopetuksen jälkeen, ehkä se auttaisi pääsemään siitä helpommin ylitse.

Tinjasta näki jo kauas, että se on tänään todella tammamaisella päällä eikä anna helposti periksi missään. Sen katse oli täynnä tulta ja tappuroita ja tuntui, että se syöksisi tulta kidastaan kuin lohikäärme, jos sitä päin erehtyy katsomaankaan. Ehkäpä sillä oli kiima alkamassa näin kevään tullen, sillä silloin monesti tammat muuttuvat käytökseltään jopa kuin ihan eri hevoseksi?

Saatuani Tinjan viimein kiinni jahdattuani sitä ainakin puoli tuntia vein tamman tallin seinustalla olevalle hoitopuomille. Oli niin kaunis ilma ja aurinko lämmitti seinustaa niin ihanasti, että ajattelin hoitaa Tinjan siinä. Ponista irtoavaa talvikarvaakaan ei tarvitsisi sitten kerätä pois pihatosta vaan pikkulinnut tulisivat hakemaan sen pesää rakentaessa lämmikkeeksi pikku poikasia varten. Jätin Tinjan puomille siksi aikaa, kun hain sen harjat ja varusteet, ja siinä ajassa se oli ehtinyt saada itsensä irti puomista ja oli nyt tekemässä tuttavuutta taukotuvan oven edessä istuvan Monni The Sohvan Valtias -tallikissaan. Monni ei tuntunut Tinjan tutustumis yrityksistä paljoa välittävän, vaan se raapaisi Tinjaa turvasta äkäisesti ennen kuin ehdin kissaa sanoa ja oli helpottunut kun tulin hakemaan kiusankappaleen pois sekä päästämään itse kissan taukotupaan, tietenkin valloittamaan sohvan.

Tinjan turpaan tuli pieni vekki Monnin raapaisusta, joten aloin sitten puhdistamaan sitä saatuni ponin takaisin hoitopuomille. Sidoin tamman erityisen huolellisesti kiinni, jotta se ei enää pääsisi irti sillä aikaa, kun kävin tekemässä betadine-liuosta haavan puhdistamista varten. Puhdistin haavan huolellisesti ja harjasin sitten Tinjan huolella, vaikka poni ei tänään tuntunut siitä tykkäävän toisin kuin yleensä. Kaviotkin sain puhdistettua pienen vänkäämisen jälkeen ja aloin sitten varustaa ponia metsälenkkiä varten.

Ensin käärin kiukkuisen tamman kaikkiin jalkoihin sen kirkkaanpunaiset pintelit, josta ei tosin meinannut tulla mitään kun poni yritti koko ajan liiskata sormeni tai varpaani sen kavioiden alle, mutta sain lopulta pintelit laitettua kaikkiin jalkoihin ilman litistyneitä ruumiinosia - yksi vielä pari viikkoa kipsissä oleva murtunut ranne riittää hetkeksi. Pinteleiden jälkeen laitoin Tinjalle selkään sen satulan ja kävin hakemassa taukotuvan sohvalta Monnin kanssa melkein sulassa sovussa makoilevan Erikin satulavyön kiristystä varten kun en sitä voi kipsini takia kiristää itse. Erik häipyi satulavyön kiristyksen jälkeen pian takaisin taukotupaan muutaman sanan vaihtettuaan kanssani ja puin sitten itselle kypärän ja muut ratsastuskamat päälle ennen kuin suitsin Tinjan. Saatuani edelleen tulta syöksevää lohikäärmettä muistuttavalle tammalle päähän sen turparemmittömät, punaisella otsapannalla varustetut suitset olimme viimein valmiita lähtemään. Irrotin Tinjan hoitopuomista, otin riimun sen kaulalta pois ja nousin ponin selkään.

