|
Post by Elle on Mar 28, 2017 15:32:38 GMT 2
Evyn Carno wpb, tamma
om. Melli
Ellellä ratsutettavana oleva melko haastava ponitamma. Karkiksi kutsuttu tamma ostettiin nuorelle pikkutytölle kilpaponiksi, mutta Karkki osoittautui tytölle turhan haastavaksi ja siirtyi Ellelle koulutettavaksi ja myytäväksi. Newerrassa Ellen yllytyksestä Melli alkoi ponia ensin vuokraamaan ja syksyllä 2017 Karkki siirtyi virallisesti Mellin omistukseen.
|
|
|
Post by Elle on Mar 28, 2017 15:38:21 GMT 2
28/03/2017 Karkki saapui Newerraan
Karkki saapui Newerraan tuulisena aamupäivänä. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen trailerin kaartaessa tallipihaan. Olin odottelemassa jo pihalla, kun ponin entiset omistajat toivat Karkin paikalle. Menin nopeasti tervehtimään tuttujani ja trailerista kuului jo ponitamman kipakka hirnahdus ja kolinaa. Nappasimme nopeasti Karkin pihalle ja otin tamman itselleni kävelytykseen samalla kun entiset omistajat kantoivat tamman tavaroita talliin Kaisun opastuksella. Tallin edustalle oli kerääntynyt joukko tallilaisia ihailemaan uutuutta.
"Vai rupeat sä poniratsastajaksi?" kuulin Erikin naurahtavan. "Ei tää mulle jää. Vien sitä vaan eteenpäin ja sitten myyn. Vinks vinks vaan jos joku on kiinnostunut", naurahdin ja suuntasin katseeni erityisesti hieman nuorempia tallilaisia kohti. Karkista tulisi oikein loistava kilpaponi jollekkin innokkaalle hevostelijalle, kunhan tamma olisi hieman osaavampi ja malttavaisempi.
Kun kaikki tamman tavarat oli kannettu talliin, vein Karkin Kaisun ohjeiden mukaan hetkeksi kentälle juoksemaan. Hieman minua hirvitti jos tamma päättäisi hypätä aidan yli, mutta kaikkien onneksi pieni punainen kiituri pysyi aidan oikealla puolella ja esitteli suurelle yleisölleen lennokkaita liikkeitään. "Kyllä siitä hieno kouluhevonen tulee!" naurahdin. Suloinen kuva ja mahtavaa, että toit Karkin Neween hetkeksi asustamaan <3 Toivottavasti kuulemme koulutustaipaleesta mahdollisimman usein (; // Kaisu
|
|
|
Post by Elle on Mar 31, 2017 20:38:24 GMT 2
31/03/2017 Ensimmäinen ratsastus Newerrassa Taputin Karkin kaulaa ja nostin vasemman jalkani jalustimeen. Ponnistin itseni ratsaille ja tamma otti muutamat sivuaskeleet ja oli valmiina lähtemään kovaa kyytiä eteenpäin. Istuin rauhassa selässä ja odotin, että Karkki malttoi seisoa asiallisesti paikallaan, jonka jälkeen annoin tammalle hieman pidempää ohjaa ja annoin sille luvan lähteä kävelemään.
Maneesin katsomossa oli kunnon yleisöryntäys, kaikkia ilmeisesti kiinnosti nähdä miten Karkin ensimmäinen ratsastussuoritus Newerrassa sujuu. Olimme ensimmäiset päivät panostaneet vain maastakäsin luottamuksen luomiseen ja karsinatapojen harjoitteluun, mutta tänään oli aika nousta ratsaille. Katsomossa istuskeli Wilma, Nora, Erik, Melli, Luukas, Veeti ja Inna. Ilmeistä päätellen yleisö odotti jotain kunnon pukkirodeoshowta, olin ilmeisesti puhunut Karkista turhankin pelottelevaan sävyyn, ei tamma oikeasti mikään monsteri ole, väärinymmärretty vain.
Kokosin vähitellen ohjat ja aloin etsiä malttamattoman Karkin kanssa tasaista tuntumaa. Poni nyki jonkin verran päätään ja puri kuolainta, mutta kun pidin käteni tasaisena ja ohjastuntuman pehmeänä, alkoi Karkki vähitellen rentoutua ja malttoi kävellä. Siirryimme nopeasti raviin, sillä tiesin ettei Karkki jaksa vielä keskittyä yhteen asiaan kauaan. Raviin Karkki lähti pää taivaissa ja todella kovalla vauhdilla ja jouduin muutamia kertoja siirtämään ponin huolella käyntiin, jotta sain tammaan edes jotain kuuluvuutta.
Ravissa tein voltteja ja suunnanvaihtoja todella tiuhaan tahtiin pitääkseni Karkin keskittyneenä minuun, jolloin se ei ehtinyt tuijotella ympäristöä liikaa. Vähitellen tamman ravi parani todella paljon ja poni alkoi kantaa itseään huolella, jolloin siirsin ponin käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat välikäyntejä varten. "Sillä on aika komeet liikkeet poniksi!", kuulin jonkun yleisöstä sanovan ja huomasin eteenkin Wilman ja Mellin katselevan ponia todella kiinnostuneesti. Olihan Karkki varmasti ulkonäön perustella monen ponitytön unelma!
Välikäyntien jälkeen otin muutamat ympyrät ravissa, jonka jälkeen annoin Karkille kevyet laukka-avut. Poni ampaisi eteenpäin vetäisten päänsä maatakohti, pyöristäen selkänsä ja pomppien kovaa kyytiä maneesin halki. Kulmassa sain tamman pienelle ympyrälle, jonka jälkeen nopeasti nostin uuden laukan ollen itse paremmin hereillä. Tälläkin kertaa Karkki heitti parit pukit, joiden jälkeen se malttoi vain laukata eteenpäin. Nopeasti aloin hieman jarruttelemaan Karkkia ja hetken vastustelun jälkeen tamma malttoikin rauhoittaa laukkaansa ja pyöristi kauniisti kaulaansa.
Laukat molempiin suuntiin sujuivat loppujen lopuksi todella hienosti, eikä enempää rodeoyrityksiä ilmennyt. "En tiennytkää et oot noin näppärä pysymään pukittelevien ponien selässä", Erik virnuili. "Niin, ku sut näkee yleensä vaan Jamin, uljaan ja upean kouluratsun selässä", Veeti jatkoi naurahtaen. "Olen mä ratsastanut vaikka minkälaisia otuksia", virnistin ja laskeuduin alas Karkin selästä taputtaen sitä. Löysäsin tamman satulavyön ja nostin Karkin kalliin koulusatulan jalustimet ylös. Ponin entisiltä omistajilta ei ollut ainakaan rahaa puuttunut.
Hoidettuani tamman pois, suuntasin taukohuoneeseen, josta löysinkin paljon porukkaa. Nora kiehnäsi Erikin kyljessä, Alex nauratti Wilmaa ja Melliä, Inna selaili hevoslehteä ja Veeti viestitteli jonkun, oletettavasti Helin kanssa puhelimitse. "Mitä jos sä Elle kiinnyt Karkkiin niin pal että haluutkin pitää sen?" Melli heitti ilmoille kysymyksen. "En mä oikeestaan oo ajatellut sitä. Onhan se tietty tosi ihana poni ja nuoret projektit on aina mielenkiintosia, että on siinä tietty aina se riski että kiinnyn siihen liikaa", naurahdin ja istahdin sohvalle Noran viereen. "No, sitten sä pidät sen itelläs", Inna ehdotti virnistäen. "En mä oikeen voi. Mulla on sille tallipaikka vaan pariks kuukaudeks ja kun mulla on Jamikin. Jos ois oma talli niin se ois ihan eri juttu", mutisin ja nappasin itsellenikin pöydältä vanhan lehden. Olisi mulla kuitenkin pari kuukautta aikaa Karkin kanssa ja kyllä mä keinot keksisin jos päättäisinkin sen pitää itsellä. Ihana tarina! Kivaa, kun kuvailet noin tarkkaan ratsastusta, itse en osaisi =D Ja ei sitä koskaan tiedä, jos karsina jää vapaaksi parin kuukauden jälkeen, ja Karkki voisi jäädä siihen - katsotaan. Mäkin tykkään nuorista projekteista, innolla odotan, mitä kaikkea tämä tuo mukanaan! // Kaisu
|
|
|
Post by Elle on Apr 23, 2017 9:52:28 GMT 2
23.04.2017 Ensimmäiset kilpailut Tänään oli vihdoin Karkin elämän ensimmäisten kilpailuiden aika. Tamma selvästi ihmetteli tallissa olevaa sähläystä ja Karkki olikin hoitaessa melko kiukkuinen, kun kokoajan joku ramppasi karsinan edestä. Olin eilen illalla jo pessyt tamman jalat, harjan ja hännän. Nora toimi Erikin kisahoitajana, vaikka niiden kahden välillä vaikutti olevan jotain riitaa. Olin siitä yrittänyt Noralta udella, mutta ei hän tuntunut haluavan puhua asiasta. Selvitin säheltävän Karkin harjan ja hännän, jonka jälkeen letitin hieman Karkin hännän yläosaa ja sidoin siihen siistin pienen rusetin ilmaisemaan potkimis, tai Karkin tapauksessa enimmäkseen pukitteluvaarasta.
Vihdoin nostin tamman selkään sen hienon estesatulan ja virittelin satulavyön sopivaksi. Karkki alkoi jo hieman rauhottua, eikä protestoinut enään kaikkea mahdollista. Suitsin vielä tamman ja vedin kypärän päähäni, jonka jälkeen lähdimme kävelemään pihalle alkuverryttelyksi. Karkki oli melkoisen pärinöissä, kun kaikkialla oli vieraita hevosia. Luokan alkuun olisi vielä paljon aikaa, joten päätin käydä taluttamassa Karkkia hieman kauempana Newerran pihasta, jotta tamma rauhottuisi.
Palasimme Newerran pihaan ja monet toisen luokan kilpailijoista olivat jo verryttelemässä. Otin valkeita ratsastushousujani suojaavan kietaisuhameen pois ja nousin lähimmältä jakkaralta ratsaille. Karkki malttoi yllättävän hyvin odottaa kun kiristin satulavyötä. Annoin tammalle luvan lähteä kävelemään ja ohjasin sen verryttelyalueelle. Lähtisimme aika viimeisinä luokassa, joten verryttelyaikaa on hyvin, eikä Karkkia oikeastaan pysty väsyttämään, joten käytän verkkaan kaiken mahdollisen ajan.
