Thö Pallero
18.5.-16
Bussi körötteli hidasta vauhtia asvalttitietä eteenpäin. Tuijotin maisemia ikkunasta nojautuen penkkiin, kuulokkeistani pauhasi dubstep- kappale, toinen toisensa perään. Naputin harmaata tennariani musiikin tahtiin bussin lattiaan. Kohta pitäisi jäädä. Kohottauduin suoraksi ja painoin stop-nappulaa. Pysäkki lähestyi hetki hetkeltä. Nappasin mustan reppuni penkiltä, laskeuduin portaat bussin takaosasta ja hyppäsin ulos autosta samalla huudahtaen kiitoksen kuskille.
Reitti Newerraan oli minulle suhteellisen tuttu, samoin kuin Dongo. Jaa miksi? Tuohon voisi vastata kahdella sanalla, Senja ja tyttöystävä. Jeps. Viimeinen alamäki metsäpolkua pitkin, sitten tuijotin sitä. Pysähdyin, virnistin ja naurahdin.
Ompa tää pieni.. - mutta söpö, se täytyy myöntää!
Lähdin astelemaan tallin pihaan. Mun olo oli melko kiusallinen, pelotti ajatus, jos täällä olisi vanhoja Neweläisiä paljonkin. Ja siinä, ensimmäinen ihminen jonka tallin edustalla näin, oli Liisa "Lissu" Malmgård, Senjan entinen paras kaveri. Tyttö taisi huomata minut, kummastuneesta ilmeestä päätellen. Nuori nainen pyörähti ympäri ja käveli reipasta tahtia minua kohti.
- Veeti? Moi! Mitä sä täällä? tyttö sanoi positiivisella tavalla yllättyneenä.
Naurahdin.
Hyvä, ainakaan se ei oo vihaine Senjan ja mun eron takia...
- Mäpä mä. Aloin tosiaan hoitamaan Dongoo, virnistin tuolle.
- Dongoo? Ai vaik Senja-..
Keskeytin tytön nopeasti:
- Luca oli jo varattu. Enkä mä usko et Senja tänne palaa. Mut millon sä oot takas tullu? Eksä muuttanu Ruotsiin?
Sain tytön naurahtamaan.
- Siis ei siitä kauaa ole, mut olin mä Ruotsissa kaksi vuotta!
- Aaaaivan! Mut Aprill ei vissiin oo enään Newen puikois? kysäisin, samalla vaihdoin aiheen sukkelaan.
- Joo ei, nykyään täällä on Kaisu! Ja tuoltahan se tuleekin, Liisa hymähti ja osoitti melko lyhyen, vaalean naisen suuntaan.
Kaisu suuntasi luoksemme.
- Moikka! Mä oon Kaisu, sä näytät näin pikaisesti vilkaisemalla siltä, että olet varmaankin Veeti, nainen naurahti.
- Joo, terve! sainoin reippaasti ja kättelin Kaisua.
- Jospa tämä meidän Liisamme näyttäisi sinulle Dongon tarhan? Kaisu sanoi vilkaisten Lissuun.
- Ei tarvii, oon mä tääl käyny mun ex-... siis yhen entisen kaverin, Senjan kanssa.. sanoin nopeasti.
- Aivan! No mutta kyllä Liisa varmaan siltikin voisi tulla mukaan, ainakin totuttamaan tallin tapoihin, hän naurahti ja käännähti sanoen:
- Anteeksi että näin katoan yhtäkkiä, mutta täytyisi lähteä pyydystämään Miran oria, Toottia. Heillä alkaa valmennus tunnin päästä ja Miralla on koulua vielä puoli tuntia, siihen päälle vielä bussimatka, eli se olisi täällä vasta varttia vaille viisi, joten lupasin laittaa Tootin valmiiksi. Nähdään!
- Nähdään! huikkasin ja käännähdin Liisaa päin tyytyväinen, yllättynyt virne kasvoillani.
- Mirakin on täällä? kuiskasin innoissani.
- No on, tyttö naurahti jonka jälkeen jatkoi:
- Mitäs väliä sillä on?
Lähdimme kävelemään kenttää kohti, kakkostarhalle.
- Eeeiku mietin vaan, mumisin ja katsoin nelostarhalle, jonne Kaisu oli kadonnut.
- Älä sano, Liisa huudahti epätoivoisena.
- Eeei! En mä mitään sellasta, sanoin säikähtäneenä.
Repesimme molemmat nauruun, josta ei meinannut loppua tulla. Pian olimmekin tarhoilla, ja hekotellen tunkeuduin Dongon alueelle. Ensimmäiseksi näin edessäni mustanruunikon, suht korkean tamman. Pysähdyin katsomaan tuota, sehän olisi mulle loistava estehevonen, ainakin noin rakenteensa puolesta. Mustanruunikko näytti vahvasti enkkutäykkäriltä. Pyörähdin ympäri ja huusin Liisalle:
- Kuka toi on?
- Se on yksäri, et sä sitä voi hoitsuksi ottaa, tyttö nauroi.
Valahdin punaiseksi ja käännyin nopeasti ympäri Lissun nauraessa takanani. Loin vielä viimeisen silmäyksen minua tuijottavaan tammaan, kunnes lähdin Dongon luo. Puristin vihreää riimunnarua nyrkissäni. Astuin Dongon luo ja kiinnitin narun riimuun. Poni katsoi minua pöljänä, nuuski taskujani.
- Ei mulla mitään sulle ole, hihkaisin ja lähdin raahaamaan ruunaa ulos tarhasta.
Kiristin ruunan satulavyötä. Autoin noin kymmenvuotiaan tytön ponin selkään ja säädin tuolle jalustimia. Ratsastuksenopettaja, sen nimi oli kai Iikka, katseli "työntekoani".
- Veetikö se oli? hän kysäisi.
Nyökkäsin virnistäen. Autoin jalustimen tytön jalkaan ja kiristin vielä vyötä. Taputin Dongon kaulaa, astuin taaksepäin ja katsoin kun nuori tyttö pamautti pohkeensa ruunan kylkiin. Tallustin Iikan luo.
- Näillä olis estetunti, hyppäävät jotain kolmeekymmentä senttiä, mies totesi.
- Aivan, naurahdin.
- Haluutko auttaa rakentamaan rataa?
- Mikäpä siinä, virnistin ja lähdin Iikan perässä roudaamaan estekalustoa kentälle.
Talliorja ja pystytukka
1 hm
----------------
Tallityöläinen
19.5.-16
Norkoilin tallin edustalla mutustellen purukumia. Kuulokkeista pauhasi tuttuun tapaan dubstep, jonka tahtiin jalkani naputti maahan. Pian pitäisi lähteä hakemaan Dongo tunnille. Kaivoin upouuden puhelimeni hupparin taskusta ja suljin Spotifyn. Reipäisin kuulokkeet korviltani jonka jälkeen tungin ne reppuuni. Heitin repun olalle ja suuntasin sisälle talliin.
Luikahdin taukotupaan. Ensimmäisenä suuntasin Dongon kaapille, avasin sen ja heitin reppuni sisään. Ovi kolahti ja käännähdin äkisti ympäri. Kohtasin kaksi sinistä silmää, jotka tuijottivat minua kummastuneesti. Nuorehko tyttö astui sisään satulahuoneeseen.
- Terve, mä oon Veeti, Dongon uusi hoitaja, naurahdin sinisilmän järkyttyneelle ilmeelle.
- Aaivan! nuori neitikin naurahti.
- Mä olen siis Wilma! Mulla on oma poni, Myy, joka asui täällä, mut nyt se muutti kotiin, Wilma totesi hymyillen.
- Okei! Tulit sitten varmaankin hakemaan Myyn tavaroita? virnistin ja kaivoin kaapista riimunnarun.
- En oikeastaan. Meillä on Myyn kanssa valmennus maneesilla, samaan aikaan kun tunnit rullaa kentällä, tyttö hymyili.
- Aaa, okei! Kaisu sitten pitää tunnit? sanoin ja suoristin selkäni sekä suljin kaapin oven.
- Juu! Tai siis tuntitunnit, tyttö korjasi.
- Joo, niin mä ymmärsin! Mut lähen tästä pyydystämään pystytukkaa, nähää! virnistin ja katosin ovesta ulos.
Tallustelin viileässä, mutta auringonpaisteisessa ilmassa Dongon tarhaa kohti. Hiekka rapisi tennareiden alla, sitä säestäen viheltelyni. Pian olinkin jo ponin tarhalla. Tamma, jota eilenkin katselin (selvitin tallin kotisivuilta sen olevan Euna), söi heinää arvon pullani kanssa.
- Dongo, tuus tänne, huikkasin ruunalle, mutta arvon herralla oli näköjään parempaakin tekemistä.
Marssin Eunan ohi suoraan ponin luo, nappasin tuon riimusta vetäisten ponin pään heinäkasasta. Kohtasin ruunan närkästyneen katseen samalla kun kiinnitin riimunnarua.
- Sori nyt vaan, naurahdin.
Lähdin raahaamaan ponia ulos tarhasta. Hyräillen tallustelin reipasta tahtia tallia kohti, ruunan löntystäessä niin kaukana minusta, kuin riimunnaru vain antoi periksi.