Suuntasimme kulkumme tien minipihaton ja tallin välistä tielle ja sen yli tien toisella puolella alkavalle metsäpolulle. Metsässä oli ihanan rauhallista ja Tinjakin malttoi rauhoittua hetkeksi kävelemään nätisti eteenpäin ilman temppuiluja. Metsässä oli jo ihanan keväistä: maa oli jo lähes kokonaan sulanut, muutamia kinoksia näkyi siellä täällä. Linnut lauloivat kauniisti puissa ja aurinko paistoi niiden välistä lämmittäen mukavasti, mutta ei silti häikäissyt silmiä. Käveltyämme syvemmälle metsään nostin ravin ja ravailimme metsäpolkua eteenpäin nauttien ihanasta ilmasta. Olin jo unohtanut Tinjan pahantuulisuuden, mutta muistin sen yhtäkkiä varsin hyvin kun huomasin istuvani ponin satulan sijasta sen kaulalla Tinjan pukin johdosta. Mitäköhän tultasyökseviä pikkuponeja syöviä vihreitä miehiä se taas suloisilla silmillään näki? Hetken käveltyämme otimme laukkaa, ja Tinja ampaisi eteenpäin kuin rasvattu salama. Aluksi nautin kyydistä ja annoin ponin mennä, mutta kohta alkaessani pidättämään ponia se alkoi pukitella ja kiihdytti vain vauhtiaan. Pysyin onneksi juuri ja juuri hurjassa menossa mukana ja jonkin matkan päästä Tinja alkoi viimein kuunnella ja sain hiljennettyä vauhtia ja siirryttyä käyntiin.

Olimme saapuneet Tinjan ryöstäessä pienelle metsäaukiolle, ja Tinja näki muka taas jotain tyhmää ja alkoi hyppiä pystyyn. Se selvästikin yritti tehdä kaikkensa saadakseen minut tänään lentämään selästään, mutta nyt ei ollut varaa tippua keskellä metsää ja pahimmassa tapauksessa ranteeni murtuisi vielä pahemmin. Sain onneksi ponin taltutettua ja pääsimme sitten jatkamaan matkaa. Loppumatkan Tinja oli yllättävän kiltisti, pari pikku pukkia se heitti mutta se siinä.
Saavuimme takaisin tallille pari tuntia lähdön jälkeen, yhtenä ratsukkona ja ilman murtuneita luita eli kaikki hyvin siis. Tinjakin oli rauhoittunut ja alkoi olla taas enemmän oma itsensä, sillä oli ilmeisesti alkavan kiiman lisäksi ollut tosi paljon virtaa niin se oli ollut siksi super vaikealla tuulella ratsastaessa ja hoidettaessa. Hoidin Tinjan taas hoitopuomilla ja silloin tammasta kuoriutui taas se pieni ihana Tinjaseni jonka minä tunnen parhaiten. Se oli tosi hellyydenkipeä ja nautti rapsutellessani sitä. Erityisen mukavalta tuntui, kun rapsutin sitä päästä, leuan alta. Silloin ponin alahuuli venyi pitkälle ja kerjäsi lisää rapsutuksia.

Pitkän rapsuttelu- ja hoitotuokion jälkeen vein rauhoittuneen ponin takaisin tarhaansa syömään heiniä Santran, Pepin ja tallille jokin aika sitten muuttaneen Samin kanssa. Vein ponin varusteet ja harjat takaisin omalle paikalleen ja menin sitten sanomaan heipat Tinjalle. Annoin sille palan porkkanaa, suikkasin suukon ponin karvaiselle otsalle saaden samalla huuleni täyteen irtoavaa talvikarvaa ja lähdin sitten kävelemään tietä pitkin bussipysäkkiä kohti Tinjan tuijottaessa tarhasta perääni niin pitkään kuin se vain näki minut.

//haaste!!

Hahaa hauska temppu-Tinja! Ei päästänytkään helpolla tänään 8) Ihanaa, kun kirjotat sille sen luonnetta niin hyvin auki - itselleni luonteiden tuominen tarinoihin on niin vaikeaa ja siksi haastavammat hevoset jää helposti etäisiksi. Onneksi sä tuot Tinjasta sen parhaat puolet esiin <3 Haaste suoritettu! // Kaisu

