Kesäleiri Ratsukartano Lundénissa 3-9.7.2017

Tuntiryhmät, maastojärjestelyt ja huonekaverit jaettu! Vielä mahtuu ilmottautumaan, mutta hevosia on jokseenkin heikosti. Tällä porukalla lähdetään kuitenkin liikkeelle ja koitetaan kirjoittaa luvut järjestyksessä (ja kolmannessa persoonassa mahdollisimman monista hahmoista kertoen), eli IS aloittaa! Tehdään tästä ikimuistoinen seikkailu! (:

Luku 2 ~ Hellettä ja hiekanmakua

Ensimmäisen lounaan aiheuttama hämmentynyt tunnelma haihtui, kun ajatukset kääntyivät leirin ensimmäiseen ratsastustuntiin. Iloinen puheensorina täytti Lundénin kartanon edustan, kun leiriporukka purkautui ulos ja suuntasi kohti laidunta hakemaan ratsuja ensimmäisen ryhmän tuntia varten.
"Haluatko sä ottaa Priian?" Veeti kysyi kohteliaasti Matildalta, joka oli pysähtynyt laitumen katse kauempana laiduntavissa hevosissa. Violetit kiharat heilahtivat, kun nainen pudisti päätään huulet tiukaksi viivaksi nipistettyinä. Veeti kohotti toista kulmaansa, mutta jätti kommentoinnin sikseen ja seurasi onnellisesti hymyilevää Melliä, joka olikin jo vilkuillut pojan suuntaan enemmän tai vähemmän odottava katse silmissään.

Matilda nojasi tallin seinään kädet puuskaan nostettuina, seuraten silmä kovana Priian varustamista.
"Sä voisit vaikka auttaa sitä?" Inna tuhahti huomatessaan pastellipään tuiman ilmeen. Matilda käänsi hitaasti katseensa brunetteen vahvistaen sitä ajatusta, joka monen päähän oli takuuvarmasti juolahtanut: mitä Matilda Tammilehto teki ratsastusleirillä?
"Kyllä mä pärjään", Veeti mutisi karsinasta kääntämättä katsettaan Priiasta, joka viskoi päätään pojan kiinnittäessä satulavyötä. Inna pyöräytti silmiään ja loi viimeisen vilkaisun Matildaan, ennen kuin harppoi auttamaan Pauta, joka oli rääkäissyt Samin karsinasta tarvitsevansa apua mahaansa pullistelevan ponin satulavyön kanssa.

Kentän hiekka nousi ilmaan laajoina pölähdyksinä ratsujen kiertäessä kaviouraa. Toisen ryhmän ratsastajat nojailivat aitaan katsellen kiinnostuneena nelijalkaisia, joista osa jatkaisi seuraavalle tunnille.
"Sam säpsyy tuota nurkkaa", Inga-Stina mutisi puoliääneen seuraten shetlanninponiruunan kiemurtelua. Ponin perässä kävellyt Priiakin otti pari kevyempää askelta äänekkäästi pärskähtäen, saaden Veetin kokoamaan ohjia vaistomaisesti.

Aurinko porotti kentälle niin paahtavana, että jo ennen tunnin puoliväliä ratsastajat anelivat tunnin alkua odottavia kanssaleiriläisiään hakemaan juotavaa.
"Mä voin mennä!" Suvi ilmoitti. Luukasta ei tarvinnut houkutella mukaan, vaan poika näytti tyytyväiseltä päästessään välillä pois yhdeksi hiekkapilveksi muodostuneen kentän vierustalta.
"Olisikohan rouva Lundénilla kertakäyttömukeja?" Suvi mietti ääneen kaksikon harppoessa kohti kartanoa, joka seisoi rapistuneesta maalipinnastaan huolimatta ylväänä hoidetun pihan keskellä.
"Toivottavasti", Luukas ähkäisi. "En mä ala mitään antiikkilaseja kentälle roudaamaan."

"Ei me ikinä saada vettä, ne meni pussailemaan", Pau huokaisi dramaattisesti Samin selästä, saaden kentän aitaan nojaavan Kaisunkin naurahtamaan.
"Ei kai sentään", nainen naurahti hyväntahtoisesti, suoristaen selkäänsä sen verran, että sai äänensä paremmin kuuluviin. "Mutta me ehditään jatkaa edellistä tehtävää vielä toiseenkin suuntaan sen aikaa, että pelastajat saapuvat."

