|
|
Post by Wilma on Oct 22, 2016 22:14:16 GMT 2
|
|
|
|
Post by Wilma on Oct 26, 2016 14:56:48 GMT 2
Ensimmäinen ~ Tervetuloa kotiin
Mä ostin ponin. Kyllä, mä ostin ponin. Vaikka mulla oli kotona Kotopolussa kaksi ikiomaa ponia ja lisäksi paljon muita meidän oman tallin hevosia joilla harrastaa. Mutta silti, mä päädyin ostamaan ponin. (Tai no, äitihän sen oikeastaan osti, mutta kuitenkin! Mun nimissä se on silti virallisesti.) Yhtenä kauniina päivänä mun ponini sitten tuli Newerraan. Kaisu oli luvannut mulle yhden vapaista karsinapaikoista. Mun mielestä oli ihanaa että mulla oli taas poni Newerrassa, mä olin viihtynyt hevosenomistajana Myyn kanssa siellä niin hyvin. Tallilla oli sinä päivänä poikkeuksellisen paljon porukkaa, ja ne kaikki kerääntyivät uteliaina pihalle katsomaan, kun traileria hilaava auto ajoi pihaan. ”Tuleeks tänne uusi hevonen?” vieressäni seisova Cia ihmetteli. ”Tulee”, hymyilin viekkaasti. ”Täh? Ostit sä Wilma ponin? Minkälaisen?” nainen hämmästeli. ”Kohtahan sä sen näät!” nauroin. Autoin autosta noussutta naista jolta Samin ostin avaamaan trailerin takasillan. Sitten kiipesin sisään traileriin ja pian pieni poni mun riimunnarun varressani seisoi pihalla katsellen sitä tuijottavia ihmisiä iloisena. ”Tässä se nyt ois, Puolenhehtaarin Samvais!” hymyilin ja rapsutin vaaleanrautiaan shetlanninponin sydämen muotoista tähteä. ”Samvais? Aika jännä nimi”, pohti Emma. ”Se tulee siitä Taru Sormusten Herrasta- leffan Sam-hobitista, sen oikee nimi oli Samvais Gamgi”, tiesi Erik kertoa. ”Wilma osti hobitti-ponin”, nauroi Pau. Jep, hobitti-ponin. Tän hobitti-ponin kanssa me tultaisiin vielä viettämään monia hauskoja hetkiä Newerrassa.
 Sam loikkimassa tarhassaan samaisena iltapäivänä.
|
|
|
|
Post by Wilma on Oct 26, 2016 21:56:13 GMT 2
Toinen ~ Ensilumi
Kiristin Samin valjaiden viimeisenkin remmin ja painoin kypärän päähäni.
”Ootsä valmis?” huikkasin Paulle, joka kiristi Pepin satulavyötä.
”Olen, lähdetään vain!” Pau huikkasi takaisin. Nyökkäsin ja kiipesin Samin ravikärryjen kyytiin. Me oltiin Paun kanssa päätetty lähteä hiukan maastoilemaan poniemme kanssa. Kaisu vilkutti meille tallin ovelta hyvästiksi ja niin matka pääsi alkamaan.
”Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei!” lauloi edellä ratsastava Pau. Se lauloi aika kovaa ja ihan nuotin vierestä, joten mun oli pakko pyytää sitä lopettamaan.
”Pau, toi on ihan karseeta kuultavaa! Mitä jos mentäis vähän lujempaa? Mä tuun ravilla perässä, sä voit laukata vetoapuna Pepillä”, ehdotin.
”Sopii”, Pau nyökkäsi. Se antoi Pepille laukkapohkeet ja mä kehotin Samin sen perässä raviin.
Vauhti kiihtyi koko ajan, Sam halusi saada laukkaavan Pepin kiinni. Mä olin tyytyväinen siitä kuinka hyvin se pysyi ravilla eikä sortanut laukalle, odotin innolla sitä, kun pääsisin kilpailemaankin sen kanssa raveissa.
Me tehtiin hyvän pituinen lenkki. Kun kaarsimme takaisin Newerran pihaan, alkoi taivaalta leijailla jotain valkoista.
”Lunta!” hihkaisimme Paun kanssa yhteen ääneen.
Me kummatkin hoidimme ponimme mahdollisimman nopeasti pois. Vein Samin tarhaan ja riensin sitten pihalle, jonne oli jo satanut hyvä määrä lunta. Kauhaisin hiukan lunta kouraani ja taputtelin siitä pyöreän pallon. Tähtäsin sen kohti lantakärryjä työntävän Erikin takaraivoa ja heitin. Se osui.
”Mitä vit...?” Erik älähti ja vilkaisi taakseen etsien syyllistä.
”Erik tuu lumisotaan!” Pau hihkaisi ja pyöritteli toisen pallon.
”Ei mulla ole aikaa, pitää siivota tarhat”, Erik kohautti harteitaan.
”Pöh, tylsimys!” nauroin.
”Jep, umpitylsimys!” Pau kikatti ja heitti toisen lumipallon, joka osui Erikiä kylkeen. Lopulta Erik lähti mukaan sotaan, ja lumipallot lentelivät pitkin tallipihaa. Hevoset katselivat tarhoissaan touhua hämmästyneinä ja muutama muukin tallilainen liittyi mukaan hauskanpitoon. Kaikki nauttivat lumesta täysin siemauksin, ja vaikka se olisikin jo seuraavana aamuna sulanut pois, riitti siitä iloa vaikka kuinka paljon.
|
|
|
|
Post by Wilma on Oct 29, 2016 17:11:17 GMT 2
Kolmas ~ Maastossa Tänään me tehtiin Samin kanssa hiukan pidempi maastolenkki! Käväistiin ratsain myös meillä Kotopolussa moikkaamassa äitiä. Taustalla näkyy Kotolampi!
