Allin hoitokirja

180: Engelhunden

Idag kom jag till stallet ensam. Jag hade bara Kate med mig. Jag kom långsamt till fots och gråtade lite. Kate tittade på mig som om hon skulle ha frågat nåt. Jag log lite trånar i ögorna och sa: "Vi klarar det här. Som om vi klarade tidigare. Men nu vi har minnen ihåg."

Vinna var inte längre här. Den gamla söta hunden. Hon som jag älskade så mycket. Hon som var den bästa hundmamman i världren. Som vi alla saknade så hårt. Nu var hon i himlen, långt borta härifrån.

Vinna var redan ganska äldre, tio år. Hon hade utväxter under magen. Dom hade växt mycket och blivit hårda... På söndag blev Vinna ganska annorlunda. Hon var inte längre dig själv med glada, livfulla ögorna. Hon ville inte längre komma raus, ut ur hundkojan. Hon värkade så att hon bara väntar efter bortgången. Hon mådde illa. Hon såg ut så tråkig. Hon ville inte längre leva.

Vi hade gått sista gången att åka skidor med båda hundarna. Ett tag var hon gladd. Vi kramade och pussade henne och var med henne. Hela familjen tillsammans. Och idag på morgonen var Vinnas tid att flyga till himlen.

Kate såg ut som om hon ville fråga mig nåt när vi gick till stallet. Hon drog mig inte längre och jag hoppade bara att hon förstår. Det är så svårt till hunder - hur kan dom förstå att man inte kann göra nåt? Jag fröskökte le och prata nåt glatt till Kate, men mest gick vi i tysten. Man kan komma över från bortgång av närstående, det försökte jag att förstå.

Det finns en typ som förstår. Den heter Alli och jag såg den redan - vi var framme i stallet! Jag och Kate gick till hästhaga och genast var Alli där. Jag sa ingenting, jag var tyst och strök Allis nos. Jag kramade henne och märkte en tråna på min kind. Min huvud sjunkade mot Allis panna och jag snyftade lite. Alli suckade varm luft som om hon förstod och ville trösta mig och värma mig. Jag visste att hon skulle förstå. Förstås.

Där kramade jag min bästa hästvän i tidlös frostkväll och ett tag visste jag att jag skulle aldrig glömma den bästa Vinna i världen.

Luku 2: Tutustumista uusiin ihmisiin

Olin jo valmiiksi myöhässä aikataulusta. Olin tänään menossa Alliin tutustumaan ratsain ja olin varannut irtotunnin kello 17 meille. Sinne olisi ilmeisesti tulossa pari muutakin, mutta suurin osa hoitajista kävi sen jälkeisellä toivetunnilla, joka oli tällä hetkellä täynnä. Päästyäni vihdoin talliin vein vintille tavarani ja kipaisin sitten kiireen vilkkaa Allin ulkoa. Harjasin sen hyvin ja varustin huolellisesti, sitten meitä jo ohjattiinkin maneesin suuntaan Kaisun toimesta. Talutin tamman tottuneesti kaartoon ja kiristin vyötä, sitten nousin kyytiin ja lähdimme verkkaisesti kävelemään uraa pitkin vapaalla ohjalla. Aloittelimme hiljalleen Kaisun kyseltyä alkukäyntien aikana ratsastuskokemuksestani. Teimme ensin käynnissä voltteja ja vaihdoimme pariin otteeseen suuntaa. Ratsastelu oli vapaampaa, koska meitä oli niin vähän ja saimme tehdä itsenäistä verryttelyä käynnissä ja siirtyä sitten myös ravailemaan.

Kaisu ohjeisti tarvittaessa apujen käyttöön tai istuntaan liittyviä juttuja, mutta toistaiseksi vältyin niiltä kaikilta. Alli oli hyvin kuolaimella ja kuunteli herkästi kaikkia apujani, mikä ei myöskään Kaisulta jäänyt huomaamatta. Laukkasimme kahdella ympyrällä, minä omalla ja ponit toisella kahdestaan. Allilla oli kivan pehmeä laukka, vaikka olin tottunut ponien lyhyeen askeleeseen. Alli alkoi hengästymään, joten siirsin sen hetkeksi käyntiin ja jatkoimme kotvasen kuluttua toiseen suuntaan vielä laukkaa vähän. Kaisu kokosi yleisön kanssa molempiin päihin kenttää pienet kavaletit, arviolta noin 40-senttiset. Tulimme niitä ensin ravissa ja sitten hänen pidennettyään välin myös laukalla molempiin suuntiin. Ne menivät oikein hyvin meidän osaltamme, ja muiltakin, joten lopettelimme loppuravien jälkeen tuntia.

