Käteni tärisivät kovempaa kuin koskaan.
"Mitä sä nyt panikoit? Oothan sä ennenkin taluttanut sitä", Mira puuskahti äskettäin violetiksi värjätyt hiukset heilahtaen.
"No totta kai olen, onhan se mun ponini nyt", muistutin omaankin korvaani ikävän kuuloisesti.
"Ei kai. Saatko sä sen tonne traileriin", tyttö vinkaisi ja asetti kätensä taskuihinsa.
"Joo." sihahdin ja lähdin astelemaan puolivuotiaan Pikku Prinssin kanssa kolisevan kulkuneuvon sisään. Tuulia ja äitini naureskelivat kauempana jollekin, enkä voinut olla kuvittelematta sitä kiukkuista katsetta, jonka Mira juuri nyt osoittaisi äidillemme.
Lopulta Liekkijärven pihatto jäi taakse. Onneksemme Tuulia oli pakottanut meidät treenaamaan kopittamista ehkä turhankin useasti, mutta siitä oli hyötyä. Veetillä matkusti hyvin ja hiljaisesti, mutta tiesin ettei se söisi heinänkorttakaan - ei ilman äitiä.
"Toivottavasti se laumautuis hyvin, ja unohtais koti-ikävän nopeasti.." huokasin.
"Kyllä mä uskon. Se on niin järkevä varsa - ja sitä paitsi, Tuulia voi tulla melkeinpä milloin vain Rosan kanssa vauvaa katsomaan" äiti hymähti.
"Niin, mutta toisaalta, jos se nyt lähiaikoina äitiänsä näkee, sen ikävä vaan kasvaa. Ehkä sitten muutaman kuukauden päästä", pohdin hiljaa.
Mira mökötti takapenkillä puhelin kourassaan. Sen sormet näpyttivät lasia niin kiukkuisesti, että olin varma kenelle viesti oli menossa, ja mitä se käsittelisi. Luultavast jotain turhanpäiväistä valitusta sen parhaalle ystävälle, liittyen Veetiin ja muhun. Mutta itsepähän se oli varsansa mulle antanut, vaikkakin olinhan mäkin aina sen kanssa toiminut.
Lopulta auto pysähtyi Newerran pienelle pihamaalle. Rakennukset olivat täysin samanlaisia kuin aina ennenkin, kun olin ollut Miran mukana Toottia hoitamassa. Loikkasin ulos pelkääjänpaikalta ja ryntäsin kopille, jonka sivuovesta oli turhan vaikea päästä sisälle. Vanha ja juminen ovi räsähti auki ja herätti Pikku Prinssin päiväuniltaan. Varsa tuijotteli hämmentyneenä ympärilleen, aivan kuin kysyen että ollaanko jo perillä.
Veeti peruutti rauhallisesti ulos kopista, ja kuulinkin tallin oville kerääntyneen väkijoukon suunnalta kuiskauksia ja kehuja pientä poniani kohtaan. Se jäi innokkaana seisomaan vierelleni ja kiljahti varmuuden vuoksi kovaan ääneen. Pikkuori piti päätään korkealla ja tuijotti muita silmä tarkkana.
"Aivan, tämä pikkumies taitaa olla Veeti", Kaisu hymähti ja rapsutti rautiaankirjavaa kaulalta.
"Musta tuntuu, että se tarvitsee toisen lempinimen", naurahdin ja vilkaisin hämmentyneen oloista serkkuani.
Kaisu naurahti ja siirtyi keskustelemaan äitini kanssa.
Lopulta Veeti astahti rivistä eteenpäin ja kysäisi Kaisulta Pikku Prinssin kohtalosta. Lyhyen keskustelun jälkeen Veeti-serkku lähti johdattamaan meitä laitumia kohden innokkaan väkijoukon vyöryessä perässä. Veetiponi innostui saamastaan saattuesta ja oikein esitteli liikkeitään. Se ravasi vierelläni kaula kaarella, kevein askelin hännäntöpö korkealla.
Orilauma jyristi paikalle kauheaa vauhtia. Veeti-ihminen astui aitojen välistä sisään laitumelle ja huitoi yli-innokkaat ystävykset kauemmas. Pikku Prinssi suorastaan hytkyi innosta. Se näki pitkän laitumen, jossa saisi juosta minkä jaksoi.
Lopulta päästin varsan irti. Se kirmasi ympäri laidunta härnäten joka ikistä hevosta kaikkien edessä. Väkijoukossa joka ikinen huokaili ihastuksesta, enkä voinut olla hymyilemättä.
1hm