 Kuvan laatu ei imartele, mut just nyt ei jaksa, katotaan korjaanko asian jossain vaiheessa! |
|
|
|
Post by Wilma on Nov 15, 2016 16:52:29 GMT 2
Neljäs ~ Suksilla sujutellen
Sam riiputti päätään uneliaana. Sininen pölyharja huiski sen kylkeä pitkin, kun Wilma harjasi poniaan sen omassa karsinassa. Poni oli klipattu juuri eilen, nyt sen karva oli lyhyttä lukuun ottamatta päätä, pieniä ponin kinttuja ja lautasille tehtyä supermiestunnusta, koska olihan Sam nyt sentään vähintäänkin supermies-arvonimen arvoinen. Vaikkakin se oli pieni shetlanninponi, jolla oli pyöreä vatsa.
Wilma vaihtoi pölyharjansa sukaan ja alkoi harjata Samia sillä. Juuri silloin Emma ilmestyi Samin karsinan oven taakse.
”Moikka Wilma! Mitäs meinasit tänään tehdä?” tyttö hymyili.
”Meinasin kokeilla hiihtoratsastusta, mutta tarviin jonkun kaverin mun kanssa! Tulisitko vaikka sä?” Wilma kysyi hymyillen.
”Joo, totta kai! Tarviitko sä apua Samin laitossa?”
”Jos viitsisit hakea Samin kaapista sellasen sinisen kangaskassin! Siel on ajolasit ja minisukset. Ootas… Tässä on sulle avain”, Wilma ojensi taskustaan kaivamaansa pientä, kullanväristä avainta Emmalle. Emma nyökkäsi ja lähti viilettämään kohti satulahuonetta avain visusti nyrkissään.
Pian Emma tuli takaisin. Yhdessä tytöt laittoivat Samin valmiiksi. Sitten he menivät ulos, jossa Wilma kiipesi Samin selkään. Emma nappasi kainaloonsa kangaskassin ja pitkät liinat, joista suksilla perässä tuleva voisi pitää kiinni.
Iloisesti jutellen Emma ja Wilma matkasivat kohti läheistä peltoa. Lunta oli juuri sopivasti, sen verran, että suksilla pystyi menemään, muttei niin paljoa, että pieni Sam joutuisi kahlaamaan korkeassa lumikinoksessa. Ensimmäisen hiihtovuoron sai Emma. Tyttö laittoi ajolasit silmilleen, ratsastuskypärän päähänsä ja minisukset jalkaan. Sitten vain liinoista kiinni, ja eikun menoksi!
Sam puksutti menemään kuin höyryjuna. Se puhisi innoissaan ja viskoi pientä päätään, kun se kiiti rasvatun salaman lailla peltoa edes takas. Emma pysyi yllättävän hyvin suksilla pystyssä, ehkä muutaman kerran hän muksahti kumoon, mutta. Emma oli tainnut hiihtää tai lasketella ennenkin. Puolen tunnin päästä vaihdettiin vuoroja.
”Ootko ihan varma, et Sam ei lyyhisty mun alle?” kysyi Emma epävarmasti silmäillessään pientä Samia.
”Ei se mitään lyyhisty! Sam jaksaa kyllä, shettikset on vahvoja! Etkä sä yhdestä kerrasta istuntaas pilaa”, Wilma vain nauroi ja määräsi Emman Samin selkään. Punatukka itse laittoi ajolasit naamalle, minisukset jalkaan ja nappasi liinojen päistä kiinni. Sitten hän huikkasi Emmalle olevansa valmis, ja niin sitä taas lähdettiin matkaan.
Oli tullut jo aivan pimeää, kun tytöt viimein lopettivat. Uupunut kolmikko käveli kohti Newerraa.
”Mä olen aivan kuollut! Keittäkää joku glögiä mulle, pliis”, huokaisi Wilma kuuluvaan ääneen, kun he astelivat sisään talliin.
”Mä menen keittämään”, Elle hymyili. Wilma loi naiseen kiitollisen katseen ja ryhtyi hoitamaan Emman avustuksella Samia kuntoon. Ennätysajassa poni oli harjattu ja loimitettu. Se jäi tyytyväisenä rouskuttamaan Erikin sille tuomia heiniä. Emma ja Wilma taas kipittivät salamannopeudella juomaan höyryävän kuumat kupit glögiä yhdessä Ellen kanssa.
Oi marraskuun puoliväli vasta ja Newessä hiihetään, jee! Toivottavasti höttölumen alla ei ollut paljoa kiviä =) Kokeilu kolmannesta persoonasta onnistui hyvin, silti wilmamaisen rempseä tarina! // Kaisu
|
|
|
|
Post by Wilma on Nov 16, 2016 16:21:19 GMT 2
Viides ~ Supermies-poni
 Pikaisen kuvanräpsimistuokion tulosta ponin varustamisen lomassa! Ponilla miehekäs supermies-klippaus ja vieläkin miehekkäämpi vaaleansininen satulansa kera sydämen muotoisella aukolla koristellun huovan. Samin ilmeestä voi päätellä, mitä mieltä tämä on tästä hyvinkin katu-uskottavasta lookista!
|
|
|
|
Post by Wilma on Nov 20, 2016 22:04:38 GMT 2
Kuudes ~ Esteitä
Newerran porukassa oli tapahtunut muutoksia.