Saimme kukin vähän palautetta, annoin itsekin palautetta Kaisulle, että kavalettityöskentely oli kivaa vaihtelua kenttätyöskentelyn lopuksi. Nainen tuntui ilahtuneelta saamastaan positiivisesta huomiosta. Tulin alas selästä, Alli ei jatkaisi toivetunnille, joten sain sen kokonaan itselleni. Talutin neidin talliin lainakarsinaan ja otin varusteet pois vieden ne paikoilleen. Sen jälkeen harjasin Allin pikaisesti ja vein ulos, sen ei ollut tullut hiki, joten loimeakaan ei tarvittu. Kävin siivoamassa karsinan, jossa Alli oli ollut, ilmeisesti se oli jäänyt Erikiltä välistä, kun siinä oli seissyt koko ajan joku hevosista. Sen tehtyäni hain kuorman uusia olkia karsinaan ja levitin ne siististi jättäen ovelle pienen välin etteivät ne kulkeutuisi heti jaloissa käytävään. Sitten vein talikon ja kottarit paikoilleen ja kävin hakemassa Erikin apuna heiniä valmiiksi päiväruokintaa varten tarhojen eteen. Hän oli tyytyväinen saadessaan apua ja samalla juttelimme niitä näitä. Hän tuntui jo vähän rennommalta, ei kai ollut enää niin jännittynyt seurassani. Jutustelu kääntyi hevosista melko pian musiikkimakuun, kovin kauaa ei pojan tarvinnut miettiä suosikkibändiään.

Saatuamme heinät valmiiksi antoa varten kävin putsaamassa pihaton vesiastiat ja sitten menin siivoamaan Allin kaapin, koska hoitovihkoon eilen kirjoittaessani olin huomannut sen tarvitsevan pikaista ensiapua. Siinä olikin melkoinen urakka ja uppouduin hommaan puoleksi tunniksi ottaen kaiken sieltä pois ja pyyhkien vielä pohjan. Sitten asettelin tavarat siististi paikoilleen koettaen muistaa mitä oli ollut missäkin. En uskaltanut kovasti sekoittaa järjestystä, kun Allihan oli täällä vain ylläpidossa.. Puolen tunnin kuluttua mittailin katseellani tyytyväisenä jälkeä ja huomasin sitten olevani nälissäni. Ei auttanut, kuin suunnata taukotilaan ja kaivaa jääkaapista aamulla tuodut eväät. Ne tulivat kyllä tarpeeseen! Join vielä mehun leivän päälle ja menin sitten putsaamaan Allin varusteet satulahuoneeseen. Siellä ei ollut vielä ketään, ilmeisesti toivetunti oli vähän venähtänyt, joten sain rauhassa puuhailla. Hyvillä mielin purin suitset ja otin satulasta hihnat ja jalustimet pois. Huopa ja vyö näyttivät puhtailta, joten tyydyin harjaamaan ne ulkosalla.

Sitten palasin puhdistamisen pariin noutaen kaapista sienen ja pesupaikalta varusteille tarkoitetun pienen ämpärin. Täytin sen puolilleen lämpimällä vedellä ja otin vielä kaapista saippuan ja rasvan. Sitten ei kun tuumasta toimeen! Nopeasti tottuneena hoitajana ja hevosenomistajana putsasin osat ja jätin ne kuivumaan pyykkilangan varaan kuivaushuoneeseen, siinä ei kauaa menisi kun ne olisivat valmiit rasvaukseen! Sillä välin kävin putsaamassa Allin harjat ja harjaamassa suojat ulkona. Sen tehtyäni olivat varusteet varmasti valmiit ja pääsisin ne rasvaamaan. Aloitin laittamalla huovan takaisin, satulan alta ei tietenkään rasvattaisi osia.. Rasvasin sen sijaan satulansiiven alta ja päältä sekä jalustinhihnat. Laitoin ne paikalleen, vielä suojus päälle ja vyö kiinni, niin saatoin asettaa satulan paikoilleen Allin nimilapun päälle. Sitten olikin suitsien vuoro, rasvaus sujui tietenkin hyvin, mutta voi kauhistus! En ollut ollenkaan muistanut pistää reikiä ylös, että missä mikäkin oli ollut.. Onneksi olin menossa itse aamulla Allin kanssa maastoryhmän mukaan, niin pystyin tarkistamaan että ne olivat oikein kootut. Ristin vielä suitset ja nostin ne sitten telineeseen nimen alapuolelle.