Suvi kohotti kertakäyttömukipinoa kädessään kuin se olisi ollut maailman suurin saavutus.
"Nyt se pitää meitä varkaina", Luukas totesi kahta vesikannua käsissään taiteillen. Kaksikko oli löytänyt tykötarpeet keittiöstä ja hiippaillut takaisin ulos ilman, että rouva Lundénia oli näkynyt mailla halmeilla.
"Höpö höpö, me palautetaan nämä. Siis kannut", Suvi heläytti huitoen vapaalla kädellään kentän suuntaan.

***

Jos mahdollista, lämpömittarin lukemat olivat nousseet entisestään toisen ryhmän ratsastajien kavutessa ratsujensa kyytiin. Amálian ratsu tuntui kiinnostavan Pauta, joka oli hiljentynyt tuijottamaan muulia pää kallellaan. Nora ja Inna olivat jo ehtineet ratsujensa selkään, kun Kaisu piti Peppiä paikallaan sen aikaa, että Bertta pääsi ponin satulaan.
"Tarvitseeko Matilda apua?" Kaisu kysyi ystävällisesti hymyillen, kun Priia steppaili kentän toisessa päädyssä päätään viskoen. Matilda pudisti päätään ja hyppäsi kimon satulaan vauhdista, ehtien heittää itsensa satulaan juuri ja juuri.
"Priialla on vauhti päällä", Veeti mumahti pyyhkäisten hikeä otsaltaan. Ventla vilkaisi poikaa huvittuneena taluttaessaan kaulalta hionneen Bean pois kentältä. Tinjan lisäksi se oli ainoa ratsu, joka ei jatkanut toiselle tunnille.

Tunti alkoi sujuvissa merkeissä: alkukäyntien jälkeen tehtiin paljon voltteja ravissa, hakien hevosia kuulolle. Tehtävien välissä otettiin taas pätkät käyntiä ja ratsastajilla oli mahdollisuus tankata vettä kestääkseen kuumuutta tunnin loppuun saakka.
"Lähdetään sitten ottamaan ensimmäiset laukannostot. Nostatte laukan päädyssä kulman jälkeen, laukkaatte ympyrän ja siirrätte hevoset ravin kautta käyntiin ennen kulmaa. Pitkien sivujen keskelle siirtyminen ravista käyntiin ja takaisin, jotta saadaan hevoset takaisin kuulolle."
Pusu viskoi päätään Innan alottaessa laukkatehtävää ensimmäisenä. Rokki sen sijaan ei jaksanut ensimmäisen tunnin jäljiltä intoilla, vaan Nora joutui patistamaan mustaa ruunaa reilummin saadakseen sen hereille.
"Matilda tekee puolipidätteitä ja istuu syvälle satulaan", Kaisu ohjeisti Priian pyrähtäessä laukkaan. Tamman häntä viuhtoi ilmaa ja Matildan kasvoilla oli keskittynyt ilme kimon vain kiristäessä vauhtia ympyrän kaarella.

Toiseen suuntaan hevoset alkoivat viimeistään olla hereillä ja vieras ympäristö aiheutti niissä levottomuutta.
"Diablo ei saa lähteä kaahottamaan", Kaisu totesi rauhallisella äänellä, kun Amálian rautias ratsu ennakoi laukannostoa. Muulia seurannut Priia otti entisestään tuulta alleen ja nykäisi laukannostossa ohjat Matilda-paran käsistä, vetäen päätään alaspäin. Kentän laidalta kuului kohahdus, kun Matildan tasapaino horjahti ja nainen joutui hakemaan tasapainoa Priian kaulalta. Tällaisissa tilanteissa oli selvää, miksi Matilda Tammilehto oli ratsastusleirillä - tavoitteellisista ratsastusvuosista oli aikaa, vaikka monet eivät sitä olisi uskoneetkaan.
"Inna, tee voltti", Kaisu ehti ohjeistaa väliin, kun Pusu oli rynnistämässä ympyrälle ennen kuin Matilda oli ehtinyt suoristaa Priian pois siltä. Herkkään mielentilaan ennättänyt täysveritamma luimisti korvansa ja heitti takapäätään ilmaan sen verran, että Matildan vasta hetkeä aiemmin koeteltu tasapaino otti uudestaan osumaa ja nainen pyörähti Priian kaulan yli hiekkaan. Pusu korskahti jouduttuaan tekemään liukupysähdyksen ahdistelusta suivaantuneen Priian taakse.