Ei, ei mitään suuria, mutta muutoksia silti. Ensinnäkin, Erik vaikutti korviaan myöten ihastuneelta Elleen, Heli ja Veeti voitaisiin virallisesti julkistaa pariksi ja talliin oli tullut uusi hevonen, Nat. Se oli mielettömän upea hevonen, mutta sen omistaja oli vielä ehkä upeampi.
Sillä oli ihanat, tummanruskeat hiukset, se oli 180 senttiä pitkä ja sen nimi oli Alexander.
Mun oli hiukan vaikea myöntää, että olin ihastunut siihen, mutta niin se vain taisi olla. Joka kerta kun Alex käveli ohi punastuin niin, että naamani lähenteli samaa väriä hiusten kanssa. Jos Alex tervehti, jäin vain sanattomana ja hölmön näköisenä tuijottamaan takaisin. Mutta minähän olin vain pieni, pian neljätoistavuotias ravimimmi jolla oli shettis ja Alex oli minua kaksi vuotta vanhempi, hienon, ison hevosen omistaja!
"Moro Wilma ja Erik!" Alex hymyili astellessaan taukohuoneeseen ja lysähtäessään mun ja Erikin väliin sohvalle.
"Moi", inahdin hiljaa. Alex jäi tuijottamaan puhelintaan keskittyneesti ja mä vilkuilin sitä salaa sivusilmällä. Mä tunsin kuinka mun korvat punehtuivat.
"Taidan mennä ratsastamaan Samilla", sanoin hitaasti venytellen samalla, mahdollisimman rennon kuuloisesti.
"Meetkö maastoon vai..?" Alex kysyi.
"Varmaan maneesiin."
"Jos haluut hypätä voin tulla puomipojaks", Alex virnisti.
"Joo! Tuun maneesiin vartin päästä", sanoin ja hyppäsin ylös. Kiireen vilkkaa kipitin Samin luokse ja aloin puunata ponia valmiiksi.
Alex odotteli jo maneesissa, kun saavuimme sinne Samin kanssa. Poika oli rakentanut meille pieniä ristikkosarjoja. Pitkän Alexin vieressä esteet näyttivät naurettavan pieniltä. Kiristin Samin vyön ja hyppäsin selkään verkkaamaan.
Jonkin ajan kuluttua oli aika aloittaa verryttely esteiden kanssa. Nostin laukan ja lähestyin ristikkosarjaa. Mun oli näytettävä Alexille, että olin hyvä.
Sam ylitti esteet helposti. Hymyillen taputin ponia kaulalle.
"Tuu vielä toisesta suunnasta!" Alex kehotti. Nyökkäsin ja hyppäsin esteet uudelleen. Sam ylitti ne taas vaivattomasti. Poni pärskähteli iloisena, silläkin oli hauskaa.
Alex rakensi hieman isomman, yksittäisen ristikon, jota hypättäisiin seuraavaksi. Sam alkoi jo hiukan kuumua, ja se viskoi päätään malttamattomana.
"Tuu seuraavaksi tämä!"
Sam ylitti tämänkin esteen helposti. Mun oli helppo hymyillä, Sam toimi kuin ajatus. Sitten hyppäsin ristikon jälkeen suoraan pienemmän sarjan.
Siinä vaiheessa Samilla tyssäsi.
Se lähti eteenpäin jotenkin haparoiden, sarjan ensimmäinen este sujui vielä jotenkin, mutta toisella esteellä se kielsi ja minä sinkouduin kuin leppäkeihäs sen pään yli suoraan maneesin hiekkaan.
Alex hölkkäsi heti hädissään paikalle.
"Sattuiko sua?" se kysyi huolestuneena.
"Ei", mutisin ja nousin ylös. Pitikin sattua juuri nyt, kun Alex oli näkemässä.
Alex puisteli maneesin hiekkaa vaatteistani.
"Otetaan tuo riiviöponi kiinni ennen kuin se teloo itsensä", Alex hymähti ja tarttui hennosti käteeni.
Juuri silloin mua ei haitannut, että Sam riehui ympäri maneesia ja vaikka olin juuri sinkoutunut sen selästä kuin naton ohjus. Kunhan vain sain pitää käteni Alexin kädessä.
Ihana tarina, tommoset pikkutytön ihastukset on niin hellyyttäviä! Vaikka ne jäävätkin usein salaihastuksiksi, joita ei kerrota kellekään, se on niin ihanaa =) // Kaisu
|
|
|
|
Post by Wilma on Nov 22, 2016 16:03:16 GMT 2
Seitsemäs ~ Kuraponeja
Tallustelin sisään taukohuoneeseen ja heitin pöydälle korin, jossa oli mun eilen leipomiani joulupipareita.
"Uu! Saaks noita ottaa?" Erik valppaana kysyi heti sohvan nurkasta.
"Eeiku koristeeks leivoin!" näsäviisastelin. Hetken Erik katseli mua kulmat kurtussa.
"Urpo, siitähän syöt niin paljon kuin sielu sietää!"
Istahdin sohvalle toisiinsa nojailevien Helin ja Veetin viereen.