Karkki oli verryttelyssä yllättävän hyvä. Kyllähän tamma kävi todella kuumana, häntä vain pyöri ja tamma pomppi paikoillaan, mutta sentään Karkki kuunteli kaikkia apujani, ei riehunut ja hyppäsi hyvin. Otin hyppyjen lisäksi paljon taivuttelua ravissa, jotta sain Karkin rentoutumaan mahdollisimman hyvälle fiilikselle. Viimeiset hetket ennen meidän vuoroamme annoin Karkin vain kävellä pitkällä ohjalla.
Vihdoin meidät kuulutettiin radalle ja samassa tuntui kuin vatsani olisi lehahtanut täyteen perhosia. Olin koko aamun ollut aivan rauhallinen ja tyyni, mutta nyt vihdoin jännitys iski minuunkin. Ohjasin Karkin maneesiin ja otin sielläkin esteiden välissä muutamat ympyrät ravissa jonka jälkeen ilmoitin olevani valmis ja sain luvan aloittaa. Karkki nosti laukan energisesti ja yritti alkuun lähteä kiihdyttämään, mutta kuunteli pidätteitä ja pääsimme turvallisesti ensimmäiselle esteelle. Ensimmäisen hypyn jälkeen oikeastaan koko rata meni kuin sumussa, Karkki toimi todella hyvin, hyppäsi hienosti niistä paikoista minne toin sen, eikä säheltänyt. Viimeisen esteen jälkeen tajusin että olimme tehneet puhtaan radan.
Poistuin radalta todella yllättyneenä. Taputin Karkkia innoissani ja muutamat Neweläiset huikkailivat onnitteluja hyvästä radasta. Nora ilmestyi jostain vierellemme ja lähti kävelemään mukanamme pihaa ympäri. "Oikeesti, mikä se sun ja Erikin juttu on?" kysyin lopulta kun huomasin Noran näyttävän apealta. "Ei mitään... pieni riita vaan", Nora mutisi ja taputti Karkin kaulaa. "Ei kovin pieneltä vaikuta. Te oikeesti sovitte tosi hyvin yhteen, sovi sen kanssa!" sanoin tomeraan sävyyn ja Karkki pärskähti, kuin vahvistaakeen juuri sanomaani.
"2. luokasta palkintojen jakoon kutsutaan seuraavat ratsukot...", alkoi kuulua ja suorastaan järkytyin kuullessani oman nimeni. Katsoin Noraa silmät pyöreinä ja tämä vain hoputti naurahtaen meitä menemään maneesiin palkintojenjakoon. Ohjasin Karkin maneesille ja tamma pompahteli sisään kuin mikäkin jänis. Tajusin oikeastaan vasta tässä vaiheessa, että ME olimme voittaneet kyseisen luokan! Karkki ei malttanut seisoa hetkeäkään aloillaan, vaistosi varmaankin minun hämmennykseni. Karkki sai suitsiinsa kauniin sinivalkean ruusukkeen, eikä tamma ihme ja kumma yrittänyt edes ravistella sitä pois. Saimme luvan lähteä kunniakierrokselle ja Karkki suorastaan ampaisi liikkeelle.
"Illalla BILEEET!" huusi Wilma saapuessaan yksityistalliin. Karkki oli saada paskahalvauksen tästä näyttävästä sisääntulosta ja itsekkin kurkistin hämmentyneenä ulos karsinasta. "Jooo, illal bileet hyvän kisamenestyksen kunniaks! Kaikki mukaan", Melli jatkoi Wilman perässä ja muutkin alkoivat myöntyä ideaan. Viimeinenkin luokka oli juuri saatu päätökseen, jossa Jannica ja Alli olivat tulleet neljänneksi. Olin ehdottomasti todella ylpeä pikkuhevosestani, joka oli ylittänyt kaikki odotukseni ensimmäisissä kilpailuissaan. Jes onnea!! Mahtavaa, että ekoista kisoista tuli voitto! Illalla onkin Paun ja Ellen voittobileet, ja tottakai muut hyvin pärjänneet, joita on paljon: Melli, Wilma, Veeti ja Jannica, saavat myös osansa bileistä <33 Ihan mahtavaa! Ihanaa että Elle oli noin yllättynyt voitosta, ja en ihmettele, että Wilma aiheuttaa heposille paskahalvauksia, se huutaa niin kovaa Olipas Elle myös viisas kun kehotti Noraa sopimaan Erkin kanssa <3 // Kaisu
|
|
|
Post by Elle on May 29, 2017 7:39:09 GMT 2
27/06-28/06/2017 Kilpailut
Karkki: HeC 11/14, HeB 8/10, 60cm 1/12, 80cm 7/9 Minulla, Karkilla ja Dessalla oli edessä kisaviikonloppu, jota olin todellakin innolla odottanut. Karkille nämä olivat toiset kilpailut Tie Tähtiin -kilpailuiden jälkeen ja Dessa taas ei nykyisen omistajansa aikana ollut päässyt kilparadoille. Karkin kanssa oli suunnitelmissa mennä lauantaina koululuokat Helppo C ja Helppo B, jonka jälkeen Karkki jatkaisi vielä sunnuntain estekisoihin, jossa edessä olisi luokat 60cm ja 80cm. Dessan kanssa menisimme vain koulukilpailuihin, jossa olisivat luokat Helppo B ja Helppo A, koska ensimmäisiksi kisoiksi on hyvä ottaa hieman matalampaa tasoa.
Lauantaiaamuna pakkasin Karkin ja Dessan traileriin, jonne tuliset tammat jostakin syystä suostuivat yhdessä menemään. Melli oli lupautunut minulle kisa-apulaiseksi, kun tavallinen kisa-apulaiseni Nora oli sukulaistensa luona, mutta tulisi estekisoihin seuraavana päivänä seurakseni. Meidän lisäksemme Newerrasta Rinnstein kilpailuihin oli lähdössä ainakin Inna. Kisapaikalle saavuimme melkein turhankin aikaisin ja kävin nopeasti suorittamassa ilmottautumisen. Ensimmäisenä oli luvassa Karkin Helppo C, jossa onneksi olimme aika ensimmäisten joukossa, niin en joutunut jättämään Melliä varustamaan Dessaa yksin. Neuvoin tätä solmimaan Dessan häntään punaisen rusetin ja kävelyttämään tammaa ratani aikana sopivan matkan päässä muista hevosista. Luotin siihen, että tämä kyllä pärjäisi.
Verryttelin Karkin säästeliäästi, sillä sekin joutui tekemään kaksi luokkaa. Poni tuntui verryttelyssä jo melko tahmealta, mutta hieman se laukkojen myötä vertyi. Pääsimme radalle nopeasti ja niin helpoksi ohjelmaksi suorituksemme oli katastrofi. Karkki löysi turbo-vaihteensa radalla aivan yhtäkkiä ja tarjosi lähes taukoamatta laukkaa. Pääsimme kuitenkin radan loppuun asti ja saimme vihdoin poistua kouluaitojen sisältä. Luokan loputtua lopulliseksi sijoitukseksemme paljastui 11/14.
Seuraavan luokan alkaessa kävin varustamassa Dessan ja tyrkkäsin autosta varakypärän Mellille. "Voit hyvin tulla tonne verkka-alueelle vähän pitämään Karkkia lämpimänä kun siellä ei oo ruuhkaa. Hyppäät vaan selkään ja vähän ravailet ja käppäilet sen kanssa", naurahdin ja Melli katsoi minua hieman hämmentyneenä. "En ehdi verkkaamaan sitä uusiksi kun sen ja Dessan radat on niin lähellä toisiaan", selitin vielä perään ja nousin samalla steppaavan Dessan selkään. Tamma oli lähdössä vauhdilla eteenpäin heti päästyäni selkään. Mellikin lopulta kapusi Karkin selkään ja viitoin tätä peräämme.
Dessa oli verryttelyssä todella hyvän tuntuinen. Tamma oli oikeasti kuulolla, herkkä ja energinen samaan aikaan. Jätin Dessankin verryttelyn kohtalaisen lyhyeksi ja vilkaisin miten Mellillä ja Karkilla menee. Tyttö sopi ponin selkään todella kivasti ja mieleeni pälkähti ajatus. Voisin yrittää kaupata Karkkia Mellille vähitellen, mutta ensin voisin vaikka tarjota jos tämä tahtoisi alkaa ratsastamaan Karkkia pari kertaa viikossa.
Pääsimme Dessan kanssa radalle, jossa tamman uskomattoman hyvä ratsastettavuus jatkui. Tamma tuntui hieman ihmettelevän ylihelppoa luokkavalintaa ja se oli kokoajan valmistautumassa johonkin haastavampiin liikkeisiin. Rata meni todella hyvin ja loppujen lopuksi ajattelin että olisi varmaan sittenkin pitänyt mennä pelkkä Helppo A, mutta hyvä se on ensimmäiseksi radaksi saada hyvä kokemus helpommalta tasolta. Dessan radan jälkeen luovutin tamman Mellin käsiin ja suuntasimme Karkin kanssa aikalailla heti radalle. Otin kouluaitojen sisäpuolella nopeasti muutamat ympyrät ja laukannostot, jonka jälkeen sain luvan aloittaa. Tällä kertaa Karkki tuntui jo paremmalta, kun ylimääräinen energia oli poissa. Tamma suoritti tehtävät kohtalaisesti, mutta omassakin ratsastuksessani olisi ollut tsempattavaa. Luokka loppui ja sijoitukseni Karkin kanssa oli 8/10 ja Dessan kanssa meidät kuulutettiin palkintojenjakoon ykköspaikalle. Vaikka kyseessä oli meille molemmille helppo luokka, tuntui se silti ensimmäisiksi kilpailuiksi todella hyvältä.