Kävin viemässä tavarat paikoilleen ja melkein törmäsin ovella Erikiin.
- Ai moi! hän huikkasi pelästyneesti tarpeettoman kovaan ääneen, niin että olin miltei pudottaa kuivaamani sienet takaisin ämpäriin.
- Mie putsailin Allin kamoja tuossa, sanoin pojalle hymyillen, ihan kuin se nyt jonkun selityksen olisi halunnut mitä satulahuoneessa olin tehnyt..
Tunsin oloni hieman tyhmäksi, mutta pidin parhaana olla vaan ihan hiljaa omituisen sepitykseni jälkeen.
- Mun piti kanssa tulla putsaamaan noita hoitajattomien varusteita, mut mullahan onkin nyt oma talliorja, poika naurahti silmää iskien.
- Eiih! yhtään varusteita enää, parahdin leikilläni.
Katsoimme molemmat toisiamme naurahtaen ja jäin kuitenkin hänen seurakseen putsailemaan kamoja. Sain tehtäväksi Samin varusteiden puunaamisen. Ne olivat kieltämättä sen näköiset, ettei niihin hetkeen oltu kajottu. Saatuani ne viimein valmiiksi, oli Erik jo puhdistanut kahdet sillä aikaa. Samassa Kaisu astui ovesta sisään, oli kai menossa liikuttamaan vielä jotakin hevosta.
- Jaahas, lisää talliorjia, Erik naurahti ja osoitti naulassa riippuvia likaisia suitsia.

Odotin mielenkiinnolla naisen vastausta, koska en yhtään tuntenut tallinomistajaa tai tiennyt miten hän reagoi tämänkaltaiseen huumoriin.
- Hienoa, rakastankin varusteiden puunaamista yli kaiken! hän sanoi yllättäen.
- Vaikka olin kyllä ajatellut lähteä maastoon, lähteekös jompikumpi mukaan? nainen kysyi hymyillen. Erik sanoi lähtevänsä, totesin että minun pitäisi jo oikeastaan lähteä kotiin ja Allikin oli jo liikutettu. Hän nyökkäsi hyväksyvästi ja hyvästelimme. Kuuntelin tallista mennessä heidän suunnittelevan maastoreittiään purolle. Se kuulosti houkuttelevalta ja ajattelin, että joskus olisi kyllä kiva lähteä mukaan.


Kirjoitat ihanan realistisesti ja tarkasti! Hieno idea tutustua hoitohevoseen ratsastustunnilla ja maastossa, vaikka Alli onkin maailman helpoin ratsu <3 Ahkeraa toimintaa tallilla, apukädet on aina tarpeen! Nyt mun alkoi tehdä mieli maalata kuva pihaton pikkusesta varustehuoneesta, mutta ei, täytyy alkaa harjottelemaan pitkän ruotsin YO-kuunteluun... Ja kyllä, Helmikuun haaste suoritettu! Hyvin kirjoitit Erikistä =) Lisäilen sut Newerran sivuille seuraavassa päivityksessä, ja kasvokuvia maalaan YO-kokeiden jälkeen huhtikuussa =) // Kaisu

182: Newebailut & #firstkiss

Mä ja Luukas ollaan luotu toisiimme pitkiä katseita pitkin päivää ja ai että se on söpö! Musta tuntuu, etten enää tiedä, miten päin olisin. Juttelemme ja nauramme vierekkäin sohvalla ja välillä tuntuu, että ympärillä oleva taukohuone ihmisineen on aivan eri maailmasta. Me ollaan kahdestaan meidän kuplassa. Minä tuijotan Luukaksen sinisiä silmiä ja hän tuijottaa omiani, syvän vihreitä, kuin sammal kuusikossa. Kultaisen vihreitä, sillä silmissäni kimmeltää sama kullan sävy kuin vallattomina kiharina olkapäille laskeutuvissa hiuksissani. Ja meistä kumpikin tietää, että kiinnostus on molemminpuolista - siitä ei ole enää epäilyksen hiventäkään.

Jossain vaiheessa menen hakemaan juotavaa, ihan vaan vettä hanasta, ja samalla Anke vinkkaa, että Luukaksella on viulu mukana. Hämmennyn - paistaako meistä noin selkeästi läpi hentoinen romanssinalku? No, täytyy myöntää, että tunne on oikeasti roihuava kuin juhannuskokon tuli, ja olisin pian pulassa sen kanssa, ellen pääsisi ulos. Niinpä palaan Luukaksen luokse ja houkuttelen pojan pihalle viulun verukkeella, enkä lainkaan huomaa, kuinka Pau lähtee peräämme.