"Mitäs pariskunta? Koska teidän häitä oikein vietetään?" kiusoittelin.
"Samat sanat sulle, voinko tulla sun ja Alexin kaasoksi?" Heli nauroi takaisin.
"Täh?"
"Wilma pliis, kyllä mä huomaan miten sä sitä katot!"
"Äh, Heli, turpa kiinni! Alex tulee!" suhisin, sillä Alex saapui juuri paikalle. Musta tuntuu, että se silti kuuli keskustelun.
"Moro kaikki", se hymyili niin, että sen kasvoille tuli söpöt hymykuopat. "Mistäs te täällä juttelette?"
"Mietitään pitäiskö teidän pitää ryhmähäät", Erik heitti sohvan nurkasta suu täynnä piparia.
"Häh? Ryhmähäät?" Alex ihmetteli.
"Niin, Helin ja Veetin ja sun ja Wilman ryhmähäät. Tosin Heli haluais Wilman kaasoksi ni en sit tiedä miten se toimis", Erik nyökytteli vakavalla naamalla. Ihmeen hyvin sillä piti pokka.
"Jaa? Vai sellasta te täällä puhutte mun selän takana!" nauroi Alex ja änkeytyi vierelleni sohvalle.
"Mutta mikäs siinä", se lisäsi vielä ja heitti kätensä olkapäälleni. Minä punastuin vielä punaisemmaksi kuin mitä olin ollut siinä vaiheessa, kun Erik avasi suunsa.
Yritin rentoutua vaikka vaikka vatsassa liitelikin sata pientä perhosta. Pian taukohuoneeseen asteli vielä Elle ja Kaisu. Elle vinkkasi serkkupojalleen silmää ja Alex virnisti Ellelle takaisin. Tunsin, kun Alex siirtyi ehkä millimetrin lähemmäs kylkeäni.
Kaisu ja Elle istahtivat pöydän ääreen, sillä sohvalta kaikki paikat oltiin jo viety. Kaisu katsoi hymyillen Heliä ja Veetiä ja vilkaisi vielä kulmiaan kohottaen Alexiin. Siitä hänen katseensa liukui minuun. Punastuin taas kun katseemme kohtasivat. Kaisu hymyili ja syventyi sitten papereihinsa.
"Pitäiskö lähteä hoitamaan hevoset?" Alex mietti kohdistaen katseensa minuun.
"Mm, Sam on varmaan ihan kurainen", nyökkäsin. Nousin pojan perässä ylös ja seurasin tätä ulos tarhoille.
Kuten arvelin, Sam oli piehtaroinut märässä lumessa niin, että se oli yltäpäältä kurassa. Mutta niin oli Natkin. Alex päätti puunata Naten pesupaikalla, mikä oli, juuri sopivasti, Samin karsinan vieressä.
Alex vihelteli samalla kun se putsasi Natea. Laulu muistutti erehdyttävästi Titanicia.
Kun Alex oli saanut Naten hoidettua, hän vei sen karsinaansa ja palasi takaisin minun luokseni. Poika nojaili Samin karsinan oveen ja edelleen vihellellen katseli, kun hinkkasin kovalla harjalla Samin jalkoja. Elle viiletti taas ohi ja katsoi Alexia merkitsevästi. Alex näytti Ellelle kieltä.
Hymyilin hiljaa kaulahuivini suojiin noustessani pystyyn ja sulkiessani Samin karsinan oven. Heitin harjan laatikkoonsa, jonka Alex nappasi toiseen käteensä. Toisella kädellään se nappasi mun kädestä kiinni ja lähdimme yhtä matkaa kohti satulahuonetta.
Oijoi! Mun tulkinta tästä on, että Alex pitää vähän hauskaa sillä, että "pikkutyttö" on pihkassa siihen! Aika näyttää, joutuuko Wilma pettymään, kun toinen heittääkin vain läppää, vai syttyykö oikeat tunteet toisellekin osapuolelle =) Jännää! Kimppahäät ois aika buenot ;-) // Kaisu
|
|
|
|
Post by Wilma on Nov 23, 2016 11:33:58 GMT 2
Kahdeksas ~ Peltolaukkaa
Avonainen läppäri hohti valoaan pimeässä taukohuoneessa. Sen ympärille sohvalle oli kumartunut useita ihmisiä. Näytöltä näkyi juuri kohtaus, jossa vampyyri oli pistämässä hampaansa kauniin naisen kaulaan. Nainen kiljui korvia huumaavasti, ja Erik sääti volyymitasoa pienemmälle.
"Miks meidän on katottava tälläistä?" uikutti Pau lattialta Draculan edetessä läppärin näytöllä.
"Mehän sanottiin, ettei sun ole pakko katsoa jos et sä uskalla!" Veeti sanoi Paulle.
"Kyllä mä uskallan", Pau sanoi urheasti vaikka huomasin selvästi, että häntä ei huvittanut katsoa kauhuleffaa pimeässä taukohuoneessa.
Vaikka mua ei usein pelottanut, oli elokuva kieltämättä aika jännä. Purin sormieni kynnet ihan verille ja kun ne oli järsitty, puristin epähuomiossani viereisen Alexin käden tuusan nuuskaksi. Huomasin sen vasta, kun tämä katsoi minua oudosti, ja tajusin päästää irti. (Onneksi pimeässä on vaikea nähdä punastumista, sillä naamani oli pitkään sen jälkeen samanvärinen kuin minun tukkani.)