Ensimmäiset tuntilaiset alkoivat putkahdella talliin juuri kun talutin Dongon päätallin ohi. Saatuani ruunan karsinaan, hain tuon harjapakin, ja sivusilmällä katsahdin tuntilaisiin naurahtaen. Pikkutytöt tuijottivat tuntilistaa, osalla riemastunut, osalla pettynyt ilme kasvoillaan. Palasin ponin karsinalle ja aloitin jo Dongon harjaamisen, kunnes meidän yhteisen hetkemme keskeytti kimeä, hieman koppava ääni.
- Kukas sä luulet olevasi, punapää hihkaisi.
- Moi, mä oon Veeti, Dongon hoitaja, naurahdin.
Tyttö, ehkä kymmenvuotias, tuijotti minua hetken.
- Jaa. No mä oon Milla, neiti tokaisi ja lisäsi vielä: - Ja saan tän ponin itsekin hoidettua!
- Okei! No mä pyörin tässä auttamassa muita, huikkaa jos tulee ongelmia, hihkaisin ja poistuin karsinasta.
Tyttölauma oli jo innoissaan harjaamassa noita pallo-otuksia. Vilkaisin ensin pikkutallin karsinoihin. Silmäilin karsinoiden ovien nimikylttejä ja sain selville, että tänään tunnille osallistuisi ainakin Fantsu, kieltämättä söpö shetupallo, Taika, Lissun hoidokki, sekä mun Dongoni. Lissu pölähti sisälle kasa suitsia ja satuloita käsissään. Hän tökkäsi kysymättä minulle kaksi satulaa sekä kahdet suitset, ja yhden varusteparin kanssa ruskeahiuksinen tyttö katosi Taikan karsinaan. Rungoton satula ja kirkkaan turkoosi huopa katosivat nopeasti käsistäni blondin pikkutytön matkaan, joka suuntasi Fantsun karsinaan. Lopulta Milla astui arvokkaasti ulos karsinasta, heittäen kaviokoukun harjapakkiin.
- Tarviitko apua näiden kanssa? hymähdin
- No jos sä voit laittaa satulan, Milla kysäisi ja nappasi suitset käsistäni.
- Totta kai!
Kävelin tytön perässä karsinaan ja nostin mustan satulan vihreällä huovalla ja romaanilla ponin kaulalle. Liu'utin satulan paikoilleen ja kiristin vyötä. Taputin ruunan kaulaa, jonka jälkeen katsahdin turparemmin kanssa taiteilevaan tyttöön. Kun remmit olivat kiinni, tuo nappasi kypärän, turvaliivin ja raipan karsinan edestä. Kypärän tyttö laittoi päähänsä, liivin päällensä ja raippaa tuo puristi kourassaan. Hymähdin ja astuin ulos karsinasta. Lissu oli samaan aikaan valmiina, joten päätimme yhdessä käydä katsomassa, oltaisiinko päätallissa jo valmiita.
- Kaikki valmista? Liisa huudahti päätallin ovelta saaden tyttö lauman katseet nousemaan poneistansa kaksikkoon (eli meihin) ovella.
- Juu! kuului neitien huudahdukset karsinoista.
- Kaisu odottaa kentällä, ja lähdetään täältä nyt....
Liisa jäi selittämään ohjeita tuntilaisille, itse hölkkäsin aittaan kertomaan poniratsastajille uutiset. Pian poniletka, joka koostui Taikasta, Tinjasta, Pepistä, Dongosta sekä Fantsusta.
Kentällä avustin Millan selkään ja kiristin vyötä vielä reiällä. Dongo pärskähti turhautuneena, vetäisi ohjat millan käsistä ja kyhnytti päätään polveensa. Autoin ohjat takaisin tytön käsiin ja säädin vielä jalustimet hänelle sopiviksi. Kun poniratsukko lähti liikkeelle, minä suuntasin taukotilaan. Nyt maistuisi kaakao.
Ovi aukesi narahtaen. Potkaisin tennarit jaloistani ja hiippailin sisään. Sohvalla istuskeli tyttöjoukko rupatellen keskenään. Astuessani sisään huoneeseen jutustelu lakkasi alta aikayksikön. Sinipää avasi suunsa.
- Kukas sä olet? hän kysäisi.
- Veeti, Dongon hoitaja, virnistin ja nojauduin seinään.
- Aivan! Mä olen Ciannait, sano vain Cia, nainen naurahti.
- Mä oon Mia, hoidan Hemmoa! oranssihiuksinen, noin ikäiseni tyttö huudahti.
Sain kuulla laajan esittelyn. Oli Pauliinaa, Corneliaa, Millaa ja Miraa.
- Mä en Mira tienny et säkin oot täällä, naurahdin ja katsoin vaaleanpunapäätä.
- Joo, enkä mäkään tienny et sä täällä pyörit, Mira virnisti juuri samalla hetkellä kun Lissu paukahti sisään.
- Moro! hän huikkasi ja käveli hyllyille etsimään jotain.
Kaivettuaan kaakaopaketin hyllystä tuo alkoi taiteilemaan juomaaa itselleen. Käänsin katseeni takaisin muihin.
- Mistäs te tunnette? kuulin Cornelian kysäisevän.
- Me ollaan serkkuja, Mira vastasi hymyillen.
- Jep, naurahdin ja tallustin Liisan luo aloittaen kaakaon tekemisen.
Pauliina, jota vissiin Pauksi kutsuttiin, alkoi selittämään siitä, kuinka Peppi oli vetänyt mailman isoimman pukkisarjan eilen ratsastustunnilla esteen jälkeen. Rupattelu hevosista, koulusta ja kaikesta muusta jatkui ja kaikilla oli hauskaa. Mira oli enimmäkseen hiljaa, mutta en sitä sen enempää ihmetellyt, kaipa se taas ajatteli olevansa ulkopuolinen. Sain kaakaoni valmiiksi ja tungin sohvalle Miran ja Paun väliin. Lissu istahti Miran viereen käsinojalle. Keskustelu yltyi samaa tahtia kuin keli ulkona.
- Siellä sataa! Pau hihkaisi ja pomppasi ylös melkein saaden posliinimukini kaatumaan.
Naurahdin ja katsahdin ikkunaan kuten muutkin. Pau oli rynnännyt ikkunaan ja katseli sateen ropinaa. Hörppäsin loputkin kaakaostani ja vein mukin lavuaariin. Laskin siihen vettä, jonka jälkeen tungin mukin "kuivatushyllyyn", jonka oikeaa nimeä en tiedä, väärin päin kuivumaan. Liisa noudatti esimerkkiäni, ja pian juttu tallilaisten kesken vain yltyi.
Lopulta satulahuoneeseen saapui jo aiemmin tapaamani Wilma, läpimärkänä tosin. Hän käveli määrätietoisesti kaakaopakettia kohden, samalla moikaten meille.
- Kannattaa lähteä sinne alas, tuntilaiset tulee pian, ja Kaisulla on meille joku homma, tyttö huikkasi.
Nyökkäsin ja ryntäsin porukasta ensimmäisenä eteiseen pukemaan kenkiäni. Koko muu lauma perässämme syöksyimme talliin juuri parahiksi. Kaisu astui tallin ovista sisään.
- Niin, teille oli vähän hommaa, nainen sanoi salaperäisesti.
Hän oli vetänyt hupun päänsä yli, joten vaaleat hiukset olivat melko kuivat.
- Niin? luoksemme tupsahtanut Wilma kysäisi saaden Cornelian säpsähtämään.
- Mä olen varma, että tulette nauttimaan tästä, Kaisu hymähti.
- Saatte mennä raahaamaan nuo puomit tuolta kentältä, hän virnisti.
Nainen repesi nauruun nähdessään ilmeemme.
- No ei vaineskaan. Teidän hommanne oli auttaa tuntiratsastajia ponien kanssa, mutta jos joku haluaa, voi tulla muakin auttamaan, Kaisu sanoi hymyillen.
Mä, Mira ja Liisa lähdettiin kaisun perässä vesisateeseen. Märkä maa litisi jalkojemme alla, ja rikkinäinen tennarini päästi osan vedestä sukkieni päälle.
- Ei hitto, ärähdin saaden tytöt ja Kaisun nauramaan.
Pompin yhdellä jalalla heidän perässään porukan nauraessa seikoilulleni. Lopulta olimme kentällä ja aloitimme raivausoperaation. Raahasimme liukkaita ja märkiä puomeja varmaan kymmenen minuuttia varastoon, kokoajan nauraen, milloin sille, kun Liisa tiputti puomin varpailleen, milloin sille, kun löin pääni estekatoksen seinään. Kaisu pyöräytti silmiään huvittuneena, pudisti päätään ja jatkoi puomien raahaamista.
Lopulta raahauduimme sisälle talliin läpimärkinä. Suurin osa tuntilaisista oli jo lähteneet, joten Kaisu käski meidät heittämään sadeloimet aitan poneille ja viemään ne ulos. Mira lähti pyydystämään Toottia sadeloimi mukanaan ja muuta tallilaiset katosivat omille teilleen.