Talutan Luukasta kädestä vaahterakujaa pitkin aina rantaan asti rantasaunan laiturille istumaan. Aurinko laskee jo hyvää vauhtia ja lämmittää meitä viimeisillä säteillään, mutta oikeastaan minua ei edes palele, vaikka toppatakkini on jäänyt kiireessä auki. Käperryn pellavapäisen pojan kylkeen kiinni, kun hän nostaa kauniin, vanhan viulun samettisesta kotelostaan.
"Soita jotain kaunista", sanon hiljaa ja suljen silmäni. Annan auringon kultasäteiden lämmittää silmäluomiani ja mietin, että tänään voisi tapahtua jotain suurta - pikkuruinen Suvi voisi vihdoin, ensimmäistä kertaa eläissään, saada rinnallensa poikaystävän. Unelmiini hautautuen jään kuuntelemaan pojan kaunista soittoa.

"Sä soitat tosi taitavasti", sanon, kun kappale loppuu. "Tiiätkö mitä?"
"No?" poika kysyy lempeän pehmeällä äänellään ja kohottaudun parempaan asentoon avaten silmäni.
"Oot liian ihana", sanon suoraan ja tartun poikaa kädestä. Vain viulu jää terassille, kun nousemme seisomaan. Luukas kietoo kätensä ympärilleni ja pujautan itsekin käteni hänen ympärilleen. Poika katsoo minua suoraan syvälle silmiin ja sanoo:
"Sinäkin olet. Ja ihan hemmetin kaunis."



"Noh voi kiitos", änkytän punastuen ja lasken katseeni alas. Poika nostaa toisen kätensä leukani alle ja nostaa pääni pystyyn.
"Mitä sitten jarruttelemaan", hän ehtii kuiskata, kunnes huulemme jo painautuvat toisiaan vasten. Mieletön onnellisuuden tunne valtaa kehoni jokaisen sopukan ja antaudun sille täysin. Tunne on uusi ja mielettömän koukuttava, eikä huumaavalle hetkelle näy loppua. Mietin, onko tämä totta vai olenko juuri hypännyt keskelle romanttista elokuvaa, kun selkäni painautuu rantasaunan seinää vasten ja Luukas hapuilee oven kahvaa. Lopulta ovi aukeaa ja kiepsahdamme saunan pukuhuoneen hämärään. Hohkamme lämpöä, eikä aikaakaan, kun toppatakit tipahtavat lattialle. Minua naurattaa, enkä tiedä, pitäisikö jarruttaa vai antaa mennä.

Joku toinen taisi kuitenkin tietää, sillä ovelta kuuluu yllättäin:
"MÄ NIIN TIESIN! Täällä te vaan imuttelette joka nurkan takana, yäk!"
Se on Pau.
Ja se saa kyllä mun paidan alle eksyneen käden sekä koko Luukaksen hyppäämään metrin kauas musta.
"Ei nyt ihan", huokaisen Paulle ja ristin kädet puuskaan. "Meinattiin vaan heittää talviturkit tässä pois, käyppäs kysymässä onko muita innokkaita", hoputan ja sillä saankin tyttöön liikettä. Vedän saunan oven hänen lähdettyään kiinni ja isken hakasen paikalleen, niin meitä ei yllätettäisi uudestaan.. Sitten palaan Luukaksen luo ja kiedon hänen kätensä takaisin ympärilleni.

Pian joudumme kuitenkin erkaantumaan toisistamme ja lupaamani mukaan laittamaan sauna tulille, muuten emme voisi heittää talviturkkeja. Meni aika kauan, ennenkun ketään alkoi kuulumaan saunalle, sillä toisaalla Pau huomaa maastosta paalaavan Mellin ja Wilman ja jää hoitamaan poneja pihattoon heidän kanssa. Niinpä meillä on hyvin aikaa sytytellä kiuasta ja odotella saunan lämpeämistä.
"Ootsä oikeesti menossa uimaan?" Luukas kysyy, ja hymyilen hänelle.
"Jos sä uikkareita mietit, niin neweläisillä on jo niin hyvä yhteishenki, ettei alusvaatteisillaan uiminen hetkauta ketään", sanon ja viskaan paitani saunan lauteelle. Luukas tekee samoin, mutta tympääntyy huomatessaan muikeaan virneeseen kohonneet suupieleni.
"Mille sä nyt naurat, eihän tässä pitänyt olla mitään ongelmaa", poika parahti.
"Sulla, hih, on pinkit sydänkalsarit!?" naurahan.
"Niin? Oon hempeellä tuulella", poika sanoi vakavana.
"Niinpä niin", sanoin, ja annoin hymyn sulaa pojan huulia vasten.