Annoin Karkin Mellille pois hoidettavaksi. Neuvoin tätä kävelyttämään tammaa samalla kun itse suuntasin Dessan kanssa seuraavalle radallemme. En viitsinyt välissä enään käydä verkka-alueella, vaan menimme suoraan radalle kun meidät sinne luokassa Helppo A kutsuttiin. Otin muutamat ympyrät ja samassa Dessa alkoi kyttäämään tuomaripäätyä toden teolla. Ehtisin sen ratsastaa muutaman kerran päätyyn ennenkuin jouduimme aloittamaan. Tamma muuttui todella jännittyneeksi ja viime luokan rentous ja kuuliaisuus olivat tipotiessään. Selvisimme koko radan läpi ja ilmeisesti hyväksytyllä tuloksella, mutta eipä siinä radassa mitään kehuttavaa ollut. Lopputuloksissa olimme 8/9. Nämä olivat kuitenkin ensimmäiset kilpailumme, joten en voinut muuta kuin olla tyytyväinen Dessaan.
Palasimme kilpailuiden jälkeen tallille, jossa hoidin Mellin avustuksella molemmat tammat pois ja ne pääsivät vihdoin tarhoihinsa. Kiitin Melliä vielä hyvästä avusta ja heitin hieman vaivihkaan ilmoille ajatuksen siitä, jos tämä tahtoisi Karkilla silloin tällöin alkaa ratsastamaan.
______________________
Seuraavana päivänä saavuin jälleen aamulla aikaisin tallille ja hain Karkin latotallilta yksityistallin pesarille. Varusteet estekilpailuita varten olin katsonut valmiiksi jo eilen illalla. Nora saapui myös tallille ja tämä sai harjata Karkin samalla kun minä letitin ponin hännän ja viritin sinne ihan vain varmuuden vuoksi punaisen rusetin. Pääsimme melko nopeasti matkaan. Tämän päivän kilpailuihin Newerrasta lähti lisäksemme ainakin Inna, sekä Wilma, joka menee Rokilla samat luokat kuin minä Karkilla. Olin valinnut luokiksi 60cm ja 80cm.
Kisapaikalla menin nopeasti verryttelemään Karkkia ja poni tuntui todella hyvältä ja energiseltä. Otin muutamat verkkahypyt, jotka osuivat aikalailla nappiin. Siirryin hetkeksi pihalle kävelemään, jonka jälkeen pääsimme itse radalle. Karkki kuumui jonkin verran lisää radan alkaessa, mutta poni hyppäsi todella hienosti hyvällä fiiliksellä. Luokasta jäi todella hyvä mieli meille molemmille. Lopulta sekä minut että Wilma kutsuttiin palkintojenjakoon. Olin itse tullut ensimmäiselle sijalle ja Wilma oli kolmas.
En viitsinyt väsyttää Karkkia ennen seuraavaa luokkaa, joten kävelimme vain pihalla. Starttasin onneksi ensimmäisten joukossa, joten pitkää taukoa meille ei tullut. Päästyäni radalle, tunsin että Karkki alkoi jo hieman väsyä. Alkurata meni todella hienosti, mutta radan molemmista oksereista nappasimme yhden puomin mukaan. Ensimmäinen oli oma mokani huonosta ohjauksesta ja toisella okserilla Karkki ei jaksanut enään nostaa jalkojaan tarpeeksi. Muuten rata oli kuitenkin kivan tasainen, joten tyytyväinen sain olla taitavaan poniini.
Lähdimme melko nopeasti takaisin kohti Newerraa, sillä en turhaan jaksanut jäädä odottamaan luokan loppumista. Palattuamme takaisin Newerraan, pääsi Karkki takaisin kavereidensa seuraksi latotallin tammapuolelle ja itse suuntasin katsomaan Fantsua. Onnea hyvin menneistä kisoista! Mahtavaa, että Karkkikin nappasi ykköspalkinnon ja Wilmakin ylsi Rokilla kolmanneksi! Hyvää edustusta Newerralle Haha hauskaa päästä seuraamaan juonta Karkin myymisestä Mellille, mitenhän se mahtaa päättyä? Jatkoa odotellessa <3 // Kaisu
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Jun 22, 2017 23:38:33 GMT 2
22/06/2017 Tulisieluinen tamma
Istuskelin taukohuoneen sohvalla Wilman, Noran, Erikin ja Veetin seurassa ja odottelin Elleä saapuvaksi tallille. Olin pari viikkoa sitten ollut tuon nuoren naisen kisahoitajana ja olin päässyt vähän verkkaamaan hänellä ratsutettavana ja myynnissä olevaa ponitamma Karkkia. Elle oli heittänyt ilmoille ajatuksen siitä, että alkaisin ratsastamaan välillä tuolla rautiaalla ponilla ja tänään olisi ensimmäisen ratsastuksen aika. Olin ratsastanut Tinjan jo tänään aikaisemmin, joten tapoin aikaa taukohuoneessa heittäen läppää ja nauraen tyhmille jutuille. "...ja sitten ne kaatui sinne järveen kunnon molskahduksen saattelemana!" Wilma selosti erittäin outoa untaan, jossa eräs juusto oli alkanut elämään omaa elämäänsä ja rakastunut toiseen juustoon. "Moi Nora ja muut, onko Melli täällä?" Wilman selostus keskeytyi taukohuoneen oven avautuessa ja sieltä huikkasi tervehdyksensä blondi naisenalku, Elle. "Joo, mä tuun! Wilma kerro se myöhemmin loppuun, nyt en pysty", huikkasin ja nousin sohvalta lähteäkseni. "Mihin sulla muka on kiire?" Veeti ihmetteli. "Sähän oot jo ratsastanut Tinjan." "Tulkaa maneesiin puolen tunnin päästä niin näätte", sanoin ja häivyin taukohuoneesta ennen uusia kyselyjä. Suuntasimme kaatosateessa Ellen kanssa latotallille, jossa Karkki asusteli yhdessä Mikran, Hilun ja Noten kanssa. "Hyh mikä ilma, miten se voikaan muuttua päivässä näin täydellisesti? Eilen oli vielä kunnon helle ja käytiin uimassa Wilman, Tinjan, Mikran ja Hilun kanssa", ihmettelin juostessamme latotallille. "En tosiaan tiiä, toivottavasti Karkki on kiltisti, siitä kun ei koskaan tiiä millaisella päällä se on!" Elle puuskahti avatessaan oven pihattoon. "Haetaan eka varusteet ja mennään sitten hakemaan Karkki laitumelta." Jätin ratsastuskypäräni ja raippani pilttuun viereen, haimme Karkin varusteet ja harjat valmiiksi vintin sillan alla olevasta varustehuoneessa ja sitten menimme taas kaatosateeseen hakemaan Karkkia laitumelta. Laidun ei ollut onneksi kaukana ja Karkki oli portilla vastassa, joten pian olimme taas pihatossa suojassa sateelta. Hoidimme Karkin Ellen kanssa yhdessä ja sitten laitoimme sille varusteet päälle. Rautias tamma ei olisi millään jaksanut seistä aloillaan hoitosession aikana, mutta kun satula tuli sen näköpiiriin tamma rauhoittui kummasti. Pian punainen tamma oli jo lähes valmis ja laitoin itseni ratsastuskuntoon Ellen viimeistellessä vielä pinteleitä. Sitten jälleen kerran uhmasimme kaatosadetta ja lähdimme talsimaan maneesia kohti. Karkki happamasta ilmeestään päätellen piti kaatosateesta aivan yhtä vähän kuin mekin Ellen kanssa, joten se ravasi tyytyväisenä vierelläni taluttaessani sitä juosten maneesia kohti. Pian olimme jo maneesilla ja liu’utin maneesin oven auki ja talutin tamman sisään. "Vai että semmosta, et sitten oo voinu mulle kertoo!" Wilma huudahti katsomosta saman tien sisään tultuamme. "Ompa Karkki kyllä söpö!" "Halusin pitää tän salaisuutena", hymähdin ja talutin Karkin keskemmäksi maneesia uteliaiden silmäparien katsellessa. Kiristin satulavyön, laskin ja säädin jalustimet sopiviksi ja ponnistin punaisen tamman selkään melko vaivattomasti, vaikka se olikin yhdeksäntoista senttiä korkeampi kuin pieni Tinja. Eihän Karkkikaan mikään jättiläinen ollut, 147cm, mutta isolta se tuntui Tinjan jälkeen. Tamma säpsähti hieman istuutuessani selkään, mutta pysyi silti aloillaan. Taputin Karkin kaulaa hieman ja sitten siirsin tamman käyntiin. Katsomossa istuvat Wilma, Nora, Erik ja varsinkin Veeti saivat oloni hieman hermostuneeksi, mutta se katosi pian Ellen alkaessa huudella neuvoja todella energiseltä tuntuvan Karkin ratsastukseen. Vähitellen kokosin ohjat ja yritin saada päätään viskelevän ja lyhyin, hermostunein askelin kävelevän Karkin rentoutumaan. Sinnikkäästi ratsastamalla tulisieluinen tamma alkoi rauhoittua ja otin mukaan raviakin. Tein paljon lyhyitä käynti-ravi-käynti siirtymiä, joiden avulla tamman oli pakko keskittyä itse työntekoon. Vähitellen siirryin kokonaan raviin ja tein paljon ympyröitä ja pidin tamman kiireisenä, jotta se ei käyttäisi energiaansa väärin. Hiljalleen Karkki alkoi rentoutua kivasti ja pyöristyikin vähän, joten annoin sille pitemmät ohjat välikäyntejä varten. "Sehän menee kivasti!" Nora hihkaisi katsomosta Erikin kainalosta. "Eikö niin, Erik?" Miehen suusta kuului epämääräinen matala murahdus, jonka Nora tulkitsi myönteiseksi ja nojautui tiukemmin Erikiin. Välikäyntien jälkeen jatkoin vielä hetken ravissa, ja sitten oli laukan vuoro. Tein kulmaan voltin harjoitusravissa ja nostin oikean laukan. Tulinen tamma ampaisi täyttä vauhtia eteenpäin ja käänsin sen pitkältä sivulta pienelle voltille. Nopeasti siirsin tamman käynnin kautta uudestaan laukkaan ja olin valmiimpi ponin temppuihin, joita ei tällä kertaa tullutkaan vaan tamma laukkasi oikein nätisti. Toiseen suuntaan ei ollut mitään ongelmia, Karkki oli kiltisti ja malttoi laukata rauhassa. Loppuraveissa annoin tammalle pidemmät ohjat ja mahdollisuuden venyttää eteen-alas. Kunnon käyntien jälkeen pysäytin tamman keskelle maneesia ja kehujen jälkeen hyppäsin alas selästä. "Hyvinhän se meni", Elle hymyili tyytyväisenä löysätessäni satulavyötä. "Niin meni, varsinkin laukassa!" Veeti huusi katsomosta ja kääntyessäni katsomaan poika hymyili suloista hymyään ja katsoi suoraan silmiini. Kääntäessäni katseen pois pojasta en saanut tyhmää virnettäni millään pois naamaltani ja yritin piilottaa sen hautaamalla kasvoni ponin lyhyen harjaan, onnistumatta. "Eli sä alat siis ratsastaa Karkilla pari kertaa viikossa?" Elle kysyi kävellessämme takaisin latotallia kohti. Sade oli lakannut ja ilma oli kirkastunut kivasti, oli kauniin näköistä ja linnut lauloivat. "Joo, miksipä ei", hymyilin ja taputin Karkkia kaulalle. "Se on kyllä tosi kiva poni." Voi miten kiva tarina! Aika hyvään saumaan sattui tämä, kun kesälomalla on paljon aikaa hevosille <3 Ihana lukea, miten Melli tykkäää Karkista ja on vähän kiinnostunut Veetistä, söpöä <3 Odotan innolla, mitä uusi ratsu ja kiinnostuksenkohde tuovat mukanaan Mellin seikkailuihin // Kaisu
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Aug 18, 2017 0:04:28 GMT 2
17/08/2017 Kaatosadetta uhmaten
Kesä oli mennyt hujauksessa ohitse tutustuen paremmin tuohon punaiseen ponitammaan, jota Karkiksi kutsuttiin. Herkkähipiäinen poni oli alkanut vähitellen sulamaan ja näyttämään parempaa puoltansa - ei siis sitä, että joka jutusta vedetään herneet syvälle nenään ja häslätään koko ajan jotain. Poni alkoi olla hetkittäin jo vähän rennompi tapaus eikä koko ajan sen näköinen, että sydän hyppää kurkkuun hetkenä minä hyvänsä. Toki se sitäkin oli, muttei enää nii paljoa. Me oltiin kesällä pidetty hauskaa, laukattu pitkin peltoja ja käyty uimassa ja vaikka mitä, mutta sen vastapainoksi oltiin myös treenattu ihan tosissaan - hikisiä koulurääkkejä kahdenkymmenen asteen helteessä aurinko porottaen ja esteitäkin me oltiin vähän hypitty. Ei tosin vielä kuuttakymmentä senttiä korkeampia, mutta niistä me alettiin pästä jo yli ihan hyvin. Välillä Ellekin oli pitänyt meille tuntia sekä katsonut vähän perään ja olin siitä saanut lisäinspiraatiota treeneihin. Kesän kohokohta oli ehdottomasti ollut viikon kesäleiri ratsukartano Lundénissa, se oli unohtumaton kokemus!