kursivoitu teksti=ajattelu

8.4.2017
Kuin uitettu koira

Sain houkuteltua parhaan kaverini Bertan mukaan tallille hoitamaan Tinjaa kanssani. Bertta on minua kaksi vuotta nuorempi, ennen tosi innokas heppatyttö mutta ei ole ratsastanut muutamaan vuoteen koska hänen innostuksensa hevosharrastukseen oli loppunut. Olin yrittänyt monet kerrat saada hänet mukaani.
"Tuu nyt mukaan, ei sulla oo mitään menetettävää! Ja voithan sä innostua uudestaan hevosista jos tuut mukaan," olin selittänyt Bertalle niin monet houkutellessani häntä mukaan. "Ja sun on ihan pakko nähdä Tinja, se on niin suloinen nappisilmä! Rakastut siihen heti ensisilmäyksellä, sen voin luvata."
"No okei, Tinjan takia voin tulla, onhan mun pakko nähdä se livenäkin kun se on niin suloinen kuvissa ja videoissa joita siitä aina laitat mulle snäpissä," tyttö vastasi vihdoin myöntävästi kysyessäni häntä jälleen kerran mukaan. "Mutta vain tämän kerran," hän jatkoi kuitenkin.
"JES! Nähdäänkö siinä Newen pysäkillä tänään joskus puoli kolmen aikaan?"
"Joo, ei mulla oo muutakaan tänään" tyttö vastasi ja laittoi hymyilevän emojin viestin perään.
"Sovittu, mä tuun suoraan keskustasta sitten. Mut mun pitää nyt mennä että ehdin leffaan!" vastasin ja suljin puhelimen.

Tutut Mikael Gabrielin biisin sanat soivat kuulokkeistani istuessani hiljaa köröttelevässä bussissa kohti Newerraa. Ulkona oli jälleen kerran ihanan keväinen ilma, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Kohta pitäisi jäädä bussista, joten suljin Spotifyn ja tungin kuulokkeet laukkuuni. Painon stop-nappulaa ja bussin pysähtyessä tutulla Newerran pysäkillä hyppäsin pois kyydistä. Bertta olikin jo odottelemassa minua pysäkillä, joten lähdimme samantien kävelemään parin sadan metrin matkan tietä pitkin tallille.

Tinja katselikin jo tarhan aidan reunalla tulijoita, ja kohta käveltyämme lähemmäksi muukin ponipoppoo liittyi Tinjan seuraan.
"Tuo ruunikko poni tuossa on Tinja, eikö ookkin suloinen?" kysyin Bertalta. "Rautias shettis on nimeltään Sam, mustankirjava shettis on Santra ja rautias poni liinaharjalla on Peppi. Ne kaikki asuu tuossa punaisessa minipihatossa."
"No onhan Tinja kyllä söpö! Mutta tuo Peppi on vielä suloisempi, sen harja on niin ihana!" Bertta vastasi lumoutuneena.
Hymähdin ja hymyilin tyytyväisenä, tiesin että on hyvä idea houkutella Bertta mukaan tallille mukaan. Tyttö meinasi jäädä jo tielle rapsuttelemaan poneja, mutta jatkoimme matkaa tallille asti.

Tallipihalta hilpaisimme ensin käymään taukotuvassa, jossa ei ihme kyllä ollut ketään - ei edes Erikiä tai Monnia sohvalla lojumassa. Nakkasin laukkuni kaappiini ja mustat farkkuni ja Niken lenkkarit vaihtuvat nopeasti harmaisiin ratsastushousuihin ja mustiin ratsastussaappaisiin. Musta bomber-takki jäi myös kaappiin roikkumaan ja vaihdoin tilalle tummansinisen toppaliivin ja harmaan hupparin. Otin kaapista matkaan vielä ruskean kypäräni ja raipan ja olimme sitten Bertan kanssa valmiita suuntaamaan kulkumme minipihaton ponipoppoon luokse. Sitä ennen menimme käymään vielä toisen, isomman pihaton varustehuoneessa.