Yhtäkkiä joku ryskyttää oveen huutaen: "Noniin kyyhkyläiset, tulkaa kaapistanne ulos! Ja pliis vetäkää jotkut vaatteet päälle ensin!"
Se saa oven takana vaanivassa seurueessa aikaan kauhian naurunmytäkän, mutta minäpäs hipsin vallan tyyne ilme kasvoillani avaamaan oven hakasesta. Tyydyn sanomaan Paulle, Wilmalle, Inga-Stinalle ja muille saunaan haluaville:
"Sauna on valmis, olkaatten hyvät."
Samalla kiskasen Luukaksen mukaani, sillä minähän en kuivana saunassa kidu - aina pitää mennä ensin uimaan! Emme tosin ehdi kovinkaan syvälle, kun Inga-Stina sinkoaa saunan ovesta, kiitää laiturin päähän ja hyppää kauheasti kiljuen pommilla veteen. Nauran ja kiskon Luukasta mukanani syvemmälle järveen.
"Tuu nyt! Sitten pääset saunaan", vinkkaan, ja pulahdamme kastautumaan veteen, eikä minua siinä hetkessä haittaa yhtään, että tummansiniset pitsiunelmani kastuvat läpimäriksi.




IS ehti hypätä, ennen kuin olin itse kaulaa myöten veden alla, ja hyisevän kylmä vesi sai minut ihmettelemään, miten tytön pää kesti hypätä pinnan alle. No, melkoisella vauhdilla tyttö kiitikin takaisin saunaan, ja pakko myöntää, että seurasin kiltisti perässä. Samalla pelastimme Luukaksen viulun, joka oli vähällä pudota laiturilta... Pukuhuoneessa laittaessamme viulua pakettiin kiinnitin huomioni saunan oven läpi kuuluvaan kälätykseen:
"...ja sitten ne rymisteli ovesta sisälle ja ne ei vaan lopettanu sitä ällöä pussailua! Kun pääsin oven rakoon, ne oli ihan siinä seinässä kiinni ja takit jo lensi lattialle..."
"Pau oleppas hetki hiljaa äläkä juorua toisten asioita koko maailmalle", ärähin kiskaisten saunan oven auki.
"Uuu meidän kyyhkyläispari tais käydä vähän kuumana", Melli liversi ylälauteelta ja huomasin Luukaksen mulkaisevan häntä kivutessamme saunan lauteille.
"Jäädään tähän", sanoin ja osotin keskimmäistä laudetta. "Mä en kestä istua ylälauteella, kun Wilma heittää kokoajan löylyä."
"Saunassa kuuluu olla kuuma!" pippurinen punapää huudahti ja sai Mellin vieressään nauramaan. Nurkassa hytisevä Inga-Stina yhtyi nauruun.
"Kuuma mikä kuuma", tyttö hekotti.
"Mä kyllä menen silti ylälauteelle, etten jäädy", Luukas sanoi. Istuin hänen eteen keskimmäiseelle lauteelle ja annoin pääni nojata pojan polvea vasten.

Pian saunan ovi kävi ja täysissä pukeissa oleva Inna kysyi äimistynyt ilme kasvoillaan:
"Ootteko te oikeesti käyny uimassa? Eikö yhtään haittaa, ettei oo vaihtovaatteita mukana?"
"No ei haittaa, äkkiähän nää kuivuu täällä lämmössä", IS sanoi pontevasti ja ehdotti, että lähdemme taas uimaan. Koko ylälaude tyhjeni tytöistä, kun IS, Wilma ja Melli säntäsivät ohitsemme pihalle. Minä sen sijaan, löylynheittäjän lähdettyä, siirryin ylälauteelle Luukaksen viereen söpöilemään ja katselemaan ikkunasta muiden yritystä mennä veteen. Järvihän oli vielä jäässä, vain laiturin sivussa oli sulaa, joten vesi oli oikeasti todella kylmää.