Mutta ihanan hevostentäyteisen kesän jälkeen oli aika palata takaisin maan pinnalle ja kouluarkeen. Lukion ja ammattikoulun viimeinen vuosi oli juuri alkanut ja stressitasot olivat erittäin korkealla tulevien kirjoituksien takia, mutta keväällä sekin aherrus toivottavasti palkittaisiin valmistumisella ja valkolakilla. Talleilullekkin pitäsi repiä jostain aikaa, viimeinen vuosi sekä kaksi hoito- ja vuokraponia on aika paljon mutta ei ehkä aivan mahdoton yhdistelmä. Ehkä. Niin mä mietin tallustaessani kaatosateessa bussipysäkiltä tallia kohti tuttua hiekkatietä pitkin. Isä ja äiti ei kumpikaan ollut päässyt viemään tallille töiden takia eikä mulla vielä itsellä vielä ajokorttia ollut, joten mä olin aivan läpimärkä jo lyhyen matkan puolivälissä sadetakin odottaessa tallilla. Lenkkarit ja syvälle päähän vedetty ja naruilla tiukalle kiristetty hupparin huppukaan ei hirveästi auttanut, joten olin ihan tyytyväinen avatessani tallin oven ja astuessani sinne sisään suojaan sateelta. Tallissa oli ihanan hiljaista, ratsastustunnit eivät olleet vielä alkaneet joten käytävällä ei pyörinyt eksyneen näköisiä pikku alkeisratsastajia tietämättä, mitä seuraavaksi tehdä. Vain Inga-Stina pölähti juuri sisälle akhaltek-ori Vikin kanssa. Taukohuoneesta sadetakkini ja haisaappaat löydettyäni astuin takaisin kaatosateen armoille ja suuntasin laitumelle pyydystämään punaista ponia, jotta se ei lihoisi ihan liikaa. Tamma tuli varsin mielellään mukaani, se ei edelleenkään tuntunut pahemmin sateestä välittävän. Köpöteltyämme latotallille sidoin Karkin kiinni sen seinässä olevaan metallirenkaaseen ja harjat esiin kaivettuani aloin vedellä sen märästä karvasta vettä pois hikiviilalla. "Inga-Stina kerto että oot täällä, mennäänkö maastoon?" kysyi Wilma reippaasti avatessaan latotallin oven kesken Karkin hoitotuokion. "Mä tulisin Mikralla ja Alex Natella. Ja Veetikin kai olis tulossa Priialla, se kuulemma tarttee liikuntaa Kaisun mielestä." "Mitä, kuka hullu tällä sateella maastoon lähtee? En varmasti." "Älä höpsi ei meitä oo sokerista tehty ja siinähän sulla on hieno pinkki sadetakki päällä ja noilla saappailla pärjää vaikka maailmanloppu tulis!" punapää touhotti innoissaan. "Ja kaipa Karkillekkin joku sadevaate löytyy." "Ai…" "Nonni hyvä selvä sä tuut mä soitan pojille samalla ku haen Mikran laitumelta!" Wilma ilmoitti poistuessaan latotallista takaisin sateeseen jättäen oven repsottamaan auki. Sen suljettuani jatkoin hoitotuokiotani kaikessa rauhassa, mutta se keskeytyi nopeasti Wilman palattua takaisin Mikran kanssa ja alkoi laittamaan vähän liikettä toimiini. Kymmenen minuutin kuluttua mä talutin sadetta inhoavaa punaista tammaa tallipihaa kohti Wilman tullessa perässä Mikran kanssa. Veeti ja Alex olivat jo kivunneet ratsujensa selkään ja komensivat meidätkin selkään niin päästäisiin pian metsään suojaan sateelta. Alex meni kärkeen Naten kanssa ja Wilma kultaisen poninsa kanssa meni leveämmällä tiellä viereen kulkemaan. Me jäätiin sitten Karkin kanssa seuraaviksi ja Veeti ja Priia tulivat viereen kävelemään ja seuraa pitämään, kuka sitä yksin tahtoisi jonon perää pitää. Pojan ratsuna oleva kimo arabitamma tuntui inhoavan sadetta yhtä paljon kuin Karkkikin, ja muutenkin ponit aika samanlaisia herkkiksiä olivat. Väritys ja kaikki muu sitten olikin aivan erit. "Milloin sä ajattelit nousta Indyn selkään?" kysäisin Veetiltä kävellessämme jälleen rinnakkain ravipätkän jälkeen. "Sen ku tietäis, ei siihen enää kovin kauaa mee", poika totesi hetken pohdinnan jälkeen. "Miten niin?" "Kunhan mietin… Älä sitten tipaha ja loukkaa itteäs", sanoin hieman hermostuneena. "Tai siis tiiäthän, se oli melko villi tapaus ainaki sillon koeratsastuksessa." "En en", poika virnisti tuijotellen syvälle metsään." "Eiku ihan oikeesti", sanoin ja vaadin tuota katsomaan silmiini. "Oo varovainen, lupaa se." "Tottakai mä oon, miks mä muka hulluks alkasin", poika vastasi hymyillen vakavammin ja katsoi suoraan silmiini. "Mä lupaan." "No ei susta koskaan tiiä", naurahdin helpottuneena. Sen jälkeen me laukattiin pitkää metsäpolkua vaikka miten pitkään ja me jätettiin Veetiä ja Priiaa vaikka miten monta metriä jälkeen. Karkki oli ihan yli-energinen laukkapätkän jälkeen eikä millään olisi malttanut rauhoittua kävelemään. Sade alkoi hiljenemään ja tallille saapuessa se oli jo kokonaan loppunut sekä taivas oli jo alkanut selkenemään. Tallipihassa hypättyäni Karkin selästä me suunnattiin latotallin sijaan tallia kohti, punaisen tamman jalat oli saanut kunnon muta- ja hiekkakuorrutuksen maastolenkillä. Hinkattuani tamman jalat taas oikean värisiksi palautin tamman takaisin laitumelle sekä varusteet satulahuoneeseen pikaisen puhdistuksen ja rasvauksen jälkeen. Kotia ei onneksi kiirettä ollut, joten palasin vielä taukohuoneeseen, missä kaikki ihmettelivät kuka hullu lähtee sellaisessa kaatosateessa maastoon. "Me", me vastattiin tyytyväisinä. Ihana arkinen tarina! Karkista ja Mellistä on kehkeytynyt niin kiva parivaljakko! Nelikkö Melli, Veeti, Wilma ja Alex on mahtava Ja Melli oli niin suloisen huolissaan, ettei Veeti vaan satuta itseään, aws <3 ~W
|
|
|
Post by Elle on Aug 21, 2017 20:27:28 GMT 2
21/08/2017 Illan viimeiset auringonsäteet paistoivat Newerran kentälle kantaessani sinne autoni takaluukusta yhtä maalitaulua. Olin Kaisun luvalla päättänyt treenata kentällä hieman ratsastusjousiammuntaa Karkilla. Olin tehnyt tamman kanssa pohjustusta touhuun maasta käsin ja tänään haluaisin kokeilla ensimmäistä kertaa ampumista selästä käsin. Syksyn aikana tamma siirtyisi Mellin omistukseen, mutta vielä pystyn harjoittelemaan tätäkin touhua. Melli kävelytti Karkkia alkukäynnit, jonka jälkeen nousin ratsaille. Olin varustanut tamman sen estesatulalla, kauhukahvalla ja hyvillä suojilla. Alkuverryttelin tamman hyvin kaikissa askellajeissa. Karkki on kyllä kehittynyt ratsuna uskomattoman paljon ja se on alkanut oppia pois huonoista tavoistaan.