"Haluaisitko muutes ratsastaa tänään Pepillä kun siihen niin tykästyit ja oot sopivan kokoinenkin sille? Sillä ei ole hoitajaa ja se saa muutenkin niin vähän liikuntaa että tuskin Kaisu katsoo sitä pahalla, pikemminkin päinvastoin!" Kysäisin Bertalta kävellessämme tallipihan pihaton varustehuoneeseen.
"Oikeestikko? Tai siis, tottakai!" tyttö vastasi nauraen. "Paitsi että mulla ei oo kypärää mukana..." tyttö lisäsi hiljaa.
"Ei se haittaa mitään, täältä löytyy kyllä lainakypäriä vaikka minkälaiseen päähän!" vastasin tytölle, joka oli jo ehtinyt luulla, että suunnitelma meni mönkään kypärän puuttumisen takia.
Siispä otimme varustehuoneesta mukaan Tinjan ja Pepin harjat ja varusteet ja veimme ne minipihatolle. Sitten kävimme etsimässä Bertan päähän sopivan kypärän ja palasimme sitten minipihatolle poneja hoitamaan.

Ponien kiinnioton jälkeen harjailimme ja varustimme ne kaikessa rauhassa.Sen jälkeen varustimme vielä itsemme ja olimme valmiita ratsaille. Ajattelimme mennä rauhalliselle maastolenkille järven rantaviivaa seuraavalle rantapolulle. Ulostauduimme ponien kanssa hämärän minipihaton uumenista tallipihalle ja kiipesimme alkusäätöjen jälkeen ponien selkään. Minä ihanan pikku Tinjan selkään ja Bertta Pepin, johon se oli iskenyt heti silmänsä. Käskimme ponit liikkeelle ja lähdimme sitten käppystelemään rauhassa järvenrantapolulle päin.

"Otetaanko vähän ravia?" kysyin pitkän matkaa käveltyämme Bertalta, joka oli taas pitkästä aikaa ponin selässä. "Peppi on kiltti ratsastaa, se ei oo samanlainen pöllö kuin Tinja."
"Nojoo, miksipäs ei," tyttö vastasi ja sen seurauksena siirsimme ponit raviin.
Peppi kipitti tyytyväisenä ja kiltisti eteenpäin Bertta selässään, mutta Tinja päätti taas vaiheeksi kesken kaiken nähdä jossain puskassa pieniä vihreitä miehiä ja teki äkkikäännöksen tallia kohti. Se tuli niin nopeasti, etten ehtinyt edes tajuta mitään ja löysin itseni vettä tulvivan ojan pohjalta vaatteet litimärkinä. Tinja lähti laukkaamaan tallille ja Bertta ei edes huomannut tippumistani vaan ravasi tietä eteenpäin Pepin kanssa.
"Tinja!" karjaisin ruunikolle ponille, joka näkyi enää pienenä pisteenä tiellä. "Berttaaaa! Odota!"
Vasta huudettuani Berttaa tyttö huomasi, että olin jäänyt jälkeen ja poniakaan ei ollut enää lähimaillakaan ja hän tuli pian ravaten luokseni.
"Mitä tapahtui, en huomannut mitään. Ja miks sä oot tuon näköinen?" tyttö kysyi hihittäen.
"Tinja teki äkkikäännöksen tallille ja tipuin tuohon tulvivaan ojaan ja se karkas paikalta ja on varmaan jo tallilla asti," vastasin tympääntyneenä Tinjan käytökseen. "Mun vaatteet on ihan litimärät, mun pitää päästä äkkiä lämpimään etten vilustu."
"Näytät kyllä kieltämättä kuin uitetulta koiralta," Bertta vastasi huvittuneena. "Peppi varmaan jaksaisi kyllä kantaa meidät molemmat, mutta kastelisit kaikki kun tulisit selkään joten sun pitää varmaan kävellä."
Niinpä jatkoimme matkaa tallille, Bertta Pepin selässä ja minä kävelin vieressä kiukusta kihisten. Saappat vain litisivät kävellessäni, ne olivat aivan märät, toivottavasti ei mennyt ihan pilalle! Kastunut kipsikin tuntui painavan ainakin kilon, se varmaan pitäsi käydä vaihtamassa lääkärissä.
"Se poni ei saa yhtäkään porkkanaa ainakaan viikkoon!" puhisin itsekseni. "Eikä varsinkaan omenaa tai näkkäriä!"