Kävelimme Liisan kanssa yhtä matkaa aitalle. Mä raahasin vihreää, juuri pestyä sadeloimea mukanani. Kun sitten viimein saavuimme aittaan huomasimme Fantsun. Me sovittiin, että mä veisin Fantsun viimeiseksi, ja Liisa tulisi avaamaan tarhan portit. Luikahdin Dongon karsinaan ja heitin loimen tuon selkään. Ruuna mussutti tyytyväisenä heiniään, eikä antanut minkään tulla hänen ja hänen elämänsä rakkauden väliin. Kun viimein loimien remmit olivat kiinni, lähdimme yhtä matkaa tarhoille. Dongon kakkostarha oli Taikan kolmosen vieressä, joten päästimme vain ponit tarhoihinsa. Katsahdin Eunaa, jonka päälle joku oli kerennyt heittää oranssin sadeloimen. Dongo tökkäisi minua herättäen huomioni. Päästin ponin irti ja tuo ravasi korvat hörössä heinäkasalle. Euna yritti maistaa samasta kasasta, mutta Dongo tökkäsi korvansa luimuun ja yritti puraista tuota selvästi järkyttäen tamman mielenrauhaa. Naurahdin ja suljin alimmaisen sähkölangan.
Rupattelimme koulusta ja Liisan ruotsinmatkasta taluttaessani turkoosilla kaulakappaleellisella sadeloimella kuorrutettua shetlanninponi oria. Tökkäsimme sen Miran orin, Tootin ja ihanan Lucan seuraksi oritarhaan. Poni juoksi iloisesti pukitellen Tootin luo, ja nuo kaksi alkoivat rapsuttelemaan toisiaan. Tarkistimme porttien olevan tiukasti kiinni ja käännähdimme ympäri. Lähdimme kävelemään tallia kohden.
- Olisitko sä halunnut siis Lucan alun perin, Liisa kysyi.
- Joo. Mut on Dongokin kiva. Lucasta vaan saisi paremman treenikaverin, ymmärrät varmaan. Mut jos se sen hoitaja joskus häippäsee, aijon kysyy Kaisulta saisinko Lucan Dongon lisäksi, sanoin mietteliäänä.
- Eli et oo kuitenkaan luopumas Dongost?
- En. Ja sitäpaitsi, jos en saa ikinä Lucaa hoitsuks, voinhan mä aina ilmoittautua tunneille ja toivoo sitä, virnistin tytölle ja lähdin juoksemaan sateessa tallille päin.
Väsynyt Talliorja ja Tyytyväinen Heinänrakastaja
2hm
---------------
Lihapulla liikkeessä
Tallipiha oli autio edestakaisin kottikärryjen kanssa juoksevaa Kaisua lukuunottamatta. Mä ihmettelin hetken paikan hiljaisuutta, mutta totesin sen johtuvan uudesta yksäristä, jota kaikki olivat kyyläämässä tai jostain muusta vastaavasta. Siksi mä sainkin melkein sydänkohtauksen nähdessäni koko lauman tyttöjä sekä Iikan laittamassa Dongolle varusteita.
- Totaahh, sain erittäin coolisti puristettua huulieni välistä.
Ilkka kohotti katseensa satulavyöstä muhun.
- Ai terve! Kaisu käski laittamaan Dongon valmiiksi, mies naurahti ja laski satulansiiven alas.
- Okei, onks sille tulossa sitten joku ratsastaja? kysäisin tönkösti.
- Joo on, vaaleahiuksinen, Pauksi tunnistamani mimmi paljasti salaperäinen ilme kasvoillaan Dongon pään vierestä.
- Aivan..
- Eiköhän sun pitäisi sitten hakea kypärä, Liisa virnisti karsinan perältä.
- Mun?
Saatuani koko joukolta nyökkäyksen käännyin hitaasti ympäri ja lähdin tallustelemaan aitan ovesta tallia kohden. Vai että tälläinen päivä.
Repäisin hieman jumittuneen kaapin oven auki. Kaivettuani kypärän sekä saappaat näkyville tennarit vaihtuivat melko nopeasti kiiltäviin, mustiin saappaisiin. Kypärä sai odottaa kädessäni paiskatessani kaapin oven kiinni. Lähdin taukotilasta kummallinen hymy kasvoillani ja tungin kypärän päähäni ennen kuin astuin aitan ovesta sisälle. Tyttölauma oli kadonnut jonnekin, mutta Iikka norkoili karsinalla näpräten puhelintaan.
- Joo.. No täs mä oon, virnistin.
- No hyvä. Mä menen jo maneesille, tuu sinne kun olet valmis, mies hymähti, tunki puhelimen taskuunsa ja katosi ovista ulos.
Kaivoin mustat hanskat hupparini taskusta, tungin ne käsiini. Avasin karsinan oven ja nappasin ruunan ohjista lähtien raahaamaan taluttamaan ponia pihalle.
Maneesin ovet aukesivat naristen. Iikka seisoi keskellä kenttää ja hetki sitten kadonnut mimmilauma norkoili katsomossa muutaman lisävahvistuksen lisäksi. Tajusin myös Kaisun istuskelevan katsomossa tyttöjen seurana.
Taluttaessani Dongoa maneesin keskelle kaartoon, nainen huikkasi:
- Tosiaan Veeti, saat nyt näyttää taitosi!
Naurahdin ja pysäytin ruunan.
- Selkis, virnistin.
Aloin laskemaan jalustimia Iikan samalla silmäillen touhujani.
- Mitä luulet Kaisu, onko Veeti ihan liian pitkä tolle ponille, mies huikkasi katsomoon.
- En usko. Ja sitä paitsi, eihän se mitään haittaa jos muutaman kerran siellä selässä käväsee, Kaisu virnisti.
- Ei meillä kun noin kakskytä senttiä pituuseroo löydy, hymähdin samalla ponnistaen selkään.
Heitin jalkani eteen, kiristin vyön ja napautin ponin käyntiin. Dongo silminnähden järkyttyi huomatessaan, että sillä aijottiin aivan aikuisten(ja ponien)oikeesti ratsastaa kunnolla.
Lopulta ikuisuuden kestäneen käyntiosuuden jälkeen Iikka päästi mut ravaamaan. Ravissa löysin ponin nappulat huomattavasti nopeammin, ruunan alkaessa hieman pyöristyä.
- Siltähän löytyy jopa vähän muotoa, Kaisu hihkaisi selvästi yllättyneenä.
Iikka nyökkäsi keskittyneesti, mutta huomasin hymyn tuon huulilla. Ehkä mä osasinkin sitten ratsastaa, vaikka vähän taukoa olikin.
Kun viimein sain siirtyä laukkaan ruuna kulki jo selvässä, hyvässä muodossa. Kaisu hymyili katsomossa. Kun laukkasin katsomon ohi kuulin muutamia lauseita pikkumimmien (eli kaikkien muiden paitsi Kaisun) suusta, kuten "En mä oo ikinä nähny Dongon menevän noin hyvin!!". Virnistin fanijoukkiolle kääntäessäni ruunan ympyrälle. Pakko sanoa, nautin huomiosta.
Tunnin kuluttua raahasin hikisen ruunan maneesista koko joukon seuratessa perässä. Itsellekkin oli tullut melko kuuma, ja olin suht onnellinen saapuessamme viileään aittaan. Heti ensimmäisenä viskaisin kypäräni erittäin ohjeiden mukaisesti käytävän lattialle ja aloin purkamaan ruunaa. Olin jo saanut kaikki kamat ruunan päältä, kun loppujoukko saapui seuraamme.
- Tarviiks tän jalkoja kylmää? Ja tää varmaa tykkäis jos vähän suihkuttais, virnistin Kaisulle.
- No jos sä jaksat niin voit käydä pesarilla, mutta ihan hyvä olis jos laittasit linimentit sen jalkoihin, Kaisu hymyili.
Nyökkäsin ja astuin ulos karsinasta. Lähdin tallustamaan ulos aitasta kohti tallia.
Kun astuin satulahuoneeseen kimppuuni hyökkäsi Pau.
- Miten sä teit sen?! tyttö kysyi silmät loistaen.
Valahdin täysin punaiseksi.
- Eh, no siis.. Mä ratsastin? töksäytin supercoolisti.
- Aivan? tuo sanoi kummastuneena.
Vaihdoin nopeasti puheenaihetta kysyen:
- Mis täällä on linimentti?
- Täällä, Pau hymähti ja kaivoi kaapista linimenttipullon.
Tyttö tökkäsi sen käteeni.
- Kiitti, hymyilin.
- Ei mitään, mut mä lähen nyt Pepin luo, nähään!
- Joo, moi! huikkasin tytön perään.
Luin linimenttipullon kyljestä käyttöohjeita, kunnes huomasin, että tuo oli samaa vanhaa normaalia linimenttiä, mitä joka paikassa käytettin. Matkalla aittaan heitin pullon pesarille.