Alkuverryttelyn jälkeen hyppäsin ratsailta ja nappasin jouseni ja viritin nuoliviinini vyötärölleni. Kentän laidalle oli Mellin seuraksi kertynyt jo Nora, Erik, Veeti ja Wilma. Kaikki näyttivät uteliailta ja luultavasti salaa toivoisivat näkevänsä rodeoesityken. Näytin joustani Karkille ja hieman napsuttelin jännettä. Muutamaan otteeseen Karkki hieman säpsähti, muttei ottanut hatkoja. Kehuin tammaa herkulla ja rapsutuksilla, jonka jälkeen otin yhden nuolen ja asetin sen jänteelle. Ammuin muutaman nuolta maalitauluun ja Karkki pysyi edelleen rauhallisena. Kehuin tammaa ja kävin noukkimassa nuoleni maalitaulusta, jonka jälkeen nousin takaisin ratsaille.
Aloitin ampumisen selästä käsin paikaltaan. Karkin tehtävä oli vain seistä aloillaan ohjat kaulalla roikkuen samalla kun itse ammuin. Pari kertaa tamma lähti kävelemään nuolen viuhahtaessa, mutta lopulta se vain seisoi aloillaan. Milloin kukakin yleisöstäni sai käydä keräämässä nuoleni minulle takaisin. Lopulta parin ravikierroksen jälkeen otin Karkin kanssa laukkaa aluksi uraa pitkin niin, että sidoin ohjat kaulalle ja paukuttelin jousen jännettä. Tamma kiihdytti joka napsahduksesta hieman, mutta jarrutti istunnalla ja äänellä todella kivasti. Annoin Karkin kävellä hetken, jonka jälkeen oli aika kokeilla.
Pysäytin Karkin päätyyn, silitin sen kaulaa ja nostin laukan. Tiputin ohjat kaulalle, nappasin nuolen nuoliviinistäni, nokitin sen ja jännitin jänteen. Hieman myöhään päästin irti ja nuoli iskeytyi hieman maalitaulusta sivuun. Pitkän sivun lopulla jarrutin Karkin ravin kautta käyntiin ja pysäytin tamman, annoin sille herkun ja otin uudelleen. Taas nostin pitkän sivun alusta laukan ja ammuin. Oma tekniikkani oli päässyt hieman ruosteeseen, mutta sentään viidestä nuolestani kolme osui maalitauluun, mihin olin oikein tyytyväinen. Nämä ampumiset riittivät Karkille tällä kertaa ja loppuverryttelin pienen punaisen rennosti löysin ohjin. Karkki on kuin luotu ratsastusjousiammuntaan, joten kai tässä pitää alkaa Melliä innostamaan kokeilemaan lajia.
Melli lupautui kävelyttämään Karkkia loppukäynnit, kun ammuin muutamat kerrat maasta käsin. Annoin myös innokkaiden katsojieni hieman kokeilla, sillä ehdolla että kohtelevat arvokasta joustani hyvin. "Oon vähän miettinyt että voisin pitää joskus jousiammuntatunnin, jos vaan kiinnostuneita ois", selitin muille naurahtaen. Ilmeistä päätellen nämä voisivatkin olla kiinnostuneita. Saisivat ainakin kokeilla ampumista maasta käsin ja Visionilla ja Karkilla voi ampua selästäkin käsin. Ja jos osallistujia olisi paljon, kaipa Jamikin voisi tulla päivävisiitille. Tulisin vielä juoksuttamaan Dessan kentälle, joten päätin jättää maalitaulun ja jouseni kentälle. Saisin hieman tehdä isomman pirulaisenkin kanssa maasta siedättämistä.
//Wau, jousiammuntaa! Karkki suhtautui uuteen juttuun tosi hienosti, sietää olla ponista ylpeä! <3 Jousiammuntatunti kuulostaa mahtavalta, se varmasti keräisi osallistujia! ~W
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Aug 27, 2017 22:16:01 GMT 2
25/08/2017 Petturi
Talutin Karkkia Veetin ja Mekun perässä tallia kohti Rosen sanojen "Sä oot itsekäs kakara ja hemmoteltu pentu" soidessa edelleen päässäni. Se nainen oli yrittänyt tulla maneesiin meidän varauksen aikana ja kaiken kukkuraksi haukkunut mut aivan lyttyyn lähtiessään, että kehtasikin! Pakko oli myöntää, että vaikka mä en yleensä kovin ennakkoloinen ole, mä olin jo siitä asti kun Rose oli Newerraan tullut ollut vähän varuillani sen kanssa, aika omituinen tyyppi. Lontoosta se oli tänne tulla tupsahtanut ja luuli ilmeisesti omistavansa koko paikan kun ei varausvuoroja voinut yhtään kunnioittaa. Kyllähän sen uusi hevonen, Hype, oli ihana ja komea kuin mikä, mutta omistaja oli ilmeisesti aivan kaikkea muuta. Hienosti menneen jumppatreenin hyvä fiilis oli lysähtänyt salamannopeasti ja mä hoidin Karkin nopeasti poissa Veetin yrittäessä lohduttaa ja puhua mulle järkeä, mutta en mä sitä voinut uskoa. Se ei ollut laittanut tikkuakaan ristiin Rosen tullessa maneesiin, mikä ihme siihenkin oli mennyt! Mua ei huvittanut puhua pojan kanssa ollenkaan, joten saatuani Karkin hoidettua mä vein sen tarhaansa takaisin ja menin sitten hakemaan taukotuvasta mun eväät. Noran kanssa sohvalla istuva Erik säpsähti kattomaan mua kun mä rämäytin taukohuoneen oven auki ja marssin jääkaapille. Tempaisin oven auki ja samalla mä kuulin kun Nora sanoi Erikille hiljaisella äänellä: "Mitä sä oikein kuulit?" "Ensinnäkin, että Rose oli..." Erik aloitti ja kääntäessäni katseeni pariskuntaa kohti se jatkoi lähes kuiskaamalla:"... istunut vankilassa, Lontoossa. Sain käsityksen, että se liitty jotenkin johonkin mieshenkilöön. Kenties pahoinpiteily tai jotain." "Hui. Tuskin se on mitään sellast hirvee vakavaa, ei Kaisu sitä muuten ois tänne ottanut", Nora sanoi lopulta ja katsoi Erikiin huolestuneesti. "Tuskin... tai sit Kaisu ei tiiä ollenkaa", Erik totesi. Vilkaisin noita vielä kahta nopeasti huoneen toiselta puolelta, paiskasin jääkaapin oven kiinni ja sitten jatkoin matkaani ulos huoneesta eväät mukanani tietämättä mitä mun pitäs ajatella. Vaikka mä olin päättänyt olla puhumatta Veetille tänään enää mitään, mun oli pakko ettiä se käsiini ja se löytyikin Mekun karsinasta. Poika oli juuri saanut komean suomenhevosorin hoidettua loppuun ja oli lähdössä viemään sitä tarhaan. Mä menin mukaan ja kerroin Veetille kaiken, mitä mä olin kuullu Erikin ja Noran puhuvan taukohuoneessa. Kun mä lopetin, tuli pitkä hiljaisuus ennen kuin Veeti tai mä sanottiin kumpikaan yhtään mitään. "No, jos mä olisin ollut vankilassa, en mä ainakaan kaikille siitä haluais kertoa", Veeti totesi viimein laittaessaan tarhan porttia takaisin kiinni. "Niin, mutta eikö tuosta muka pitäs kertoa Kaisulle, eihän se välttämättä tiiä koko jutusta?" tivasin pojalta ärsyyntyneenä. "Mistä sitä tietää mitä se tälläkin alkaa puuhata." "Mistä sitä tietää jos se vaikka ois parantanut tapansa", se pohti kävellessämme takaisin tallia kohti. "Kaipa Kaisu tietää mitä tekee." "MITÄ, alatko sää nyt taas puolustella sitä?" hermostuin pojalle ihan totaalisesti. "Käyttäytyä se ei ainakaan osaa, kyllä sä kuulit mitä se mulle sano!" "Melli hei, et sä edes tiiä onko tuo koko juttu totta! Mä ainakin luotan Roseen", Veeti sanoi ja se riitti saamaan mut purskahtamaan itkuun. Mä jätin pojan siihen paikkaan seisomaan ihmeissään keskelle polkua, juoksin tallin läpi pihaton vintille ja lysähdin kyynelten valuessa poskia pitkin oljille makaamaan. Ne pisteli kamalasti eikä ainakaan auttanut mua ymmärtämään, miks kaikkien ihmisten piti olla mua vastaan? Rose haukkui mut lyttyyn päin naamaa, Erik ja Nora ei puhunut mulle mitään, nopeasti moikkas vaan ja Veetikin kääntyi Rosen puolelle! Mikä petturi!Mä olin ilmeisesti nukahtanut sinne olkien päälle, ja kun mä heräsin mun puhelimen soimiseen, vintillä oli jo pilkkopimeää. Mä vastasin puhelimeen ärtyneenä ja iskä se soitti että missä meen ja millä tuun kotia ja se lopulta pääty hakemaan mun kotia autolla. Mä juoksin äkkiä vintiltä autolle kun se tuli ja hyppäsin kyytiin ja me lähdettiin kotia, mä en halunnut puhua kenellekkään, en varsinkaan Veetille. Se oli laittanut mulle viestiä, mutta siihen mä en ollut vastaamassa. Olkoot se typerys ihan rauhassa sen Rosen puolella, huomenna mä kerron Wilmalle, mä mietin istuessani autossa. Sen on pakko ymmärtää mua.
// Niin se vaan lähtee draama kiertämään tallia! Kivasti ja eläväisesti kirjoitettu tarina, saa nähdä mitä kaikkea tästä draamasta vielä syntyykään ~ Nora
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Sept 4, 2017 20:52:39 GMT 2
04/09/2017 Minikarkki
Elle lähetti mulle ehkä maailman suloisimman kuvan Karkista pikku varsana, minkä se oli saanut kovan etsinnän ja työn tuloksena Karkin kasvattajalta! Katsokaa ja ihailkaa, maailman söpöin ponivarsa on tässä!