Yhtäkkiä kuului valtava kiljaisu, joka sai minut katsomaan entistä tarkemmin pihalle.
"KUKA SE OLI??" kuulin Innan huutavan - se oli vedessä! Vaatteet päällä! Tyttörivi nauroi laiturilla kuin kanat orrella, paitsi yksi - violettitukkainen nainen seisoi tyynen rauhallisena mairea ilme kasvoillaan.
"Matilda, miksi!? Nyt mun kaikki vaatteet on märkiä!" Inna ragesi noustessaan laiturille. Nainen oli oikeasti kuin uitettu koira ja lompsi kyllä kiireen vilkkaa kohti saunaa, jolloin minä tajusin erkaantua hieman Luukaksen kyljestä. Saunan ovi kävi ja Inna astui sisään.
"Sä taidatkin istua loppuillan täällä ja kuivatella itseäs", hymähdin ystävällisesti Innalle, jonka huulilta karkaili mutisevia ärräpäitä.
"No näköjään, himputti. Heittäkääs vähän löylyä", nainen pyysi ja alkoi vetämään takkia päältään.
"Ne voidaan tehdä tilaa ja siirtyä muualle, niin saat ne vaattees levälleen, ja kohta noi tytöt tulee kuitenkin rannasta tänne", Luukas selitti viisaana ja lähdin hänen perässään pukuhuoneen puolelle pukemaan.


Kaikesta huolimatta noin puolen tunnin päästä istuttuamme hetken taukotuvassa päätti Inna lähteä mukaan porukan hullulle pitsanostokeikalle. Kaisu oli jo hetki sitten käynyt hakemassa Paun nukkumaan ja toivottanut meille hauskaa iltaa, mutta Erikin, Noran, Innan, Matildan, Ellen, Mellin, Wilman ja Iitun ahtautuessa Erikin pikkuiseen autoon ei tallille jäänyt juuri ketään. Oikeastaan vain minä, Luukas, nurkassa jurottava Veeti ja toisessa nurkassa jurottava Anke. Mä vinkkasin Luukakselle, että kävisi juttelemassa Veetin kanssa, ja itse liittouduin Anken seuraan sohvalle.
"Hallo Anke, wusste du, dass ich Deutsch kann?" kysyin soljuvasti.
"Echt? Nein, das wusste ich gar nicht. Aber wie schön! Hast du das in der Schule gelernt?"
"Ja doch, ich habe schon viele Jahren Deutsch gelernt und bin ein paar mal in Deutschland, eigentlich in Koblenz, gewesen. Deutsch lernen gefällt mir sehr und ich möchte gerne Deutschlehrerin werden."
"Ja echt? Dann kannst du immer mit mir üben", Anke sanoi kohteliaasti. Juttelimme vielä hetken niitä näitä, kunnes Luukas palasi viereeni Veetin lähdettyä ulos.
"Mikä sillä oli?"
"Vissiin jotaan ongelmaa tyttöystävänsä kanssa, en viitsinyt häiritä enempää."
Hymyilin ymmärtäväisesti Luukakselle - kuka parisuhdeongelmaa läpikäyvä haluaisikaan katsella kahden onnellisen eloa.

Kun Ankekin oli lähtenyt kotia kohti, jäimme ihan kahdestaan taukohuoneeseen. Söimme vielä jäljelle jääneitä vappumunkkeja ja pussailimme niin, ettei yksikään sokerimurunen jäänyt suupieleen, haha! Kun pitsaporukkaa ei vaan alkanut kuulua takaisin, mutta meitä väsytti kovin, päätimme valloittaa sohvan. Minä kävin pitkäkseni sohvan selkänojaa vasten ja Luukas tuli viereeni ja ei kulunut aikaakaan, kun olin onnellisesti nukahtanut pellavapäisen pojan kainaloon, oikea käteni hänen ympärilleen hietoutuneena.
"Kauniita unia", ehdin kuulla Luukaksen suputtavan korvaani hyvänyönsuukon saattelemana, kunnes vaivuin unten maailmaan.




Auringon ensimmäiset kultasäteet heijastuivat jostain silmiini ja aloin heräämään todellisuuteen. Makoilin sohvan selkänojan ja Luukaksen kyljen välissä, käsi edelleen pojan ympäri kietoutuneena. Sohva lämmitti selkääni, vaan vielä enemmän minua lämmitti Luukaksen kylki, kunnes poika veti syvään henkeä ja kääntyi itsekin kyljelleen.



Toivotimme hyvät huomenet ja vaihdoimme muutamat suukot, mutta se riitti herättämään lattialle simahtaneet Wilman ja Mellin, jota alkoivat kinaamaan jostakin turhasta. En kuunnellut, sillä olin uppoutunut minun ja Luukaksen omaan maailmaan, jossa katseet kohtasivat toisensa. Ja voi sitä tunteiden tulitusta, joka roihusi sisälläni saaden ajantajun katoamaan.