Elokuva jatkui. Kaikki tuijottivat sitä silmät tapillaan kuin suurtakin ihmettä, niin minä, Alex, Erik, Nora, Emma, Veeti, Heli kuin Paukin. Yhtäkkiä taukohuoneen ovi rävähti auki.
"Mitäs te teette?" Kaisu kysyi kurkatessaan ovesta ja nähdessään lauman tallilaisia istuvan pimeässä huoneessa läppäriä tuijottaen.
"Katotaan leffaa", sanoi Emma ja tökkäsi Erikiä kylkeen merkiksi laittaa leffa pauselle, sillä juuri alkoi kuulua taas naisen kirkumista.
"Hyi, Pau sä et kyllä tämmöisiä kauhuleffoja katsele! Ja Erik, sulle ei makseta elokuvien toljottelusta, joten marsmars hommiin siitä!"
Mariseva Pau, Erik ja Kaisu häipyivät ja Emma klikkasi leffan taas jatkumaan.
Pian leffa päättyi, ja kaikki nousivat ylös.
"Aikamoinen", kommentoi Alex elokuvaa.
"Jep", nyökki Elle.
"Mitäs sitten? Lähetäänkö porukalla maastoon, vai mentäiskö maneesiin esteitä hyppimään?" Nora kysyi.
"Mä kannatan maastoa!" hihkaisin. Muiden suunnalta kuului myöntelevää mutinaa ja niin kaikki lähtivät laittamaan ratsujaan valmiiksi.
Pihalla seisoi monta ratsukkoa. Heli ja Veeti olivat jättäytyneet matkasta (minne lie olivatkaan kadonneet omiin touhuihinsa), mutta mukana oli Emma, Nora, Elle, Alex ja tietenkin minä. Kun kaikki olivat hevostensa selissä, lähdettiin matkaan. Letkaa johti Nora, hänen perässään tuli Elle, sitten Alex, sitten Emma ja viimeisinä me Samin kanssa, joukon pienimpinä.
"Pidä se Nat nytten järjissään, Alex, ettei käy niinkuin viimeksi!" Elle muistutti Alexia.
"Joojoo, kyllä mä hevoseni hallitsen!" Alex nauroi.
Kävelimme jonossa pitkin rannan vireistä hiekkatietä. Pian ravasimme, joten kiristin hiukan Samin sinisiä ohjia. Sam ravasi nopeaa ravia pysyäkseen isojen hevosten perässä. Jonkin ajan kuluttua siirryimme takaisin käyntiin.
"Eiks voitais laukata?" huusi malttamaton Alex Naten selästä.
"Malta nyt mieles, kohta tullaan pellolle jolla saatte revitellä ihan urakalla!" Elle vastasi. Alex tuhahti ja matka jatkui rennossa käynnissä.
Kun saavuimme pellolle, Elle hihkaisi käskyn laukata. Meitä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun hevoset säntäsivät lunta pöllyttävään laukkaan. Kannustin Samia riemusta hihkuen, mikä olikaan parempi tapa viettää talvi-iltaa kuin peltolaukat kavereiden kanssa!
Oi mahtavaa! Voin niin kuvitella Kaisun komentamassa Pauta ja Erikiä hahaha =D // Kaisu
|
|
|
|
Post by Wilma on Nov 25, 2016 12:39:29 GMT 2
Yhdeksäs ~ Kaverukset
Sam ja Monni aamulla Samin karsinassa! Monni nukkui söpösti Samin selän päällä kehräten <3
|
|
|
|
Post by Wilma on Nov 27, 2016 20:23:04 GMT 2
Kymmenes ~ Hirviseikkailu
Pimenevältä taivaalta satoi hiljalleen lunta. Istuin maneesin katsomossa kuluneeseen vilttiin kietoutuneena. Tuijotin harjoitusravissa työskenteleviä ratsukoita. Elle ja Alex olivat taitavia ratsastajia, se oli myönnettävä. Katsoin silmääni räväyttämättä, kuinka hevoset ravasivat tahdikkaasti ja ryhdikkäästi. (Okei, saatoin ehkä katsella hiukan enemmän Alexin ratsastusta kuin Ellen, mutta ei sillä niin väliä.) Pian ratsukot siirtyivät jo kävelemään. Noin tunnin kestänyt harjoitus oli ohitse, ja ratsastajat sekä hevoset näyttivät tyytyväisiltä. Nousin laiskasti ylös, venyttelin hiukan ja tein jo lähtöä, kun Alex pysäytti Naten kohdalleni. ”Miltäs me näytettiin?” se kysäisi virnistäen. ”Hyvältä! Tai siis, teidän ratsastus näytti hyvältä, ei…” sopersin. Miksen osannut puhua kunnolla?! Alex nauroi. ”Mitäs meinaat vielä tehdä? Ootko jo liikuttanut Samin?” ”En, meinasin lähteä ajamaan.” ”Siistiä!” Alex nyökkäsi. ”Voit tulla mukaan jos haluat, koppakärryille mahtuu kaksikin, ja Sam jaksaa kyllä vetää kahta”, sanoin nopeasti. ”Joo! Vien Naten karsinaansa sillä välin kun sä laitat sitä lentävää lihapullaas kuntoon”, Alex nyökkäsi. Sam ei ollut pahasti likainen, joten harjasin sen vain nopeasti ja ryhdyin sitten valjastamaan sitä. Otin heijastinliivin