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Sept 6, 2017 10:58:48 GMT 2
06/09/2017
Testailin piirtopöytää ja tällanen pikku poni synty, tuo harja ei oikein onnistunut // Ihania piirroksia! Varsakuvassa varsinkin on ihanasti karvapeitteen eri sävyt tuotu esiin! <3 Niin söpöjä! ~W
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Sept 12, 2017 23:50:33 GMT 2
12/09/2017 Kävelyllä
Sade piiskasi ikkunaruutuja ja tuuli ujelsi talon nurkissa mun astuessa ulos ovesta suuren saksanpaimenkoiran kanssa. Mä vedin mun takin huppua syvemmälle päähän, painoin kuulokkeet korvilleni laittaen Mikael Gabrielin soimaan ja lähdin kävelemään bussipysäkkiä kohti koiran kulkiessa vierellä hihnassa. Sitä ei sade sade haitannut, pikemminkin päinvastoin. Se riekkui parhaansa mukaan, hyppi yrittäen saada vesipisaroita suuhunsa ja juoksi suoraan lätäköiden läpi mun yrittäessä parhaani mukaan väistellä sitä epäonnistumalla siinä täydellisesti. Mun sadetakki ja ihanat pinkit haisaappaat oli tallilla eikä asiaa hirveästi auttanut, että kun koira on niin suuri se voi viedä mua ihan kuus-nolla niin halutessaan. Ja niin se tekikin. "Luka perkele!" mä karjaisin koiralle sen hypätessä mua vasten ja kaataessa mut suoraan lätäkköön. Mä kömmin ylös lätäköstä viimeistään nyt aivan läpimärkänä ja kuraisena ja jatkoin matkaa bussipysäkille. Kun viimein me päästiin pysäkille ja astuin sisään bussiin, kuski katsoi mua melko pitkään, eikä ihme. Olinhan mä aivan varmasti kauneimmillani lätäkössä uituani. Mä en siitä välittänyt vaan piipattuani kortin lukulaitteeseen jatkoin matkaa bussin käytävää pitkin ovien vieressä olevaan syvennykseen. Mä istahdin siinä olevalle penkille varmaan sotkien sen kokonaan ja Luka sai asettua lattialle makaamaan. Newerran pysäkin kohdalla me jäätiin Lukan kanssa poissa bussista ja lähdettiin kävelemään tallille vievää tietä pitkin. Jonkin matkaa me kerettiin tallustella muutaman kilometrin matkaa, kun takaa tuleva mopoauto hiljensi vauhtiaan meidän kohdalla ja huikkasi avaamastaan ikkunasta, josko tulisin kyytiin. Se oli Veeti. Hetken päästä mä olin laittanut Lukan mauton peräkonttiin ja istahdin itse etupenkille yrittäen olla sotkematta sitä likaisilla vaatteillani. Vetäisin oven vielä perässäni kiinni ja sitten Veeti painoi taas kaasua. Poika alkoi melkein samantien jutella mulle kaikesta mahdollisesta mun ollessa lähinnä hiljaa vastaillen satunnaisiin kysymyksiin. Mun ajatukset oli aivan sekaisin ja mieli myllersi kovempaa kuin hetkeen. Miten Veeti oli mulle edelleen noin mukava, vaikka mä olin ollut sille aivan kamala viimeiset pari viikkoa? Miten ihmeessä se jaksoi mun kiukuttelua ja ärhentelyä? Ja miten mä pystyin olemaan sille niin kiukkuinen, eihän se ollut tehnyt mitään? Tai olihan se Rosen puolella, mutta ei silti tavallaan ollut tehnyt mitään. Miten mä olin ite ollut niin idiootti silloin maneesissa? Ehkä poika oli oikeassa, Rose ei ehkä ollut mikään normaali tyyppi ja se oli ehkä istunutkin vankilassa ja tehnyt vääriä valintoja elämässään, mutta mitä sitten? Sehän oli Newerrassa aivan normaali, mitä nyt välillä unohti puhua suomea ja vahingossa tuli maneesiin meidän varauksen aikana, mutta mitä siitäkään? Ihan tavallinen ihminen sekin oli, mä olin vaan itse yliregoinut kaikkeen. Mikä ihme muhun oikein oli mennyt? Sitä mä en tiennyt itsekään. "Mitä sä mietit?" Pojan kysymys sai mut takaisin oikeaan maailmaan mun ajatusten virrasta. Päällimmäisenä tunteena mulla oli nyt hirveä häpeä ja mulla oli aivan kamala olo. Mun olisi pakko pyytää anteeks pojalta. "Anteeks…" mä viimein yritin aloittaa hiljaisuuden vallitessa, mutta sanoja ei vain tullut ulos suustani. Veeti vilkaisi mua kysyvän odottavasti, mutta ei painostanut mua puhumaan. Miten sillä riitti kärsivällisyys? Miehet… "Mä en oikeesti tiiä mikä mulla on ollut ja mikä ongelma mulla on oikeen ollut. Et sä oo tehnyt mitään pahaa ja kai sä oot oikeassa, voi se Rose olla ihan ok tyyppi. Mä oon ollut ihan kamala sulle, miten sä jaksat mua? Mä en oo kuunnellu sua ollenkaan ja tehnyt omia päätelmiäni. Mä oon ollu niin lapsellinen, tän jutun ei ois ehkä pitäny mennä näin pahaksi…" Viimein mä sain kaiken sanottua ja mun lopetettua tuli hetken hiljaisuus. Veeti naputteli mauton rattia ajaessaan. Mua pelotti kamalasti mitä se oikein sanoisi, mä tuijottelin ulos ikkunasta ja hengitin syvään. "Tajusithan sä viimein", poika lopulta totesti hymyillen mulle pienesti. "Joo… Mä oon oikeasti niin pahoillani. Sä oot niin ihana ja mä vaan kiukuttelen aivan tyhmästä jutusta", mä selitin Veetille. Lopulta multa vaan tuli ja tuli sitä asiaa ja Veeti kuunteli mua tarkkaavaisesti koko ajan. Tuntui helpottavalta saada purkaa mieltä painavia ajatuksia. "Naiset… Teidän ajatustenjuoksua ei kyllä voi ymmärtää", poika hymähti mun lopetettua hymynkare suupielissään. "En mä itekkään ymmärrä", totesin hämilläni ja me molemmat purskahdettiin nauruun. Kohta me kaarsimme Veetin mopoautolla Newerran maneesin viereen ja mä päästin Lukan poissa ahtaasta peräkontista. Koira hyppäsi sieltä tyytyväisenä poissa ja turkkiaan ravistellen lähti juoksemaan tallia kohti. Mä ootin Veetiä, joka kaivoi tavaransa takakontista ja me mentiin sitten koiran perässä talliin. "Missä Rose on? Ja Erik ja Nora?" mä kysyin heti ensimmäisenä Milenalta tallin oven avatessani. Mä haluaisin selvittää tän jutun, tähän pitäsi tulla loppu. Vastauksena kuulin, että Rose oli juuri lähtenyt ja Erik ja Nora olivat käyneet tallilla jo päivällä. "Mmh", mä hymähdin harmistuneena. Huomenna sitten selvitettäisiin koko juttu. Mä jatkoin matkaani tummansinistä kaappiani kohti ja kaivoin sieltä esille mun pinkit haisaappaat ja sadetakin. Mä vedin ne päälleni ja me lähdettiin Veetin kanssa pyydystämään Karkki ja Indy tarhasta. Karkki tuli mielellään sisälle ja karsinaan päästyään se heittäytyi tyytyväisenä piehtaroimaan heti kun olin saanut tuolta loimen pois päältä. Viedessäni likomärän loimen kuivumaan mä hain samalla Karkin mustan harjapakin mun kaapista. Mä harjasin Karkin oikein huolella puhtaaksi kaikesta liasta, mitä sen karvaan oli tarttunut piehtaroidessa. Kylläpäs se muuten oli jo melko pitkää, sormet alkoivat upota karvojen sekaan. Kohta pitäisi klipata poni, jos se samaa tahtia jatkaisi. Pitkää karvaa olisi ikävä kuivatella talvella hikitreenien jälkeen. "Lähetäänkö kävelylle?" Veeti kysyi melkein viereisestä karsinasta, jossa se oli hoitamassa Indyä. "Hevosten kanssa." "Siellä sataa ja mä oon jo valmiiks märkä", valitin pojalle surkea ilme kasvoillani. "Ja Karkkikaan ei tykkää sateesta." "Karkille on loimi ja eihän se sade haittaa jos on märkä valmiiksi", poika virnisti. "No okei…" Veeti hymyili Indyn karsinassa oikein tyytyväisenä. Niin me sitten tallusteltiin sateessa hiekkatietä pitkin järven rantaa pitkin. Hiekka narskui kavioiden sekä kenkien alla ja vesi litisi askeleiden alla. Luka juoksenteli innoissaan meidän edellä ja pomppasi milloin minnekkin ojaan tai puskaan. Se joutuisi todellakin pesulle illalla kun päästäisiin kotiin. Mä talutin kaatosateesta valittaen Karkkia mun vasemmalla puolella ja Veeti oli mun oikealla puolella Indyn kanssa. "Muuten, tarkoititko sä oikeasti sitä mitä sä sanoit silloin matkalla tallille", Veeti kysyi yhtäkkiä ja pysähtyi keskelle tietä. "Joo", mä vastasin hymyillen varovasti hetken päästä tajuttuani, mitä poika tarkoitti. "Oot sä ihana." Veeti otti mua varovasti kädestä kiinni, enkä mä vetänyt sitä pois. "Oot säkin aika ihana", se sanoi ja katsoi suoraan silmiini. "Tosi ihana." Mä sulin hymyyn katsessani pojan maailman ihanimpia silmiä ja ajatellessani sen sanoja. Tuo tuli vähän lähemmäksi, vielä lähemmäksi ja hellästi kietoi kädet mun vyötärölle. Sitten me suudeltiin keskellä hiekkatietä, eikä kaatosade haitannut mua enää tippaakaan. // <3 Ei mulla muuta ku näitä lisää!! ~W