Ruuna lepuutti takajalkaansa ja lerpatti alahuultaan niin pitkälle kuin vain yltti. Suihkuttelin tuon kylkiä letkulla hyräillen. Euna ja Donna toljottivat touhujani käytävän toiselta puolelta. Viimein suljin hanan ja avasin linimenttipullon. Hieroessani tahnaa ponin jalkoihin, aloin vakavasti miettimään kouluratsastajaksi siirtymistä, jos aina näin suuren ihailijajoukkion saisi. Tosin, ei Dongossa edes ollut vaikeuksia, ja ruunahan toimi tosi hyvin ja helposti. Mutta olin mä silti enemmän esteratsastaja, niin tulis aina olemaan.
Kouluratsukko
3hm
------------------
Jaa-a, että semmoinen alkeisratsu
Mä en edes tiedä miksi, mut jotenkin mun vatsassa vääntyi omituisesti (eikä mitenkään mukavalla tavalla), luettuani tuntilistasta Dongon kohdalta Millan nimen. Miten yks pikkumimmi voikin olla niin ärsyttävä. Rapsutin hajamielisenä niskaani, samalla miettien kuumeisesti, miten voisin luistaa talutushommista. Tai edes vaihtaa vaikka Fantsuun. Mut kaikkein eniten mua tässä mietitytti, miksi se edes on alkeistunnilla, kun se ratsastaa kakkosryhmän ponitunneilla... Onkohan Kaisulle tullut joku huolimattomuusvirhe, koska miten se pikkulikka on tippunut kaksi "tuntitasoa alemmas". Purin huuleeni ja lähdin rivakoin askelin satulahuonetta kohti, johon olin nähnyt Kaisun kadonneen hetki sitten kasa varusteita mukanaan.
- Kaisu, ootko sä täällä? huikkasin ovelta.
Astuin satulahuoneeseen, huomaten heti Kaisun puunaamassa joitakin vanhahkoja, hieman huonokuntoisia varusteita. Nainen havahtui toljotukseeni ja hymähti.
- Jep.
- Kenes noi on?
- En oikeastaan edes tiedä, nää on jotkut vanhat jotka löysin vintiltä siivotessani. Kaipa Aprillin jäljiltä. Mut ajattelin kuitenkin pestä nämä, kun ne ainakin voi sitten myydä, jos ne ei ole ihan rikki eikä meiltä käyttöä löydy, tuo mumisi keskittyneesti.
- Aaaivan! Niin joo, tosiaan, onko sulle tullut joku virhe, vai miksi tää Milla ratsastaa tänään alkeiskurssilla?
- Ei ole virhettä, nainen naurhti ja nosti katseensa minuun.
- Vaan?
- Milla ei pääse omalle tunnilleen torstaina, niin hän pyysi päästä tälle päivälle.
- Eli se ei tarvi taluttajaa?
- Ei, Kaisu sanoi kummastunut ilme kasvoillaan, silti naurahtaen.
- Okei! hihkaisin ehkä turhankin iloisesti ja katosin huoneesta napaten Dongon eilen puunatut varusteet matkaani.
Aitassa ensimmäinen näkemäni asia oli erittäin, erittäin iloisen näköinen lihapulla, joka roikotti päätään alhaalla. Pystyharja lerpatti hieman.
- Kuules kaveri, toi pitäis leikata, mutisin heittäen satulan jo harjatun ponin selkään.
Säädin aikani varusteiden kanssa, sillä tänään ruunanrupsukkaa ei kiinnostanut satulavyön kiristäminen sitten pätkääkään, ja kaveri pullistelikin ihan olan takaa. Kun lopulta lähdin raahaamaan ponia muiden mukana kentälle, ihmettelin miksi punapää ei ollut täällä vielä.
Ja siinä paha missä mainitaan. Juuri kun saavuimme kentälle, näin punakeltaisen pallon lähestyvän kenttää. Mä en meinannut tunnistaa tuota samaksi vanhaksi Millaksi, sillä tytöllä oli upouusi, keltainen (ja kallis) ratsastustakki, silmissä ainakin kolme kerrosta liikaa ripsiväriä sekä överi-eyelinerit.. Kaiken kruunasi vielä huulissa oleva kerros räikeänpunaista huulikiiltoa.
- Moi! tyttö hihkaisi, mutta tervehdys oli luultavasti suunnattu enemänkin Dongolle kuin minulle.
Milla 2.0 käveli eteeni e-rit-täin määrätietoisesti, tuijotti minua silmiin, ja kun viimein sai kerättyä kasaan koko kymmenvuotiaan olemuksensa, tuo tokaisi:
- Mitä sä täällä teet.
- Hoidan velvollisuuteni, mumisin.
- Kiva kiva. Nyt, ala vetää, tyttö tiuskaisi kuin maaaaailman kylmäsydämmisin lumikuningatar koskaan.
Naurun pidätteleminen sillä hetkellä oli suhteellisen hankalaa, mutta poistuin kentän aitojen sisäpuolelta virne naamallani. Milla 2.0 olikin sitten näköjään astetta mielenkiintoisempi tapaus. Katselin hetken aikaa tytön epätoivoista kapuamista ruunan selkään ( sehän oli siis vain about 133cm korkee), kunnes päätin lähteä kaakaolle. Ehkä taukotilassa olisi juttuseuraakin.
Rymistelin satulahuoneen läpi taukotuvan ovelle. Kahva painui napsahtaen alas. Oven naristessa auki näin sohvalla istuskelevan Senjan. SENJAN?! Suuni loksahti varmaan metrin alaspäin tytön kohottaessa katseensa puhelimestaan.
- Mitä, tuo mulkaisi.
- Ei mitää? tokaisin tytölle ja astelin erittäin coolisti (joo tosi) tytön ohi etsimään kaakaojauhoja.
Hiljaisuus valtasi taukotuvan uudelleen. Aloin valmistella juomaani kaikessa rauhassa, kunnes Senja rikkoi hiljaisen hetkemme.
- Mitä sä täällä teet, senkin Mr. Kilparatsastaja? tyttö kysyi erittäin Millamaisella äänensävyllä.
- Eikö ponitalli ole arvon superratsastajalle vähän liian noloa, hän jatkoi.
Laskin mukin kädestäni keittiötasolle, jonka jälkeen käännyin hitaasti ympäri. Tuijotin kylmä ilme kasvoillani tytön hiljalleen hiipuvaan virneeseen.
- Enkö mä saa käydä millä tallilla haluan. Hoidan Dongoa, joten kaipa mä nyt täällä voin pyöriä. Mitäs itse täällä toimitat, totesin kylmästi.
En normaalisti ollut lainkaan samanlainen kuin Senjan seurassa, sillä eihän me missään hyvässä sovussa erottu. Lisää ratsastuskouludraamaa, jee!
- Hoidat Dongoa?! Senja kiljahti järkytttynyt ilme kasvoillaan.
- Jep.
Tyttö palautti ilmeensä nopeasti peruslukemille ja tokaisi:
- Niin joo, ootan et Millan tunti loppuu.
- Millan?
- Eikö nyt pikkusiskonkaan ylimielistäjatkumistalauseellejostaensaanutselvää?!
Ettäkö Milla Senjan pikkusisko? Mitäh..? Joko Senja mutisi lopun erittäin epäselvästi, tai järkytyin vain liian suuresti sanasta pikkusisko. Jes.
Nostin hitaasti mukin pöydältä ja astelin ikkunalle.
- Veeti! Dongo tarvii taluttajan, kuulin Liisan huutavan ovelta.
- Joo, mä tuun! huikkasin ja laskin tyhjän kaakaomukin lavuaariin.
Senjaa selvästi kirpaisi se, että minut käskytettiin Dongoa hoitamaan. Mitäs jätti hoitamatta hoitsunsa.. Kuitenkaan enempää tytöstä välittämättä juoksin Liisan perään kenttää kohti.
Järkytyin entisestään nähdessäni Millan seisomassa Dongon vierellä, uusi takki sekä vähän vanhemmat ratsastushousut hiekassa. Kaisu piti hallakkoa kiinni Milla 2.0:n kiivetessä selkään. Tallustin noiden luo riimunnaru kourassa. Tästä tulisi erittäin pitkä tunti..
Kun lopulta team Jääkuningattaret olivat lähteneet omille teilleen seisoin Dongon karsinassa tasoittaessani tuon pitkäksi venähtänyttä harjaa. Säpsähdin jonkun ilmestyessä ovelle. Aurinko paistoi tulian takaa saaden kasvonpiirteet katoamaan, mutta sinisestä pehkosta tunnistin tulian Ciaksi.
- Moi! nainen huikkasi.
Tervehdin naista tuon astuessa sisälle.
- Niin, sitä mulla vaan, että Kaisu pyysi sua siistimään Dongon harjan!
- Homma hoidossa, virnistin ja heilautin saksia kädessäni.
- Aivan, hyvä! Mä tästä lähenkin, moikka! Cia huikkasi ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
- Kuule Dongo, ehkä mun pitäisi opetella sietämään Millaa. Ei se loppuenlopuks ihan kamala oo, ainakaan verrattuna siskoonsa.. Onneks Senja ei tuu palaamaan tänne, sen verta hyvin mä sitä tunnen, huokasin ja silitin tuon vaaleaa kaulaa.