Vie mut minne vaan
taivaanrannan taa
yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssasi nähdä saan
kun yö taas peittää maan
sen hetken kanssas jaan
ihan kahdestaan
vie mut minne vaan

Lähdimme kuitenkin ulos muiden perässä. Aamukosteus litisi saappaiden pohjien alla, kun yön aikana huurteeseen peittynyt maa alkoi sulaa. Aurinko lämmitti, vaikka keli oli muuten viileä.
"hei kyllä Kaisu huolehtii lapset kouluun ilman meitäkin", Luukas totesi kaapaten minut halaukseen. "Me voidaa olla hetki kahden."
Poika talutti minut perässään pihattoon, jossa Alli hörähti hevoskavereineen. Silitin Allin otsa ja tamma laski päänsä syliini. Halasin tammaa.
"Alli tutustutti mut hevosharrastukseen jo yli neljä vuotta sitten", kerroin. "Ja nyt se on puoliksi minun oma."
"Ihanaa, kun saat olla sen kanssa vieläkin", Luukas totesi. Olisin voinut kertoa hänelle vaikka kuinka monet tarinat Allista, Hanista ja LIljasta, mutta nyt ei ollut sen aika. Virnitstin pojalle ja kaappasin häntä kädestä kiinni.

Kuin varkain sä veit mun sydämen
vaikka tuntenut sua en
kuin tosta vaan teit sen hymyillen
Kuin varkain anna sulle sen
ja päivän jokaisen
jonka kanssas kulkea saan
allamme pyörii maa taas eteenpäin
ja uuteen päivään vie
minne lie

Vein pojan perässäni varustehuoneeseen ja suljin oven. Poika katsoi minua hieman hämmästyneenä, mutta seurasi kuitenkin perässäni tikkaita vintille. Silloin kuulin pihaton oven käyvän - Erik taisi vain saapua aamutalliin. Se ei meitä haitanut, sillä katosimme kahdestaan piiloon kaikilta.

Vien sut minne vaan
taivaanrannan taa
yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssani nähdä saat
kun yö taas peittää maan
sen hetken kanssas jaan
ihan kahdestaan
vien sut minne vaan

Ensin alkuun pahoittelut etten ole ehtinyt hoitamaan, kaikenlaista kiirettä ja kriisiä ollut kisakauden alettua ja nuo tarinakisat vieneet paljon paljon enemmän aikaa kuin olin osannut kuvitella. Ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella tässä välissä vaihteeksi hoitotarinaa Allille, ennen kuin rupean panostamaan niihin finaalitehtäviin jotka aion tehdä kaikki Yritin tuohon loppuun nyt suorittaa tuon tarinahaasteeni, en oikein ymmärtänyt sitä ideaa, niin toivottavasti on sinnepäin ainakin xD Ja samaan yhteyteen tietenkin ympättynä huhtikuun haaste
-----------------
Kävelen tallille, Alli on tänään tunnilla viidestä seitsemään, päivästä tulee pitkä ja en voi olla hymyilemättä kun kuulokkeista soi "kiitos ja kunnia aina jäävät saamatta". Onneksi Newessä hoitajia kuitenkin arvostetaan ja jokainen on tärkeä omassa tehtävässään. Pääsen tallille kolmen maissa ja menen hakemaan ekana Allin sisään, jotta ehdin harjaamaan sen läpi ja tarkastamaan ennen tunteja. Sitten se saisi hetkeksi mennä vielä ulkoilemaan ja syömään. Elin toivossa, ettei tamma piehtaroisi ennen tuntiaan.. Yleensä toivossa oli hyvä elää ja tamma vältteli viimeiseen asti piehtarointia, mutta nyt karvanlähdön aikaan tehtävä saattoi olla mission imbossible. Haettuani riimunnarun talutan tamman lainakarsinaan, jonne se astelee varmoin ottein, oli kai lopullisesti hermo mennyt pihattokavereihin. Oma hermostumiskerroinkin oli tänään melko pinnassa, edellinen kouluviikko oli ollut raskas ja odotin kesäloman alkua kuin kuuta nousevaa. Suljin karsinanoven hakeakseni harjat ja tamma nökötti paikallaan kuin vastanoussut syksyn tatti odottaen minua. Palattuani se hörähti minulle tuttavallisesti.
- Miehän olinkin niin koooovin kauas poissa, naurahdin silittäen sitä turvalta.
Jään taas tapani mukaan rapsuttelemaan tammaa ikuisuuksien ajaksi ja sitten harjailen sen kiireettömästi. Tamma oli vähän levoton, mutta ajattelin sen johtuvan kaverin puutteesta.