Hetken kaikki olivat hiljaa. Matilda oli maassa polvillaan, puristaen käteen jääneitä ohjia nyrkkinsä sisään. Nainen tuntui käyvän päässään läpi kaikki mahdolliset ajatukset ennen kuin kokeili varovasti jalkaansa, joka oli jäänyt toisen jalan alle.
"Koskeeko mihinkään?" Kaisu kyseli huolestuneella äänellään kumarruttuaan maassa kyyhöttävän ratsastajan viereen.
"Kakkua?" Inga-Stina henkäisi hädin tuskin kuuluvalla äänellä, odottaen varmistusta siitä, oliko Matildasta leipuriksi tai edes jatkamaan leiriä.
"Ei", Matilda ilmoitti terävällä äänellä, ängeten itsensä jaloilleen. Nainen pyyhkäisi enimmät hiekat housuistaan ja ilmoitti nousevansa takaisin satulaan niin määrätietoisella äänellä, ettei kellään ollut vastaan väittäminen.
"Kakkua", Wilma myhäili väläyttäen takaisin Priian satulaan päässeelle Matildalle virneen, johon ei kuitenkaan saanut vastausta.

"Ihan parasta että meillä on kutoshuone!" Pau kiljaisi iloissaan kun illalla sulkeuduimme huoneeseemme.
"Jep, voidaan illalla kuunnella käveleeks viereisessä huoneessa aaveita!" mä sanoin.
"Käveleeks siel oikeesti aaveita? Miksei kukaan varoittanut mua että täällä kummittelee? Äitiiii..." Pau vinkaisi.
"Joo, siellä menee oikee aavelauma. Ne pitää öisin suljetussa huoneessa bileitään."
"Wilma älä kiusaa Pauta! Ei siellä mitään aaveita ole", Melli rauhoitteli.
"Ei sitä koskaan tiiä!"

Samassa oveen koputettiin.

"Nyt ne aaveet tulee hakemaan meidät niiden juhliin", kuiskasi Pau kauhuissaan.
"Tyhmä", puuskahdin ja pujottelin Mellin ohi avaamaan oven. Siellä oli Alex.

"No mooooooiiii rakas tuu vaan sisään mulla onki ollu sua hiiirvee ikävä!!" Mun selkäni takana Pau teeskenteli oksentavansa.
"Me tullaan teidän huoneeseen asumaan, meil on niin tylsää tuolla kahdestaan", Alex virnuili ja nosti painavan lätkäkassinsa huoneeseen. Se oli niin suuri, että olisin mahtunut sinne sisään, jos se ei olisi ollut täynnä ratsastusvarusteita.
"Ketkä me?"

Alexin perässä huoneeseen asteli Veeti, lähes saman kokoinen laukku mukanaan. Vilkaisin Melliä merkitsevästi, ja huomasi selkeästi, että tytön poskille oli noussut hento puna. Hetken verran oli hiljaista.

"Ette sitten lääpi toisianne kaiken aikaa tai mä sanon äitille!" Pau rikkoi hiljaisuuden.
"Senkus, me kysyttiin Kaisulta lupa ja se sanoi että tää järjestely on okei. Jostain syystä se painotti, että meidän pitäisi sitten yrittää nukkuakin", Alex sanoi venytellen sanojaan.
"Sanoks Kaisu oikeesti noin?" Melli naurahti.
"No ei ihan, se sanoi että meidän täytyy nukkua kiltisti yömme omassa sängyssä, mutten ajatellut totella", Alex tuumi.
"Pahis", sanoin ja tökkäsin sitä kylkeen.
"Mä kerron äitille!" Pau nauroi.
"Pau pliiis, me nukutaan ihan siveästi! Se on yks ja sama nukutaanko me eri sängyissä vai samassa sängyssä", Alex huokaisi muka dramaattisesti, mutta huomasin, että sitä hymyilytti.
"Ei se oo yks ja sama, jos me nukutaan eri sängyissä mua paleltaa!"
"Yöääääk imeläää", Pau yökkäili.