Villiponi ja Ongelma(llinen)nuori
4hm
---------------
31.5.-16
Silloin, kun joku toinen koski mun pystytukkaan
Haukottelin tonkiessani mustaa nahkalompakkoa reppuni sivutaskusta samalla vilkuillen lähestyvää bussia kohden. Noustessani sisälle linja-autoon huomasin ajoneuvon takapenkeillä Milla 2.0 sekä muutaman hänen ystävistään. Me oltiin Millan kanssa jo suht hyvissä väleissä ( tai no se ei ainakaan ärsytä mua koko ajan, eikä esitä jotenkin täydellistä..) joten moikkasin tyttöä saaden tuon ystävät vilkaisemaan punapäätä kohden kiinnostunut ilme kasvoillaan, ja istahdin pari penkkiä heidän eteensä. Tungin kuulokkeet korvilleni ja tuijotin ohi vilistäviä maisemia.
Kun bussi alkoi lähestyä Newerran pysäkkiä kuulin vaimeasti kuulokkeissa pauhaavan musiikin takaa Millan huutavan nimeäni. Vetäisin kuulokkeet korviltani ja vilkaisin tyttöön.
- Niin et meeksä torstaina Neween?
- Joo, uskoisin, hymähdin.
Paining stop- nappia samalla kuunnellen Millaa tuon jatkaessa.
- Mietin vaan, et kun meil on kai se maasto, niin tiiätkö mimmonen Dongo on maastos?
Bussi jarrutti, nousin ylös ja kipitin portaat bussin takaosasta ovelle.
- En oo ite käynyt, mutta vissiinkin suht reipas, huikkasin vielä ennenkuin loikkasin ulos autosta.
Jaa että maasto, en tiennykkään, mietiskelin itsekseni tallustellen ovelle.
Hiippailin taukotupaan ja heitin reppuni kaappiin. Vilkaisin sohvalla odottavaan sipsipussiin, josta päättelin jonkun muunkin olevan tallilla. Poistuin taukotilasta suunnaten ruunan tarhalle.
Mä meinasin saada jo toisen kerran sydänkohtauksen, kun näin jonkun toisen kymppiveen taluttavan mun pystytukkaa tallia kohden. Asetuin uhmakkaasti noiden eteen saaden maantienruskeilla hiuksilla varustetun ruskeasilmäisen mimmin katsomaan muhun.
- Mitäs sä teet? kysyin tytöltä rauhallisesti, mutta kuitenkin jollain tapaa jämäkästi.
- Kaisu pyysi hakemaan Dongon, likka hihkaisi ja talutti mun palloponin pokalla suoraan vierestäni.
Suu auki jäin tollottamaan tytön perään. Jaa. No mikäs siinä sitten.
Kun mimmi oli saanut ponin aittaan ja riisui siltä riimuja nojasin karsinan oveen tuijottaen tytön touhuja.
- Oisit sä voinut oottaa munkin tuloa, kun en kaukana ollut kuitenkaan, hymähdin.
Likka nosti katseensa muhun.
- Ai, kukas sä sitten olet?
- Veeti, hoidan Dongoa, esittäydyin varmaan tuhannetta kertaa.
- Aaaa... Mä oon Ilona! tuo hihkaisi tullessaan ulos karsinasta.
- Moi vaan, virnistin ja ojensin kättäni Dongolle nuuhkittavaksi.
- Niin joo, sori et nyt hain Dongon, aattelin vaan et.. tai siis kun Kaisu pyysi! Moikka! Ilona huikkasi ovelta kadoten kesäiselle tallipihalle.
Naurahdin itsekseni tunkeutuen samalla ruunan karsinaan.
Harjasin ruunaa pitkin, rauhallisin vedoin. Tuo roikotti alahuultaan ja rentoutti takasensa. Hymähdin Dongolle, papparainen selvästi tykkäsi. Olin saanut selville, että Ilona ratsasti tänään Dongolla alkeiskurssilla, ja oli siksi ollut hakemassa palloponia.
- Mitäs luulet Dongo, oonko mä vähän liian omistushaluinen sua kohtaan, virnistin ponille, vaikka ei tuota edes kiinnostanutkaan.
Kun sitten viimein olin auttanut Ilonan selkään, raivannut Dongon hoitotavarat sekä paennut taukotupaan, aloin miettiä jatkoa. Päässäni oli nimittäin pyörinyt koko ajan Kaisun uusi poni, nimittäin pikkuneiti kuulosti erittäin mukavalta tapaukselta, ainakin itselleni. Pienihän se toki oli, mutta mitäs pienistä.
Omistushaluinen ja tuntiratsu
5hm---------------------
6.6.-16
Kylmät kelit ja tuntiratsastajat
Onkohan mulla joku erittäin suuri vihasuhde jok' ikistä tuntiratsastajaa kohtaan? Siis onhan niitä muutamia mukavia, kuten Milla (joka ei muuten enää oo 2.0, vaan 2.1, siitä lisää myöhemmin) mutta muita en sitten oikeastaan siedä. Ainakaan tiistain alkeistuntilaisia. Tälläkin hetkellä mun teki mieli repiä ton blondin hiukset irti sen päästä, samalla tavalla kun toi teki mun pystytukalle.
- Hei älä harjaa sitä häntää noin. Se on niin takussa että Dongoo sattuu kun revit noita takkuja auki, etkä pidä siitä juuresta kiinni, mutisin tytölle ja astuin sisälle karsinaan.
- Mä oon tehny aina näin, hän tokaisi jatkaen takkujen repimistä.
- Hei. Nyt loppu, marmatin napaten harjan blondin kädestä.
- Kato näin, jatkoin.
Nappasin Dongon hännän juuresta ja aloin pienin, varovaisin liikkein aukaisemaan Dongon hännän takkuja. Sitä oli selvästi kutittanut, sillä ponin häntä oli aivan mytyssä. Kun häntä oli vähän selvempi ojensin harjan blondille.
- Oke, tuo tokaisi.
Otti tyttö silti oppia, eikä Dongo ollut aivan kauhean ärsyyntynyt.
Autoin blondia nostamaan satulan ruunan selkään. Mimmi ähki ja puhkui satulavyön kanssa, ja lopulta saikin sen kiinni, Dongon näyttäessä erittäin pettyneeltä. Taputin ruunan kaulaa ojentaen suitset tytölle. Dongo sentään suostui ottamaan kuolaimet suuhunsa.
Seurasin palloa ja mimmiä ulos aitasta viileään kesäiltaan. Nythän kaikilla oli siis lomaa, joten Newerra oli täynnä hoitajia ja hevosenomistajia. Itsekin olin päässyt ysiluokan läpi, keskiarvo taisi olla 8.4. Ei mikään paras, mutta läpi päästiin. Pääsin myös haluamaani lukioon, joten tulevaisuus näyttää ihan hyvältä. Astuin kentälle ja avustin mimmin Dongon selkään. Likka oli Millaakin lyhyempi, ehkä 120cm, joten selkään nouseminen ilman apua ei tainnut olla kauhean helppoa. Säädin jalustimia ikuisuuden, sillä jokaisessa reijässä jalustin tuntui olevan liian pitkä. Lopulta jouduin vetämään jalustimen kahdelle kiepille, ja viimein ruuna ja mimmi lähtivät liikkeelle. Täytyisi käydä ostamassa Equestrian PROsta Dongolle uudet jalustinhihnat, joissa olisi vähän enemmän reikiä, jos se vain Kaisulle kävisi. Tottakai noihinkin voisi lisää reikiä tehdä, mutta varusteratsastajana uusi on aina parempi.
Tänään oli suhteellisen kevyt päivä Dongon kanssa, mutta jonain päivänä ajattelin tulla tallille aikaisin ja puunata ruunan varusteet, siivota harjapakin, pestä riimunnarut ja riimut kurasta ja harjata Dongon oikein kunnolla. Sen tekisin varmaan viikonloppuna. Tuijottelin Dongon möyrimistä kenttää ympäri rauhallista tahtia, sillä eihän toi pikkumimmi osannut siltä mitään vaatia, sille riitti se, että sai istua ponin selässä ja tuijotella maisemia. Naurahdin itsekseni.
Kaisu oli tehnyt harvinaisen selväksi sen, että pikkuset testaisivat hieman puomeja, ja jopa kavaletteja, sillä löysin itseni suhteellisen nopeasti raahaamasta tolppia ja puomeja kentälle. Pikkumimmien silmät kirkastuivat niiden nähdessä tolpat ja muut estekalustot, paitsi joka tunnilla oli tietenkin se yksi tyyppi, joka jännittyi ja jonka sydän tykytti kovempaa vauhtia kuin palovaroittimen piippaukset. Noh, sillä näytti olevan alla superturvallinen Taika, jota ei näyttänyt esteet kiinnostavan.
Juoksin Dongon vierellä pientä sokeripala kavalettia kohden. Pari metriä ennen estettä pikkublondi nousi hieman epämääräiseen kevyeen istuntaan tarraten ponin pystyharjaan. Dongoa ei kiinnostanut hyppiminen pätkääkään, sillä pappa vain jolkotteli esteen yli - ei siltikään kolauttanut! Mimmin kasvot loistivat kuin aurinko tuon huohottaessa hymyillen.
- Dongo on maailman paras heppa! tyttö huokasi innoissaan.