itselleni sekä kaksi otsalamppua, pimeä laskeutuisi ihan pian. Alex ilmestyi Samin karsinan ovelle ja ojensin hänellekin otsalampun. Pian Sam oli valmis ja pystyimme lähtemään matkaan. Sam käveli reippaasti pitkin hiekkatietä hilaten kärryjä perässään. Kärryjen jalkatila oli ehkä turhan pieni pitkälle Alexille, joka ei oikein tiennyt, miten pitkät koipensa kärryjen kyytiin änkisi. ”Osaatko sä ajaa?” kysäisin Alexilta. ”Kyllä mä vähän.” ”Haluatko kokeilla ajaa Samia?” ”Mikä ettei!” Ojensin ohjat Alexin käsiin. ”Voit pyytää jo vähän hidasta ravia”, kehotin. Alex nyökkäsi ja käski Samia raviin. Shetlanninponi siirtyi pieneen, tikuttavaan raviin. Alex ajoi jonkin aikaa, ja sitten se ojensi ohjat takaisin mulle. Oli jo aivan pimeää. Yhtäkkiä pusikossa tien vieressä näkyi liikettä. Sam hermostui hiukan. Pysäytin ponin ja yritin nähdä, mikä pusikossa oikein rymysi. Sitten tielle loikkasi suuri, kaksimetriä korkea uroshirvi. Sam tuijotti sitä jähmettyneenä. Hirvellä oli upea sarvikruunu. Se tuijotti meitä keskellä tietä ylväänä, eikä sillä tuntunut olevan kiire minnekään. ”Miten hieno!” Alex kuiskasi ja nappasi puhelimensa ottaakseen suuresta metsän kuninkaasta pari kuvaa. Hirvi seisoi paikallaan kuvien oton ajan, ja heti kun Alex laittoi puhelimensa pois, se juoksi tien yli metsikköön. ”En oo ikinä nähnyt noin komeeta hirveä! Näitkö, miten isot sarvet sillä oli?” Alex intoili. ”Näin, näin!” Patistin Samin takaisin liikkeelle, että pääsisimme joskus takaisin tallillekin. Alex katseli ottamiaan kuvia. ”Näistä tuli aika hyviä! Voin lähettää sulle pari”, Alex sanoi. ”Joo! Kiitti”, hymähdin. En voinut olla ajattelematta miten uljaalta hirvi oli näyttänyt. Ihan kuin se olisi poseerannut Alexin napatessa siitä kuvia. Pian Newerran kotoisesti loistavat valot näkyivät jo edessämme. En malttanut odottaa, että pääsisimme kertomaan muille hirviseikkailustamme! Ohhoh mikä kohtaaminen!! Onneksi iso eläin eikä Sam hermostuneet, taisi olla onni myötä tuulen kanssa - metsäneläimet kun välttelee ihmistuoksuja =) Aikas upea kokemus meidän hobitti&hujoppi-parivaljakolle! // Kaisu
|
|
|
|
Post by Wilma on Dec 2, 2016 23:47:14 GMT 2
Yhdestoista ~ Yötalli
Sam seisoi pesupaikalla. Otin sen selästä valjaat, olimme juuri tulleet hyvin sujuneelta ajolenkiltä. Sam roikotti päätään uneliaana. Hymyillen heitin sen selkään loimen ja vein sen karsinaansa odottelemaan iltaruokia.
”Mitäs Wilma”, kuului ääni takanani, kun suljin Samin karsinan ovea. Se oli Alex, joka virnuili viekkaasti. Ihan kuin sillä olisi jotain mielessään.
”Mitäpä sanoisit”, Alex sanoi hitaasti sanojaan venyttäen, ”jos saatais Kaisulta lupa yöpyä tallilla porukalla? Se vois olla hauskaa!”
”Sehän on mahtava idea! Mennään heti kysymään Kaisulta!” henkäisin innoissani.
”Mä tiesin, että sä tykkäisit siitä”, Alex sanoi hiukan hyvillään.
Kaisu hyväksyi ideamme oitis.
”Kunhan ette häiritse hevosia!” Kaisu muistutti hymyillen.
”Ei tietenkään! Me ollaan ihan kiltisti”, huudahdimme Alexin kanssa kuorossa. Sitten kipitimme kokoamaan pientä porukkaa mukaamme yötalliin.
Loppujen lopuksi mukaan ilmoittautuivat Heli, Veeti, Erik ja Nora (joka suostui oitis, kun kuuli Erikin tulevan.) Heti iltatallin jälkeen aloimme sijaamaan Kaisun tuomia retkipatjoja ja makuupusseja taukohuoneeseen. Siellä oli onneksi lämmitys, joten emme jäätyisi yöllä jääpalikoiksi. Heli ja Veeti asettelivat naureskellen patjojaan vierekkäin Erikin heittäessä makuupussinsa sohvalle. Erik ei suostunut nukkumaan patjoilla meidän kanssamme, vaan se vaatimalla vaati, että saisi sohvan itselleen. Me suostuimme, totta kai.
Kun pedit oltiin laitettu, kaivoi Erik jostain hevonkuusesta vanhan Aliaksen, jonka korteista oli hävinnyt puolet, ja joka oli nähnyt jo aika tavalla elämää. Se oli silti ihan toimiva pelilauta vielä, joten teimme kolme joukkuetta ja pistimme pelin pystyyn.