"Koeta kestää", Alex tokaisi ja heittäytyi makaamaan mun sängylleni kädet niskojen taakse ristittyinä. Koko keskustelun ajan hiljaa pysytellyt Veeti istahti vapaalle sängylle. Se vilkaisi Melliä vaivihkaa, mutta mun haukansilmät havaitsivat sen kyllä. Myhäillen itsekseni kömmin sängylleni, työnsin Alexia sivuun ja painauduin kiinni sen kylkeen.

”Paljonko tavaraa yksi hevonen tarvitsee viikoksi?” kysyin lähinnä itseltäni, kun seisoin kaappini edessä.
Parin tunnin päästä olisi lähtö Lundénin ratsukartanossa pidettävälle leirille ja olin ilmoittanut osallistuvani Pusulla sinne. Odotin leiriä kovasti. Pusun kanssa pääsisimme pitämään mukavaa reissua muiden Neweläisten kanssa. Pakko on kyllä myöntää, mikäli Kaisu olisi ilmoittanut ottavansa pelkästään tuntiratsuja mukaan, en olisi osallistunut. Pelkästään tässä viikossa oli tarpeeksi järjestelemistä saada liikuttaja ensinnäkin Ransulle, jolla ei olisi nyt aikaa lomailla paria päivää enempää kuukauden Englanninreissumme takia. Lisäksi reissun aikana Tollo ja Hazel olivat saaneet melkeinpä vapaasti olla laitumella. Tolloa kävi liikuttelemassa serkkuni silloin tällöin. Hazel nyt sai viettää kuukauden mammalomaansa ihanaisen Haltsin kanssa. Tällä viikolla olin saanut Vaahtiksen ratsiopen, Minkan, hoitamaan Tollon liikuttamisen ja serkkuni Emma liikutteli Ransua.

”Ota pelkästään välttämättömät”, Alex sanoi minulle, kun ilmestyi omalle kaapilleen.
Mulkaisin teinipoikaa, joka avasi vihreän kaappinsa oven ja osoitin sen pursuavaa sisältöä.
”Osaatko itse valita tuolta vain tarpeellisen? Veikkaan, että sun ja Natin matkassa on jo nyt enemmän tavaraa.”
Alex virnisti ja nappasi yhden loimen kaapista, jonka ilmoitti unohtaneensa ja katosi sen jälkeen paikalta. Sitä minäkin! Miehet luulivat pakkaamisen olevan helppoa, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Lopulta pitkään pohdittuani, työnsin Pusun matka-arkkuun – jonka vakaasti toivoin mahtuvan yhteen rekkaan – perusratsastusvermeiden lisäksi yhden ainokaisen pinkin huovan, ruskeat suojat, sadeloimen sekä enkkuviltin. Matkustaessa Pusulle riittäisi tällä säällä hyvinkin kuljetussuojat, jotka jo odottivat tamman karsinan edustalla.
”Huh, valmista”, sanoin itselleni, kun nakkasin lootan lukkoon.

Työnsin lootan tallinpuolelle, jossa suurin osa porukasta hääräsi hevosten parissa. Erik oli tallilla auttamassa, vaikka miehen kohtaloksi oli jäädä tallivahdiksi. Kaisu paasasi parasta aikaa miehelle viimeisiä ohjeita, kun menin keskeyttämään.
”Anteeksi, oletko miettinyt mitkä hevoset tulee minun kyytiin ja mitkä toiseen rekkaan?” kysyin.
Olin lupautunut ajamaan toista hevosrekoista, kun minulla oli siitä kokemusta.
”Ootas”, Kaisu sanoi ja kaivoi lapun farkkujensa takataskusta, jonka jälkeen ojensi sen minulle.
Avasin taitellun lappusen ja katsoin ranskalaisin viivoin tehtyä kahden sarakkeen listaa. Minun kyytiin tulivat listan mukaan Priia, Peppi, Nekku, Bea ja tietysti myös Pusu. Kaikki muut hevosista olivat minulle luonteen osalta hieman arvoituksia, mutta Nekun tiesin olevan hyvinkin rauhallinen matkustaja.