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Oct 15, 2017 18:07:57 GMT 2
15/10/2017 Vähän tuijotuksen aihetta
Kello oli kaksikymmentäviisi yli kahdeksan, kun mä heräsin mun puhelimen kiukkuiseen soittoääneen. Unenpöpperöisenä mä mietin, että kuka ihme mulle muka tähän aikaan soittaisi, joten löin soittajalle vain luurin korvaan ja yritin jatkaa uniani. Se jäikin vain yritykseksi, sillä kohta puhelin soi uudestaan vielä kiukkuisemmin, joten näin parhaaksi vastata puhelimeen. "Menipä sulla kauan vastata!" Veeti kailotti puhelimeen heti siihen vastattuani. "Tuu tallille, mä saan hoitaa ja ratsastaa tänään Haukan! Lähtään vaikka maastoon?" "Joo, mutta miks ihmeessä tähän aikaan? Vähän myöhemmin..?" "Hienoa, mä haen sut vartin päästä!" poika ilmoitti reippaasti ja puhelu katkesi. Just. Mä en todellakaan ollut aamuihmisiä ja oli kyllä tehnyt tiukkaa nousta sängystä pojan puhelun jälkeen, mutta mä olin silti kuin ihmeen kaupalla saanut itseni suunnilleen valmiiksi Veetin mopoauton kurvatessa meidän pihaan. Aamupala oli tosin jäänyt syömättä ja hiukset oli vetäisty kahdessa sekunnissa sotkunutturalle, mutta mä olin silti hereillä enkä ollut jatkanut uniani, joka oli ihan hyvä saavutus. Ainakin mulle. "Voisitko sä hakea Karkinkin tarhasta, mä en nyt kyllä mitenkään jaksais?" mä kysyin Veetiltä istuessani tallikäytävällä olevalla jakkaralla. Poika oli hakenut jo Haukan karsinaansa ja nyt suuntasi hakemaan suuren orin harjoja ja varusteita. "Ei kai sua noin paljon voi väsyttää?" Veeti kysyi kiusoitellen, mutta lähti silti takaisin pihalle Karkin tarhaa kohti. Se taisi tietää, etten mä tykännyt aamuista ja itseppähän se mut oli tänne raahannut. Karkin sisällehaun jälkeen poika alkoi harjata mustankirjavaa Haukkaa iloisesti vihellellen karsinassaan. Mäkin olin alkanut harjata mun tammaani, en kyllä niin iloisesti mutta olin mä jo vähän ehtinyt piristyä eikä mua enää ihan niin paljon väsyttänyt pukiessani punaiselle ponilleni suitset päähän ja satulan selkään. Oikeastaan mä olin jo aika hyvällä tuulella kavutessani Karkin selkään tallipihassa. Kaunis syyskuun aurinkokin lämmitti mukavasti mun istuessa tutussa mustassa satulassa odottaen, että Veeti saa Haukan satulasta jalustimet säädettyä sopivan mittaisiksi. Sitten me lähdettiin rinnakkain kävelemään tuttua hiekkatietä pitkin maastoja kohti. "Laukataan tää pätkä?" Veetin kysyi meidän tullessa metsän keskellä olevalle pitkälle suoralle. Aurinkokin paistoi siihen nätisti puiden viimeisten lehtien välistä, se oli melko taianomainen näky. Veeti sai multa vastaukseksi nyökkäyksen hymyn kera ja pian me nelistettiin metsäpolkua pitkin tanner tömisten Haukan suurten ja Karkin ei-niin-suurten kavioiden alla. Yhtäkkiä meidän edellä menevä Veeti huusi jotain puunrungosta, mutta se tuli mulle aivan liian puskista, että olisin voinut reagoida siihen mitenkään. Vauhdin tuoma viima oli saanut vedet valumaan mun silmistä, enkä mä meinannut nähdä yhtään mitään. Karkki loikkasi valtavan kokoisen loikan puunrungon ylitse, ja en päässyt hyppyyn mukaan. Koko juttu tapahtui niin nopeasti, että ennen kuin mä olin huomannutkaan mä makasin maassa kyljelläni ja pidini tiukasti kiinni riuhtovan Karkin ohjista. "Melli! Melli?!" "Ootsä kunnossa?" Veeti kysyi huolestuneena mun kömpiessä ylös maasta. Se oli jo ehtinyt hypätä Haukan selästä alas ja auttoi mut pystyyn. "Mä oon kai ihan okei…" totesin tunnustellessani itseäni. Veeti pyyhki hiekkaa mun vaatteista. "Vähän sattuu kylkeen kun niin tulin maahan mutta ei kai sen vakavampaa." "Onneksi… Mun ois pitäny muistaa tuo puunrunko tällä polulla!" poika soimasi itseään. "Sun lento näytti aivan kamalan pahalta, pystythän sä varmasti ratsastamaan?" "Pystyn mä", hymyilin pojalle. "Mä oon oikeesti kunnossa, älä musta huoli. Onhan Karkki okei?" "Älä siitä Karkista nyt huolehdi, se on kunnossa. Sä oot tärkein", Veeti sanoi katsoen mua suoraan silmiin ja rutisti mua tiukasti. "Onko selvä?" "Joo…" Veeti punttasi mut takaisin Karkin selkään ja kapusi sitten takaisin Haukan selkään ja me jatkettiin maastolenkkiä. Yksi laukkapätkä me otettiin vielä, koska Veeti tahtoi varmistaa, ettei mulle jäisi kammoa tapahtuneesta. Muuten me lähinnä käveltiin loppumatka muutamalla ravipätkällä höystettynä ja ihailtiin kauniita maisemia. Karkki ja Haukkakin oli kiltisti eikä suuri mustankirjava yrittänyt enää tehdä muussia Karkista. Se kun oli hyvin tarkka siitä, ketä sietää lähellään ja alkumatkasta se kiljuikin ja yritti potkia Karkkia. Me saavuttiin takaisin tallille yhdentoista maissa ja silloin tallipiha oli jo täynnä elämää. Wilma oli juuri lähdössä Mikran kanssa lenkille kärryjen kanssa ja Paukin oli ilmeisesti liittymässä mukaan Samilla - kärryjen kanssa myös. Tytöt vilkaisivat meitä kohti hieman merkitsevästi, mutta eivät sanoneet mitään. Samaa vilkuilua olin huomannut kyllä tallilla ennenkin muidenkin toimesta varsinkin meidän kävelylenkin jälkeen. Mua se vähän ärsytti, vaikka kyllä mä tiesin, että mä ja Veeti oltiin vietetty tallilla melko paljon aikaa keskenään, mutta mitä siitä? Kyllähän Erik ja Norakin oli paljon kahdestaan, ja niin myös Wilma ja Alexkin. Mä en ymmärtänyt, mitä niin ihmeellistä siinä nyt oli. Onneksi se ihmeen draamajuttu sentään oli ohitse, oli kamalaa riidellä Veetin ja Rosen kanssa. Kyllä Rose muhun kyllä edelleen loi vähän outoja katseita, mutta muuten tallin ilmapiiri oli jo entisellään. Paitsi että nyt mua ja Veetiä aina vilkuiltiin. "Herranjumala Melli mitä sulle on käyny?!" Wilma kiljaisi katsoessaan mua vähän tarkemmin kun me pysähdyttiin tallipihaan. "Sä oot ihan hiekassa?" "Tiputko sä? Miten?" Pau kyseli innoissaan. "Meitä tuli vastaan puunrunko aika yllättäen enkä päässyt hyppyyn mukaan", nauroin tytöille. "Mutta mä oon ihan kunnossa, älkää huoliko." "Tuo kypärä ei kyllä taida olla kunnossa", Wilma sanoi ja osoitti mun kypärää. "Sen kuori on ihan rikki!" "Aijaa, no pääsenpähän ainakin kypäräkaupoille", hymähdin laskeutuessani Karkin selästä alas ja jatkoin matkaa talliin Veetin seuratessa perässä Haukan kanssa. Mä hoidin Karkin huolella poissa ja kylmäsin sen jalat kaiken varalta. Laitoin sille vielä kaksiteholinimenttiäkin jalkoihin, mä en halunnut mitään jalkaongelmia. Onneksi Karkilla käytettiin aina suojia tai pinteleitä ratsastaessa. Karkki pääsi sitten tarhaan jatkamaan keskenjäääneitä aamuheiniään. Dessa ja Nate olivat tosin syöneet kaikki, joten heitin tarhaan hieman uusia heiniä ja menin sitten takaisin talliin. Taukohuoneessa oli paljon porukkaa mun ilmestyessä ovelle, mutta Veeti oli onneksi varannut mulle paikan ja mä istahdin sen viereen kaikkien taas tuijottaessa meitä. Silloin mulla meni hermot ja kysyin taukohuoneessa istuvalta porukalta: "Mikä teitä oikein vaivaa, eikö muka oo ihan normaalia istua Veetin viereen?" Puheensorina vaikeni ja kaikki kääntyivät tuijottamaan meitä vielä tiiviimmin. "Onhan se joo, mutta kun te tunnutte viettävän aikaa niin tiiviisti yhdessä", Inna kiteytti varmaankin kaikkien ajatukset. Muut nyökkäilivät. "Mitä siitä, mikä siinä niin outoa on?" "Onko teillä jotain juttua?" Inga-Stina kysyi suoraan. "Tiiäthän…" "Entä siitä vaikka olisikin?" mä heitin noustessani sohvalta. "Mä lähden nyt kypäräkaupoille, moikka!" Suljin taukohuoneen oven perässäni ja jäin istumaan käytävälle. Kohta taukohuoneen ovi aukesi Veetin hiippaillessa pihalle. "Vai kypäräkaupoille lähdössä? Ettet sattuis kyytiä tarvimaan?" poika naurahti suljettuaan taukohuoneen oven. "Ehkä mä joo", hymyilin pojalle. Me tallustettiin yhdessä ulos Veetin mopoautoa kohti. "Et uskokkaan millainen kuhina taukohuoneessa alkoi sun poistuttua paikalta", Veeti huokaisi saapuessamme parkkipaikalle, minne mopoauto oli parkkeerattu. "Ne alko pommittaa mua kysymyksillä joten näin itsekin parhaaksi poistua paikalta." "No anteeks, mulla meni hermot niihin…" hymähdin. "Eikö sun hermoja muka raasta sellainen tuijotus?" "Eipä oikeastaan", poika vastasi viileästi "Antaa niiden tuijottaa jos ne tahtoo." "Oikeasti? Mä en kestä sitä!” "Pitäskö meidän antaa niille vähän tuijotuksen aihetta?" poika kysyi salamyhkäisesti. "Mitä sä tarkotat?" "Onko meillä jotain juttua? Tiiäthän…" poika matki Inga-Stinan sanoja. "Ehkä…" aloitin varovasti hymyillen "Ehkä meillä on." "Niin, ehkä…" poika vastasi ja kaappasi mut syleilyynsä eikä me kumpikaan huomattu, että meitä tuijotti tallin ovelta kaikki, jotka olivat ollet aiemmin taukotuvassa. Tallinovelta kuului hihkaisuja kuten mä arvasin, kyllähän sen jo näki ja mä niin tiesin tän, mutta mua ei nyt enää se kiinnostanut vaikka mä ne kuulinkin. "Nyt sinne kypäräkaupoille", Veeti kuiskasi irroitettuaan otteensa musta. Me sukellettiin yhdessä mopoauton uumeniin piiloon kaikilta ja lähdettiin ajamaan poispäin Newerrasta. //Ihana tarina! Ja toi loppu! Niin perus neweläisiä, stalkkeroimassa heti toisten onnea :DD ~W