”Öööm ääöääh, tää on semmonen tiiätsä minkälainen kivikauden ihmisillä oli aseena!”
”Öö, hakku?”
”Eeei!”
”No kirves sitten!”
”Aika loppu!”
”Se on nuija! SE ON NUIJA!!!”
”Alexille ja Wilmalle piste!”
Hihkuimme Alexin kanssa ääneen ja heitimme yläfemmat. Olimme aika lyömättömiä tässä pelissä, vaikka itse sanonkin.
”Kuulkaas yökyöpelit! Täältä tulee iltapalaa”, hymähti ovesta kurkkaava Kaisu, jolla oli kantamuksinaan suuri vadillinen voileipiä ja termospullollinen kuumaa kaakaota.
”Nam! Pelatessa tulee nälkä!” Veeti sanoi, ja samassa pojan maha murisi kovaan ääneen. Heli kikatti.
Kävimme kiinni Kaisun tuomiin leipiin. Taukohuoneen täytti hiljainen mussutus.
Kun viimein selviydyimme nukkumaan, lähenteli kello jo yhtä yöllä. Käperryin unisena makuupussini sisälle. Sammutimme valot ja ei aikaakaan, kun huoneen valtasi hiljainen tuhina.
”Wilma?” kuului hiljainen kuiskaus oikealta puoleltani.
”Mm?”
”Ootsä vielä hereillä?” Alex kuiskasi.
”Taidan olla”, hymähdin kuiskaten. Vaikka pimeässä oli vaikea nähdä, erotin kyllä, kuinka Alex siirtyi patjallaan lähemmäs.
”Mentäiskö huomenna maastoon? Kahdestaan?” Alex ehdotti.
”Miksei”, kuiskasin.
Vaikken nähnytkään mitään, olin varma, että Alex hymyili.
”Hyvää yötä”, se kuiskasi.
”Hyvää yötä”, mumisin takaisin.
Pimeässä taukohuoneessa Alexin käsi liukui lähemmäs ja eksyi mun patjan reunan yli retkottavaan käteeni. Siihen oli hyvä nukahtaa.
Oijoijoi miten maukasta laittaa tallin kyyhkyläiset ja mahdolliset kyyhkyläiset yöpymään taukotuvassa, hahaa! Mahtava idea ja niin suloinen lopetus <3 // Kaisu
|
|
|
|
Post by Kaisu on Dec 4, 2016 0:38:24 GMT 2
 Tallin pirpanat hempeän pesarin edustalla! Superponin satula on kyllä kieltämättä söpö <3 Kuvapalkinto Wilmalle ahkeruudesta! |
|
|
|
Post by Wilma on Dec 11, 2016 19:43:10 GMT 2
Kahdestoista ~ Suokkineito ja shettisruuna
Oli ilta. Taivas oli jo sysimusta lukuun ottamatta siellä tuikkivia tähtiä ja aavemaista valoa hehkuvaa kuuta. Taukohuoneen ikkunalla paloi kolme kynttilää, oli adventtisunnuntai.
Tallilla oli enää melko vähän ihmisiä. Vain minä, Erik, Elle ja Alex.
”Kohta pitäisi kai hakee viimeiset hevoset sisään”, Erik tuumi vilkaisten kelloaan.
”Sam on vielä ulkona, mä haen sen myös”, hihkaisin.
”Mä tuun sun mukaan”, sanoi Alex nopeasti. Virnistin ja kiskoin pojan mukanani ylös.
Pihavalo napsahti päälle, kun astelimme tallin ovesta ulos. Pakkasessa kylmästä hyristen kipitimme vikkelään Samin tarhalle ja haimme ponin sisälle. Sam odotti portilla vaativasti, sen tarhakaveri Fabe oli päässyt tallin lämpöön jo aikaa sitten.
”Noniin supermies-Sam, mentiis sisälle”, hymähti Alex. Se piti porttia auki kun talutin pikkuponini ulos tarhasta.
Sisällä laskin Samin karsinaansa. Se oli muuttanut nyt toiseen tallin suurista päätykarsinoista, ja siellä sillä oli kaverikin; samassa karsinassa asusti maailman suloisin suomenhevostamma, Haiku. Haiku ja Sam olivat jo hyviä kavereita. Vähän mua mietitytti näinköhän Sam pöllisi kaverinsa heiniä, mutta eiköhän Haiku osaisi pitää puolensa.
”Sam sai vaimon”, nauroi Alex, kun Haiku hörisi hulluna Samin tultua.
”Ja pah, pikemminkin pikkusiskon, Haiku on 2-vuotias”, tuhahdin.
"Ja Sam on 6. Onhan meilläkin ikäeroa melkein kolme vuotta?” virnisti Alex.
”Mutta mäpä en olekaan sun vaimosi”, irvistin ja nauroin perään.
”Mm”, hymyili Alex. Se katseli silmät nauraen, kun riisuin Samilta sen ulkoloimen ja peittelin ohuella toppaloimella.
”Haiku ois kyllä ihan liian iso ollakseen Samin pikkusisko”, Alex virnisti.
”Jaa, mutta onhan meilläkin pituuseroa semmoiset 40 senttiä?” nauroin.
”Mutta säpä et olekaan mun pikkusiskoni”, sanoi Alex. Näytin Alexille kieltä.
”Mitäs nää rakastavaiset täällä touhuaa?” iloinen, kovaääninen hihkaisu kuului takaamme. Käännähdin ja näin Paun loikkivan Bambia sylissään kantaen luoksemme Kaisu perässään.