- Joo, niin se onkin.
Loikkiva löllöpallo & Veeti
6hm
------------
15.7.-16
Maastoilua
Punttasin Helin Fantsun karvaiseen selkään sillä pikkuori oli päättänyt olla tänään astetta villimpi pahisponi. Heli oli tosin vain todennut, että se oli kivaa vaihtelua, kun poni oli yleensä niin nätisti. Liisa oli saanut pungerrettua itsensä jo Taikan selkään, joten enään oli minun vuoroni. Otin hieman vauhtia ja ponnistin mahalleni Dongon selän päälle. Nousin istumaan suoristaen asentoni. Maiskautin Dongon liikkeelle lähtiessämme jonossa etenemään kohti metsäpolkuja.
- Mut eikse ollu tästä vasemmalle jos me mennään maastoesteille? Heli kysyi.
- Ei edelleenkään! Kun se on tonne oikeelle, Liisa mutisi turhautuneena.
- Mutkun me mentiin silloin kurssilla tonne, Fantsun selässä oleva tyttö ilmoitti.
- No joo, mut maastoesteet on silti tuolla, Taikan ratsastaja tokaisi.
- Tuutteko te vai ette? kysyin kääntäessäni Dongon kohti oikeaa tietä.
- Jaaa... Liisa tuhahti ja ohjasi Taikan taakseni.
Hetken kuluttua siirryimme raviin.
Linnut lauloivat auringon paistaessa polulle saaden pölypallerot kimaltelemaan.
- Niin nättiä, Heli huokasi.
Eteemme aukeni pieni aukio, jonka päästä alkaisivat maastoesteet.
Tytöt ratsastivat molemmille puolille minua kun hidastin käyntiin. Liisa keinuskeli edestakaisin Taikan selässä issikan möllötellessä pusikoita. Fantsu eteni hieman turhankin reipasta käyntiä (joka muistutti kyllä enemmän tositositosi koottua ravia), ainakin niin pystyi päätellä Helin turhautuneesta ilmeestä.
- Laukataan ja sit esteille? kysyin tytöiltä.
Sain Liisalta nyökkäyksen hymyn kera sekä Heliltä innokkaan "juu":n. Siirsin Dongon laukkaan ja annoin tuolle astetta enemmän ohjaa.
Tiesin että saisin ruunanrupsukan esteiden yli, jonka takia uskalsin päästää Helin ja Liisan suoraan peräämme. Ensimmäinen tukki ilmestyi kuin tyhjästä, mutta sain kuin sainkin Dongon sen yli kaatumatta. Maiskautin hieman vauhdin laantuessa samalla nojaten vähän eteenpäin. Dongo vetäisi jostain pappaenergiaa ja pukitti pierujen kera, jonka jälkeen papparainen kiihdytti jalat suurinpiirtein suorana tököttävällä laukalla kohti toista estettä. Ruuna loikkasi tukkikasan yli kuin varsa saaden minut ja tytöt nauramaan. Annoin lisää ohjaa kuumana käyvälle ponille, ja tuo kaasutti entisestään.
Lopulta kaikki esteet oli ylitetty ja jarruttelin käyntiin. Vanha ruuna puuskutti tyytyväisenä, ja sen paksun karvan läpi oli tullut hieman hikeä. Dongo ei ollut kuitenkaan aivan henkihieverissä, enkä sitä olisi kyllä lähellekään sitä ratsastanut. Fantsun energia ei ollut kadonnut mihinkään ja Taika jatkoi möllöttämistään.
- Mut siis Veeti, kerroppa vähä siitä sun uuesta ostoksesta, Liisa virnisti ratsastaessaan vierelleni leveällä metsätiellä.
- Ai Dexusta? No siis se on kaheksanvee Suomalainen puoliverinen, ihan mageella luonteella. Se on ihan kivan kokonenki ja sil on iha sairaan hienot liikkeet. Ja hyppää muuten hyvin, ylpeilin.
- Mä en ymmärrä miten sä jaksat hoitaa niinku kolmee hevosta melkein joka päivä, mulle riittää Fantsu ihan hyvin, Heli kysyi kummastuneena.
- Emmä tiiä miten mä jaksankaa, mut ihan hyvin. Ja siis Dexuhan on laitumella nyt, nii en mä ku maastoile sillä ku ei siellä oo kenttää.
- Jaaaaa, no sit! Mut entä talvella? Heli jatkoi pidättäen Fantsua.
- No, se on sit sen talven lumia, virnistin.
Annoin Dongolle täysin löysät ohjat kävellessämme Neweä kohti.
- Ei hitto, Heli vinkaisi.
- Hä?
- Tääl alkaa sataa, tyttö inisi.
- No ei me sokerista olla, Liisa naurahti.
- No mut siltiiii, Heli valitti.
- Mut me ollaan ihan pian perillä, huomautin Newerran kohotessa edessämme.
Kerkesimme juuri ennen pahinta kaatosadetta aittaan. Tungimme Taikan Tarun karsinaan, sillä poni oli riehumassa tarhassaan - sadeloimi päällä, tietenkin. Rupattelimme rauhassa kylmätessäni vanhan herran jalkoja. Heli valitti kuinka Fantsun energiat eivät olleet kadonneet sitten pätkääkään, vaikka ei se kuulemma niin paljoa haitannutkaan. Naurahdin ja heitin tyttöä pintelillä, se oli ensimmäinen asia mikä käteen osui.
- Veeti! kuului kiljahdus Fantsun karsinasta.
Tyttö viskasi pintelin takaisin nauraen.
Nauruhan on tunnetusti tarttuvaa, ja pian sateen ropinan kanssa kilpaili aitan sisältä kuuluva hekotus.
Team Maastoilijat
7hm
----------------------
20.7.-16
LoikkiaVuonis tallusti hitaasti löntystäen vierelläni, pää alhaalla, kuitenkin korvat hörössä. Vanha ruuna puhalteli ilmaa sieraimistaan, ja tuijotteli kaikkea vanhaa tuttua kuin pieni varsa. Naurahdin ruunan touhuille.
Pappa nosti vaivalloisesti koipensa aitan pienen kynnyksen yli.
- Dongo hei, ei se noin rankkaa ole, mutisin kiinnittäessäni väsyneen ruunan riimunnarusta karsinaan.
Aloitin harjaustuokion jo aiemmin tuotujen harjojen kera. Papparainen ei ollut pyörinyt kauhean paljon yhtään missään, joten harjausurakka oli helppo. Vedin pahimmat pölyt ruunan selästä pölyharjalla muutamilla napakoilla vedoilla.
Nostin ruunan selkään tällä kertaa vain satulahuovan, jonka sidoin palloponin vatsan ympärille loimivyöllä, jonka Kaisu oli tonkinut mua varten jostain. Dongo näytti tyytyväiseltä päästessään näin vähällä kun aloin kierittämään vihreitä pinteleitä papparaisen etujalkoihin. Saatuani tuon samaisen pintelin, jolla olin heittänyt Heliä pari päivää sitten, kiinni, ujutin vanhan ruunan suuhun kuolaimet.
Nappasin mustan, upouuden kypäräni karsinan edestä. Napsautin lukon kiinni ja kurotin ottamaan mustia ratsastushanskojani sekä omaa, mustaa esteraippaani. Saatuani loputkin tavarat mukaani lähdin tallustelemaan kohti maneesia, sillä uskoin siellä olevan muutenkin viileämpää.
Katsoin tyytyväisenä aikaansaamaani esterataa. Kolme ristikkoa jumppasarjana pitkän sivun sisäpuolella, kokorataleikkaalla pysty ja okseri, jonka korkeus kyllä pysyisi matalana. Rata ei ollut pitkä tai edes haastava, mutta säälin pappaa joka ei enää ollut mikään nuori, ja pidin esteet maltillisen kokoisina ja tehtävät helppoina.
Talutin Dongon, jota olin roikottanut perässäni kun kokosin esteitä, maneesin keskelle kaartoon ja ponnistin itseni ponin selkään. Ruuna oli jo saanut hyvät alkukäynnit, joten annoin sen siirtyä raviin kun pääsimme pitkälle sivulle. Ruuna ravasi reippaasti vaikka ohja oli löysä, enkä edes käyttänyt pohjetta paljoakaan.
Kun sitten lopulta keräsin ohjat käsiini, oli vanhaherra Dongo hypähtämässä jo laukalle. Naurahdin ruunalle ja siirsin tuon rauhalliseen raviin. Aloin tekemään ympyröitä esteiden lomassa. Vanha ruuna tiesi mitä oli tulossa, ja se selvästi piti ajatuksestani. Sittenhän en ollut ainoa.
Ruuna oli jo aikoja sitten plumpsahtanut mukavaan muotoon, joten sen selässä oli erittäin mukava istua. Ruuna ravasi tasaisesti askeltaen uraa pitkin, tällä kertaa vasempaan kierrokseen. Tein vielä muutaman ison ympyrän väistellen estetolppia, jonka jälkeen annoin ohjaa ja siirsin ponin istunnalla käyntiin.