Saatuani tamman harjattua puhdistan kaviot ja sitten tarjoan neidille ruokakuppiin porkkanan, kun vien harjat pois. Syötyään nopeasti herkkunsa Alli jää pettyneenä katsomaan perääni "taasko se hänet jätti tänne ypöyksin"? Nappaan ovesta riimunnarun ja talutan tamman takaisin pihattoon. Käyn aikani kuluksi pesemässä pihattolaisten vesisaavin ja putsailen pahimmat makuusalista pois talikolla. Vien myös uusia olkia tilalle ja puhdistan ruokakupit. Iltaa kohti on luvattu vielä viilenevää ilmaa, joten kävin kottikärryjen kanssa kuljettamassa maitotonkallisen kuumaa vettä pihaton vesiastiaan, jottei se jäätyisi. Sen jälkeen käyn katsomassa tuntilistat selvittääkseni, että Alli tosiaan on tunnille menossa, ja onhan se. En oikein tiedä mitä ajatella, toisaalta olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse tammaa väsyneenä liikuttaa, mutta toisaalta olisi ollut kiva saada viettää vapaapäivä tuntilaisten auttamisesta..

Joskus hekin vaan osasivat käydä hermoille, alkeistuntien hoitajat sen tiesivät, jos kuka. Kaikki näyttää oikein hyvältä, joten pujahdan hoitajien ja yksäriomistajien taukohuoneeseen laittamaan evästä. Heitän mikroaterian mikroon ja paneudun hetkisen pöydällä olevien heppalehtien maailmaan. Yksi lehdistä on avattu runokilpailun kohdalta. Tuonnehan voisi hyvin osallistua, ajattelin ja nappaan syömisen ohessa kynän ja A4:n hyllyltä, joita Pau ja kumppanit ovat jälleen kuluttaneet ihan kiitettävästi. Huokaisten nousen vielä kerran mukavan pehmustetulta tuolilta pöydän äärestä ja otan kaapista uuden arkin paperia hyllyyn teroittaen samalla ärsyyntymiseni vimmassa kaikki värikynät. Hoitajien kesken oli jo tullut pientä kuittailua maniani suhteen.. värikyniähän nyt vaan ei voinut jättää teroittamatta, se oli mainiota terapiaa! Pyörittelen syödessäni kynää edestakaisin ja alan sitten raapustaa osallistumistekstiä aprillipäivän vietosta Newessa:

Eipä tiennyt Kaisu rukka mitä tuleman piti,
kun Newessä aprillipäivä läheni ja mielissä iti.
Piti jotain keksiä omistajan päänmenoksi,
Pau ehdotti että sidotaan kalsarit lipun jatkoksi.
Siitä ei kuitenkaan jengi innostunut,
mutta ideaa ei kyllä kukaan katunut.
Ehdotin että voisimme hevosten paikkaa vaihtaa,
mutta kokenut omistaja omansa kyllä erottaa.
Yhtäkkiä tuntilainen Ida innoissaan hihkaisi,
jokainen kääntyi tyttöä katsomaan, mitä tämä nyt keksisi.
Vaihdetaan tunnille heppoja selitti tyttö innoissaan,
ryntäsimme tuntilistaa katsomaan kiireissään.
Oli Idan tunnilla monen kokoista,
joten homma kävi työstä isosta.
Justus, pitkä teinipoika sai ratsukseen Samin,
ja Idalle osui arvonnassa Lilja, tallin isoin.
Emilialle löytyi teininä vielä pikkuinen Tinja,
Peppi taisi olla ainoa, jolle tuli kokoisensa ratsastaja.
Laitettuaan oikeat ratsunsa kuntoon taluttivat ne kentälle,
ennen Kaisun tuloa vaihdettiin uusille hevosille.
Ensin ei opettaja tajunnut mitään,
alkoi vain Pepin selkään avustaa tietämättään.
Idankin kohdalla homma vielä pitää,
mutta Justuksen kohdalla alkoi epäily itää.
Nainen tuijottaa poikaa alta kulmain,
ja luo silmäyksen shetlanninponiin.
Sitten tajuaa viimein ja puhkeaa naurut,
lausahtaa vain: hepat vaihtoon ja aprillijekut!


Kiva tarina ja hauska runo! Mukavaa, kun ehdit kirjoittamaan =) Haasteet suoritettu! // Kaisu