Kevään maastoja

Hankimaasto

Tutut laulut raikui iloisesti talliporukan hoitaessa ratsujaan perinteistä helmikuun hankimaastoa varten. Aurinko paistoi kauniisti pihaton ikkunasta valaisten koko minipihaton, jossa harjailin Tinjaa varustamista varten. Viereisessä pilttuussa seisoi Sam ja Pau tuskaili harjatessaan, miten paljon karvaa Samista lähti, vaikka oli vasta helmikuu! Myhäilin tyytyväisenä vieressä, Tinja oli onneksi vielä päättänyt pitää karvansa.

Harjattuani Tinjan pölyharjalla nakkasin sen harjapakkiin ja kaivoin esiin kaviokoukun kavioiden puhdistamista varten. Pienet kaviot oli pian putsattu ja oli aika ottaa käsittelyyn harja ja häntä, jota Tinjalla kyllä riitti vaikka muille jakaa. Ne selvitettyäni käärin Tinjalle punaiset pintelit, laitoin suitset päähän ja satulan selkään, minkä jälkeen olimme ihan valmiita lähtemään. Hetken odottelimme Pauta ja Samia, ja kun nekin olivat valmiit siirryimme pihatosta pihan puolelle.

Ratsuja alkoi kerääntyä pihaan sitä mukaa, kun ne oli saatu valmiiksi ja kun kaikki olivat paikalla kiipesimme hevostemme selkään. Kaisu johti joukkoa Liljan selästä ja muut asettuivat jonoon heidän peräänsä. Me olimme Tinjan kanssa jonon keskivaiheilla. Kävelimme pitkin lumisia polkuja ja nautimme lauantain kauniista ilmasta. Lumi hohti kirkkaan valkeana auringon paisteessa ja lauloimme kaikkia talvisia lauluja, mitä mieleen juolahti. Lumi narskui iloisesti hevosten kavioiden alla ravatessamme tienreunaa pitkin.

Käännyimme lumiselta tieltä metsään, jonka keskellä meni pieni polku. Kävelimme sitä jonosssa eteenpäin lumen tipahdellessa oksista ratsastajien päälle.
"Hyi, mun niskaan tippui lunta!" kiljaisi Inna.
Tinjan pepun päälle tipahti kunnon lumikasa, mutta se ei siitä onneksi paljoa hätkähtänyt vaan jatkoi marssia tyytyväisenä eteenpäin. Kohta metsäpolun päästä alkoi kajastamaan valoa ja pian olimmekin saapuneet ihanan lumisen pellon luokse.
"Laukataan!" Kaisu huusi Liljan selästä ja kannusti kirjavan tamman laukkaan.
Me muun seurasimme perässä ja riemunkiljahdukset kuuluivat kauas rymistellessämme hangessa menemään. Yhtäkkiä Pau kiljaisi ja näin lumen pöllyävän kun hän lensi hankeen. Sam laukkasi iloisesti pois paikalta, ja Wilma kiirehti ottamaan se kiinni.
"Se ryökäle alkoi pukitella", Pau virmuili kammetessaan itseään takaisin selkään.
Tyttö oli aivan lumessa, mutta se ei näyttänyt häntä haittaavan vaan hän otti laukkapätkän uudestaan, jolloin Sam oli kiltisti.

Matka jatkui jälleen metsään ja sitä kautta tulimme järven vieressä kulkevalle tutulle hopeapajujen reunustamalle tielle. Siirsimme hevosemme käyntiin ja annoimme vapaat ohjat loppukäynteihin. Iloisesti rupatellessamme olimmekin jo pian takaisin tallilla. Pysäytin Tinjan minipihaton edessä, kehuin sitä hurjasti ja hyppäsin sitten alas selästä. Poni oli käyttäytynyt moitteettomasti koko reissun ajan!