Kun Dongo oli saanut hengityksensä tasaantumaan, siirsin sen löysin ohjin laukkaan. Annoin vanhan ruunan laukata omaa tahtiaan kaula pitkänä muutaman kierroksen, jonka jälkeen kokosin ohjaa. Peräänanto löytyi jopa laukassa heti. Hymyilin tyytyväisenä jatkaen volttitehtävää laukassa.
Kun laukat oli nopeasti käyty läpi molempiin kierroksiin, annoin ruunan tallustella löysin ohjin.
- Kohta pääset vähän hyppäämään, mumisin hiljaa Dongolle.
Ristikot on 20, 30 ja 40 senttimetriä tuosta keskikohdalta, pysty on viisikymmentä ja okseri kolkyt-nelkyt.. Kyllä tän pitäisi ihan hyvin onnistua, mietin tuijotellessani esteitä.
Keräsin ohjat ja nostin laukan. Laskin askelia lähestyessämme jumppista. Pidin Dongon hyvin pohkeiden välissä, enkä antanut tuolle tilaa karata esteen kummallekkaan puolelle. Maiskautin nopeasti Dongon tullessa hieman pohjaan, ja ruuna hyppäsi kuin hyppäsikin esteen yli. Kaksi laukkaa ja toinen este, se onnistui hyvin. Viimeiselle ristikolle yksi laukka ja puhtaasti yli. Kehuin ruunaa ja laukkasin pitkän sivun loppuun, jonka jälkeen siirsin ruunan käyntiin.
Olin mennyt jumppiksen pariin kertaan, joten nyt olisi kokorata leikkaan vuoro. Käänsin vanhan ruunan pystyä kohden.
- Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus hyppy, mumisin Dongon lähestyessä estettä.
Pappa oikein lensi pystyn yli, taputin sitä nopeasti kaulalle esteiden välissä. Okserikin ylittyi puhtaasti. Otin ruunan käyntiin ja annoin hetkeksi vielä pitkää ohjaa.
- Hyvä poika, mutisin.
Lopuksi otin vielä koko radan kahteen kertaan. Viimeisellä kierroksella tunsin ruunan olevan vähän väsynyt, joten siirsin sen heti esteitten jälkeen raviin ja annoin ohjaa. Annoin papparaisen ravailla omaa tahtiaan, enkä edes vaivautunut sitä enempää taivuttelemaan.
Siirsin ruunan käyntiin ja heittäen ohjat tuon kaulalle. Pyörittelin käsiäni papparaisen selässä, jonka jälkeen nappasin löysät ohjat käteeni. Hyppäsin ruunan selästä, kävelin maneesin oville avaten ne ja talutin Dongon ulos. Pihalla hyppäsin ponin selkään ja olin lähdössä maastoon, kunnes huomasin Cornelian ja Lucan menevän maneesia kohden.
- Cornelia! Siellä on sitten esteet, mut tuun purkamaan ne loppukäyntie jälkee, huusin naiselle.
- Ei tarvi! Mää aattelin hypätä myös, Cornelia naurahti.
- Aa no okei! hymähdin ja käännyin katsomaan eteenpäin.
Dongo tallusteli tyytyväisenä vähän viileämmässä metsässä. Ei olisi uskonut, että vielä eilenkin olisi ollut ihan kauhea kaatosade. Suomen kesä on kyllä outo..
Hyppäsin alas ruunan selästä aitan edessä. Vein vanhuksen suoraan sisälle alkaen purkamaan varusteita Dongon päältä. Jätin huovan (joka oli märkä) kuivumaan karsinan oven päälle, jätin myös loimivyön samaan paikkaan. Suitset vein paikoilleen, kuten aina.
Levitin hikisen ruunan jalkoihin msm- linimenttiä, jota olin käynyt ostamassa parisen päivää sitten, sillä olin todennut sen hyväksi ainakin Dexulla. Vesisanko täynnä viileää vettä odotti aitan ulkopuolella. Kun olin saanut linimentin vanhuksen koipiin, talutin sen vesisangon luo. Kaivoin ämpäristä sienen ja aloin kastella ruunan selkää. Tuo pärskähti ja alkoi lepuuttaa takastaan.
- Hieno pappa olit kyllä, mumisin ja rapsutin tuon säkää.
Esteratsukko
8hm
-----------------
6.8.-16
Epäpuhtautta
Kävelin Dongon tarhaa kohden reipasta tahtia. Ruuna nökötti omalla paikallaan, tuvallisesti oman rakkaan heinäkasansa vieressä, natustaen sitä tälläkin hetkellä. Vihelsin portilla saaden vanhuksen nostamaan vaalean päänsä heinäkasasta, mutta ei se luokse tullut. Hymähdin ja siinä samssa luikahdin lankojen välistä tarhaan. Nappasin pystytukan riimusta sujauttaen riimunnarun paikoilleen. Kun olin apinan viimein pyydystänyt, matka kohti aittaa voisi alkaa.
Vaan eipä alkanutkaan. Heti saatuani ruunan ulos tarhasta se alkoi tahmailemaan normaaliakin enemmän. Vaikka mä kuinka maiskutin, maanittelin, vedin, raivosin ja lässytin, ei ruuna liikahtanut askeleenkaan verran. Siinä samassa kuulin hihitystä takaani. Erittäin tuttua sellaista.
- Jos sulla ei ole muuta tekemistä, arvon ammattilainen, ole hyvä ja tule auttamaan, murahdin.
- No selvä! kuulin Helin toteavan.
Kuulin tytön äänestä tuon virnistävän, enkä ollut kovin väärässä tytön saapuessa luokseni hymy kasvoillaan.
- Niin mikäs nyt oli ongelma? tyttö kysäisi.
- Tää ei nyt vaan liiku, totesin turhautuneena.
- No se ei oo uus juttu, Heli naurahti.
Vilkaisin tyttöön, jonka jälkeen siirsin katseeni takaisin Dongoon.
- Eikun oikeesti, se ei mee minnekkään, sanoin hieman vakavammin.
Helin hymy hyytyi nopeasti.
- Häh? Miten niin?
- En mä tiedä, sähähdin ärtyneenä.
Huomasin Helin säikähtävän vihaista ääntäni, sillä tytön silmät porautuivat muhun ihmetyksen vallassa.
- Äh.. Sori, sopersin. - En vaan tiedä mikä tätä vaivaa.., jatkoin mietteliäänä.
- Entä jos sillä on joku hätänä? Heli ehdotti ja suunisti heti sen sanottuaan vanhan ponin jalkoja tutkimaan.
Hiljaisuuden vallitessa tyttö kävi jokaisen jalan tarkasti painelemalla läpi. Takajalkoihin Heli kiinnitti kuitenkin erityishuomiota, ja jäi tutkimaan niitä pidemmäksi aikaa.
- Oikea takajalka, tuo tokaisi.
- Mitä siitä?
- Se on turvonnut.., Heli sopersi.
Olin passittanut Helin hakemaan kaikkitietävän tallinomistajamme paikalle. Kaisu tutkaili vuoroin oikeaa, vuoroin vasenta takasta hiljaa mietteliäänä.
- Joo- o.. Onhan täällä ihan kunnolla nestettä, ja lämpöäkin, nainen totesi hiljaa.
- Kylmään sen sitten vaan? kysyin.
- Jep. Ja jätä yöksi sisälle, hakekaa vaikka Fantsu sen seuraksi. Mä ilmoittelen sitten aamulla sen vointia sulle, Kaisu selitti.
- Eihän siinä oo mitään vakavaa? Heli henkäisi.
- En mä usko, varmaan vaan kompuroinut tarhassa, Kaisu hymähti ja jatkoi; - Mutta mun täytyy nyt mennä tekemään iltatalli, oon jo myöhässä aikataulusta.. Nähdään!
Ja yhtäkkiä nainen oli kadonnut luotamme. Lähdin taluttamaan nyt jopa eteenpäin liikkuvaa ruunaa sisälle. Se arkoi jalkaansa hieman, mutta selkeästi yritti pitää kivun salassa. Huokasin hiljaa saadessani ruunan karsinaan.
Harjasin molemmat takajalat extratarkasti, jonka jälkeen levitin kylmälinimenttiä Dongon takasiin. Hieroin ainetta tarkasti joka puolelle jalkaa. Vanha pappa roikotti päätään tyytyväisenä, se tiesi ettei joutuisi tänään töihin. Laitoin varmuuden vuoksi tököttiä ihan reilusti, jonka jälkeen suljin purkin. Noustessani ylös aitan ovelta kaikui komea hirnahdus. Herra ori oli saapunut.
Heli pyöräytti shetlanninponin karsinaansa, jossa tuo tyytyi natustamaan heinänkorsia. Tuijotin hieman varautuneesti Dongon jalkoja.
- Luuleksä et sil on jotain vakavampaa? Heli kysyi ujosti rikkoen hiljaisuuden.
- En oikein osaa sanoo, totesin vakavana. - Nyt pitää vaan venaa, huokasin.