Tallille saapuessamme vastassa oli Veeti Tinjan kanssa, joka virnuili leveästi nähdessään minut läpimärkänä.
"Aijai, mitenkäs siinä nyt sillain kävi?" poika kysyi nauraen. "Tinja tuli täyttä laukkaa tallille tuolta järveltä päin."
"Tinja teki äkkikäännöksen ja lähti karkuun. Ja tipuin siks tulvaojaan. Ja pyyhi tuo tyhmä virne pois sun kasvoilta, en kestä kattoa sitä," tiuskaisin vastauksen edelleen kiukkuisena Tinjalle.
"Okei, okei, äläpäs nyt Neiti Kipakka hermostu pikku läpästä," Veeti vastasi sovitellen. "Mee taukotupaan lämmittelemään ja vaihtamaan kuivat vaatteet päälle, voin hoitaa Tinjan pois."
Kummastelin itsekin hieman tyhmää käytöstäni, mutta kiitin Veetiä ja suuntasin taukotupaan Bertan ja Veetin mennessä hoitamaan ponit.

Juuri saatuani vaihettua märkien ratsastusvaatteiden tilalle kuivat vaatteet ja laitettuani märät vaatteet kuivumaan Veeti ilmestyi taukotupaan.
"Hoidin Tinjan ja annoin sille porkkananpalan," poika ilmoitti astuessaan ovesta sisään.
"Ei sille saanut antaa porkkanaa kun se ei osannut käyttäytyä," vastasin pojalle, joka oli jo ehtinyt sohvalle istumaan. "Mutta kiitos kumminkin. Missä Bertta on?"
"Sen piti lähteä että se ehtii sen tanssitunnille," Veeti vastasi kysymykseeni. "Tuu nyt tänne istuun, älä siellä nurkassa jaksa mököttää," poika jatkoi ja taputti sohvaa vieressään.
Menin istumaan sohvalle Veetin viereen, ja poskilleni nousi pieni puna. Miksi käyttäydyin niin tylysti poikaa kohtaan kun hän yrittää olla mukava ja auttaa?
"Hei anteeks, en tiiä mikä muhun meni ku en osaa enää käyttäytyä," sanoin hiljaa hetken hiljaisuuden jälkeen. "Ärsyttää vieläkin kun tipuin sinne ojaan."
"Ei se mitään, kaikilla on aina välillä huonoja päiviä. Ja kyllä muaki ärsyttäis jos tippuisin ojaan ja kastuisin läpimäräksi," poika vastasi lohduttavasti.
"Sen päivän haluan kyllä joskus nähdä!" vastasin naurahtaen hieman.
Eihän sitä kauaa voi olla enää kiukkuinen kun tuollainen söpö ja mukava poika tulee auttamaan. Eiku HEI mitä mä just ajattelin, Veetihän on Helin kanssa! Nyt HETI Melli pois tuommoiset ajatukset sun päästä!

Taukotupaan pöllähti onneksi punatukkainen Wilma-hobitti Alexin kanssa sekä Pau aprikoosinvärisen Bambi-villakoiran kanssa ja unohdin tyhmät ajatukseni jutustellessamme. Kohta osasin jo itsekin hieman nauraa Tinjan uusimmalle tempaukselle. Lopulta oli pakko lähteä kotiin illan viimeisellä bussilla, jotta pääsisin kotiin eikä tarvitsisi kävellä tai pyytää äitiä hakemaan. Bussissa kaivoin laukun pohjalta tuhannen solmuun menneet kuulokkeet ja ne selvitettyäni painoin napit korviini ja laitoin Spotifysta soimaan soittolistani. Jostain ajatuksiini pomppasi taas Veeti, mutta hautasin ajatuksen pojasta yhtä nopeasti kuin se päähäni pomppasikin. Veeti ja Heli on yhdessä. Piste.


Hahaa hauskaa! Kiva, kun Peppikin sai liikuntaa <3 Voi Tinjaa, se näkee aina vihreitä miehiä puskien lomassa =D Toivottavasti Melli ei vilustunut ojassa uimisesta! Ilmeisesti ei, kun Melli ja Tinja ratsastivat hienosti luokkansa voittoon seuraavan päivän kilpailuissa, onnea! 8) Uu voi että, Mellilläkin on vähän kevättä rinnassa =DD // Kaisu