”Pau”, Kaisu sanoi toruvasti.
”Ihaillaan Haikua”, sanoin sukkelasti. Kaisu hymyili.
”Se on kyllä hieno! Ihanaa kun se on niin nuorikin, saa ihan itse olla koulutuksessa mukana”, Kaisu tuumi hymyillen.
”Harmi että oon niin pitkä”, Alex huokaisi.
”Ekaa kertaa kuulen ton sun suustasi! Samillako haluisit ratsastaa?” nauroin. Hassua, sillä Alex halusi useimmiten olla vielä vähän pidempi kuin oli. Mun mielestäni se saisi olla lyhyempi, mulla oli niskat aina jumissa kun piti katsoa jatkuvasti ylöspäin.
”No en! Haikua vaan meinasin, tyhmä”, Alex nauroi.
”Mitä vikaa Samissa on?” irvistin pojalle. Alex hymähti, muttei vastannut.
Kaisu ja Pau toivottivat hyvät yöt ja suuntasivat jo talolleen. Erik jakoi iltaruokia hevosille, ja minä autoin viemällä Samille ja Haikulle heidän ruokansa. Oli hyvä ruokkia kaksikko samaan aikaan, jottei toiselle tulisi paha mieli. Sam ainakin oli niin ahmatti, että se kyllä tulisi karsinan ovesta läpi, jos Haiku saisi ruokansa ennen sitä.
Pian kaikki oli kunnossa. Erik patisti meidät pihalle ja tuli itsekin ulos sammutettuaan valot ja lukittuaan paikat. Kotimatkaa valaisivat tuhannet tähdet ja Alexin leveä hammashymy.
IHANA IHANA IHANA <333 Sulla on kyllä sana hallussa! Ihana toi sanaleikki ja kaikki muutenkin, kirjotat niin elävästi ja kuvaat hahmot juuri semmoisiksi, kuin he ovat <33 Hyvä! // Kaisu
|
|
|
|
Post by Wilma on Dec 19, 2016 13:15:42 GMT 2
Kolmastoista ~ Sä oot söpö... Taukohuoneessa oli porukkaa. Oli Elle, Alex, Pau, Erik, Cia, Veeti ja tietenkin minä. Erik ja Veeti löhösivät sohvalla ja keskustelivat jotain, ja Pau oli änkeytynyt sohvalle myös. Cia ja Elle istuivat pöydän ääressä, samoin kuin minä ja Alex. "Mä oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että kuolaimettomat suitset on parhaat", Cia nyökkäsi. "Riippuu hevosesta. Ja aiheuttaahan nekin painetta hevosen päähän, on niistäkin haittaa", Elle tuumi. "Mun russia Myytä ei kyllä saisi mitenkään toimimaan kuolaimettomilla, oon kokeillut! Se on niin vahva ja se haluu koko aika mennä sata lasissa", heitin. "Ainiin, Myy", Cia nauroi. Cia muisti, kun Myy oli asunut Newerrassa. "Mitä sille kuuluu?" "Mitäs sille, lihoo kovaa vauhtia. Muutamissa raveissa ollaan käyty, ei tosin olla sijoituttu", selitin. Iloinen rupattelu jatkui. "Voisin käydä harjaamassa Samin. Sillä oli tänään vapaapäivä", tuumin. "No, mennään!" Alex hymyili. Se tuli nykyään aina kaikkialle minne meninkin. Nousimme pöydän äärestä. Pau tuijotti kirkkailla silmillään kun kipaisimme huoneen poikki taukohuoneen ovelle. Vaikka ovi takanamme sulkeutui, tiesin, että Pau oli jäänyt tuijottamaan oven suuntaan. Harja huiski pitkin Samin pörröistä kylkeä. Alex rapsutteli Haikua, joka hörisi ja pörisi iloissaan. Se oli maailman suloisin pikkusuokki. "Antaiskohan Kaisu joskus mun kokeilla ajaa Haikulla?" Alex tuumi. "Jaa, sun pitää kysyä siltä!" "Mm." Pian Sam oli harjattu. Suljin karsinan oven ja heitin harjat takaisin harjapakkiin. Alex seisoskeli Haikua katsellen kädet taskuissa. "Alex?" "Niin?" "Sä oot kiva", hymyilin ja ihan äkillisestä päähänpistosta kurotuin halaamaan poikaa. Alex katsoi minua yllättyneenä, mutta se kuitenkin hymyili. "Hahaa! Vai tälläistä sitä puuhataan heti kun silmä välttää! Arvasin!" kajahti Paun kirkas ääni kauempaa tallikäytävältä. Minä tiedän kaiken, olen parisuhteiden ammattilainen! "Sä oot kiva" on vähän laimea rakkaudenosoitus kyllä, paremmaksi pitäisi pistää. Ja jos ei poika uskalla sanoa mitään, on se ihan turha! Ja suosittelen olemaan vähän oma-alotteisempi, Alex. Sä et vaan voi seurata Wilmaa kuin hai laivaa, tai sitä alkaa ahistaa. Wilmasta löytyy niin paljon pippuria, että se mottaa sua kuonoon jos et oo tosi mies. Ja voi toi teidän halikuva, söpöksi sitä voisi väittää mutta kyllähän tyttöä pitää rrrutistaa kunnolla! Terveisin parisuhde-ex-pertti Pau
|
|