Potilas & Sairaanhoitaja 9hm
9hm
-------------
Sade
Viikonloppuna // 18.8.-16
Kylmät pisarat tippuivat taivaalta niskaani. Musta huppari liimaantui läpimärkänä ihoon. Hiukset litistyivät pään reunoille. Mummi tapasi sanoa, aina kovalla rankkasateella, että taivas itkee. En ollut silloin pienenä ymmärtänyt, miksi taivas itkee, mutta silloin kaksi vuotta sitten mummin kuolinvuoteella sateen paukuttaessa äidin kotitalon punaista peltikattoa, olin ymmärtänyt miksi. Taivas itkee, sillä joku oli lähtenyt.
Ajatukseni tummenivat samaa tahtia kuin vielä muutama tunti sitten kirkkaana loistanut taivas. Pilvet vain tummenivat ja tummenivat, osa lähenteli jo mustaa. Newerran rakennukset hahmottuivat pikkuhiljaa sateen seasta. Koko paikka muistutti sitä pölypalloa, jonka olin löytänyt eilen kaapistani. Sade oli harmaata, ja niin sankkaa, ettei eteensä nähnyt kuin muutaman metrin.
Viimein sujahdin tallin ovista sisälle. Lämmin ilma hevosen hajuineen pläsähti päin naamaani. Seisoin oven edessä, huokasin syvään ja lähdin liikkeelle. Kipitin nopeasti taukotupaan etsimään itselleni lämmintä vaatetta kaappini uumenista.
- Veeti! kuului tuttu hihkaisu astuessani vettä valuvana sisään taukotupaan.
- Moi, hymähdin kävellessäni kaapille.
- Onko joku hätänä? Liisa sai kysyttyä.
Sitä tyttöä ei ollutkaan näkynyt tallilla hetkeen.
- Ei mikään erikoinen. Tää keli vaa on ihan suhteellisen masentava, huokasin etsiessäni hupparia ikivanhan kaapin uumenista.
- No totta, äsken minua moikannut Heli puuskaahti ärtyneenä.
- En millään jaksais mennä treenaamaan maneesiin.. Siellä on niiiiin tylsää.. Eiks voitais vaan mennä maastoon? tyttö inisi.
- Ai maastoon? Tällä kelillä? puuskahdin virnistäen.
Nappasin harmaan hupparin heittäen mustan sen tilalle myttyyn kaapin pohjalle.
- Niin? Heli tokaisi.
- Mä hei kävelin bussipysäkiltä tänne, ja oon jo näin märkä. Sitäpaitsi, ei hepat pysyis pystyssä tuolla. Kaikki tiet suurinpiirtein tulvii ja ne on niin mutaisia et mäkin meinasin kaatua, totesin pukiessani hupparia.
- Ei mua ainakaan kiinnostais lähteä katkomaan Taikan jalkoja, Liisa kommentoi väliin.
- Äh, no fine... Heli puuskahti.
Istahdin tyttöjen viereen sohvalle kaakaomuki kädessäni.
- Noh, mennäänkö esteitä vai koulua? virnistin vilkaisten kaksikkoa.
- Koulua! Heli hihkaisi innoissaan.
Tuon hymy kuitenkin hyytyi mun ja Liisan vilkaistessamme toisiamme.
- Esteitä, Liisa totesi kylmänviileästi.
- No okeii... Heli tiuskaisi.
- Hyvä! virnistin.
Kuten normaalisti, jostain kumman syystä koko porukka alkoi nauraa. Kaikkihan me tiedettiin, että Helikin tahtoi hypätä.
Suurin piirtein juostessamme angstiponiemme kanssa (siis kuka uskaltaa sanoa että Dongo tykkää sateesta???) maneesiin Heli huikkasi jotain.
- Fantsu... *sateen ropina maneesin kattoon* hypätä... * Liisan kiljahdus kun tuo meinasi kaatua naamalleen mutalammikkoon * maltillisena..! sai Heli huudettua.
- Että mitä oli? huikkasin takaisin avatessani maneesin rymiseviä liukuovia.
- Niin että Fantsu ei sit varmaan kauheen korkeita voi hypätä, et pidetään ne estekorkeudet maltillisena, tyttö toisti.
- Joo joo, nauroin.
Kääntäessämme hevoset kaartoon pienen kavalettiradan rakentamisen jälkeen nousimme selkään. Liisa tunnollisena mukatuntiopettajana jakoi ohjeita taivuttelemiseen käynnissä vaikka ohjat olivatkin pitkiä. Loppuenlopuksi ohjastaminen loppui taisteluun kannuksista, jossa jäin armotta alakynteen kilparatsastajan mielipiteelläni, eli sillä että kannuksia käytetään aina, hevosesta riippumatta, ainakin kisoissa. Tosin eihän mulla nytkään ollu kannuksia (anteeks mitä
)...
Kun viimeisen kerran ylitimme kavaletin laukassa siirsin Dongon raviin ja annoin löysempää ohjaa ruunan venyttäessä kaulaansa eteen-alas. Taivuttelin tuota ympyröillä samalla jutustellen Helin ja Liisan kanssa este-ennätyksistä. Dongo pärskähti tyytyväisenä, eikä siitä jalkavaivasta, joka reilu viikko sitten löytyi, ollut mitään jäljellä, eli poni liikkui ihan puhtaasti.
Viimein olimme saaneet jatkuvasta sateesta läpimärät (me käveltiin niitten kaa vaan maneesista aittaan?) ponit sisälle ja varusteet pois selästä. Loimittaessani Dongoa jutustelun lomassa vihreällä fleeceloimella puhelimeni tärähti viestin merkiksi. Kaivoin Samsungin taskustani.
- Mitäköhän Miralla nyt on..? kysyin lähinnä itseltäni.
- Kerro si meillekki!! Liisa huikkasi.
Silmäilin viestin nopeasti läpi. Hymyni hyytyi ja järkytyksen aalto levähti lävitseni.
- Haluutteko te.. oikeasti kuulla..? sopersin hämmentyneenä.
- Häh? Mitä se on? Heli henkäisi kurkistaessaan karsinan väliaidan yli Dongon karsinan puolelle.
- " Moi Veeti. En tiiä olisitko sä halunnut kuulla tätä, mut ajattelin kuitenkin kertoo sulle. Me jouduttiin lopettaan Tootti, koska se oli satuttanut jalkansa tarhassa kun se kaatu siellä mudassa. Mä näin kaiken... Eläinlääkäri tutki sitä ja sano et sillä on joku luu murtunu, et se ei voi enään parantua. Sitä sattu ihan kauheesti, mun oli pakko päästää se pois... Mä en tiiä mitä mä tekisin.. Äiti sano et saisin ratsastaa Santulla niin paljon kun haluun, mut en mä pysty.. Tuu mahdollisimman pian meille? Mira", luin järkyttyneenä.
- E-eli Töötti on kuollut? Heli henkäisi.
- Joo.., sopersin.
Jouduin ottamaan seinästä tukea. Ajatukset mylläsivät sisälläni. Miten noin pystyi käymään? Vastahan Mira sai tietää orinsa sairastavan nivelrikkoa ja nyt sen vei hautaan murtunut jalka? Vasta kuusivuotiaana... Vastahan toissapäivänä kävin sitä ratsastamassa, ja se toimi ihan älyttömän hyvin..
Hetken kuluttua avasin suuni.
- Mä vien Dongon pihalle.. huokasin.
Nostin fleecen pois ruunan selästä ja heitin sen myttyyn käytävälle. Sade oli lakannut joten en laittanut edes sadeloimea. Mitään sanomatta talutin ruunan pihalle.
Tietenkin juuri kun olimme päässeet tarhan eteen, alkoi sataa taas kaatamalla. Tuijotin mutaista tarhaa hetken.
- Sori Dongo.. Sä oot sisällä illan.., kuiskasin ruunalle.
Jotenkin se, mitä Töötille oli käynyt, oli saanut mut pelkäämään myös Dongon vuoksi. Niinpä uhmasin jokaista mahdollista periaatettani (muummuassa sitä että hevonen, joka on hyvin loimitettu voi olla ulkona kelillä kuin kelillä, ainakin melkein) ja talutin vanhan ruunan sisälle.
Istahdin ruunan harjapakin päälle hiljaisena. Heli tuli luokseni ja kyykistyi viereeni.
- Tota.. Jos sä meet sinne Miralle.. Niin sano osanotot multakin, tyttö sopersi.
- Joo.. Tietenkin, huokasin katsahtaen tyttöön.
Hiljaisuuden vallitessa ymmärsin taas kerran erään asian. Taivas itkee, sillä joku oli lähtenyt.
Dongo & Veeti
10hm
//10 hm täynnä!! Jee 
! Joo tosiaan, aattelin nyt tännekin ilmoittaa, että Tootti on nyt lopetettu.. Tää tarina muuttu ehkä vähän tönköksi eikä tässä ollut muutenkaan sen enempää järkeä kuin kirjoitustaitoa, mutta toivottavasti kelpaa 
. Lisään tähän vähän myöhemmin kuvan!
)...
! Joo tosiaan, aattelin nyt tännekin ilmoittaa, että Tootti on nyt lopetettu.. Tää tarina muuttu ehkä vähän tönköksi eikä tässä ollut muutenkaan sen enempää järkeä kuin kirjoitustaitoa, mutta toivottavasti kelpaa 
. Lisään tähän vähän myöhemmin kuvan!
<3 Hyvä, haaste hanskassa! // Kaisu