Lähdön aikaan tallilla oli kova meteli ja Kaisu yritti kovaa kyytiä saada porukkaa rauhoittumaan. Pau huuteli omiaan innokkaasti, eikä 11-vuotias duracellpupu malttanut rauhoittua millään. Kun aloitimme lastata tavaroita rekkoihin, Matilda ihmetteli vieressäni mihin tätä kaikkea tarvittaisiin. Hieman viisastelevaan sävyyn kerroin meidän kuitenkin olevan reissussa kokonaisen viikon. Olisin jatkanut lausettani pidemmälle ellei Kaisu olisi hoputtanut hakemaan loppujakin tavaroita tallista.
Tavaroiden löydettyä paikkansa rekoista, lähdimme hakemaan hevosia tallista. Pusu pyöri karsinassaan innoissaan ja hirnahti, kun avasin oven kuljetussuojat kainalossani. Sujautettuani ne tamman jalkoihin, odottelin muiden olevan valmiita, jonka jälkeen koko hevoslauma talutettiin ulos.
”Pistetään Priia rekan perälle, sen jälkeen Peppi, Bea, Pusu ja Nekku”, ohjeistin porukkaa, joka oli tuomassa hevosia minun ajamaan rekkaan.
Kaisu toimi tirehtöörinä toisella rekalla. Pienen taistelun jälkeen Veeti sai diivailija-Priian ensimmäisenä koppiin ja laittoi väliseinän paikalleen, jonka jälkeen Bertta talutti Pepin sisään. Ventlan talutettua voikonponinsa sisään, oli Pusun vuoro. Tamma meni reippaasti sisään ilman epäröintiä ja iski hampaansa heti heinäverkkoon, jonka se saisi jakaa Nekun kanssa. Kiinnitettyäni narun tamman riimuun, siirryin työntämään väliseinän paikalleen. Varmistin salvan olevan paikallaan ja väistyin, kun Luukas talutti rauhallisen Nekun viimeisenä koppiin.

Ovien sulkeuduttua olimme valmiita lähtöön. Kaisu piti vielä nopean nimenhuudon, jonka jälkeen olimme valmiita lähtöön. Nousin rekan kuskin paikalle ja hetken tutkin, miten tämä yksilö mahtaa toimia. Sen ansiosta sainkin jonkun suusta kuulla osasinko todella ajaa tätä vehjettä. No, todellakin osasin!
Kaisu ajoi meidän edellä, kun lähdimme liikkeelle ja matka lautalle sujui verkkaisesti. Pienen odottelun jälkeen pääsimme autojen kanssa lautalle, joka seilasi meidät Lundénin saarelle. Saari näytti jo kaukaa aika mahtavalta paikalta ja innostukseni kasvoi entisestään. Rannassa ajoimme rekat pois lautalta ja vielä pienen lyhyen matkan päässä oli viimein kartanon vieressä oleva tila. Parkkeerasin rekan toisen rekan viereen ja nousin ulos.
”Vautsi!” huudahdin. ”Kivannäköinen.”

Kaisu otti jälleen ohjat käsiinsä, kun porukka alkoi innostua liikaa ja huuteli ohjeitaan. Ensin veisimme hevoset tallin viereiselle niitylle, jossa ne saisivat viettää kaiken vapaa-aikansa. Otimme hevoset pihalle ja Pusu oli aivan täynnä sähköä pitkän ajomatkan jäljiltä. Hieman hankalasti sain siltä kuljetussuojat pois jaloista. Tamma, kun pyöri mikäkin hyrrä ympyrää narun päässä. Heitin suojat rekan viereen, ottaisin ne siitä samalla, kun tavaroita raahaisimme talliin.
”Päästetään kaikki samaan aikaan vapaaksi, ettei tule kamalaa sorrosta”, Kaisu huuteli, kun kaikki innokkaat ja vähemmän innokkaat hevoset seisoivat niityn aidan sisäpuolella.
Hevosettomat tallilaiset laittoivat portin kiinni, ettei kukaan karkaisi. Heti, kun nappasin Pusulta sen riimun ja narun pois, lähti nuori hevoseni vimmaista kyytiä mukanaan pari samansieluista ponia. Kunhan nyt ei vain sattuis mitään…