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Oct 19, 2017 20:30:11 GMT 2
19/10/2017 Ratsastuskammo
Ratsastuskammo. Mä olin aina luullut että mä oisin niin rohkea ettei mulla sellaista koskaan tulisi, mutta vissiin mä sitten olin ollut väärässä. Mulle oli kai kehittymässä sellainen kovaa vauhtia, niin ettei sitä itsekään oikein tajunnut. Kaikki alkoi varmaankin siitä, kun viime viikolla uutisoitiin nuoresta ratsastajasta, joka oli jäänyt kuollut jäätyään hevosen alle. Kyllä mä olin asiaa vähän miettinyt, mutta sivuuttanut sen kuitenkaan sen enempää ajattelematta. Instagramissa mä olin kuvan jakanut tytön muistoa kunnioittavan tägin kanssa. Sitten mä tipuin sunnuntaina maastossa Karkilta sillä tukilla, ja kyllä mä silloinkin tietenkin heti selkään nousin vaikka vähän kylkeen sattuikin, mutta ei kyllä satu enää. Mutta Wilman hurja lento Ladilta samana päivänä muutti kaiken. Mun paras ystävä makasi sairaalassa selkärankansa murtaneena. Wilma, tallin ikiliikkuja joutuisi pyörätuoliin istumaan vähintään kahdeksi kuukaudeksi. Mä kävin katsomassa Wilmaa sairaalassa heti kun vain pääsin mutten voinut kauaa siellä olla, mun teki niin pahaa katsoa kun sitä sattui. Ja se sattui muakin. Tänään mä tajusin Inga-Stinan kysyessä mua maastoon sen ja Vikin kanssa, etten mä ollut ratsastanut sunnuntain jälkeen kertaakaan. Olin juoksuttanut ja irtojuoksuttanut Karkkia ja Tinjaa, tehnyt maastakäsittelyharjoituksia, käynyt pitkillä kävelyillä ja vaikka mitä, mutta selkään mä en ollut noussut. Kerran myös Elle oli pitkästä aikaa läpiratsastanut Karkin. Mä olin kieltäytynyt aina tulemasta mukaan, kun joku kysyi mua treeniseuraksi, ihan sama kysyikö se maastoon, maneesiin vai kentälle. Enkä mä Iiässän ja Vikin kanssa sinne maastoon lähtenyt vaan me mentiin Karkin kanssa kentälle tekemään maastakäsitteluharjoituksia. Mua ahdisti ihan suunnattomasti se, että pian olisi Naavan tallilla hubertusratsastus, minne mä olin ilmoittautunut Karkilla. Meidän lisäksi Wilman piti tulla Rokilla ja Rosen Hypellä, mutta Wilma nyt ei ratsastaa voinut. Pitikö mun lähteä sinne Rosen kanssa, jonka kanssa me ei mitään parhaita ystäviä etenkään tapahtuneiden juttujen jälkeen oltu? Hubertusratsastuksessa pitäisi hypätä myös maastoesteitä, entä jos mä taas tippuisin? Mä en todellakaan tiennyt, mitä mun pitäisi tehdä. Mua ahdisti pelkkä ajatuskin hevosen selkään nousemisesta, etenkin Karkin koska se ei mikään maailman varmin tapaus ollut. Mä en siltikään halusisi seisottaa mun poneja ilman kunnon liikutusta. Elleäkään tai jotain muuta mä en Karkin selkään viitisi kysellä, ne varmaan alkaisi ajatella etten mä ponin kanssa pärjäisi. Ja sitä se ei kyllä ollut. Ehkä mun pitäis vaan ottaa härkää sarvista ja nousta sen ponin selkään. Se vaan oli niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Ja mä en ollut edes puhunut mun pelosta kenellekkään, en edes Wilmalle tai Veetille. Mä tarvitsin apua, enkä mä tiennyt mistä sitä saisi. // Ratsastuskammo on varmasti jokaiselle enemmän tai vähemmän tuttu fiilis jostain elämänvaiheesta, eiköhän se Melli kohta taas ole reippaana hepan selässä! Kivasti kirjoitettu tarina, mistä pystyy hyvin mukautumaan fiiliksiin. ~ Nora
|
|
Melli
tuttu kasvo
Tinja & Karkki ♥
Posts: 90
|
Post by Melli on Dec 2, 2017 17:46:30 GMT 2
21/10/2017
Hubertusratsastus Naavan tallilla
Tänään mä kiipesin ponin selkään ensimmäistä kertaa melkein viikkoon kädet täristen pelosta. Mun ratsastuskammo ei ollut ainakaan yhtään pienentynyt sen aikana, pikemminkin päinvastoin. Mun henki ei kulkenut kunnolla ahdistuksen takia ja musta tuntui että mä pyörryn ihan just, kun istuin mun rautiaan ponini selässä, joka oli ihan tulta ja tappuraa lähes viikon ilman ratsastusta-kauden jälkeen. Ja sillä erittäin räjähdysherkällä ponilla mun pitäisi tänään muka hubertusratsastuksen merkeissä hypätä maastorata monen ratsukon kanssa ja laukata täysillä sänkipellolla ketunhäntää jahdaten?
"Ei tästä tuu mitään, mä käyn perumassa mun osallistumisen", vaikersin melkein itkien Wilmalle, joka istui pyörätuolissaan meidän vieressä, "Karkki käy ihan kuumana jo nyt ja mua pelottaa ihan sairaasti!" "Entä jos Karkki kieltää heti ensimmäiselle esteelle ja mä lennän selästä kaikkien hevosen sekaan?" "Entä jos se yhtäkkiä vaan keksii lähteä viemään mua?" "Se kuitenkin säikähtää jotain!" "Entä jos me ei päästä edes lähtemään koko maastoreitille?" "Entä jos se jää pomppimaan siihen alkuun eikä suostu liikkumaan yhtään mihinkään?" "Kyllä se hyvin menee", vain Wilman korville tarkoitetun valituksen kuullut Kaisu yritti rauhoitella mua, "Karkki on kyllä fiksu poni." "Kaikkea sitä kuuleekin, näyttääkö tää poni muka nyt fiksulta?" kysyin hermorauniona Karkin selästä, joka ei malttanut pysyä hetkeäkään paikallaan vaan se steppaili koko ajan ja pyöri ympyrää. Punainen poni oli kentällä suoritetussa alkuverryttelyssä suorastaan kamala ratsastaa, se oli aivan liian menossa. Se lähti laukkaan kun joku muu ravasi meistä ohitse, se pukitti ja potki kun joku tuli meitä vastaan ja temppuili ihan vain huvin vuoksi. Mulla oli ollut kauhea työ pysyä selässä ja yrittää saada poni tottelemaan. Wilma, Kaisu, Veeti ja muut mukana olevat tallilaiset olivat katsoneet kauhulla meidän menoa, enkä kyllä ihmetellyt sitä yhtään. Mua jännitti niin paljon, etten sitä voinut edes itselleni kunnolla myöntää. Silti, mun kaikesta jännityksestä ja ahdistuksesta ja pelosta huolimatta mä silti löysin itseni Karkin selästä hubertusratsastuksen lähtöviivalta muiden ratsukoiden kanssa. Karkki pyöri ympyrää lähtömerkkiä odotellessaan, ja kun me viimein lähdettiin matkaan aluksi ravissa poni ampaisi vetävän ratsukon perään kuin ruutitynnyri. Mulla oli täysi työ pidätellä sitä ja katsoa, ettei se pääse menemään vetävän ratsukon ohitse. Jonkin matkan päästä nostettiin laukka ja oli ensimmäisen esteen aika. Se meni onneksi hyvin, Karkki hyppäsi sen ylitse ihan kamalan isolla loikalla, mutta eipähän ainakaan kieltänyt! Sen hypyn jälkeen Karkki rauhoittui hieman, mutta se oli kyllä silti ihan menossa jonon kärkipäässä. Sänkipellon laitaan saapuessamme Karkki alkoi jo vähän väsähtää, ilmeisesti kamala temppuileminen alkoi painaa päälle eikä me päästy lähellekkään kettuna toimivaa ratsukkoa muiden painellessa meidän ohitse. Ketunhännän nappasi joku tyttö mustan poninsa kanssa, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan haitannut mua yhtään. Mä olin selvinnyt hubertusratsastuksessa maaliin asti ja mä istuin edelleen mun punaisen ponin selässä! Mua ei enää edes jännittänyt eikä pelottanut, mua ehkä vähän jo hymyilytti kävellessäni Karkin kanssa takaisin kaikkien neweläisten luokse. Mä olin voittanut mun ratsastuspelon. // Ihana tarina, ja mahtavaa, että alun jännitys ja pelko laantuivat ja mikä parasta, Melli voitti ratsastuspelkonsa!! <3 ~W
|
|